Tänään on 27.06.2019 01:53 ja nimipäiviään viettävät: Elviira, Elvi ja Elvira. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kahdeksan


Suhdesoppa -

Hyvä elämä rakentuu valinnoista. Katso 8 tekoa, joilla voit luoda hyvän elämän itsellesi ja läheisillesi. Hyvän ja aidon elämän rakentaminen vaatii konkreettisia päätöksiä ja tekoja. Tutkija Sonja Lyubomirsky on määritellyt kahdeksan kohtaa, joiden avulla ihminen voi luoda itselleen hyvän elämän yhdessä toisten ihmisten kanssa. Hyvän elämän 8 askelta 1. Kirjaa


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Come Morning on vuodelta 1986, Goresin uran keskikaudelta. Tätä ennen Gores julkaisi romaanin kahdeksan vuotta aiemmin, Daniel Kearny and Associates -teoksen Gone, No Forwarding. Välivuosiin osuu Wendersin Gores-filmatisointi Hammett ja Gores oletettavasti vietti aikaa muutenkin Hollywoodin käsikirjoitushommissa. Come Morningin päähenkilö on oregonilainen jalokivivaras Runyan Elliott, joka romaanin alussa on istunut sattumoisin samat kahdeksan vuotta San Quentinissa. Romaanin nimi on...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tältä sanat näyttävät arpojassa. Olen tehnyt listasta Quizlet-harjoituksen . *-merkki auttoi siinä. Tämänkin listan voi kokonaan tai osittain copypastata tähän arpojaan, jossa tekstin voi suurentaa/pienentää sopivaan kokoon painamalla Ctrl+hiiren pyörää pyörittämällä  ja sanoja tutkia. Olen täällä ideoinut, kuinka tätä voi käyttää vaikka aliaksen pelaamiseen. Oivallinen tapa oppia sanoja pelaamalla sanapeliä. olla*asua, eksisteerata, eksistoida, elellä, eleskellä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tässä on n. 1170 frekvenssisanaa, joille on määritelmä Ratkojat-sanakirjassa, joka on mielestäni pirteä ja monipuolinen. Lisäsin loppuun vielä sanaparven siitä eteenpäin, noin toiset tuhat. Otin pois nimiä. Olen parantanut kontekstityökalun popup-kansiota. Näistä sanoista voi kokeilla tärppejä eri lähteistä. Mukana on paljon uskontoon, kansanperinteeseen, kieleen ja kulttuuriin liittyviä hakukoneita. Sanoista saa määritelmät monista muistakin sanakirjoista kuten...


blogivirta.fi
Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 20.6.2019 Eri puolilla maailmaa yhä useampi maa on viime aikoina kieltänyt kertakäyttöiset muovipussit . Tänä vuonna muovipussikielto on tullut voimaan Chilessä, Nigeriassa, Romaniassa, Tansaniassa , Balin saarella Indonesiassa sekä useissa Karibianmeren saarivaltioissa. Uudessa-Seelannissa kertakäyttöpussit kielletään heinäkuun alusta . Uusia lakeja muovipussien kieltämiseksi on hyväksytty kevään ja kesän aikana myös Intiassa , Japanissa , Kanadassa ja New...


blogivirta.fi
Listablogi -

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi. Eminem 10 + 31 = 41 16 vuotta ilmestymisensä jälkeen Spotifyn Top 200:ssa yhä piipahteleva Lose Yourself on Eminemin isoin hitti, mutta radiolistalla peräti kahdeksan biisiä on noussut ylemmäs. Yhtään airplay-ykköstä ei sentään ole...


blogivirta.fi
Agon treeniblogi -

Meidän kevät aloitettiin pentuprojektilla, Rillan aloitettua juoksunsa viimein, lähes 3 kuukautta odotettua myöhemmin. Astutus tapahtui onnistuneesti kahteen otteeseen huhtikuussa ja siitä alkoikin pitkä odotus. Rillalla ja Kaapolla kohtasivat kemiat hienosti, Rilla tuntui olevan enemmän kuin tyytyväinen sulhaseensa. Nopeasti Rilla alkoi osoittaa merkkejä tiineydestä, eikä sitä ollut lopulta tarve edes ultrata. Ruokahalu sillä oli erinomainen koko tiineyden ajan, kuinkas muuten...


blogivirta.fi
Evil Dressmaker -

Kirpputoreilta tekee joskus erikoisia löytöjä. Vähän aikaa sitten löysin kirpputorilta esineen joihin törmää melko harvoin, jos koskaan. Instagramiani seuraavat ovat jo päässeet tutustumaan tähän matkapäiväkirjaan vuodelta 1963. Löysin sen sattumalta vain päivää ennen kuin siihen merkitty lähtöpäivämäärä, joten päätin postata matkapäiväkirjan instagramiin päivä kerrallaan. Tänään ollaan menossa matkapäivässä kahdeksan, tasan 56 vuotta sitten. Pääset...


blogivirta.fi
...noir -

Alunperin piti ottaa jonkinlaiseen leffaputkeen vain Jackie Chan Vintage Collection-boksi, johon siis myös tämä Armour of God kakkonen lukeutuu, mutta paketin kahdeksan leffan sekaan ajautui fiiliksen myötä muitakin Jackie Chan-teoksia venyttämään kokonaisuutta. Hetken tuuminkin, että josko tässä nyt kävisi läpi kaikki ne valikoimistani löytyvät Jackie Chanit joista en ole jo aiemmin kirjoittanut, mutta niitä olisi vielä aikamoinen liuta katsottavaksi ja tällä nopeudella...


blogivirta.fi
Oppitori -

Näitä sanoja voi arpoa, jos sijoittaa ne tänne . Aliaksessa pitää selittää sanoja mainitsematta niitä. Tarvitsee siis synonyymejä ja elehtimistä. Tämä on vain joku lista, enkä muista mistä sen sain. Vaikka enemmistö on substantiiveja, muita sanaluokkia tulee selitettäessä. Täällä on sananlaskusanoja, joista monet varmaan sopisivat Alias-leikkiin. aakkoset aalto aamu aarre aasi aasia aave Afrikka aika airo aita aivot akaasia akvaario alas alligaattori alppikauris alus...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Aluksi haluan sanoa, että teitä lukijoita on tullut viime aikoina paljon lisää, kiitos siitä! Olen myös huomannut, että kosmetiikka-aiheiden lisäksi teitä on kiinnostaneet todella paljon hivenen henkilökohtaisemmat juttuni, jotka ovat keikkuneet viime kuukauden luetuimmissa. Tämä tuntuu olevan kausiluontoista. Välillä niitä luetaan enemmän, välillä tuntuu, ettei ketään kiinnosta.  Aakkospostaukset ovat varmasti eräänlainen blogimaailman klassikko. Näitä onkin tullut...


blogivirta.fi
...noir -

Ylikomisario Chan (Jackie Chan) johtaa tehokasta kyttälaumaa ja tapaukset selvitetään välillä niin nopeasti, että sitä miettii koska ne rikokset ehditään edes suorittaa. Sitten vastaan tulee joukko nuoria extremeurheiluharrastajia jotka keikkaavat pankkeja sekä haastavat poliisit eräänlaiseen peliin ja Chan selviää viimeisimmästä yhdellä HP:llä menettäen koko ryhmänsä tuonelaan. Tämä syöksee Chanin alkoholikurimukseen ja maine laskee kuin Attendon osake, mutta onneksi...


blogivirta.fi
Listablogi -

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi. Mamba 18 + 22 = 40 Mamba teki 1990-luvun lopulla yöt eli nosti huimasti osakkeitaan oikein ajoitetulla kokoelmalla. Jo 80-luvulla oltiin juhlittu ykkösalbumia, mutta sinkkuja ei saatu tilastoitumaan odotetusti. Ehkä Vaaran vuodet kahdeksalla...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Olen aina rakastanut * Nina Riccin tuoksuja. Niistä Nina on ollut jo vuosia suosikkini. Se on yksi harvoista tuoksuista, joita isohkosta kokoelmastani huolimatta käytän säännöllisesti. *Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta. Keväällä Nina Riccin Bella , Luna ja Nina tuoksuista tuli markkinoille jotain uutta ja erilaista. Jopa legendaarista omppupulloa on muokattu tätä varten uuteen uskoon. Les Sorbets -versiot ovat Limited Edition, joten jos himoitsee näitä karkkisia...


blogivirta.fi
Lankapirtti -

Raporttini toukokuun käsitöistä meinasi ihan unohtua. Aloitin jo hyvissä ajoin kuun vaihteessa, mutta sitten unohdin sen, kunnes nyt muistui mieleen. Siispä asiaan: erilaisia myssyjä valmistui lukumäärältään eniten, yhteensä kahdeksan. Niistä kuusi villamyssyä valmistui seuraavasti  1.5. ponnarimyssy,  Crelando  Paula  76 g 1.5. ponnarimyssy, Novitan Balladi 76 g 2.5. Ponnarimyssy,   Crelando  Paula  77 g 4.5. lapsen raitamyssy, jämiä 63 g 5.5. musta myssy, pörrölankaa...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Huomenta ja oikein ihanan aurinkoista päivää! Härdelli on toivonut tälle kesälle yhden matkakohteen, jonka me tietenkin haluttiin toteuttaa. Hän sai suunnitella koko reissun ja me aikuiset sitten lisättiin joukkoon hiukan mausteita. Eilen torstaina oli upea päivä, ehkä hippasen liian kuuma tällaiselle touhulle mutta se ei oikein kauheasti haitannut meitä kuitenkaan. Kesällä kun voi pojan paidan kastella vedessä ja vetaista takaisin päälle, näin hiukan viilenee kroppa ja mikä...


blogivirta.fi
Naukulan kerho -

Namun laihdutusoperaatio Sulo rakastaa herkkuja, herkkutikkuja ja muitakin herkkuja. Herra on varsinainen herkkupeppu. Herra on normaalipainoinen, komea kolli. Noomi ja Hertta rakastavat herkkuja myös, mutta suppeammin. Herkkutikuista eivät ymmärrä lainkaan. Namu, Namu rakastaa ruokaa. Erityisesti raksuja, mitä tahansa raksuja.  Pinkkitassun P-pentujen asustellessa Naukulassa, oli Namulla (vapaa)pääsy penturaksuihin viimeisen kahdeksan viikon aikana, siis silloin kun pennut olivat...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Kesäkuun alku ja aika kerätä yhteen toukokuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Aloitin kesälomani viikonloppuna en suinkaan laiskotellen vaan tekemällä niitä inhottavia siivoustöitä, jotka jäävät arkena tekemättä, ei niin tärkeinä ja ajanpuutteen vuoksi. Nyt voikin sitten loppu loman ottaa rennosti. Postauksia tulee lomani aikana hivenen poikkeuksellisesti. Seuraavat postaukset ilmestyvät la, ti ja to, ettette ihmettele, jos niitä ei ilmesty teille totuttuina päivinä...


blogivirta.fi



Kääpiölinnan köökissä -

Viikonloppuna sain tehdä kakut erään uuden ylioppilaan juhliin. Toiveena oli vadelmatäytekakku kaakaopohjalla, kermavaahdolla, suklaaganachella sekä marjoilla. Kakkuja tein kaiken kaikkiaan neljä, joista kolme oli kuuden munan ja yksi kahdeksan munan. Kakuissa on kolme täytekerrosta ja näistä tuli kyllä melkoisen korkeat. 6 munan vadelmatäytekakku Kakun päällä olevan ganachen tein tummasta suklaasta. Jotenkin tuo tumma suklaa ei mua tottele ja ensimmäinen ganachesatsi...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tämä on vuonna 2018 päivitetty versio Kielitoimiston sanakirjasta, jonka edellinen versio julkaistiin verkossa 2017. Edellisen version jälkeen sanakirjaan on lisätty lähes 650 uutta sana-artikkelia ja muutoksia on tehty yli 1 100 artikkeliin.  Kielitoimiston sanakirja on päivittynyt vuoden 2018 painokseksi. Tein  tänne sen hakusanoista tiivistetyn listan, jossa sanat on eroteltu pilkuilla. Silloin sen voi liittää tähän arpojaan. Minun ei tarvitse pyytää tuntematonta ystävää...


blogivirta.fi
Suhdesoppa -

Lue kahdeksan vinkkiä parisuhteesta nauttimiseen kesällä. Tutkimusten mukaan kesä on parisuhteen kannalta onnellista aikaa. Näin on ainakin, jos tarkastellaan parisuhteessa elävien seksuaalielämän aktiivisuutta. Aurinko, lämpö ja loman tuoma lisääntynyt vapaa-aika näkyvät siis myös parisuhteessa ja perhe-elämässä. Jos kesäsuunnitelmat vielä uupuvat, voit kokeilla joitain Suhdesopan vinkeistä. Vinkkejä mukavan kesäpäivän viettoon Pakatkaa


blogivirta.fi
Timo Soini -

Iltalehdelle lirutettu hallitusohjelma on tylyä tekstiä. Olen seurannut ja tehnyt Suomen ulkopolitiikkaa kokopäiväisesti kahdeksan vuotta. On ollut etuoikeus olla mukana. Mielestäni tulokset ja vaikuttavuus ovat olleet kohdallaan. On puhuttu asioista niiden oikeilla nimillä. Uuden hallituksen myötä liturgia tekee paluuta. Kellot ja käytös kääntyvät Kekkosen aikaan, monessa mielessä. ” Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin … Jatka lukemista...


blogivirta.fi
Stoori -

Miten voisimme työskennellä mielekkäämmin – kas siinä kysymys, jota olen usein itsekin miettinyt. Kuinka paljon töitä kannattaa tehdä, minkälainen on hyvä työpaikka ja työyhteisö? Mihin suuntaan haluan kehittyä työntekijänä? Reilut kahdeksan vuotta koulutustani vastaavaa työtä, vuoden liikunta-alaa ja lisäksi lukuisten eri alojen osa-aikatöitä tehneenä olen kerännyt kokemusta ja kehittänyt mielipiteitä näistä asioista, joista enemmän eri […] The post...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Mun tämän viikonlopun leipomukset on niin hyvällä mallilla, että ehdin kuin ehdinkin saada yhden kakkujutun julki vielä tämän kuun aikana. Kuvittelin, että koko loppuviikko menisi tiiviisti köökin puolella, mutta jotenkin hommat on sujuneet varsin vauhdikkaasti. Huomenna tosin on edessä se pahin rupeama, joten vielä ei voi huokaista helpotuksesta. Tässä välissä on pakko kuitenkin esitellä teille kakku, jonka sain tehdä erään herran 60-vuotissynttäreille. Toiveissa kuulemma...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Pirkko Said kirjoittaa toukokuussa 93-vuotiaana kirkkauteen ylennetyn Anna-Liisa Alkahen kertomuksen elämäntarinastaan kirjassa Ebenezer-koti – ensimmäiset 40 vuotta . Anna-Liisa eli pitkän, mielenkiintoisen elämän ja jätti jälkipolville arvokkaan esirukoilijan perinnön. Anna-Liisa Alkahe s. 27.7.1925, Ebenezer-kotiin 24.9.1998, Taivaan kotiin 16.5.2019 Joseph Alkahe s. 1.3.1913, k. 18.3.2000 ...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Eläintarhan huvila n:o 2. Helsingin kaupunginmu seo CC BY 4.0 Y. Weilin, jonka isä osti Eläintarhan huvilan n:o 2 vuonna 1885, tekstissään Muistelmia Helsingistä vuosilta 1885-1888 (Finlandia 1924 s. 72-89): Eläintarhanhuviloita ei siihen aikaan ollut kuin viisi sekä n.k. Linnunlaulu, joka oli rautatienkasööri Blomin oma ja on sitä vielä tänä päivänä. Se sijaitsee Töölönlahden rannalla aivan lähellä sitä kohtaa, missä rautatie nykyään sukeltautuu Linnunlaulun...


blogivirta.fi
Arto Köykän blogi -

Yle on poiminut uutisiinsa jutun Kotkan ja Haminan seudulla sijaitsevasta ammattiopistosta. Kahdeksan hengen luokasta kukaan oppilas ei saapunut kiekkojuhlien takia maanantaina kouluun. Jutun mukaan oppilaiden opettaja oli sitä mieltä, että oppilaat löytäisivät asian vielä edestään, koska oikeassa elämässä työpaikalle tulematta jättäminen on irtisanomisperuste. Koulun rehtorin mukaan ammatillinen opiskelu on verrattavissa työssä olemiseen. Minulla on tietoa siitä, että...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Normal 0 21 false false false FI JA X-NONE Kylväjän talousjohtaja Petri Javanainen kirjoittaa uusimmassa Kylväjä-lehdessä:  "Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'" (Joos. 1:9) Huhtikuun lehdessä viittasin vuoden 2018 yllättävän ylijäämäisen tuloksen kohdalla, että yhtenä vaikuttavana tekijänä oli arvioitua suuremmat testamenttituotot. Kylväjän toiminnassa emme...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 32 33 Seuraava »