Tänään on 18.09.2019 03:55 ja nimipäiviään viettävät: Tyyne, Tytti, Tyyni ja Pamela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle itsenäinen työskentely


Arkista opiskelua -

Tulin juuri itsenäisten kurssien kokeesta. Nyt kun sain vihdoin koko kurssin ja kaikki osa-alueet hoidettua, ajattelin kertoa muillekin vähän itsenäisistä kursseista. Ennen itsenäisen kurssin suorittamista kannattaa tosiaan miettiä, onko siihen varmasti aikaa ja intoa. Meidän koulussa on ainakin vaatimuksena vähintään 7 todistuksessa edellisestä saman aineen kurssista, tosin ainakaan itse en ainakaan lähtisi edes yrittämään mitään kovin heikosti menevää ainetta...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Olen edellisessä blogitekstissäni esittänyt sosiaalipsykologisia perusteluja sille, että ns. työttömyyden hoitoon liittyvässä aktiivimallissa ei ole kysymys ollenkaan aidosta aktiivisuudesta, vaan tietynlaisesta asenteellisuudesta tämän tehtävän hoitamisessa. Tämän asenteellisuuden arvomaailma liittyy regressiiviseen, epäproduktiiviseen kaavautumiseen, jonka juuret ovat luonteenpiirteissä - ja jopa kokonaisen kansanosan samalla tavalla kaavautuneessa tavassa...


blogivirta.fi
Arkista opiskelua -

Ihanaa vihdoinkin päästä kirjoittelemaan tänne kunnolla. Mulla tosiaan alkoi siis kakkosvuosi lukiossa. Ekana päivänä oli lähinnä tervetuloa kouluun ja jotain uusista roskiksista. Tokana päivänä sitten alkoi jo ihan tavallinen opiskelu. Kaikki oli sinänsä jo ihan tuttua. Luokat, ihmiset ja opettajat. Kiva oli nähdä vanhoja kavereita ja uusia ykkösiäkin. Tässä jaksossa mulla on ruotsia, matikkaa, uskontoa, liikkaa, ranskaa ja enkkua kahden eri kurssin muodossa. Olin siis...


blogivirta.fi
Tommi Meronen Laukaan kunnanvaltuustoon -

Uusi Suomi -blogipalvelua olen käyttänyt viimeksi neljä vuotta sitten. Tuolloin olin kuntavaaliehdokkaana Laukaan kunnanvaltuustoon. Tällä kertaa olen ehdolla Mänttä-Vilppulassa, jonne muutimme vaimoni kanssa viime kesäkuussa. Blogia olen toki kirjoittanut koko tämän ajan, mutta nyt palaan takaisin myös tämän palvelun käyttöön. Olin tänään Aamulehden vaalikiertueen vaalipaneelissa Mänttä-Vilppulassa, Mäntän koulukeskuksen liikuntasalissa. Panelisteina oli yksi panelisti...


blogivirta.fi
intrigööri -

Afrikan sarvessa ei ehkä olla niin tarkkoja hajanaisen Somalian kartoista kuin maiden välisistä kartoista ollaan täällä kylmässä pohjolassa, suuren karhun naapurissa. Jos meikäläisiä karttoja piirreltäisiin ja julkaistaisiin vähänkin löysällä ranteella, karhu murisisi ja näyttäisi hampaitaan, kuten sillä on muutenkin tapana. Ruotsalaisetkin ja norjalaiset  pöyristyisivät ankarasti, jos olisimme rajoistamme huolimattomia. Blogeja lueskellessa hoksin linkin kautta ...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

I nDilchuimhne ar Anders Ahlqvist – Anders Ahlqvistin muistolle. 1. KELTIT Sanaan ”keltit” liittyy yleisessä tietoisuudessa kaikenlaisia harhakäsityksiä. Milloin esitetään kelttien olleen salaperäinen kansa, josta ei muka tiedetä mitään varmaa ja jonka kieltäkään ei tunneta. Milloin väitetään kelttien olleen Euroopan viimeisiä pakanoita, joilla on ollut hallussaan jos jonkinlaisia yliluonnollisia voimia. Milloin mitäkin, mutta yleensä ei mitään paikkaansapitävää...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tämä Tiina Keskisen pohdinta koulukiusaamisesta nyky-Suomessa kirvoitti minut nyt kirjoittamaan erittäin pikantisti henkilökohtaisen ja avoimen tilityksen elämästäni, missä peilaan sen eri aspekteja mm. aktivismiin ja omaan rooliini siinä.  Samalla se on varmasti hyvin mielenkiintoinen analyysi ihan yleiselläkin tasolla etenkin sosiologiasta ja psykologiasta kiinnostuneille. >> --- Kiusaaminen on todella taitavaa – Fiksut oppilaat osaavat kohdella epätoivottua henkilöä niin...


blogivirta.fi
Globalisaatiota päähän -

Suomen itsenäinen tasavalta täytti sitten 90 vuotta. Tietyt (lähihistoriankin, sota-ajasta puhumattakaan) tapahtumat huomioon ottaen aikamoinen saavutus! Mutta miten kauan Suomi aikoo jatkossa olla itsenäinen - vai onko se sitä enää tänäänkään? Suomen Kuvalehden numerossa 48 oli parikin artikkelia, jotka antoivat inspiraation tämän jutun kirjoittamiseen. Siteeraan ensin niistä ensimmäistä. En kuitenkaan vielä paljasta, kuka oli sen kirjoittaja. En tiedä, mahtoiko hän...


blogivirta.fi
sossuTantan plogi -

Luovuus ei ole pelkkää tuottamista vaan myös vastaanottamista tai vaan lillimistä olemisen siedettävässä keveydessä. Luovuus karttaa suorittamista ja kiirettä, mutta ei kurinalaisuutta ja itsenäisyyttä. Jos työntouhussa itsenäinen ja vastaanottavainen luova minä ja suorittava ja kireä kriitikko minä taistelevat verissäpäin, on hyvä muistaa kätilön perussääntö: Älä hätäile. Älä pakota. Odota kun aika syntymiseen on kypsä. Mutta tiedä myös, koska aika...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Tänään saamme viettää itsenäisen Suomemme 101-vuotista itsenäisyyspäivää. Suuri kiitos siitä kuuluu kaikille sotiemme sankareille, jotka taistelivat sodissa aikanaan maamme puolesta ja mahdollistivat sen, että saamme tänään elää itsenäisessä Suomessa. Merkkinä… The post Itsenäinen Suomi ei ole itsestäänselvyys appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Työväen Akatemiassa 1950-60 -lukujen taitteessa kansankorkeakoulun rehtorina oli Väinö Liukkonen, silloin jo kuluisa kansantalousmies. Puolentoista vuosikymmentä aikaisemmin - jo vuoden 1946 alusta - hän oli ollut ns. sosialisoimiskomitean sihteerinä.  Koko vasemmisto tuki häntä, koska hänet tunnettiin "sosialismiin myönteisesti suhtautuvana"talousmiehenä. Tässä ei ole tarkoitus mennä syvemmälle itse sosialisoimiskomietan työhön, työhön jota johtivat maltilliset...


blogivirta.fi
Oppitori -

Täällä on ohjeita, kuinka sanalistaa voi käyttää. aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä...


blogivirta.fi
Fundeeraajan blogi -

Kansanedustajat ovat keksineet omanlaatuisensa kahden asunnon loukun, jolla he muuttavat asuntomenonsa asuntotuloksi. Tavallisilla työntekijöillä pitkä työmatka on haitaksi, kansanedustajilla vain hyödyksi. Poliitikoilla on joskus vaikeuksia tietää todellinen kotiosoitteensa ja sitä on silloin kysyttävä oikeusistuimelta. Globaalin laman tulon ennustelussa huippu-yliopistoissa valmistuneet ekonomistit ja kortteja selaavat ennustaja-eukot ovat olleet hyvinkin tasaväkisiä...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

 Archeological News Finland - Ancient Finnic Norden, Nordic History - Sivua päivitetään säännöllisesti HS 2018 Miksi arkeologian tohtori on hämmentynyt? Miksi ei tunnusta että viikinkikulttuuri oli suomalainen kuten islantilaiset täsmälliset saagat kertovat? Eikö arkeologian tohtori vieläkään ymmärrä että suomenruotsalaisten ohjaama "musevirasto" on ensisijaisesti propagandavirasto joka on salannut ja tuhonnut tuhansia kohteita ja esineitä "jotta Suomi olisi ruotsalainen"...


blogivirta.fi
The distant dreamer -

Facebookista tällaisen läysin, mut oli vähän turhan henkilökohtaisia kysymyksiä niin laajasti julkaistavaksi. Blogiin siis ajankuluksi. Vuodesta 2009: IHMISSUHTEET: 1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Olen, useitakin. 2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Joo, moniakin juttuja. Esim. asunut maassa vuoden... ja kaikkea siihen liittyvää. 3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - En. 4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta...


blogivirta.fi
Cholegh -

Näytä tämä julkaisu Instagramissa. Some unique aquarelles (fruits of the tree of tears) and six prints from the series #Lähestyminen #Approaching now exhibited @kirjakahvila #turunkirjakahvila through May. There's also a book of my #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener at the cafe for viewing. This brings memories: almost 30 years ago I studied in #Turku and I spent here time quite a lot then - the book cafe hasn't really changed since! I just hope this exhibition won't...


blogivirta.fi
Näkemättömin silmin -

Olen koko ”pienen ikäni” viettänyt kesät asuntovaunulla ympäri Suomen. Tai no, ainakin yläasteikäiseksi saakka. Siitä lähtien alkoi olla omia kesämenoja jo enemmän niin, että vaunuilu jäi vähän vähemmälle. Nyt on ollut useampi vuosi välissä, kun en ole ollut asuntovaunussa ollenkaan. Pari viikkoa sitten tein kuitenkin paluun lapsuuteni kesiin ja vietin viikonlopun vaunulla. Pienenä, kun näin jonkin verran (ks. edellinen kirjoitus), uusilla caravan-alueilla taisi aina...


blogivirta.fi
Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Äiti -

Meidän perheessä on nyt koululainen. Ei sitä oikein osannut etukäteen miettiä, miten iso muutos tämän koulun aloitus on. Kyllähän sitä jännitti ja pelkäsikin, mutta nyt tässä mennään jo hyvää vauhtia eteenpäin. Viisi viikkoa on koulua käyty. Itse koulu on alkanut varsin mukavasti. Vielä ei ole ainakaan opettajalta viestiä tullut kotiin, mutta Hakin puheista olen ymmärtänyt, että vähän on välillä tullut moitteita, ei onneksi mitään isompia juttuja. Hakki on kovin...


blogivirta.fi
Satumaa Riding -

(9.2.2013) Lauantaina kävin ratsastamassa itsenäisesti maneesissa. Olin sopivasti valmennusten välissä niin sain koko maneesin itselleni. Otin cameran mukaan jotta näkee itsekin vähän miltä ratsastus näyttää. Olin etukäteen päättänyt että otan hevosen kiinni istunnalla heti alussa ja teen suoraan ratsastuksia. Hevonen tuntui eteenpäinpyrkivältä heti alussa, suht tasainen ohjalle mutta yritti hieman karata alta pois. Otin sen heti alussa istunnalla kiinni ja yritin pohkeella...


blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

................................................................................................................................................ Matti Schrey EDUSKUNTAVAALIT 07 Olen aina pitänyt itseäni kasvattajana. Opiskeluajoista lähtien olen tehnyt opettajan töitä täyspäiväisesti. Pitkän ja vaativan, mutta sitäkin rikkaamman, työurani viimeiset kymmenen vuotta olen toiminut Raisiossa, Vaisaaren koulun erityisluokanopettajana. Suurperheen isänä koen miten tärkeä-tä on se...


blogivirta.fi



Satumaa Riding -

MIAN TUNNILLA ti 19.2.13 Yritin saada koko perhee mukaan tallille, mutta pikkuneiti ei oikein viihtynyt. Hevonen kulki vähän voimakkaasti eteen, yritin pitää tasaista tuntumaa, mutta hevonen pyöristyi taas viimeiseksi 10 minuutiksi. Välillä näin. ITSENÄISTÄ TYÖTÄ ke 20.2.13 Itsenäistä työtä maneesissa. Ratsastin hevosta mahdollisimman tasaisella tuntumalla ja tänään lyhyemmällä ohjalla saadakseni hevoseen hieman painetta ja tasaisen kuolaintuntuman. Jäi hieman...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Tarvitaan investointeja, jotta saadaan sitä mitä tarvitaan; siinä samalla syntyy työpaikkoja. Mitä työvaltaisempaa, siis inhimillistä työvoimaa tarvitseva kyseinen tarve ja siihen tehtävä investointi on, sitä enemmän syntyy työpaikkoja, palkkatyötä - ja toimeentuloa,  joka työntekijän kannalta on ratkaisevaa. Investointi sellaisenaan edustaa tavoitteen määrällistä ja laadullista ulottuvuutta, joka kirjanpidossa tasaa lisääntyvänä omaisuutena siihen sijoitetun...


blogivirta.fi
Ubikinoni -

Ikea lohkaisee 11% koko Suomen huonekalumyynnistä - varsin huomattava osuus ajatellen että kauppoja on kaksi ja loppu tapahtuu postimyynnin kautta. Ketju on onnistunut ennen kaikkea itsepalvelukonseptissa. Koko toiminta näyttää rakentuneet tuon yhden pääajatuksen ympärille hyvin harkitusti. Seuraavassa pohdintaa mitkä ovat tämän konseptin osatekijät. Asiakas saa kauppaan tullessaan asiointia varten tarpeelliset ostosvälineet; ostoskassin, kynän, muistilistan, ja mittanauhan sekä...


blogivirta.fi
OSTOLAKOSSA by VirveVee -

Olen pitänyt Ostolakossa-blogiani paria kuukautta vaille seitsemän vuotta. Siihen aikaan mahtuu paljon sekä blogikokemuksia että elämänkokemuksia ja olette seuranneet mukanani melkoisen monta elämänvaihetta. Siitä huolimatta, että blogini pääpaino on aina ollut kosmetiikassa, olen silti saanut pitää teidät mukanani monissa muissakin kokemuksissani. Olen jakanut teille 22-vuotiaan tamperelaistuneen kosmetiikkahömppäilijän ja hänen Wannabe-insinöörinsä arkea . Muistatteko 50...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

Kuva: ~  https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/tiananmen-on-vaiettu-veriloyly/  -    ... HS: Vuoden 1989 Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä vastuussa ollut Kiinan entinen pääministeri Li Peng on kuollut ~  https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006182380.html   -      Ilkka Luoma  23.7. 19:48   3 - Myöhemmin Dengin jälkeinen Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri Jian Zemin [valtakausi n.1989 - 2002] sanoi arvoituksellisesti olevansa tietämätön "yksilön"...


blogivirta.fi
Arto Antturi -

Tällä kertaa asialla on RV-lehden Heikki Salmela, joka uutisoi Jouni Turtiaisen marraskuun kirkolliskokouksessa tekemää kompromissiehdotusta . Juttu on kohtuullisen asiallinen muutamaa ihmetystä lukuun ottamatta. Salmela siteeraa myös minua, mutta ei ole ollut minuun yhteydessä. Ehkä tuli kiire. Jutussa Salmela kertoo minun antaneen tukeni Turtiaisen ehdotukselle ja siteeraa kirkolliskokouksessa pitämääni puhetta. Puheenvuoroni oli itsenäinen kannanotto, ei kannatuspuheenvuoro...


blogivirta.fi
Hätäpäiden kalinaa -

Suomea ei enää voi pitää kansainvälisen politiikan ajopuuna, sillä ajopuun liikkeissä on aina jotain ennustamattomuutta. Suomen tilan taas voi ennustaa aivan tasan tarkaan: Intelligentsijamme seuraa USA:n teinejä ja hallintomme seuraa sisäpolitiikassa Ruotsia ja EU-politiikassa Saksaa. Suomi on kansainvälisessä politiikassa hieman epävarman hinaajan vetämä tukki. Petteri Orpon, joka Sipilän ja sinisten kanssa junaili toissa kesäisen äänestäjien petoksen, tätimäisen tomera...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tässä on taulu, jossa on lyhyitä ja pitkiä vokaaleja ja vokaaliyhdistelmiä, joita kutsutaan diftongeiksi. Diftongin pitäisi olla yhdessä ja samassa tavussa. On myös vokaaliyhtymiä, jotka ovat eri tavuissa, mutta ero on mielestäni hiuksenhieno. Aikaisemmin näytin, että voi laittaa konsonantteja pienille lapuille ja liikuttaa niitä hissin tavoin, jotta muodostuu tavuja. Nyt ajattelin luottaa mielikuvituksen voimaan. Taulu on virikkeenä ja opiskelija laittaa jonkin konsonantin joko...


blogivirta.fi
Oppitori -

Näin voi hakea kontekstityökalulla alla olevasta listasta mutta samoin mistä tahansa sähköisestä tekstistä. Laitoin kaksi eri hakukonetta Scoop.it-juttuihin. Toinen menee Suomi-skuuppeihin, toinen Lehti-skuuppeihin. Kummassakin on niin paljon materiaalia, että lause-esimerkkejä löytyy kiitettävästi. Jos muutat tai taivutat sanaa osoiterivillä, voit hakea uusia esimerkkejä vain painamalla Enteriä. Taivuta sanaa pc-Chromen osoiterivillä, niin saat esimerkkejä lisää, jos olet...


blogivirta.fi
Röntgensäteitä -

Niin se vaan salakavalasti tapahtui ja aika onnistui taas huijaamaan. Syyslukukausi päättyi ja 1/7 ammattikorkeakoulu opinnoista on takana! Nyt kun kevätlukukautta opiskellaan jo kolmatta päivää, ajattelin että ehkä olisi hyvä vetää yhteen tuota syksyä (puhumattakaan siitä, että kohta alkaa taas yhteishaku ja tämä tammi-helmi-maaliskuu oli ainakin minun kohdalla sitä aikaa, kun yritin etsiä kaikenlaista tietoa opiskeluvaihtoehdoista)! Yhteishakuhan on tänä vuonna 16.3-6.4...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 18 19 Seuraava »