Tänään on 25.05.2018 21:28 ja nimipäiviään viettävät: Urpo ja Urban. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kahden neliön kylpyhuone


Cava 2.0 -

Taisin mainita tästä kylpyhuoneemme projektista jo ensimmäisen kerran viime lokakuussa, kun päätettiin kotimaisen suihkutilakalusteiden valmistajan Sanka :n kanssa laittaa meidän 2000 -luvun alkuun jumahtaneen kylpyhuoneen visuaalinen ilme uusiksi. Tehtiin mittaukset ja valittiin meidän (minimaaliseen) tilaan sopivat kalusteet. Ykkösjuttu oli saada uusi suihkunurkka, mutta päädyttiin laittamaan uusiksi myös allaskaappi, käsienpesuallas sekä peilikaappi. En tiedä kuka oli tehnyt...

Unelmista toteutukseen -

Olemme alusta alkaen tienneet suurin piirtein millaiset kylpyhuoneen laatat haluamme. Niiden juuri sopivien löytäminen on vain hieman tuottanut päänvaivaa ja laattaliikkeitä on tullut pyörittyä moneen kertaan ympäri. Laattavalintoja tehdessä oli otettava huomioon paikkakuntamme kalkkinen vesi, joka osaltaan rajoittaa valitsemasta liian tummia laattoja. Tai eihän sitä kukaan estä, mutta emme me ainakaan halua, että koko ajan saisi olla putsaamassa kalkinjäämiä laatoista. Tumma...

Ahtaasti Kalliossa -

Pienestä kylpyhuoneesta saa toimivan. Vuokra-asunnossa kylpyhuoneen sisustaminen asettaa haasteita, mutta pienellä kekseliäisyydellä saa tuloksia. Pieniä pesualtaita, suihkukoppeja ja -kulmia, wc-pönttöjä ja kaappeja löytyy kaikissa hintaluokissa. Lavuaari irtoaa viidellä kympillä, wc-pöntöt ovat hieman kalliimpia. Pieneen asuntoon, varsinkin sellaisiin, joihin suihku hädin tuskin mahtuu, käy hyvin suihkukulma, toisin sanoen, suihkunurkkaus. Suihkukulman ideana on, että kaksi...

Minyaweb... -

187cm x 120cm eli 2,2 neliötä. Se on tila, johon pitäisi mahtua suorittamaan.. no kaikki se mitä kylppärissä tehdään ja vielä pyykinpesu lisäksi. Tilanne on tosin ollut joskus vielä huonompi, sillä minikylppäristä on poistettu edellisen remontin yhteydessä istumakylpyamme. Tänne muutettaessa piti ostaa kylpyhuoneeseen sopiva pyykkikone. Onneksi juuri silloin löysin huuto.netistä edestä täytettävän ja vain 35 cm syvän pesukoneen. Ankaran huutokilvan jälkeen kone oli...

Hiipivä hulluus - nukkekotielämää -

Tänään olenkin ahkerasti ollut nukketalon kimpussa. Kävin viime viikolla hakemassa lisää tapetteja ja viikonloppuna sain mukavia ostoksia tehtyä sisustusliikkeestä. Löysin sellaisen liikeen kun Piironki ja sen ikkunassa oli pari nukketaloa, minkä kutsumina minä sitten päätin poiketa liikkeessä katsomassa olisiko siellä mitään muuta nukkekotiin liittyvää. Ja olihan siellä. Kalustoista nukkeihin asti. Minä kuitenkin sorruin kylpyhuone settiin, vaikka entinenkin on olemassa...

One life, shop it -

Nyt poika saunoo, se kylpee, se laulaa ja huutaa! Nyt syöksytään meikäläisen kämpässä sinne missä näin todellakin tapahtuu, eli kylpyhuoneeseeni. Olen jo aiemmin esitellyt osan olohuoneestani, vaatekaappini ja keittiön. Kuten varmasti kaikille on jo selvää, rakastan sisustuksessa etenkin kultaa. Kylpyhuone on osoittautunut hieman hankalaksi sisustaa sillä en kestä sekaista kylppäriä enkä halua sinne liikaa tavaraa. Olen kuitenkin kärsivällisellä etsimisellä löytänyt...

Unelmista toteutukseen -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Terveisiä talolta! Kaikki vapaa-aika on kulunut rakennuksella, joten blogipäivitykset ovat tältä viikolta olleet hieman vähäiset, pahoittelut siitä. Maltoin kuitenkin jättää maalitelan hetkeksi sivuun ja lähdin kirjoittamaan teille viimepäivien raksakuulumisia. Paljon on taas tapahtunut ja valmista pintaa on jo nähtävissä osassa huoneista. Tällä hetkellä moni asia etenee samanaikaisesti ja edistystä tapahtuu päivittäin. Seiniä...

Kotiliesi -

Jotkut kylpyhuoneen säilytysratkaisut vaativat isoa remonttia, mutta myös hyllyillä tai irtokalusteilla pystyy usein ratkomaan pulman kuin pulman. Kylpyhuoneen ratkaisuja kannattaa ideoida samalla tavalla kuin kodin muitakin huoneita, kaiken ei tarvitse olla piilossa katseilta kylpyhuonekalustevalmistajan kaapissa. Mielenkiintoisimmat ratkaisut ovatkin niitä, joita ei ensi näkemältä ajattelisi heti kylppäriin. Hauska idea on sijoittaa hylly altaan alapuolelle totutun yläpuolen […]...

Unelmista toteutukseen -

Kuva: Purus.fi Ajattelin kertoa teille hieman meidän lattiakaivon kansista. Kuten jossain aiemmassa postauksessa saatoin jo mainita, niin perus lattiakaivon kannet tuntuvat niiiin tylsiltä ja olen pohtinut niille kuumeisesti vaihtoehtoja. Taloa suunnitellessa emme huomanneet asiaa sen kummemmin edes ajatella, jotta olisimme voineet sijoittaa lattiakaivojen paikat niin, että saisimme seinän vierustalle tyylikkäät ja huomaamattomat lattiakaivot. Esimerkiksi tällä hetkellä kovassa...

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Rimakaton teko alkoikin heti maanantaina. Osin se sisälsi kyllä amatöörien tekemien valmistelujen purkamista ja korjaamista, mutta katon teko pääsi silti hyvään vauhtiin jo ensimmäisenäkin päivänä. Ja se alkoi heti näyttää juuri niin upealta kuin kuvitelmissakin. Sähköä tulee ihan seinästä. Maanantaina asennettiin myös pistorasioita, katkaisimia ja alakerran alasvalojakin, eli spotteja ja muutama ledpaneeli. Ihmeteltiin miksi kodinhoitohuoneen ledpaneelien reikä on liian...

Sisustus kaunistaa kotia -

Viime aikoina olen ollut surkea jälleen saamaan aikaiseksi kirjoittaa blogia.. Kylpyhuoneen sisustus olisi kiva uudistaa jossain kohti kun vain saisi aikaa ja rahaa tarpeeks.. :) Ajattelin laitella tänne ylös kolme mielestäni tyylikästä, mutta erilaista kylpyhuoneen sisustusmallia.. Tässä on todella kivannäköinen, kapea kylpyhuone tai oikeastaan kai tätä pitäisi vessaksi enemmän kutsua... WC, jossa on suihku. Lasinen suihkuseinä on kallis tietysti, mutta onhan se aivan eri...

Sisustusheiniä -

Tänään meni päivä siskon muuttopuuhissa, joten tässä pikkasen piristystä kylpyhuoneestani. Iittalan Vitriini rasioissa on säilytyksessä muutamia rakkaita korvakoruja, jotta löytyvät helposti eivätkä katoile. Iittalan Purnukka kätkee sisäänsä erilaisia tuotenäytteitä ja vasemmalla olevat värikkäät purkit ovat Barcelonasta Habitatin liikkeestä Lima-sarjaa. Siellä pysyvät vanulaput ja kynsilakat järjestyksessä. Harmi kun Suomesta ei kyseisiä tuotteita enää saa ja...

Parolan asema -

 Remontista jatketaan taas, nimittäin eristämisestä vuorostaan. Kun raadettiin lokakuu että saataisiin  valmista niin kiirehdimme tietenkin tulevan eristepuhalluksen takia. Tarkka deadline sai remontissa aikaan tehokasta säpinää ja ehdimme täydellisesti marraskuun alun puukuitueriste-puhallukseen mennessä saada kaikki valmiiksi mitä pitikin, vähän meni yötöiksi mutta ehdittiin! Vielä parisen kuukautta takaperin en edes oikein tiennyt mitä on puukuitueriste, luulin tosissaan...

Filosofian puutarhassa -

Tammikuun tunnelmat saattoi tiivistää minunkin osaltani tähän kuvaan. Tai niin minä luulin kunnes katselin tarkemmin mitä perheen kameroihin oli kertynyt. I was just about to claim that the photo below sums up my January quite well. Then, I realized that we have taken quite a few photos lately. Joulu meni rauhallisesti, mitä nyt aattona käytiin sukuloimassa. Tein sinne pitkästä aikaa kakun, mutta energiatason mukaisesti "siitä mistä aita on matalin"-teemalla. Polka-maitosuklaakakun...

Oppitori -

Klikkaa hiiren pyörällä linkkejä. Kuvaile ääniä, keksi lauseita. Ä hammasharjalla Ä hiusten föönaus Ä löylyn sihahdus Ä parran ajon ääniä Ä pyykin pesu koneella Ä pyykin pesu koneella Ä hampaiden pesu Ä suihkun ääni Ä veden lorinaa Ä veden lorinaa Ä WC-pöntön huuhtelu Ä siivoamisen ääni Ä vettä ja hankausta Ä vettä ja hankausta Ä pölynimurin hurinaa Ä matonpesu vedellä ja harjalla Ä maton ravistelu

Risu Casa -

Aiemmin vinkkasin, että alakerran kylpyhuone saattaa sittenkin saada laatat pintaansa ennen meidän taloon muuttoa. Laatoittaja on ahkeroinut helteistä huolimatta ja laatoitukset ovat valmistuneet pikavauhtia, tykkään :)   Ammattilaisen jälkeä ei voi kuin ihastella ja tämän yhden kerran voin tunnustaa, etten ole emäntä helpoimmasta päästä.  Halusin, että laatat jatkuvat eteisestä, kodinhoitohuoneen kautta kylpyhuoneeseen ilman kynnyksiä. Lisäksi lattiaan piti saada oikeat...

Nukkekoti Villa Aurelia -

Olen nyt viime päivinä ollut tytön nukkekodin kimpussa. Työn alla on ollut kylpyhuone, johon ostin paikallisesta "halpahallista" puiset kylpyhuoneen kalusteet. Tapetti on tytön valitsema ja TIETENKIN vaaleanpunainen :) Tein kylpyhuoneesta tarkoituksella reilun kokoisen, että siellä mahtuu myös hyvin leikkimään.

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

On mennyt 9 rakennuskuukautta siitä, kun talon anturan teko alkoi.  Sitä jo kuumeisesti toivoisi tämän raksaodotuksen päättyvän ja talon tulevan muuttokuntoon. Elämä saisi jo palata raiteilleen. Myös lasten mielestä. No, muuttopäivä ei lähesty, jos ei jotain tee. Meidänhän piti alunperin vain rakennuttaa talo, käydä vähän siivoilemassa omien töiden ohessa. Miten kävi?  Nyt töissä on vain laatoittaja, ja paikalle tulevat enää keittiön asentaja sekä tietysti nuo...

Unelmista toteutukseen -

Loma on lopuillaan ja rakennuksella käytettävä aika jää taas lyhyemmäksi, sillä työvuorot painavat auttamatta päälle. Vapaapäiviä odotellessa siis. Ja sitä lottovoittoa… Paljon on saatu aikaan ja rakennuksella on todellakin tullut oltua välillä yötä myöden. Ei sitä vaan ole millään malttanut lähteä pois, vaikka tietää seuraavana aamuna heräämisen olevan sitä vaikeampaa, mitä myöhempään rakennuksella on tullut oltua. Hommat ovat edistyneet hienosti ja valmista...




Unelmista toteutukseen -

 Vantaalta Prosaunan myymälästä napattu kuva "Löylyä lissää, löylyä lissää, täähän ei tunnu vielä missää!" No ihan vielä ei meillä päästä saunomaan, mutta saunasuunnitelmat alkavat olla valmiina saunan rakentamista varten. Kunhan kylpyhuoneen ja saunan lattia saadaan vielä laatoitettua, päästään rakentelemaan saunaa valmiiksi. Olemme tottuneet saunomaan viikoittain ja joskus tulee lämmitettyä sauna parikin kertaa viikossa, joten ei mitenkään turha tai...

Raijan nuket ja nukkekodit -

Porvoon kerhossa oli aiheena KYLPYHUONE Kaikkea tällaista voi laitella kylpyhuoneeseen. Osa tarvikkeista on aikaisempaa tuotantoani, osa valmiina ostettuja. Pesusuienet on leikattu isommista sienistä. Vadit on suklaakonvehtirasioista leikattuja. Siivoushanskat on Tigerin drinksutikkujen päistä katkaistu ja koristeltu nauhoin ja helmin. Vanhanaikainen henkilövaaka on tehty paspispahvista Sitruunasooda on jo juotu, pullossa PALMA-etiketti Lasihyllyyn on liimattu kaikenlaista purkkia ja...

My little country house -

I've been working on the dollshouse. I've made some changes, here you can glimpse the new bathroom. The dollshouse is deep enough to allow a new wall that divides one room into two rooms depthwise. Here's the bathroom. The shower is still missing, but will be placed in the corner where the towel holder now stands. The door in the back will lead to a storage room, which will also be accessible from the outside, that is from the side of the dollshouse. I have the new door, but haven't cut the...

Fifin fiinit fiilikset -

Kun pari viikkoa sitten kyselin, mistä aiheista blogissani haluttaisiin lukea, melkein jokaisessa vastauksessa mainittiin ranskalainen perusarki. Allez , täältä pesee kun kerran pyysitte: millainen on normipäivä tässä tavallisessa, tylsähkössä elämässäni? Aamulla minulla on kello soimassa vaihtelevasti välillä 5.45 - 6.15. Aikaisemmin heräsin systemaattisesti klo 5.30, mutta olen varmaan vanhentunut muutamassa kuukaudessa sen verran, etten millään enää jaksaisi herätä...

Shabby Chic Green Cottage -

V ihreässä talossa on aika iso kylpyhuone, esittelen sen sinulle, astu sisään! Seiniin olen ajatellut laittaa puolipaneelit. Pitäisi ostaa ainakin pesukone, pyykinkuivausteline sekä silityslauta rautoineen... Suihkuverhokin olisi hyvä, kun tyttö kastelee muuten koko huoneen!

Kotiliesi -

1. Nostalginen Fyn-posliiniallas 299 e, Svedbergs. 2. Kuviollinen suihkuverho 17,99 e, H&M Home. 3. Bambupuinen Rågrund on sekä pyyhesäilytin että tuoli, 49 e, Ikea. 4. Puinen kuivatusteline pikkupyykille, noin 65 e, irishantverk.se 5. Kermanvärinen Ice Hexagon -laatta 141,40 e/neliö, Laattapiste. 6. Harmaa mosaiikkilaatta 69 e/neliö, Värisilmä. 7. 60 x 60 cm kokoinen Ape Sputnik -lattialaatta […] The post Päivitä kylpyhuoneen ilme – 10 tilaa raikastavaa ideaa appeared first on...

Seikkailuni Afrikassa -

Kavin keskiviikkona (eli viimeisena paivanani Joensuussa) pankissa kysymassa, josko heilla olisi Etela-Afrikan valuuttaa randeja. Keskustelu elakeikaa lahestyvan pankkineidin kanssa meni suurin piirtein nain: Mina: Hei. Olisiko teilla Etela-Afrikan randeja? Pankkineiti: Katsotaas...Minka valtion valuuttaa haluaisit? Mina: Etela-Afrikan. Pankkineiti: Selva, ja mika oli se valtio? Mina: Etela-Afrikka...? Pankkineiti: Mutta mika valtio Etela-Afrikassa? Mina: Etela-Afrikka. Pankkineiti: Mika oli...

Kotiliesi -

Saatat olla kiinnostunut näistä tuotteista 1. Equipe Evolution Victorian Green -seinälaatta on vihreään vihkiytyneen valinta, 79,30 e/neliö, ABL-laatat. 2. Ylellisen taittuvan seinäpeilin taustat ovat myös peiliä, 826 e, Klassinen Kylpyhuone. 3. Vilto-hylly mahtuu kapeisiinkin tiloihin, 59 e, Ikea. 4. Ypperlig-rasioiden juju on kippaavassa kannessa, pieni 3,99 e ja iso 6,99 e, Ikea. 5. Pumpulit ja […] The post Piristystä kylpyhuoneeseen – inspiroidu vaaleasta sisustuksesta...

Cava 2.0 -

Tyttöjen ilta Johan tuli taas viikonloppuna tälläydyttyä. Rakas ystäväni oli käymässä pk-seudulla ensimmäistä kertaa sitten viime kevään, ja järkkäsin meillä kotona pienen tyttöjen illan. Istuttiin muutaman tytön porukalla pöydän ääressä, juteltiin paljon ja mussuteltiin tortilloja. Pienten ähkyjen jälkeen lähdettiin vielä porukalla ulkoilemaan, eli humpalle. Viideltä nukkumaan ja tänään onkin sitten saanut viettää löhöpäivää syöden eilisen illan...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 15 16 Seuraava »