Tänään on 23.06.2018 18:56 ja nimipäiviään viettävät: Aatu, Aatto, Aadolf ja Adolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle joroisten lehti


Julian korut -

Viikko sitten ilmestyi ensimmäinen uudistunut Sinä Osaat -lehti: Sinä Osaat Magnum. Uuteen lehteen on yhdistynyt Taitaja sekä Antiikki, keräily ja taide -lehdet. Vaikka ensin nuo lehdet kuulostivat minusta oudolta yhdistelmältä, täytyy sanoa että yhdistelmä on toimiva. Käsillä tekevät ihmiset pitävät kauniista esineistä ja ovat kiinnostuneita muista kädentaitajista. Ilahduin, kun lehdestä löytyi juttua myös lempitaiteilijastani Kim Simonsonista. Lehdessä on 6 minun...


blogivirta.fi
Kirjaston yleisönosasto - JYK:n asiakasblogi -

Tieteellisten lehtien hankintaan vaikuttavat monet eri seikat. Jos e-lehti on tilattu jo aiempina vuosina, voi tilauksen uusintaa miettiessä tarkastella käyttömääriä. Lehden käyttötilastot eivät tietenkään kerro kaikkea, sillä tutkijat jakavat usein artikkeleita keskenään omilla foorumeillaan, jolloin kirjaston hankkimat lehdet eivät kerää klikkauksia. Käyttömäärä on lisäksi suhteutettava sen tieteenalan tutkijayhteisön kokoon, joka luultavimmin lehteä käyttää...


blogivirta.fi
Inspiration -

Annan sinulle esimerkin 5 ystävästä, joille tarvitsisin erilaisen lahjan. Pääset linkkien kautta kokeilemaan jokaista ohjettani. Entäpä jos tilaisin lahjojen perusteella lehdet?!


blogivirta.fi
Oma koti valkoinen -

Olen ollut joskus muinoin lehtien himolukija ja tilasin parhaimmillaan kaikkia Suomessa julkaistavia suomenkielisiä sisustuslehtiä. Muistan myös miten kovasti aina odotin lehtien tipahtelevan postiluukusta ja ensimmäisen kodin 19-vuotiaana vuonna 2002 ostaessani hain sisustusinspiraatiota pelkästään niistä - blogeja ja nettijulkaisuja kun tuohon aikaan ei vielä tunnettu. Aikakauslehdet olivat kulutushyödykkeitä, niitä sekä tarvittiin että haluttiin, ja jokaiselle tuntemalleni...


blogivirta.fi
ikebanakalenteri -

Materiaalit: peikonlehti, strelizia ja New Zealand Flax Maljakot: musta ja punainen puukolmio sekä musta keramiikka maljakko Asetelman olen tehnyt Suomen Sogetsu-ikebana ry:n perinteisessä tammiworkshopissa. Kuukauden asetelmassa oli 3 eri teemaa: useampi maljakko (Sogetsun oppikirjan tehtävä 3-4), suorat ja kaarevat linjat (3-7) ja materiaalina käytetään ainoastaan lehtiä (4-2). Tammiworkshopin kuvia osoitteessa www.sogetsuikebanafinland.net/47 Alla harjoitelmia erilaisilla lehdillä...


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

"Jos Luojalla oli jokin tarkoitus varustaessaan meidät kaulalla, hän varmaankin tarkoitti että pitäisimme sen pystyssä."     - Arthur Koestler Tämä vuosi on alkanut upeasti. Pääsen vetämään virkkauskurssia ja juuri ilmestyneessä Unelmien Käsityöt -lehdessä on haastatteluni ja suunnittelemani virkatun tyynyn ohje. Olin todella yllättynyt siitä, että minua pyydettiin mukaan Unelmien Käsityöt -lehden Bloggaajan kotona -juttusarjaan, sillä aikaisemmin lehteen on haastateltu...


blogivirta.fi
Oppitori -

Googlen syötteenlukija taisi loppua, joten se lehtikin, mutta jo vuosia olen tehnyt jopa kolmea Scoop.it-julkaisua, joista yksi englanninkielinen. Lehtiä tehdään käsin klikkaamalla, ja aikaa siihen menee. Sitä kutsutaan kuratoimiseksi. Scoop.it:n suosio Suomessa lakkasi alkuunsa lukijoiden puutteessa. Johdan Suomessa, mutta lukijoita ei ole paljon, vain muutama sata/vrk, ehkä 500. Otan vanhat linkit pois ja vaihdan ne Scoop.lehtiin. Kaksi suomenkielistä on alkanut muistuttaa toisiaan...


blogivirta.fi
kiian & neten muotiblogi -

Tällä kertaa aiheeni nappasin katsellessani pikkupöytääni, jossa lojuu niin Trendiä, Vogueta kuin Cosmopolitania..Nämä lehdet ovat mielestäni ehkä parhaita, ja ehkä eniten sellaisia mistä olen läjäpäin erilaisia vinkkejä löytänyt niin pukeutumiseen kuin arkielämän pieniin asioihin. Varsinaisesti en tilaa mitään näistä lehdistä, mutta Trendin ostan melko usein. Cosmon taas harvemmin, oikeastaan silloin kun näen jonkin mielenkiintoisen jutun. Vogue taas on ULTIMATE...


blogivirta.fi
simplemilian -

Oletko koskaan miettinyt tätä hiippaillessasi Akateemisen lehtiosastolla: Hyllyiltä paistaa jos jonkinnnäköistä otsikkoa, tuttuja julkkisnaamoja, kunnioitettuja lehtien nimiä ja huikeita hintoja, mutta aina vain ostat kerta toisensa jälkeen muotilehden. Tunnustautuneena lehtifriikkinä en voi mennä ellejä tai marieclaireja mollaamaan, mutta joskus, huomaa - JOSKUS, mietin, mikä kyseisessä lehdessä oikeastaan on sen kahdeksan euron arvoista. Siis mietihän nyt! Kahdeksalla eurolla...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 8-1 ilmestyi Turussa vuonna 1820 Turun Wiikko-Sanomien ensimmäinen numero. Sanomalehden oli perustanut Reinhold von Becker.   Turun Wiikko-Sanomat oli Turussa vuosina 1820–1827 ja 1829–1831 ilmestynyt sanomalehti . Sen perusti Reinhold von Becker . Hän myös toimitti lehteä vuosina 1820–1821.   Reinhold von Becker perusti Turun Wiikko-Sanomat hyvän kielenkäytön malliksi Mnemosynessä käydyn polemiikin innoittamana. Lehti oli alkuaikoinaan hyvin...


blogivirta.fi
Julkaisemattomia -

Olin kaksi viikkoa sitten Helsingissä KauhuConissa kunniavieraana. Olin todella otettu, kun minut paikalle kutsuttiin, vaikka en ehtinytkään coniin kuin sunnuntaina. Tilaisuus oli mukava ja pienimuotoinen, ja liityin myös Lovecraft-seuran jäseneksi. Pidin kunniavierasesitelmän otsikolla "Mies joka loi antologiabuumin". Otsikon suurellisuudessa on lievää itseironiaa, mutta asia itsessään on nähdäkseni tosi: kukaan ei ollut tehnyt yli kymmeneen vuoteen antologioita eivätkä ne...


blogivirta.fi
ANTIDEMARI -

ME VARHAISJAKAJAT VETOAMME MEDIAAN, ETTÄ SUOMESSA ENNENKUULUMATTOMAT RAJUT PALKKALEIKKAUKSET NOSTETTAISIIN YLEISEEN TIETOISUUTEEN JA KESKUSTELUN KOHTEEKSI. LEHDENJAKAJAT PUDOTETTU PALKKAKUOPPAAN Mitäs, jos toukokuussa ilmoitettaisiin kaupan työntekijöille, että kahden viikon kuluttua aletaan maksaa palkkaa myynnin mukaan, hiljaisilta päiviltä pienempi palkka? Tai sanomalehden toimitukselle, että vähemmän palkkaa päiviltä jolloin on ohuempi lehti. No eihän niin voi tehdä. Paitsi...


blogivirta.fi
Amerikkalaista arkipäivää -

Meillä on uusi harava. Meillä on myös uusi lehtienpuhaltaja ja järjestämme lähes päivittäin pihallamme lehtienpoistokisat. Lehtienpuhaltaja on meluisa, mutta toisaalta se osaa puhaltamisen lisäksi myös imuroida lehtiä ja silputa ne pieneksi hakkeeksi. Yleensä harava jääkin kilpailussa kakkoseksi. Paikallinen puusto on jo kuukauden ajan pitänyt huolta runsaasta kilpailumateriaalista. Illalla urheiltu piha on jo aamulla täysin lehtien peitossa. Tämä jaksoi hämmästyttää minua...


blogivirta.fi
Annabellan askareet -

Ihastuin syksyn vihreään Wooliin, ja halusin tehdä siitä Ellalle paidan. Vihreät tuntuvat minulla olevan nykyään kovassa huudossa. Niin monta vihreää neuletta on viimekin vuonna valmistunut eri sävyissä. Paidan malli pyöri mielessäni kuukauden verran ennenkuin ryhdyin toimeen. Ensinnäkin halusin ehdottomasti oppia jotain uutta. Niinpä päätin tehdä kädentien kavennukset. Toisekseen halusin tietysti että paita olisi tosi kaunis. Etsin kauan jotain kivaa mallia lehdistä ja...


blogivirta.fi
Oppitori -

Koira ei tietenkään ole pelkästään suomalainen vaan yleismaailmallinen. Sen laumakäyttäytyminen kiinnittää sen ihmiseen. Se antaa kiintymystä ja rakkautta ylenpalttisesti, vaikka pahat kielet joskus muuta väittävät. Koiria hellitään enemmän kuin ihmisiä. Niitä hoidetaan ja ulkoilutetaan huolella. Niillä on elintasosairauksia ja ruokavalioita kuten meilläkin. Niille on yhä enemmän ruvettu antamaan ihmisen nimiäkin. Koirilla on tutkittuja lääketieteellisiä etuja, useampi...


blogivirta.fi
Heikki Meriläinen -

Heikki Meriläistä on luonnehdittu kuokan, kirveen ja kynän mieheksi. Hän oli maanviljelijä, seppä ja maanmittarin apulainen, sekä myöhemmin tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Suurimman innoituksensa tuo toimelias kansanmies sai lukemisesta ja myöhemmin kirjoittamisesta.  Hänestä tuli myös hyvin uuttera kansanperinteen kerääjä. Taikojen ja loitsujen Lönnrot  Kansanrunousarkistossa on 4 439 Meriläisen keräämää tekstiä. Niistä on taikoja 2 940, loitsuja 903 ja...


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

(muutosvarauksin) Hyvä juhlayleisö! Hyvä Savon Sanomien henkilöstö! Hyvät savolaiset! Maakuntalehti on maakuntansa näköinen, maakunnan ääni ja peili. Jotta maakuntalehti onnistuu tärkeässä tehtävässään, sen tekijöiden on tunnettava alue, sen ihmiset ja historia paremmin kuin kenenkään muun. Maakuntalehdessä tiedetään, mikä koskettaa ja puhuttelee. Siksipä Savon Sanomissa tiedetään missä on Varpaisjärvi, missä Tuusniemi, missä Puijon Satulanotko. Lehti kantaa...


blogivirta.fi
Pellavasydän -

En osanne selittää, mitä puuhaan nykyisin. Liittyy vanhenemiseen ja luovuttamiseen. Olen siivoillut nurkkia kaupan puolella. Ompelijani Arja tekee valmiiksi vuosien aikana kertyneitä keskeneräisiksi jääneitä juttuja ja paljon laitetaan roskiin. Haluan hävittää kaikki pahvilaatikot, joissa lukee "keskeneräisiä". Eilen vietiin 5 vanhaa ompelukonetta ja saumuria odottamaan kaatopaikkakuormaa. Olen järjestellyt myös toimistoani. Ajatus taustalla saattaa olla putiikin lopettaminen...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Suomessa paikallislehdet saavat vielä toimia melko vapaasti ilman ideologista pakkopaitaa. Ehkä näin on siksi, että niiden juttuja harvoin referoidaan valtakunnallisten medioiden lehdistökatsauksissa. Yksi tällainen vapaasti toimiva lehti on Kokemäen, Harjavallan ja Huittisen kuntien asioita seuraava Kokemäkeläinen. Se julkaisi äskettäin kirjoituksen, jossa asetettiin kyseenalaiseksi MV-lehden ex-päätoimittaja Ilja Janitskinin kohtelu...


blogivirta.fi



Sukututkijan loppuvuosi -

Sain tuttavaltani neljä numeroa Hämeenlinnan sukututkimusseuran lehteä Vanajan varsilta . En ole lehteä Kansallisarkiston kirjastossa Rauhankadulla nähnyt, joten tietääkseni tämä on ensikosketukseni julkaisuun messupöytähipaisuja lukuunottamatta. Lehti on ilmestynyt vasta vuodesta 2014, joten kaikkien vuosikertojenkaan läpiselaus ei olisi mahdoton urakka. Mutta käytännössä melko hankalaa, sillä SSS:n kirjasto on kiinni hamaan tulevaisuuteen. Kansalliskirjaston Fennica-kokoelma...


blogivirta.fi
Remuttajan Rävellykset -

Tänään tapahtui sellainen ihme, että lapset nukkuivat päiväunensa samaan aikaan, joten sain lueskella tänään saapunutta Novitaa kaikessa rauhassa, seuranani vain kuppi kaakaota. En tiedä, kummasta tykkäsin enempi, itse lehdestä vai kaakaosta. On se silti ihan paras lehti, vaikkei siinä mitään toteutettavaa olisikaan! Ja lämpeän kaikille malleille yleensä parin vuoden viiveellä. Niih, jotain pientä nyt löyty kuitenkin! Hirveesti oli vastaavia malleja, jotka oli pidempiä ja...


blogivirta.fi
chi-energiaa ja muuta hömppää -

Turun sanomien päätoimittaja Keijo Ketosen mielipiteet ärsyttävät ja hätkähdyttävät. Tämä kyseenalainen kannanotto on julkaistu Hesarissa artikkelissa ”Miehet hallitsevat sanomalehtiä” 26.6.2006 klo: 22:00. Ohessa ote ko. lehtijutusta: ”Osittain naispäätoimittajien vähyys johtuu siitä, että mediayhtiöiden hallitukset ovat miesvaltaisia. Kymmenen suurimman suomalaisen sanomalehden kustantajayhtiön hallituksissa on 60 miesjäsentä ja 9 naisjäsentä. Turun Sanomiin ja...


blogivirta.fi
Go Rin No Sho -

Päivitetty versio Suomen PENin vuoden 2012 Vapaasankirjassa ilmestyneestä esseestä. ”Jos mies, joka on nainut alaikäisen tytön, omistaa hänet ennen kuin hän on täyttänyt yhdeksän vuotta ja tyttö traumautuu siitä, mies ei saa toistaa tekoansa.” -Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia - poliittisia, filosofisia, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kannanottoja (Karisto 1980). Julkaisen muutaman vuoden takaisen esseeni hieman lyhennettynä ja muokattuna, koska se on jälleen...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Matti Hahtolan vakuutettua minut elämäkertansa   Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista  (*) suhteellisesta totuudellisuudesta on kuvauksensa opettajastaan yhdistettävissä vastaavan suhteellisella varmuudella Karl August Cajaniin . Raahesta lähdön ajoitus ja kuolinsyy stemmaavat. Vuoden 1836 paikkeilla Raahen pedagogiossa luettiin "katekismusta, raamatun historiaa, maailman historiaa, maantietoa ja sisälukua sekä kirjoitusta ja laskentoa". Koulu oli avoinna 7—10 e. p. p. ja...


blogivirta.fi
Puhuva irtopää -

John Byrne: Ihmeneloset MARVEL 1/1988 Kaksikymmentä vuotta sitten olin harrastanut Marvelin sarjakuvalehtiä aktiivisesti noin kuuden kuukauden ajan ja pidin itseäni niiden suhteen kaikentietävänä konkarina, mikä ei ollut täysin virheellinen käsitys. Kesästä saakka olin kerännyt lähinnä Hämähäkkimiehiä ja erikoisjulkaisuja & albumeita, satunnaisesti myös jokusen Ryhmä-X:n numeron. Lehtien tuolloisen toimittajan, nimimerkki Mail-Manin, ylläpitämällä kirjepalstalla oli...


blogivirta.fi
Oppitori -

Miksi insinööri saa ratakiskon taipumaan? - Koska fiksumpi joustaa. Mitä eroa on insinöörillä ja spitaalisella? - Spitaalista voi vetää nenästä vain kerran. Verstaalle oli otettu uusi mies töihin. Johtaja antoi hänelle lattiaharjan ja käski lakaisemaan verstaan lattiaa. Mies tuijotti harjaa ja änkytti: - Mutta minähän olen koneinsinööri. Johtaja tähän: - Ai niin, unohdin sen kokonaan. No, minä voin auttaa alkuun. Mitä eroa on insinöörillä ja kamelilla? - Toinen voi olla...


blogivirta.fi
Kierrätetään -

NYT ALKOI KÄSITYÖ LEHTIEN SIIVOUS Laittelen tänne pikkuhiljaa lehtiä postimaksun hinnalla jos jotakuta kiinnostaa ottakaa rohkeasti vain yhteyttä sähköpostiini halisydan@hotmail.com Lehdestä saa kuvia pyydesttäessä sähköpostiin VOIT VARATA YHDEN TAI USEAMMAN LEHDEN!!!! Ensin viesti tänne kommenttilaatikkoon ja sen jälkeen sähköpostiini halisydan@hotmail.com RISTIPISTOVIHKONEN PIENI   kooltaan n.. 15 CM X 15 cm  COATS`in julkaisema BEBE  lasten lakanaan tai ruokalappuun...


blogivirta.fi
-IINU- -

Keräsin talteen omat suosikkini uusimmasta Suuri Käsityö- lehden ilmestyneestä numerosta, joka tätä kirjoittaessani on lokakuun numero; tosin ihan pian ilmestyy jo marraskuun lehti! Tässä lokakuun lehdessä oli aika paljon ohjeita juhlavaatteiden ompeluun ja monelle toki se varmasti parasta antia olikin...itse nostin esiin kuitenkin hieman eri juttuja, jotka keräsin tähän kuvakollaasiin. Minuun vetosivat nämä ihanat mausteiset värit yhdistettynä pellavabeigeen ja...


blogivirta.fi
Oppitori -

1. Laihialainen makasi sienestysretken jälkeen kipeänä Vaasan sairaalan munuaisosastolla. Ylistarosta kotoisin oleva vaimo mäkätti vieressä: Siitäs sait kun et raaskinut ostaa värillistä sienikirjaa. 2. Mitä laihialainen namusetä sanoo? – Haluaako lapsi ostaa karkkia? 3. Mitä Laihialainen tekee kun hänen keittoonsa lentää kärpänen. – Ottaa kärpäsen keitosta ja alkaa huutamaan sille ”Sylje se ulos, sylje se ulos” 4. Pohjalaisen yleisönosasto oli täynnä vihastuneita...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 97 98 Seuraava »