Tänään on 19.02.2019 10:58 ja nimipäiviään viettävät: Eija ja Fritjof. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle jolla


Matkapuhelinblogi -

XDA-developers on tutkinut Android Q -käyttöjärjestemän vuotanutta kehitysversiota, josta se on saanut selville ainakin yhden paljastuksen: Google saattaa poistaa Android Q:sta takaisin-painikkeen, jolla on päässyt navigoimaan esimerkiksi sovelluksen sisällä edelliseen näkymään. Muutos vaikuttaa loogiselta, sillä jo nyt Android Piessa alleviivataan kotinäppäimeen perustuvaa eleohjausta. Android Q:ssa eleohjaus siis korvaisi erillisen takaisin-painikkeen, joka on nyt ilmestynyt...


blogivirta.fi
Unihiekkaa hiuksissa -

Tänään puhutaan zero waste -ajattelusta. Aivan kaikki varmasti tietävät, kuinka huonoon suuntaan olemme tämän rakkaan maapallomme kanssa menossa. Vaikka me yksittäiset ihmiset emme voi kääntää ilmastonmuutoksen suuntaa kokonaan, tulee meidän tehdä oma osuutemme, jotta planeettamme pysyy elinkelpoisena. Yksi vaihtoehto on ryhtyä toteuttamaan zero waste -ajattelutapaa omassa arjessaan. Mitä zero waste sitten oikein on? Elämäntapana zero wastesta alkoi puhua ensimmäisenä...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Schumann resonanssi käyttäytyy tällä hetkellä omituisesti. 17. helmikuuta 2019 jälkeen ruudun aallot muuttuivat valkoisiksi. 2 vuotta sitten Schumann resonanssi nousi jo 90 hz lukemiin . Mikä on HAARP:n tilanne tällä hetkellä ?  Yhdysvaltain armeijalla sekä NATO:lla on hallussaan tämä HAARP:n skalaariase, jolla voidaan myös muokata säätä.  Virallisestihan tämä H.A.A.R.P. ( High Frequency Active Auroral Research Program ) on vain pelkkä sääntutkimusasema, jota kuitenkin...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Aurinko pilkisti pilven takaa useampaan otteeseen viikolla. Sehän tietää sitä, että on pakko päästä ulos kävelylle. Lataamaan akkuja. Auringon vaikutus on ihmeellinen, jo pieni lenkki auringossa tekee hyvää aivoille ja kropalle. Talvi painaa jo aika lailla päälle, joten aurinko tuli kuin tilauksesta esiin. Aika usein kävelylenkit suuntautuvat meren rannalle. Taisi olla tiistai, kun lähdimme hieman aiemmin töistä, jotta ehdimme kävelylle ennen auringonlaskua. Auto parkkiin ja...


blogivirta.fi
Mielenrauha -

Scroll down to find this entry in English. Krakovan juutalaiskaupunginosa Kazimierz. Tammikuussa me asuimme sen laidalla, Veiksel-joen rannalla. Airbnb-asunnon valitsimme sijainnin ja värikkäiden seinien vuoksi. Joen vastapuolelle natsit 1941 pakkosiirsivät ja ahtoivat  juutalaiset muurien sisälle ghettoon täältä varsinaiselta juutalaisten alueelta. Kukoistava Kazimierzin kaupunginosa rappeutui ja autioitui. Siitä tuli alue, jolla ei pimeällä vapaaehtoisesti liikuttu. Nyt alue […]


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

 Lauantaina juhlittiin tuplasynttärit, kun Vanessalle, 2 v, ja Venlalle, 4 v, pidettiin yhteiset juhlat. Ulko-ovelta jo tuli huomatuksi, että teemasynttäreille ollaan tulossa.  Koti oli koristeltu ja huoliteltu. Ihastusta herätti tyttöjen asut. Olin aivan ihastuksissani tyttöjen asuista, jotka oli tilattu. Venla, alias Elsa. Vanessa, alias Anna. Huurteinen seikkailu, mutta lämminhenkinen juhla. Venlasta on kehkeytynyt iso tyttö. Ilmeikäs ja temperamenttinen. Suloinen paketti, jolla...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

 Lauantaina juhlittiin tuplasynttärit, kun Vanessalle, 2 v, ja Venlalle, 4 v, pidettiin yhteiset juhlat. Ulko-ovelta jo tuli huomatuksi, että teemasynttäreille ollaan tulossa.  Koti oli koristeltu ja huoliteltu. Ihastusta herätti tyttöjen asut. Olin aivan ihastuksissani tyttöjen asuista, jotka oli tilattu. Venla, alias Elsa. Vanessa, alias Anna. Huurteinen seikkailu, mutta lämminhenkinen juhla. Venlasta on kehkeytynyt iso tyttö. Ilmeikäs ja temperamenttinen. Suloinen paketti, jolla...


blogivirta.fi
Inspiration -

12 tapaa kuinka kissasi osoittaa rakastavansa sinua.


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

” … Biodiversiteetti eli biologinen monimuotoisuus (myös elonkirjo, luonnonkirjo tai luonnon monimuotoisuus) tarkoittaa maapallon tai sen jonkin osan elollisen luonnon monimuotoisuutta. Yleinen biodiversiteetin mittari on lajirunsaus eli alueen lajien lukumäärä. … ” -Wiki … Luonnon monimuotoisuutta on turvattava rohkeasti -HS ~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006002779.html - Ilkka Luoma kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen 16.2.2019 – 8:06: --- Luonnon monimuotoisuus...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Yritän vastata, ovatko perustuslakiin törmäävät sote, brexit ja ne muut, oikeita asioita vai verukkeita. Suomessa ja Venezuelassa vedotaan nyt koko ajan perustuslakiin. Perustuslakivaliokunta kiroilee ja itkee. Pari professoria näyttää ohjailevan maan kohtaloita eduskunnan ulkopuolelta. Valppaat kysyvät, onko meneillään teatteri, jolla ei edes pyritä ilmoitettuihin päämääriin. Perustuslaki ja siihen tukeutuminen on politikointia. Aina. Molemmat tarkoittavat tapoja hoitaa...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Miljardööri ja suursijoittaja George Soros on avautui Euroopan unionin nykyisestä tilasta ja luonnehti sitä, että meneillään on radikaalin epäjärjestyksen aikakausi.  "Euroopan ihmisten on herättävä, ennen kuin on liian myöhäistä", Soros jatkoi.  "Jos he eivät herää, Euroopan union kaatuu samalla tavalla kuin Neuvostoliitto vuonna 1991". Mihinkä ihmisten nyt pitäisi Soroksen mukaan herätä ?  Tämän nukkemestarin poliittinen retoriikka (puhetaito) ei ole ihan...


blogivirta.fi
Swashbuckling -

Yhteiskuntien romahtamisesta puhutaan usein ja paljon. Tämä liitetään usein kahteen asiaan; 1: Infrastruktuurin ja saavutusten taso; Viitataan etenkin muinaisiin kulttuureihin, joiden valtakautena tuotettiin asioita ja jotka ovat lakanneet olemasta. Valtakuntien johtajat ovat hävinneet, usein sodassa, alueet on valloitettu ja rakennusten ja vastaavien tekeminen ovat vähentynyt. 2: Arvopohjan taso; Romahtamista liitetään etenkin nykyään ajankohtaisiin arvojen muutokseen. Jos...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Radiohäirintä kehittyy huimaa vauhtia – nyt ujutetaan sotilastietojärjestelmiin haittaohjelmia – langattomasti --- … New York Times: Yhdysvallat kiihdyttää salaista häirintäohjelmaa Iranin ohjuksia vastaan ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006000588.html - Ilkka Luoma kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen 14.2.2019 – 15:08: Mobile-Stuxnet * ? Yhdessä Israelin Mossadin kanssa? Miten olisi, jos vastaavasti Iran tai jokin muu maa sabotoisi Israelin ohjuslähetyksiä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Chromen hakuruutu onkin tosiaan nimensä mukainen runsauden sarvi, jota voi käyttää paljon tehokkaammin kuin äkkiä luulisi. Chromen yhdistetyllä osoite/hakuruudulla on myös nimi Omnibox . Haluaisin uskoa, että ruotsin ymnighetshorn on samasta sanasta peräisin, sillä hakuruutu on todellinen runsauden sarvi . Omni kai tarkoitta kaikki? Sain vainun asiasta, kun olen puuhaillut kontekstivalikon kanssa ja löytänyt sille hienoa käyttöä, jopa niin että siitä on muodostunut...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Kuva: Pixabay Kirjan kääntäminen on mielenkiintoinen prosessi, jossa tulkitaan ja ehkä jopa mukautetaan teos toiseen kieleen ja kulttuuriin. Kieli on ikkuna vieraaseen kulttuuriin, joten kääntäjä ei vain käännä pintatekstiä vaan muokkaa teoksesta kohdemaahan sopivan kokonaisuuden. Ongelmia voi aiheutua kielestä mutta erityisesti niitä tulee kulttuurieroista. Lastenkirjojen kohdalla on mietittävä paljon myös sisältöä. Timo Parvelan Ella-kirjat ovat Saksassa suosittuja, mutta...


blogivirta.fi
Oppitori -

Haettu sanalla raha Scoop.it:stä Käsittelen hieman rahaa , tuota niin ärsyttävää välinettä, jossa mitataan lähes kaikki. En oikeastaan ymmärrä rahasta mitään. Sen pitäisi kai olla jokin mitta, kun vaihtokauppa on liian monimutkaista. Ollessani ekoyhteisössä haaveilimme omasta rahayksiköstä, jolla voisi tehdä vaikkapa palveluksia toisille. Tuo yhteisö oli ainakin liian pieni, jotta sillä olisi ollut leikkiä suurempi merkitys. Maailmalla on varsinkin eko- ja...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula väitti ettei 90-luvun hyvinvointivaltiota voisi enää pelastaa ja kuinka tuleva järjestelmä olisi rakennettava kestämään nollakasvun ja miinuskasvun yhteiskunta.  Mutta ymmärtääköhän Kontula edes mitä se nollakasvu oikein on? Sillä tämä talouden nollakasvuohjelma on monikansallisten yhtiöiden sekä yksityisomisteisten pankkien ajama hanke, jonka seurauksena näihin entisiin rikkaisiin EU:n teollisuusmaihin on...


blogivirta.fi
Oppitori -

En voi enkä ehdi tarkistaa kaikkien linkkien kuntoa. Nimisampo  on uusi palvelu, jossa voi tutkia myös hassuja paikannimiä. Kartat ovat mielikuvitusta kiihottavia. Niiden avulla voi tehdä ekologisia nojatuolimatkoja maapallon eri puolille. Niistä voi oppiakin jotakin. Paikannimet ovat kiinnostavia . Niissä on kulttuuria ja historiaa kerroksittain. Hae vaikka Googlen kuvahaulla ja sanalla kartta, löydät heti kiinnostavia karttasivuja. Netti tarjoaa hienoja mahdollisuuksia...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Olen nyt intoutunut tankkaamaan ranskaa. Verkossa on runsaasti laadukasta oppimateriaalia, ainakin jos voi opiskella englannin kautta. Olen aiemmin kertonut Mondly sta. Se on edullinen kielisovellus, kun ottaa huomioon, että kohtuuhinnalla saa yli 30 kieltä opeteltavakseen. Harvalle tosin on käyttöä noin monelle. Mondlylta voi ostaa myös elinikäisen paketin kolmelle tai viidelle kielelle. Mondlya on helppo näprätä kännykällä, mutta ei sen avulla kovin pitkälle pääse...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

US pr. Trump ja Kiinan pr. Xi  - mistä sitä johdetaan ja mitkä ovat motiivit ? Kiinalainen Huawei informaatiologistiikan monialayritys on alallaan maailman suurin. Aikanaan Huawei tarjoutui ostamaan koko Nokian, jo ennen amerikkalaista Microsoftia. Nokia koki Microsoftin tarjouksen itselleen paremmaksi |1 . Voimme vain arvailla miten tilanne olisi nyt, jos Nokia olisi tarttunut Huawein ojennettuun käteen. Joskus Nokian menestysvuosina Kiinan Pekingin kunniakansalaiseksi nimitetty Jorma...


blogivirta.fi



Kukkapilli -

Kirjoittaminen on ollut taas pienellä katkolla, mikä johtuu siitä, että pukkasi pientä road tripin tynkää Panamassa. Ukkeli ehdotti matkaa joko Peruun tai Panamaan, ja Peru olisi ollut ehkä järkevämpi valinta siitä syystä, että emme ole koskaan käyneet Perussa. Minä olen kuitenkin jostain syystä kovin ihastunut Panamaan, joten halusin mieluummin sinne, eikä ukkeliakaan tarvinnut ylipuhua. Kohta myö lennetään!   Ukkeli lensi Panamaan Boliviasta ja minä Kolumbiasta, ja...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Kaupallinen yhteistyö  Primehotels  &  Hotel Sveitsi Mitä sinulle tulee mieleen paikasta Hyvinkää? Mun on pakko myöntää, että oma tietämykseni rajottui siihen, että Hyvinkää on jossain pääkaupunkiseudun lähettyvillä ja thats it. Ei olisi ennen viime viikonloppua tullut mieleen, että lähdetäänpäs Hyvinkäälle viettämään kiva pieni perheloma! Mutta lähdettiin, kun Hotel Sveitsi meidät kutsui ja kyllä kannatti. Oli niin kivaa rikkoa arkea pienellä hotelli lomalla...


blogivirta.fi
Naukulan kerho -

Intiaan Mummu,saanko kysyä? Onko tää se elefantti jolla  te ootte matkustanu Intiaan? No ihan se sama. Sillä sekä mummu että emosi ovat matkanneet Intiaan.  Mut mummu, ku tää ei oo oikee Niin no, kyllä sitä voi silti matkustaa Mielikuvituksissaan vaikka minne. 


blogivirta.fi
Oppitori -

Wikipediassa on knoppologialle ja turhalle tiedolle omistettu osasto: tiesitkö että Siinä voi hakea jollakin sanalla ja saada faktoja. Hakukone kävi laittaa myös kontekstihaun ihmehakuruutuun, jonne laitan sen jakotiedostoon. Siinäkin voi siis hakea faktoja jostakin aiheryhmästä. Fakta-automaatti Esimerkkejä: … Turun linnassa  aikanaan hovia pitäneiden  Juhana-herttuan  ja  Katariina Jagellonican häitä vietettiin  Vilnassa  nykyisessä  Liettuassa ? … Haitista  tuli 1...


blogivirta.fi
Karjala takaisin -

ProKarelia on taas keksinyt uuden hölmöyden, jolla voi tuhota Karjalan palautuksen uskottavuutta. Kuin tuulahdus 70-luvulta:   STALIN TESTASI TELEPATIAA Tämä HuK Hannu Hartolan artikkeli on myös videona mm. seuraavilla sivuilla: Karjalan Kuvalehti, Pro Karelia ry, Karelia Klubi ry ja YouTube-palvelu. Eräät venäläiset lehdet kertoivat kuuluisista ajatustenlukijoista. Wolf Messing syntyi Puolassa, mutta joutui pakenemaan sieltä Neuvostoliittoon natsihyökkäyksen tieltä. Puolassa...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Apple tunnetaan innovaatioista, joista jotkut ovat saaneet ristiriitaisenkin vastaanoton. Langattomat nappikuulokkeet ovat yksi näistä. Kallis hinta ja pelko että toinen kuuloke katoaa on saanut aikaan oheisvälineitä kuten narun, jolla napit saa roikkumaan kaulan ympärillä. Tässä hieman hienostuneempi idea – Nimittäin korvakoruina toimivat Airpodit eli Airingsit. Tämä on aivan katu-uskottava valinta myös miehelle, joka tahtoo näyttäytyä […]


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Clear Sky Oy (2018) — muistelmat, matkakertomukset, perhe-elämä. Monet haaveilevat oravanpyörästä hyppäämisestä, mutta harva päätyy niin radikaaliin ratkaisuun kuin viisihenkinen Meretniemen perhe. Perheen koti myydään pois, heitetään hyvästit työelämälle ja muutetaan asumaan purjeveneeseen, jolla kierretään ympäri maailmaa kuuden vuoden ajan. Tässä vaiheessa matka on edistynyt sen verran, että maita on kertynyt 21 ja Välimereltä on päästy… Read more Riikka...


blogivirta.fi
Oppitori -

Sormi, ranne ja kyynärpää melkein kipeytyivät tällä viikolla, kun urakalla talletin Matti Nykästä koskevia linkkejä. En ole nykäsfani, vaikka minulla on ollut nykästagi jo vuosia. Hän ei ole ollut oikein mitenkään kunnioitusta herättävä sankari vaan naurettava ja säälittävä hahmo. Hänestä tuli kuitenkin hetkessä rakastettu suurmies, kun sattui kuolemaan. Saattaa olla, että katolta putoaminen ja liika lääkeannostus saattoivat jouduttaa lähtöä. Viimeisissä kuvissa...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Siis voitteko kuvitella, Helsingistä todellakin löytyi lapsille toimintaa sisältävä museo, mistä en ole vielä kirjoittanut blogiini. Kyllä. Se on Tekniikan Museo Vanhankaupunginkoskella. Ollaan siellä kyllä kerran aiemmin käyty, mutta dokumentointi jäi väliin, sillä silloin museossa oli remontti, eikä kaikkia näyttelyasioita ollut esillä. Valokuvien puutteen vuoksi esikoinen ei muistanut koskaan siellä käyneensäkään ja pienempi lapsi on ollut silloin joko vauva tai sikiö...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 119 120 Seuraava »