Tänään on 17.11.2019 22:01 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kampaaja


Virtaa sanoista -

Tämä on tositarina, mutta ihmisten nimet on muutettu. Kerttu on kuollut. Hänen poismenonsa ei tullut yllätyksenä tai järkytyksenä, olihan hän jo 96-vuotias. Hän eleli kuitenkin loppuun asti omassa kodissaan - itse asiassa hänen asioitaan hoitavat sukulaiset saivat samana päivänä sairaalasta soiton, että Kerttu on siirretty saattohoitoon, ja sosiaalitoimesta ilmoituksen, että Kerttu on liian hyväkuntoinen päästäkseen hoitolaitokseen. No ei siitä sen enempää. Kerttu oli...


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

Joskus palaset loksahtelevat kohdilleen lähes itsekseen. Rakastun kesän neulefestareilla uuteen Aara-lankaan , jota lankakauppa Ilon Laura ja nurjajonna yhdessä värjäävät. Heillä oli mukana värikartan valikoiman lisäksi muutamia vahinkovärjäyksiä ja tietysti minä menin hullaantumaan yhdestä sellaisesta. Sovittiin yhdessä, että minä koppaan langat matkaan ja suunnittelen niille pusero-ohjeen. Ja he taas yrittävät kehittää toistettavan reseptin tuolle onnenkantamoisella...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Stockholmskällan jakoi viime viikolla opettajille suunnatussa blogikirjoituksessa   valikoiman Ruotsin kansallisten vähemmistöjen läsnäolosta kokoelmassaan . Minkälainen kuva syntyy suomalaisista (jättäen mukana olleet kirjallisuusvinkit väliin)? Kronologisesti edeten varhaisin esimerkki on suomalainen ja nimetön piika, jonka pahoinpitelyn jälkeistä kuolemaa selviteltiin kaupunginoikeudessa vuonna 1487 . Tarjolla on toimitettu tuomiokirjateksti, josta käy ilmi, että piian isä...


blogivirta.fi
40+ blogit -

*yhteistyössä Linnan Salongin kanssa* Minulla oli syyslomaviikolla oikea hemmottelen itseäni viikko. Suunnattiin nimittäin lasten kanssa Turkuun mummolaan äitini puurokattiloiden ääreen ja samalla tuli käytyä Turun suunnalla kampaajalla sekä kasvohoidossa Linnan… The post Guinot kasvohoidossa Linnan Salongissa Turussa appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Viilankantolupa -

Hiphei! Onnea on kampaaja, joka mukisematta lähtee mukaan kaikkiin instagramista bongattuihin hullutuksiin. Pyysin rusettinutturaa ensimmäisen kerran keväällä, jolloin kävimme työporukalla markkinointigaalassa, jonka aihealue salli vapaamuotoisemman gaalatyylin. En tarkkaan muista, mistä ajatus rusettinutturasta alunperin lähti, mutta kun lähetin ensimmäisen kuvan luottokampaajalleni Karoliinalle, hän oli välittömästi mukana ideassa. The post Rusettinuttura appeared first on...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

*Affiliate- eli mainoslinkki Olen luonnostani tummahiuksinen ja noin 20-vuotiaaksi asti hiukseni olivatkin sävyltään aina jotain ruskean, mustan, punaisen ja tummanvioletin väliltä. Reilu viisi vuotta sitten päädyin kuitenkin vaalentamaan tummat hiukseni ja blondina olen viihtynyt siitä eteenpäin. Oman kokemukseni mukaan vaaleat hiukset vaativat huomattavasti enemmän hoitamista ja vaaleiden kutrien kanssa on ollut myös suurempi merkitys sillä, mitä tuotteita hiuksiini laitan...


blogivirta.fi
Annikin blogi -

Lapsuusmuistot ovat katoamassa, ennen niin kirkkaissa kartoissa on nyt tyhjiä kohtia. En muista enää, mihin lempipolkuni päättyi, vaikka juoksin sitä satoja, tuhansia kertoja. Kinnusen metsän yksityiskohdat haalistuvat, en muista puiden järjestystä. En muista enää, miten leikkimökin katolle kiivettiin pihlajaa pitkin. Monet risteykset ja hiekkatiet ovat kadonneet. Mummolan metsää on vaikea muistaa. On vain hajanaisia paloja jäljellä. Olen viisivuotias, istun kyykyssä naapurin...


blogivirta.fi
Sí Moda -

Viime viikolla varailin kampaaja-aikaa ja vaikka yleensä sen viikon varoitusajalla Kotkasta saan, niin tällä kertaa en valitettavasti ... The post Kimallepanta päivän pelastaa appeared first on KAISA T. .


blogivirta.fi
Colour me ! -

En ole käynyt kampaajalla kolmeen kuukauteen. Ei kait siinä nyt normaalisti mitään, monihan huitelee ihan huoletta pitkiäkin aikoja tekemättä hiuksilleen sen kummempia eikä eroa entiseen juurikaan huomaa, mutta voin kertoa, että jos hiusmalli on lyhyt+otsis+punainen väri, niin kyllä sen tauon muuten huomaa. Mutta kyllä laiska penninvenyttäjä keinot keksii. Yllä oleva kuva on otettu pari päivää […] Artikkeli kuinka venyttää kampaajallakäyntiä? julkaistiin ensimmäisen...


blogivirta.fi
Optimismia ja energiaa -

Elokuun viimeinen päivä on käsillä. Siitä tulee meille merkityksellinen, kun perheen nuorin (siis lapsuudenperheen) astuu avioon. Päivästä on tulossa hurjan pitkä, sillä kampaaja on minulla, lapsilla ja mummilla kello 9, vihkiminen kello 13 ja bändi lopettelee kello 01 yöllä. Saas … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

- Instagram-vaikuttaja Katie Sturinoa kannattaa seurata, jos kaipaa asu-ideoita ja kehopositiivista rohkaisua päiviinsä. Positiivisen kehonkuvan puolesta liputtava Sturino haluaa kuviensa kautta näyttää muille, että myös pluskoon naiset voivat näyttää hyvältä hoikkien julkkisten käyttämissä asuissa. Mahtava tyyppi ja tyyli! ( lue juttu klik) - uusi freesimpi look. Se on jännä miten kampaaja AINA piristää! - ihan mahtava kappale Alizeen Moi Lolita, josta tulee aina hyvälle...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Pentti Sammalahti Pentti!!! Koko kesän on tehnyt mieli lähteä Tallinnaan, olin jo ajatellut, että lähden sinne yksin mää-matkalle, mutta onneksi pääsin reissuun ystiksen, hänen tyttärensä ja tyttären kamun kanssa. Matkustimme Tallinnaan Eckeröllä, ja aloitimme reissun aamubuffalla, joka olikin super maukas ja hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyvä (14 e). Parasta olivat alkuruuat: savulohimousse ja kirkas lohiperunasalaatti, ja tottakai lämpimästä buffasta piti ahtaa itseensä...


blogivirta.fi
Stoori -

Kuva nutturavalkista täällä. Jos sinullakin on peukalo keskellä kämmentä etkö silti halua mennä kampaajalle juhlakampausta varten, lue tämä. Minulla ei ole paljonkaan intoa laittaa hiuksia, vaan yleensä annan luonnonkiharoideni olla vapaasti tai suoristan ne suoristusraudalla. Vaihtoehtoisesti sutaisen ne yläponnarille. Hyvin harvoin jaksan letittää hiukset, koska yleensä menen sekaisin kolmen hiustupsun kanssa (putkiaivo). Letin kiinnitän pienillä […] The post Superhelppo...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

  Paripäiväisen yksinolon jälkeen tänään paljon kontakteja, puhumista, tapaamisia. Ja tänään nukuttuani viime yönä paremmin ja kauemmin kuin kuukauteen tai kahteen ja oltuani liikkumatta mitenkään erityisesti (ei kilometriäkään pyörällä) olen väsyneempi ja saamattomampi kuin aikoihin. Aamukymmeneltä oli kampaaja – vihdoin ja onneksi. Sieltä kaupan kautta äidin luo, ja perinteinen ”kesälomamatka” saattoi alkaa. Kävimme hautausmaalla aika ... Lue lisää ...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta Kirjoittelen blogissani aika harvoin hiustuotteista, mikä on siihen nähden aika yllättävää, että olen valmistunut aikoinaan parturi-kampaajaksi. Tosin varsinaisia töitä en ole koskaan tehnyt päivääkään. Tätä taustaa vasten voisi kuvitella, että minulla olisi hiustuotteista paljonkin sanottavaa.  Ei ole. Tämä johtuu siitä, että tavallaan jo viimeisenä vuonna koulussa tajusin, ettei se lapsuudessa ilmoittamani haaveammatti, ehkä...


blogivirta.fi
Sanat -

Rachel Cusk.  Ääriviiva t. Suomentanut Kaisa Kattelus.  Kustantanut S&S Helsinki.  Toinen painos 2019. ( Kuva  kirjoituspöydältäni. Kiinnostukseni Rachel Cuskiin heräsi, kun luin Helsingin Sanomien haastattelun  ( HS 15-5-2019).  Hän  kertoi haastattelussa,    että   hänen kirjansa  Aftermathin  saama murskakritiikki oli ajaa   hänet täydelliseen hiljaisuuteen.  Aftermath oli autofaktaa  hänen avioliitostaan ja  -erostaan.   Cusk  kertoi  ajatelleensa, ...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

  Iltapäiväksi oli sovittu äidin kanssa pyörätuoliajelua kesäkaupungissa, torilla ja hautausmaalla, mutta kun hän ei sittenkään halunnut lähteä, jatkoin aamupäivän teemaani: pyörällä ajelua ja huoltotoimia. Aamulla olin nimittäin pienen Nallikari-Toppilansaari lenkin jälkeen ajanut kampaajalle ja kun kerran kaupunkirullailusta ei tullut mitään, tuosta vaan tilasin ja sain ajan niska-hartia-hierontaan, jolle olisi ollut tarvetta jo pari kuukautta ... Lue lisää ...


blogivirta.fi



Oppitori -

Näitä sanoja voi arpoa, jos sijoittaa ne tänne . Aliaksessa pitää selittää sanoja mainitsematta niitä. Tarvitsee siis synonyymejä ja elehtimistä. Tämä on vain joku lista, enkä muista mistä sen sain. Vaikka enemmistö on substantiiveja, muita sanaluokkia tulee selitettäessä. Täällä on sananlaskusanoja, joista monet varmaan sopisivat Alias-leikkiin. aakkoset aalto aamu aarre aasi aasia aave Afrikka aika airo aita aivot akaasia akvaario alas alligaattori alppikauris alus...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Kumma juttu, en löydä blogistani Koskisen Murhan vuosi -sarjan aiempia, vaikka olen kuukausien mukaan nimetyn sarjan lukenut huhtikuun asti ja Juho Tulikoskeen ja hänen lähipiiriinsä tutustunut. (Hakusanalla Koskinen kyllä löytyy vaikka mitä.) Mies kirjoittaa niin hurjaa tahtia, ettei blogisti ehdi perässä! Juho avustaa enoaan Kalevi Arosuota yksityisetsivän hommissa. Arosuo on entinen poliisi, jonka kontakteista on edelleen hyötyä. Juhosta taas nuorempana miehenä on hyötyä...


blogivirta.fi
Alexa Dagmar -

Muutama viikko sitten koin Tukholmassa hyvin mielenkiintoisen kampaajakokemuksen. Olin nimittäin buukannut itselleni pesun ja föönauksen (onneksi en sentään väriä ja leikkausta!) ihan keskustassa sijaitsevasta salongista ja homma meni hyvinkin erikoiseksi. Kun saavuin paikalle, niin omistaja ohjasi minut hänen äitinsä hoiviin, joka ei selkeästikään ollut kampaaja koulutukseltaan. Kun istahdin tuoliin, niin tyyppi laittoi mulle kapan päälle […] The post VALEKAMPAAJALLA appeared...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

  Uskomatonta, että toukokuu lähenee loppuaan. Viime viikko oli melkoinen rutistus, ja nyt, kun on enää kaksien kevätjuhlien puristus, olo alkaa olla jotenkin tyhjä. Kaikenlaista mukavaa viime viikolla kuitenkin tapahtui. Alkuviikolla kävin kampaajalla. Viimeisetkin raitojen… The post Viikon kuulumiset appeared first on Fab Forty Something .


blogivirta.fi
Strictly Style -

Vihdoin ja viimein pääsin taas päivittämään tukkani kesäkuntoon! Hiukseni latvat olivat päässeet taas kamalaan kuntoon ja muutenkin kaipasin vähän kevyempää kokonaisuutta. Olen käynyt samalla kampaajalla jo reilusti yli vuosikymmenen. Monet teistäkin tietävät ihanan Tiinani, johon tutustuin aikanaan kun hän teki häämeikkini ja -kampauksen. Siitä saakka kukaan muu ei ole hiuksiini koskenut :D Luotan häneen kuin […]


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Tänään on ollut erikoinen päivä. Nykyisin on erikoista, että herään kuudelta. Tänään heräsin, ja olin jo seitsemän jälkeen katselemassa Oulun kaupungin heräämistä kevätaamuun. Aamut on parhaita. Mandariinisorsat nukkuivat vielä kahdeksan jälkeenkin… Jatkoinpa sitten matkaa, Hupisaarillakin vielä kovin hiljaista. Ei vielä kovin paljoa viherrä. Mutta aurinkoa kuitenkin. Ja kuljin ja kiertelin yhdeksään asti. Sitten kampaajalle: reissutukka. ... Lue lisää ...


blogivirta.fi
Charming nails -

Fudge hopeashampoo, ruskeita raitoja vaaleaan tukkaan


blogivirta.fi
Hallatar -

Tänään on kansainvälinen Jazzpäivä ,  ja siinä musaa kuunnellessaan voi vaikkapa  mussuttaa mumsmums Kaurakeksejä .  Sanon tämän nyt rehellisesti  että itse voisin jättää molemmat väliin,    koska on myös Rehellisyyspäivä.  Saan jazzista päänsärkyä. =)  - Niin kuin rockistakin...  Ja hevi, se on ihan pahinta kaikista! =D   Tää kuuntelis vaan sävyisiä  ja hillittyjä melodioita. On myöskin  Hiustyylien arvostuspäivä .  Minulla ei ole ollut varaa ...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

S&S (2019) — ihmissuhteet, muutokset, keskustelut. Kirjalija Faye on eronnut ja hankkinut huonokuntoisen asunnon Lontoosta. Hänellä on karmeat alakerran naapurit, ärtyisä kampaaja, ymmärtäväinen kiinteistönvälittäjä ja lempeät remonttimiehet. Hän käy kirjallisuustapahtumissa, sietää kirjailijakollegoja ja lipeviä tapahtumajärjestäjiä, hän käy ystävänsä uudessa kodissa ja yrittää ymmärtää uusperheen nujakoivia lapsia. Ei paljon juonta. Ja hyvä niin! Rachel...


blogivirta.fi
Feissarimokat -

Laivan hytistä löytyi ruumis.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »