Tänään on 20.10.2018 21:53 ja nimipäiviään viettävät: Kasperi, Kauno, Kasper ja Jesper. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle joel lehtonen


Oppitori -

Mielestäni yllä oleva kuva edustaa ajallemme tyypillistä yksinäisyyttä ja seksuaalisen markkina-arvon katoamista. Yhtä hyvin siinä voisi olla keski-ikäinen nainenkin. Ihminen voi myös tuntea yksinäisyyttä huonosti toimivassa parisuhteessa. Erota ei jostain syystä kuitenkaan voi. Suuri määrä seksiin ja parisuhteisiin liittyviä kuvallisia linkkejä Elimme mekin viktoriaanista aikaa. Tätä kutsuttiin yhtenäiskulttuuriksi , jonka sanotaan väistyneen, mutta joka vielä osittain...


blogivirta.fi
Sepon sanomaa -

V.A. Koskenniemen Finlandia-hymnin sanat ovat lujasti monen suomalaisen selkäytimessä. Mutta Koskenniemen sanat eivät olekaan ainoat, joita Finlandia-hymniin on tehty. Varhaisemmat, vuodelta 1919 olevat sanat on tehnyt Yrjö Sjöblom. Joel Hallikainen löysi sanat ja on tehnyt nyt Finlandian Sjöblomin kuuloisen version. Sibelius ei halunnut Finlandia hymnistä sanallista versiota, vaan musiikillisen orkesteriversion. Koskenniemen sanat ovat juhlalliset uskonnollissävyiset, […]


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Kirjasampo on julkaissut oman Suomi 100 -kirjalistansa: vertaa sitä Ylen listaan ja nauti, kuten minä tein. Kirjat tuovat mieleen niin paljon lukemisajastaan ja toisistaan, että mielleyhtymiä riittää loputtomiin. Kirjasampo   tarjoaa  lukuvinkkejä , Ylen lista keskittyy kirjoihin, jotka kuvaavat kirjan julkaisuvuotta ja ajankohtaa parhaiten. Lähtökohta on siis eri, ja se on hyvä muistaa. Kirjasammon vinkkeihin voin täysillä yhtyä, sen minkä teoksia tunnen. Ihan paria poikkeusta...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Onnen Pekka, Tarkka, Pekka,  Otava ISBN: 9789511288114 575 s. 2018 Nyt Pekka Tarkasta voi tulla mieleen kokenut, vanha koira. Ei se hauku eikä liehittele, mutta kun se hiukan kiskoittelee, koko kaupungin piskit pelkää.  Toisin kuin rivien välistä viittaamani Leinon ”Kuvernöörin koira”, ei kanna kahletta. Nyt ilmestynyt muistelma ”Onnen Pekka” on harvinaisen täyteläistä proosaa. On hyvin harvinaista, että muistelma täyttää korkean kaunokirjalliset kriteerit eli tapahtuu...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Joel Lehtosta (1881-1934) kalvoi ja kirjoittamista häiritsi läpi koko elämän yksi yhteinen nimittäjä: omat kirjeet rakastajattarelleen Sylvia Avellanille (1870–1920) - tämä kun ei suostunut hävittämään kuulun kirjailijan intiimejä paljastuksia vaikka miten olisi uhkaillut tai rukoillut.  Maiju Lassilan  tuotantoahan varjosti se kavala happohyökkäys , joka oikeastaan teki kirjailijasta sukupuolettoman. Joelin kolmisensataa kirjettä on luettavissa Pekka Tarkan toimittamassa...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Pekka Tarkka kävi pistäytymässä. Ajoi autolla ja löysi, vaikka viime käynnistä on jokunen vuosi ja yksi moottoritie. Nuorempaa se oli niin helppoa. Haukuttiin poissa olevia heidän selkänsä takana ja kukin kehui itseään niin että oli suunsa halkaista. Nyt se on erilaista. Minä olen 73 ja hän 83. Luen Joel Lehtosen elämäkerran toista osaa, joka oli jotenkin jäänyt väliin. Kai se oli sitäkin, kun Otavasta olivat rapisseet eläkkeelle kaikki tuttavat niin ei ole ollut taloon...


blogivirta.fi
RAAPIMAPÖLKKY -

Löysin aikoinaan netistä kiehtovan listan vanhoista suomalaisista nimistä. Joukossa on paljon oikeita nimihelmiä, olen käyttänyt niistä mielestäni hienoimpia fiktiivisissä teksteissäni. Sivut ovat sittemmin jostain syystä poistuneet virtuaalimaailman kartalta ja kerkesin jo harmitella, että mikä menetys. Eihän nyt seuraavanlaiset loistavat fantasianimet saa missään tapauksessa painua lopullisesti unholaan: Adönika, Brethania, Bilibaldus, Cyprus, Deodotar, Elliikius...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Kepujohtoiset pitäjät löytyvät sellaisinaan jo 1500-luvun alun eli siis päättyvän keskiajan peltoviljelyalueita kuvaavasta kartasta. Paradoksi on hauska. Keskustapuolue-maalaisliitto on siis ei-peltoviljelyn alue. Puhe on kaskimaista ja eräalueista. Kyösti Kallio taisi olla lähes ainoa maanviljelijä koko johtojoukossa. Se on väärin muistettu. Juho Niukkanen oli kirvulainen maanviljelijä ja Johannes Virolainen Viipurin maalaiskunnasta. Mutta sitten onkin ollut suuret määrät...


blogivirta.fi
Kuuttaren lukupäiväkirja -

Kirjojen Suomi on Ylen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 suuri kirjallisuushanke, joka tarjoaa kaikille suomalaisille yli 100 radio-ohjelmaa, 111 tv-ohjelmaa, joukon kirjallisuus-podcasteja sekä suuren nettisivuston yle.fi/kirjojensuomi .  Sivustolta voi klikata suoraan Kansalliskirjaston Kirjojen Suomi -verkkokirjastoon lukemaan ohjelmissa käsiteltyjä verkkokirjoja. Yleiset kirjastot järjestävät lisäksi näihin kirjoihin liittyen tapahtumia ympäri Suomen kirjastoissa. Kirjojen Suomi...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Jatkan  Parnasson lukemista, vuoden viimeisen. Siinä sivussa ihmetellen taas kerran, miksi kaksoisnumeroja lehdet painattavat. Niin kuin tämäkin Parnasso 6-7 / 2017. Ei kuitenkaan ole sen paksumpi kuin normaalinumero. Valikoiden luen. Lehden vastaavan tuottajan, kirjailija  Karo Hämäläisen jutun  Suomeen ja takaisin luen hampsien; sen verran olen jo kaukana ja irti noista omista himojuoksuajoista. Karo päiväkirjaa: 'kuinka selviän yksinäisestä ajomatkasta halki Suomen' . 1122 km...


blogivirta.fi
Oppitori -

Vaikka suurimmassa osassa synkintäkin Ylä-Savoa tulee melko hyvin toimeen suomella, kannattaa matkailijan opetella savonkielen alkeet. Savolaiset itse ovat, kuten kaikki maailman kulttuurikansat, iloisia siitä, että vierailija on vaivautunut opettelemaan sanan tai kaksi heidän omaa kieltään. Vaikka valitset sopimattomia savolaisia sanoja tai lausut virheellisesti, savolaiset korjaavat virheesi kärsivällisesti eivätkä paiskaa kalakukkoa kasvoillesi. Esperanton ja flaamin tavoin savo...


blogivirta.fi
Kipakan käsityöt -

Hyvää Itsenäisyyspäivää 10-vuotias Joel Puranen tähtää rap-artistiksi: Pitää lukea paljon kirjoja ja kuunnella riimejä Olkaa hyvä #suomi100


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Gustave Doré: Valon luominen, public domain. Joel Kontinen Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja, mutta se kuvaa luonnontieteitä paikkansapitävästi. Raamatun käsitys maapallon muodosta ja monista muista seikoista oli tuhansia vuosia aikaansa edellä. Teistiset evolutionistit eivät kuitenkaan ymmärrä tai halua ymmärtää sitä, että Raamattu voisi olla kirjaimellisesti totta alusta


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Charles Manson. Kuva: California Department of Corrections and Rehabilitation, public domain. Joel Kontinen Äskettäin kuollut kulttijohtaja Charles Manson sai vaikutteita Charles Darwinilta, Nietzscheltä ja Hitleriltä, mutta valtamedia ei näitä yhteyksiä ole juuri tuonut julki, vaikka hänellä oli hakaristi tatuoituna otsaansa. Näin kävi myös Texasin kirkkoampujan Devin Kelleyn ja


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Joka vuotinen toivelahjani on kova paketti eli tietysti kirja! Harva asia on mukavampaa joululomatekemistä kuin istahtaa sohvannurkkaan kourassa hyvä tarina. Tänä vuonna lukemistani kirjoista tahdonkin nyt suositella muutamaa huikeaa kirjaa erityisesti pukinkonttiin. Tässä ei ole Finlandia- eikä Runeberg-palkittuja tai -ehdokkaita, koska niitä ostetaan muutenkin ja minä en välttämättä (aina) palkinnoista piittaa.  Samaan tyyliin kuin fiilispohjalta tiedän, mikä viini on hyvää...


blogivirta.fi
Hallatar -

Tähtilatva, Euphorbia pulcherrima   eli Joulutähti.  Laji on kotoisin Väli-Amerikasta ja sitä käytetään laajasti koristekasvina.  Joulutähti ei ole myrkyllinen, mutta syötynä paikallisesti ärsyttävä.  Tummanvihreät lehdet ovat suuria, muodoltaan soikeita tai vinoneliömäisiä ja yleensä teräväkärkisiä. Tyvestä lehdet ovat usein suurihampaisia. Oksien kärkien suojuslehdet ovat huomiota herättävän kirkkaanpunaisia.  Pienet, vihertävänkeltaiset kukat ovat...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Joulumaa. Oiva (Martti Suosalo), Milka Ahlroth (Helena), Tuure (Eero Ritala), Ulli (Mari Rantasila), Unna (Anna Paavilainen),and Malva (Irmeli-Unelma Hyde, her back turned). Photo: Sami Kuokkainen © Helsinki-filmi Oy. Jullandet. FI © 2017 Helsinki-filmi Oy. EX: Aleksi Bardy, Annika Sucksdorff, Dome Karukoski. P: Miia Haavisto. D+SC: Inari Niemi. CIN: Sari Aaltonen. AD: Heini Erving. Cost: Sari Suominen. Makeup: Hanna Minkkinen. M: Joel Melasniemi. S: Mikko Mäkelä. ED: Hanna Kuirinlahti...


blogivirta.fi
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -

Helsingin kirjamessuista on kulunut jo viikko, mutta edelleen olo tuntuu ihanan kevyeltä. Kirjaihmisen sielu on ravittu pitkäksi aikaa eteenpäin. Kirjamessut ovat oikeasti aika maaginen tapahtuma ja messuhallin ilmassa leijailee sateenvarjojen lisäksi aivan varmasti jotain onnellisuuspulveria tahi tähtipölyä. Katsokaa nyt vaikka Kalastajan vaimoa ja Katja Kettua tuossa kuvassa! Mitä säteilyä! Kahden messupäivän aikana kipitin ja liitelin lavalta toiselle ja seurasin hyvin...


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Episyklit. Ptolemaioksen maakeskeisen mallin tavoin evoluutiota yritetään pönkittää apukeinoilla, koska se muuten luhistuisi. Kuva: Fastfission, Public domain. Joel Kontinen Darvinistisen kehitysopin puolustajilla on tapana väittää, että evoluutio on luonnonlaki siinä, missä esimerkiksi painovoima. Jostain syystä hyvin harva fyysikko sanoo, että fysiikan lait ovat yhtä paljon


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Imukalat eivät ehkä menestyisi kauneuskilpailuissa. David Csepp, NOAA, public domain. Joel Kontinen Jumala loi äärimmäisen rikkaan kalamaailman, josta riittää meille ihmettelemistä moneksi päiväksi. Jotkin kalat viihtyvät matalikoissa, toiset taas syvyyksissä. Uusi ennätys on kahdeksi kilometriä, Tutkijat löysivät imukaloihin kuuluvan Pseudoliparis swirein Mariaanien haudan pimeän


blogivirta.fi



Arde arvioi -

Jostain syystä olen aiemmin missannut tämän Coen-leffan vuodelta 2013. Ei ehkä veljesten aivan parhaita, mutta todella herkullinen tapaus tuttuun persoonalliseen tyyliin. Sijoittuu New Yorkin Greenwich Villagen folk-skeneen talvella 1961. Kuten aina Coeneilla, aika ja paikka on otettu haltuun todella vakuuttavasti. Llewyn Davis on pohjalla puurtava folk-muusikko, josta olisi voinut tulla Dylan. Kuten aina, ironian takana Coenit tuntuvat olevan välillä vakavissaan. Komedia rakentuu ehkä...


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Tuonenkielo (Aspidistra elatior). Kuva: Peter Woodard, public domain. Joel Kontinen Tuonenkielo (Aspidistra elatior) ei ole aivan tavanomainen kasvi. Se viihtyy miltei jatkuvasti liki maan alla. Niiden pölyttäminen on pitkään ollut täysi arvoitus, koska ne pysyttelevät piilossa joko maan tai lehtikasojen alla. Japanilaiset kasvitieteilijät Kenji Suetsugu ja Masahiro Sueyoshi seurasivat


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Vettä ei näy. Kuva: NASA/JPL. Joel Kontinen Naturalistiset maailmankatsomuksen omaksuneiden tutkijoiden on vaikea käsittää, miksi Mars on kuuiva ja eloton, vaikka Maa on enimmäkseen vetinen ja täynnä elämää. He uskovat, että molempien planeettojen on täytynyt jossain vaiheessa olla vetisiä. Marsin veden on täytynyt hukkua johonkin. Syypäiksi on ehdotettu Aurinkoa ja magneettikentän


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Euthanizer (Swedish title in Finland). FI © 2017 It's Alive Films Oy. P: Teemu Nikki, Jani Pösö. D+SC: Teemu Nikki. CIN: Sari Aaltonen. AD+Cost: Sari Aaltonen, Teemu Nikki. M: Timo Kaukolampi, Tuomo Puranen. "Sua lemmin kuin järjetön mä oisin" / "(I Love You) for Sentimental Reasons" (comp. William Best, lyr. William Best or Ivory Watson, 1945, Finnish lyr. Olavi Virta, 1947) perf. Olavi Virta (1947). S: Sami Kiiski. ED: Teemu Nikki.     C: Matti Onnismaa (Veijo), Jari Virman (Petri)...


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Kuva: Philippe Semeria, CC BY 3.0. Joel Kontinen Usko evoluutioon voi saada ihmiset näkemään olentoja, joita heidän maailmassaan pitäisi olla – eli ihmisen ja apinan välimuotoja. Himalajan hirvittävä lumimies eli jeti on ainakin Tintin seikkailujen päivistä lähtien ollut populaarikulttuurin kestosuosikki. Tätä alun perin tiibetiläisestä mytologiasta peräisin olevaa olentoa on käytetty


blogivirta.fi
Oppitori -

Toivottavasti nämä pysyvät saatavilla. Tutustu 101 kirjan listaan alla ja kerro, kuinka onnistuimme! 2010-luku 2016  Ilkka Remeksen Kiirastuli 2015  Elina Hirvosen Kun aika loppuu 2014  Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia 2013  Pauliina Rauhalan Taivaslaulu 2012  Juha Seppälän Mr. Smith 2011  Rosa Liksomin Hytti nro 6 2010  Markus Nummen Karkkipäivä 2000-luku 2009  Maarit Verrosen Normaalia elämää 2008  Sofi Oksasen Puhdistus 2007  Risto Isomäen Litium 6 2006  Leena...


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Kuva: Oscar Arias-Carrión1, Maria Stamelou, Eric Murillo-Rodríguez, Manuel Menéndez-González ja Ernst Pöppel: Dopaminergic reward system: a short integrative review International Archives of Medicine 2010, 3:24 doi:10.1186/1755-7682-3-24 http://www.biomedcentral.com/1755-7682/3/24, CC BY 3.0. Joel Kontinen Science julkaisi viime viikolla etupäässä Yalen yliopiston tutkijoiden tutkimuksen


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Näin aurinkomyrskyn otaksutaan tuhonneen Marsin ilmakehän. Kuva: NASA/GSFC. Joel Kontinen Monet elinkelpoisiksi mainostetut eksoplaneetat kiertävät punaisia kääpiötähtiä, jotka ovat omaa aurinkoamme himmeämpi ja epävakaampia. NASA on äskettäin keksinyt yhdistää Marsin punaisia kääpiötähtiä kiertävien planeettojen elinkelpoisuuteen. NASAN MAVEN-luotain on kiertänyt punaista planeettaa


blogivirta.fi
Kuulumisia Lumijoen Kankaanpäästä -

Kaikki pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa, Mukavasti kuuluu menevän. Omistajat ovat ihastelleen pentujen tomeraa ja rohkeaa luonnetta mikä ei järky juuri mistään.  Samaa kaliberia on tämä oma Irma:) Kerrassaan suloinen kaveri. Toivotaan että siitäkin tulee vielä hyvä jahtikoirakin. Irma on kaikkien koiriemme huolenpidon kohteena, se nukkuu milloin kenenkin kainalossa ja toiset nuolee ja hoitaa sitä. On Irmalla omiakin kavereita - springerspanieli Manteli on käynyt...


blogivirta.fi
Kuulumisia Lumijoen Kankaanpäästä -

Pennut ovat jo koiran näkösiä, voispa hyvällä tahdolla jopa tunnistaa spinonen pennuiksi:) Ei huolta, kyllä ne vaikuttaa todella hyvän näkösiltä kavereilta. Me ollaan koitettu katella pentuja ja niitten luonteita peilaten pentujen varaajiin että mikä olis passelein kellekin.  Vielä emme ole osanneet päättää edes omaa Irmaamme. Viime yönä kun panin valot  ja käytin Armia ulkona niin takasin tullessa oli kivan näkönen kun toinen isommista pojista "seiso" toista...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »