Tänään on 16.06.2019 15:33 ja nimipäiviään viettävät: Päivi, Päivikki, Päivä, Eugen ja Eugenia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle homma


Kukkapilli -

Elämä maalla tuntuu olevan yhä edelleen varsin erilaista kuin kaupungissa. Yhtenä perjantai-iltana seitsemän jälkeen pihaan ajoi pakettiauto, ja pian selvisi, että putkimieshän se siellä oli. Mies oli menossa työpäivän jälkeen kotiin ja tuli tekemään vielä yhden pienen, kesken jääneen homman vanhempieni luokse. En mitenkään osaa kuvitella, että putkimies tulisi kaupungissa soittelemaan ovikelloa perjantai-iltana seitsemän jälkeen. Pyhäjärven maalaismaisemia...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Kotiolutkilpailutuomaroinnin jälkeen pizzalle Urhoon. Tiistaina bongattu Savonlinnan mustalaisten IPA nyt maistoon. Baarimestarin mukaan oma panimo ei olisi enää edes suunnitteilla, tarkoitus hoitaa koko homma jatkossakin kiertolaisena. Saksassa siis tehty, panimo ei tiedossa, ilmeisesti Baijerissa. 6,1%, humalina Centennial, Summit, Hersbrucker, Amarillo, Mount Hood. Kirkas kultainen olut, hyvä pienikuplainen vaahto. Hyvin pihkainen tuoksu. Maku maltainen, kermainen, karamellinen. Ei...


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

"Näin usko loppuun kestää ja minut kruunataan"


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Huomasin jokin aika sitten Untappdin verified venue -listalta Kalasataman rantabaarin ja olen sittemmin sen Mustikkamaan lenkeillä bongannutkin Isoisänsillan kupeesta. Nyt vasta kuitenkin ensi vierailu, kun koko päivän ajan Helsingin yllä on maannut kostea sumu, varmaankin mereltä nousseena. Auringonpaisteella en varmaan baarissa kestäisikään, avarat ikkunat ovat etelään päin ja tuntui hyvin valoisalta. Reilun mittainen baaritiski, jossa jakkaroita runsaasti, hieno homma. Jakkarat...


blogivirta.fi
NÄPERRYKSIÄ -

Innostuin jälleen askartelemaan jotain pientä. Ensiksi leikkitelin vesiväreillä tuollaisia pohjia. Joita sitten käytin noihin juttuihin. Käytin tuota pohjaa Journal korttien teossa. Korttien toiselle puolelle voi kirjoittaa ja nuo on tarkoitus laittaa Junk Journalin väliin taskuihin, joista ne pilkistää mukavasti


blogivirta.fi
KastehelmiB -

En voi uskoa, että juhannukseen on enää vain viikko. Olen koko kevään elänyt kuukauden myöhässä. Toukokuu tuntui huhtikuulta ja nyt kesäkuussa elän edelleen toukokuuta. Täytyy vaan uskoa, että nyt on kesä ja omalta osaltani kuulutan siksi nyt kesän virallisesti alkaneeksi (itselleni). Ei tässä muu auta.  Kuva: JYSK Ehkä kaikki johtuu siitä, että pihalla on ollut niin paljon siitepölyä ja kylmä (muutamaa poikkeuspäivää lukuun ottamatta). Illat ulkona istuen ovat...


blogivirta.fi
Mika Nyyssölä -

MOikka! Loman pisti päälle vihdoinkin ja reissu takaisin Malediiveille starttasi alkuviikosta. Tekee kyllä namia tällainen rentoutus. Säät ovat olleet aivan mahtavat, yöllä satanut vettä ja päivällä aurinko porotellut osittain pienen pilivharson läpi ja välillä kirkkaan siniseltä taivaalta. *** *** Tein teille kaikille, joita kiinnostaa Malediivit, pienen matkavideon, miten tänne ylipäätään tullaan ja miten kauan homma […]


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Perunanpesulaite pääsi Kotilieden testiin. Helppo homma, mutta niin ärsyttävä: multaisten uusien perunoiden peseminen. Mullistaako laite kesän ärsyttävimmän homman, multaisten pienien perunoiden pesemisen?


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

On kuulkaa hieno tunne, kun oppii jotain uutta - vähintään yhtä hienoa on, kun voi ymmärtää ja hyväksyä olleensa joskus väärässä. Olen aina ollut neuloja, jonka puikoilla on villaa ympäri vuoden. Omistan muutaman puuvillaisen kesäneuleen, mutta en oikein pidä puuvillan joustamattomasta tunnusta käsissä ja puikoilla, joten neulon pääasiassa vain villaa ja villasekoitteita. Suomen kesä on kyllä viileä ja villaa myös tarvitsee ympäri vuoden, mutta varsinaisiin...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

Puhun nyt kokemuksen rintaäänellä. Ihan totta. Olen ollut Tinderissä. Tuossa vuodenvaihteen tienoilla, noin kymmenen minuuttia. Niin kauan kesti siinä että "ja mitäköhän kettua minä kuvittelen täällä tekeväni"-olo kävi läpeensä sietämättömäksi. Ihan sama vaikka Tinderissä olisivat kaikki, niiden serkut ja Se Oikea, minua ei sieltä tulla löytämään. "Sen Oikean tunnistan taatusti myös siitä että hän päätyy jonnekin jossa minut on periaatteessa mahdollista tavata"...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Intiassa ei mene yleensä mikään täysin suunnitelmien mukaan, ja viime kuukausien ihmettelyn aiheena on ollut appivanhempien uuden asunnon remontti. Ukkeli palkkasi hommaan sisustussuunnittelijan, ja remontista tuli mittavampi ja kalliimpi kuin appivanhemmat olivat alun perin suunnitelleet. Appivanhemmat ovat menettäneet hermonsa jo monesti, joten ukkelin ei auttanut lopulta muu kuin lähteä itse Hyderabadiin katsomaan, mikä siellä oli tilanne. Sitä ennen autonkuljettajapoika oli...


blogivirta.fi
leon pyöräilyblogi -

Näin se pyöräilykausi aloitettiin, eilen lämmintä 30 astetta ja ei muuta kuin pyöräilemään. Nyt on tunnustettava että harkintakyky siinä vanhalla miehellä kyllä petti, tai sitten arvioitiin oma kunto liian kovaksi. Nyt kävi kuitenkin niin, että meni Nishiki Ultra Pro myyntiin, ei se kylläkään tarkoita sitä, että lopettaisin pyöräilyharrastuksen, koitan kuitenkin hankkia itselleni sopivamman polkupyörän, sillä tämä sykkeli on minulle numeroa liian suuri. Tämän...


blogivirta.fi
Inspiration -

Etenkin anonyymi kommentoijat hohoi! Ja lupaan antaa, jotta voin saada. Lue toki blogista tarkemmin!!


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Runsas vuosi sitten osuin Pasi Lehtisen ja Jarkko Nikkasen elämystapahtumaan , jossa yhdisteltiin oluita ja viskejä. Nyt päätin osallistua vastaavaan tapahtumaan, jossa oli tiheämpi satsaus, tarjolla pelkästään Põhjalan tynnyrikypsytettyjä vahvoja oluita Cellar Series -kuviosta. Venuena nyt Töölön Vastarannan Kiiski ja ajankohtana vuoden lämpimin ilta. Kun oluet lähinnä vahvoja portereita, niin paremmin tämä olisi istunut tammikuun pakkasiltoihin. Suomen säätä on kuitenkin...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Kyllä, olen aika hurmiossa ommellut aina kun siihen on ollut mahdollisuus. Tänään on sadepäivä ja siivouspäivä myös. Mutta meinaan kyllä ommella muutaman mahtavan jutun loppuun myös. Tällä hetkellä olen tuhonnut lähinnä tilkkuja ja kankaan pätkiä, joista olen saanut hyvin kaikkea super söpöä. Osa on omasta takaa, osa saatu ja osa ostettu ompeluryhmän henkilöiltä. Mutta ei siis tähän projektiin, vaan ne ovat ajautuneet vuoden vaihteessa kasaan ja nyt niistä on myös...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Olen ennenkin koostanut blogiin yhteenvetoa aina kun museokortin uusiminen on tullut ajankohtaiseksi ja teen sen nytkin ja tänään onkin syytä juhlaan, sillä sain aamulla tietää voittaneeni vuoden lisäaikaa museokorttiini museohaaste-kuvakilpailusta. Ja tiedättekö mitä, uusin itse korttini juuri pari viikkoa sitten kun oli hyvä tarjous, joten mulla on nyt museokortti voimassa seuraavat kaksi vuotta, joten säästytte tänä vuonna spekuloinnilla siitä, pitäisikö kortin...


blogivirta.fi
Tekeleita ja aikaansaannoksia -

Innostuin netissä mainostetuista kierrätyskankaista tehdyistä takeista, ja mitä siitä sitten käytännössä tuli. -- Facebook-käsityöryhmässä kyseltiin kierrätysneuletakkien tekemisestä samaan tyyliin kuin Etsyssä myytävät Katwisen takit. Joku linkkasi samaan keskusteluun Ipseity Designin kierrätystakit . Katwisen velhotakit ovat todella hauskan näköisiä mutta eivät ihan minun tyyliäni, mutta Ipseityn ideoista pidin ja innostuin, varsinkin kun nettitutoriaaleissa homma...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Huh, nyt on aika jättää heipat Nuorisopalvelulle ja heittäytyä taivaanrannan maalariksi näin kesäkaudeksi. Muutoksen tuulia on odotettavissa ja pääsette mukaan hiukan erilaiselle matkalle. Koska kiire on ollut kova, niin en ole juurikaan ehtinyt nauttia kirppiksistä mutta jotakin pientä olen ehtinyt hakea.  Olen ollut hyvin tyytyväinen, että kiire on astunut kuvioon mukaan ja olen voinut ihan vahingossa unohtaa kirppareilla käynnit. Toinen iso apu tässä hommassa on ollut se...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Buxtonin päälle kotimaista NEIPAa, 7,5%. Ulkonäössä juuri oikea kaunis sävy sameudessa. Tuoksu jää aavistuksen vaisuksi, mutta lasi ei ollut optimaalinen. Maku on mehukas, kirpeän sitruksinen. Raikkautta on maussa, hyvin puhdas. Mallas tuntuu, ei aamiaismehusyndroomaa. Katkeroa ei paljon ole, mutta jotain sieltä vastautuu. Homma toimii, Tuju on Suomen murky-mörkö. Pikkulintu Ruttopuisto, 28.5.2019.


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Huomasin (lähes) sattumalta viime tingassa, että Finnkino esittää Tennispalatsissa lähes kertaluonteisesti uuden dokumenttileffan Asbury Parkin musiikkihistoriasta. Tuttu aihe Springsteen-kirjallisuudesta ja tietysti miehen musiikista, kävin paikan päälläkin fiilistelemässä 2001. Huonosti mainostettu tapaus, paikalla oli vain muutama mitä ilmeisimmin hardcore-fani, ainakin yhdellä oli This Hard Land -paita. Perinteinen dokumentti, pääosin haastatteluja ja still-kuvia, hieman...


blogivirta.fi



Vierityspalkki.fi -

On helppoa sanoa, että nettisivujen tekemisestä tulee joka vuosi helpompaa ja halvempaa. Tässäkin blogissa on kirjoitettu moneen otteseen työkaluista, joilla saa näyttävän verkkosivuston pystyyn muutamilla satasilla, eikä hommaan tarvitse palkata yhtään kallista digitoimistoa. Mutta. Tästä huolimatta markkinassa tehdään todella paljon melko tavallisen oloisia verkkosivustoja, jotka ovat kuitenkin maksaneet tilaajalleen 10 000 euroa tai enemmän. Esimerkiksi […] The post Milloin...


blogivirta.fi
Alexa Dagmar -

Muutama viikko sitten koin Tukholmassa hyvin mielenkiintoisen kampaajakokemuksen. Olin nimittäin buukannut itselleni pesun ja föönauksen (onneksi en sentään väriä ja leikkausta!) ihan keskustassa sijaitsevasta salongista ja homma meni hyvinkin erikoiseksi. Kun saavuin paikalle, niin omistaja ohjasi minut hänen äitinsä hoiviin, joka ei selkeästikään ollut kampaaja koulutukseltaan. Kun istahdin tuoliin, niin tyyppi laittoi mulle kapan päälle […] The post VALEKAMPAAJALLA appeared...


blogivirta.fi
Teekutsuilla -

Olin viikonloppuna pitkästä aikaa yökerhossa. En oikein välitä klubeista, ellei lasketa teknoklubeja tai vastaavia, joille porukka menee ensisijaisesti nauttimaan musiikista. Tavallisissa yökerhoissa käydään eri syistä. Monelle klubit ovat ensisijaisesti paikka, jonne lähdetään etsimään seuraa. Aamuyön tuntien pariutumisrituaaleja on kiinnostavaa seurata. (Pahoittelut tässä vaiheessa heteronormatiivisesti kulmasta. Tässä asiassa en valitettavasti tiedä alkuunkaan, miten...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Blogeissa on viime aikoina kiertänyt ahkerasti haaste, jossa jaetaan niitä oikeita aitoja kuulumisia. Olen aika vähän menneen vuoden aikana jakanut täällä blogissani muuta kuin kauneusjuttuja, joten ajattelin, että ehkä teitä voisi kiinnostaa, mitä minulle oikeasti kuuluu?  Mitä oikeasti kuuluu? Olen ihan varma, että suomalaisten yleisin vastaus tähän on "Ihan hyvää." Olipa se sitten totuus tai ei. Itse vastaan tähän, että todella hyvää. Niin kuin olen aiemmin sanonut...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Pitkästä aikaa tulin katsoneeksi Michael Mannin esikoisteoksen vuodelta 1981. Neonoiria Chicagon sateisilta kaduilta. Aika tyyliteltyä menoa, Tangerine Dreamin soundtrack heijastelee elokuvan muutakin tyyliä. James Caan on todella intensiivinen nimiroolin murtovarkaana, mutta kokonaisuutena homma jää aika etäiseksi, etten sanoisi vieraantuneeksi. Se on varmaan ollut tarkoituskin, mutta se ei leffan arvoa nosta. Ihmissuhteet ovat varsin kipeitä, Willie Nelson ja Tuesday Weld jäävät...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

- Suomen voitto eilen! Tai oikeammin tärkeintä ei ollut voitto, vaan se että Ruotsi hävisi ;)! Leijonat laukkasivat kaukalossa hurmiossa kuin laitumelle talven jälkeen päästetyt varsat, voittivat lähes kaikki kaksinkamppailut ja pakottivat Ruotsin vain heittelemään kiekkoa pois omista- sitä oli mahtavaa katsoa poikien kanssa. Hiukan raivostutti kyllä tuomarilinja!!! Mitä puusilmiä  &()&(/%(/(/! - kaapista löytynyt viime kesäinen COS-mekko. Tykkään hurjasti! - Game of...


blogivirta.fi
Teekutsuilla -

Tuli palautetta, että olisi kiva kuulla lisää näitä reisille menneitä deittailukokemuksia. Teidän onneksenne joudun toteamaan, että näitä tarinoita valitettavasti riittää reilusti, joten täältä pesee. Nauttikaa, sillä minulla jäi nautinto näissä tapauksissa aika kaukaiseksi. En yleensä pidä siitä, että Tinder-keskustelut etenevät kolmen lauseen jälkeen treffipyyntöön. Minulla on parempaakin tekemistä kuin istua kahvilla täysin tuntemattomien kanssa, joista en tiedä...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä  Preeco  kanssa Me muutimme tähän omakotitaloon n. 1,5 vuotta sitten. Talo oli avaimet käteen koti, mutta oli kuitenkin asioita jotka jäivät meidän hoidettavaksi. Yksi niistä oli kaikki pihahommat. Ensimmäinen kesä meni pihatöissä ja yrityksessä kasvattaa nurmikkoa. Kuuman kesän jälkeen se jäi vähän yritykseksi, mutta nyt toisen kesän myötä kyllä se sieltä nousee ja leviää. Ensimmäisen kesän homma oli myös se...


blogivirta.fi
Housuitta - kirjoituksia seksistä -

Tämän novellin on lähettänyt meille nimimerkillä ’Impi Sukkamieli’ kirjoittava henkilö. Hänen kirjoituksiinsa voit tutustua myös blogissa Minusta on moninaiseksi. *** Aaria Afroditelle Olit siinä, seisoit alasti edessäni, vaikka näinhän tässä ei pitänyt käydä, kuten aina sanottiin. Että lähtipä homma lapasesta,… Lue loppuun →


blogivirta.fi
VillaNanna -

Kyselinkin tuossa jokin aika sitten Instassa, että haluatteko nähdä mitä suloista olen kerännyt itselleni kesää varten. Tähän oli halukkaita ja saamanne pitää. Tämä on ollut yksi syy meidän suursiivoukseen. Eli vaatekaapin järkevöittäminen. Olen kaivellut kaikenlaisia vanhempia vaatteita eteen käyttöön ja vähän miettinyt miten niitä yhdistelen muiden, uudempien vaatteiden kanssa. Idoita yhdistelyyn olen tietenkin katsonut Pinterestistä ja pikku hiljaa on ajatus sitten...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 70 71 Seuraava »