Tänään on 17.12.2018 01:02 ja nimipäiviään viettävät: Raakel ja Rakel. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle hannele aallos


Ruokakulttuuri -

Kuvassa suomalaista ruokamatkailua junassa. Kajaanissa keskustellaan tällä viikolla (suomalaisesta) ruokakulttuurista. Paikalle kerääntyy suomalaisia asiaa pohtivia (ohjelma ja puhujat alla). Elintarviketeollisuuden edustajia listassa ei näy, mikä on mielestäni suuri harmi, ja puute. Eikä kansainvälistä näkökulmaa. Ruokakulttuurikeskusteluihin tuntuu Suomessa osallistuvan melko pieni piiri. Joko aihe ei muita kiinnosta tai sitten muilla voi olla väärä mielipide. Onko...


blogivirta.fi
Kaksoiskäyntiä -

Kuluvana keväänä julkisuudessa on ollut paljon puhetta lihavuudesta; lihavista lapsista, lihavista vanhemmista ja lihavasta kansasta. Periaatteessa vellova lihavuuskeskustelu ei yllätä, sillä niin tapahtuu joka kevät, koska lehdet myyvät numeroitaan toistuvilla "hophop, kesäkuntoon!" -jutuillaan. Tämänhetkisen keskustelun erottaa niistä se, että siinä puhutaan todellisesta lihavuudesta (ei vain siitä ikuisesta viiden kilon pudotuksesta) ja maalaillaan jopa uhkia kansanterveydelle...


blogivirta.fi
Blogistiikkaa... -

Reissu on heitetty, klassiseen tapaan nahka helottaa ja arki väsyttää. Lauantaina oli tokot. Nappiin ei tosiaan mennyt mutta paras tervistulos ever meille joten emme nillitä ;) Joukkue oli kuitenkin maailman paras paitoineen ja plakaatteineen! Tuomarina oli Hannele pörsti. Paikkamakuu 10 (Siitä huolimatta että mä kuvittelin että ykkösryhmän yksilösuorituksen on ensin, enkä tarkistanut asiaa. Ihmettelin vain kun 38 huudellaan, jotta missähän se pösilö mahtaa olla. Jaa 38... 38...


blogivirta.fi
Nova-kirjoituskilpailu -

Nova 2006 -novellikilpailun tulokset julkistettiin Finncon 2006 - tapahtumassa Helsingissä Paasitornissa sunnuntaina 20.8. Kilpailun voittajaksi selvisi piikkiöläinen Mari Saario novellillaan Keveät . Toiseksi tuli helsinkiläinen Timo Saarto novellillaan Ruusumiehen aika ja kolmanneksi sipoolainen Tiina Raevaara-Björksten novellillaan Perintö . Sekä voittaja että kolmanneksi tullut sijoittuivat myös toisella novellilla kymmenen kärkeen. Kisan kärki oli tänä vuonna kapea ja...


blogivirta.fi
epokka -

Aika: Tiistai 18.9.2012 klo 18.00  Pohjankartanon vanhempaintoimikunta Läsnä: Marja Pohjola-Effe (9f, pj), Hannele Nissinen (7e, sihteeri), Kaisu Halme (7c), Heli Heikkinen (8d), Jaana Heikkinen (7b), Ilpo Hettula (rehtori), Tuula Korpi (9b), Kirsi Kumpulainen (apulaisrehtori), Erja Nurkkala (9a), Outi Orajärvi (9e), Satu Pitkäaho (7a), Outi Renko (8), Anne Sarajärvi (7c), Tuulikki Takamäki (7b), Timo Tapiainen (opettajien edustaja), Riitta Vikeväinen (9c), Sarianna Virpikari (7e)...


blogivirta.fi
Kaksoiskäyntiä -

Hei nainen, miksi sinä olet joskus laihduttanut? Terveydellisten seikkojen vuoksi? Koska olet kadottanut vanhat mittasi? Vai oletko halunnut kaunistautua? Kenties olet yrittänyt olla naisellisempi; pieni, siro ja kompakti. Minä ainakin olen yrittänyt. Hannele Harjunen kirjoittaa vartalon normatiivisen koon ja muodon liittyvän kysymykseen hyvästä naiseudesta. Isoa vartaloa pidetään maskuliinisena naisellakin; se tuo siten uskottavuutta mutta vie kauas hyväksyttävästä naiseudesta ja...


blogivirta.fi
Kymmenen pyörää asfaltilla. -

Julkaisin tuossa eilen facessa kuvan ja tekstin kusipäisestä hiacekuskista. Tarkoituksenani oli saada tämä kaveri soittamaan minulle ja selvittämään asiansa kuin mies miehelle. Tämä maanteiden ässä soittikin minulle ja saimme asia sovittua. Yllätyksekseni aloin saamaan "hatemeiliä" facebookissa, ohessa parhaat palat: Viestiketju aloitettu tänään 03:10 IP Hannele Suuronen ai sää olit ajoneuvoyhdistelmällä liikkeellä omien sanojesi mukaan vielä raskaalla sellaisella. Mikäs...


blogivirta.fi
Herkkuja Itä-Uudeltamaalta -

Juuri kun mämmit on syöty, pashat ja paistit popsittu, tulee minulle Jaakko Nuutilalta tällainen sähköposti. Kulttuuriministeriömme (OPM/kulttuuriosasto) virallisessa kulttuurinalojen määritelmässä on jätetty ruoka kokonaan pois. Tämä tuntuu käsittämättömältä, sillä ministeri Stefan Wallin on itse hallituksen Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmassa mukana ja kulttuuriasioista vastaava Hannele Koivunen sen ohjausryhmässä. Virallinen määritelmä ohjaa ja vaikuttaa...


blogivirta.fi
Päivän mietteitä -

Kaupunginvaltuutettu Hannele Luukkainen piti esitelmän Itämeren tilasta. Tämän matalan ja pienen meremme rehevöitymisestä ja merenpohjan jäämisestä yhä elottomammaksi, on yleisesti tiedetty jo kauan. Mutta monet yksityiskohdat havahduttavat. Vaikka Suomen maatalous on eräs Suomenlahden saastuttamisen syntipukki, Venäjällä piittaamattomuuden laajuus on melkoinen yllätys. Esitelmöitsijä oli mm. saanut tutustua 80.000 sikaa käsittävään sikalaan. Kaikki sieltä kertyvä ulostus...


blogivirta.fi
Mikola -

Kirjoituksen otsikko pitää paikkansa kirjaimellisesti omalta osaltani bluukkarien toisena päivänä. Lauantai käynnistyi keskipäivän aikoihin Johanna Vuoksenmaan komedialla 21 Tapaa pilata avioliitto. Vuoksenmaa onnistuu jälleen kerran luomaan todella hauskan leffan. Pääroolissa näyttelevä Armi Toivonen tekee varsinkin huikean suorituksen avioliitto tutkija. Rooleista löytyy myös tämän hetken valovoimaisia suomalaisia nuoren polven näyttelijöitä, kuten Aku Hirviniemi, Pamela...


blogivirta.fi
IHMISENKOKOINEN KOULU! -

Uusi vuosi on käynnistynyt harmaana ja arkisena. Joulupukki ei tuonut Käpylän lapsille lahjaksi ihmisenkokoista koulua. Yhtenäiskoulu on edelleen lakkautusuhan alla. Myöhemmin tänä vuonna julkaistava Helsingin kaupungin tilinpäätös kertoo, miten Joulupukki muisti kaupunkia. Vuonna 2005 kaupungin tilinpäätös ( .pdf ) oli 124,1 milj. euroa ylijäämäinen. Nähtäväksi jää, antoiko Pukki enemmän vai vähemmän viime vuonna. Todennäköisesti myös viimevuoden ylijäämällä...


blogivirta.fi
epokka -

Aika: Tiistai 11.10.2012  klo 18.00 Pohjankartanon vanhempaintoimikunta Läsnä: Virpi Halonen-Hatula , Outi Renko , Riika Lantto , Satu Pitkäaho , Marja Keväjärvi , Jaana Heikkinen , Erja Nurkkala , Heli Heikkinen , Juhani Leppänen , Kaisu Clarot , Hannele Nissinen (sihteeri) , Marja Pohjola-Effe ( pj) , Kirsi Kumpulainen ( apulaisrehtori), Timo Tapiainen, (opettajien edustaja) Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Esityslistan mukaiset asiat...


blogivirta.fi
epokka -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4 PÖYTÄKIRJA POKKA - Pohjankartanon vanhempaintoimikunta   Paikka: Pohjankartanon koulu Aika: Tiistai 8.11.2012  klo 18.00 Läsnä: Kaarlo Heikkinen, Outi Saarnisaari, Harri Saarnisaari, Riitta Vikeväinen, Tuula Korpi, Satu Pitkäaho, Tero Parkkinen, Piia Siitari-Parkkinen, Outi Renko, Riika Lantto, Mia Lappalainen, Tonja Molin-Juustila, Heikki Kurki, Kirsi Kumpulainen, Hannele Nissinen, Marja Pohjola-Effe Aihe...


blogivirta.fi
Salainen askarteluystävä5 -

Nyt on kaksi kuukautta mennyt. Tämän kuun viimeisen paketin yhteydessä jokaisen pitää paljastaa itsensä. Älkää kuitenkaan ihan vielä paljastako itseänne. Lähettäkää kortti ja puolenkuun ylläri vielä salaisena. Tässä raporttia kesäkuun ensimmäisestä lähetyksestä: Kortteja ovat saaneet: Elina sade Nirunaru Kultahippu Tiiamaria Hannele Sammacco Jenskuliini Liisa on saanut 1. ja 2. lähetyksen yhtäaikaa???? Marinkainen Xing Saana Saron Tiina Minna Saron Hanne Kiki Miukula...


blogivirta.fi
Salainen askarteluystävä5 -

Yllätyksiä ovat saaneet: Saron Elina Kultahippu Nirunaru Marinkainen Jenskuliini Sammacco Tiina Miukula Sade Mardemoomika Xing Nallis Tiiamaria HeiniV Hanne Saana Hannele Kettuemo Anutiina Kiki Minna Nirppu TätiPunainen SatuH


blogivirta.fi
Salainen askarteluystävä5 -

Nyt jännitys salaisuuksien kuukausista päättyy. Jokaisen pitää ilmiantaa itsensä ja näin tiedetään kuka on salaisten lähetysten lähettäjä. Tässä postauksessa raportoin viimeiset paketit ja myös samalla kerron, kuka on salainen lähettäjä kellekin. 4.7.2008 vielä 8 raportointia puuttuu! HUOM! blogittomat kuvia emolle saamistanne lähetyksistä! Eli paljastuksia :) Saron on saanut viimeisen say-kierroksen paketin Mardemoomikalta Marinkainen sai pakettinsa Tiinalta Liisaa on...


blogivirta.fi
Jälkikoirat ry -

Tänään pääsimme harjoittelemaan aivan loistavassa säässä, aurinko paistoi, lämpötila oli niukasti plussan puolella ja tuuli oli varsin maltillista. Harjoittelimme Kaffebergintiellä yhteensä viiden koiran voimin, tosin kaksi koirista oli paikalla maalikoirina ja tutustumassa lajiin. Mukana olivat Tiina ja Simo Dixin, Nanan ja pikku Bertan kanssa, Katri Remun kanssa ja Hannele Sunnan kanssa. 1. jälki tehtiin nyt Remulle. Bertta toimi maalikoirana. Bertta on vasta alle puolivuotias...


blogivirta.fi
Salainen askarteluystävä5 -

Kommentoija Say:lle!!! Miten niin kuivuu kokoon???? Kaikki ovat kiitettävästi raportoineet ja joka päivä laitan monta saatua lähetystä tähän blogiin. Hyvin vilkasta on ainakin sähköpostissani.  Paketteja ovat saaneet: Elina Anutiina Minna Marinkainen Liisa Saron Sammacco Miukula Marinkainen Sade Xing Kultahippu PetRaP Kettuemo Hannele Heini Kiki Jenskuliini Minna Hanne SatuH Susanna TaikaTaiga ( 2 pakettia) Tiiamaria Nirppu Iitaliini Saana Tiina Mardemoomika Täti Punainen Nallis


blogivirta.fi
Elämä on elämää -

torstai 6. maaliskuuta 2014   317. haaste Tällä viikolla haasteena on inspiroitua kuvasta: Kuvan on ottanut artisti/taiteilija Hannele Eväsoja ja käytämme kuvaa haasteena hänen luvallaan. Jos käytät Hannelen kuvaa oman haastevastauksesi yhteydessä, muistathan mainita kuvan tekijänoikeuksien kuuluvan Hannelelle. Tässä oma haastekuvani:    


blogivirta.fi
Sediksen elokuvablogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Uuno Turhapuro armeijan leivissä Suomi 1984. Tuotanto : Filmituotanto Spede Pasanen. Tuottaja : Pertti ”Spede” Pasanen. Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuotantopäällikkö : Ere Kokkonen. Suunnittelu : Ere Kokkonen, Spede Pasanen, Simo Salminen, Vesa-Matti Loiri. Kuvaus : Martti Kakko. Leikkaus : Eva Jaakontalo. Musiikki : Jaakko Salo. Äänitys : Pekka Lampela, Heikki Partanen. Miksaus : Tuomo Kattilakoski. Lavastus : Kristine Elo. Naamiointi ...


blogivirta.fi



Sillä sipuli -

juomat ja tilat tarjosi Juomavinkki   Minulla oli suuri ilo saada kutsu viime lauantaiksi brunssille, jonne oli kutsuttu muitakin tuttuja ruokabloggaajia. Etukäteen jo tiesin että tulossa olisi herkullinen hetki, mutta kokonaisuus yllätti minut silti. Inspiroiduin toisten tekemistä herkuista ja kattauksista niin että intouduin koostamaan niistä jutun blogiinkin. Osaan ruuista on tulossa ohjeita myöhemmin, linkittelen niitä sitten sitä myöden tänne.  Kokoonnuimme Pernod Ricardin...


blogivirta.fi
Malin ja Tikin treeniblogi - ja vähän Varjonkin -

Edellisen päivityksen jälkeen tapahtunutta: - Vipin selkä parani ja on kestänyt agilitynkin harrastamista taas. Jihuu! - Oma uusi työ oli koko syksyn aivan älyttömän kiireistä, harrastaminen vähän kärsi siitä... - Rally-tokon SM-kisoissa Seinäjoella käytiin 19.8. hakemassa lähinnä kokemusta. Vippi teki suht hyvän radan, mutta ihan viimeisillä kylteillä tuli -10 ja olikohan samalta kyltiltä pieleenmennyt uusintakin tai pari, eli siihen meni finaalipaikka. Visa oli kehässä...


blogivirta.fi
Kuulumisia Lumijoen Kankaanpäästä -

 Vuosi on vaihtunut.. Joulu oli ja meni ihanan vauhdikkaasti lastenlasten ollessa jouluvierailulla. Kolme viikaria saavat kovasti elämää taloon. Joulupukki vieraili asiaan kuuluvasti tuoden valtavasti lahjoja etenkin pienimmille. Kaikki pienet Maikki, Eelis ja Joel uskaltautuivat pukin syliin, tosin piti mummunkin olla mukana polvella. . Suruakin vuodenvaihteeseen mahtui. Pirra kuvattiin Jouluviikolla ja karu totuus oli että olkaluun syöpä oli edennyt ja haurastuttanut olkaluun siten...


blogivirta.fi
Kultsille koti -

Tyhjillään ollut kaappi sai täytettä A ndy n ja D ave n blogi alkaa poikkeuksellisesti   palkintokuvilla. Pojat olivat näyttelemässä Ilomantsissa ja Daven ensimmäinen varsinainen näyttely meni hienosti, Kajaanihan oli epävirallinen pentunäyttely. Dave esiintyi upeasti pentuluokassa, ei minkään laista levottomuutta kehässä ja hihna pysyi löysällä kaikissa liikkeissä. Andykin teki yhden näyttelyuransa parhaista esiintymisistä. Varsinkin paikoillaan olo on Andyn bravuuri...


blogivirta.fi
Musta tulee perhe - voimakirja yksin odottavalle -

  12.1. Nauru ja huumori voimavarana 2.2. Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen? luennoimassa Elina Koivosto 23.2. Kotipalvelun ja lapsiperheiden varhaisen tuen -info 11.3. Koruaskartelua 6.4. Rentoutus 27.4. Tuike häppening: kirppis 18.5. Ravinto ja terveys 8.6. Piknik (paikka ilmoitetaan myöhemmin) Iltoja emännöivät Tiina Karvinen ja Hannele Kirjavainen h_kirjavainen ÄT hotmail PISTE com


blogivirta.fi
Työmiehen vaimon matkassa -

Teatteri Väkivahvan näyttelijäntyön koulutuksen opiskelijat Esku, Hannele ja Sara ovat edenneet Tampereen yliopiston näyttelijäntyön koulutusohjelman eli Nätyn pääsykokeiden viimeiseen vaiheeseen. Hurjasti tsemppiä ja onnea!


blogivirta.fi
Työmiehen vaimon matkassa -

Ensimmäinen, viisi keikkaa käsittänyt keikkaputki on nyt takana. Pystytys ja purkaminen sujuivat kerta kerralta yhä nopeammin, perjantaina purku jo 45 minuutissa! Erityishienosti ja huikealla kärsivällisyydellä ja tulenpalavalla innolla duuninsa ovat hoitaneet valoryhmä: Iitu, Sande ja Milla. Tyttöjen ammattimaista otetta valoihin katsoessa ei voi käsittää, että kaiken valo-oppinsa he ovat saanet tämän kuukauden aikana. Huh. Tiistaina olimme Liperissä, vapaa-aikatoimen tilaamana...


blogivirta.fi
Major-kvartetin Webbiloki -

Terppa! Löysin netistä tällaisen sloganizerin ja mitäs sitä muuta työpaikalla tekisi. Tässä parhaimpia. Mikäs laitetaan käyntikorttiin? Hannele «I quit smoking with Major Quartet.» «Major Quartet is back.» «I love Major Quartet.» «I wouldn't leave the house without Major Quartet.» «Worldclass Major Quartet!» «Jesus loves Major Quartet.» «3... 2... 1... Major Quartet.» «Major Quartet Dreamteam.» «Go to heaven with Major Quartet.» «Major Quartet - play it!» «Major...


blogivirta.fi
Major-kvartetin Webbiloki -

kas, kun olikin hienoja kuvia Kolilta ilmestynyt sivuillemme. Pitäisiköhän taas leikata etari? Kun ei se nyt niin hirveältä näyttänytkään. Elämän suuria ongelmia. Mutta kiva, kun saatiin treenattua. Enää ei ole majorfeeling!!! Toivotan hyvää keikkaa kaikille lauantaiksi. Lyhyestä laulu liitää. Hannele


blogivirta.fi
Kirjopesu -

tunika/ Gina, takki ja kengät/ second hand, pipo/ Lindex Mulla on yskä ja nuha. Mun puheääni kuulostaa aika maskuliiniselta tai kuten mun sisko asian ilmaisi, Hannele Laurilta. Kiva tällä raspikurkulla huomenna mennä kouluun... Ens viikolla pääsen ehkä mahdollisesti ostoksille, jei!


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 Seuraava »