Tänään on 25.08.2019 12:03 ja nimipäiviään viettävät: Loviisa, Lovisa ja Louise. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle humala


World is a weired place to live -

En ole pitkään aikaan pelännyt niin paljon kuin Latviassa. Itse asiassa en ole koskaan pelännyt ulkomailla yhtä paljon kuin tällä reissulla. Matkustimme Jurmalaan kirjaimellisesti henkemme kaupalla, mutta palataan siihen tarinan lopussa.  Baltian maissa välimatkat ovat inhimillisiä. Tallinnasta Latvian Jurmalaan on matkaa vain 284 kilometriä. Vaimo varasi meille kaksi yötä Guesthouse Airavaan hintaan 40 euroa /yö. Sijainti oli ihanteellinen, vain viitisenkymmentä metriä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Aatelisen suku ei ollut tutkinut vuosisatoihin vuosisatoja. Absolutistin juominen sujuu kuin vettä vain. Ahdinko valtakunta? Vesien saastuminen kyseenalaistaa valta-aseman. Ahkera rahanlainaaja joutui työskentelemään kuin muurahainen. Ahkeralla putkimiehellä tukka putkella Ahne koronkiskuri sai töitä suutarilta. Aika parantaa haavat, totesi metsänhoitaja. Aikakone sai uuden treenikämpän. Sani teetti tilat. Aina naissukupuolta pannaan halvalla! Airodynamiikka tutkii soutuveneiden...


blogivirta.fi
Olutonni - tapahtumakalenteri « OLUTVERKKO - uutisia ja ti -

* Complot IPA 2019, Companyia Cervecera Damm, el Prat de Llobregat, Barcelona / S.A. (Sociedad Anónima) Damm, Barcelona, Espanja    Pisteitä: 91 / 100.   * Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen. Humala on tärkeä ainesosa oluen valmistuksessa, ainakin valtaosassa oluiden tyylikirjoa. Pienpanimovallankumous on muutaman vuosikymmenen aikana nostanut humalalajikkeet aivan uudella tavalla esille ja olutharrastajien […]


blogivirta.fi
Juha Molari -

Helsingissä klo 4:37 aamuyön bussi 94N, matkalla 16.8.2019 siivoamaan vessoja. Kulttuuririkkaudet (seitsemän somalimiestä) tuli bussiin Kontulan asemalla. Itsekseni mietin, missä ovat heidän vaimot tai morsiamet. Itse istuin takaoven luona jo valmiiksi, he istuuntuivat minusta katsoen taakse. Miehet mölysivät keskenään, ilmeisesti heillä oli pieniä makueroja. Äänekkäin mies todisti tovereilleen: "Allah lähetti minut sanomaan: fuck Finland! Minulla on oikeus sanoa tämä". Sen...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Fuller'sin Friends-sarjaan jatkoa, Stone ei nyt viittaa kalifornialaispanimoon vaan Stone & Wood -systeemiin Australiassa Byron Bayssa aivan New South Walesin pohjoispäässä, lähempänä Brisbanea kuin Sydney'ä. 5,8%, pale ale, tasmanialaista humalaa. Tavallaan mielenkiintoinen tapaus ajatellen tulevaa Australian-keikkaa, mutta tarkoitus ei nyt ole käydä lähelläkään Tasmaniaa tai Brisbanea.  Baarimestari kertoi humalien olevan kukkaisia pikemmin kuin hedelmäisiä. Väri punaruskea...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Cloudwaterin hapan porter oli niin luontaantyöntävä, että oli pakko ottaa vielä Pienessä IPAa. Finbackin ja Verdantin yhteistyöllä tölkkihintaa 18,90€, taisi olla puodin kallein tässä tyylissä, henkilökunta kysyi haluanko useamman lasin. Eipä ollut jakoseuraa, kaikki tutut varmaan leijailevat Flow-fiilingeissä. Kevyesti samea, 9,2%. Citran ohella muodikas Strata-humala messissä, peräisin ilmeisesti Oregonin Corvallisista . Törmäsin Strataan ensi kerran viime syksynä...


blogivirta.fi
...noir -

Palkkiometsästäjä McKay (Burt Reynolds) on muutaman muun vangin kanssa kuljetettavana vankilaan kun Vin Diesel-imitaattori Billy (David Figlioli) junailee... HOLY SHIT! MARTIN KOVE ON MUKANA TÄSSÄ ELOKUVASSA! No mutta kuitenkin, Billy on järjestänyt kaverinsa Floydin (Martin Kove) avustuksella pakomatkan ja muille vangeille tarjotaan mahdollisuutta liittyä mukaan taikka kuolla. McKay valitsee jälkimmäisen, mutta eihän häntä voida tappaa koska takakannen perusteella nimenomaan...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Sorin patiolla istuessa sain korvanappiini tiedon, että Cloudwaterin ultra-tuoreet Yakima Valleyn herkut olisivat tarjolla jo klo 13. Tilanne sähköistyi välittömästi ja pudottauduin välittömästi Kaisaniemestä alas Ateneumin taakse. Eipä vielä ollut tarjolla, mutta käytin odotusajan hyväksi ja poimin kylmäkaapista latvialaista IPAa lämmittelyksi, jälleen Olutpostin arvioita silmällä pitäen, sinne on hyvä saada oluita useammasta maasta. Riikasta siis olut kotoisin, 7%, hyvä...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Kerrostalo on dystooppinen kuvaus lähiöhelvetistä, sellaisena kuin sen pahimmillaan kuvittelemme ja vielä paljon siitä yli. Tänne et haluaisi muuttaa, et nähdä etkä kuulla mädänmustaa festaria, jota lähiöelämäksi sanotaan. "Päällekäyvimmät huudot ovat kuitenkin työikäisten, suomenkielisten miesten humalaisia huudahduksia pihoilla. Eli asialla ovat kaverit tai ainakin moikkaustutut. Uho kaikuu joka puolella, perrrkelevvittussaatanahuorra. Kuuluu haukahduksia, urahduksia...


blogivirta.fi
40+ blogit -

“Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, ota humala. Jos kolme päivää, mene naimisiin. Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. Jos halua olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.” – kiinalainen… The post Loviisan Skinnarsbyn satumaisissa puutarhoissa appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Oppitori -

Lajintuntemuksen edistämiseksi laitan tähän LuontoPortin sanat, joita voi arpoa tällä . Hakukone on myös kontekstityökalussa . Se on Luonto-kansiossa toolbar popup-hakuosiossa. Lisäsin sen myös KS:n kansioon.  Linkkiparvi ja suorat linkit ovat täällä . Vaikka ei olisi ladannut kontekstityökalua, pc-Chomessa on kuitenkin kontekstivalikko, jossa useimmiten on oletuksena Google. Jo sillä löytää paljon selityksiä, myös LuontoPortista. Maahanmuuttajat voisivat leikkiä listalla...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Tulehan nyt riukuaidanteelle, otetaan kuva! Tässä me ny si pönötetään ja saadaan samalla kuviin parhaillaan kukkivat angervot. Tänä kesänä näissä on ennätysmäärä kukintoja, joskin on myös kuivaa oksaa. Pitää kurotella saksilla, että saa siistittyä latvuston. Etupihalla ei täyty niinkään kurotella, vaan konttailla ja venytellä. On tämä puutarhurointi melkoista urheilusuoritusta, kun toisaalla hypitään ja loikitaan, heitellään ja voimaillaan.  Etupihan kivikkomaa...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Tulehan nyt riukuaidanteelle, otetaan kuva! Tässä me ny si pönötetään ja saadaan samalla kuviin parhaillaan kukkivat angervot. Tänä kesänä näissä on ennätysmäärä kukintoja, joskin on myös kuivaa oksaa. Pitää kurotella saksilla, että saa siistittyä latvuston. Etupihalla ei täyty niinkään kurotella, vaan konttailla ja venytellä. On tämä puutarhurointi melkoista urheilusuoritusta, kun toisaalla hypitään ja loikitaan, heitellään ja voimaillaan.  Etupihan kivikkomaa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tältä sanat näyttävät arpojassa. Olen tehnyt listasta Quizlet-harjoituksen . *-merkki auttoi siinä. Tämänkin listan voi kokonaan tai osittain copypastata tähän arpojaan, jossa tekstin voi suurentaa/pienentää sopivaan kokoon painamalla Ctrl+hiiren pyörää pyörittämällä  ja sanoja tutkia. Olen täällä ideoinut, kuinka tätä voi käyttää vaikka aliaksen pelaamiseen. Oivallinen tapa oppia sanoja pelaamalla sanapeliä. olla*asua, eksisteerata, eksistoida, elellä, eleskellä...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Žatecin perinnepanimo tuntuu etiketissä harmittelevan, että se ei ole kyennyt kunnolla ulosmittaamaan sijaintiaan keskellä Saaz- humala-aluetta. Nyt he uskottelevat, että täydellisen oluen salaisuus on viilennys kellarin seitsemännellä portaalla. Viimeksi olen tältä panimolta juonut gluteenitonta Celiaa . Nyt vähän vahvempaa vaaleaa lageria, 5,5%, export-sana löytyy pullon kaulasta. Kirkas poreileva keltainen olut. Perusmaltainen tuoksu, maku on maltainen, hieman karkea. Makua on...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Työpaikan kirjapiirin kokous Taivallahden rannalla Mestaritallissa, joka saavutti 1980-luvulla mainetta KGB-vakooja Arne Treholtin kantapaikkana. Aivan vesirajassa Meritalli-niminen rantabaari, jossa ei Stellaa kummempaa olutta tarjolla. Hieno paikka kuitenkin. Kokouksen jälkeen vielä piipahdus Urhoon, jossa ennenkokeilematonta Roostersia caskissa. 4,3%, singlehoppina hieman harvinaisempi uusiseelantilainen Dr. Rudi -humala. Viimeksi olen siihen törmännyt North Carolinan Outer Banksillä...


blogivirta.fi
ChiliParkin Taimitarha -

"Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta [talarin], ja istuttakoon kuitenkin niinkuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää". "Nimismies pankoon syyskäräjissä syytteenalaiseksi sen, joka ei ole humalistoa näin istuttanut, ja ottakoon sakon...


blogivirta.fi
Teekutsuilla -

Olin viikonloppuna pitkästä aikaa yökerhossa. En oikein välitä klubeista, ellei lasketa teknoklubeja tai vastaavia, joille porukka menee ensisijaisesti nauttimaan musiikista. Tavallisissa yökerhoissa käydään eri syistä. Monelle klubit ovat ensisijaisesti paikka, jonne lähdetään etsimään seuraa. Aamuyön tuntien pariutumisrituaaleja on kiinnostavaa seurata. (Pahoittelut tässä vaiheessa heteronormatiivisesti kulmasta. Tässä asiassa en valitettavasti tiedä alkuunkaan, miten...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Tarkoitus oli Tampereella tsekata Sorin uusi baari ja samassa yhteydessä syödä Sitkon lounas. Paikka aukesi kuitenkin vasta klo 12, niin kuin oikeastaan muutkin Tampereen ruokaravintolat. Vanha kunnon Plevna ei taaskaan pettänyt, se avasi pelin jo klo 11. Täytyy sanoa, että Plevnan edessä on Hämeen hitaimmat liikennevalot. Valoissa seisoessa meni yhtä kauan kuin rautatieasemalta kävellessä. Plevnassa sitten palveli sitäkin nopeampaa. En muistanut, että Sähkömestari Andersonin...


blogivirta.fi
Olutonni - tapahtumakalenteri « OLUTVERKKO - uutisia ja ti -

Tampereen Rautatienkadulla toimiva irlantilaistyylinen Daniel O’Connell’s Iris Bar sai tänään perjantaina (24.05.2019) Kultainen Humala -kunniakirjan Pirkanmaan olutkulttuurin edistämiseksi tekemästään pitkäjännitteisestä työstä. Kunniakirjan pokkasi pubin omistaja, irlantilaissyntyinen Simon Foster Tampereella parhaillaan järjestetyssä Suuret Oluet Pienet Panimot eli SOPP-tapahtumassa.  O’Connell’s on toiminut rautatieaseman tuntumassa vuodesta 1996 alkaen. Pubia...


blogivirta.fi



Oppitori -

Täällä on ohjeita, kuinka sanalistaa voi käyttää. aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä...


blogivirta.fi
Daphnion -

Turkulaisten Tallinna. Gdansk tunnetaan helposti lähestyttävänä Puolan kaupunkina, johon on helppo lähteä lomalle. Unkarilainen Wizzair lentää Turun kentältä sinne päivittäin ja lippuhinnat ovat varsin maltilliset.  Lyhyen lentomatkan päässä sijaitsevat kohteet Euroopassa ovat loistavia vaihtoehtoja pitkän viikonlopun viettoon. Mekin lähdimme matkaan torstaina ja palasimme kotiin sunnuntaina. Gdanskin vanhakaupunki on hyvin käveltävissä ja nähtävää riittää myös sen...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . Selostus sanojen poimimisesta ja sanat aakkosjärjestyksessä täällä . jukolan, talo, eteläisessä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tälle sivulle on poimittu lainauksia, jotka ovat peräisin kuuluisien ja vähemmän kuuluisien ihmisten suusta tai kynästä... joukkoon on toki saattanut eksyä myös jokin omasta kynästäkin peräisin oleva älynväläys... joihinkin ulkomaisiin lausahduksiin olen myös vääntänyt mielestäni paremman suomennoksen. Arpoja Kuuluisia sanontoja, aforismeja sekä muita elämän viisauksia Kaikki mikä ei tapa vahvistaa. (Friedrich Nietzsche) Jokainen joka luo on kova. (Friedrich Nietzsche)...


blogivirta.fi
Sanat -

Atochan  asema   Madridissa maaliskuun 19. päivä  2019. Aseman kello näyttää olevan  viisi vailla  yksitoista, kun kävin katsomassa oliko se sama asema, jolle olin saapunut  Lissabonista myöhään illalla vuonna  2000. Ei se ollut sama.   Asemalla oli hiljaista,  avaran  asemahallin keskellä olevassa puutarhassa eivät   linnut laulaneet.  Asemalla  oli vain vähän väkeä  liikkeellä tavallisen  tiistain  aamupäivällä. Viisitoista vuotta  aikaisemmin maaliskuun...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Pääsiäinen, väärän kuninkaan päivä; Halla-aho, Soini, Sipilä - saturnaalia - In English - jump ahead       Väärän kuninkaan päivä - Jeesus-satumeemi luotiin varastamaan, naamioimaan eli jatkamaan eliitin kontrolli-juhlaa, saturnaalia eli väärän kuninkaan päivää , vale-vallankaappaus = pääsiäinen. Joku hullu valittiin Sumerissa, Egyptissä ja seemiläisten Baal Molok kultissakin, juhlittiin ja juotettiin kuninkaana n. 3 päivää, rikkaat pukeutuivat kerjäläisiksi...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

In English - jump ahead    Väärän kuninkaan päivä - Jeesus-satumeemi luotiin varastamaan, naamioimaan eli jatkamaan eliitin kontrollijuhlaa, saturnaalia eli väärän kuninkaan päivää, valevallankaappaus = pääsiäinen. Joku hullu valittiin Sumerissa, Egyptissä ja  eemiläisten Baal Molok kultissakin juhlittiin ja juotettiin kuninkaana n. 3 päivää, rikkaat pukeutuivat kerjäläisiksi, orgian tapaisia hillittömyyksiäkin humalassa viriteltiin ja sitten narrikuningas tapettiin ja...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Runsas vuosi sitten pääsin maistelemaan Kanada-spesialisti Timo Alasen maahantuomia Toronton seudun oluita . Nyt sitten vuorossa verrannollinen kuvio Tyynenmeren rannalta British Columbiasta, Vancouverin seudulta. Homma käynnistyi pilsillä, Ontarion Collective Artsin ja Delta-kaupungista British Columbiasta ponnistavan Four Windsin yhteistyöllä. Panimon nimi täytynee olla kunnianosoitus massiiviselle Kanada-klassikolle, Ian Tysonin Four Strong Winds -kappaleelle, josta Suomessa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tämä lista on myös alekkaisena täällä , josta sen voi sijoittaa arpojaan. Täällä on kymmenen kertaa laajempi Kotuksen sanaluettelo.Laitoin sanojen väliin pilkut, jotta listasta voisi arpoa tällä . Suurin piirtein sama kuin Kielitoimiston sanakirja, jonka sanat myös ovat talletettuna monessakin muodossa . Tietysti jokaiseen sanaan saa selityksen kontekstityökalulla. Uusin versio Kielitoimiston sanakirjan sanoista, 2018 Sanalistaa on käytetty takavuosina paljon erinäisissä...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2019) — poliisit, elämäkerrat, väkivalta. Poliisin pimeä puoli -kirjassa eivät kummittele Jari Aarnion tai muiden vakaviin rikoksiin syyllistyneiden poliisien haamut. Ylikomisario Olavi Lempisen kirjassa kerrotaan poliisien toisilleen tekemistä jäynistä, riehakkaista matkoista kollegoiden kanssa ja muusta rennommasta poliisitoiminnasta. Olavi Lempinen työskenteli liikkuvassa poliisissa sekä piti yllä ystävyyssuhteita Neuvostoliiton ja Viron poliisivoimien kanssa. Työssä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »