Tänään on 19.07.2019 19:54 ja nimipäiviään viettävät: Sari, Saara, Sara, Salla, Salli ja Sally. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle hurja


Ride love laugh -

Kaupallinen yhteistyö: Aino Nations Cup Niin on yksi kesän parhaista viikonlopuista taputeltu, ja samalla ihmettelen mihin tämä aika oikein menee kun tästäkin on jo melkein pari viikkoa? Oma kesälomani alkoi tosiaan jo pari viikkoa sitten, kun keskiviikkona lähdin heti töiden jälkeen iltapäivällä Suomeen. Matka ei todellakaan sujunut hyvin, sillä täällä Tukholmassa oli joka ikinen julkinen liikenneväline myöhässä tai peruttu. Paikallisjunat seisoivat tunnelipalon vuoksi...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Hotellin "kotikatu" Aamuherätys oli taas normaaliin aikaan vähän ennen yhdeksää, jonka jälkeen menimme aamiaiselle. Aamupalalla oli vähän enemmän porukkaa kuin aiempina päivinä, sillä eilen tuli jonkin verran uusia vieraita tänne hotelliin. Minä sain Bangkokissa pienen nuhan ja korvani menivät täysin lukkoon viime keskiviikkona, kun lensimme tänne Vietnamiin, eikä korvat ole vieläkään auennut. Tänään aamulla etenkin oikea korvani oli myös aika kipeä, joten päätimme...


blogivirta.fi
33100 Jocka -

Osanottoni suomalaisille opiskelijoille. Moni heistä äänesti Vihreitä, koska puolue lupasi vaaleissa hyvää ja kaunista. Etunenässä oli hurja lupaus opintorahan korottamisesta peräti kolmanneksella. Hallitusneuvottelujen jälkeen moni opiskelija riemuitsi tulevista rahavirroista, kun Vihreät päätyi hallitukseen lunastamaan opiskelijoille antamiaan lupauksia. Kuinkas sitten kävikään? Ennen vaaleja Vihreät piti oppositiossa koulutuksen puolesta kovaa ääntä ja lupasi opintorahan...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Paras paikka hotellissamme Hieno eli järkyttävän kuuma sää jatkuu edelleen täällä Hoi Anissa. Aamulla aamiaisen jälkeen kävimme kyselemässä hotellin respasta retkimahdollisuutta Cam Thanhiin, jossa järjestetään coconut basket boat ajeluita. Olin katsonut netistä, että paikkaan on noin viiden kilometrin matka ja suunnittelimme ensin, että menisimme sinne pyörillä. Kuumuuden takia kuitenkin onneksi hylkäsimme suunnitelman ja päädyimme kyselemään taksia. Hotellin respa...


blogivirta.fi
Juhan suku-uutiset -

Euran kappelin eli Tarvasjoen Euran kylän Vanhatalon Kuoppamäen torpassa asui Suomen Sodan 1808-1809 jälkeen muuan Jaakko Wacker.  Jo hieman ennen sotaa tämä Kuninkaallisen Henkirakuunarykmentin Maskun komppanian sotilas oli mennyt naimisiin Kankareen Isotalossa tuolloin piikana olleen Ulrika Juhontyttären kanssa. Perheeseen oli syntynyt kuolleen yksi lapsi 1808. Paria vuotta myöhemmin syntyi


blogivirta.fi
40+ blogit -

Kesäkuu on mennyt ja heinäkuu alkanut. Kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja tuntuu, että sitä ei ole enää jäljellä kuin pieni ohikiitävä hetki. Todellisuudessa elokuukin on vielä usein ihan kesäinen,… The post Lounastreffit ja hermoja raastava labrareissu appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Pentagonin julkaisemat UFO-nauhat ovat saaneet tuntemattomat lentävät esineet takaisin lehtien sivuille. Melkein kadonneeksi kansanperinteeksi haihtuva UFO-spekulointi tuntemattomien esineiden ominaisuuksista on jälleen useiden videoiden täytteenä. Ensin hyvin nopea ja lyhyt kertaus mistä tällä kertaa on kyse. Kahteen tapahtumaan liittyvät videot näyttävät GIMBAL-lämpökameran mustavalkoista kuvaa. Niissä nähdään mustia täpliä, jotka näyttävät liikkuvan hurjaa nopeutta...


blogivirta.fi
Äidit vain, nuo toivossa väkevät -

Niin. Jäätävää joutua neljän vuosikymmenen jälkeen siihen tilaan, että kyseenalaistaa oman elämänsä perustan. Onko kaikki uskontopupellus ollut indoktrinaatiota vai olenko itse valinnut uskon? Tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä, että kasvoin hihhulikuplassa, jossa minulla ei ollut luontaisesti muita vaihtoehtoja. Uskonasiat tuotiin eteeni ainoana oikeana totuutena vaikka kannaltani olisi ollut parempi saada kuulla myös muista vaihtoehdoista. Mutta se ei liene realistista...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tältä sanat näyttävät arpojassa. Olen tehnyt listasta Quizlet-harjoituksen . *-merkki auttoi siinä. Tämänkin listan voi kokonaan tai osittain copypastata tähän arpojaan, jossa tekstin voi suurentaa/pienentää sopivaan kokoon painamalla Ctrl+hiiren pyörää pyörittämällä  ja sanoja tutkia. Olen täällä ideoinut, kuinka tätä voi käyttää vaikka aliaksen pelaamiseen. Oivallinen tapa oppia sanoja pelaamalla sanapeliä. olla*asua, eksisteerata, eksistoida, elellä, eleskellä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Arpoja  Sama lista alekkaisena aaja , aakkosellinen , aakkosnumeerinen , aakkostamaton , aallokas , aallokkoinen , aalloton , aaltoilematon , aaltoileva , aaltoinen , aaltomainen , aamuinen , aamullinen , aamupäiväinen , aamuöinen , aasialainen , aasimainen , aataminaikainen , aatelinen , aatelissäätyinen , aateliton , aatteellinen , aatteeton , aava , aavemainen , abaksiaalinen , abakteriaalinen , abdominaali , abdominaalinen , aberrantti , abhasialainen , abioottinen , ablatiivinen ...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J&R: Heippa ja terkut tällä kertaa Skotlannista! Ollaan oltu Edinburghissa nyt perjantaista saakka ja reissupäivät alkavat vähentyä kovaa vauhtia. Huomenna illalla lennetään jo takaisin Suomeen. Tänään puhuttiin, että tämän jälkeen voisi jatkaa lomaa vielä pari päivää jossain lämpimässä, jossain missä voisi vain olla ja löhöillä. Heti perään kuitenkin todettiin, että voihan sitä tehdä kotonakin! Edinburghin tutkimiseen on hyvin riittänyt nämä neljä päivää...


blogivirta.fi
Oppitori -

Näitä sanoja voi arpoa, jos sijoittaa ne tänne . Aliaksessa pitää selittää sanoja mainitsematta niitä. Tarvitsee siis synonyymejä ja elehtimistä. Tämä on vain joku lista, enkä muista mistä sen sain. Vaikka enemmistö on substantiiveja, muita sanaluokkia tulee selitettäessä. Täällä on sananlaskusanoja, joista monet varmaan sopisivat Alias-leikkiin. aakkoset aalto aamu aarre aasi aasia aave Afrikka aika airo aita aivot akaasia akvaario alas alligaattori alppikauris alus...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Kumma juttu, en löydä blogistani Koskisen Murhan vuosi -sarjan aiempia, vaikka olen kuukausien mukaan nimetyn sarjan lukenut huhtikuun asti ja Juho Tulikoskeen ja hänen lähipiiriinsä tutustunut. (Hakusanalla Koskinen kyllä löytyy vaikka mitä.) Mies kirjoittaa niin hurjaa tahtia, ettei blogisti ehdi perässä! Juho avustaa enoaan Kalevi Arosuota yksityisetsivän hommissa. Arosuo on entinen poliisi, jonka kontakteista on edelleen hyötyä. Juhosta taas nuorempana miehenä on hyötyä...


blogivirta.fi
Go 4 it vol. 2 -

Aivan mielettömät ukonilmat täällä tänään päivällä! Jotenkin tosi hurjaa, kun keskipäivällä vetää niin pimeäksi, että on aivan pakko sytyttää valot, että näkisi jotain. Seuraavaksi alkoi ryskyä ja välähdellä siihen malliin, että sai olla iloinen, ettei asu yksin missään skutsissa. Mainio juttu muuten, että armaat ja fiksut kissani eivät ole milläänsäkään ukkosesta, vaikka muuten riittää, että […] Artikkeli Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja...


blogivirta.fi
Stoori -

”Kidutus on tahallista henkisen tai ruumiillisen kivun aiheuttamista..” – Wikipedia Minusta on hurjaa ajatella, että jotkut nauttivat siitä, kun saavat uhrin näihin kidutusvälineisiin. Minulle tuli jo huono olo ensimmäisen kidutusvälineen jälkeen, joten en suosittele lukemista herkille! Jos tykkäät tästä postauksesta, muista kertoa myös kavereille, jotka pitävät tällaisista postauksista.


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawei on asettanut tavoitteekseen nousta maailman suurimmaksi älypuhelinmerkiksi vuonna 2020, mutta Yhdysvaltojen asettamien kauppaesteiden vuoksi tavoite uhkaa jäädä saavuttamatta. Monet teknologiajätit ovat päättäneet katkoa kauppasuhteet Huawein kanssa sen jälkeen, kun Yhdysvallat lisäsi Huawein mustalle listalle. Huawein kansainvälisen sisarbrändin toimintaa luotsaava Zhao Ming kertoi hiljattain Shanghaissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, että tilanteen vielä...


blogivirta.fi
Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Freestylen lajipäälliköt Perjantaina 31.5. Kelokurkkiolla oli erinomainen vedenkorkeus freestylekajakeille, 400-550 kuution virtaamalla (Karesuvannon mittarissa). Lauantaina virtaama jatkoi hurjaa kasvuaan, käsivarren massiivisten sateiden vuoksi, muuttaen aallon vihreäksi. Tämä lisäsi kaluston vaatimuksia ja vaihdoimme pidemmät paatit allemme. Kuten kuvista näkyy, aallolla on hauskempaa porukassa! Mitä mieltä mestarit on aallosta? Parhaat treenaa monipuolisesti Heikki ei lopeta...


blogivirta.fi
Muoti mielessä -

Palasin juuri kotiin pieneltä lomamatkalta. Viikonloppuna sain nauttia hurmaavien naisten seurassa Vaasassa, kun ihana “sisustusbloggaajasiskot”-ryhmmämme oli kutsuttu viettämään yhteistä viikonloppua samalla Vaasaan tutustuen. Kiitos hurjasti matkan järjestäneelle Maiju Saw -blogin Maijulle, sekä tietysti sponsoreillemme Somessa.com:ille ja Visit Vaasalle. Moni teistä seurasi jo IG Storyissani reaaliajassa tätä reissuamme, kiitos teille, teitä oli siellä hurja määrä...


blogivirta.fi



Appelsiinipuun alla -

Kun luin Sadun postauksen kolubialaisesta  supermarketista, muistin että omasta supermarkettipostauksestani on jo ikuisuus,  ja aika tehdä uusintakierros.  No selvisi että edellisestä kerrasta ei ollutkaan niin pitkä aika,  sillä kirjoitin lähiseudun  jättimarketist a muutama vuosi sitten.  Mutta koska minusta on aina niin kiinnostavaa kurkistaa muiden maiden (ja Suomessakin aina nautin suunnattomasti kun pääsen pitkästä aikaa katsomaan mitä uutta on tullut hyllyille..)...


blogivirta.fi
Musta ja Harmaa -

No voi hemmetti, sydärikö tässä pitää vielä saada! Eilen vaatekaapissa sama juttu – niin korkealle kuin pääsee. Eikä tietenkään mun vaan vuokraemon kamoissa. Ja olen sentään leikittänytkin noita tänään… Mainokset


blogivirta.fi
suzi9mm -

tää Kirsi Hytösen haastattelu hesarissa oli hauska, ja luin vähän blogiakin. tykkään et on annettu suunvuoro vähän värikkäämmälle naiselle joka ei ihan sovi muottiin. en kaikesta oo samaa mieltä mutta ei kai tarviikaan. torstaina äänestin EU-vaaleissa. uutisista luin että siinä oli monilla ongelmia, ei päässytkään änestämään - joko siksi ettei ollut saanut infoa erikseen rekisteröinnistä (piti täyttää sellainen lappunen) tai rekisteröinti lappua ei oltu...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Äitiyslomani alkaa kahden päivän päästä. Tämähän on se klassinen hetki, kun aikaa tuntuu olevan loputtomasti, mikä tarjoaa mahdollisuuden kaikenlaisiin rästitöihin. Muilta odottajilta olen kuullut, millaisia suunnitelmia ja asioita he aikovat saada hoidettua - ja myöhemmin sitten on todettu, että ei se ihan niin mennytkään. Saksassa äitiysloma alkaa kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. Vaikka voin edelleen hyvin, olen huomannut, että äitiysloman alku on ajoitettu aika oikein...


blogivirta.fi
gnothi seauton -

Seurasin pisimmän matkan lähtöä. On se hurjaa porukkaa!


blogivirta.fi
elämänkoululaisen mietteitä -

Seurasin pisimmän matkan lähtöä. On se hurjaa porukkaa!


blogivirta.fi
Juha Molari -

Suomen Ulkoministeriön Maailma kylässä-tapahtumaan on jälleen saatu melkoinen ”edustusto” paikalle. Heillä on tarjolla ”parempaa vihapuhetta”, joka on punavihreän kuplan erityisessä suojeluksessa. Lauantaina 25.5. Rautatientorilla Amazon-lavalla kello 16:45 Iida Simes haastattelee erästä henkilöä. Ja sunnuntaina 26.5. kello 12:30-13 on samaisella Amazon-lavalla Artemi Troitski ( Артемий Троицкий ) puhumassa Pussy Riotin sankaruudesta.  Myös Troitskia...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tarkastellaan vaihteeksi sää- ja luonto-olosuhteita Etelä-Suomen osalta tässä toukokuussa tapahtuneiden vaiheiden katsannossa - keskeinen tarkasteluasia on tämän alkaneen kesäkauden 2019 ensimmäinen hellejakso, joka sattui kuun 18. ja 22. päivien välisenä aikana; tästä teen siis nyt jälkikäteen aikaisemmilta kesäkausilta tuttua hellepäivien ja kuumimman sään seurantaa Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille.  Mukaan tähän kirjoitukseen laitan myös kasvukauden...


blogivirta.fi
Suomalaisena Virossa -

Sunnuntaina 3.3.2019 lähden Vélez-Málagaan, kaupunkiin, josta ystäväni Ari ja hänen puolisonsa Antti ovat ostaneet talon. Arin kanssa olimme tehneet kahden aiemmin jo yhden yhteisen retken Priego de Cordobaan ja Zuherokseen . Nyt sunnuntaina, Arin ja Antin liikkeen ollessa suljettu, pääsimme matkalle koko porukalla. Ja jälleen minut noudetaan kotiovelta Benalmádenasta. Kun Arin ja Antin auto saapuu olen valmis hyppäämään takapenkille. Mutta Antti nousee heti ylös autosta ja...


blogivirta.fi
Eliza does Oz -

Great Ocean Road on kiistatta Australian kuuluisin road trip -reitti. Olen kruisaillut tuon upean maisemareitin joskus aikojen alussa ensimmäisellä Australian-matkallani, ja se on pitkään ollut yhteisissä haaveissamme. Pääsiäislomalla pääsimme viimein toteuttamaan tuon haaveen ja suuntasimme baanalle Melbournesta. Tässä vinkit Australian ikoniselle automatkalle.  Great Ocean Road on 243 kilometriä pitkä tie Australian etelärannikolla Victorian osavaltiossa, joka kulkee Torquayn...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 15 16 Seuraava »