Tänään on 22.02.2019 08:30 ja nimipäiviään viettävät: Tuulikki, Tuuli, Tuulia, Hildur ja Hilda. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kari jaakkola


Pikitietä pitkin -

Perjantaina Kari pääsee kotiin jo päivällä. Lapset leikkivät pihalla ja Katja ripustaa pyykkiä. Petteri juoksee Karin syliin, Heidi jää katsomaan kauemmas ja Kari kävelee tervehtimään häntä. Tyttö antaa halata. Kari kävelee Katjan luo ja seisoo hetken hänen vieressään. Mitäs kuuluu, hän kysyy. Ei tässä kummempia, Katja sanoo. Kari ehtii juuri ajatella kuinka joskus oli kiva tulla kotiin, kun oli toivottu, kun Katja saa viimeisen puseron ripustettua, kääntyy häntä...


blogivirta.fi
Halvalla lähtee -

Rocket Records on tehnyt hienon kulttuurityön ja julkaissut uusimman Kari Peitsamon ja Riston yhteislevyn vinyylinä. Hieno homma, ja vinyylinähän tämä pitää ehdottomasti hankkia. Kari on minusta tehnyt ehkä muutaman akustisen soololevyn liikaa, joten on virkistävää kuulla häntä vaihteeksi bändin kanssa. Ensivaikutelma levystä on positivinen, tämä on selvästi enemmän Karin kuin Riston levy, mutta taustabändin panosta ei voi väheksyä. Onneksi yhteistyö Riston kanssa taisi...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Kari selaa puolihuolimattomasti lehteä. Pöytä on tahrainen ja murusten peitossa. Kahvi on liian kuumaa ja pulla kuivaa. ” Aiheuttaako alkoholinkäyttösi edes vähän haittaa yhdellekään seuraavista elämänalueista ” lehdessä kysytään. Kari alkaa selata tyytyväisenä, hänellä ei alkoholiongelmaa ole. Mielentila , ei minkäänlaista merkitystä. Ruumiillinen kunto , samoin. Perheesi elämä , no se ei ole koskaan ainakaan alkoholista kärsinyt, vaikka muuten onkin. Ihmissuhteet ...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Viikolla tietooni tuli, että tämän blogin pitkäaikainen kommentaattpro Kari oli löydetty kotoaan kuolleena. Tapahtunut muistuttaa meitä kaikkia elämän rajallisuudesta ja siitä, että olemme täällä vain käymässä. Karin muistoksi sopii tämä nimimerkki Kumitontun kommentti: " Kari oli erittäin lämminsydäminen ihminen. Hän oli äärettömän viisas eli paljon nähnyt ja kokenut ihminen. Vaikka en kirjoittele blogejani kenellekään erityisesti, rehellisesti sanoen monissa...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Lauantaiaamuna kuudelta Kari ajaa rekan hallin pihaan. Hän jättää auton käyntiin, että dieselmoottori rauhoittuu ja kerää kamppeitaan putkikassiin. Häntä väsyttää silmittömästi, eikä hän haluaisi nousta kuskin penkiltä. Jäisikö autoon nukkumaan? Mitä sitä kotiinkaan enää tähän aikaan, muksut herättää kumminkin kohta. Ja Katjan kylmä selkä häntä kohti, se on aina ollut hänelle liikaa. Ihan niin kuin se ei olisi koskaan antanut hänelle mitään. Välillä...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Tiistai-iltana vettä tulee taivaan täydeltä. Kari kiroaa, tien pinta muuttuu niin liukkaaksi kaatosateella. Todella kovaa ei sada kauaa, mutta muutaman kilometrin ajan ajaessa saa olla ihan tarkkana. Viikko lähti käyntiin ihan normaalisti. Maanantaina Kari vei kuorman etelään ja purki siellä aamulla. Sitten alkoikin mennä pieleen. Kuormaa piti odottaa kuormaa monta tuntia. Viimein ajojärjestelijä soitti, että ei voi mitään, auto ei täyty, täytyy hakea jostain täyttöjä...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Kari nojaa rattiin. Turusta haettu kuorma on matkalla aamuksi Seinäjoelle. Trukkikuski oli uusi eikä osannut tehdä kuormaa oikein, tökkäsi vielä loppusilaukseksi trukin haarukan pressusta läpi. Kari poltti päreensä. Viimeaikojen stressi purkautui viattoman pojan niskaan. Kari kävi taas tuurauskeikalla Saksassa. Takaisin tullessa hän myöhästyi nipin napin laivasta, jolla olisi ehtinyt päässyt perjantaiksi Turkuun purkamaan kuorman. Sen jälkeen olisi vielä ehtinyt ajaa kotiin...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Maanpuolustuskorkeakoulussa järjestettävillä päivillä 25.4.2019 ensimmäisen esitelmän pitää Michael Kofman CNA:sta. Ohjelma on myös muutoin kokonaisuudessaan läheinen niille teemoille, joihin olen ollut kosketuksissa yli vuosikymmenen ajan. Suuri seminaari ei käsittele laillisuusongelmaa, joka muodostuu sotaministeri Jussi Niinistön allekirjoittaessa yhä uusia "aiesopimuksia" sotilaallisesta yhteistyöstä. Järjestäjät ilmoittavat ihannekuvan, jonka mukaan Venäjän seminaarin...


blogivirta.fi
Sepon sanomaa -

Pe 4.1.2019 Ylen ohjelmassa Itse asiassa kuultuna, Juho-Pekka Rantala haastatteli ex-arkkipiispaamme Kari Mäkistä. Areenassa haastattelu esitellään parilla lauseella: Takarivin tarkkailijasta kirkon etulinjaan. Kari Mäkisen tie kirkon korkeimpaan virkaan. Miten hän nyt arvioi arkkipiispavuosiaan – onko asioita, joissa olisi pitänyt olla rohkeampi? Jotenkin pitkäveteistä 57 minuutin haastattelua oli seurata. Mäkisen puheenvuorot olivat asioiden pyörittelyä. – Ei […]


blogivirta.fi
Juha K kirjat -

Minulla on ollut aina vähän kaksijakoinen suhde Kari Hotakaisen tuotantoon. Tapana on ollut kyllä lukea hänen uutuutensa pian niiden ilmestyttyä. Arvostan Hotakaisen kielellistä taituruutta ja huumorikin naurattaa. Samalla hänen romaaneissaan on kuitenkin jotain sellaista vaikeasti sanallistettavaa, jonka vuoksi en ole ikinä tullut hankkineeksi kirjoja omaan hyllyyni. Hotakainen on aina nautinnollista luettavaa, mutta jokin aavistuksenomaisesti myös tökkii. Ehkä kyse on...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Kun aivoinfarkti eli aivoverisuonitukos iski, Kari Tammisen, 58, elämässä muuttui melkein kaikki. Onneksi ystävät vetivät hänet takaisin elämään. Parasta terapiaa oli kuitenkin oman levyn tekeminen.


blogivirta.fi
Elämää ja teatteria -

Aika harvakseltaan tulee kirjoiteltua . Odottelen tässä Paukkusen Karia Helsingistä. Oli unohtanut avaimensa ja pitäähän nyt ohjaajan vierailukämppäänsä päästä. Kari ohjaa tänne Ouluun Kuinka Äkäpussi kesytetään ja olen siinä Karin assistenttina . Ja kautta aikain assarin tehtäviin on kuulunut huolehtia että ohjaaja pääsee ajoissa työpaikalleen !(tämä oli kevennys). Kari on jokatapauksessa tekemässä oivallisen hauskaa, koskettavaa ja hyvää teatteria teatterissa...


blogivirta.fi
Lauttasaaren Shakkikerho -

Joukkuepikashakin SM Jyväskylässä 4.-5.8.2018 Tämänvuotinen pikapelitapahtuma järjestettiin Jyväskylässä, jossa ennätyskuuma kesä alkoi osoittaa ensimmäisiä viilenemisen merkkejä. Säätilan orastavasta muutoksesta huolimatta pelilaudoilla koettiin tulikuumia asemia koko viikonlopun ajan. Lauantain alkuerät olivat joukkueellemme haastava paikka ja lopulta sijoituimme vain vaivoin jumbosijan yläpuolelle. Päivän positiivisimman yllätyksen järjesti Mikko, matittamalla varmoin...


blogivirta.fi
heikin blogi -

D oli ollut edellisenä iltana tanssisali Lutakossa katsomassa von Hertzen Brothers nimisen erinomaisen yhtyeen keikkaa, ja nukkuu harvinaisen pitkään; vasta kello puoli kymmenen seutuhin hän herää koiran ulvontaan, jonka aiheuttajana oli pöydällä tärisevä matkapuhelin (mobile telephone). D kapuaa portaat alas ja vastaa: - D Heikkinen. - No Voutilais Pera tässä, vielähän sä muistat? kysyy möreähkö ja humalainen miehen ääni. - No joo, kuule, mä oon kyllä D Heikkinen, mutta...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tämä on ehdottomasti sellaista, mitä jokaisen pitää osata puhutellessaan suomalaista. Oikeasti tästä näkee kielen kehittymisen. Mitä ymmärrät tästä ja miten ilmaisisit fraasit nykyaikaisella kielellä: Suomalainen Puhuttelija . - Finsk Parlör . Koto-perästä . Om hemvist  . Mistä olette kotosin ? Hvarifrån är ni hemma ? Tästä kaupungista . Från denna stad . Missä asutte ? Hvar bor ni ? Kirkko-kadun varrella . Vid kyrkogatan . Kenenkä tykönä siellä ? Hos hvem der ...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Siltala (2018) — tietokirjallisuus, henkilöhistoria, urheilijat. Tätä kirjaa odotin hartaasti ja kun sain sen, niin siinä ei kauan nokka tuhissut, kun otin paalupaikan ja kirjan luettuani olin voittajana maalissa. Vauhdikas lukukokemus ja äärimmäisen miellyttävä tutustumismatka Kimi Räikkösen maailmaan. Olen aina tykännyt Kimi Räikkösestä, joka on sitä mitä on. Ei mielistele ketään ja tokaisee mitä sattuu, yleensä… Read more Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

S&S (2018) — perheet, yksinäisyys, toimittajat. Taas kerran käsiini tuli sellainen kirja, joka sai huokaisten ajattelemaan sitä, kuinka paljon yksin Suomessa, saati sitten koko maailmassa, on sellaisia kirjailijoita, joita ei tunne, mutta joiden kirjoja todellakin haluaisi lukea. Kun vain aika ja voimat riittäisivät kaikkeen… Saarretut on romaani, joka oli hyvä lukea talvella – kesäauringon paisteessa sen… Read more Karin Erlandsson: Saarretut


blogivirta.fi
Lukupäiväkirjani -

Peter Brolin istuu kahvilassa yksin mietteissään. Äkkiä hänen pöytäänsä saapuu tuntematon nainen. Tulija luulee Peteriä ilmeisesti toiseksi henkilöksi, mutta ennen kuin lamaantunut Peter saa erehdyksen oikaistuksi, nainen poistuu. Pöydälle hän jättää paketin, joka Peterin on määrä toimittaa hänen miehelleen tuhannen kruunun korvausta vastaan. Paketin hätkähdyttävän sisällön takia Peter tempautuu ajojahtiin, jossa metsästetään pakkomielteistä naista. Samalla...


blogivirta.fi
Lukupäiväkirjani -

Sara Linton on rauhallisen Heartsdalen pikkukaupungin lastenlääkäri ja patologi. Hän löytää Sybil Adamsin vakavasti haavoitettuna lounasravintolan vessasta. Saran pelastusyritykset ovat turhia, sillä kahden syvän viillon muodostama risti on kuolettava. Tämä on sadistisen psykopaattiraiskaajan ensimmäinen näytös. Hän huumaa uhrinsa sokaisevalla belladonna-kasvin myrkyllä ja viljelee raamatunlauseita rikoksissaan. Tapauksiin liittyy kummallisia yhteensattumia, jotka viittaavat...


blogivirta.fi
Opiskelijamedia Trombit -

Kaikki alkoi siitä, kun Kari halusi vaihtaa taxikuskin kolmivuorotyön, jossa hän kerkesi työskennellä melkein neljännes vuosisadan, normaalimpaan päivätyöhön. Liikkeen alkuperäinen omistaja halusi vaihtaa ravintola-alalle, joten Kari pääsi työskentelemään tiskin taakse 90- luvulla.   Kun Kari aloitti toimintansa Aikuisten Lelukaupassa 90-luvun alussa, seksivälineet ynnä muut olivat ihmisille vielä uutta ja ihmeellistä. Hän kertoo, että näyteikkunoita käytiin […]


blogivirta.fi



Lukupäiväkirjani -

He ovat kaksi aivan erilaista ihmistä. Maj-Britt on pahasti ylipainoinen 55-vuotias erakko, joka on linnoittautunut asuntoonsa. Monika taas on 38-vuotias kunnianhimoinen lääkäri, joka pyrkii täyttämään elämänsä tyhjiön menestymällä työssään. Molemmilla on kuitenkin menneisyys, jonka he haluavat unohtaa. Eräs kirje ja liikenneonnettomuus herättävät Maj-Brittin ja Monikan painajaismaiset muistot ja mullistavat heidän elämänsä. Kun he tutustuvat toisiinsa, kaikki...


blogivirta.fi
Lukupäiväkirjani -

Päivä alkaa kuin mikä tahansa arkiaamu Heartsdalen pikkukaupungissa, mutta ilmassa väreilee jännitys. Lena Adams palaa työhönsä etsiväksi pitkän poissaolon jälkeen. Samaan aikaan kaupungin patologi ja lastenlääkäri Sara Linton on päättänyt vihdoin kertoa tunteistaan poliisipäällikkö Jeffrey Tolliverille. Hän saapuu poliisiasemalle, jossa konstaapeli Brad Stephens kierrättää meluisaa koululaisryhmää. Äkkiarvaamatta heidän ympärillään alkaa silmitön tulitus...


blogivirta.fi
Swashbuckling -

"Pyhyyden ytimessä, tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta" julkaistiin mukavasti näin joulun alla. Siitä myös keskusteltiin aika paljon. Tutkimus kiinnosti myös uskonnollisia tahoja Esimerkiksi "Kotimaa" kuvasi , että "Kirkko ja uskonto edustavat pyhää joka kuudennelle suomalaiselle" . Tämä on hyvin mielenkiintoinen tulos, sillä olemme tottuneet kuulemaan puheita siitä miten Suomi on kristillinen maa. Samoin olemme tottuneet kuulemaan että joulujuhlien ja...


blogivirta.fi
Aamukahvilla -

Istun kahvilassa ja lähetin juuri vahingossa AirDropilla jollekin tuntemattomalle valokuvia kirjailija Kari Hotakaisen Me Naiset -lehden haastattelusta, josta inspiroiduin tänään jalkahoidossa. En tiedä, kuka ne otti vastaan, mutta hän varmasti - Read more...


blogivirta.fi
Uusi Kuu -

Slaughterin voisi laittaa samaan lainausestoon itselleni Lehtolaisen kanssa. Amerikkalaisen poliisin aseenkäyttö ja muu toiminta on todella vierasta pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsenelle. Loppuratkaisu erityisesti jäi ikuisesti mieleen asenteidemme erilaisuudesta. Jos äiti kohtaa aikuisen lapsensa, jonka on joutunut hylkäämään vauvana, niin mitä sitten tehdään. Lapsi on siis tehnyt kaikenlaisia rikoksia. Pohjoismaisessa ratkaisussa lapsi menee vankilaan ja kärsii...


blogivirta.fi
Skutta - vihreää Helsinkiä -

Helsinkiläisille lähimetsät ovat tärkeitä. Varsinaisia suojelualueita ei Helsingissä ole paljon ja erityisesti metsäisiä suojelualueita on vähän. Kaupunginhallitus hyväksyi vuonna 2010 Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman 2008-2017 (LUMO), jonka tueksi hyväksyttiin vuotta myöhemmin luonnonhoidon linjaukset. Lisäksi Helsingin ympäristökeskus on laatinut kaupungille luonnonsuojeluohjelman. Ohjelmat ja linjaukset ovat suuri parannus Helsingin...


blogivirta.fi
Oppitori -

aakkoset, aallokko, aalto, aaltoileva, aaltoilla, aaltoilu, aaltoviiva, aamen, aamiainen, aamu, aamuhetki, aamuhämärä, aamunkoi, aamunkoite, aamunkoitto, aamunsarastus, aamupala, aamupimeä, aamupuhde, aamurusko, aamutuimaan, aamuvarhain, aapinen, aapiskirja, aaria, aarnio, aarniometsä, aarre, aasi, aasimainen, aataminpuvussa, aate, aateli, aateliset, aatelisto, aateloida, aateperä, aateperäinen, aatesuunta, aatteellinen, aatteeton, aava, aava paikka, aave, aavemainen, aavikko, aavistaa...


blogivirta.fi
Nettihuijaukset -

Eduskuntavaalit lähestyvät, joten tämäkin blogi kantaa vastuunsa kansan valistamisesta, ja pyrkii parhaansa mukaan lisäämään tietoisuutta eri ehdokkaista. Älkää haksahtako huijauksiin, vaan äänestäkää oikein. Omasta vaalipiiristäsi riippuen voit valita parhaan ehdokkaan seuraavista. Suomen työväenpuolue STP Ehdokkaina ovat mm. seuraavat henkilöt: Risto "Abdullah" Tammi , joka tuli tunnetuksi Suomen islamilaisen puolueen perustajana. Aikaisemmin hän on kuulunut mm. Jehovan...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Satu herää Hammaslahdella, Joensuun vieressä. Kello on yksitoista aamulla ja Sadulla on ollut kylmä yö. Hän on nukkunut pelkässä makuupussissa paljaalla maalla. Auringonpaiste ja lintujen laulu ovat tunkeutuneet kauniina hänen ohueen uneensa. Nyt aurinko on jo korkealla ja on lämmittänyt yön tärissyttä matkaajaa. Satu aukaisee makuupussin vetoketjun, että jo kuumuudeksi kehittynyt lämpö pääsee tasaantumaan. Hän makaa selällään ja katselee sinistä taivasta. Tässä mä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 17 18 Seuraava »