Tänään on 17.09.2019 10:10 ja nimipäiviään viettävät: Aili, Aila, Hildegard ja Hildegerd. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle henkinen


Hannun blogi -

Katsoimme eilen pitkästä aikaa Alfred Hitchcockin jännityselokuvan Vertigo – Punainen kyynel (Vertigo, 1958), joka tietysti pitää katsoa säännöllisin väliajoin. Jostain syystä en ole blogiini vielä Vertigosta kirjoittanut – ehkä se johtuu siitä, että elokuvaan tiivistyy niin paljon, että tuntuu kohtuuttomalta puristaa ajatuksia muutamaan kappaleeseen. Minulle kysymys on myös nostalginen siinä mielessä, että Vertigo  kytkeytyy orastavaan filmihulluuteeni 1980-luvulla...


blogivirta.fi
Rouva Myttynen muistelee -

Syyskausi henkisen täydentymisen tiimoilta on käynnistynyt. Se tarkoittaa sitä, että harrastustoimet alkavat täyttää kalenteria. Viime viikolla olin Tampereella Sampolassa kuuntelemassa Taija Tuomisen kannustusluentoa kirjoittaville ja kirjailijoiksi aikoville. Yksi tärkeä viesti oli: "Älä jää häkkiin aikomustesi kanssa!" Olen sen  todennut, että sitä tulee tehdyksi itselleen vaikka minkälaisia "häkkejä" joista on vaikea kirjoittaa itseään ulos. Muistaisimpa tuon viestin...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Konepajan jälkeen seuraava baarikierroksen vierailu Kallion Pub Sirdieen, koska seurueen yksi kollega ei siellä ollut aiemmin käynyt. Edellisvierailusta kolme ja puoli vuotta, ei mitään näkyvää muutosta, vaikka ilmeisesti henkilökunnassa ja jopa omistajissa on tapahtunut vaihtuvuutta. Kylmäkaapissa jonkin verran craft-tarjontaa, mutta ei tämä suoraan sanoen ole sellainen paikka, jossa oikeastaan kannattaisi toista kertaa käydä. Avaamisajan jälkeen ei oikein muita asiakkaita, se...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kuva: ~  https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.388528  -  ... HS: Mika Aaltola nousi Ulkopoliittisen instituutin johtoon tiukassa äänestyksessä – hallitus jakaantui 5–4 ~  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006235362.html -  . Ilkka Luoma   11.9.2019 - 19:27 Suomessakin itä-länsi vastakkainasettelua, jota UPI-FIIA vahvistaa? Tähän mennessä on juuri ohjelmajohtaja Mika Aaltola n toimesta tuotettu vahvaa osin yksipuolisuutta idän ja lännen...


blogivirta.fi
Ihmisiä telineillä -

Sanna Marin oli saanut tekstiviestin , jossa tuntematon henkilö uhkasi ajaa autolla hänen päälleen. Sitä uutista revitettiin koko päivä kaikissa medioissa ja ministerille ja hallitukselle tulevan sympatian määrä oli aivan valtava. Kuka sitten oli tämä lähettäjä, joka oli "niin suuttunut" kevytautojen käyttöönoton viivästymisestä? Varmasti ei ainakaan kukaan noita kevytautoja 15- vuotiaalle lapselleen ostanut, koska sellaiset isät ja äidit ovat harvinaisen kunnollista ja...


blogivirta.fi
Inspiration -

Aivan uskomatonta, kuinka nopeasti  aika kuluu. Nyt viikko on lopussa ja samoin Viltsun Positiivisuuskalenterikin. Positiivisen asenteen saaminen elämäntavaksi ja sen ylläpitäminen on pitkä prosessi ja eihän sitä viikossa pysty postaus päivässä-vauhdilla käymään läpi täysin. Siksi suurin työ jääkin sinulle . Heti alkuun haluan kiittää sinua mukana olosta. Älä kuitenkaan vielä lähde pois, sillä vielä on tämän päivän postaus jäljellä. Tämän jälkeenkin blogi...


blogivirta.fi
Stoori -

Kerron Sinulle nyt tämän hetken ihonhoidon suosikeistani, joista osa on melko uusiakin kokeiluja mutta vakiokäyttööni huikean mahtavina tuotteina jäämässä. Ehdottomasti. Osa taas vaihtuu vanhoihin tuttuihin luottotuotteisiin. Puhdistus illalla ja herätys aamulla Ruohonjuuren yö tapahtumassa heinäkuussa kun kerroimme suosikkejamme, eräs osallistujista kehui kovasti Ilona Luonkos-sarjan vegaanista ja zero waste-henkistä öljypuhdistuskakkua. Hän sanoi, että sillä lähtee hyvin...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kuva: ~  https://historianet.fi/sota/kylma-sota/berliinin-muuri/berliinin-muuri-murtui-vahingossa  -  ... HS Terveisiä DDR:stä ~  https://www.hs.fi/elama/art-2000006221855.html   -  . Ilkka Luoma   31.8.2019 - 10:36 1 - HS avasi odotetun kirjoituksen ja oikeastaan kokonaisen yhteiskunta-ajattelun - materiaalisesta kasvuhokemasta aikaansaadun näyttö- ja vertailutaloudellisen elämän kulutushypestä ideologiseen henkisen aatteen ja sen myötä aineettoman hyvän tunteen maailmoihin. ...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Julkinen haitta? Mitä julkinen haitta tarkoittaa? Yhdysvalloissa tuomari on määrännyt lääkejätti Johnson & Johnsonin maksamaan 572 miljoonaa dollaria korvauksia opioidikriisin edistämisestä. Oklahoman osavaltion tuomari Thad Balkman katsoo päätöksessään, että Johnson & Johnson on ollut luomassa julkista haittaa markkinoidessaan harhaanjohtavasti opioidipohjaisia lääkkeitä. Euroopan Unionin ytimessä toimivat sisämarkkinat, vapaan kilpailun ja yksityisen intressin tehokas...


blogivirta.fi
Suhdesoppa -

Huomaa eron merkit ennen kuin on liian myöhäistä. Katso 4 kohtaa. Eron lähestymisen voi huomata tietyistä seikoista parisuhteessa. Tutustu neljään kohtaan, niin voit hyvässä tapauksessa säästää suhteesi erolta. 4 eron merkkiä Kumppanisi on ottanut sinuun joko henkistä tai fyysistä etäisyyttä. Puolisosi on muuttanut selvästi päivärutiiniaan. Riitojenne määrässä on tapahtunut huomattava


blogivirta.fi
Kemppinen -

Eilinen Mannerin runo oli lippaastani. Ennen ajattelin, että runokokoelman puuttuminen verkosta on sääli. Nykyisin ajattelen, että se on jokaisen oma asia. Jotkut keräävät taidelasia. Olen kuullut. Ennen aikaan eräät keräilivät harvinaisia kirjoja. Taisi niitä olla minullakin, mutta vain pari sataa. Olisiko nyt muuta kuin Hellaakosken ”Jääpeili” ja Leinon ”Helkavirsien” ensimmäinen osa, koska ne ovat esineinä niin kauniita ja sisällöltään niin kovin hyviä. Ja Gunnar...


blogivirta.fi
Parhaat elokuvat genreittäin. Top-10 elokuvat-Elokuvamaailman i -

Hollywoodissa liikkuu sitkeä huhu lapsitähtien kirouksesta. Sanotaan että lapsena tai liian nuorena tähteyteen nousseiden näyttelijöiden ympärillä on kirous joka usein saattaa uran ja elämän ennenaikaiseen päätökseen. On totta että useat lapsitähdet ovat menehtyneet joko huumeisiin, sairauksiin ja henkirikoksien uhrina, mutta todennäköisesti totuus on kuitenkin jotain muuta, sillä suurin osa lapsitähdistä jatkaa uraansa ja eritoten maallista vaellustaan pitkälle vanhalle...


blogivirta.fi
teetai -

Elviksen levyjen kuuntelun toisessa osassa oli aistittavissa lievää puutumusta. Käykö näin myös 1970-luvun tuotannon kahlaamisessa. Kerroin sille on pieni, koska takana on jo lähes 30 lättyä. Mutta yllätyksiä saattaa olla tulossa. Lähdetään jännittämään. That’s the Way It Is (1970) on sekoitus studiobiisejä ja livetaltiointeja. Se on tyylillisesti aika lähellä edeltäjäänsä, joskin se menee enemmän balladien suuntaan. Okei, taas ne on hyvin esitettyjä, mutta eipä...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Eeva-Liisa Manner: ”Tämä matka”. 1956. Ehkä tämä  on liian pitkä lain sallimaksi sitaatiksi. Siinä tapauksessa tekijänoikeuden haltijan on nostettava kanne tekijänoikeusrikoksesta. Teksti ei sisälly Mannerin valikoimiin, kuten "Runot 1956-1977", vaan on jäljennetty tähän kirjoittamalla alkuteoksesta. Osaan myös sen ulkoa, kiitos Hellevi Salmisen. Oikeusjuttu I  (Ruth Ellisin teloituksen jälkeen 13.7.1955) Epätäydellisiä ovat ihmiset ja heidän tekonsa pahat,  olen...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Venäjän aave Suomen yllä Aave kummittelee Suomen yllä: Venäjän aave. Kuten kaikki vanhat ajat kokeneet muistavat, ennen kylmän sodan loppua Suomessa oli ainakin sivistyneissä ja kalustetuissa huoneissa vaikea uskaltautua paheksumaan ääneen Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksia ja epäoikeudenmukaisuutta. Tämä johtui koko joukosta syitä ja sielullisia mekanismeja. Ensinnäkin tietysti sekä Suomessa että monissa muissakin länsimaissa oli paljon sellaisia vasemmistolaisia, jotka...


blogivirta.fi
Ihmisiä telineillä -

Poliiseja on nyt ammuttu ja tietysti huudetaan lisää poliiseja. Nykyisistä poliiseista kun niin monet ovat siirtyneet nettipoliiseiksi, että tarvitaan lisää ampupoliiseja. Ei, en missään tapauksessa arvostele Suomen poliiseja, minulla on erittäin hyvä kuva heistä, niin ammattilaisina kuin yksityiselämässäkin. Minulla on ollut kaksi komisariotason poliisiystävääkin, joiden kanssa olen tehnyt lukemattomia kapakkakierroksia. He pelaavat jatkuvasti rikollisten kanssa, joten heillä...


blogivirta.fi
Sophie Backlund -

Viime lauantaina käytiin toisissa yhteisissä kisoissamme, edellisethän oli toukokuussa helppo A-tasolla. Voitettiin siis samalla Pohjanmaan alueen seniorimestaruus. Nyt ollaan ahkerasti treenattu vaihtoja kuntoon, ne sujuu välillä kotona niin hyvin, että voin tehdä sarjoja joka kolmannella, ja välillä ei sitten suju yksittäisetkään :D että aika vaihtelevasti on mennyt, mutta nyt tuntuu, että olen keksinyt miten ne pitää ratsastaa. Mun pitää ajatella tosi paljon eteen ja...


blogivirta.fi
Oppitori -

Laatimani sivistyssanapeli Match-versiona Quizletissa Nämä ovat melko hyvin suomeen erikoislainoina kotiutuneita vierassanoja. Tein niistä linkkiparven ja Quizlet-kortit.  Lisää lainasanoista . Microsoftin kaupassa on ilmainen peli Sivistyssanat , jonka saa siis ladattua vaikka Windows 10:lle. Alemmasta listasta tehty Quizlet peli Match-moodissa on myös hyvä, koska siinä voi arvata ja vetää vastineita päällekkäin. Siinä voi myös kuulustella itseltään, selata ja kirjoittaa...


blogivirta.fi



Sään takaa -

Eilen ratikkamatkallani kuulin, kuinka nuoripari kiisteli siitä, onko kesä jo ohi nyt kun on elokuun puoliväli. Henkisesti se ehkä joillakin jo on, mutta tilastojen valossa kesä jatkuu täällä Ruuhka-Suomessa vielä yli kuukauden päivät. Olisikin mielenkiintoista tietää, miten kukakin määrittelee kesän päättymisen. Meteorologisesti katsottuna kesä päättyy siinä vaiheessa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi 10 asteen alapuolelle. … Jatka lukemista "Katso...


blogivirta.fi
Olen mitä olen -

Toissa iltana töissä kuuntelin  Thich Nhat Hanh in kirjaa Rauha on jokainen askel . Oivallus kielteisten ajatusten suhteen: Pienikin reaktio johonkin ns kielteiseen tunteeseen tuplaa tai triplaa tunteen. Ikään kuin vedessä uisi paljon kaloja, mutta mieli bongaisi tietynvärisiä kaloja ja nostelisi niitä ylös vedestä. Tähän liittyy ajatus siitä, että juuri niin ne pahuudet saadaan hallintaan kun niitä noukitaan esiin. Tällä noukkimisella on paikkansa, mutta kun olet sitä aikasi...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Eräs Jungner sanoi televisiossa, että ohutkin kirja riittää. Esimerkillään hän tuli osoittaneeksi ominaispainonsa. Gladwellin kirjassa ei ole yhtä nopeasti omaksuttavaa asiaa, kuten hän sanoi, vaan yksitoista. Eräässä toisessa hänen kirjassaan niitä on kaksitoista. Ajatukset eivät tosin ole Gladwellin omia, mutta hän on hyvä kirjoittaja. Taustalla ovat useimmiten tilastomatematiikan tunnetusti vaikeat hajontaongelmat eli epätyypillisyyden tyypillisyys. Nasim Taleb on toinen...


blogivirta.fi
Huminaa -

Milo Raun käsikirjoittama ja ohjaama La Reprise. Histoire(s) du théâtre (I) on dokumenttiteatteria monella tasolla. Se käsittelee belgialaisessa Liegen kaupungissa vuonna 2012 tapahtunutta Ihsane Jarfin brutaalia murhaa. Samalla se kertaa esityksen tekovaiheita. Esityksen aluksi ajattelen, miten lempeästi minut siihen vedetään mukaan, vaikka aihe on kamala. Lopussa ei ole ollenkaan lempeästi käsitelty olo. Viharikos rekonstruoidaan vähän turhankin yksityiskohtaisesti ja vaikka...


blogivirta.fi
KAUPPAMIEHEN KAANON -

KIVIKIRKON MESSU 11.8.2019 GIDEONIT Saarna Seppo Nikkanen Herran rauha olkoon meidän kanssamme, kun nyt nousemme kuulemaan päivän evankeliumitekstiä Matteuksen evankeliumin 7 luvusta: Jeesus sanoi opetuslapsilleen:     ”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.  Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu...


blogivirta.fi
oravanpesä -

Rakastan japanilaisia onseneita eli kylpylöitä. Niiden tunnelmassa on jotain rauhoittavaa ja puhdistautuminen niissä tuntuu olevan enemmän kuin pelkkää peseytymistä. Muutama vuosi sitten minulle selvisi, että Tukholman lähellä on japanilainen kylpylä, Yasuragi . Tiesin, että sinne on jonain päivänä päästävä. Se päivä saapui nyt kun suuntasin sinne heti kesäloman ensimmäisinä päivinä. Saavuimme Tukholmaan aamulaivalla ystäväni kanssa ja otimme Viking Linen...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Torstauaamuna herättyäni luin yhden bloggaajakollegan mulle edellisenä iltana lähettämät viestit. Olimme keskustelleet siitä, kuinka hän oli huomannut erään bloggaajan kopioineen tekstejään blogiinsa. Ja niinhän tosiaan oli tapahtunut. Kopiointia oli tapahtunut sanasta sanaan parissa eri kappaleessa useamman lauseen edestä eikä todellakaan ole mahdollista, että kyseessä olisi vahinko tai sattumalta täysin samoin muotoiltu teksti. Päätin samalta istumalta aamulla ennen kello...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Me aloitettiin torstaina tutustumaan tyttöjen päiväkotiin. Hoitosopimus meillä alkaa jo keskiviikkona, mutta työelämään palaan vasta syyskuussa joten hoitopäivät ovat aluksi leppoisia ja lyhyitä jotta lapset saavat totutella uuteen arkeen. Oma työni on tosiaan myös päiväkodissa, olen  lastenhoitajana monikulttuurisessa päiväkodissa. Ajattelin siis jakaa omat hyväksi koetut vinkkini koskien päivähoidon aloitusta. Niin työntekijänä kuin vanhempanakin. Ensimmäisenä ja...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

~  http://hausk.in/5530/rakkaus-on-sita  -      ... HS Nuorena rakastuneet ~  https://www.hs.fi/elama/art-2000006197220.html   -  . Ilkka Luoma  8.8.2019 - 9:58     Erinomainen HS-juttu, elävän arkielämän merkittävimpiä tapahtumaketjuja - parisuhde alusta loppuun ja toivottavasti luonnolliseen loppuun, jossa elämä itse kutsuu toisen pois.  Varsinkin lapsiperheet voisivat pohtia erityisen huolellisesti mikä on jälkikasvulle parasta. Onko se pakonomainen ja rauhallinen...


blogivirta.fi
Äidit vain, nuo toivossa väkevät -

Olen eräälle vanhalle kaverille kertoillut näitä uskonkriisini etenemisen käänteitä. Hän on suhtautumut ymmärtäväisesti ja samalla itsekin työstänyt omaa uskoaan. Keskustelut ovat olleet rakentavia ja tasapainoisia. Lomalla ollessani sain häneltä oudon viestin. Viestissä hän hurmoshenkisesti paasasi Jeesuksen toisesta tulemisesta ja mainitsipa senkin, että minua on opetettu väärin, kun nyt näin kyseenalaistan tämän ihanan ja LUONNOLLISEN asian. Mukana oli myös...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 37 38 Seuraava »