Tänään on 23.07.2019 00:25 ja nimipäiviään viettävät: Olga ja Oili. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kansallinen


Kuuta osoittava sormi -

Eurooppalaisen sosialidemokratian, vasemmiston ja myöhäisheränneenä myös poliitisen Vihreän tavoiteasettelussa on yhä voimakkaammin korostunut sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja siihen perustuva turvallisuus, henkilökohtainen itsemääräämisoikeus ja omaehtoisuus. Euroopan Unionissa puhutaan myös ns. "sosiaalisesta pilarista", yhdestä tärkeästä ulottuvuudesta rauhanomaisen ja demokraattisen Euroopan kehityksessä. Kuinka tämä sosiaalinen pilari voi 2000-luvun Euroopassa? Onko...


blogivirta.fi
intrigööri -

Ilmastoasiat ovat samassa sarjassa politiikan kanssa. Kumpaankaan ei taviksen pitäisi koskea pitkällä tikullakaan. Siksi, että alojensa oppineet ja opetetut apostolit jyräävät vain vähänkin ainoaa oikeaa sanomaa epäilevät yksilöt äkkiä kuulumattomiin. Mutta Yle ystävällisesti kertookin tänään hyviä uutisia: Uusi tutkimus kuulema luo toivoa saarivaltoille, joiden on pelätty hukkuvan, kun ilmastonmuutos nostaa merenpintaa. Tutkimuksen mukaan tuollaisilla saarilla saattaakin...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

FaceApp on jälleen noussut otsikoihin ja etenkin sosiaaliseen mediaan. Yhtiön sovellus nousi viraalihitiksi jo pari vuotta sitten nerokkaiden kuvamanipulaatiosuodattimiensa ansiosta. Heinäkuun puolivälissä 2019 sovellus ponnahti jälleen valtaisaan suosioon, kun sovelluksen vanhenemista simuloiva suodatin päivittyi. Sovellukseen lähetetään haluttu kasvokuva ja siihen ajetaan haluttuja suodattimia. Etenkin sovelluksen luomat kuvat siitä, miltä käyttäjä näyttäisi vanhana, ovat...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tämä analyysini on koko blogihistoriassani tähän mennessä sisällöllisesti raskain ja vaikein, ja ehkä niin myös konkreettiselta pituudeltaankin: analyysi on sekä yhteiskunnallispoliittisesti erittäin asiarikas että omaa henkilöäni ja perhetaustaani erittäin avoimesti ja suorasukaisesti paljastava; tarkoitukseni on luoda näiden kahden näkökulman kautta tietoisuutemme / yhteiskuntamme ongelmia ja luonnetta yhä paremmin avaavaa synteesiä. Nostan siten hattua teille, jotka...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Hiilinieluilla käytävään kauppaan sisältyy useita haasteita, käy ilmi YM:n Helsingin yliopistolla teettämästä selvityksestä. Selvityksen mukaan hiilipörsseillä aikaansaatavat päästövähennykset eivät välttämättä ole pysyviä eivätkä niillä tehtävät hyvitykset velvoitteisiin nähden lisäisiä. Lisäksi hiilivuoto on pörsseissä todellinen riski. Hiilipörssillä tarkoitetaan hiilidioksidipäästöjen kauppajärjestelmää, jossa käytäisiin kauppaa...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

HS: SS-miesten läheiset vaativat ”häpäisevän” selvityksen oikaisemista ~  https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006172951.html -  ... Ilkka Luoma   15.7.2019 - 11:20 - II Sodissa ei tunneta sääliä ja usein kaikki keinot ovat "sallittuja" –  [ … tässä emme voi unohtaa amerikkalaisten massiivisia pommituksia Pohjois-Vietnamissa 1965-1971, jonne pudotettiin enemmän pommeja kuin koko II Maailmansodassa Eurooppaan yhteensä … ]  Hävinnyt joutuu aina kantamaan vastuun rikoksista...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

* päivitys 2016 iv Aivan, tätä ei ole sinulle kerrottu leiitin vltamediassa - kuten ei satoja muita sensuroituja oikeiston fasistisia toimia historiasta. Eliitin imago on pelkästään kulisseja ja valheita jotta todellinen terroriolemus ei paljastu historiasta.   Soitettiinko talvisodan alkusoitto jo vuonna 1919? – iso brittiosasto hyökkäsi Kannakselta Neuvosto-Venäjän kimppuun  -  YLE   ja Eliitti sotahulluna,  Suomi & Mannerheim hyökkäyssodassa jo 1919: -  " ...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Työväen Akatemiassa 1950-60 -lukujen taitteessa kansankorkeakoulun rehtorina oli Väinö Liukkonen, silloin jo kuluisa kansantalousmies. Puolentoista vuosikymmentä aikaisemmin - jo vuoden 1946 alusta - hän oli ollut ns. sosialisoimiskomitean sihteerinä.  Koko vasemmisto tuki häntä, koska hänet tunnettiin "sosialismiin myönteisesti suhtautuvana"talousmiehenä. Tässä ei ole tarkoitus mennä syvemmälle itse sosialisoimiskomietan työhön, työhön jota johtivat maltilliset...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Avoimesti rasistinen verkkokirjoittelu on vastenmielistä. Tuolla kiihotuksella kansaryhmää vastaan panetteluja ja solvauksia käyttäen ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa, mikään Kokoomuksen tai Naton suojaama vapaus ei anna (ei pitäisi antaa) oikeutta laittomuuksiin. Natoon linkittyvä Tallinnassa toimiva ICDS ja Kokoomuksen pää-äänenkannattaja Nykypäivä/Verkkouutiset ovat antaneet Jukka Malliselle puheenvuoron kiihotukseksi venäläistä kansanryhmää ja ortodokseja...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Euroopan Unionin oikeusvaltioperiaate - ja tuleva rahoituskehys; siinä kaksi hallitsevaa teemaa, joiden kohdalla Suomen hallitus toivoisi menossa olevalla puheenjohtajakaudella tapahtuvan kehitystä. Oikeusvaltioperiaatetta olen pohdiskellut jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani "Oikeutta kaikille" .  Tässä kirjoituksessa puhun rahasta ja talouspolitiikasta, eurooppalaisista tarpeista ja erityisesti siitä, minkälaista muutosta pitäisi tapahtua. Euroopan Unionia voidaan pitää...


blogivirta.fi
Hyvinkään Veitsi -

Nuorista, 12‒16-vuotiaista muusikoista koostuva Crying Uncle Bluegrass Band tunnetaan hämmästyttävistä instrumentaalisista taidoistaan ja tiheistä vokaaliharmonioistaan. Kotimaansa Yhdysvaltojen bluegrass-piireissä yhtye on saavuttanut mainetta voittamalla Arizonassa, Flagstaffissa järjestettävän Pickin’ in the Pines Band Contest -kilpailun vuonna 2018. Lisäksi yhtye esiintyi IBMA’s 2018 World of Bluegrass tapahtumassa Pohjois-Carolinassa International Bluegrass Music...


blogivirta.fi
Go Rin No Sho -

Skeptikko 2/2019 Kari Raivio: Näytön paikka – Tutkimustiedon käyttö ja väärinkäyttö (Gaudeamus, 2019). Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina tunnetuksi tullut lastenlääkäri Kari Raivio on kirjoittanut kirjan ajankohtaisesta aiheesta. Tekijä korostaa näytön tärkeyttä poliittisessa päätöksenteossa ja kriittisen julkisen keskustelun taustalla. Tutkimustiedon huomioiminen olisikin tärkeää nykyajan kärjistyneessä ilmapiirissä, kuten tieteellinen asenne ja...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Uusi vaihe Euroopan Unionin toiminnassa on alkamassa suoritettujen parlamenttivaalien, johtavien toimihenkilöiden ja jäsenvaltioiden nimeämien  komissaariehdokkaiden työnjaon ja tehtäviinsä hyväksymisen myötä.  Suomi EU-maana on siinä erikoisessa tilanteessa, että olemme puheenjohtajamaana avaamassa aloitteillamme edessäolevaa kautta. Suomi on nimennyt tavoitteiksen oikeusvaltioperiaatteen syventämisen ja EU:n rahoituskehyksen  varmistamisen paitsi tulevalle budjettikaudelle...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Yhdysvallat ja Kiina ovat päässeet takaisin neuvotteluyhteyteen G20-kokouksessa Japanin Osakassa. Huaweilla tätä tapahtumaa on seurattu varmasti erityisellä mielenkiinnolla, sillä Trumpin ja Xin keskustelut voivat tarkoittaa elämää tai kuolemaa yhtiölle ja sen tavoitteille. Onneksi päivästä tuli positiivinen kiinalaisvalmistajalle. Trump on ilmoittanut, että Huawei voi jälleen jatkaa kauppayhteistyötä yhdysvaltalaisyritysten kanssa. Hänen mukaansa esto purettiin, koska sillä...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota on kriittisessä vaiheessa, jossa yhteissävel olisi varmasti positiivinen askel molemmille puolille. Erityisen hankala tilanne on tietysti Huaweille, joka tariffien lisäksi joutuu taistelemaan totaalista pannaa vastaan. Kuten monet varmasti jo tietävät, niin Trumpin hallinnon asettama Huawei-kielto tarkoittaa, etteivät yhdysvaltaisyritykset voi tehdä kauppoja Huawein kanssa, mikäli konfliktitilannetta ei korjata maiden välisissä...


blogivirta.fi
JukeBlogi -

Kun niitä natseja ei oikeasti meillä ole, niin viholliseksi tulevat suomalaisen kansallisen kulttuurin erikoisuudet ts. tavallinen ihminen ja hänen tapansa, juhlansa ja normaali elämänsä. Tommottis sanaile Arto Luukkanen. Ja hän onki, käyttääkseni tuaret ilmaust, enämpi ko ytimes. En tullu ittekkä ajatelleeks etei se kokkojen sytyttämiskialto tosa pari päivää takaperi ollu mikkä sattuma. See oli käskytetty ... Lue lissä…


blogivirta.fi
Oppitori -

Tässä on n. 1170 frekvenssisanaa, joille on määritelmä Ratkojat-sanakirjassa, joka on mielestäni pirteä ja monipuolinen. Lisäsin loppuun vielä sanaparven siitä eteenpäin, noin toiset tuhat. Otin pois nimiä. Olen parantanut kontekstityökalun popup-kansiota. Näistä sanoista voi kokeilla tärppejä eri lähteistä. Mukana on paljon uskontoon, kansanperinteeseen, kieleen ja kulttuuriin liittyviä hakukoneita. Sanoista saa määritelmät monista muistakin sanakirjoista kuten...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Muovijäte on valtava ongelma, joka vain pahenee. Mitä Euroopan unioni on tehnyt asialle? Ioannis Bakas, joka on EEA:n jätteen synnyn ehkäisyn asiantuntija, esittää pääkohdat muovijätteen synnyn ehkäisyä Euroopassa käsittelevästä EEA:n raportista, joka julkaistiin aiemmin tässä kuussa. Muovijätettä. Kuva: Pixabay Mistä EEA:n uudessa raportissa on kyse? Riittävätkö Euroopan maiden toimet ongelman ratkaisuun? EEA:n raportissa ” Muovijätteen synnyn ehkäisy Euroopassa ”...


blogivirta.fi
Suomen kristillisen rauhanliikkeen blogi -

Eilinen päivä oli virkistävä poikkeus nykyisessä maailmanpoliittisessa ilmapiirissä, jota kuvastaa voima, kansalliset intressit ja kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestyksen mureneminen. Eilen julkaistiin YK:n erityisraportoijan raportti Jamal Khashoggin murhasta, ja Hollannissa on nostettu murhasyytteet 2014 Itä-Ukrainassa tapahtuneen Malesialaisen matkustajakoneen alasampumisen johdosta. Kummatkin tapaukset politisoituivat heti tapahduttuaan. Kyse ei ole pelkästään syyllisten...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kirjoittaja Kielletyn kaupungin edustalle - viittaus Mao Zedong' iin ~  https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006145839.html -  Helsingin Sanomat -linkki ... Ilkka Luoma   20.6.2019 - 1:10 Lännenmiehelle vaikeaselkoinen Kiina  Kiina oli edellisen kerran maailman suurin meri- ja kauppavalta jo 1400 -luvun alun ”löytämisen maailmassa” … sensaatiopuolidokumenttiromaani ”Kun Kiina löysi maailman” - Gavin Menzies kertoo osin uskomatonta löytämistä navoilta toiselle – liki...


blogivirta.fi



Ilkka Luoma -

Suomessa Fingridin suurjänniteverkkoa - Vantaalla ~  https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006145914.html  -  ... Ilkka Luoma   18.6.2019 - 9:00 Kun itseään laatumediaksikin kutsuva New York Times kirjoitti enemmän tai vähemmän totuudellisen kirjoituksen CIA/NSA ujuttautumisesta hakkereina Venäjän kansalliseen sähkötuotantoon ja sen jakeluun - ei Venäjälle jäänyt kuin yksi vaihtoehto:  Oli kerrottava kuten kerrottiinkin (julkistettiin), eli kyllä se huomattiin ja osattiin jopa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Arpoja  Sama lista alekkaisena aaja , aakkosellinen , aakkosnumeerinen , aakkostamaton , aallokas , aallokkoinen , aalloton , aaltoilematon , aaltoileva , aaltoinen , aaltomainen , aamuinen , aamullinen , aamupäiväinen , aamuöinen , aasialainen , aasimainen , aataminaikainen , aatelinen , aatelissäätyinen , aateliton , aatteellinen , aatteeton , aava , aavemainen , abaksiaalinen , abakteriaalinen , abdominaali , abdominaalinen , aberrantti , abhasialainen , abioottinen , ablatiivinen ...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Fernando Meirelles in the Sodankylä morning discussion with Mika Kaurismäki, 15 June 2019. Photo: Juho Liukkonen / MSFF. Fernando Meirelles in discussion in English with Mika Kaurismäki. Midnight Sun Film Festival (MSFF), Sodankylä, The School, 15 June 2019. MORNING DISCUSSION WITH FERNANDO MEIRELLES MSFF: "On the Saturday morning discussion, Brazilian director Fernando Meirelles told about his versatile career, which has included various works from video art to successful international...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Blogin Hermeneuttinen karuselli pitäjänäkin tuttu Reetta Eiranen puolusti eilen Tampereella väitöskirjaansa Lähisuhteet ja nationalismi. Aate, tunteet ja sukupuoli Tengströmin perheessä 1800-luvun puolivälissä . Yks tulos väitöstiedotteen mukaan, että Suomalaisuusaatteen ajaminen koettiin ylevänä, mutta rakkauden ja tunnustuksen saaminen läheisiltä oli erittäin omakohtaisesti koettu, olennainen motivaatio kansallisuusaatteen edistämiselle. Ylipäätään oman elämän...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

~  https://eu.usatoday.com/story/news/world/2019/05/01/julian-assange-wikileaks-skipping-bail/3637390002/  -  HS: Julian Assangen oikeudenkäynti luovutuksesta Yhdysvaltoihin alkaa: ”Kaikkien aikojen tärkein oikeudenkäynti lehdistönvapauden kannalta” ~  https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006141743.html -  ... Ilkka Luoma   14.6.2019 - 17:13 - kommentti Herää kysymys onko kansakunnilla oikeus tietää esimerkiksi miksi USA hyökkäsi Irakiin 2003 (sota ja miehitys kestivät yli 10...


blogivirta.fi
Oppitori -

Näille politiikan sanoille on selitys wikisanakirjassa. Kokeile ensin tiedätkö, mistä niissä on kysymys: allianssi aluepolitiikka fasistinen impivaaralainen Kansallinen Kokoomus keskusta kokoomus lainsäädäntövalta leikkauslista liberaali liberalismi liberalistinen liennytys liittokunta liittovaltio luokkataistelu meppi oikeisto oikeistolainen oikeusvaltio persujytky perussuomalainen Perussuomalaiset politbyroo politiikka puolue puoluekokous puoluepäivät Suomen ruotsalainen...


blogivirta.fi
Juha Molari -

EPP-puolueen ajatushautomo Wilfried Martens Centre for European Studies on 1. kesäkuuta 2016 julkaissut ”tutkimusartikkelin” (research article) -kategorian alaisuudessa Jessikka Aron kirjoituksen: ” The cyberspace war: propaganda andtrolling as warfare tools ” ( European View - 2016- 15:121–132).  EPP:n julkaisemaa artikkelia voidaan lähestyä tiedeyhteisön kriittisten vaatimusten mukaisesti, koska sen kategoriaksi on nimetty ” research article ” ja koska kirjoittaja...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Istun Zhuhaissa sijaitsevan avaruusteemaisen kapselihostellin kapselissani kirjoittamassa tätä postausta. Kiinassa on blokattu monia meille länkkäreille jokapäiväisiä nettisivuja, myös blogger. Kirjoitan kaiken siis ensiksi wordiin ja sitten jaan kännykän macaulaisen 4G:n hetkeksi läppärille toivoen, että saan postauksen lähetettyä maailmalle. (editor's note: suunnitelmani ei toiminut, vaan postaan tämän macaulaisesta puistosta, jonne raahasin läppärini Kiinan puolelta)...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Evankelisluterilaisena kirkkona esiintyvän Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen julisti helluntaina 9. kesäkuuta 2019 kristinuskon näkökulmasta outoja poliittisia vaatimuksia Luumäen lehdessä.   Häkkinen vetää UT:n kirjoituksiin kuuluvan Apostolien tekojen toisen luvussa tapahtumasta ja kirkollisesta juhlapäivästä yhtäsuuruusmerkit vihapuheen vastaiseen valtiolliseen hankkeeseen. Pyhän Hengen vuodatuksen seurauksena oli Apostolien tekojen kertomuksen mukaan apostolinen...


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

Voin liittää tunnelmakuvia ulkoiseen todellisuuteen.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 14 15 Seuraava »