Tänään on 22.06.2018 17:59 ja nimipäiviään viettävät: Paula, Pauliina, Liina, Paulina ja Lina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle israel intelligence


NWO Havaintoja -

Israelin Gazan rajalla operoivan armeijan joukkojen kenraali Zvika Fogel (kuvassa) vahvisti tiedotusvälineille, että Gazassa Israelin armeijan tarkka-ampujia käskettiin ampumaan palestiinalaisia lapsia.  Viime maanantaina Israelin armeija murhasi 60 siviiliä, joista suurin osa oli palestiinalaisia mielenosoittajia ja joukosta monet kuolleet olivat lapsia. Ainakin 2400 siviiliä loukkaantui. Palestiinalaisten mielenosoitukset saivat alkunsa siitä kun Yhdysvallat juhlisti...


blogivirta.fi
Historian kohinaa -

Israelin ja Palestiinan konfliktiin kirjoitetaan parasta aikaa uutta surullista lukua, kun Donald Trump sekaantui siihen tunnustamalla Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Jerusalem on tärkeä kaupunki juutalaisille ja muslimeille ja se oli alun perin jaettu molempien kesken. Israel valtasi koko kaupungin vuonna 1967. Nyt Israel pitää sitä pääkaupunkinaan. Konfliktissä ei kuitenkaan ole kyse pelkästä Jerusalemista tai uskonnosta. Konfliktin juuret ovat molemmissa maailmansodissa tai...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Israel on viime päivinä aloittanut rankan provosoinnin Irania kohtaan sodan lietsomiseksi. Samalla myös tämän Iranin vastaisen propagandan tehostamiseksi Israelin armeijan joukot väittivät nyt Iranin joukkojen ampuneen Israeliin 20 rakettia Golanin kukkuloille Israelin armeijan kohteisiin. Mutta kuitenkaan Israelin armeijan mukaan kukaan ei kuollut ohjus- ja rakettilaukaisuissa. Yhdysvaltojen vetäytyminen Iranin ydinsopimuksesta ei nyt ole mitään sattumaa, koska tämä kaikki on...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Israelista kertovia uutisia seuratessa mielen valtaa helposti suoranainen toivottomuus. Rauhaa ei ole näköpiirissä. Jeesus rukoili jäähyväisrukouksessaan (Joh. 17), että hänen omansa olisivat yhtä. Kun poliittinen tilanne on jatkunut tulehtuneena vuosikymmeniä ja molemmin puolin otteet näyttävät vain kovenevan, löytyykö halua rauhaan rintamalinjojen yli edes Jeesuksen seuraajien parista? Meille on itsestään selvää, että uskon tulisi ylittää rajat. Miksi se on Israelissa...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

  Maroccolaisten takana Israelin palkkasotilaat ja valtionterrori  Mossadin palkka-armeija ja terrorioperaatiot: https://www.moroccoworldnews.com/2016/01/177783/moroccan-french-intellectual-says-mossad-operates-in-morocco/ Moroccan-French Intellectual Says Mossad Operates in Morocco Casablanca - In a video that has gone viral on Facebook, Moroccan-French intellectual, Jacob Cohen, states that the Israeli Intelligence Service, known as the… MOROCCOWORLDNEWS.COM Vasemmistoliittokin harkitsee...


blogivirta.fi
AriRusila´s BalkanPerspective - Welcome to AriRusila´s BalkanP -

The Israeli Intelligence Community have been first in the spy game for decades. Today it includes three main members: Military Intelligence Directorate aka Aman (military intelligence branch of the Israeli Defense Forces), Mossad (overseas intelligence) and Shin Bet aka ISA aka “Shabak” (internal security) and two smaller units: The intelligence branch of the Israeli Police… » read more


blogivirta.fi
AriRusila’s BalkanBlog -

The Israeli Intelligence Community have been first in the spy game for decades. Today it includes three main members: Military Intelligence Directorate aka Aman (military intelligence branch of the Israeli Defense Forces), Mossad (overseas intelligence) and Shin Bet aka ISA aka “Shabak” (internal security) and two smaller units: The intelligence branch of the Israeli Police […]


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Kaikilla meillä on nenällämme silmälasit, joiden läpi luemme Raamattua. Laseja värittää kulttuuri ja historiallinen tilanne, jossa elämme. Niitä muovaa opetus, jota olemme raamatuntulkinnasta saaneet. Myös yksilölliset elämänkokemuksemme tuovat oman sävynsä siihen, mikä Pyhässä kirjassa meitä puhuttelee. Kukaan ei tule Raamatun äärelle tyhjiöstä, mieli koskemattomana valkoisena tauluna. Meillä kristityillä on vuosituhantinen perinne kirkon raamatunselitystä...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Israelilainen ministeri Yoav Galant totesi Times of Israel julkaisulle, että " nyt on tullut aika tappaa Bashar Assad ". Vaikka tämä juuri Syyriassa kemiallisilla aseilla tehty isku oli täysin lavastettu ja sen tilasi Britannian tiedustelupalvelu. Tämä israelilainen ministeri Galant paljastaa jo täysin Rothschildien pankkiirisuvun verenhimon Assadista. Koska he haluavat mestata tämän kuten he mestativat myös Libyan johtaja Muammar Gaddafin vuonna 2011. Saddam Husseinkin mestattiin...


blogivirta.fi
Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 25.5.2018 Israel on ollut jälleen näkyvästi uutisissa euroviisuvoiton ja Yhdysvaltojen Jerusalemin-suurlähetystön avajaisten ansiosta. Samaan aikaan Gazan alueen rajalla Israelin armeijan tarkka-ampujat ovat surmanneet tänä keväänä yli sata palestiinalaista mielenosoittajaa. Kansainvälinen media on nimittänyt tapahtumia ”yhteenotoiksi” . 70 vuotta Israelin valtion perustamisen jälkeen ei enää kannattaisi puhua Israelin ja palestiinalaisten välisestä...


blogivirta.fi
Ari Rusila's BalkanBlog -

The Israeli Intelligence Community have been first in the spy game for decades. Today it includes three main members: Military Intelligence Directorate aka Aman (military intelligence branch of the Israeli Defense Forces), Mossad (overseas intelligence) and Shin Bet aka ISA aka “Shabak” (internal security) and two smaller units: The intelligence branch of the Israeli Police […]


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Arabipastori Elias Said Haifasta kirjoittaa: Tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa pidetään keskeisinä arvoina ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, humanismia ja sananvapautta. Ne ovat erittäin hyvä lähtökohta terveelle yhteiskunnalle. On hienoa voida auttaa tarvitsevia, tukea kärsiviä ja luoda yhtäläiset oikeudet kaikille. Jotta on mahdollista toteuttaa hyviä arvoja käytännössä, täytyy kuitenkin itse ymmärtää, mitä ne ovat ja uskoa niihin. Läntinen maailma vaatii Israelin...


blogivirta.fi
Sandt Jaarittelee -

Throughout the year, Palestinians have been firing hundreds of rockets into Israel. October and November were particularly active in terms of rockets fired. In response to this escalation, on November 14 the Israelis beautifully assassinated Ahmed al-Jabari, the 2nd in command of the Hamas military wing. He had played a major role in turning Gaza into a full-blown terrorist entity and helped bring about Israel's destructive Operation Summer Rains offensive by kidnapping Gilad Shalit, an Israeli...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme  Armosta lähetystyössä  on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä  Pala maailmalta -verkkokaupasta  2 euron hintaan. Olen sabra, syntyperäinen israelilainen. Kasvoin juutalaisessa perheessä suur-Tel Avivin alueella. En ollut kiinnostunut Jumalasta tai uskonnosta. Ollessani...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kärjistävä kuva Palestiinasta -  US presidentti Donald Trump täytti vaalilupauksensa ja tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, mutta jätti omasta puolestaan rajat määrittämättä – eikä kieltänyt palestiinalaisten oikeutta, erityisesti Itä-Jerusalemiin. Nyt pallo eli sodan uhka on israelilaisten käsissä. Palestiina nauttii EU' n tukea, Venäjän ja mitä ilmeisimmin myös Kiinan tukea. Kolmen uskonnon maantiede lähestyy nyt kahden valtion politiikkaa. Amerikkalaisille...


blogivirta.fi
Uusi Kirkko -

Kristillinen sionismi on harhainen aate, joka synnyttää ja pönkittää ihmisten ennakkoluuloja. Aatteen Raamatulliset perusteet ovat äärimmäisen hatarat. Sen levittäminen hämärtää uuden liiton ja pelastuksen Kristuksessa. Kristillinen sionismi on aate, jossa Israelin valtion tukemista perustellaan kristillisellä uskolla. Siihen kuuluu ajatus Israelista juutalaisena valtiona, juutalaisten oikeudesta Palestiinan maahan, juutalaisten Israeliin muuton edistämisen ensisijaisuus ja...


blogivirta.fi
From Fennia with Love -

Viime viikolla Lähi-idässä ja vähän muuallakin tällä pallolla muisteltiin neljänkymmenen vuoden takaista "kuuden päivän sotaa." Reilu vuosi sitten maaliskuussa 2006 julkaistiin The New York Times -lehden pääkirjoitussivulla arvostetun veteraanitoimittaja Gershom Gorenberg in artikkeli Israel's Tragedy Foretold , http://uniset.ca/terr/news/nyt_legalop_westbank.html jossa Gorenberg tuo esiin neljänkymmenen vuoden takaisen salaisen muistion, josta käy ilmi Israelin silloisen...


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

Priorisoimme eri asioita. Tärkeintä on vain vähän tai yksi.


blogivirta.fi
Muna vai Kana -

Kevättä ja ohjuksia ilmassa. Ihana kevätviikko takana ja paljon on lumia sulanut ja lupaus kesästä tullut lähemmäksi. Kausityöntekijämme palasi talvitauon jälkeen töihin ja maatilalla heräillään kevään tosiasioihin. Mökin ulkoseinien kunnostusprojekti on ottanut ensiaskeliaan ja olen kysellyt viranomaisilta, voiko tuttavan hevosia tulla laiduntamaan meidän luomunurmille. Kävin luomutäydennyslannoitusluennolla ja tilasin muutamalle hehtaarille rakeistettua kanankakkaa...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Jumalan armollinen toiminta näkyy Ebenezer-vanhainkodin vaiheissa ja sen asukkaiden kiehtovissa elämäntarinoissa. Kirjaan Ebenezer-koti - ensimmäiset 40 vuotta  on koottu näitä elämäntarinoita, joista yhden pääsemme nyt lukemaan blogista. Hans Meyer s. 30.4.1921, Ebenezer-kotiin 11.3.2012, k. 16.12.2014 Esther Meyer s. 15.8.1936, Ebenezer-kotiin 11.3.2012                                                                                      ...


blogivirta.fi



Karjala takaisin -

Enstekshän novitshokia on voinut käyttää kuka vain: Miksi Venäjän myötävaikutus? Kahdeksan mailin päässä tapahtumapaikasta on Britannian kemiallisten aineiden tutkimus ja valmistuslaboratorio. Aineen kaava on kaikkien saatavilla. Eräs kyseisen aineen laillinen tuhoaminen on tapahtunut Pakistanissa. Israel ei kuulu kemiallisten aineiden rajoittamissopimukseen. Myös Litvinenkon tapasi israelilainen henkilö myrkytyspäivänä. Miksi Israelin myötävaikutusta ei tarvita, jos sillä...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Englannin entinen pääministeri Tony Blair jatkaa tunnustuksiaan [1 . Nyt Tony paljasti, että tehtiin raskas virhe, kun tuomittiin Gazan alueella Hamasin demokraattinen vaalivoitto – vuonna 2006. Jälkiviisaus on turha kuin paavin pallit tai nunnan nännit, mutta tässä kohtaa on hyvä tuoda esille kansalaisnäkemyksiä yli 10 vuoden takaa – liittyen juuri tähän Hamasin vaalivoittoon, joka tuomittiin nopeasti niin Israelin kuin Yhdysvaltainkin toimesta --- ... [1 ~...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Puskaradio kertoo että tämän vuoden salaisen Bilderberg kokouksen pääteemana on jälleen Eurooppalaisen populismin pysäyttäminen. Populismin tämä Bilderberg kokouksiin osallistuva valtaeliitti näkee kaikista suurimmaksi uhkaksi mm. tälle heidän junailemalleen EU:n liittovaltiohankkeelle. Bilderberg kokoukseen osallistuu myös joukko erittäin varakkaita miljardöörejä joihin kuuluvat mm. amerikkalainen liikemies  Peter Thiel , jonka nettovarallisuuden väitetään olevan 2,5...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Ainoa järjellinen juttu Gazan tilanteesta , jonka olen lukenut, on ilmestynyt Tablet Magazinen nettisivustolla, ja sen on kirjoittanut Yair Rosenberg. Tässä ovat sen kolmetoista pointtia numerojärjestyksessä. Den enda någorlunda förnuftiga artikel jag läst om situationen i Gaza har utkommit på Tablet Magazines webbsidor och har författats av Yair Rosenberg. Här är de tretton nyckelpunkter artikeln räknar upp. 1) Protesteissa ei ollut kyse Trumpin lähetystöpäätöksestä, vaan...


blogivirta.fi
Tm² -

Linkittämättäkin kaikki tietävät jo, mitä tapahtui päivinä ja viikkoina jotka johtivat melko verisiin tapahtumiin Israelissa ja Gazan alueella. Faktoja voidaan luetella useita -- en tee sitäkään ihan vielä -- mutta aivan kuten ihmisen kognitiossa yleensäkin, tässäkin asiassa pelkät faktat eivät yksinään muodosta vielä narratiivia . Narratiivi, siis kertomus tai kertova esitys, on tapa jolla ihmiset jäsentävät kokemuksiaan ja ennen kaikkea asemoivat itseään suhteessa...


blogivirta.fi
Uskon Puolesta -

Otsikossa tiivistynee Lähi-idän konflikti sellaisena kuin monet läntiset poliitikot ja media sen ymmärtävät ja lausunnoissaan maalaavat. Toinen kansa juhlii jälleen kerran valtiollista itsenäisyyttä ja toinen on yhä ilman omaa valtiota. Asetelma näyttää teräväpiirtoisen selvältä kuin kuva HD televisiossa. Konfliktin ratkaisu on tämän valossa monien mielestä hyvin yksinkertainen: Jos vain


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi eilen MV-lehden perustaja Ilja Janitskinin asianajajan vaatiman vapautusvaatimuksen . Janitskinin puolustusasianajajan mukaan mitään perusteita ei enää ole vangitsemiselle. Tästä eilisestä salaisesta käräjäoikeusistunnosta teki vielä jälleen omituisen se, että tieto tuon oikeudenkäynnin päätöksestä oli jo STT:n tietotoimistolla ennen kuin tuo oikeudenkäynti oli ehtinyt loppua.  Koska Ilja Janitskin nyt sattuu olemaan poliittinen vanki, niin...


blogivirta.fi
Sinivalkoisin silmin -

Ariel Sharonin kamppailu elämän ja kuoleman rajamailla on herättänyt median mielenkiinnon aina Suomea myöten. Toki on ymmärrettävää, että yhtälailla kuin Arafatin, myös Sharonin elämä (tai kuolema) on maailmanpoliittisesti niin merkittävä asia, että sitä seurataan taukoamatta kuin koko maailman yhteistä reality showta, jännitysnäytelmää. Palestiinalaispuolella Sharonin sairastumista on juhlittu samalla tavalla kuin New Yorkin terrori-iskuja; äärijärjestöjen...


blogivirta.fi
Sinivalkoisin silmin -

Ehud Olmertin uusi hallitus aikoo päättää Israelin tulevista rajoista mahdollisimman pian. Asia on varmasti tärkeä ja aiheellinen; on vaikea puolustaa omaa aluettaan ilman selkeästi määriteltyjä rajoja. Jos Israel saa tarkat rajat, myös terrori-, ja ohjusiskuihin on silloin selkeän legitiimi oikeus reagoida, ilman että muut valtiot voivat asiaa kiistää. Valtion suvereniteettia ei saa kansainvälisen oikeuden mukaan loukata, ja monesti rajat toimivat todisteena määriteltäessä...


blogivirta.fi
Max Waara -

Viimeisen puolen vuoden tapahtumaketju Gazassa vaikuttaa ajassa taaksepäin katsottuna täysin uskomattomalta: Joulukuu 2005: Yhdysvaltain johdolla ns. Kvartetti kiittelee tulevia palestiinalaisvaaleja tärkeäksi askeleeksi kohti demokraattista valtiota . Tammikuu 2006: Carter Center kiittelee vaaleja avoimiksi ja rehellisiksi valvottuaan tapahtumia 85 riippumattoman kansainvälisen tarkkailijan voimin. Helmikuu 2006: Hamasin voiton johdosta Yhdysvallat leikkaa tukeaan palestiinalaisille...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 13 14 Seuraava »