Tänään on 19.01.2019 16:59 ja nimipäiviään viettävät: Heikki, Henrik, Henri, Henrikki, Henry, Henrika ja Henrietta. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle huippu


NWO Havaintoja -

Suomen yksityiset eläkerahastot ovat kasvattaneet veroparatiiseille piilotettua varallisuutta, joka on tällä hetkellä jo yli 200 miljardia euroa. Nyt YLE julkaisi jutun, jossa kerrottiin kuinka tämä Suomen eläkejärjestelmä muka toimii.  Siinä kerrottiin kuinka vuonna 2017 eläkkeitä maksettiin 27 miljardia euroa, joista valtaosa oli vanhuuseläkettä, mutta mukana oli myös muita eläkemuotoja kuten työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeitä. Nyt kuitenkin viime vuonna sattui käymään...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Android-laitteiden tämän vuoden huipulla tullaan näkemään jälleen tietysti uusi Snapdragon-suoritinsukupolvi. Esimerkiksi OnePlussan todennäköisesti alkukesästä julkaistava uutuus tulee sisältämään tämän suorittimen. Jo nyt Android Central on saanut käsiinsä Snapdragon 855 -referenssilaitteen, jolla on ajettu suorituskykytestejä. Testien mukaan tulossa on melkoisen mukava parannus suorituskykyyn. Testitulosten verrokkilaitteena puolestaan käytettiin Googlen syksyllä...


blogivirta.fi
gnothi seauton -

"On lottovoitto syntyä Suomeen" - ehkä klishee mutta niin totta. Tästä askelmerkkejä kiitollisuuteen: Yhteiskunta Suomi on maailman vakain valtio. The Fund for Peace, Fragile States Index 2018 Suomi on maailman vapain maa, Norjan ja Ruotsin ohella. Freedom House, Freedom in the World 2018 Suomi on maailman turvallisin maa. Maailman talousfoorumi (WEF), The Travel & Tourism Competitiveness Report 2017 Suomi on maailman neljänneksi paras maa. The Good Country Index, Results Suomessa on...


blogivirta.fi
elämänkoululaisen mietteitä -

"On lottovoitto syntyä Suomeen" - ehkä klishee mutta niin totta. Tästä askelmerkkejä kiitollisuuteen: Yhteiskunta Suomi on maailman vakain valtio. The Fund for Peace, Fragile States Index 2018 Suomi on maailman vapain maa, Norjan ja Ruotsin ohella. Freedom House, Freedom in the World 2018 Suomi on maailman turvallisin maa. Maailman talousfoorumi (WEF), The Travel & Tourism Competitiveness Report 2017 Suomi on maailman neljänneksi paras maa. The Good Country Index, Results Suomessa on...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Khaneh-ye dust kojast? / Where Is the Friend's Home? خانه دوست کجاست / Khane-ye doust kodjast? / Missä on ystävän talo? / Ystävä hädässä (tv) / Var är min väns hus? / Hvor er min vens hus? IR 1987. PC: Institute for the Intellectual Development of Children and Young Adults. D+SC: Abbas Kiarostami. CIN: Farhad Saba. ED: Abbas Kiarostami. C: Babak Ahmadpour (Ahmad), Ahmad Ahmadpour (Mohamad-Reza Nematzadeh), Khodabakhsh Defaie (teacher), Iram Otari (mother). 83 min A 35 mm...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Uutinen Kalevasta |1 kertoi Suomeen saapuvan amerikkalaisjohteinen taistelusotaharjoitus – tänne idän ja lännen vedenjakajalle , jossa me kansalaisina elämme toiseksi pisintä rauhanaikaa |2 itäisen naapurin – Venäjän vieressä, joka on se toinen maailman ydinasesuurvalta. … |1 ~ https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/lahes-20-eri-maan-sotilaita-vyoryy-suomeen-ensi-kevaana-yhdysvallat-johtaa-massiivista-harjoitusta-suomen-maaperalla/810760/ - Eikä tässä vielä kaikki –...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lainat voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan kuinka ne sopeutetaan vieraaseen kieleen. Sitaattilainaksi kutsutaan sanaa, joka siirtyy kielestä toiseen täysin muuttumattomana. Sitaattilainat eivät yleensä myöskään sopeudu lainaavan kielen taivutusjärjestelmään yhtä luontevasti kuin kotoperäiset sanat. Synnynnäinen kielenpuhuja erottaa tällaiset suorat lainaukset yleensä vaivatta. Sitaattilainoista tyypillisimpiä ovat erisnimet , paikkojen tai ihmisten nimet, mutta myös uusi...


blogivirta.fi
Secret Wardrobe -

Pitkälle jatkuvat viinipensasvanat halkovat maisemaa kun auton keula tavoittelee vehreyden keskellä sijaitsevaa pientä Saint Ilian kukkulaa, jonka huipulla seisoi simpukan muotoon rakennettu hauskannäköinen rakennus, boutique-hotelli Soli Invicto ja Edoardo Miroglion viinitila. Alkuillan aurinko värjäsi maisemaa kun käännyimme pihaan ja innokas koira hyppi vastaan hännän vispatessa ilmaa. Piha oli hiljainen ja pysähdyin hetkeksi katselemaan 220 hehtaarin … Lue lisää


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Äärioikeisto on jo moniaiden miespolvien ajan hankkinut kannatusta julistamalla olevansa maanpuolustuksen asialla. Mutta kuinka homma menee käytännössä? Extremhögern har sedan urminnes tider rekryterat nya anhängare genom att påstå sig försvara försvaret och försvarsmakten. Men vad är dess verkliga förhållande till försvaret? Vielä 90-luvulla äärioikeisto korosti maanpuolustushenkeään mollaamalla sivareita. Nykyään tilanne on tunnetusti toinen. Äärioikeiston...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Raymond Bernardin Kurjat -trilogia päättyy episodiin ”Liberté, liberté chérie”, joka perustuu Hugon romaanin neljänteen ja viidenteen osaan, vaikkakin tarinassa on jälleen lyhennyksiä. Viimeisessä elokuvassa ei enää palata Patron-Minette-liigaan eikä juuri Thénadierin perheseenkään, lukuun ottamatta perheen tytärtä Époninea (Orane Demazis) ja katupojaksi päätynyttä Gavrochea (Émile Genevois). Viimeinen elokuva rakentuu pääasiassa kesäkuun kapinan 1832 ympärille...


blogivirta.fi
One life, shop it -

Se olisi ensimmäisten juhuu-huuteluiden paikka tälle vuodelle täällä blogin puolella! Joten: juhuu, täällä ollaan! Oikein ihanaa alkanutta vuotta juuri sinulle. Meikäläisen vuosi vaihtui pienessä porukassa korttipelejä pelaillen ja sen jälkeen baarin tanssilattialla tanssahdellen, ei siis mitään järin kummoista vaikka tietysti todella hauskaa olikin. :) Ilta hieman venähti minkä takia olen ollut tällä viikolla melkoisen ryytynyt aikaisten työaamujen takia. Mutta arvatkaapas...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Uusi vuosi on alkanut monipuolisesti, ainakin sään suhteen. Myrskyä, pakkasta, auringonpaistetta, tänään vaihteeksi suojakeliä. Siemenpussi-inventaarion tein tänään ja alkuviikolla käyn huoltamassa pelakuut risuverstaalla. Keväthommat mielessä jo. Vielä yhden kerran palaan viime vuoteen. Joululoma Äkäslompolossa. Napapiirin yläpuolella oli vielä kaamos. Aurinko ei ihan vielä noussut horisontin yläpuolelle. Keskipäivällä oli lyhyt vaaleanpunainen hetki, joka nopeasti...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

Huippu Center (Kuopio). Facebook. Arvotaan 6 kk kuntosalikortti. Arvonta suoritetaan 15.01.2019.


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J: Riikka kirjoitti jokin aika sitten 2018 vuoden reissuista ja samalla tuli maininneeksi, että osa reissupostauksista ei ole vieläkään päätynyt tänne blogiin saakka. Yksi Pohjois-Norjan helmistä, mun suosikkipatikointi, meinasi kokonaan unohtua! Suosikiksi nousi reissulla Segla, Senjan saarella kohoava 639 metriä korkea huippu. Reitti Seglalle lähtee Fjordgårdin koulun vierestä. Kesäisin koulun ovet ovat auki retkeilijöille ja jumppasalin kautta oli kulku pukuhuoneisiin, jossa...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Vuosi 2018 - kohtelit minua hyvin! Kulunut vuosi on ollut kaikin tavoin parempi edellistä - terveydessä, työssä, säissä... Joten nyt seuraa tosi positiivinen katsaus vuoteen 2018. Postauksen kuvitus on kuluneen vuoden lifestyle-kuvia. 1. Mitä sellasista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt? En tehnyt mitään suuria elämänmullistuksia. Työ on sama, mies on sama, koti on sama. Luulen, että onnistumiset koostuvat pienistä asioista. Kun luet eteenpäin, löydät...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Täällä on kaamos! Ja niin hieno päivä. Valoa ja iloa. Liikkumista, lepoa, ulkoilua, takkatulta, ystävyyttä, hyvin syömistä, helppoa oloa, naurua ja hiljaisuutta. Pakkasta on ollut: täällä mökin pihapiirissä parikymmentä astetta pakkasta melkein koko päivän ja illan. Kylillä ja Kaunispään huipulla sen – 12 – 15 C. Oli ilo liikkua ja kulkea. Emmekä suinkaan olleet ainoat; ... Lue lisää ...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

McKintyn kakkososa Sean Duffy -sarjasta vuodelta 2013. Tämänkin nimi on Tom Waits -sitaatti, mutta ei suoraan laulun nimi niin kuin avausosa Cold Cold Ground . I Hear the Sirens in the Street on rivi vuonna 1978 ilmestyneen Blue Valentine -levyn kappaleesta A Sweet Little Bullet from a Pretty Blue Gun. On huhtikuu 1982 Belfastissa, sisällissodan kaltainen tilanne jatkuu Pohjois-Irlannissa, mutta ei yhtä intensiivisesti kuin edellisenä vuonna edelliskirjan tapahtumien aikaan. Silti pommeja...


blogivirta.fi



Sillä sipuli -

  Minulla on ollut jo monena vuonna tapana laittaa tänne jouluaaton menumme. Vanhoja juttuja on kiva selailla itsekin, joten laitanpa tänne taas joulun kokonaisuutemme.  Tänä vuonna saimme Jukan äidin eli mummun vieraaksemme. Oli kiva istuttaa mummu valmiiseen pöytään, sillä hän on elämässään kyllä saanut tehdä monta monituista joulupöytää itsekseen.  Halusimme tänäkin jouluna panostaa enemmän alkupaloihin. Joka ainoa vuosi käy niin, että minä mietin joitakin...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J: Taisin jossain sivulauseessa mainita blogissa, että joulufiilis on ollut kadoksissa. Vielä aatonaattona mökille ajellessa oli ihan sellainen fiilis, että ei kiinnostava koko joulu, voisipa vain nukkua kotona. Kuitenkin kävi lopulta niin, että joulu oli ihan huippu. Joulufiilis tuli viimeistään aattoaamuna, kun sai herätä kuun loistaessa taivalla ja mittari oli reippaasti pakkasen puolella. Mitä onnistuneeseen jouluun sitten vaaditaan?  Ei paljon mitään ihmeellistä. Rauhaa...


blogivirta.fi
Feissarimokat -

Mitä laittaa vegaanille kinkun sijasta joulupöytään?


blogivirta.fi
Oppitori -

Sanojen perusmuodosta voi kontekstityökalulla hakea vaikka täydellisen taivutustaulukon. Alkaa-sanan taivutus löytyy esim. Wiktionarysta. Siitä on kuva alempana. Äännevaihteluista on astevaihtelu tietenkin merkittävin. Missään ei ollut listaa, jolla taivutuksia voisi harjoitella. Nyt on. Minun teoriani on, että kieltä pitää harjoitella induktiivisesti eli käytännössä kuten lapsi tekee. Aivomme ovat fantastinen elin, joka usein pystyy luomaan järjestystä kaaokseen...


blogivirta.fi
Helsinki 10 -

Faktat: Urheilutoimittajain Liitto palkitsee vuosittain mielestään maan parhaat urheilijat ja valmentajat. Nyt on asiaa valmistellut liiton toimikunta nimennyt ehdolle joukkuevoimistelussa MM-kultaa valmentaneen kaksikon, jonka toinen osapuolen valmennusmenetelmien eettisyyden Urheilulehti taannoin näyttävästi kyseenalaisti. Ehdokasasettelu on esimerkinomainen, ja jäsenillä on vapaus äänestää myös listan ulkopuolisia ehdokkaita. Kyseisen valmentajan nimeäminen ehdokkaaksi on...


blogivirta.fi
Täyttä elämää -

Kolmanteen puurokattaukseen oli aivan erilainen suunnitelma, mutta siitä jäi puuttumaan yksi tärkeä  elementti joten jätinkin sen viimeiseksi. Tämä kattaus syntyi kokonaan puuron hautuessa,  silityksineen. Koristeet ja kynttelikön ostin viime vuoden ensimmäiseen kattaukseen. Mutta kylläpä on hankala saada sileäksi nuo pellavaiset poikkiliinat. Höyrymankeli, tai edes ihan  tavallinen mankeli olisi kyllä huippu. Ehkä sellaisen saisikin joskus mahdutettua kodariin pienten ...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J: Viime kuussa tapahtui jotain, joka meinasi mennä kokonaan ohi. Blogi täytti 10v! Ihan hullua, olen kirjoittanut blogia 10 vuotta. Ajat ovat muuttuneet ihan hurjasti, minä olen muuttunut ja blogi myös hieman. Sen kunniaksi kaivelin eräs päivä vähän arkistoja ja löysin sieltä tämän vanhan kyselyn, jonka päätin päivittää nykypäivään.. Apua.. Kai minäkin sitten teen tämän, kun kaikki muutkin on tehnyt. Tässä siis sata juttua Jennasta, koittakaa jaksaa loppuun saakka...


blogivirta.fi
Ride love laugh -

Jos ei ole kuraa, niin on koppuraksi jäätynyttä kuraa. Viikko sitten mentiin litsläts-tunnelmissa ja tänään oli tarkoitus pitää hauskaa kaverin kanssa maastossa, niin eiköhän joka paikka ole jäätynyt kivikovaksi koppuraksi. ;) Käytiin me kuitenkin maastossa vaikka käyntipainoitteiseksi homma menikin. Pari lyhyttä ravipätkää, metsässä rämpimistä, yksi laukkaveto (missä Mutteri "hieman" innostui hehe) ja hiekkakuopassa kiipeilyä. Varpaat paleltuivat tunnottomiksi, mutta...


blogivirta.fi
intrigööri -

Mitä? Minustako valepuhekoira? Eduskuntavaaleissa huhtikuussa valitaan parlamenttiin taas 200 edustajaa. Parhaat heistä ovat kansanedustajia, ainakin osa uusista,  kunnes he oppivat talon tavoille. Harvalla edustajalla on tarkoituskaan olla koko kansan asialla, eikä se edes kunnolla onnistuisi. Ensimmäisenä edustajilla lienevät mielessä mahdolliset omat äänestäjät, taustaryhmät ja vaalitöiden tukijat. Tärkein on tietysti kansanedustajan komentokeskus eli oma puolue, sitä kuusta...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Se on vähälle huomiolle jääneen tuoreen kirjan nimi, vaikka tekijä Martti Turtola on korkeasti oppinut mies, jolla pitkä rimpsu titteleitä: sotahistorian professori, Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti sekä Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti.  Tammi 2018 Kirjassa, alaotsikoltaan Suomen presidentit ja vallasta luopuminen , ei liene tarjolla skandaalin käryä, iltalehdille otsikoita. Kyllähän siinä Mannerheim melkoiseksi 'sairastelijaksi', pakoilijaksi ja...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 18 19 Seuraava »