Tänään on 21.04.2018 10:24 ja nimipäiviään viettävät: Anssi, Anselmi ja Camilla. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle jama masjid mosque


Lankapirtti -

Lunta sataa hiljalleen ja minä mietin, olisinko tyytyväinen vai en tämän viikon käsitöihini. Toisaalta olen, toisaalta en. Siihen olen tyytyväinen, että olen saanut kulutettua mukavan määrän jämälankoja varastostani, mutta jotenkin työt eivät vaan miellytä minua valmiina. Mutta ne nyt ovat tämmöisiä eikä niitä muutella enää, kyllä sen tiedon kanssa voi elää ja jatkaa käsitöiden tekoa. Ensin valmistui raitasukat kokoa 37, Langat neljää eri väriä Maijaa, Nallea ja...

VillaNanna -

Jämälangoista on helppo tehdä söpöjä lapasia. Koko asun voi rakentaa lapasten ympärille.

Sahramisydän -

Lapsi tarvitsi lapaset ja minä pitkät sukat. Kaivelin jämälankapusseja ja yllä lopputulokset. Missään langassa ei ollut vyötettä jäljellä, mutta käytin näissä ohuehkoja villa- ja villasekoitelankoja. Sukissa on todellisia keränpäitä: niin lyhyitä pätkiä, että jaoin ne ensimmäistä sukkaa neuloessani tasan kahteen osaan, jotta toiseen sukkaan riittäisi yhtä paksut raidat. Sukkien harmaa on jotain vanhaa löyhäkierteistä Novitaa, muistelen, vaikka siitäkin oli tosiaan...

Villakon blogi -

Nämä yhdyssanahirviöt sain viime kuussa viimeisteltyä. Päädyin tekemään vain tavalliset raidalliset, ja käytin vain pelkästään sisu-lankajämiä. Kymmentä väriä tuli yhteensä sukkiin. Kalenterisukat malli: joulukalenteri lanka: Sandnes Garn Sisu puikot: 2,5 mm langankulutus: 92 g Tässäpä vielä miten väreihin päädyin: 1 A. Lempilevyn kansi: Viime aikoina kuunneltujen levyjen kannessa on kaikissa keltaista. 2 B. Lankavaraston koko: Oikeasti […]

Pikku Kätöset -

Neulojan varastoon kertyy uusien lankaostosten lisäksi myös erilaisia jämälankoja. Itse säilön tarkkaan kaikki jämätkin, nuuka kun olen. Minua kuitenkin ärsyttää Ravelryn stashissa oleva suuri lankojen lukumäärä. Niinpä päätin karsia nimikkeitä stashistani aloittamalla niistä kaikkein pienemmistä eristä. Sukkalanganloppujen hyödyntämistä helpotti kovasti syyskuussa syntynyt sukumme nuorimmainen. Mukaelma junasukista ( Ravelry-linkki ) serkkuni pojalle Schoppel-Wolle...

Lankapirtti -

Toukokuu päätty hyvissä merkeissä vaikka sää ei ole ollenkaan kesäinen. Olen nimittäin saanut kulutettua kivan määrän jämälankoja. Sen lisäksi, että olen ollut hyvilläni jämälankojen vähenemisestä, on työkin ollut mukavaa. Vai voikohan sanoa työksi sitä, mitä huvikseen tekee.  No pitemmittä jorinoitta katsellaankin viimeisimmät valmistuneet käaityöni. Muuten yksi jämälankatyö jää keskeneräiseksi. Ensin valmistuivta raitasukat koko 26-27 Lanka    kahta eri...

Elämän pieniä iloja -

Aika usein jämistäkin syntyy herkkua ihan huomaamatta. Perusmunakkaan sisällä on valmiiksi paistettua kanaa, tomaattia, rucolaa, basilikaa ja ruohosipulia, sekä juustoa.

Korulauseita -

Nämä korut ovat valmistuneet vuosi sitten. On ollut tarkoitus julkaista kuvat jo aikaisemmin, mutta luulin kadottaneeni aikaisemmin ottamani kuvat. Kunnes hetki sitten huomasin, että siellähän ne olivat valmiiksi muokattuina valokuvakansiossa. Muistin, että päätin silloin kerran, ettei näissä ole mitään julkaisemisen arvoista. No, paremman puutteessa. :) Joskus tulee tehtyä jotain erilaista. Ostin monta vuotta sitten hankolaisesta vaatekaupasta puuhelmikorun 2 eurolla...

Mozzabella -

Tänään, hyvät naiset ja herrat, Mozzabellassa laitettiin Suomen ruminta jämäwokkia. Kyllä, Suomen ruminta wokkia. Tästä voimme syyttää kananmunaa, jonka tyhmänä heitin suoraan wokin sekaan ja sain aikaseksi ruskeanharmaata mössöä. Syötävää ja jopa hyvää wokkia kyllä tuli, mutta jätän kananmunan ensi kerralla jääkaappiin. Tänään heitin wokkiin eiliseltä jääneet keitetyt riisit, munanuudelipussinjämät ja pakastekasviksien jämät. Jämäwokkia ! mitään...

Hupsistarallaa -

Mitä enemmän neuloo tai ompelee, sitä enemmän kertyy jämälankaa ja tilkkuja. Rakastan tehdä jämämateriaaleista juttuja, vaikka joskus loppumattomiin tilkkuihin meneekin hermot . Pallo ei ole mikään varsinainen tilkkusyöppö, sillä kahteentoista pieneen viisikulmioon ei paljoa materiaalia mene. Söpö se kuitenkin on kuin mikä ja pallo on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan mahtavan kiva ja monipuolinen lelu, vaikka esikoisen pallonesittelyposeerauksista voisi jotain muuta...

Keskeneräisten käsitöiden kuningatar -

Se hyvä puoli flunssassa oli, että sain monta keskeneräistä käsityötä valmiiksi. Niitä tuppaa ilmestymään meikäläisen nurkkiin, kun aina on niin kova kiire uusien töiden kimppuun inspiraation iskiessä. Jämälankoja kului myös mukavasti ja erityisesti juuri sellaisia pieniä nöttösiä, joista ei uskalla edes lapasia tehdä, kun ei saa kahta samanlaista kuitenkaan aikaiseksi. Kyllähän langan tietenkin voi aina jakaa tarkastikin kahteen osaan, mutta siitä on muka niin paljon...

Hupsistarallaa -

Ai että minä tykkään neuloa jämälangoista. Tai ylipäätään sekoitella eri lankoja, olkoot sitten jämiä tai ihan jämätarkoitusta varten ostettuja. Mehukekkerit-blogissa on tänä vuonna joka kuukaudelle kässähaaste ja tammikuussa se on jämätyöt. Niin kankaista kuin langoistakin. Itse en ole ehtinyt vielä tammikuulle tarttua jämänöttösiin (muuta kuin ikuisuusprojektipeiton muodossa), mutta teeman hengessä laitan nyt blogiin kahdet jämäsukat, jotka neuloin loppuvuodesta...

Käsityöopiskelijan maailma -

Viime vuonna ei tullut uutta jämäsukkakalenteria, mutta tykästyin hommaan viime vuonna siinä määrin että päätin tehdä joulukalenterinani vuoden 2014 sukat. Kysehän oli siis Missä neuloimme kerran - blogin kalenterista. Tällä kertaa tuntui olevan vähemmän sopivia vaihtoehtoja tai sattui tulemaan samoja värejä useampaan otteeseen. Mutta kivat näistä tuli. Tykkään! Tässäpä vähän tarkemmin raidoista. A-sukan kärki oli Novitan Nallea farkun sinisenä. 1.12. Lempilevy...

Jätemylly -

Tässä kakussa yhdistyivät jääkaapista pesun yhteydessä löytyneet päiväyksen ylittäneet jämät. Kakun ainesosien mittasuhteiden muusana toimi Valion pähkinä-aprikoosikakku . Jämäruoka: valmis vaniljakastike (2.5dl), aprikoosihillo (puoli purkkia), sitruunanpuolikas Muut käytetyt raaka-aineet: vehnäjauhot, kaurahiutaleet, kananmuna, sokeri, voi, Cointreau-likööri, raastettu limenkuori Lopputuote: aprikoosi-tiikerikakku Tähteen tähdet: **** Kakun kuvaaminen jäi, sillä sen...

viikon kuvat -

Pienentelin kuvia nyt tämän verran. Täytyy myöntää, että en kovin valinnut. Siksi vielä tulee lisää kunhan ehdin. Siis näiden kolmen satsin lisäksi. Kokeilin myös Cr-asetusta osassa näitä kuvia. Niissä, jotka ovat vähän ylivärikkäitä.

Yksin ovella -

Tuntemieni/tietämieni ihmisten elämässä tapahtuu kaikenlaista. On vauvojen syntymiä, lemmikin hankkimista, matkoja, mökkeilyä, tapahtumia yms. Elämä kulkee eteenpäin ikään kuin jotain määriteltyä raidetta pitkin. Kivaa näyttää olevan, mutta toki myös haasteita. Kaikki menee jotenkin niin kuin pitääkin. Minulla on takana viikonloppu, jolloin en saanut juuri mitään aikaiseksi. Tämä ei toki haittaa suuresti, koska olin lähinnä levon tarpeessa, mutta jäin silti...

Charlie Brown -

Tein jämäkankaista tyynynpäällisiä. Tuli niin kivoja, että olin tosi tyytyväinen, etten käynyt hulluilla päivillä ostamassa uusia päälisiä, vaikka niin suunnittelin. Tämä kangas on aikoinaan ollut ihan muussa käytössä ja sitä oli kyllä jonkin verran, mutta hassuissa palasissa. Vähän jännittelin, miten noin paksu kangas luontuu tuollaiseksi tilkkumosaiikiksi, mutta hyvinhän se.  Samasta kankaasta on jo vuosi sitten tehty keinutuoliin "matto". Kangas on tosiaan paksua ja...




Jämäblogi -

Jämäilemme vuonna 2014 hieman hillitymmin. Ravelryn Jämäryhmässä on siis pientä toimintaa luvassa. Jämäkuu alkaa 14.4. ja loppuu 31.5. Projektit kuvineen on oltava valmiina 1.6. Tervetuloa jämäilemään Ravelryn puolelle!

Hupsistarallaa -

Punaisen, violetin ja keltaisen sävyisistä ohuista jämälangoista, harmaalla höystettynä, syntyi aika ihanat raitasukat! Keskenään erilaiset, mutta samaa paria. Raitojen leveydet ovat samalla tavoin molemmissa sukissa ja kantapäät ovat samasta langasta, muuten onkin laitettu värit miten sattuu. Ja ihanat tuli! Perussukat, 2,5 mm puikot, 2o 2n - varret, ranskalainen kantapää, leveä nauhakavennus. Voi että minä niin rakastan jämälankasukkia! Niiden neulominen on silti...

Lankahamsterit 4 -

Näiden sukkien viimeiset kolme raitaa ja kärkikavennukset neuloin tyttäreni kanssa samalla puhelimessa keskustellen, jolloin hänen kannustava kommenttinsa oli: Nyt sulta äiti on jo mopo lähtenyt käsistä tämän hamsterikuun loppumetreillä :D Viimeiseksi rutistukseksi sain kuin sainkin nämä lankanöttösistä neulomani raitaversiot valmiiksi. Enpä ole tainnut koskaan näin tarkkaan jämälangoiksi jäämiä nöttösiä hyötykäyttöön tehdäkään. Pienijalkaiselle vintiölle...

Hupsistarallaa -

Pakkaset yllätti, taas kerran, kas kummaa. Mutta onneksi olin neulonut lämpöisen ja reilun kokoisen pipon jo keväällä. Nyt se pääsee viimein blogiin asti. Tämä oli vähän tällainen semisti taiteellinen kokeilu, joten oikeastaan yllätyin, että poika otti sen heti omakseen. Pelkäsin nimittäin, että pipo päätyy samantien kirppiskasaan, kunhan olen saanut sen kuvattua. Pipo on neulottu kahdella jämälangalla yhtä aikaa ja sitten aina vaihdettu uutta nöttöstä tilalle...

Hupsistarallaa -

Villapesuohjelma -neule(video)podcastissa on meneillään yhteisneulonta Flax-paidan ohjeella, mikä on siis hyvin perus raglanhihainen saumattomasti ylhäältä alas neulottava paita. Olen neulonut Flaxin jo kahdesti aiemminkin (postaukset niistä täällä ja täällä ), mutta lähdin mukaan, sillä minulla sattui sopivasti oleen toisiinsa mätsääviä jämälankoja ja sain siskolta vähän lisääkin, jotta oli riittävästi paitaa varten. Molemmissa aiemmin neulomissani Flaxeissa on ollut...

Täti Punaisen askartelut -

Säästä huolimatta kesäkuu on saapunut. Ja on aika aloittaa jämälangoista koostuva juhannuskalenteri. Idea lähti viime joulukuussa kootuista joulukalentereista, jotka kokosimme toisillemme ystäväni Hilmukan kanssa. Joulun jälkeen oli hetki kulunut aikaa kun idea juhannuskalenterista pompsahti ilmoille! Mikäpäs sen mukavampaa puuhaa kuin odottaa neuloen keskikesän juhlaa. Tervetuloa seuraan, tänne postailen kalenteria kerran viikossa ja instagrammissa päivittäin.;) ♡

Salaneulojan blogi -

Moikkasta lukijat! Tässä vähän esittelyä siitä, miten vähiin lanka voi mennä. Annetaan puikkojen heilua!