Tänään on 18.06.2018 01:09 ja nimipäiviään viettävät: Tapio ja Ingolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle karen's doodles digi


Digikuvauskurssilla -

Siitä on jo kokonainen vuosi aikaa, sitten viimemerkinnän tähän blogiin. Nyt on jo kolmas vuosi meneillään näiden digikuvauskurssien parissa ja täytyy sanoa, että tämä on ollut hyvin opettavaista ja antoisaa aikaa myös meille ohjaajille. Aloitimme päivän pienellä tutustumiskierroksella ja teimme ¨"nimilaput" pyykkipoikiin. Kurssille oli ilmoittautunut tänä vuonna 8 lasta, mutta moninais- ten syiden/peruutuksien jälkeen ryhmä oli tiivistynyt viiteen (5) tiedonjanoiseen ja...


blogivirta.fi
eOppimaan -

Mitkä ovat ne digitaaliset työvälineet, jotka palvelevat tämän päivän ja tulevaisuuden opiskelua ja työtä? Kaivoin esiin muistiinpanoni Bett-opetusteknologiamessuilta, jotka pidettiin tammikuussa Lontoossa. Messuilla kohtasivat isot ja pienet digi-palvelujen tarjoajat. Isot toimijat kuten Google, Microsoft, Samsung ja Apple ovat siirtyneet yhä vahvemmin opetuksen ja koulutuksen markkinoille. Ne tarjoavat yksityishenkilöille ilmaisia tai ainakin edullisia kuluttajatilejä sekä...


blogivirta.fi
Rikollista toimintaa? -

Kun Yle nyt vihdoin päästi kissan ulos säkistä keskusdigiboksien suhteen, niin onpa asiasta tosiaan kehkeytynyt melkoinen soppa. Jotenkin tuntuu siltä, että tuo tapahtui vahingossa, koska nyt kaivellaan sitten sitä, että kenellä oli lupa sanoa ja mitä. Hirveä sekasotku, eikä ainakaan nosta asioista päättävien osakkeita kansan silmissä. Hauska sivujuonne tässä Digi-TV-hässäkässä on tulevat Euroviisut. Tekniikka & Taloudessa oli artikkeli tapahtuman tekniikasta. Hienolta...


blogivirta.fi
Hakukonemarkkinointi blogi - Tulos Helsinki -

Digitaalinen PR tarkoittaa esim. kampanjoita, joissa digitaalisella sisällöllä pyritään samoihin tavoitteisiin kuin perinteisessä PR:ssä. Opi lisää!


blogivirta.fi
Hiilikaivostyöläinen -

Kävin lapseni kanssa tutustumassa perhepäivähoitopaikkaan. Lastenhuone pursusi leluja, jos jonkinlaista vitkutinta. Yhdestä nurkasta löytyi vihreä Traktori. Painoin kuljettajaa alaspäin ja traktori alkoi soittaa mitä tyylikkäintä kantria! Ja juuri sellaista, mitä olen hakenut; digikantria. Ensimmäinen ja tähän asti ainoa kosketukseni digikantriin tapahtui vuosi sitten Espoon Leppävaaran uimahallissa. Menin uinnin jälkeen kahvilaan ja laitoin vanhaan flipperiin euron, jotta...


blogivirta.fi
Sinkkunaisen suhinaa -

Nyt on laitetta kerrakseen. Tv-tasolla seisoo itse katselulaitteen lisäksi 3 DVD-soitinta ja 2 digiboksia. Yhden DVD-soittimen kaukosäädin on rikki, yksi ei anna ääntä televisioon ja yksi sitten toimii. Toinen digiboksi on antennitalouteen ja toinen kaapelitalouteen. Kuitenkaan digiboksi ja DVD-soitin eivät voi olla yhtä aikaa kytkettyinä, eivät toimi. Joten, kun haluaa katsella leffaa, pitää könytä kulmatason […]


blogivirta.fi
Digikuvauskurssilla -

Aloitimme päivän katsomalla muutamia valittuja kuvia eiliseltä päivältä, jonka jälkeen päätimme jälleen kään- tää nokkamme kohti "Teletappi" kukkuloita Meri-Top- pilan rannassa. Aurinko paistaa ja linnut laulaa . . . la- la-laa ja ansaittu kesäloma koittaa kohta myös meille ohjaajille tottakai! Ps. Kenenkään ei kannata ottaa "liian vakavasti", em. mainittuja kesälomajuttuja, sillä tällainen työskentely mukavan harrastuksen/työn parissa on varsin piristä- vää ja mukavaa...


blogivirta.fi
Digikuvauskurssilla -

Tänään teimme pyöräretken Oulun yliopiston kasvit- ieteelliseen puutarhaan Lin nanmaalle , aivan niinkuin eilen suunnittelimme. Meillä kävi hyvä säkä ilmojen suhteen: aurinko paistoi ja sillä tavalla. Tosin Linnanmaalla taivaalta tippui muutama, ehkä kolme sadepisaraa, mutta eivät ne meitä liiemmin häirinneet, enemmälti oli harmia miljoonista äkäisistä ja huonon veren himoisista, inisevistä sääskistä, hah, hah, siitäpäs saitte! :) Muutamia mukavia poimintoja tuosta...


blogivirta.fi
Kymen Kamerat -

Digi- sarja 1. Hellävaraista metsänhoitoa, Virve Pakkanen 2. Siskot, Timo Paakkanen 3. Illaksi kotiin, Ville Nenonen 4. Koli, Tuula Paju Vedossarja 1. Suomen ässät, Ville Nenonen 2. Sibeliuksen sauna, Tuula Paju 3, jaettu, Sadas puisto, Carl Irjala 3, jaettu, Katariina, Kyllikki Vallama 4. Sua lähde kaunis katselen, Jukka Mankki Onnittelut sijoittuneille !


blogivirta.fi
Digikuvauskurssilla -

Tänään tapasimme kurssilaisten kanssa viimeisen kerran ja nyt oli aika muistella vähän mennyttä viikkoa ja mitä sii- tä oli jäänyt mieleen. Lapset olivat ottaneet neljän päivän aikana kuvia aivan kiitettä- västi, niinkuin pitikin, n. 700 Mb/lapsi. Kuvien joukossa oli pal- jon upeita, onnistuneita otoksia ja suorastaan varsinaisia helmiä, joita kyllä kehtaa esitellä ka- vereille ja perheenjäse- nille! Yhtenä kurssin kohokoh- tana mainittakoon usko- mattoman hieno ja on...


blogivirta.fi
Matkalaukkumies -

Etiopian parhaat – tai ainakin rajuimmat – kokemukset saa Danakilin autiomaasta. Siellä asuvat afarit ovat sopeutuneet hämmästyttävällä tavalla paikan karuihin oloihin. Danakilissa sataa vettä vain alle 200 millimetriä vuodessa, ja lähimmät ravinnoksi kelpaavat ruoka-aineet löytyvät Awashjoen läheltä. Viikot pyörivät orjallisesti suolakauppiaiden aikataulujen mukaisesti. Jos digikamerani olisi ollut kunnossa, voisitte katsella uskomattomia kuvia paraikaa. Valitettavasti...


blogivirta.fi
tietokone ja kotiteatteri blogi -

Digiexpo messut ovat ehtineet jo kymmenen vuoden ikään ja marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna pääsi taas katsomaan uusimmat tuulet pelilaitteiden ja kotiteattereiden saralla. Mukana oli myös tulevat uudet konsolit Sonyn Playstation 4 ja Microsoftin Xbox One. Molempia pääsi pelaamaan uutuuspeleillä ja kokeilemaan uusia ohjaimia miten ne toimivat pelaamisessa. Tässä muutamia kuvia ja omia kokemuksia vuoden 2013 DigiExpo […]


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Onko ihanampaa kuin tilaisuuden järjestäjä, joka tervehdyksen jälkeen ilmoittaa, etten kuule paikalla mitään uutta? Kokemuksesta tiedän, että on fiksumpaa istua alas kuin tehdä u-käännös ja se päti myös torstain ja perjantain Digital history roadshow finaalissa Helsingissä. Kansalliskirjaston digitoimista sanomalehdistä on leike jo vuonna 2004 julkaisemassani kirjassa, joten palvelun käyttö on ehtinyt mennä selkärankaan. Eli oli terveellistä kuunnella Mats Fridlundin...


blogivirta.fi
Digikuvauskurssilla -

Tänään oli kurssin viimeinen päivä ja siihen mahtui mon- ta mukavaa naurunremakalla tehostettua hauskaa hetkeä. Tämän päivän aiheina oli henkilö-, ja vesitippojen kuvaus, mutta siitä ja parista muustakin meitä huvittaneesta jutus- ta hiukkasen myöhemmin . . . :) Aamu oli hyvin pilvinen ja näytti siltä ettei henkilökuvauk- sista tulee oikein mitään, mutta pilvisellä säällä mustaval- koiset kuvat onnistuvat paremmin kuin hyvin: pilvisenä päivänä varjot ovat hyvin loivia...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Olin posottanut SSH-proggista melko intensiivisesti koko päivän eikä enää riittänyt aivokapasiteettia järjelliseen toimintaan. Mutta onneksi on Google ja uniikin nimen kanssa Mustasaaresta maailmalle päätynyt mies. Kuinka kummallisia tiedonmuruja voi löytää? Se, että nanoserkkuni Gudmund Berguddin mainitaan eräässä perukirjassa vuonna 1794 olevan kauppias Elbingissä ( Elbląg ), on ollut esillä Genoksessa jo 1990-luvulla. Kiitos verkkohaun ja ruotsalaisten digitoiman Pro...


blogivirta.fi
Miksaajan blogi -

jOO EN TODELLAKAAN OLE MENNYT HARRASTAMAAN SUKUNI JATKAMISTA(!!!), mutta maanantai illalla kotiin saapui UUSI MACBOOK. Tiistaina alkoi Julman Hämärän äänitys sessiot, jossa tuo uusin tulokas koe ponnistettiin... Varsin varhain selvisi, ettei perus muisti yksinkertaisesti riitä pyörittelemään äänityssessiota. Kaverina McBookilla on DigiDesignin MBox2, meininkinä oli pyörittää muutamaa raitaa stereona ulos ja samaan aikaan äänittää yhdestä kahteen raitaa sisään...


blogivirta.fi
mielialoja. -

oletteko muuten miettineet,miten huonoa ohjelmaa tv:stä tulee ja kuinka se on silti niin addiktoiva?? kiitos portugali,ja kiitos digi-tv,teidän ansiostanne pääsen riippuvuudestani eroon ja voin tehdä tv:n tuijottamisesta vapautuneella ajalla vaikka mitä.voin vaikka nukkua päiväunet.käydä lenkillä.tehdä koulutöitä.tutustua uusiin ihmisiin.pitää yllä vanhoja ihmissuhteita.kiitos digi-tv.sinun ansiostani minun ei vuoden 2007 jälkeen enää tarvitse katsoa televisiota.


blogivirta.fi
Silmien ilonasi -

Pidän itseäni jonkin sortin geek -tyttönä (joka on siis coolimpi versio nörtistä), sillä rakastan nykyteknologiaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Olen surffannut verkossa ala-asteelta saakka, viihtynyt erilaisilla keskustelufoorumeilla, tutustunut moniin läheisiin ystäviini netissä ja pitänyt erilaisia blogeja vuodesta 2004 lähtien. Tällä hetkellä innolla odotan mitä teollisuuden internetistä ( Internet of Things tai Big Data ) tulee lähivuosina. Mikään edellä mainituista...


blogivirta.fi
OppiSoppi -

Tänä viikonloppuna minulla ei ole varsinaista vieraskynäpostausta, mutta kokoan tähän luettavaksi linkkejä eri medioihin tällä viikolla pinnalla olleista jutuista: nuorten … Continue reading →


blogivirta.fi
Sutta Pakoon -

Puhumattomat kolmivuotiaat uusi ilmiö. Some varastaa vanhempien ajan. Lue koko juttu digitalisaatio älylaite tabletti some kasvatus koulutus digiloikka


blogivirta.fi



Luksus -

In this fast paced world, I need lots of gadgets to cope up and be at par with everyone. One new device that I recently came across and fell in love with is the DigiMemo L2. It has digital storage capacity wherein I can write, draw on regular paper and later on analyses, amend, arrange and share it in Windows. Now, how neat is that? Well, I know it sounds a little confusing as to how a data written on paper can be transferred in Windows. The key to this mystery is the powerful and unforgettable...


blogivirta.fi
tietokone ja kotiteatteri blogi -

Tulipahan käytyä Digiexpo 2010 ammattilaispäivillä taas katsomassa mitä siellä on tarjolla kotiteattereiden ja tietokoneiden osalta. Oikeastaan kuvat ja katsomiset jäivät hyvin pitkälti kotiteatteri puolelle, koska suurimmat valmistajat loistivat poissa olollaan ja mitään kovin mielenkiintoista ei osunut silmään. Tässä muutamia kuvia Digiexpon tarjonnasta tänä vuonna. Kaikkea ei tullut kuvattua, joten on siellä muutakin katsottavaa. Tarkemman esittelyn […]


blogivirta.fi
Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja joutilaisuutta -

Olin vielä alkusyksystä sitä mieltä, että en jaksa tai ehdi kirjoittaa uutta tietokirjaa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Loppuvuodesta saatu idea johti kustannussopimukseen Otavan kanssa, ja joulusta lähtien olen käyttänyt aikaa digideittailun maailmaan perehtymiseen ja aiheesta kirjoittamiseen. Nyt Digideiteillä-kirjan tekstit on kirjoitettu, ja kaupoissa kirjan sen pitäisi olla elokuussa. Tämänkin kirjan kirjoittaminen on ollut tietysti mahdollisuus … Continue reading...


blogivirta.fi
Nectanikko -

Lue ilmainen Digi-jahti  ja voita HongKongin-lahjakortti. Kilpailu päättyy 30.11.2017. Tästä kilpailuun


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Nyt on aatonaatto. Täällä joulurauhan kaupungissa on satanut tänään vettä. Kuljeskelin kaupungilla tonttujen asioissa ja vähän muillakin. Lunta ei ole. Näissä aiemmin otetuissa kuvissa sitä vielä näkyy. Viime päivinä aikaani on syöneet tietotekniikkaongelmat. On todella joutavaa, että taviksen pitäisi muuttua digi-insinööriksi, jos sattuu vaihtamaan luuria. En ole vieläkään keksinyt luonnikasta tapaa siirtää kuvia kännykästä läppäriin. Olen yrittänyt...


blogivirta.fi
Listablogi -

Nyt minullakin näkyy se Billboardin/Nielsenin suomalainen latauslista. Olen investoinut digi-Billboardin tilaukseen, mikä on sinänsä kiintoisaa, koska en ole koko tällä vuosituhannella lehteä juuri seurannut – viime vuosituhannella (ennen nettiä) sitäkin enemmän. Kyllä, lehdestä näkee, että vuosituhat on vaihtunut. Tai siis printtilehden ipad-näköispainoksesta. Paketista noin puolet, 50 sivua, on mainoksia. Hot 100 höysteineen vie kolme sivua, muutkin listat paljon. Jättiosa...


blogivirta.fi
Tuvull -

...eller glad första advent liksom!  Just idag är jag synnerligen glad att jag inte hör till de som behöver förtjäna  på sin blogg utan att jag sällar mig till den glada skara bloggare som bloggar för sitt egna höga nöjets skull. Skulle det inte vara så hade jag blivit utan ost på brödet ett tag nu... ...så här lång paus från bloggen har jag nog aldrig haft innan!  Dessvärre var det frågan om en synnerligen påtvingad paus. Jag måste erkänna att jag, under min tid i...


blogivirta.fi
Kymen Kamerat -

Kymen Kameroiden Vuosikilpailun 2017 tulokset julkistettiin maanantaina 4.12. Kotkan Valokuvakeskuksella. Tuomarina toimi tänä vuonna kotkalainen kuvanveistäjä Olli Mantere. Tulokset: VEDOS-SARJA 1. sija:  "Olenko piilossa?" - Kyllikki Vallema 2. sija: "Hetkinen paikallaan" - Leena Asikainen 3. sijaa ei tuomarin päätöksellä jaettu. DIGI-SARJA 1. sija: "Välimeri" - Timo Paakkanen 2.sija: "Hörppy" - Ville Nenonen 3. sija: "Laskeutuminen" - Tuula Paju Kunniamaininta: "Paletti" ...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Edvard Berghin  mieleen tuli kirjoittaessaan juorukroniikkaansa  En skvallerkrönika från Helsingfors 1855  ( Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar VI  ) muutama juttu Huittisten kirkkoherrasta Reinhold Hertzberg . Ensinnäkin tämä oli toista virkaa hakiessaan ansioluettelossaan maininnut aikomuksensa perustaa rahvaalle koulun, jossa näistä kasvatettaisiin keisarin ja suuren isänmaan puolesta taistelevia oikeuden sotilaita. Lisäksi hän oli...


blogivirta.fi
Täyttä elämää -

Itsenäisyyspäivä, onnea 100-vuotias Suomi! Maanantaina lasten koulussa vietettiin koko kunnan itsenäisyysjuhlaa ja siellä meidän nuorimmainenkin oli mukana, kun kymmenet koululaiset esittivät yhdessä muunnelman Jukka Ukkolan Suomi on-runosta: Suomi on suota ja kuokka ja sisu,  Suomi on pettu ja pottu ja nisu.  Suomi on kuusi ja koivu ja petäjä,  punainen tupa ja polku ja veräjä.  Suomi on sauna ja lauantai-ilta,  Suomi on järvellä kuutamon silta.  Suomi on valo ja yötön...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava »