Tänään on 18.10.2019 07:33 ja nimipäiviään viettävät: Satu, Säde ja Lukas. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kaakkurivaaran hautausmaa


Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Sain kirjaani ja kustantamon luetteloa varten otetun valokuvan, jota katsoessani päässäni alkoi soida lastenlaulu "On meillä hauska täti, tuo täti Monika, kun täti menee torille on näky komea." Kuvasta puuttuu vain pullea käsilaukku, jota puristaisin tiukasti itseäni vasten. No hyvä kuva se on, ei pönötystä, eikä sielukasta etäisyyteen kohdistunutta katsetta, jota omalla kohdallani vierastaisin.  Oikeille taiteilijoille sielukas katse sopii kuin tukka päähän. Luen Petri...


blogivirta.fi
RAAPIMAPÖLKKY -

Löysin aikoinaan netistä kiehtovan listan vanhoista suomalaisista nimistä. Joukossa on paljon oikeita nimihelmiä, olen käyttänyt niistä mielestäni hienoimpia fiktiivisissä teksteissäni. Sivut ovat sittemmin jostain syystä poistuneet virtuaalimaailman kartalta ja kerkesin jo harmitella, että mikä menetys. Eihän nyt seuraavanlaiset loistavat fantasianimet saa missään tapauksessa painua lopullisesti unholaan: Adönika, Brethania, Bilibaldus, Cyprus, Deodotar, Elliikius...


blogivirta.fi
Amerikkalaista arkipäivää -

Toukokuun viimeisenä maanantaina Yhdysvalloissa vietetään Memorial Day -juhlaa sodassa kaatuneitten muistoksi. Arlingtonin kansallisella sotilashautausmaalla päivä on yksi vuoden tärkeimmistä. Arlingtonin hautausmaa sijaitsee Washington DC:tä vastapäätä Potomacjoen rannalla Virginian osavaltiossa. Arlingtonin hautausmaa on perustettu Yhdysvaltojen sisällissodan aikana ja se on nykyisin yksi maan suurimmista sotilashautausmaista. Joka viikko Arlingtoniin haudataan noin sata...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BUENOS AIRES, ARGENTIINA Nappasin taksin satamasta ja nokat kohti Hotelli Alcazaria: täynnä. Mihinkäs sitten? Taksikuski ehdottaa tien tois puol olevaa hostelia. Ei ole jäljellä ku kahden hlön huoneita, ne maksaa 70 pesoa mut saan 60lla. Taidan tykätä Buenos Airesista. Tyypit lukee kirjautumiskortista että olen Suomesta ja nimi on Mika. Jeeee! Mika Haekkine hyvä jätkä, F1 hyvä, Schumacher ok mutta Haekkine paras. Myöhemmin kun käyn viemäs avaimet respaan respan tyttö sanoo...


blogivirta.fi
World is a weired place to live -

Eurojackpotissa ei lykästänyt, joten piti lähteä lauantaina töihin. Eipä sillä, että tekisin töitä rahasta. Lähinnä vain rakkaudesta lajiin...(just joo). Mutta jos jättipotti sattuu kohdalle, suunnittelen varalle To do -listan. Kun poikani näkee tämän kirjoituksen, saan taas huutia haaveilemisesta. "Lottopottia ei tule koskaan. Sun pitää tehdä haaveista totta, eikä vain odottaa jotain onnenpotkua" . Totta. Mutta JOS se jättipotti sattuisi kohdalle, niin... Camino de...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. (Room. 6:3-5) Seurakunta on kokoontunut leirille. Lähdemme pienelle...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

 Archeological News Finland - Ancient Finnic Norden, Nordic History - Sivua päivitetään säännöllisesti HS 2018 Miksi arkeologian tohtori on hämmentynyt? Miksi ei tunnusta että viikinkikulttuuri oli suomalainen kuten islantilaiset täsmälliset saagat kertovat? Eikö arkeologian tohtori vieläkään ymmärrä että suomenruotsalaisten ohjaama "musevirasto" on ensisijaisesti propagandavirasto joka on salannut ja tuhonnut tuhansia kohteita ja esineitä "jotta Suomi olisi ruotsalainen"...


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Pietari oli mainio matkakohde lyhyelle pistäytymiselle. Kulttuuria, komeita pytinkejä ja riittävästi rosoa. Junamatka Tikkurilasta Pietariin vie kolme tuntia ja vartin. Junan ikkunasta saa ihailla ensin suomalaista ja sen jälkeen venäläistä pusikkoa. Kaikki kaupungin ravintolat on netissä arvioitu melkein viiden tähden arvoisiksi eikä ansioista. Parasta ruokaa sai huomaamattomasta pelmeniravintolasta (Fontanka 25) ja Erarta -museon ravintolasta, jossa asiakkaiden ranteisiin...


blogivirta.fi
Liiolii -

Pitkästä aikaa blogin parissa. Kevät on kulunut aikamoisessa sumussa, oli siis mukava lähteä nollaamaan tilanne pienelle kotimaanmatkalle. Kyselin jo viime kesänä kaveria mukaan Seiliin, mutta innostusta ei oikein ilmennyt. Nyt katsoin taas Seilin saaren sivuja , että miten sinne tulevana kesänä pääsisikään, ja huomasin pääsiäisretken, jolle oitis ilmoittauduin ominpäin. Matkaan lähdettiin Turusta Auran varrelta m/s Norrskär-laivalla pitkänäperjantaina. Reissussa oli...


blogivirta.fi
Kertomus jatkuu -

    Aamu,Tapsa heräsi karmeaan kankkuseen Hesarilla sijaitsevassa yksiössään joka toimi myös hänen toimistonaan. Lohduton näky ympäri asuntoa. Pizzalaatikoita ja nakkikioskin laatikoita sikinsokin pitkin lattioita. - Voi jumalauta huokaisi Tapsa - Taas se helvetin Roskapankki vei multa muistin. Ja hätäinen lompakkoon vilkaisu osoitti että muistin lisäksi se oli vienyt myös valtaosan hänen viime keikastaan saamasta palkkiostakin. Tapsa oli nimittäin yksityisetsivä. Entinen...


blogivirta.fi
Tarinoita Tampereelta -

Wilhelm Fredrik von Nottbeckin (alias Jari Niemelä) juhlapuhe 800x600 Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4 Tervetuloa sydämellisesti, arvoisa juhlakansa, kunnioitetut isäni ja äitini, tämän veljeni Alexanderin rakennuttaman Finlaysonin Palatsin jo perinteiseen Niittyjuhlaan! Veljenihän on täällä käynyt aiemmin kaksi kertaa, viime ja edellisenä vuonna, kertomassa vanhoista ajoista sekä tutkailemassa, mitä sukumme tiluksille nykyään kuuluu...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Syksy Pariisissa -

Taas on vuosi vierähtänyt ja uusi, entistä ehompi vain muutaman kuoharilasillisen päässä. Meille seuraava vuosi tuo tullessaan monia isoja juttuja. Ensimmäisenä mielessä ovat tietysti kotiinpaluu ja opinnäytetyön teko. Sitten pitäisi työllistyä, etsiä uusi kämppä ja mennä vielä naimisiinkin. Cimetière du Père-Lachaise Joulu meni täällä Pariisissa rauhallisissa merkeissä. Enimmäkseen olemme syöneet, makoilleet ja tuijottaneet elokuvia, niin tietokoneen näytöltä kuin...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

En ole millään lailla synkkyyteen taipuvainen ihminen, mutta siitä huolimatta olen aina tykännyt kuljeskella hautausmailla. En tiedä, mikä hautausmaissa viehättää, mutta ehkä se on hautausmaan rauha ja hiljaisuus sekä karu kauneus. Hautausmaa onkin yksi harvoista urbaaneista paikoista, jossa on lupa istua hiljaa itsekseen vaikka tuntitolkulla, ilman että kukaan tulee ajamaan sieltä pois. Ei tarvitse ostaa mitään eikä tarvitse tehdä mitään; saa vain olla omissa ajatuksissaan...


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Hautausmaalle saapujaa tervehtii ensimmäisenä portti. Pitkäniemen hautausmaa on paikka, jossa minun on pitänyt käydä jo kauan. Heinäkuussa, heti tämänvuotisen roadtripimme jälkeen päätimme lähteä etsimään hautausmaata. Yllätykseksemme hautausmaa ei sijaitsekaan Pitkäniemen sairaalan puolella vaan moottoritien toisella puolella parin kilometrin päässä sairaalasta. Auton saa ajettua Sarpatientien varessa olevan metsätien alkupäähän, mutta alue on hyvin pieni, ehkä vain...


blogivirta.fi
Hiirulaisen maja -

  "Mikään ei enää tunnu kovin todelliselta. Ehkä maaperässä kulkevista salakäytävistä tihkuu ilmaan sitä ainetta, josta unet syntyvät. Se tekee pienimmistäkin yksityiskohdista merkityksellisiä ja saa elämän tuntumaan vaarallisen lumoavalta unelta, jossa mikään uhraus ei ole liian suuri, jos sen kautta saa kokea jotain kaunista." (Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät) Luettuani Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät löysin itseni...


blogivirta.fi
Paprikalandia -

...se taitaa olla joku Jari Sillanpään biisikin. Edellisestä kirjoituksesta on kulunut reilu viikko, mutta kotiinpaluun jälkeen aika on mennyt niin äkkiä ja reissuväsymys on painanut sen verran että blogin päivitys on vähän jäänyt. Tässä joka tapauksessa tarinointia reissun viimeisestä etapista, eli minilomasta Pariisissa. Valon kaupunkiin matkustelin siis viime lauantaina, ja nähtävyyksien näkemiselle aikaa oli tasan yksi päivä ennen kuin lento kohti kotimaata kutsui...


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Rakkauslukkoja Olin pääsiäislomalla Riikassa torstaista sunnuntaihin. Hankimme Riika-kortit, joka maksoi 72 tunnilta 35€. Riika-kortilla pääsi kulkemaan ilmaiseksi julkisilla kulkuneuvoilla. Lisäksi kortin mukana tuli kuponkeja (jotka kannattaa pitää matkassa mukana koko ajan!), joilla pääsi ilmaiseksi tai sai alennusta eri nähtävyyksiin. Riika-kortteja pystyi ostamaan mm. lentokentältä "Welcome Riga"-pisteeltä. Riikassa on monenlaista nähtävää, mutta aika ei mitenkään...


blogivirta.fi
Tampereelta, meinaan -

Kalevankankaan hautausmaa on pyhitetty vuonna 1880. Ensimmäisenä alueelle haudattiin puolivuotias poikavauva. Seurakunta vakuuttaa tietävänsä paikan, mutta sitä ei ole mitenkään merkitty. Aluetta on koko ajan laajennettu; tällä hetkellä hautausmaalla on 100 000 vainajaa 25 000 haudassa ja uurna-ja tuhkalehdot lisäksi. Hautausmaalla on neljä muistolehtoa: vanha muistolehto, uusi muistolehto pohjoisella uurna-alueella, veteraanilehto sotaveteraaneille ja heidän puolisoilleen sekä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kyllä meillä Veli Venäläisen kanssa on yhteyttä siinä kuin ruotsalaisen kanssa ja se on tuoreempaa laatua. Kaksi sotaa on vielä tuoreessa muistissa ja niiden jälkeinen "ystävyyden" aika, jonka vakuutettiin olevan aitoa, mutta on todistettu pakotetuksi ja rähmällään oloksi. Sodan jälkeinen aika oli vaaran vuosia; saimme pelätä vallankumousta ja meitä pompotettiin. Meillä oli hyvä herraonni ja Paasikiven ja Kekkosen johdolla osasimme elää karhun rinnalla ja jopa hyödyimme...


blogivirta.fi



Nettipäiväkirjani -

KUVATTU: 06.06.2019 ----------------------------- Minua kiinnostaa kaikki vanha ja erikoinen, ehkä siksi olin nyt myös kuvaamassa Jokioisten erittäin kaunista hautausmaata. Sain hämeenlinnan reissusta pienen kipinän kiinnostua hautausmaista ja sen innoittamana kävin sitten asuinkyläni omalla hautausmaalla kuvailemassa. Kuten videosta varmasti selviää on hautausmaa todella kaunis ja yllättävän suuri. En tunne paikan historiaa sen kummemmin, joten en paikasta sen enempää tiedä. En...


blogivirta.fi
Kotona ja kaupungilla -

Me ajeltiin viikolla pojan kanssa Saloon mummolaan. Ajamme aina Halikon ohi, mutta siellä tulee harvemmin pysähdyttyä. Korkeintaan kauppaan tai syömään. Seudut ovat pienestä pitäen tuttuja, mutta itse nähtävyyksiin on harvemmin tai josko koskaan tullut tutustuttua. Kuulin kaveriltani pienestä puistosta Halikossa, jossa koekasvatetaan atsaleoita. Kävimme kurkkaamassa, kun kukkaset vielä olivat kukassa. Todella kaunis paikka. Atsaleoita oli monen värisiä ja erilaisia. Alue ei...


blogivirta.fi
Enkelin jälkeen -

Tänä vuonna päivä oli jotenkin henkisesti paljon helpompi. Ei ehkä niin ehtinyt ajattelemaan. päivä aloitettiin kukkakaupoissa vieraillen ja hautakoristetta askarrellen. Tänä vuonna haudalle syntyi edellisenä päivänä hautausmaalta kerätyistä koivunoksista syrän, johon kiinnitin kaksi ruusua vuosien mukaan, vähän vihreää ja kaksi sydäntä. . Haudalla käytiin koko perheen voimin. Lunta on tullut urakalla ja pieni kivi on ihan lumen keskellä. Käytävältä ei Emilian kiveä...


blogivirta.fi
Anni ja menolippu tonttumaahan -

Juon kahvia ja syön brownieta. Viikonloppu oli ja meni ja siitä selviydyttiin taas varsin kunnialla. Perjantaina jouduin lastenvahdiksi mikä nyt ei ollut ihan ykkösjuttu mutta elämä ei oo. Lauantaina käytiin Killarneyssä. Siellä on metsä ja metsässä harvinainen etana. Vettä tosin satoi niin ei valitettavasti käyty metsässä. Suomessa metsän ylitarjontaan on tottunut eikä sitä edes ajattele mutta Irlannissa metsä tuntuu kotoisalta ja maagiselta ja vanhalta ja tonttumaiselta...


blogivirta.fi
Suvi goes Nipponia! -

Oooookei, jospa saisin nyt vihdoin ja viimein aikaseks kirjottaaki jotain niin ku lupasin. Eli joo. Hei, hei, hei vaan kaikille lukijoille! Suvi on taas Japanissa. ^^ Oon täällä työharjottelussa yhen suomalaisen yrityksen palveluksessa, mut en oikeestaan tuu puhumaan varmaankaan siitä ihan kauheesti täällä. Tulin tänne tiistaina 4. päivä, elikkäs oon ollu täällä jo muutaman viikon. Lento oli ihan normaali, onnistuin jopa nukkumaan. Paitsi et koska nukuin nii en kattonu leffoi ja...


blogivirta.fi
Sette stelle - Seitsemän tähden kulttuuriblogi -

Wolfgang Amadeus Mozartin vuonna 1787 säveltämä Don Giovanni teki nuoreen Pjotr Tšaikovskiin lähtemättömän vaikutuksen - ja monien muidenkin mielestä se on oopperoiden aatelia. Tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard piti Don Giovannia kaikkien aikojen suurimpana taideteoksena. Giacomo Casanovan kerrotaan seuranneen oopperan kantaesitystä, sillä hän oli libretisti Lorenzo da Ponten läheinen ystävä. Innostuin Don Giovannista jo lapsuudessani nähtyäni Miloš Formanin vuonna 1984...


blogivirta.fi
Meillä kasvaa päässämme synteettistä kuitua -

Jokin alkukuva, kenties yleiskuva toimistorakennuksesta, toisessa ruudussa käytävästä, ovesta jossa päähenkilön nimikyltti. Leikkaus sisälle toimistoon. Päähenkilö (35-40v, kauluspaita, kravatti) istuu toimistossaan, työpöytänsä ääressä, hänellä on kurkussaan jonkinlainen tulppa, jonka hän poistaa ja asettaa paljastuneeseen koloon usb-tyylisen piuhan. Hän saa sähköistävän energiavirran, silmät lasittuvat ja kääntyvät nurin, muuntuvat kuutiomaisiksi ja pullistuvat...


blogivirta.fi
Prahan matkapäiväkirja -

Kirjoittaja Jan Husin patsaan edessä 26.2.08 Vanhankaupungin aukion (Staromestsko namesti) keskellä sijaitsee reformaattori Jan Husin patsas. Hän toimi 1400 -luvun alussa pappina ja Prahan ylipoiston filosofisen tiedekunnan dekaanina. 100 vuotta ennen Lutheria hän alkoi opettaa samoja asioita, saarnaten voimakkaasti katolisen kirkon rappiota, anekauppaa, pyhimysten ja pyhäinjäännösten palvontaa vastaan. Hän opetti kansanjoukkoja Prahan Betlehemin kappelissa (Betlemska kaple) tutkimaan...


blogivirta.fi
Anni ja menolippu tonttumaahan -

Päivää ennen matkaa aamupalalla Ninan luona Marlenan kanssa. Starring kämppis Paul. Galwayn hostelli, 29 e Lähdettiin retkelle pääsiäissunnuntain aamuna. Ekana dösällä 4 ja puoli tuntia Galwayhin. Bussissaistuminen on helppoa kun sen osaa ja jostain syystä kenelläkään ei mennyt hermo siihen huviin viikon aikana. Galwayssa oltiin yksi öy ylihintaisessa hostellissa. Maanantaiaamuna oli tarkoitus lähteä Aran-saarille ja sen jälkeen Connemaraan mutta vettä satoi niin ei menty...


blogivirta.fi
Teologi toivossa -

Tekstin sijoittelu ei ole tässä ihan parasta luokkaa. Matt. 5: 20-30 Jeesus sanoi:     "Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.     Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »