Tänään on 25.08.2019 12:50 ja nimipäiviään viettävät: Loviisa, Lovisa ja Louise. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kännykkä


40+ blogit -

Myönnän, mitä teen avatessani aamuisin ensin silmät, noh tartun luuriin tietty ja selaan ensimmäisenä kännykkää. Viime sunnuntaina kuitenkin hieraisin silmiäni, sillä naapurilta oli tullut teksitiviestejä joissa luki näin: “Osku tuli… The post Pieniä koomisia käänteitä appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Naukulan kerho -

Lempipaikassaan - Sulo's happy face + happy place Ulkotarhan valmistauduttua on valjastelu Sulon kanssa jäänyt vähemmälle. Nyt olen kuitenkin kunnostautunut asian suhteen. Aikaisemmin Sulo ymmärsi pääsevänsä ulos kun kosketin pikkueteisessä olevia valjaita. Sittemmin meidän on tarvinnut laittaa myös pikkueteisen ovi kiinni perässämme kun valjaita on ryhdytty pukemaan, muuten siellä on ollut liian suuri kissamäärä. Alussa minun piti nostaa Sulo sinne kanssani, muuten hän olisi...


blogivirta.fi
Sophie Backlund -

Viime lauantaina käytiin toisissa yhteisissä kisoissamme, edellisethän oli toukokuussa helppo A-tasolla. Voitettiin siis samalla Pohjanmaan alueen seniorimestaruus. Nyt ollaan ahkerasti treenattu vaihtoja kuntoon, ne sujuu välillä kotona niin hyvin, että voin tehdä sarjoja joka kolmannella, ja välillä ei sitten suju yksittäisetkään :D että aika vaihtelevasti on mennyt, mutta nyt tuntuu, että olen keksinyt miten ne pitää ratsastaa. Mun pitää ajatella tosi paljon eteen ja...


blogivirta.fi
Oppitori -

Oulu-aiheisia skuuppilinkkejä  ahane : työkkyri, kova työntekijä  myös "haluaa kaiken itselleen"  aijeerata : juonitella, lyödä leikiksi  alakööki : pyykkitupa  aluhame : alushame  alvariinsa : myötäänsä, alituisesti  ampakeijari : apulainen  diakonaalihousut : paremmat housut  diakonaalipusero : parempi pusero  dritteli : voiastia, voitynnyri  ei ole rääpyä : ei ole tilaisuutta (aikaa)  elleskanttinen : vastarannan kiiski, aina muita vastaan  enkkomi : erittäin...


blogivirta.fi
Matkani varrelta -

Kuvahaaste 7/10 Kun istun, sylissäni on yleensä joko koiruli/koirulit, kännykkä tai käsityö.


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Ryntäsin mökkireissulta katsomaan kolmen suomenruotsalaisen teatterin yhteisesitystä Peter Weissin näytelmästä Marat/Sade. Näytelmän on ohjannut Juha Hurme ja se estitettiin Pakkahuoneella. Esityksessä puhuttiin ruotsia, mutta ylhäällä näyttämön yläpuolella roikkui suomen- ja englanninkielinen tekstitys, jota luin niska kenossa. Marat/Sade on saanut Thalia-palkinnon. Marat/Sade sai ensi-iltansa 1964, mutta ei tuntunut vieläkään pölyiseltä. Näytelmässä mielisairaalan...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Nyt seuraa pieni kooste Singaporesta. Vaikka olimme Singporessa vain yhden pitkähkön viikonlopun, kameraan tarttui sen verran monta kuvaa, että on pakko toimia täysin tapojeni vastaisesti ja jakaa postaus kahteen osaan. Edes minä en kehtaa laittaa yhteen postaukseen niin monta kuvaa kuin tähän muuten tulisi. Alun perin oli tarkoitus, että lähtisimme matkaan ukkelin ja hänen siskontyttöjensä kanssa, mutta sitten ukkelin siskokin halusi mukaan, ja lopulta halusi siskon mieskin...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Heissan taas! Täällä on n ollut vähän hiljaista, läppäri hajosi ja lähti huoltoon, se on ollut siellä jo melkein pari viikkoa. Ja jotenkin kännykällä postaaminen tuntuu ylivoimaiselta haasteelta mulle, vaikka… The post Parasta jäätelöä ja hajonneita läppäreitä appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
leon pyöräilyblogi -

Meilläkin työtahti kiihtyy sateiden alla, on meinaan saatava puut kuivina pätkittyä ja liiteriin. Aloitetaanpa aamusta, heräsin seitsemän aikoihin ja ensimmäinen havainto ulos katsoessani oli, että hirvi tuijottaa Hirvirinnettä viereisellä pellolla. Kaukana se on mutta kyllä se siellä seisoo. Edellisenä iltana noin yhdentoista aikoihin, kun ilta oli jo pimentynyt, pellolla käyskenteli neljä hirveä, en kuitenkaan silloin saanut näillä vehkeilläni laumasta juurikaan...


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Tässä tuli tarve yhdelle jos toisellekin säilytyskorille. Koska järjestystähän pitää olla ja koreja sekä bokseja on harvoin liikaa - tai voi olla, mutta harvoin on liikaa just niitä oikeanlaisia, jossa koko, väri ja matsku kohtaavat käyttöpaikkansa ja -tarkoituksensa. Nyt tässä viisi ideaa säilyttimiin: erilaisia säilytyskoreja ja -laatikoita kierrätysmatskuista. Viisi eri ideaa, viisi eri mateliaalia, viisi eri käyttötarkoitusta. Ja ai niin: myös viisi erilaista...


blogivirta.fi
World is a weired place to live -

Ensimmäinen ihminen astui kuun pinnalle 50 vuotta sitten. Yritin muistella, missä mahdoin olla kun Neil Armstrong lausui legendaarisen "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle" -lauseen. Taisin olla potalla. Kuvat: Pixabay Viimeiset jenkit käväisivät kuussa vuonna 1972. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Ehkä vahvin ehdokas seuraavaksi kuukävelijäksi on kiinalainen taikonautti. Meidän härmäläisten huulilla suurin kysymys kuuluu: koska on suomalaisen vuoro...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kun olen tutustunut WhatsAppiin , jota voi myös käyttää tietokoneelta, olen joskus miettinyt, että jospa voisi katsoa samaa näyttöä saman ryhmän jäsenen kanssa. Linkkejä voi helposti jakaa ja silti katsoa samaa sivua, jos siinä on jotakin pohtimista. Googletin ja löysinkin joitakin, mutta siinä hetkessä ei kaikki toiminut täydellisesti. Kokeilin Dead Simple-laajennusta pc-Chromelle ja omien laitteitteni välillä. Se toimi ihan OK, ainakin siihen aikaan vuorokaudesta. Pystyi...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen & Indieplacen kanssa Poistelin yksi päivä Instagramista vanhoja kuviani. Samoin piiltin blogini vanhoja tekstejä paljon. Molempia tein ilman sen suurempaa syytä, reilu kuuden vuoden aikana sekä tekstejä ja kuvia on vain kertynyt niin iso kasa, etten keksinyt syytä pitää niitä kaikkia esillä. Tekstejä ja kuvia selatessani huomasin, että yksi asia on muuttunut vuosien saatossa paljon. Nimittäin minun ottamat valokuvani...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplay  ja Indieplace kanssa Me ollaan tässä lähiaikoina menty ja reissattu lasten kanssa. Siitäkin huolimatta, että lasten kanssa se reissaaminen ei ole mitään kovin rentouttavaa ja ihanaa aina. Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu ja kerron teille erään tarinan, kun sattui ja tapahtui meidän laivareissulla. Nimittäin internet petti meidät juuri väärässä paikassa. Olimme maksaneet buffetin ihanista antimista 33 euroa per aikuisten...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tietokoneen ja älypuhelimen yhdistäminen tarvitsee tehdä vain kerran. Whatsapp soveltuu kielenopiskeluun. Sitä voi käyttää älypuhelimella pelkästään tai yhdistää kännykän WhatsApp tietokoneeseen . Silloin siinä voi käyttää kaikkia tietokoneella ja netissä olevia resursseja. Voi perustaa ryhmiä tai kommunikoida vain yhden kanssa kerrallaan. Ryhmissä voi viestiä yksityisesti. Voi käyttää kuva- ja äänipuheluja ja tekstiviestipuolta. Voi pysyä kirjautuneena...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Vein auton aamulla tuulilasin vaihtoon, ja jouduin käyttämään pitkästä aikaa bussia. Huristelen luvattoman usein autolla, mutta aina välillä tulee tilanteita, että autoa ei voi tai ei kannata käyttää. Tällainen tilanne tuli vastaan toissa viikolla, kun olin menossa Länsisatamaan, jossa parkkipaikat ovat tunnetusti kortilla. Menin siis metrolla Matinkylästä Ruoholahteen ja kävelin loppumatkan satamaan. Koska olin saapunut paikalle tapani mukaan liian aikaisin, minulla oli aikaa...


blogivirta.fi
Iloinen mieli -

Olimme mieheni ja poikamme kanssa Krakovassa kesäkuun alussa 4 yötä. Paikka oli entuudestaan meille tuntematon, mutta olimme kuulleet kehuja tästä paikasta, joten Puolaan siis mielemme meidän teki. Matka oli kiva, nähtävää sopivasti - vanha kaupunki, asuinpaikkamme juutalaiskaupunginosa, ja matka oli osin myös raskas - Auschwitz ja Birkenau oli käytävä katsomassa - se on suuri osa Puolan historiaa. En saa näihin kuviin nyt liitettyä tekstiä, kuvat otettu kännykällä ja sain...


blogivirta.fi
Iloinen mieli -

Olimme mieheni ja poikamme kanssa Krakovassa kesäkuun alussa 4 yötä. Paikka oli entuudestaan meille tuntematon, mutta olimme kuulleet kehuja tästä paikasta, joten Puolaan siis mielemme meidän teki. Matka oli kiva, nähtävää sopivasti - vanha kaupunki, asuinpaikkamme juutalaiskaupunginosa, ja matka oli osin myös raskas - Auschwitz ja Birkenau oli käytävä katsomassa - se on suuri osa Puolan historiaa. En saa näihin kuviin nyt liitettyä tekstiä, kuvat otettu kännykällä ja sain...


blogivirta.fi
Pieni lankapuoti -

Mulla on uusi kännykkä! Vanha Nokian Lumiassa alkoi olla akku niin huonossa kunnossa, että piti ladata kaksikertaa päivässä. Meinasin ostaa ensin vain akun. Jälkipolvi sanoi ei kun ostat uuden puhelimen. Saat todella paremman akun ja paljon muuta. No näin Telian mainoksessa Samsung oli 129 €  Niinpä sorruin ja tilasin. On kyllä ollut työlästä saada kaikki haluamansa uuteen puhelimeen. Onneksi puhelin numerot sain siirettyä vanhasta. Mutta kaikki muu.... WhatsApp on ollut se...


blogivirta.fi



Matkani varrelta -

Olen yrittänyt laittaa koepostauksia tänne kännykällä, mutta en vaan millään saa niitä onnistumaan. Niinpä käynnistin nyt välillä tämän läppärini, jotta saan edes jotain elämää tänne. Kesäpäivät soljuvat toinen toisensa perään aikamoisella vauhdilla. Nyt on tiedossa lämpimämpää, kun meinaa kai pukata ihan kunnon helleaallon Suomeen. Marjat ja omenat odottavatkin kypsymistä, joten lämpö on tervetullut. Eilen sain laitettua terassimme ensimmäistä kertaa tänä...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

  Airon Neito     Dekolaku   Tänä vuonna asuntomessut ovat historiallisella varusmiesalueella Korialla. Asiasta lisää tämän postauksen lopussa. Oletko sinä käynyt messuilla? Jos olet, niin mikä näyttelykohteista oli suosikkisi? Oliko joku taloista sellainen, joka hurmasi sinut täysin? Joka vuosi meillä on tapana käydä lomalla messuilla. Pari poikkeusta on vuosien aikana ollut. Tänä vuonna messut ovat lähellä, mikä on tietysti kiva juttu. Tällä kertaa etsimme messulta...


blogivirta.fi
Oppitori -

Jos omistaa nakkisormet tai muuten vainkin, WhatsAppia voi käyttää ainakin osittain tietokoneen ruudulta ja näppäimistöltä. Pitää vain ladata pc:lle linkissä oleva ohjelma ja seurata ohjeita . Minulle koko sovellus on melko uusi. Olen tehnyt sillä vain muutamia äänipuheluja. Nyt kokeilen enemmän. Minua kosketti erityisesti se tässä asiassa, että tietokoneella, jos aukaisee linkin, se avautuu normaalissa pc-Chromessa, jos se on oletuksena - ja miksei olisi. Pc-Chromessa on tuo...


blogivirta.fi
Feissarimokat -

Trampoliinit käyttökieltoon, kiireesti.


blogivirta.fi
Stoori -

Heippa ♥ Tällä kertaa ajattelin tulla jakamaan hieman kevyempiä juttuja syvällisten vastapainoksi, vaikka niitä syvällisiäkin on kyllä mukava kirjoitella. Mulle tuli kuitenkin fiilis jakaa tänne blogiinkin mun tämän hetken positiivisuuksia ja ilon aiheita, tai muutama niistä (postauksesta olisi tullut kauhistuttavan pitkä jos olisin kaikki tänne jakanut!). Tämän postauksen kuvat on otettu kännykän kameralla, joten toivottavasti […] The post Tällä hetkellä minut tekee...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Olemme kolmatta kertaa jälkipolvinemme viettämässä yhteistä lomaviikkoa Norrskatan Houtsalassa olevassa Villa Lavarissa . Norrskatan saari on Korppoon pohjoispuolella Turun saaristossa. Talo on hyvin tilava ja sijaitsee aivan meren rannassa. Norrskatassa on nykyään alle sata vakituista asukasta. Palvelut ovat kadonneet. Paikka on kolmen lauttamatkan päässä mantereesta. Paikka sopii tarpeisiimme erinomaisesti. Tilaa on riittävästi viidelletoista lapsenlapselle ja aikuisille. Vain...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Kävin jokin aika sitten Lustossa katsomassa Myrskyasema -näyttelyä, kun ajattelin, että se saattaisi olla hyvinkin kiinnostava. No, ei ollut. Minua kiinnostaneet jutut voi tiivistää pariin kuvaan: Myrskyn runtelema kottikärry. Monitorikuvia eri myrskyistä. Tässä Kiira-myrsky vuodelta 2017. Totta vai tarua? Eli kysymyksiä ja vastauksia ukkosesta. Olin yllättynyt, että pallosalamaan tunnutaan suhtautuvan vähän nihkeästi. Harva onkin tainnut oikeasti nähdä pallosalaman, mutta...


blogivirta.fi
Oppitori -

Olen kaivannut sekä henkilökohtaisesti että myös nettikäyttöön etymologista sanakirjaa. Itselleni sellaisen ostan, kun sopivan edullinen eteen sattuu. Englanniksi on netissä etymologinen sanakirja ja ruotsiksi v:lta 1922, Etymologisk ordbok . Isompien kielten hienoissa nettisanakirjoissa sanojen alkuperää selitetään seikkaperäisesti kuten esim. Merriam-Websterissä . Suomeksi on kuitenkin etymologinen viitetietokanta , jossa ei ole sanoja selitetty kuin harvinaisissa...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Menimme skytrainilla hotelliltamme Chong Nonsi asemalle, jossa Mahanakhon sijaitsee. Tänään meillä oli selkeä ohjelma eli aamupalalle ja sen jälkeen Mahanakhonille ja Unicorn kahvilaan. Suunnittelimme ensin, että menisimme sunnuntaina käymään Mahanakhonilla, mutta huomasimme että liput ovat halvemmat keskellä viikkoa, joten siirsimme menoa. Toinen suunnitelma oli, että olisimme menneet sinne eilen, mutta Unicorn Cafe on kiinni maanantaisin ja halusimme yhdistää nämä kaksi...


blogivirta.fi
Punaturkkinen puolisukeltaja -

Suomen kesä. Se koleahko aika vuodesta, kun lämpötila kohoaa pysyvästi yli 15:een asteeseen, ja Rosanna Kulju kihnuttaa rakennustyömaiden ympärillä. Lämpötilasääntö ei tosin päde iltaisin, öisin tai keskipäivän molemmin puolin. Ikävä kyllä myös uusi käristyskupoli ja erilaiset ennusteet Eurooppaa tuhkaksi korventavan superhelteen lipaisuista hyytyivät siihen povaamaani Jäämeren jähmeään röyhyyn.  Keho ei tykkää kylmästä eikä kihti kosteasta, joten halu matkata...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 22 23 Seuraava »