Tänään on 20.08.2019 15:42 ja nimipäiviään viettävät: Sami, Samuli, Samu, Samuel ja Sam. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ilmaisu


Oppitori -

Linkkejä suomalaisuudesta Täällä on mm. maakuntalauluja ja muita isänmaallisia. Mukana voi laulaakin. En huomannut, että nämäkin laulut ovat jo yhtenäisenä esityksenä Kotikirjaston uumenista -sivustossa, osassa isänmaallisia lauluja . Samalta tekijältä löytyy muitakin herkkuja . Tekijän linkkejä . Hänen kiiltokuvakokoelmansa innoittamana innostuin päivittämään Runot, lorut, värssyt -artikkeliani. Vaasan marssi on kahden nykymaakunnan eli Etelä-Pohjanmaan ja rannikon...


blogivirta.fi
Ihmisiä telineillä -

Julkisuudessa on viime aikoina ollut monia tapauksia, joissa kansanedustajat ja -ehdokkaat ovat käyttäneet sopimattomia tai rasistisia ilmaisuja toisista kansanryhmistä puhuessaan. – Kuntapoliitikko Husu Hussein saa haukkua perussuomalaisia ja puolta miljoonaa äänestäjää rasisteiksi. Kansanedustaja Mikko Kärnä taas saa verrata perussuomalaista kansanedustajaa ja europarlamentaarikkoa Laura Huhtasaarta ”juutalaisia hutkivaan Dachaun keskitysleirin vartijaan”. - Nämä kaksi...


blogivirta.fi
Huminaa -

Olin aikanaan varsin vaikuttunut Pajtim Statovcin romaanista Kissani Jugoslavia. Kosovosta lapsena Suomeen tulleen Bekimin ja hänen äitinsä Eminen tarinoita rinta rinnan kuljettava kirja on karu, mutta kiehtova. En ehtinyt katsomaan Kansallisteatteriin tehtyä näyttämösovitusta, mutta Teatterikesässä onneksi onnistui. Eva Buchwald on dramatisoinut useassa aikatasossa ja monessa maassa tapahtuvan romaanin näyttämölle tyylikkäästi. Harmillista kyllä, Johanna Freundlichin ohjaama...


blogivirta.fi
Ihmisiä telineillä -

En ole ollut kovin tyytyväinen siihen, mitä julkisuudessa on keskusteltu hänen ympärillään. Näin lausuu Antti Rinne tästä Hussein al- Taeen tapauksesta. Ja onhan se nyt selvää, että jopa presidentti Halosen profeetaksi halaaman Husseinin paljastaminen j uutalaisvastaiseksi rasistiksi on törkeä demokratian ja sananvapauden loukkaus. Demokratiaa edustaa ja sen arvopohjan määrää sosiaalidemokratia, sehän seisoo jo puolueen nimessäkin! Kansa on kymmeniä vuosia pärjännyt...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Liisi Niemelän opetus Lähetyksen  kesäpäivillä Hyvinkäällä lauantaina 15.6.2019 Aiheena tässä raamatunopetuksessa on Kuollessaan tuottaa hedelmää . Jeesus puhuu tästä aiheesta Johanneksen evankeliumissa.  ”Jeesus sanoi heille: ’Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tornio-aiheisia linkkejä Johdanto Sanakirja perustuu omiin havaintoihini muualta Suomesta tänne muuttaneena ja asuttuani täällä jo neljännesvuosisadan. Sanastoon valittujen sanojen käyttö ei välttämättä rajoitu Tornion seutuun, mutta on täällä yleisempää kuin erityisesti etelässä, jossa kuulijalle oudot sanat "sattuvat korvaan". Tornion kieli kuuluu peräpohjalaisiin murteisiin ja on läheistä sukua Ruotsin puoleisen Tornionlaakson meän kielelle. Myös Suomen puolella...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

  Jukka Norvannon opetus Lähetyksen kesäpäivillä Hyvinkäällä lauantaina 15.6.2019. Raamatun kolmannesta luvusta paljastuu, että ihminen oli karkotettava paratiisista syntiin lankeamisen vuoksi. Langenneena hänen ei voitu enää antaa syödä elämän puusta, joka olisi pitänyt myös synnistä osalliseksi tulleen ihmisen kuolemattomana. Karkotus ei ole tosin estänyt ihmisiä koettamasta etsiä kaikkia mahdollisia keinoja saavuttaa kuolemattomuus. Ihmisen on edelleenkin usein vaikea...


blogivirta.fi
Kirjakassi -

Jane Campion & Kate Pullinger:  Piano The Piano 1994 Suomennos: Marja Aloapeus Gummerus 180 sivua Oma kirjahyllyn teos Tässä hiljan Mai/Kirjasähkökäyrän bloggari kirjoitti oman postauksen Pianosta , joten kipinä kirjaan syttyi niiltä sijoilta. Se täytyi napata esiin välittämästi omasta kirjahyllystäni ja pyyhkäistä pölyt pois. Siitä on kulunut jo isompikin tovi, kun tätä opusta viimeeksi selailin, mutta nyt sen tein ja hyvä niin. Vaikka tarina on jo ikääkin kerryttänyt...


blogivirta.fi
Oppitori -

verbit alekkain ,  verbit peräkkäin adjektiivit alekkain ,  adjektiivit peräkkäin substantiivit alekkain ,  substantiivit peräkkäin taipumattomat sanat Yleensä suomen nominien sijoja sanotaan olevan 15, mutta kun kielitieteilijä laskee tarkkaan, hän saa jopa 27 , joista tosin loput ovat adverbiaalisijoja. Ja kaiken lisäksi jotkut verbimuodot, nominaalimuodot taipuvat sijoissa. Sija on substantiivien, adjektiivien, pronominien, numeraalien, infinitiivien, partisiippien ja arverbien...


blogivirta.fi
Oppitori -

Maahanmuuttajilla on useimmiten älypuhelin. Tässä jutussa ideoin visiota, että suomalainen voi auttaa hänen kielenopinnoissaan keskustelemalla WhatsApp-sovelluksen avulla älypuhelimella ja puhuen Scoop.it-kuratoiduista kuvista ja sanoista. Monet maahanmuuttajat kaipaavat luullakseni kosketusta kantasuomalaisiin. Monilla kantasuomalaisista voisi olla halukkuutta vastata tähän tarpeeseen jollakin tavalla. Itselleni olisi mahdollista auttaa suomen omaksumisessa muutenkin kuin tällä...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Tänään lähdimme ajamaan Ylitorniolta kohti Kukkolankoskea, Kuivaniemeä ja Oulua. Kun ajoimme syntymämökkini läheltä, huomasin pihassa miehen leikkaamassa nurmikkoa. Olipa hyvä onni. Olin käynyt toisenkin kerran mittailemassa pihaa, koska tätini kysyi, olinko nähnyt tiettyä kiveä pihassa. On olemassa valokuva, jossa olen hänen sylissään tuon kiven kohdalla. En löytänyt. Silloinkaan ei ollut ketään paikalla. Olipa hyvä onni. Tapasimme Luulajassa asuvan suomalaisparikunnan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tältä sanat näyttävät arpojassa. Olen tehnyt listasta Quizlet-harjoituksen . *-merkki auttoi siinä. Tämänkin listan voi kokonaan tai osittain copypastata tähän arpojaan, jossa tekstin voi suurentaa/pienentää sopivaan kokoon painamalla Ctrl+hiiren pyörää pyörittämällä  ja sanoja tutkia. Olen täällä ideoinut, kuinka tätä voi käyttää vaikka aliaksen pelaamiseen. Oivallinen tapa oppia sanoja pelaamalla sanapeliä. olla*asua, eksisteerata, eksistoida, elellä, eleskellä...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

WSOY (2019) — yksinäisyys, sanat, kommunikaatio. Ota rautakanki ja mene maasta pilkistävän ison kiven juureen, ja kas: leppäkertuksi tunnet itsesi. Ei hievahdakaan! Vaan kun aikasi töngit ja tunget, alkaa pian nytkähdellä ja liikahdella. Vähän samanlainen olo oli sen parin viikon ajan, jonka Miki Liukkosen (1989-) Hiljaisuuden mestari -romaania kammioni hiljaisuudessa tutkiskelin. Aikaa vierähti, vaan koko ajan… Read more Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Siitä on nyt 24 vuotta kun ekaa kertaa uskaltauduin Helsingissä Kansallisarkistoon ja todennäköisesti saman kesän aikana koskin ekaa kertaa mikrokorttiin. Ihan paljain käsin, niinkuin aina sen jälkeenkin. Ikinä ennen eilistä en ole nähnyt ohjeistusta hansikkaiden käytöstä. Aina voi oppia uutta? Tai ainakin kerrata vanhaa. Olen täällä useaan kertaan kertonut epäonnistuneista arkistovierailuistani ja painottanut valmistautumisen merkitystä. Tehkää niin kuin sanon, älkää...


blogivirta.fi
Juha Molari -

EPP-puolueen ajatushautomo Wilfried Martens Centre for European Studies on 1. kesäkuuta 2016 julkaissut ”tutkimusartikkelin” (research article) -kategorian alaisuudessa Jessikka Aron kirjoituksen: ” The cyberspace war: propaganda andtrolling as warfare tools ” ( European View - 2016- 15:121–132).  EPP:n julkaisemaa artikkelia voidaan lähestyä tiedeyhteisön kriittisten vaatimusten mukaisesti, koska sen kategoriaksi on nimetty ” research article ” ja koska kirjoittaja...


blogivirta.fi
Suhdesoppa -

Ethän käytä näitä neljää toimimatonta vuorovaikutusmallia? Edmund J. Bourne on listannut toimimattomia vuorovaikutustyylejä, jotka aiheuttavat hämmenneystä, ärtymystä, turhautumista ja joskus jopa pelkoa kanssaihmisissä. Käytätkö sinä näitä tyylejä? 4 toimimatonta vuorovaikutustyyliä 1. Alistuva ilmaisu Alistuvalla vuorovaikutustyylillä viestität, ettei omilla tarpeillasi ole niin väliä ja ettet ole varma oikeuksistasi. Alistuva henkilö tuntee


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

parit päivät ja ihailtiin penkkejä taikka tuoleja seinältä lopuksi     Hojohojon -matkojen bussikyydissä penkissä istuessa pakollisiin varusteisiin kuuluvat huomioliivit ynnä kypärä, ja tietenkin on kietouduttava myös turvavöihin. Sen verran huimaa on meno ja meininki, kuten kuvasta näkyy. No ei vainkaan: tehdasvierailulla olemme me metsäporhot . Äänekosken Metsä Boardin (4,12 €) kartonkitehdas on niin julman suuri että tarvitaan linja-auto päästäkseen tehtaan...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Venäläinen suomen kielen opiskelija mietiskeli videossaan sanontoja , joiden joukossa oli "hymyilee kuin Naantalin aurinko". Kun hän mielsi auringonpaisteen Suomessa harvinaiseksi, tuntui epäilevän ilmaisua ironiseksi.  Santeri Salokiven maalaus Söderlångvikin kokoelmissa. Wikimedia Naantalin turistisivujen mukaan Naantalilla oli kaupunkioikeuksien myötä myös oikeus kerätä veroa kaupungissa tehdyistä kaupoista ja tullia sinne tuotavista tuotteista. 1750-luvulla Naantaliin...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Sisäministeriö on julkaissut emeritusarkkipiispa Kari Mäkisen johtaman työryhmän raportin , jossa asiantuntijat kehottavat hallitusta vihapuheen vastaiseen työhön. Sisäministeriöstä kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen on puhelimitse 17.5.2019 kello 15 vahvistanut, että työryhmä työskenteli virkatyönä eivätkä edes Tuomas Muraja ja Kari Mäkinen – jotka eivät olleet enää raportin viime vaiheissa virkatehtävissä – saaneet palkkioita tai korvauksia työstään...


blogivirta.fi
Oppitori -

Täällä on ohjeita, kuinka sanalistaa voi käyttää. aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä...


blogivirta.fi



maalaan ja piirrän -

2018 valmistuneeseen tilaustyöhön toivottiin keltaista väriä ja romanttisen kepeää ilmaisua.


blogivirta.fi
teetai -

Dorsetin suunnalla kasvanut Polly Jean Harvey on viihdyttänyt indiemusiikin ystäviä jo melkein 30 vuotta. Lokakuussa 50 vuotta täyttävä nainen on ollut kuuntelussani debyytistä lähtien. Ensiksi se oli pienen kaveriporukan juttu, myöhemmin vähän kaikkien. Vaikka en ole odottanut suurella innolla Harveyn seuraavaa levyä parin ensimmäisen jälkeen, kaikki ne löytyvät hyllystäni. Suuria eroja on siinä, että toisia on kuunneltu paljon, toisia vähän. Dry (1992) tuli tutuksi pian...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Perjantaina alkanut retki jatkui lauantaina, jolloin ensimmäisenä ohjelmassa oli Borgbodan linnavuori, jonne oli kiva kivetä levännein jaloin ja auringon paistaessa. (Vuorelle asetetut puuveistokset jakoivat mielipiteitä.) Vuorta ympäröi vesi kolmella puolella rautakaudella, joka on todennäköinen rakennusaika, mutta muuten tieto linnoituksesta ei ole tuntunut suuremmin kehittyneen jo 1600-luvulla paikallisen papin muistiinpanemasta. Saltvikin kirkkoon emme päässeet sisälle, joten...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tarpeettomia kuten Oblomov Mieleeni tulevat ainakin nämä: Konekirjoitus . Konekirjoitustaito on pitänyt pintansa näihin päiviin asti, mutta nykyään on jo puheeseen ja saneluun perustuvia ilmaisia kirjoituslehtiöitä, joissa näppäimistöä tarvitaan enää editointiin. Silti näppäimistöt pysyvät mukana vielä pitkään ja tuntuu luontevammalta kirjoittaa käsin kuin sanella. Lause- ja käännöskokoelmat kuten Tatoeb a . Googlen kääntäjä pystyy jo melkoisiin suorituksiin...


blogivirta.fi
Oppitori -

Viemällä lause parseriin, saat yläpuolelle jokaisen sanan analyysin jokaista sanaa koskettamalla hiiriosoittimella tooltips-tyyppisenä laatikkona. Samalla jokainen teksti muuttuu itseohjautuvaksi probleemiksi, jossa voi vaikka edistynytkin opiskelija analysoida sanoja ja lauseita ja tarkistaa itse. Käsitteet ovat tosin englanniksi. Maahanmuuttaja voi myös harjoitella lauseiden ja sanojen ymmärtämistä ja tarkistaa kontekstityökalulla sanojen merkityksiä. Yläasteen ja lukion...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi 19.4. Science Advances -lehdessä  kunnianhimoisen suunnitelman, joka yhdistää luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja elvyttämisen ilmastonmuutoksen hillintään ja muiden merkittävien ympäristöuhkien torjuntaan. Global Deal for Nature eli GDN tulee nimeltään tuskin sattumalta lähelle toista viime aikoina tutuksi tullutta ilmaisua Green New Deal eli GND. Tämä suunnitelma on kuitenkin huomattavasti suurisuuntaisempi – ja samalla paljon...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Saksalainen der Spiegel aikakauslehti, yksi Saksan, Euroopan ja ehkä koko maailmankin arvostetuimmista viikottain ilmestyvistä yhteiskuntapoliittisesti suuntautuneista lehdistä kirjoittaa numerossaan 5/2019,  26.1. 2019 "viidennestä  voimasta", joka yhä selvemmin vaikuttaa markkinaehtoisen yhteiskunnan ja valtion muovautumiseen. Lehti, liberaalisen arvomaailman edustajaksi itsensä mieltävänä ei suhtaudu tähän mahtitekijään pelkästään myönteisesti, pikemminkin pelolla ja...


blogivirta.fi
Sepon sanomaa -

Rovasti Toivo Loikkanen kirjoittaa Kotimaan numerossa 11.4. otsakkeella Totuuden ja kansankirkon jälkeinen aika: Professori Miikka Ruokanen kirjoitti (Kotimaa 7.3.2018) kirkosta kriittisesti ja käytti ilmaisua ”totuuden jälkeinen aika”. Sillä hän ilmaisi sitä, että uskon kysymyksistä on tullut hänen mielestään enemmän tai vähemmän suhteellisia ja että oppi on jäänyt liiaksi sivuun. Ruokasen huoli voi olla toisaalta aiheellinen. […]


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Swan Lake (1968). Elena Yevteyeva as Odette. Лебединое озеро / Lebedinoje ozero / Joutsenlampi / Svansjön.     SU 1968. PC: Lenfilm. P: Pyotr Sviridov.     A film ballet of Lebedinoye ozero / Swan Lake (1876) composed by Pyotr Ilyich Tchaikovsky.     Based on the staging and choreography of the 1895 revival by Marius Petipa and Lev Ivanov.     Arranged by Konstantin Sergeyev.     Featuring ballet dancers of Leningradskogo teatra opery i baleta imeni S M. Kirova and...


blogivirta.fi
Maailmasta ja kirkosta -

                                                    Professori Jaana Hallamaa lanseerasi jossain vaiheessa mainion termin pöyristellä, jolla asioista tehdään suuresti paheksuttavia. Suomen Kuvalehdessä tällä viikolla (4.4.2019) julkaistu Hallamaan mielipidekirjoitus kuuluu valitettavasti samaan sarjaan, vaikka se verhoaa pöyristelynsä ”Tapaus Laajasalosta” näennäisen korrektiin muotoon. Rehellisesti sanoen en ymmärrä, miksi Teemu Laajasalon...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava »