Tänään on 19.08.2019 10:39 ja nimipäiviään viettävät: Mauno, Maunu, Magnus ja Mns. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle hunajainen sam


Polkkapossu_ -

Turussa vietetään 5. – 7.10.2018 perinteisiä ruoka- ja viinimessuja. Näytteilleasettajia on hirveä kasa, nostetaan näistä kuitenkin esille Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat, koska hunaja nyt vaan on possumaisen hyvää. No saattaa siellä muitakin juttuja olla, joista tykkään. Pimeitä ja viileitä iltoja varten ajattelin heittää kehiin tällaisen kivan pienen illanistujaismenun, jossa hunaja on vahvoilla. Hunajainen hehkujuoma 8 dl omenamehua 3 dl vettä 3 tähtianista...


blogivirta.fi
Bella-blogit -

Reseptit täällä ovat melko harvinaista herkkua, mutta nyt ajattelin vähän muuttaa suuntaa, sillä useammin kuin kerran tai kaksi viikossa saan eteeni niin herkullisia annoksia, että tuntuisi ihan silkalta vääryydeltä olla jakamatta niitä aina toisinaan täälläkin. Tämä postaus si syntynyt mitenkään suunnitellusti, vaan


blogivirta.fi
Ihanat tomaatit -

Juhannuksen vietolta jäi yli satunnainen valikoima ruoka-aineksia ja niiden pohjalta syntyi tämä salaatti. Vuohenjuusto ja hunajameloni sopivat yhteen täydellisesti ja peruna toi salaattiin mukavasti ruokaisuutta. Kastike onnistui myös oikein hyvin ja oli tosi helppo ja nopea sekoittaa kokoon lasissa kaapista löytyvistä aineksista. Useimmiten tulee laitettua salaatinkastikkeeksi vain öljyä ja etikkaa ja heti saa salaattiin vähän enemmän vivahteita kun lisää tuon peruspohjan...


blogivirta.fi
Stoori -

Kanavartaat ovat ihanaa kesäruokaa, ja nyt kun grillauskelitkin ovat taas kohdallaan, niin kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Jos siis etsit uusia grillausreseptejä, niin tässä ehdottomasti yksi kokeilemisen arvoinen. Tämä ohje on alunperin hunajainen Sam sivuilta. Reseptin löysin jo viime kesänä, ja nämä vartaat ovat olleet yksi niin lasten kuin aikuistenkin suosikki siitä saakka. Kesällä ollaan […] The post Grillatut inkivääri & hunaja kanavartaat appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
Pulpetti -

I really liked Hawken's earlier novel, Juaréz Dance , in all its minimalism. During the last Christmas holiday, I read his later novel, Missing , which is also set in Texan-Mexican milieu. I have heard that his critical view of Mexico is not necessarily true or honest, but it makes for a gripping read. Missing is about a former Marine, who leads a pretty quiet life in Laredo, Texas. Things get sour, when his half-Mexican daughter and her Mexican friend disappear after a concert. The book s...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2018) — lastenkirjat, musiikki, soittimet. Nyt soitetaan rumpuja! -teoksen idea on tehdä tutuksi sitä, miten rumpuja soitetaan musiikin tahtiin. Kirja sisältää yksitoista ääninappia, viisi rumpusetin osille omistettua, kuusi rytminappulaa. Hieman erilainen äänikirja siis. Ensin käydään läpi itse rumpusetti, sitten muutamia helppoja kuvioita. Tämän jälkeen harjoitellaan hieman rytmissä pysymistä. Sitten päästäänkin hyppäämään musiikin tahtiin. Ensimmäinen...


blogivirta.fi
Sekakäyttöä -

Marelo pisti käyntiin kortti samoista materiaaleista -ringin jonka tarkoituksena on, että joka viikko joku jäsenistä lähettää kolmelle muulle samansisältöiset materiaalikuoret ja niistä jokainen väkästelee viikon aikana kortin. Ensimmäinen paketti näytti tältä: Paketissa oli siis kolme erilaista nauhaa, pätkä lankaa, leppäkerttukoriste, kiiltokuva, pakettikoriste, servetti ja leimakuva. Säännöt ovat sellaiset, että tarvikkeita saa jäädä käyttämättä ja lisäksi...


blogivirta.fi
Kaleva -

Jo vuosikymmeniä (nettisivujensa mukaan) Kalevassa toiminut Sammon turkis on jälleen ollut iskun kohteena. Välillä sieltä ilmeisesti varastellaan turkiksia , kuten tässä blogissa on aiemmin kirjoitettu, mutta itse olen seurannut enemmänkin tihutöihin liittyneitä tapauksia: Ikkunalasit on rikottu, niitä on sutattu spraymaaleilla ja tussein... olenpa joskus nähnyt ikkunassa myös ison läikän tekoverta, tai jotain sellaista muistuttavaa! Nyt kuvasin uusimman, eli ison, vaalealla...


blogivirta.fi
Kaleva -

Uusin Harry Potter -kirja julkaistiin Suomessa 21.7. 2007 tasan kello 02.01, kuten ohjeet oli saatu kaiketi aina kirjailijalta itseltään asti. Ja kuinka ollakaan, ainoa tamperelainen kirjakauppa, joka myöntyi järjestämään fanien tahtoman yömyynnin, oli Sammonkadulla sijaitseva Kirja-Kärkkäinen. Keskiviikon Tamperelaisessa lyhyesti haastateltu kirjakauppias Ari Kärkkäinen oli sanonut olevansa "yllättynyt jos paikalle saapuu enemmän kuin reilut kymmenen ostajaa". Siitä huolimatta...


blogivirta.fi
Tillintallin -

Sunnuntaipuhdetta. Ai tana että toi kennokuvio rupesi kyrsimään muutaman kierroksen jälkeen ja sitä vain odotti että saa työn päätökseen. Ja kaiken huipuksi siitä piti tulla miehelle pipo, mutta mallin puolesta tulikin mulle pidempi myssy. Tattis! Puolitoista rullaa Novitan Samosta, ohje napattu Novitan kevät 2009 lehdestä sivulta 111, malli 23. Nelosen puikoilla tein... vai teinkö?


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Italialainen suunnittelija Mario Trimarchi on toteuttanut tämän varsin upean Samotracia-pyörän. Katteet ja takaosa ovat käsittelemätöntä kuparia. Täten ajan kuluessa ne hapettuvat vihertäväksi. Näin toteutuu kaupungin tarttuminen pyörään. Moottoripyörä esitellään oheisella videolla: Ja onhan tämä muotoilultaankin varsin tyylikkään näköinen. Uskaltaisiko tuollaisella sitten edes ajaa, jos vähän johonkin osuu, niin siinä on heti syvä naarmu. Toisaalta ehkäpä […]


blogivirta.fi
Carnegear -

1900-luvun alussa, ennen ensimäisen maailmansodan syttymistä, Suomen metsäteollisuus otti ensi askeleitaan kohti modernia, koneellistettua puuraaka-aineiden tehotuotantoa. Tämä aikakausi tunnetaan tukkilaisromantiikan kulta-aikana, johon monet 1950-luvun puolivälin tukkilaiselokuvatkin sijoittuvat. Teollisuuden vaatimusten kasvaessa myös hakkuutyömaat kasvoivat suuriksi savotoiksi ja tuotetut tukkimäärät olivat valtavia verrattuna edellisen vuosisadan määriin. Metsähakkuiden...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Muistan jo melko monta vuotta kun Helsingin Ruoholahden K-Kauppias keksi myydä erilaisia oluita 24 pullon korissa joulukalenterina. Nyt vastaava systeemi on myynnissä monessa muussakin kaupassa. Brittiläinen The Pip Stop pyrkii samoille markkinoille, mutta oluen sijaan on kuohuviiniä. 24 pikkupulloa eli piccolopulloa mahtuu hyvin laatikkoon. Luukkujen takaa löytyy rose-, cava-, prosecco- sekä šampanjaviinejä. Juodaanko nämä aamulla […]


blogivirta.fi
Militia vita humana -

se ei ole vielä kuollut. "Se kuuluu joka puolella, tuo sammen itku. Se kuuluu tuulen ulvonnassa, se kuuluu meren möyrinnässä ja vuorten vieremissä. Itku on haikeaa ja niin surullista. Sampi itkee, kun sitä perataan: … se ei ole vielä kuollut. Taistelukoneiden vihlova ujellus peittää uhanalaisten kärsimykset; elävinä perataan niin naiset kuin lapset, kodit hajotetaan, eksyneet vaeltavat kuin sampien puhkotut uimarakot, vailla kykyä edetä enää. Nuoret, kauniit ovuloijat...


blogivirta.fi
Neulenuotteja -

  EDIT - nappilistaan liittyvä lisähuom **!! Tiheys- ja muita mittoja lisätty ohjeen loppuun 10.3.      104 cm   110 cm   SAMOSTUNIKA Samostunika neulotaan ylhäältä alaspäin, eli se aloitetaan kaulusresorista. Lankana Novita Samos, jota kuluu n. 200-250 g, riippuen tunikan pituudesta, hihojen pituudesta ja myös siitä, neulotko vai virkkaatko helmaan pitsiä. Virkkaamalla kuluu lankaa vähän enemmän. Puikot 3½ mm ja 4½ mm. Virkkuukoukku helman virkkaukseen.   Molempien...


blogivirta.fi
Pujoliivi -

Lankavarastoni vanhimmasta päästä olevat langat löysivät vihdoinkin käyttökohteensa, kun ihastelin Mustan lampaan höpinöitä -podcastia katsellessa Kramoxin päällä olevaa valkoista neuletakkia. Piti oikein mennä Ravelryyn vaklaamaan että mikä se oikein mahtoi olla. Se oli Joji Locatellin Like a cloud -neuletakki , jonka ohje kilahti ostoskoriini samantien.  Neuletakki neulotaan ohjeessa ohuesta alpakka-merinolangasta ja ohuesta silkkimohairista. Minulla sattui siis olemaan...


blogivirta.fi
Mun teevee -

Jalkapallokuukauden keskellä kuninkaalliset häät piristävät. Eikö vain? Eilisen spektaakkelista nauttiakseen ei tarvinnut olla omista häistä tai prinsessan urasta haaveileva pikkuneiti, tiukka Ruotsi-fani tai monarkisti - kiinnostavaa katsottavaa naapurimaan kauniista pääkaupungista riitti kaikille. Omaa launtaipäivääni leimasivat töihin liittyvät tapahtumat, mutta ajoitus pelasi ja näin itse asiassa tärkeimmät suorana televisiosta. Kiva juttu, sillä olen seurannut Vickanin...


blogivirta.fi
Sammakoita ja sarjakuvia -

Toisilla sammakoilla on suojaväri ja usein myrkylliset sammakot ovat kirkkaan värisiä.


blogivirta.fi
Sammakoita ja sarjakuvia -

Sammakon silmä lähikuvassa


blogivirta.fi
Arto Köykän blogi -

Noin kahdenkymmenen vuoden iässä uppouduin Dostojevskin kirjoihin niin syvälle, että elämäni jakautuu aikaan ennen Dostojevskia ja aikaan, joka on hänen jälkeensä. Yksi tärkeistä muutoksista oli, että menetin kykyni asettua rikollisen ja hirvittävyyksiä tehneen ihmisen yläpuolelle. Lukiessani Rikoksesta ja rangaistuksesta Raskolnikovin tarinaa huomasin, että minäkin aloin miettiä Helsingin Töölössä asumani Tunturikadun talon naapureita. Mitäpä jos kävisin kolauttamassa...


blogivirta.fi



JaanaMaa -

Reilut neljä vuotta olin hautonut tätä vihreää liukuvärjättyä vironvillaa varastoissani. Tiesin että se jonain päivänä kohtaa oikean mallin ja muuttuu täydelliseksi kääriytymishuiviksi. Nyt löytyi se täydellinen malli ja sain upean värisen lämmikkeen, jonka alle voin käpertyä neulomaan uusia juttuja. SAMMAL - huivi -Ravelryssä- Ohje: Citron, Knitty winter-09 Lanka: Virolainen merinovilla, n. 200g puikot: 4 mm Tein huivistani kaksi "osuutta"  isomman kuin alkuperäisessä...


blogivirta.fi
Linnunpesä -

Ihmeellisessä seiskaveikkasukkavimmassani kudoin miehelle toisenkin parin, Donyale Grantin Mojon . Kun en selvästi osaa käyttää viivotinta enkä laskea, montako silmukkaa tietylle matkalle tulee, alun perin naisen 38-39-kokoseen jalkaan aatellut sukat sopii miehekkeen neljäkakkoseen. Hups. Noh. Vuoden 2009 viimeinen neuletyö. En jotenkin arvostanu tätä mallia, vaikka onhan se kivan näkönen. Jos mustikkasukissa oli edes väreillä tehty jotain, ja keksitty kiva nimi, niin tässä...


blogivirta.fi
Ompelukori -

Tein mökillä sammalpalloja, ensin tein pajusta pallon jonka päälle sammalta. Ei kyllä uskoisi miten paljon siihen menee sammalta ja sitten kalastus siimalla yritin kieputtaa sen kiinni. Vielä jäi tuomatta näitä tekeleitä, ei  mahtunut kyytiin, kaksi sain survottua kotiin tuomisiksi. Syksyllä vaan täällä kaupungissakin on harakoita jotka on kiinnostunut  kaikesta erilaisesta mitä rapulle ilmestyy. Olen jo muistanut roskapussin viedä heti ennenkuin harakka käy sen ...


blogivirta.fi
Toivon Vasarat -

So what am I actually doing here? Here's some samples. I'll post more later on along with other people's work. Margaret Thatcher posing for my environmental poster. Elephant rugby. Illustration class. Illustration for an article on the human computer Kim Peek. Calendar pages. Production class. Cover art for a paper stock promoting brochure. Production class. Jasmine, my 5-year old "little sister" drew these three. She'll be an artist for sure.


blogivirta.fi
40+ blogit -

 sammalleimu Phlox subulata シバザクラ Sammalleimu on yksi parhaimmista kuivan paikan tai kivikkopenkin kasveista. Sammalleimu rönsyää ja ryöpsyää mahtavasti ihan pienessäkin kasvualustassa tai jopa hiekassa ja sorassa. Tämä kallionkolojen istutus täällä… The post Sammalleimu appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Nekola -

Anoppi sai tänä vuonna syntymäpäivälahjaksi rouheat sukat. Kanssaneulojan värjäämä Pirtin kehräämön sukkalanka muuntautui lopulta palmikkosukiksi, vaikka yritin langasta ensin muitakin malleja. Langan eläväinen väri asetti rajoituksia mallille enkä ole aivan vakuuttunut vielä tästäkään kombinaatiosta. Halusin kuitenkin saada sukat tehtyä ennen vauvan syntymää enkä halunnut enää purkaa, joten posottelin tällä mallilla loppuun asti. Malli: Oma, palmikko Annika B...


blogivirta.fi
Sisäinen villapaita -

Malli: Gentleman's Matrimony Celebratory Socks by Sockbug Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, "Sammal", 100g Puikot: 2,5 mm Hyvissä ajoin alkusyksystä hommasin itselleni koko viikonlopun rannekkeen Suomen kädentaidot -messuille Tampereelle. Viime vuonna messut jäivät kokonaan väliin, joten päätin ottaa vahingon takaisin kolmen päivän ostosrupeamalla. ;)  Ennen messuja mulla oli kuitenkin vähän nolo ja syyllinen olo, koska kaksi vuotta sitten Tuulialta messuilla ostamani...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Toinen Sampo Järven näyte, nyt vuorossa 8,8-prosenttinen imperial stout, jonka VPK-lyhenne tarkoittaa, krhmm, vahvaa, paksua ja kovaa. Nyt beigeä tiivistä vaahtoa kerääntyi runsaasti täysmustan oluen pintaan. Tuoksussa nyt kypsää hedelmää, marmeladia, jotain mausteisuuttakin, ehkä jotain lihaisuutta, maksamakkaraa? Ei varmaankaan, jokin harha-aistimus. Maku on täyteläisen paahteinen ja hedelmäinen, varsin matala miellyttävä hiilihappotaso, hyvä juotavuus, kevyesti mausteista...


blogivirta.fi
tuskartelua -

Siis ihan mielettömän helppoa ja halpaa. Sämpylät. Ohje on kirjasta Leivo herkkuja helposti. Sekaan vain oman parvekkeen yrttejä (tässä tapauksessa timjamia) ja piparkakkumuotilla vähän ilmettä pintaan. Nams.


blogivirta.fi
kaneliomena -

Sämpylät herasta noin 25 kpl noin 1 l heraa 50 g tuorehiivaa 1 tl suolaa ripaus sokeria ½ dl oliivi- tai rypsiöljyä 2 rkl siirappia 2 porkkanaa 1 kg sämpyläjauhoja Pinnalle maitoa voiteluun seesamin-, kurpitsan- tai auringonkukansiemeniä 1. Lämmitä hera kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva nesteen joukkoon. Lisää suola, sokeri, oliiviöljy ja siirappi. Raasta joukkoon porkkanat. Lisää jauhoja vähitellen taikinaa samalla vaivaten.  2. Anna taikinan kohota liinalla peitetyssä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »