Tänään on 18.08.2019 12:41 ja nimipäiviään viettävät: Leevi ja Bo. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle huawei mate 30 pro


Matkapuhelinblogi -

Kiinalainen älypuhelinvalmistaja Huawei on tänään esitellyt kaksi uutta huippupuhelinta. Yhtiön P-sarja jatkuu nyt P30 ja P30 Pro -malleilla, joiden erityisosaamiseen kuuluu jälleen kamerat. Pariisissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa esitellyt laitteet tarjoavat kolmoiskamerat, joiden avulla kuvaus onnistuu läheltä ja kaukaa. Laitteiden muukin tekniikka on odotetusti kohdallaan, kuten huippulaitteelta saattaa odottaa. Laitteista kallimpi ja suurempi, P30 Pro, tarjoaa 6,47 tuuman...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Kiinalainen matkapuhelinvalmistaja Huawei löi läpi Nokian hiipumisen myötä Suomessa ja myös muualla maailmassa. Huawei on nykyään maailman suurimpia matkapuhelinyhtiöitä ja viime vuonna se toimitti ensimmäistä kertaa yli 200 miljoonaa älypuhelinta. Vielä vuonna 2010 Huawein matkapuhelintoimitukset olivat vain kolme miljoonaa kappaletta. Kahdeksassa vuodessa yhtiö on siis noin 67-kertaistanut myyntimääränsä. Toimitusmääriin sisältyy Huawein ja sen sisarbrändi Honorin...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawei on julkistanut uuden testiversion EMUI-käyttöjärjestelmästään ja kyseessä on tietysti uudesta Android 9 Pie -versiosta. Androidin uusin versio saapui Pixel-puhelimiin elokuun alussa ja nyt sitä saa testiversiona jo Huawein puhelimiin. Uusi EMUI 9 -versio tuo mukanaan niin lisää nopeutta käyttöliittymään ja pelaamiseen, uusia ominaisuuksia ja uudistetun ilmeen. Käyttöliittymä näyttää edelleen tutulta Huaweilta, mutta siitä on tehty hieman hillitympi niin asetusten...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Mobiilioperaattoreiden kansainvälinen järjestö GSMA on valinnut Huawei Mate 20 Pro -älypuhelimen MWC 2019 -tapahtuman parhaaksi älypuhelimeksi. Huawein nykyinen lippulaivamalli erottui edukseen suorituskyvyn, laadukkaan kameran, huippuluokan akunkeston, innovatiivisten latausratkaisujen ja muotoilun ansiosta. Palkinnon myöntäjä GSMA (Global System for Mobile Communications) edustaa maailmanlaajuisesti yli 750 operaattoria, ja se vastaa alan suurimpien ammattilaistapahtumien...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein toimitusjohtaja ja perustaja Ren Zhengfein mukaan yhtiö on tähän mennessä aliarvioinut Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden vaikutuksen liiketoimintaan. Zhengfein arvion mukaan Huawei voi menettää tämän ja ensi vuoden aikana liikevaihtoa peräti 100 miljardin dollarin edestä. Lukema on valtava, sillä Huawein koko viime vuoden liikevaihto oli noin 106 miljardia dollaria. Mikäli Zhengfein ennustus siis toteutuu, katoaa Huaweilta kokonaisen vuoden edestä liikevaihtoa...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Viime vuoden joulukuun älypuhelinmyynnin tähdistöön kuului ainakin operaattoreiden osalta OnePlus 6T , joka oli sekä Elisalla että Telialla henkilöasiakaskaupassa myydyin puhelin. OnePlus ilmestyi DNA:n valikoimiin vuoden lopulla, mutta sijoittui sen myynnissä sijalle kuusi. Joulusensongin hitteihin näyttää muutenkin kuuluneen keskihintaiset tai sitä edullisemmat puhelinmallit. Elisan toisiksi myydyin puhelinmalli kuluttajille oli esimerkiksi iPhone 6s, joka oli Teliallakin sijalla...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein päässä mokattiin syystä tai toisesta pahemman kerran, sillä useisiin kiinalaisvalmistajan puhelimiin alkoi tällä viikolla ilmestyä lukitusnäytön taustakuvia, joissa näkyi Booking.com-hotellivarauspalvelun mainoksia . Lukitusnäkymän taustakuvat olivat tyypillisesti kauniita lomatunnelmaan johdattelevia kuvia, joihin oli lisätty Booking.comin logo. Mainokset näkyivät henkilöillä, jotka olivat valinneet taustakuvaksi tehtaalla ladatut maisemakuvat. Mainokset näkyivät...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawei on saamassa valmista aikaiseksi nopealla aikataululla oman käyttöjärjestelmän kehityksessä. Hongmeng OS saatetaan paljastaa jo tällä viikolla, kun Huawei järjestää 9. elokuuta Dongguanin kaupungissa ohjelmistokehittäjille suunnatun tapahtuman. Aluksi Hongmengin arveltiin olevan Huawein kehittämä vastine Androidille, jota Huawei ei voi käyttää enää elokuun jälkeen uusissa puhelimissaan. Huawei ei saa myöskään tukea nykyisten puhelimien päivittämiseen Googlelta...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Android Q on taas yhden askeleen lähempänä valmistumista, sillä eilen mobiilikäyttöjärjestelmästä julkaistiin jo kolmas beta. Kesäkuun alussa on luvassa vielä neljäs beta ja valmista pitäisi olla syyskuun loppuun mennessä. Innokkaat testaajat voivat halutessaan ladata puhelimeensa Android Q:n beta-version. Suositeltavaa se ei ole, sillä beta-ohjelmistot eivät välttämättä toimi toivotulla tavalla ja niissä voi olla epäyhteensopivuuksia vanhojen sovellusten tai...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Taittuvat puhelimet ovat tehneet tuloaan huhujen mukaan jo vuosikausia. Vihdoin viime vuoden lopulla huhuista alkoi tulla totta, kun sekä Samsung että Huawei vahvistivat taittuvan puhelimen olemassaolon. Sittemmin olemme oppineet kyseisistä laitteista ja taittuvista puhelimista paljon. Kenties tärkeimpänä oppina on ollut, että taittuvalla näytöllä varustetun laitteen kehittäminen on erittäin hankalaa, ja julkaisuaikataulu kannattaa ottaa varauksella. Samsungin laitteen julkaisu...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota on kriittisessä vaiheessa, jossa yhteissävel olisi varmasti positiivinen askel molemmille puolille. Erityisen hankala tilanne on tietysti Huaweille, joka tariffien lisäksi joutuu taistelemaan totaalista pannaa vastaan. Kuten monet varmasti jo tietävät, niin Trumpin hallinnon asettama Huawei-kielto tarkoittaa, etteivät yhdysvaltaisyritykset voi tehdä kauppoja Huawein kanssa, mikäli konfliktitilannetta ei korjata maiden välisissä...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Nyt kun Trump ja Xi Jinping ovat saaneet sen verran sopua aikaiseksi, että Yhdysvallat ei enää kiellä amerikkalaisyhtiöiltä yhteistyötä Huawein kanssa, niin voimme olla jälleen enemmän innoissaan tulevista Huawei-laitteista. Niistä tuleekin tietoa suoraan Kiinan viranomaisilta. Valtion virallinen televalvontaelin TENAA on hyväksynyt juuri uuden Huawei-älypuhelimen myyntiin. Kyseinen laite löytyy kahtena kappaleena, koodinimillä SPN-AL00 ja SPN-TL00. Tässä vaiheessa mallinimiä...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein kalenterista löytyy kevään kohdalta uuden P-sarjan älypuhelimen julkaisu. Yhtiö ei kuitenkaan aio esitellä uutta lippulaivaansa MWC-messuilla, vaan yhtiö panostaa maaliskuun 26. päivänä Pariisissa pidettävään lehdistötilaisuuteen. Kyseisenä päivänä esitellään Huawei P20:n seuraaja eli P30. Twitterissä julkaistun promootiovideon perusteella P30:n myyntivaltiksi on valittu kamera – ja erityisesti kameran zoom-ominaisuudet. Huawei on perinteisesti julkaissut...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein alaisuuteen kuuluvasta HiSiliconista on tullut lyhyessä ajassa varteenotettava järjestelmäpiirikehittäjä Qualcommin rinnalle. Tämän Huawei haluaa tuoda myös ilmi, sillä Huawei Mate 20:ssä käytettävän Kirin 980:n kehutaan lyövän Qualcommin Snapdragon 845:n laudalta. Erityistä Kirin 980:ssä on sen valmistustekniikka, sillä se on markkinoiden ensimmäinen 7 nanometrin prosessilla valmistettu järjestelmäpiiri. Uusi prosessi mahdollistaa transistorien koon pienentämisen...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Yhdysvaltain oikeusministeriö ilmoitti tämän vuoden alussa epäilevänsä Huawein syyllistyneen teollisuusvakoiluun. The Informationin julkaisemien tietojen perusteella Huawei on kohdistanut vakoilunsa muun muassa Applen yrityssalaisuuksien selvittämiseen. Oikeusministeriön tutkinnassa on selvinnyt esimerkiksi vahvoja viitteitä Huawein sisäisestä palkitsemisjärjestelmästä, jonka puitteissa työntekijöille myönnetään bonuksia heidän selvittämien yrityssalaisuuksien perusteella...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Älypuhelinvuotojen grand old man, Evan Blass, on julkaissut Twitterissä uuden kuvan, jossa esitellään Huawein tulevia huippupuhelimia. Kyseessä ovat Mate 20 (sininen) ja Mate 20 Pro (vihreä), joita odotellaan ensi tiistain julkistustilaisuudesta. Huawein puhlettiluokan lippulaivamalli esiintyy kuvissa, joista paljastuu laitteen massiivinen kolmoiskamerajärjestelmä sekä valtaisa, liki koko etupaneelin peittävä näyttö. Ensi viikolla Lontoossa esiteltävät laitteet pitävät molemmat...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawei aikoo korvata puhelimissaan microSD -kortit pienemmällä NM-korteilla, jotka ovat kooltaan ja muodoltaan identtisiä nano-SIM-korttien kanssa. Tekemällä muistikorteista identtisiä SIM-korttien kanssa, voidaan muistikortti upottaa samaan paikkaan kuin toinen nano-kokoinen SIM-korttikin. Käyttäjä voisi näin valita ylimääräisen tallennustilan ja toisen SIM-kortin välillä dual-SIM-mallisissa puhelimissa. Puhelimien rakenteesta saadaan kompaktimpi ja tilaa vapautuu muuhun...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawei julkaisi tänään Lontoossa tukun uusia Mate 20 -sarjan laitteita. Lanseeraustilaisuudessa esiteltiin kolme uutta puhelinta, Mate 20, Mate 20 Pro sekä Mate 20 X. Puhelinten speksit oli pitkälti vuotaneet jo etukäteen, kuten viime viikolla kerroimme. Lippulaivamalli Mate 20 Prossa on massiivinen kolmoiskamerajärjestelmä sekä valtaisa, liki koko etupaneelin peittävä näyttö. Nykypuhelimista tuttu lovi löytyy myös Pro-mallista, joka sisältää 24 megapikselin etukameran...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Juttua ei voida näyttää tässä, lue artikkeli kokonaisuudessaan täältä Pysyvä linkki uutiseen | Käyttäjäkommentit


blogivirta.fi



Matkapuhelinblogi -

Huawei on kutsunut käyttäjiä testaamaan sen kehittämää uutta käyttöjärjestelmää, kertoo Huawei Central -verkkosivusto . Sähköpostitse asiasta vinkanneen lähteen mukaan uutta käyttöjärjestelmää testattaisiin uuden puhelinmallin voimin – kyseinen puhelin saattaa olla Mate 30. Huawein aikeet viittaisivat siihen suuntaan, että Huawei olisi valmis lanseeraamaan Hongmeng OS -käyttöjärjestelmän Mate 30 -puhelimen voimin. Ainakin se voi olla hyvä varasuunnitelma, mikäli...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein vuosi älypuhelinmarkkinoilla on ollut melkoisen onnistunut. Erityisesti se on ollut sitä Euroopassa, ja tietysti Suomessa, mutta kiinalaisyhtiön kaikki ässät eivät ole vielä esillä. IFA-messuilla yhtiö paljasti , että Honor Magic 2 on tulossa markkinoille, myös Euroopassa, ja sen lisäksi Huawein älypuhelinmalliston yksi tärkeimmistä tuotteista päivittyy vielä vuoden loppupuolella. Molempia yhdistää uusittu järjestelmäpiiri. Malleista toinen on tietysti...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Samsungin vuosikausia kehittämistä kaarvista ja taipuvista näytöistä on tulossa kenties seuraavan älypuhelinsukupolven suurin innovaatio, mutta täysin yksin korealaisjätti ei teknologiansa kanssa kuitenkaan ole. Nyt kiinalaisvalmistaja Huawei on vahvistanut , että se suunnittelee myös taittuvan puhelimen/tabletin julkaisua. Avattuna laitteesta löytyy 8 tuuman kosketusnäyttö, joka taittuu puoliksi, jolloin näytön koko etuosassa on 5 tuumaa. Näytön valmistaa kiinalainen BOE, joka...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein ongelmat eivät rajoitu pelkästään Android -tuen päättymiseen ja muiden yhteistyökumppaneiden kaikkoamiseen, vaan yhtiön tuotekehityskin on törmännyt esteeseen . Keväällä julkistetun Mate X:n julkaisua joudutaan nimittäin viivästyttämään syyskuulle. Taiteltavalla näytöllä varustetun Mate X:n piti tulla myyntiin kesäkuussa, mutta uusien testitulosten valossa Huawei on päättänyt lykätä puhelimen julkistusta syyskuulle sakka. Samsung oli julkaisemassa omaa Galaxy...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawei on tänään esitellyt kaksi uutta älypuhelinta, joita yhdistää mahtavat kamerat. Laitteista hiukan paremmilla spekseillä varustettu P30 Pro tarjoaa kolmoiskameran, joka pystyy uudenlaisiin temppuihin. Kamera sinällään mukailee tuttua kaavaa, jossa hyvän tavanomaisen pääkameran rinnalle on istutettu zoom-linssillä ja laajakuvalinssillä varustetut erikoiskamerat. Näin on tässäkin tapauksessa, joskin Huawei on nostanut kaikkien näiden kolmen kameran kyvykkyyden uudelle...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein myynti sakkasi toukokuussa ja sen jälkeen, kun Yhdysvallat lisäsi sen mustalle listalle , joka katkaisi Huawein yhteistyön amerikkalaisten IT-jättien kanssa. Huawein puhelimien epävarma tulevaisuus näkyi heti myynnissä. Se putosi jopa puoleen totutusta. Sittemmin Yhdysvallat on poistanut kiinalaisyhtiön listalta, mutta vahinko ehti jo tapahtua. Kuluttajien luottamus Huaweihin koki varmasti kolauksen ja myynnin palaaminen entiselle tasolle kestää varmasti hetken...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huaweilla on ilmeisesti kädet täynnä töitä uuden käyttöjärjestelmän kehityksen kanssa, kun elokuun jälkeen Android -tuki on näillä näkymin päättymässä kokonaan. Tavaramerkkihakemusten perusteella käyttöjärjestelmän yhtenä potentiaalisena nimenä on HongMeng . HongMeng on testausten perusteella hyvin suorituskykyinen, kiinalaisen Global Timesin mukaan joissain testeissä se olisi jopa 60 prosenttia nopeampi kuin Android. Huawei testaa käyttöjärjestelmää kiinalaisten...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein kulunut vuosi on mennyt melkoisen hyvin älypuhelinrintamalla. Huimalla kolmoiskameralla varustettu P20 Pro tietysti sai suurimman osan parrasvaloista, mutta toki yhtiöllä on muutakin tarjota, kuten vaikkapa P10 sekä juuri paljastunut vielä julkaisematon puhelin. Kiinalaisviranomaisen dokumenteista paljastunut puhelin on kuvattu niin edestä kuin takaa, ja tämä paljastaa muutamia yksityiskohtia laitteesta. Kyseessä on kaksoiskameralla varustettu laite, joka tarjoaa...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawei narahti huijaamisesta puhelimien suorituskykymittauksissa korottomalla suorittimien kellotaajuutta korkeammalle kuin mitä ne normaalisti toimivat. Yhtiö myönsi optimoivansa puhelimien suorituskykyä sovelluskohtaisesti, mutta totesi myös, etteivät testiohjelmat kerro koko totuutta suorituskyvystä. Rauhoitellakseen syntynyttä kohua, Huawei on päättänyt avata Performance Mode -suorityskykytilan kaikille käyttäjille . Yhtiön mukaan kuluttajilla on oikeus valita miten he...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Vaikka Huaweille tuli roppakaupalla huonoja uutisia toukokuussa, ei yhtiön tulos ottanut siitä kovinkaan suurta osumaa – ainakaan vielä. Yhtiön liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa jopa 23 prosenttia vuoden alkuun verrattuna . Liikevaihto oli 28,9 miljardia euroa. Älypuhelimien myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 24 prosentilla 118 miljoonaan puhelimeen. Huawein mukaan myynti kasvoi vielä toukokuun ajan, mutta siitä eteenpäin myynnin kehityksestä ei paljastettu tietoja...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 27 28 Seuraava »