Tänään on 22.05.2018 18:54 ja nimipäiviään viettävät: Hemminki, Hemmo ja Hemming. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle juhlia


Bella-blogit -

Blogissa vietetään kiireistä toukokuun loppua ja odotellaan lomaa.

Tuulestatemmattua -

Minulla on yksi etäinen tuttu, itse asiassa sisareni ystävä, joka vastikään täytti 50 vuotta. Hänen tapansa juhlia puolivuosisataistaan on minusta kerta kaikkisen hieno ja aika ainutlaatuinen. Hän viettää pieniä "juhlia" pitkin vuotta. Hän mm. kutsui FB:n kautta yhdeksi aamuksi kahdeksan ensimmäiseksi ilmoittautunutta

Sara Parikka -

Heippaa! Meillä on viikonloppuna tiedossa juhlia juhlien perään. Huomenna vietetään ystävien häitä ja sunnuntaina lähiperheemme pienin saa nim… Artikkeli rakkaus viikonloppu julkaistiin ensimmäisen kerran Sara Parikka .

Sukututkijan loppuvuosi -

Turussa juhlittiin eilen 30-vuotiasta Kuralaa ja kyllähän sitä ajaa Helsingistä ilmaisen kermakakun viipaleen syömään. Eikun kuuntelemaan mielenkiintoiset esitelmät puutarhahistoriasta. Jens Heimdahlin viesti oli, että Ruotsissa oli puutarhaviljelystä ennen kristinuskoa ja luostareita. Riippuu ja roikkuu puutarhan määritelmästä, mutta todisteita muualla kuin pellolla viljeltävistä kasveista on ainakin runsaasti ajalta ennen vuotta 1050. Öölannin Sandby Borgista, jonka...

Mungolife -

*Kaupallisessa yhteistyössä Fine Foods (Walkers ja MacKays) Eilen juhlittiin mieheni syntymäpäiviä, joskin juhlimisesta ei oikein voi puhua. Mulla on o...

Meriharakka -

Kuninkaan päivänä Amsterdamissa: Kuninkaan päivää vietetään Amsterdamissa ja muuallakin Hollannissa kuninkaan syntymäpäivänä 27.4. Tuolloin kaupunki ja etenkin kanavat täyttyvät oranssiin pukeutuneista juhlijoista - tule mukaan juhlahumuun!

Arde arvioi -

Ensi kertaa nousin metrosta Lauttasaaren aseman kohdalta maanpinnalle. Pienen haahuilun ja kännykkäkarttatutkiskelun jälkeen sain selville Sidewalk-baarin sijainnin. Ei enää hellettä, mutta hyvin aurinkoinen sää. Tilavan tuntuinen kadunsuuntainen baari, suuret ikkunat kadulle lisäävät avaruutta. Se on nyt ehkä harhaanjohtavaa, voi hyvin kuvitella, että marraskuun perjantai-iltana paikka saattaa tuntua ahtaalta. Isohkolla terassilla ei minkäänlaista varjoa, joten jouduin istumaan...

Ride love laugh -

Tukholmassa on ollut nyt aivan ihanat kelit! Aurinko on paistanut koko ajan ja mittari näyttää hellelukemia. Helatorstaina oli poikkeuksellisesti täysin hevoseton päivä, joten lähdimme viettämään päivää Tukholman saaristoon. Ensin aamupala Grönalundia vastapäätä sijaitsevassa hotellissa Elite Marina Tower, sen jälkeen Saltsjöbadeniin fiilistelemään hienoja veneitä ja muistelemaan nostalgiaa paikassa, jossa juhlittiin häitämme. Sen jälkeen vielä Nackassa sijaitsevaan...

Mungolife -

Eilen juhlin toista äitienpäivää äitinä ja viikonloppu menikin äitien ympäröimänä. Anoppi ja äiti oli käymässä kuin myös ystävämme poikansa kanssa. Viik...

Kotona ja kaupungilla -

Viimeiset muutama päivä on ollut todella kauniita, aurinkoisia ja lämpimiä. Me ollaan perheen kanssa nautittu niistä kunnolla. Ollaan oltu paljon ulkona ja kuljettu pääasiassa pyöräillen. Itselläni oli perjantaina lomapäivä, joten sain nauttia pidennetystä viikonlopusta kun helatorstaikin oli vapaapäivä. Torstaina meidän perhe nukkui pitkään ja otettiin kotona aamupäivä rennosti. Sitten lähdimme pyöräilemään. Kierrokseemme kuului Uittamon Paviljonki, jossa oli mm...

Kääpälä -

Olemme juhlineet meidän lapsia nyt oikein urakalla. Kaapon sukulaissynttärit saatiin pidettyä vielä kutakuinkin ajallaan. Vaari, M, L, L ja L saapuivat meille yhtenä lauantai-iltana ja serkukset riekkuivat pitkään. M-kummin kanssa juhlimme Kaivokselassa. Toukon S- ja M-kummit kävivät kakkukahveilla yhtenä sunnuntaina, oli mukava rupatella rauhassa pitkästä aikaa. Toukon ja Oivan yhteissukulaissynttäreitä juhlittiin pari viikkoa sitten. Kaapon M-kummi kävi tuomassa herkkuja ja...

Hupsistarallaa -

Olin ostanut joskus palan Käpysen Neiti Hirsi -trikoota. Liian vähän, jotta saisi itselleen legginssit tai mekon ja koska paitoja en juurikaan käytä, oli ommeltava sitten tyttärelle. Pidin kangasta vähän liian synkän näköisenä iloiselle pikkuneidille, mutta kivahan siitä tuli! Mekko päällä juhlittiin yhdet synttäritkin, kun sopi mielestäni vähän juhlavampaankin menoon. Kaava on uusimmasta tän kesän Ottobre-lehdestä, malli no 8. Ompelu onnistui yllättävän hyvin, vaikka...

Kääpiölinnan köökissä -

Vajaa kuukausi sitten juhlittiin sukulaisten voimin meidän juniorin 7-vuotissynttäreitä. Tarjottavaa oli taas jos jonkinmoista ja jälleen kerran tajusin leiponeeni liikaa. En tiedä koska sitä oppisi siihen, ettei synttäreillä tarvitse olla sen seitsemää sorttia kakkuja sun muita leivonnaisia. Yksi juhlapöydän herkuista oli valkosuklaa-mustikkajuustokakku, jonka valmistin ilman liivatetta. Koska yksi vieraista ei liivatteesta piittaa, en sitä sitten käytä mihinkään. Valkosuklaa...

Kaunis Kameleontti -

Siinä on jotain hienoa, kun ei enää tarvikaan herätä pimeyteen. Kävin vihdoin viimein testaamassa ilmajoogan. Eihän siitä ollutkaan puhetta kuin muutaman vuoden jo ollut. Oli kivaa! Hämmentävän helppoa oikeastaan. Menin toistekin. Perunoita olen syönyt silloin tällöin, mutta karsinut valkoisen pastan ja riisin ruokavaliostani. Toisinaan täysjyväspagettia ja luonnonriisiä, mutta muutoin vaan juureksia lisukkeena. Hyödyntänyt erilaisia kasvisproteiineja. Se sopii minulle...

Kulttuuri kukoistaa -

En minäkään tiennyt, kuka on Alma Söderhjelm, mutta kirjailijaan luottaen tarinaan tartuin. Ja tuttavuus oli kiinnostavampi kuin odotin. Nimihenkilö syntyi 1870 ja oli yksi ensimmäisiä opiskelleita suomalaisia naisia. Tohtorinväitös vuonna 1900, Pohjoismainen ensimmäinen naisdosentti ja Suomen ensimmäinen naisprofessori. Ylittämätöntä meriittiä! "En suinkaan ollut ensimmäinen nainen, joka kirjoitti ylioppilaaksi, mutta edeltäjäni saattoi laskea yhden käden sormilla: Marie...

Are you feeling fashionable? -

En ole koskaan ollut mikään intohimoinen party planner. En esimerkiksi ollut haaveillut hääjuhlistani ennen kosintaa, kun moni muu on suunnitellut niitä jo lapsesta asti. Meidän onnistuneita häitä juhlittiin viime vuoden heinäkuussa, ja hyvin siinä 1,5 vuodessa ehti järjestää häät vaikkei alkuun ollutkaan mistään mitään hajua. Tämän kuun lopussa on tarkoitus juhlia mun kolmekymppisiä, joiden suunnittelu […] Artikkeli MIKÄ TEKEE HYVÄT JUHLAT? julkaistiin ensimmäisen...

Leikkaan -

Hei, tervetuloa mukaan  - ainakin tälläkertaa viimeiseen Leimaillaan ja Väritellään - haasteeseen. Kevään juhlia, kukkia - mitä sinä bongaat kuvasta, inspiroidu ja osallistu! Kiitän samalla kaikkia tähän asti osallistujia upeista töistä! Katjaa ja Kaisaa minun kestämisestä!   Spring Mood board is the last theme over at Finnish Stamping and Colouring Challenge. I made some rose cards for several celebrations. Ruusukortteja erilaisiin onnitteluihin, värejä kymästä...

Marin Kässäpäivis -

Sen verran yllättäen tuli mahdollisuus kuvata tämä jakso, etten huomannut mitenkään juhlia tasaluvun täyttymistä. 60. jakso menee aika tuttuja polkuja, mutta tavallista enemmän esittelen suunnitelmia ja näistä kaikki liittyvät meneillään olevaan UllaKALiin eli yhteisneulontaan, jossa käytetään Ulla-nettineulelehden ohjeita. Mistä minut löytää Marin kässäpäivis –blogi http://marinblogi.blogspot.fi/ Mamilda-blogi http://mamilda.blogspot.fi/ Knittag-blogi...

Ilkka Luoma -

200 vuotta sitten, 5.5.1818 saksalainen yhteiskuntafilosofi Karl Marx syntyi – Marx aloitti pohdiskelun yhteisöstä, jossa suuri enemmistö (yhteiskunta) omistaa kaiken. Sosialismi sai siivet – oli hienoa, jos kaikilla olisi kaikkea, vaikka niukastikin [1 . Ei olisi tuloeroja, … lääkäri saisi saman kuin toinen korjaaja – puimakoneiden korjaaja ! ** --- Kommunismi ei eilen, eikä tänäänkän onnistunut – paitsi Kiinassa. Miksi ei onnistunut muualla kuin Kiinassa? Siksi koska...




INAhdus -

Saara Turusen Sivuhenkilö on tänä keväänä kirja-alalla se kirja, josta kaikilla on mielipide, niilläkin, jotka eivät ole lukeneet sitä. Syy: Turunen kirjoittaa erään nimettömän naiskirjailijan esikoiskirjavuodesta, romahtaa kritiikistä, haukkuu tunnistettavan mieskriitikon ja velloo taiteilijan tuskassa. Kaikkia tietenkin kiinnostaa kovasti, mikä tässä autofiktiossa on totta ja mikä fiktiota ja mitä siitä pitäisi ajatella, jos mitään. Kaikilla on mielipide tästä...

Fab Forty Something -

Minä olen juhlaihminen, sanon sen ihan suoraan! On ihanaa, kun on juhlia, ja jos ei ole, niitä voi järjestetää. Juhliin haluan panostaa pukeutumisella, onhan se paitsi hauskaa, myös juhlan järjestäjiä kohtaan huomaavaista. Mikä kohottaisi mielialaa paremmin kuin nätti mekko, joukko ystäviä ja lasi kuohuvaa? Pääsin kaupallisessa yhteistyössä Marks & Spencerin kanssa valitsemaan kevään ihanimmat mekot. Kuviin halusin pientä flirttiä, sillä hei, jos mekko kukkii kuin...

Viherjuuria -

Piikkisuora tie halkoo ylängöllä sijaitsevaa tasankoa. Opas kertoo, että se on peruja inkojen ajalta, koska tästä kulki helpoin reitti vuorille ja niiden yli kohti Chileä. Taivas on sinistäkin sinisempi ja hiekka loistaa eri väreissä, välillä se on punertavaa, välillä lähes väritöntä. Ainoa ääni on tuuli, joka pyyhkii jykevien kaktusten väleistä ja pöllyttää hiekkaa tunkeilijoiden kasvoille. Paikka on lähes pyhä. Vanhimmat näistä Los Cardonesin kansallispuistossa...

Sí Moda -

…erilaisia juhlia. En edes muista milloin olisin viimeksi ollut juhlissa, jos ei nyt blogikekkereitä lasketa. Toukokuussa on kuitenkin tiedossa niin valmistujaisia, äitienpäivää kuin pyöreitä synttäreitäkin, jee! …kirppispöytää ja tavaroiden läpikäymistä. Vaikka muuttoon on vielä pari kuukautta ajattelin jo alkaa käymään rauhalliseen tahtiin läpi tavaroita. Ystäväni kanssa päätimme myös ottaa tässä toukokuussa yhteisen kirppispöydän. Ilmoittelen vielä siitä...

Filosofian puutarhassa -

Jokaiseen ympäristökeskusteluun mahtuu vielä vuonna 2018 joku -yleensä useampi- jonka mielestä suomalaisten on älytöntä vaivata päätään globaaleilla ympäristöongelmilla koska olemme pieni kansa. Vielä pienempiä ovat vain suomalaiset yksilöt jotka kuvittelevat työmatkapyöräilyjensä, kasvislounaidensa ja kestokassiensa olevan millään tavalla merkityksellisiä. Etenkin näin on, jos kyseiset ihmiset saadaan koskaan kiinni mistään epäekologisesta toiminnasta, tai edes...

Stoori -

  Ihanaa toukokuun ensimmäistä päivää! Eilen juhlittiin vappua ja mulla olikin ihka ensimmäinen opiskelijavappu! Oltiin luokkakavereiden kanssa mukana rastisuunnistuksessa ja olihan meillä lystiä! Rastisuunnistuksen jälkeen meidän ilta jatkui luokkakavereiden kans hengailulla, aliaksen pelaamisella ja tietty vähän piti joraamassakin käydä. Tänään Oulussa juhlitaan parhaillaan torilla jääkiekon suomen mestaruutta jota me seurataan Jeren kanssa kotoa käsin IS TV:n […] The...

Keltainen kirjasto -

Sota on aihe, josta on kirjallisuudessa kerrottu loputtomasti. Voisi luulla, ettei toisesta maailmansodastakaan ole enää yhtään kiveä kääntämättä tai tarinaa kertomatta. Svetlana Aleksijevitš Sodalla ei ole naisen kasvoja . Svetlana Aleksijevitšin Sodalla ei ole naisen kasvoja on löytänyt maailmansodasta aiheen, joka todellakin oli jäänyt kertomatta. Nämä tarinat tuntuvat raskailta ja melkein uskomattomilta. Tarinoita on monta, sillä yksi kertoja ei rittänyt vaan tarvittiin...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 34 35 Seuraava »