Tänään on 15.09.2019 13:27 ja nimipäiviään viettävät: Sirpa ja Runar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle harjoitus


Oppitori -

Lihotin kolme ensimmäistä tavua sanoiksi. Sanoissa voi käyttää kontekstityökaluja kontekstivalikon kautta. Opiskelija voi siis itse tarkistaa sanojen oikeellisuuden. Avaa tämä ihmelehtiö uuteen välilehteen. Copypastaa sinne täältä koko tavulista. Opiskelija pystyy lihottamaan tavuja niin että niistä tulee sanoja. Voi kirjoittaa tavujen eteen tai taakse. Tarkista sanojen oikeellisuus kontekstityökalulla kontekstivalikosta hiiren kakkospainikkeen avulla, ja hae kuvia...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Meillä on alkanut päiväkotiura vähän nihkeästi taaperolla. Itkettää, ikävä on ja vielä vähän enemmän itkettää. On myös muutamia epäkohtia joista minä äitinä olen ollut vähän mötteelläni ja eilen päätin sitten soittaa päiväkodin johtajalle ja purkaa sydäntäni. Olin suunnittelut mielessäni keskustelua, koska halusin olla mahdollisiman ystävällinen, rakentava ja selkeä. Ja siksi, koska olen maailman huonoin antamaan rakentavaa palautetta. Tiedän, että osaan...


blogivirta.fi
Pellavasydän -

Olin kovin hämmästynyt, kun saimme kotitehtäväksi huivikauluksen valmistamisen . Se on rakenteeltaan hyvin haasteellinen valmistaa näin opintojen alussa. Varsinkin, kun jouduimme ihan itse ottamaan selvää, miten sen valmistamme. Oli kotitehtävä siis. Otinpa taas esille kirjastostani auttavan opuksen. Tämä kirja vaan on kovin vanha ja ohjeessa paljon käsin huolittelua. Koulusta saimme kaavat. Kuvittelin hahmottamista helpottavan, kun teen osat erivärisistä kankaista. Nooh... Tämä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kirjoitin joskus matematiikan erityispedagogiikasta ja ruotsalaisesta tutkimuksesta, että kun matematiikkahäiriöistä kärsivä ei ole oppinut käsittelemään lukuja alle 10:n lukualueella, hän saattaa pitää oppimansa monimutkaisen ns. ramsräkningiin (luettelemalla laskemisen) ajatuskonstruktionsa koko koulu-uransa ja se johtaa aivan ylitsepääsemättömiin aritmetiikkaongelmiin, joita erityisopettajat koettavat sitten korjata parhaan kykynsä mukaan. Minä väitän että suomalaiset...


blogivirta.fi
Oppitori -

Huom. Löysin myöhemmin pc-Chromen laajennuksen , jolla voi ihmeellisesti muuttaa olemassa olevia verkkosivuja ja tehdä eri versioita ja vaikka valeuutisia. Sekin tarjoaa oivan työkalun tehdä luovia kieliharjoituksia. Joskus haluaisi muuttaa olemassaolevia verkkosisältöjä. En niinkään ajattele, että kannattaa korjata virheellisyyksiä tai tehdä valeuutisia vaan, että olemassaolevaa voisi käyttää pedagogisesti, oppimisen pohjana. Se onkin mahdollista, huomasin, kun kokeilin...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tein yhdestä taulusta WhatsApp-jutun. Lisäsin siihen tekstiä Lunapicilla. Tekstirivillä on vain vähän tekstiä malliksi ja yksi linkki. Tekstiä mahtuu melko paljon. Rivinvaihtoja voi tehdä Skift+Enter:llä. Iltalehdessä oli kymmenisen vuotta sitten ja on yhä edelleen 22 tunnettua suomalaista taulua , joista piti äänestää. Mikä voitti, en muista, mutta taulut ovat edelleen verkossa. Minäkin niitä copypastasin Oppitorille , ja on niitä käyty katsomassa tuhansia kertoja (18549)...


blogivirta.fi
Karita Tykkä -

Kiitollisuusharjoitus, joka auttaa saavuttamaan unelmasi Viime viikolla kirjoitin kiitollisuudesta. Tänään jaan harjoituksen,… Artikkeli Kiitollisuusharjoitus kohti unelmia julkaistiin ensimmäisen kerran Rakkaudella, Karita .


blogivirta.fi
Oppitori -

Kielitoimiston sanakirja ei ole kummoisen näköinen, ei kuvia eikä ääntä. Kuiva opus. Siellä on vain pieni osa suomen sanastosta eikä sieltä oikein löydä sanalle edes perusmuotoa eikä täydellistä taivutustaulukkoa. Sillä tavalla perusmuodon löytää, että jos sana on mukana hakusanaluettelossa, se löytyy sanakirjamuodolla, jota myös perusmuodoksi kutsutaan, - se on sitten oikein. Mutta jos sana on taivutusmuodossa eikä osaa sen perusmuotoa, sitä ei oikein helpolla ainakaan...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Uusi työ, uusi nainen ja uudet hommelit. Ja uusi työpukeutuminen. Tai jotain sinne päin ainakin. Mitä laittaa päälle, kun uusi työ huutaa "turvavaate" - sanomaa huutomerkein?  Jos jokin asia on tärkeätä uudessa työssä, niin se, että työvaate TUNTUU mukavalta, antaa turvaa & hyvää fiilistä, kohottaa itsetuntoa, mutta näyttää samalla "skarpilta". Ei siis kiristäviä vaatekappaleita, ei tiukkoja seisomafarkkuja, ei myöskään tiukkoja yläosia (tai avaria kaula-aukkoja...


blogivirta.fi
Oppitori -

Klikkaa kuvaa:  panda . Sanalinkit vievät Kielitoimiston sanakirjaan. Lyhyet selitykset . Sanoista ja selityksistä on myös Quizlet-harjoitus.  Lyhyet selitykset sanoille ovat täällä . Kontekstityökalulla saa paljon muutakin. Listaan sopiva arpoja . absoluuttinen abstrakti absurdi addiktio aforismi aggressiivinen agraari aksentti aksiooma aktiivinen aktuaali akuutti akustiikka alias alibi allegoria amatööri ambitio ambivalenssi amnestia analfabeetti analogia analysoida anarkia...


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Punch needle . Asia, johon tutustuin jo ainakin puolitoista vuotta sitten Instagramissa ihmetellen mikä ihmeen neula se on ja mistä niitä saa? Hitaasti rantautuivat Suomeen - nyt vasta pääsin tutustumaan mistä siinä on oikeasti kyse! Kävin paikallisen käsityöyhdistys Tiuhta ja Pirta ry:n uudessa kutomossa ja käsityökeskuksessa tutustumassa, koska siellä oli punch needlen esittelyä. Suomeksi kai pitäisi puhua tuftaamisesta ja tuftausneulasta, mutta kaikki kurssitkin ovat punch...


blogivirta.fi
Kamera & kynä -

Puhe kriittisestä medialukutaidosta tekee usein eron valeuutisten ja luotettavien medioiden välille. Erottelu saattaa viedä huomion siitä, että myös "luotettaviin medioihin" on tarpeen suhtautua kriittisesti. Vaikka faktat ovat kohdallaan, kuva maailmasta on aina hieman vino. Tämä Nuorten Ääni -toimituksessa kehittelemämme Vinot uutiset -ajatusharjoitus havainnollistaa, miten toimittajien taustat vaikuttavat siihen, mistä aiheista ja miten mediassa kerrotaan. Harjoitus sopii...


blogivirta.fi
Oppitori -

Hauska ja hyvä sanapeli. Pelaan sitä usein esim. illalla saadakseni unta. Pelaamalla keskittyy ja unohtaa muut asiat. Nykyään saan hieman yli puolet sanoista ratkaistua, mutta se vie kauan. Mietin sitä, millainen lahjakkuus pitäisi omata, että keksisi valtaosan sanoista, minulla ei sellaista hahmottamiskykyä ole. Sormetkin tulevat usein kipeiksi. Minulla saattaa olla vanha hermovamma, jonka sain kun poltin käteni kuumassa tiilessä. Se koski vuosia, nyt se saattaa tulla esiin...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Singaporen kansallispäivää vietetään 9. elokuuta, ja sitä juhlitaan näyttävästi muun muassa ilotulituksin ja kulkuein. Kansallispäivän harjoittelu aloitetaan kuitenkin hyvissä ajoin, ja harjoitukset järjestetään peräti kuusi kertaa kesä-, heinä- ja elokuun aikana. Tiet tapahtuma-alueen ympärillä suljetaan harjoituspäivän aamuna, ja kulkeminen esimerkiksi Ritz-Carltoniin, joka sijaitsee tiesulkualueella, vaikeutuu huomattavasti. Illalla on ohjelmassa muun muassa...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Hapenottokyvyn kehittämiseksi tarvitaan riittävän runsaasti hengästyttävää liikuntaa, jolloin syketaso on korkeahko. Tietysti hapenottokyvyn kannalta on tärkeää myös matalatehoinen pitkäkestoinen liikunta, joka kehittää verenkiertoelimistöä, mutta tunnen itse sen hyväksi myös keuhkoissa, joissa saa haukata happea runsaasti pitkän ajan kuluessa. Syketasoni on kuntoilussa korkeimmillaan silloin, kun mittaan suoritusta sekuntikellolla. Silloin on tarkoitus yrittää kovaa...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

Eipä tuo iltapäivämedian etusivulööppi anna arvailuille mahdollisuutta!     .... HS-analyysi: Rinteen outo lausunto Suomen puolustus­politiikasta johtui luultavasti pää­ministerin ohuesta osaamisesta ~  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006198685.html   -  . Ilkka Luoma  10.8.2019 - 11:55 kommentti     Suomen Puolustusvoimien ylipäällikkö on yksiselitteisesti Tasavallan presidentti - Sauli Niinistö  Niinistölle tuli pm. Antti Rinteen puheiden mukaan...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

F-15C ... HS Pääministeri Rinne täsmensi Puolustusvoimain komentajan arvosteluksi tulkittua lausuntoaan: ”Halusin vain muistuttaa” ~  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006196379.html   -  . Ilkka Luoma  7.8.2019 - 14:36 Suomen Puolustusvoimien ylikomentaja on yksiselitteisesti Tasavallan presidentti - Sauli Niinistö.  Niinistölle tuli pm. Antti Rinteen puheiden mukaan ilmataisteluharjoitukset US kansalliskaartin ilmavoimien kanssa yllätyksenä (tuli luetuksi mediasta). ...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

F-15C ... HS: Pääministeri Rinne täsmensi Puolustusvoimain komentajan arvosteluksi tulkittua lausuntoaan: ”Halusin vain muistuttaa” ~  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006196379.html   -  . Ilkka Luoma   7.8. 14:36 Suomen Puolustusvoimien ylikomentaja on yksiselitteisesti Tasavallan presidentti - Sauli Niinistö .  Niinistölle tuli pm. Antti Rinteen puheiden mukaan ilmataisteluharjoitukset US kansalliskaartin ilmavoimien kanssa yllätyksenä (tuli luetuksi mediasta). ...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lönnrotin tohtorihattu Mielestäni sivistyssanat ovat ihan tarpeellisia ja itsekukin voi viljellä niitä tarpeen mukaan. Saattaa toki olla kulttuurien ero ja yllättäviäkin vaikeuksia niitä ymmärtää. Osalle maahanmuuttajia, ikäihmisiä ja tietysti lapsille ne voivat olla hebreaa. Ne ovat kuitenkin olennainen osa myös suomea ja yleiskieltäkin. Tein eräästä sanalistasta, jossa on suomeen kotiutuneita, melko yleisiä ns. erikoislainoja, harjoituksia Quizletiin ja linkkiparven , jossa...


blogivirta.fi
RikkiMikko's JazzBlog - RikkiMikon Jazzblogi -

Kaikenlaista mukavaa musiikkiin liittyvää on tapahtunut viime viikolla, ja on tapahtumassa seuraavankin parin viikon aikana. Edellisenä tiistaina, 24.7. Ruppasaari-jazz, ke  25.7. Naissaaren muistotilaisuus, perjantaina 27.7. Jyväskylän kaupunginkirkon Mikon Musiikkihetki, maanantaina ja tiistaina Kuokkalan kirkossa Mikon Musiikkihetki, keskiviikkona 31,7.harjoitukset Jari Leppäsen kanssa ja torstaina 1.8. syntymäpäivän keikka Kypärämäessä.  Seuraavan viikon hiljaisemman jakson...


blogivirta.fi



Oppitori -

Olin eilen senioritalomme pihaseuroissa. Ajattelin taas kerran virren merkitystä. On helppo veisata mukana, kun komeaääninen kanttori soittaa ja veisaa vieressä. Oma katkeileva ja heikko ääni kuulostaisi naurettavalta, mutta aina on mukava veisata mukana. Virren sanat ovat syvällisiä, mutta niitä ei oikein ehtinyt ajatella. Minun kokemukseni mukaan pappien puheet ovat melko pliisuja ja pinnallisia. Eivät ihmiset, varsinkaan vanhukset jaksa niitä edes kuunnella. Odotetaan kahvia ja...


blogivirta.fi
Oppitori -

Paras harjoitus maahanmuuttajalle tai muulle suomenoppijalle Scoop.it - lehdissä on keskustelu kuvista tutorin kanssa, koska se sopii kaikille taitotasoille. Juttujen tekstejä voi sitten tutkia - ja myös pääartikkeleita. Kirjoittamiseen voisi harjoituksena olla lähettää kuvia ja kirjoittaa niistä sanoja tai lauseita WhatsAppin tekstiviestitoiminnolla. Täällä on ohjeita siihen, jos haluaa tekstejä myös kuviin sisälle. Se on helppoa ja taiteellista puuhaa. Kuvankäsittely...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kuva on täältä . Laitoin englannin tärkeimmät sanat (2284), jotka eivät lähteen mukaan ole ihan sama kuin yleisimmät sanat, alekkaisena listana tänne ja peräkkäisinä - sanat toisistaan pilkuilla erotettuna, jotta lista olisi kompakti ja siitä voisi myös arpoa tällä . Alkuperäinen lista on erikseen täällä . Tällä voi arpoa alekkaisesta listasta. Englannin sanoja voi hyvin opiskella kontekstityökalujen avulla. Siellä on hyviä sanakirjoja kuten Gummeruksen sanakirja ja...


blogivirta.fi
Oppitori -

verbit alekkain ,  verbit peräkkäin adjektiivit alekkain ,  adjektiivit peräkkäin substantiivit alekkain ,  substantiivit peräkkäin taipumattomat sanat Yleensä suomen nominien sijoja sanotaan olevan 15, mutta kun kielitieteilijä laskee tarkkaan, hän saa jopa 27 , joista tosin loput ovat adverbiaalisijoja. Ja kaiken lisäksi jotkut verbimuodot, nominaalimuodot taipuvat sijoissa. Sija on substantiivien, adjektiivien, pronominien, numeraalien, infinitiivien, partisiippien ja arverbien...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tässä näytetään kuinka tavujunaa leikitään tietokoneella. Tavujunan voi toteuttaa myös erikoisessa lehtiössä.  Se on jollakin tapaa yhteydessä verkkoon toisin kuin wordpad. Siinä voi käyttää verkon välineitä kuten esim. täällä olen opastanut saamaan sanoista paljon tietoa, tässä tapauksessa vain ehkä tavuttamaan ja määritelmän hakemiseen Kielitoimiston sanakirjasta - jos kaikkitietävää opettajaa ei ole mukana. Niillä voi ratkaista kiistakysymykset. Pidin...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Kyky varautua sään ääri-ilmiöihin on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Tutkijoiden kehittämän roolipelin avulla viranomaiset voivat harjoitella aiempaa paremmin toimintaansa äärimmäisissä sääilmiöissä. Peliä testataan myös Suomen EU-puheenjohtajakaudella pelastusviranomaisten työpajassa, jossa keskitytään sään ilmiöiden lisäksi kemikaali-, säteily- ja hybridiuhkatilanteisiin. Kuva: Pixabay Useat tutkimustulokset viittaavat siihen, että sään ääri-ilmiöt...


blogivirta.fi
Pellavasydän -

Keskiviikkona oli kesäteatteri Lentävä Lokin tämän kesän ensi-ilta. "Aina joku eksyy" on koskettava näytelmä suunnistajasuvusta. Keskiössä on äidin elämä nuoresta tytöstä vanhaksi naiseksi. Näytelmä kulkee useamman vuosikymmenen pilkahduksina, välillä nykyaikaan ja taas takaisin menneisyyteen. kuva teatterin facebook-sivulta Moni tarvitsi nenäliinaa. Vaikka kyllä välillä naurettiinkin. Minulle tämä puvustus oli tarpeellinen. En tiedä, miten syvälle synkkyyteen olisin...


blogivirta.fi
Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Tämän aurinkoisen, vain noin 33 C°:een lämpötilaan nousseen päivän aloittivat C1-sarjan (Canoe Decket Surface) alkuerät, joiden voiton vei USA:n Jordan Poffenberger. Hieman ennen kahta paikallista aikaa alkoivat itselläni jännittävät paikat, kun meloin junioritytöissä heti ensimmäisessä heatissa toisena kilpailijana. Hetki ennen suoritusta päässäni vilisi kriisiajatuksia erilaisista mahdollisuuksista epäonnistua, mutta sain melkein heti ensimmäisen runini alkuun spinnin ja...


blogivirta.fi
Veloena -

Mieli toimii niin kummallisella tavalla. Se kerää sälää ja myllää sitä vuosikausia, ja äkisti eräänä aamuna, kun herää taas vähän turhan varhain päiväohjelmaan nähden ja on sees, tulos pullahtaa ulos. Mietin sitä haastetta, johon astahdan viikon kuluttua. Tahdon tehdä sen, mitä teen, mutta moni asia jännittää koko olemustani. Ehkä eniten jännittää dynaamisen joogan ohjaaminen hengittämisen tahtiin. Yleensä palastelen kursseilla dynaamiset asiat niin, että...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lapsikaan ei opi sääntöjen pohjalta, kun hän oppii käytännössä koko suomen kieliopin. Hän kuuntelee ja hänen ympäristönsä korjaa hänen ääntämystään. Aivoilla on fantastinen kyky organisoida kaaosta. Aikuiselle maahanmuuttajalle on hieman vaikeampaa järjestää kielikylpyä, mutta tietokoneet ja verkko tulevat avuksi. Parilla napin painalluksella oppija saa korjauksen väsymättömältä ja ilmaiselta opettajalta ja uuden harjoitustehtävän. Täältä voit ladata...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 14 15 Seuraava »