Tänään on 25.04.2019 17:03 ja nimipäiviään viettävät: Markku, Marko ja Markus. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle joulurauha 1914


Lady of The Mess -

Moni meistä on jo siivonnut joulunsa laatikoiden kätköihin ja kantanut kuusensa roviolle. Meillä joulua vietetään ainakin loppiaiseen saakka - siihen itämaan tietäjien päivään, jolloin viisaat miehet vierailta mailta saapuivat tähteä seuraten kumartamaan kuningasta ja kantoivat lahjansa seimen lapselle. Meillähän joulu koristellaan kotiin vasta juuri ennen joulua - valmista on yleensä silloin, kun joulurauha Suomen Turussa julistetaan. Silloin avataan ensimmäinen suklaarasia ja...


blogivirta.fi
Go 4 it vol. 2 -

Hörpin juuri jouluaaton aamukahvia keittiönpöydän ääressä. Sailor Moon -kisu, assistentti, seurailee silmä kovana tekemisiäni ja Sunshine-kisu rouskuttelee naksuja. Peetu heräilee pikkuhiljaa, vielä lämpimän peiton alla viipyillen. Eteisen nurkassa odottaa eilen illalla valmiiksi pakattu saunakassi. Kohta lähdetään Hellasgårdeniin joulusaunaan ja avantoon. Ihanaa! Saunan jälkeen laittaudutaan juhlavetimiin ja käydään jouludrinksuilla ystävien kanssa Grand Hotellin Cadier...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lue tai ainakin kokeile kokoomalehteä  täällä . Se on tehty kuratoimalla eli valikoiden kaikki parhaat jutut monesta suositusta lähteestä. Suomalaisesta kulttuurista, historiasta, yhteiskunnasta, henkilöistä ja paljosta muusta on tehty tämä kokonaisuus kuratoimalla parhaalla välineellä, nimeltä Scoop.it. Joululaulujen sanoja, pdf  - Kodin kuvalehti Joululaulujen sanoja , pdf - Kotiliesi Hae hakuruudulla, Ctrl+F, laulun nimiä tai osia! Voit myös hakea muita versioita YouTubesta...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Valkoinen joulu. Check. Joulupuuro ja sekametelisoppa. Check. Sauna ja hanki. Check. Joulurauha suorana Suomen televisiosta. Check. Suomalainen joulupöytä. Check. Ulkosuomalaisen toivelistalla oli monenlaista, kun Suomi kutsui joulunviettoon viiden muualla vietetyn joulun jälkeen. Monet varoittelivat odottamasta liikoja tai ainakaan valkeaa joulua, mutta sain senkin kuin tilauksesta. Lensimme aviomiehen kanssa Helsinkiin lauantaina 22. joulukuuta. Edellispäivän jääkaaos oli sotkenut...


blogivirta.fi
Hätiköityjä päätelmiä -

Uusimmassa Aamulehden Sunnuntai-liitteessä kysyttiin pappisihmisiltä, mitä Jumala haluaisi tänä jouluna sanoa meille. Jutussa kiinnitti huomioni, että heistä kaksi vastasi täsmälleen samalla tavalla: "Älkää peljätkö!" Monestakin syystä se tuntui minusta juuri nyt osuvalta. Haluan siksi toivottaa kaikille samaa. Lisäksi toivon teille oikein onnellista ja rauhallista joulua ja yltäkylläistä vuotta 2009! Yltäkylläisyydessähän me täällä Suomessa elämme, ainakin jokainen...


blogivirta.fi
Sleeper of the seven keys -

Kyllä nyt taas on niin joulumieli katossa, ettei uskoiskaan. Vituttaa ihan kaikki. Mikäköhän siinä on, et mukulana oli aina hirvee joulufiilis päällä jo juhannuksesta. Nykyään vaan käy hermoille, kun kaikki meuhkaa joulusta kuukausikaupalla. Ja joulumainonta pitäis ehdottomasti kieltää. Mun täytyy myöntää, etten oo mikään jouluihminen. Mut olis silti kiva, jos tässä hiljalleen alkais fiilis nousta. Ku ei tällä vitutuksella paljon rakkautta ja rauhaa jaeta. Tää tonttu...


blogivirta.fi
ELÄMÄÄ ENOLASSA -

Joulurauhaa toivottelen tämän eilen valmistuneen jouluseinävaatteen myötä. Ostin kankaan Tukholmasta viime kesänä ja tuoltahan se on kaapista huudellut pitkin syksyä, että ompele minut! Eilen sitten verhojenompelun, tuolien joulupäällystämisen ja tyynytuunausten ohessa päätin vastata huutoihin ja tein myös seinävaatteen. Tuo eilinen on kyllä niin minua! Voi mennä aikoja, etten lopsautua korvaani pitäisiköhän tuokin tehdä-asioille, mutta sitten kertarysäyksellä ja...


blogivirta.fi
Korttipaja SannaS -

juurikin joulurauhaa julistellaan ja minä tulin toivottelemaan joulut tännekin...tausta tehty alkoholimusteilla...stanssatut poroset (memory box) ja teksti (heidin korttipaja) vain taustan päällä... =) oikein ihanaista joulun aikaa itse kullekin säädylle!! 


blogivirta.fi
Korttipaja SannaS -

my favorite thingsin stansseilla leikatut poroset pääsivät koristamaan shaker-korttia...poroset ja teksti stanssattu hopeisesta peilikartongista...tekstistanssi heidin korttipajasta...shakerin kehykset myös stanssattu...paperi j.k.primecon... =)


blogivirta.fi
FinnStamper -

Tummanvihreälle korttipohjalle on leimattu jouluteksti yläreunaan ja talot alareunaan. Molemmat on leimattu VersaMarkilla ja embossattu kullanvärisellä kohojauheella. Talojen ikkunat on väritetty keltaisella geelikynällä ja yhteen ikkunaan on liimattu pieni punainen sydän. Christmas text was stamped to the top of a dark green card. Houses were stamped to the bottom of the card. Both were embossed […]


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

Johannes oli apostoleista runollisin.


blogivirta.fi
Hallatar -

On kulunut 10 päivää jouluaatosta.     20 päivää kestänyt joulurauha  päättyy,  eli nyt  saa joulun laittaa pois,  koska on Nuutipäivä. Jo vanhassa lorussa hoettiin:  Hyvä Tuomas joulun tuopi,  paha Nuutti pois sen viepi.    Tämä ei sitten tarkoita  ketään Nuutti tai Tuomas-nimistä,  onpahan vaan vanha lorunluritus.   - Nuutti tarkoittaa nimenä reipasta ja ylpeää ,  ei mitään pahaa ollenkaan.  Ennen vanhaan nuuttipukeiksi pukeutuneet  nuoret miehet...


blogivirta.fi
Förmaaki ja puutarha -

Näinä harmaina päivinä, jolloin taivas ja maa koskettavat tosiaan on aika rauhoittua kunnes kirkastuu hetki


blogivirta.fi
Eksyneen turistin blogi -

Jouluna 1914 ensimmäinen maailmansota oli vastoin odotuksia jämähtänyt asemasodaksi. Länsirintamalla ranskalaiset, belgialaiset ja britit yhdellä puolella ja saksalaiset toisella olivat kaivautuneet juoksuhautoihinsa huutoetäisyyden päähän toisistaan. Kylmyys, nälkä ja huono hygienia vaivasivat. Tykistökeskitykset ja panssarivaunujen ajolinjat olivat tuhonneet luonnon ja tehneet alueesta kurapellon. Ei-kenenkään-maalle oli jäänyt ruumiita, joita kumpikaan osapuoli ei uskaltanut...


blogivirta.fi
Tunnelmia -

Vietän joulua yksin. Se ei ole kurja tilanne vaan tekemäni valinta. Tein ennen joulua töitä niin täydellä teholla, välillä kapasiteettini ylittäenkin, että kaipasin joululta ennen kaikkea lepoa ja rauhaa. Minut kutsuttiin aattovalvojaisiin, kiitos vain, mutta en tuntenut olevani halukas valmistelemaan jouluiltaa saatikka viettämään sitä hälisevässä seurassa. Ei pidä ymmärtää väärin, en ole mikään jouluvastainen askeetti tai epäsosiaalinen örkki. Valitsin vain...


blogivirta.fi
Satumaa -

Kävin viikonloppuna pitkästä aikaa eräässä Helsingin suurimmista kauppakeskuksista. Tuo reissu oli monella tavalla silmiä  ja mieltä avartava. Olin haaveillut ostavani viimeiset lahjat tuolta tavaraparatiisista, mutten loppujen lopuksi ehtinyt ostaa kuin yhden lahjan. Valuin hitaaasti eteen päin  vaeltavan  ihmisjoukon perässä ja ihmettelin mistä nämä kaikki ihmiset ovat tänne juuri nyt eksyneet. Ihmiset kantoivat valtavia kasseja ja penkoivat tavararöykkiöitä. Kaupat...


blogivirta.fi
Taikalampun alla -

Joulurauhaa !


blogivirta.fi
Pinnasanky -

Joulu ja vuodenvaihde, mikä loistava syy pitää pari viikkoa vapaata. Heikin eskarin joulujuhlat olivat jo viikkoa ennen eskarin loppua, yhdistettynä koulun joulujuhlaan. Olin Saaran kanssa katsomassa ja Heikin suureksi järkytykseksi Kalle ja Anssi olivat sillä aikaa Peuramaalla laskettelemassa. Anssi ja pojat ehtivät käydä kolme kertaa Etelä-Suomen mäissä ennen kuin lumetetutkin lumet sulivat. On kyllä ollut onneton talvi! Toppahaalarit tuli kaivettua esille ihan turhaan, nyt ne...


blogivirta.fi
Kirjoittamisen kritiikkipiiri -

Ennen kuin karkaan viettämään luppopäiviä muihin maisemiin, haluan toivottaa joulurauhaa ja onnekasta vuotta 2008 kaikille mukaville kritiikkipiiriläisille. Ensi vuonna jatkamme uusin aihein, uudella atakilla. Hyvästiksi lainaan synnyinkaupunkini mestaria, runoilija Lauri Viitaa, jonka runo Yhteistoiminta löytyy kokoelmasta Betonimylläri (WSOY, 1990; ensimmäinen painos ilmestyi 1947): Akka kylän laskit kantoi, joka murun läävään antoi. Sika lihoi, akka laihtui. […]


blogivirta.fi
Kosmoksen aika -

Joulukuu on alkanut. Sen myötä hyvänjoulun toivotusten terrori ja joulurauhan odotuksen pakkosyöttö. Joulutus jyrätään koko yhteiskunnan rakenteen läpi armottomasti kuin kiinalainen kulttuurivallankumous, eivätkä viranomaistahot puutu edes tapahtuman erheelliseen markkinointiin. Jouluhan ei nykyisin ole rauhan juhla, kuten kaupallisten ja uskonnollisten auktoriteettien sloganit väittävät, vaan rauhoittumisen juhla. Kalliilla ostettua Latuaikaa. Paukkujen lataamista jokapäiväisen...


blogivirta.fi



Tässähän ollaan ja näillä mennään -

Kummasti tuo aika kulkee ja elämä siinä samassa. Viime kirjoituksista on jo pitkän pitkä aika, mut kyllä tääl puuskutetaan eteenpäin milloin milläki vauhdilla. Luin tuossa aikani kuluksi vanhoja tekstejä ja tuntuu kuin voisi kirjoitella niitä samoin sanoin jälleen. Onkohan mun elämä oikea noidankehä? Viime kuukaudet ovat olleet oman elämän suhteen kunnon vuoristorataa, välillä menty kovaa alas ja sitten hitaasti noustu taas ylös, mutta ihan tasaista kyytiä ei kyllä ole...


blogivirta.fi
Keittiökelmi -

Eipäs olekaan tullut kirjoiteltua vähään aikaan. On ollut aika kortilla, lisäksi meiltä lähti jokunen ruoka-aine pois ruokavalioista tuossa syksyllä ja into aiheeseen hiipui hetkeksi. Ei niin, ettenkö olisi innolla ruokaa laittanut, mutta ei ollut intoa kirjoittaa asiasta, kun jo ruoan tekemiseen meni pieni aivokapasiteettini lähes kokonaan. Koittakaa itse tehdä A4-pituinen hyvä teksti 15:tä aakkosta käyttäen. Jouluna on ihanan hiljaista. Turussa ei ollut valkoista joulua, niin...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Jippii - alkoi loma! Oli todella kiva lähteä lomille aivan mahtavan joulujuhlan jälkeen, vanhojen oppilaiden näkemisen, pikkuoppilaiden ja työkavereiden halailun myötä. Pääsin kotiin, ja aloitin heti siivoilemaan. Huhkin muutaman tunnin, huomiselle jäi normaali viikkosiivous, kauluspaitojen silitys ja lakanoiden veto. Tänä vuonna meille tulee joulu myös kaappeihin (sori, martat), sillä koska terve, olen jaksanut siivoilla vähän perusteellisemmin. Aika paljon kaikenlaista roinaa...


blogivirta.fi
Sette stelle - Seitsemän tähden kulttuuriblogi -

Joulu voi olla muutakin kuin tyrkkiviä kyynärpäitä ja kauppakeskuksissa kaikuvaa melusaastetta. Etsin joulurauhaa musiikista, joka johdattaa ajatukset pois kiireestä. Plácido Domingon levyttämä Sacred Songs on koskettava johdatus pyhyyden lähteille. Sain kerran osallistua hänen konserttiinsa Helsingin olympiastadionilla, mutta oheisessa katkelmassa tenori esiintyy Milanossa yhdessä norjalaisen Sissel Kyrkjebøn kanssa ( katso katkelma ). Andrea Bocellin levyttämä Sacred Arias vie...


blogivirta.fi
Turun Sanomat - Extreme -

Laskin aivan itse enkä totta puhuakseni tiedä, laskinko nyt ihan oikein. Olen nimittäin lomalla ja samaa tahtia, kun lystikäs tonttuilu ja sisäistä nirvanaa lähentelevä joulurauha laskeutuvat ylleni, valuu akateeminen tietotaito korvista ulos. Minä en ole ollut kunnolla vapaalla pitkään aikaan. Arkeni tuppaa olemaan seitsenpäiväistä, sillä työkuviot ja kouluhommat levittävät lonkeroitaan jokaiseen vuorokauteen. Elokuusta eteenpäin olen kirjoittanut [...]


blogivirta.fi
Kolmas Huone -

Nyt syttyy valot tuhannet myös tänne pohjolaan, ja taivahalta tähtöset jo luovat loistettaan. Oi Betlehemin tähtönen, luo valos päälle maan! Tuo joulurauha suloinen myös majaan matalaan. Nyt avaa ovet sydänten, ne siitä rauhan saa. Kas loiste joulutähtösen tuo rauhan sanomaa.


blogivirta.fi
Pieniä mietteitä -

Niin se kalenteri etenee taas kohti sitä juhlaa, kun lapset ovat kilttejä ja vanhemmat stressaavat kauppakeskuksissa itsensä hermoromahduken partaalle.... eli joulu on ovella. Vaikka eletään vielä marraskuuta, niin kyllä sitä joulutohinaa jo näkee - ja kuulee. Pikkujoulukausi kiivaimmillaan......  voin sanoa, että ne ovat toisinaan aika rankkoja (vaikka ei itse juhlikaan, vaan on enempi toteuttamassa juhlia). Sitten tarjolla muutaman henkilön toive: Joulutarina. Jos teksti loukkaa...


blogivirta.fi
Leikkaan -

Hei ihanaa 3:tta adventtia! Pari kakkua ja pari kiloa lihapullia tehty ja siivous aloitettu, kyllä se joulu meillekin tulee! Karkasinpa välillä myös yhden kukkakortin tekoon. Joulurauhaa-kortti on tehty Penny Blackin 2 -osaisella stanssilla, jotka on liimattu yhteen, tausta on tehty gelli platella ja akryylimaaleilla. Kortin tausta kelattu piste-kohokansiossa. Teksti Heidin korttipajasta ja luonnonsävyinen nauha. Hi; peaceful 3rd Advent. I have made some Christmas cakes and food and...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Viimeisimmät asiat -haasteessa pohdin, mitkä asiat ovat niitä viimeisimpiä tapahtumia. Käy lukemassa.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 Seuraava »