Tänään on 25.05.2019 07:53 ja nimipäiviään viettävät: Urpo ja Urban. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kahvila otava


Arne Nevanlinna -

Ensimmäisen tartunnan kahvilainstituution helsinkiläiseen versioon kuudentoista ikäinen koulupoika sai vuonna 1941. Nopea kävely pitkin Neitsytpolkua ja Kasarmikatua, Espan yli Kluuvikadulle, käännös oikeaan päin ja suoraan Fazerin toiseen kerrokseen. Katutaso oli varattu maksukykyisille asiakkaille. Kuppi korviketta ja vesilasi tarjoilijalta, ylihintainen pillitupakka portsari Kallelta, jos sattui olemaan vapaalla jalalla. Lopuksi pari flaneerauskierrosta Espalla sinisiksi töhrittyjen...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Aamukuviot talolla ja altaalla venähtivät reilusti yli puolenpäivän kun ei olisi millään malttanut lopettaa uimista. Nyt kun iho alkaa olla toipunut pienistä palovammoista, pitää olla nyt tarkkana ettei käy enää vanhanaikaisia ja iho pala uudelleen. Uimisen jälkeen suunnittelimme menevämme kahville Suan2Khru nimiseen kahvilaan. Olemme ajaneet kahvilan ohi lähes joka päivä, mutta se on aina kiinni. Tänään kahvilan ovet olivat auki, mutta emme saaneet sieltä mitään muuta...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Aamupäivä kului altaalla oleskelun merkeissä.  Molemmat lapset olivat vähän sairaan oloisia viime yönä. Olivialla nuha ja kurkkukipu vaivasi ja Samuelilla on mahavaivoja. Lähdimme kuitenkin koko porukalla aamiaiselle ja sen jälkeen uimaan. Olimme altaalla melko pitkään, arviolta 2-3 tuntia. Altaalla olon jälkeen Samuelin vointi tuntui edelleen huonolta ja hän nukahti välittömästi päiväunille. Odottelimme Samuelin heräämistä, mutta hänen vointinsa ei ollut herättyään...


blogivirta.fi
Mitä sattuu -

Vain 50 senttiä. 11.7.2010 Siinä Tehtaan- ja Laivurinkarun kulmassa on puisto ja puiston nurkassa kioski. Sartrea auringonpaisteessa, Juhani Ahon katseen alla aikani luettuani tuli jo liian kuuma. Olin jo ajat sitten riisunut kengät ja sukat, sekä lopettanut itseni soimaamisen siitä yksinkertaisesta asiasta, etten ollut ottanut sandaaleita mukaani. Travel light asenteella on omat puolensa, mietin, ja päätin lähteä vaihtamaan paitani. Yöllä kasteltu nurmikko sotki sen kun asetin sen...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Rushda oli juuri täyttänyt 18v. Hän oli nuori syyrialaisnainen, joka toivoi parempaa tulevaisuutta toisessa maassa täysin vapaana mutta tunsi ettei vieläkään ollut täysin oma itsensä. Rushda oli muuttanut Suomeen jo 6 vuotiaana ja siitä lähtien hän ei enää kovinkaan hyvin muistanut vanhaa kotimaataan. Pikkuhiljaa viimeisimmätkin muistonrippeet alkoivat haaleta ja unohtua, muistoissa oli silti yhä muun muassa Rushdan isoäiti joka teki erityisen hyvää ruokaa ja perheen suuret...


blogivirta.fi
Kaoottista elamaa Keski-Venajalla -

Viime viikonloppuna tuli autoiltua Keski-Venajan maaseudulla. Tallaiset matkat ovat aina erittain mielta avartavia kokemuksia. Muistaakseni olin jo jossain aikaisemmassa kirjoituksessani maininnut kovaa liikkuvista ja usein tienvarteen hajoavista Laatikko-Ladoista (eivat muuten tallakaan kertaa tuottaneet pettymysta), joten en syvennyt samoihin asioihin talla kertaa. Jostain syysta matkan varrella meidat yllatti nalka. Taalla on noin 20km valein sellaisia kahviloita (punatiilesta tehty...


blogivirta.fi
Ihan Kahvilla -

Kalliosta Karhupuiston laidalta löytyi tänään kaverin vinkistä mielenkiintoinen kahvila nimeltä Bergga . Bergga sijaitsee entisissä videovuokraamo Makuunin tiloissa. Videovuokraus on viime vuosina ollut kuoleva ala erilaisten nettipalvelujen myötä, mutta mukavaa että tähän varsin keskeisellä paikalla Kalliossa sijaitsevaan liiketilaan on avautunut näinkin mukava kahvila. Tilat ovat varsin väljät ja pöytiä on runsaasti joten ei tarvitse jännittää löytyykö vapaata paikkaa...


blogivirta.fi
Hotelli Helpotus -

Kakkoskahvilantäti on ollut karkuteillä eteläkarjalaisessa kaupungissa ja tottakai on pitänyt vierailla kahviloissa. Eilen vierailin kahvilassa, jossa on paljon taidetta ja antiikkia esillä. Kakut olivat näyttäviä ja kahvilassa oli todella paljon ihmisiä. Asiakkaitten keski-ikä oli noin 65 v ja olemus tyylikäs ja huoliteltu. Jonotin omaa kakkupalastani ja kahvia. Siihen taakseni jonoon tuli kaksi puheliasta miestä, jotka eivät meinanneet malttaa odottaa vuoroaan. Siinä sitten...


blogivirta.fi
Lautasellesi -

FIN Mainospostaus. Yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Lumo Matkailu Oy . (Klikkaa kuvilla, niin ne muuttuvat isommiksi). EST Reklaampostitus. Koostöös Lääne-Uusimaa Lumo Matkailu Oyga . (Kliki piltidel, siis need muutuvad suuremateks). FIN Minä kävin 20.toukokuuta ryhmän ruoka- ja matkailubloggaajien kanssa lumoavalla reissulla Lohjalla ja Lohjan seudulla. Matkan järjesti meille Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy. Se oli niin elämyksiä, hyvää ja aistillista ruokaa ja juomaa täynnä...


blogivirta.fi
Kertomus jatkuu -

    Aamu,Tapsa heräsi karmeaan kankkuseen Hesarilla sijaitsevassa yksiössään joka toimi myös hänen toimistonaan. Lohduton näky ympäri asuntoa. Pizzalaatikoita ja nakkikioskin laatikoita sikinsokin pitkin lattioita. - Voi jumalauta huokaisi Tapsa - Taas se helvetin Roskapankki vei multa muistin. Ja hätäinen lompakkoon vilkaisu osoitti että muistin lisäksi se oli vienyt myös valtaosan hänen viime keikastaan saamasta palkkiostakin. Tapsa oli nimittäin yksityisetsivä. Entinen...


blogivirta.fi
Keltainen kirjasto -

Odessa-katu on asukkaidensa mielestä hyvin suosittu, huoleton ja iloinen. Vieri viereen ahdettujen liikkeiden vilkkaasti värittämä. Kadulla kohtaavat köyhät, taiteilijat, prostituoidut, pikkuliikkeiden myyjättäret. Kadun varrella on myös hämäriä piilopaikkoja, tori ja metroasema, joka kunniakkaasti hohtaa vanhentunutta loistoa. Ollaan Pariisin Montparnassella vuonna 1958. Taiteen ja filosofian, boheemin ja romantisoidun köyhyyden korttelissa. Françoise Mallet-Joris. Kahvila...


blogivirta.fi
Kaakao kermavaahdolla -

Me pähkäiltiin, että olisi kiva tehdä vielä jotain kun miehellä oli lomaa ja päätettiin lähteä muutamaksi yöksi Tallinnaan. Lähdettiin keskiviikkona aamulaivalla ja tultiin takaisin perjantai-iltana, joten ehdittiin viettää kolme päivää reissussa. Löydettiin hotelli tosi hyvältä paikalta ihan Vanhan kaupungin reunalta, josta päästiin helposti kulkemaan kävellen joka paikkaan. Loman tarkoituksena oli syödä muutamassa hyvässä ravintolassa, löytää uusi kiva kahvila...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Tänään aamupalani sisälsi tämän "muotijuoman", joka sisältää collageenia. Maku oli ihan hyvä.   Tänään meillä oli taas rauhallinen lomapäivä. Aamupäivän toimet talolla venähti vieläkin myöhäisemmäksi kuin aiemmin. Söimme rauhallisesti aamiaisen ja menimme uimaan. Uimme taas yli puolen päivän ja sen jälkeen menimme syömään allasalueen ravintolaan lounasta. Syömisen jälkeen meillä oli tarkoitus lähteä mopoilemaan, mutta minä nukahdin hetkeksi päiväunille...


blogivirta.fi
MariaKristiina -

Mietin hiljattain jonottamisen sääntöjä jouduttuani hieman töykeäsävyisen kommentin kohteeksi palattuani kahvilassa takaisin omalla paikalleni jonossa haettuani vichy-pullon kylmäkaapista, joka sijaitsee kahvilan perällä paikassa, josta sitä ei voi napata jonoon siirtyessään tai jonottaessaan - toisin kuin muut kyseisen kahvilan tuotteet, jotka on sijoitettu kätevästi reitin varrelle. Päästin kyseisen kommentoijan edelleni, koska en jaksanut ryhtyä riitelemään asiasta ja se...


blogivirta.fi
Kotibarista -

Helsingin Käpylään, Koskelantie 56:een on avattu noin puoli vuotta sitten uusi kahvila Café Kumma . Kahviloitsijana toimii mukava ja pirteä Viivi Karilas , joka downshiftasi rauhallisempaan elämäntyyliin pari vuotta sitten.  Kahvilasta on hyvä artikkeli Helsingin Kumpulan Kylälehdessä , mikä innosti myös itseäni asioimaan tässä Käpylän uudessa tulokkaassa. Uusi kahvila onkin erittäin toivottu lisä Käpylä/Oulunkylä/Kumpula akselille mielestäni suhteellisen vähäisen...


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Vapunpäivä oli aattoa viileämpi, muttei onneksi satanut kuin muutama pisara. Vappu on tosiaan Tanskassa ihan tavallinen työpäivä, joten kaikki kaupat olivat auki eikä mitään karnevaalimeininkiä näkynyt. Me tutustuimme designmuseoon , jossa esiteltiin lähinnä tanskalaista muotoilua, mutta jonkin verran myös muuta designia. Olihan siellä pari meidän oman mestarin Alvar Aallon työtäkin. Mielenkiintoinen näyttely, jossa vierähti pari tuntia. Sen jälkeen syötiin lounasta...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Viime viikolla: - Kongo ja Bogi alkoivat leikkiä ihan tosissaan keskenään - Bogi alkoi tunnistaa oman nimeäään - joululauluja kuuntelin taas ihan päivittäin, ne saavat oikeasti stressitasoni laskemaan :) - ruokapolitiikka oli mm  pitkästä aikaa italianpataa, johon piilotin ovelasti hernerouhetta jauhelihan sekaan, oveluus meni pojilta ihan täysillä läpi. - joulutähti pääsi vihdoin ikkunaan ja muutamia jouluvalojakin virittelin - mullahan on yksi takuuvarma mindfulness-kikka...


blogivirta.fi
Jennin Blogi -

Kävin siskoni kanssa kesäretkellä Anne Mattilan taidekahvilassa Karviassa. Olikin tosi kiva retkikohde! Alueella oli kahvila vanhassa torpassa, sekä monta muuta rakennusta, joissa oli esillä Anne Mattilan maalauksia. Kahvilassa oli tarjolla monenlaista makeaa ja suolaista leivonnaista. Maalauksissa oli pääosin suomalaista luontoa. Minun silmiäni viehätti erityisesti kolmen maalauksen sarja, jossa kuvattiin suomaisemaa sumun keskellä, kauempaa katsoen maalaus näytti hyvin sumuiselta...


blogivirta.fi



Täyttä elämää -

Niin tuli kokeiltua kesäkahvilan pitoa, ja voin kertoa että oli tosi hieno kokemus! Helpolla ei todellakaan päästy, mutta ehdottomasti jokainen vaiva kannatti. Suurin työ tapahtui tietysti kotona, ja kahvilan auetessa alkoi aina se paras osuus. Toki silloinkin sai olla liikkeessä lähes koko ajan ja kuljettaa lisää kakkuja kahvilaan sekä  astioita pesuun ja takaisin. Aittatorille kun tulee kyllä sähköt mutta vesi on kannettava kotoa :) Olen aina haaveillut omasta kahvilasta mutta...


blogivirta.fi
Kari Kuusisto - Kunnallisvaalit Espoossa 26.10.2008 -

   (tämä sisältää mielenkiintoisia velvoitteita, joilla kunnan pitäisi valvoa yksityisiä elinkeinonharjoittajia...)         Kriteerit Reilun kaupan kunnille ja kaupungeille Reilun kaupan edistämisyhdistys voi myöntää Reilun kaupan kaupunki -arvonimen kunnalle tai kaupungille, joka täyttää seuraavat vaatimukset. Aluksi vaaditaan kahta asiaa: 1. Hankkeella tulee olla kunnan/kaupungin poliittinen tuki. 2. Tarvitaan paikallinen kannatustyöryhmä, joka koordinoi ja ajaa...


blogivirta.fi
Niemennokan nelijalkaiset -

Niemennokan emäntä osallistui eilen kissabloggareiden tapaamiseen kissakahvila Purnauskiksessa Tampereella. Kiitos Tassulinnan emännälle järkkäilyistä. Oli ihan mahtava reissu; ihana oli tavata kirjoittajia blogien takana ja toki päästä kisuja silittelemään ja ihailemaan kahvilaan. Myöskin kiitokset Primacatille tuotekassista, josta löytyi paljon kaikkea herkullista kisuille!  Mukavaa maanantaita ja alkanutta uutta viikkoa! Viiru-kisu ulko-oven vahtina=)     Vauhdilla...


blogivirta.fi
Kari Kuusisto - Kunnallisvaalit Espoossa 26.10.2008 -

   (sis. tehtäviä, jotka eivät todellakaan kuulu kuntalain piiriin, ei edes laajemman tulkinnan mukaan, missään länsimaassa...)         Kriteerit Reilun kaupan kunnille ja kaupungeille Reilun kaupan edistämisyhdistys voi myöntää Reilun kaupan kaupunki -arvonimen kunnalle tai kaupungille, joka täyttää seuraavat vaatimukset. Aluksi vaaditaan kahta asiaa: 1. Hankkeella tulee olla kunnan/kaupungin poliittinen tuki. 2. Tarvitaan paikallinen kannatustyöryhmä, joka koordinoi ja...


blogivirta.fi
Silmänkääntövankila -

Olen tällä päivämäärällä kirjoittanut blogia viisitoista vuotta. Silloin kun aloitin, tilailtiin vielä kännyköihin logoja lehdessä olevista mainoksista ja katseltiin Moon-TV:tä. Kalevi Sorsa oli vielä elossa, joko Ahtisaari tai Halonen presidenttinä (en kykene muistamaan enkä jaksa tarkistaa). Olin varmaankin etsinyt itselleni ääntä jo pitkään, ja kun sitten yliopiston verkkokurssin aiheena olivat nettipäiväkirjat  niin siitä se idea sitt Heti alusta alkaen...


blogivirta.fi
Lulun lista -

Verkatehtaan uuden kahvilan avajaiset myöhästyvät. Verkatehtaan kahvila -nimellä kulkevan kahvilan piti avata ovensa jo Taiteiden yönä viime perjantaina, mutta matkaan on tullut mutkia. – Monet laitetoimitukset ovat viivästyneet. Sen takia venyvät sitten myös useat rakennustyöt. Syntyy dominoefekti, Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor kertoo. Kahvila sai tarjoiluvitriinit vasta viime torstaina, ja esimerkiksi ilmastointilaitteisto ja uuden ulko-oven lasitus […]


blogivirta.fi
Viides aisti -

Pitkähkön kesätauon päätän kirjoittamalla esteettömyydestä. Esteettömyys on tärkeää kaikille vammaryhmille: julkisiin tiloihin pitäisi päästä pyörätuolilla, niissä pitäisi olla kunnon valaistus ja akustiikka. Monissa julkisissa paikoissa on vielä paljon puutteita. Osa puutteista olisi remontilla korjattavissa, mutta on myös paljon rakennuksia, joista ei esteettömiä saa. Näitä on esimerkiksi suojellut historialliset rakennukset. Lakitoimisto Kumpuvuoren Facebook-sivulla...


blogivirta.fi
Päiväkävelyllä -

Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ihastelin Kontulan kukkaistutuksia. Vielä muutama viikko ja lähes maamerkin asemassa oleva kukkaistutus kukkii parhaimmillaan. Sisareni kanssa matkasimme kuitenkin Kontulasta Ruoholahteen. Tavoitteena oli käydä Lapilanden Lähteessä kahvilla ja Hietsun uudessa kahvilassa. Lapinklahden Lähteen pihalla oli kekseliäitä kukkaistutuksia. Nämä kukat ihastuttivat kahvilan sisäänkäynnin vieressä. Olen monesti kävellyt Lapinlahden rantaa pitkin...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Terttu oli tavallinen nuori suomalaisnainen, iältään 22v. Terttu oli jo pidemmän aikaa ollut hieman hukassa ja tylsistynyt elämäänsä, johon ei kuulunut poikaystävää eikä harrastuksia. Tertulla oli ollut vain kymmenen vuoden ajan pieni suloinen villakoira, kunnes aika jätti ja Terttu jäi ypöyksin pieneen yksiöönsä. Hänellä oli toki ollut ystäviä, mutta välit koulukavereihin olivat jo jääneet ja viileentyneet ajan kanssa. Hän oli tehnyt monenlaisia työkeikkoja, oli...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 37 38 Seuraava »