Tänään on 19.04.2019 18:19 ja nimipäiviään viettävät: Pilvi, Pälvi, Bernhard ja Bernt. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle karo hämäläinen


Petri Järveläinen -

Kurjat keisarit ja ruhtinaat eivät ole tilanneet unettomiksi öikseen vain tarinoita ja näytelmiä vaan myös musiikkia. Niinpä tarina, jota tutkijat eivät pidä totena, kertoo, että kreivi Kaiserling tilasi J. S. Bachilta sarjan klaveerisävellyksiä cembalistinsa Johann Gottlieb Goldbergin annostelemiksi nukahtamispillereiksi. Olen kaivannut niitä korviini. Minulla on Gouldin lp, mutta levarin levittyä jo 10 vuotta sitten hankin ensin kannettavan cd:n jonka kytkin viritinvahvistimeen...


blogivirta.fi
AAMIAINEN RUOHIKOLLA -

Tämän vieraskirjoituksen laatija on ravintovalmentaja ja urheilun harrastaja Jussi Riekki. Hänen mukaansa urheilijan ravitsemuksen tärkein tehtävä on taata kiitettävä ravitsemustila harjoittelua, urheilusuoritusta ja suorituskyvyn kehitystä varten. Energiaravintoaineiden ja suoja-aineiden saannin tulee olla riittävää ja nestetasapainon kunnossa. Käsittelen ensimmäisenä liikunnan energianlähteitä. Kappaleesta opit, miten kaikilla ravintoaineilla on oma roolinsa suorituskyvyssä...


blogivirta.fi
Varasto -

KIRJAILIJAT Claes Andersson Kari Arminen Tapani Bagge RUNOUSnOPPIA Kristian Blomberg Valkoinen piste, pilkku Mikael Brygger Arjentola Rita Dahl Kirjailijan häiriöklinikka Kirsti Ellilä Versoja Vesa Haapala Olo ja muoto Pauliina Haasjoki Maijan ilmestykset Maija Haavisto Kaisa Halmkrona Post Scriptum Tero Hannula Marko Hautalan kirjallinen blogi Hulkko & Heiskanen Johanna Hulkko, Marjo Heiskanen Neonvalot Teemu Helle Work in progress Hannu Helin Aaltopahvia Essi Henriksson Margaret Pennyn...


blogivirta.fi
Vaihto-oppilaana Venäjällä -

Lisään tässä juuri valmiiksi saadun vaihto-opiskeluraportin, joka pitää antaa kaikille avustusten antajille, jotka ovat osaltaan auttaneet matkaani. Tässä on kopio raportista. Vaihto-oppilasraportti Olin opiskellut puolitoista vuotta venäjää Tampereen teknillisessä yliopistossa, kun kevään vaihto-oppilashaut alkoivat. Siis puolitoista vuotta! Tämä tarkoitti sitä, että osasin numerot nollasta sataan ja kertoa muutaman asian itsestäni kuten ikäni ja sen missä asuin. Täysin...


blogivirta.fi
Yhteisöllisyys -

Elämälle kiitos kiitos teille asiassa auttaneille olen "kokemusta" rikkaanpi Olen kokenut "helvetintuskat" eturauhasen "hyvänlaatuinen" liikakasvu, viiva virtsakivi, 5 millin tukki minun pikkupillin. Teuvo Hämäläinen Sunnuntai 2.9.2018


blogivirta.fi
Tianmimi -

liittyy tällä kertaa toimeentulotukeen. Hans Hämäläinen vaatii toimeentulotuen tarveharkintaa muutettavaksi koskemaan ainoastaan yksilöä, eikä "perhettä", kuten nyt tapahtuu. Tähän vaatimukseen voin yhtyä - perustuloa odotellessa. Käytännössähän KELA antaa toimeentulotukea "perheelle", mikä merkitsee, että yhdessä asuvat henkilöt (avio-, avopuolisot, parisuhteensa rekisteröineet ja kämppikset) katsotaan elatusvelvollisiksi suhteessa toisiinsa, mitä ei kuitenkaan...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

20 km sieltä Värtsilän navetan ylisiltä takaisin päin Kemmiinmäille Katri Helenan raittia pitkin katettuun katsomoon - ja Maijuhan se siinä taikka siis Lassilan , Algoth Tieäväisen (1868-1918), kirjoittamina Vatanen ja Ihalainen porsaan, viinan ja naisen perässä töytäilevät. Jos tekijää ei tuntisi ja meille esitettäisiin moinen juoni ja menon hytke niin: ilman muuta ajattelisi jotta no se on sitä tavanomaista kevytkorkokenkäistä kesäteatteria. Vaan kun tietää että...


blogivirta.fi
40+ blogit -

yrtit, oliiviyrtti Santolina viridis sitruunatimjami Thymus vulgaris ranskalainen rakuuna Artemisia dracunculus var. sativa タラゴン rosmariini Rosmarinus officinalis ローズマリー tummakurjenpolvi Geranium phaeum ´Album` ゲラニウム ファエウム アルブム lehtoakileija Aquilegia vulgaris オダマキ 尋常性


blogivirta.fi
Suomi-futis -

Ensimmäinen puoliaika oli todella heikkoa peliä molemmilta joukkueilta. Kreikka iski, kun Nikos Karells viimeisteli takanurkkaan. Toiselle puoliajalle tempo nousi ja suomi sai enemmän tilanteita. Lopulta hyvästä hyökkäyksestä Jarkko Hurme iski kavennuksen. Kaikenkaikkiaan Suomen olisi pitänyt haastaa enemmän vierailijaa. Liian paljon palloa vain liikuteltiin pelaajalta toiselle. Jarkko Hurmeen nosto avaukseen oli loistava veto, mutta missä oli Alexei Eremenko junior? Teemu Pukki oli...


blogivirta.fi
Suomi-futis -

Miesten jalkapallon A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen on nimennyt 23 pelaajan ryhmän EM-karsinnan vierasotteluun Unkaria vastaan (14.11.) ja A-maaotteluun Slovakiaa vastaan (18.11.). Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen eli tulevien Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Tommi Kautonen on puolestaan nimennyt 20 pelaajaa maaotteluun Unkaria vastaan. A-MAAJOUKKUEEN EM-KARSINTAOTTELU UNKARI - SUOMI 14.11.2014 klo 20.45 Florián Albert Stadium, Budapest A-MAAOTTELU SLOVAKIA - SUOMI 18.11.2014...


blogivirta.fi
Hamsteriblogi -

No niin, Elvis palautettiin näyttelyreissulta kotiinsa ja sain samalla myös sen arvostelukaavakkeet. Se osallistui sekä ulkomuotoluokkaan että lemmikkiluokkaan. Ulkkiksessa ei mennyt kovin kummoisesti, kokonaisarvosana oli hyvä ja tuomarina oli Marjut Kaakinen. Kokonaisuudessaan lappunen kertoo tällaista: Pää, silmät, korvat: hyvä leveys, erottuva kuono-osa, liian suuret korvat Tyyppi, koko: hyvä, tasainen tyyppi, koko erittäin hyvä Väri: erinomaiset, hyvinrajautuneet merkit...


blogivirta.fi
Matti Kosonen -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4 Anteeksi etten ole kirjoitellut pitkään aikaan, jotkut ovat jo kaipailleetkin juttujani. Ilmeisesti, että on hyvä kun on joku jolle saa nauraa. Ihmisen ei pitäisi koskaan sanoa tai kirjoittaa mitään suuttuneena. Minäkin odottelin viikon valtuuston jälkeen mieleni tasaantumista, etten kirjoittaisi jotain loukkaavaa. Nyt kun olen saavuttanut tasapainon ja mielenrauhan, yritän mahdollisimman diplomaattisesti...


blogivirta.fi
Aamiainen ruohikolla -

Tämän vieraskirjoituksen laatija on ravintovalmentaja ja urheilun harrastaja Jussi Riekki. Hänen mukaansa urheilijan ravitsemuksen tärkein tehtävä on taata kiitettävä ravitsemustila harjoittelua, urheilusuoritusta ja suorituskyvyn kehitystä varten. Energiaravintoaineiden ja suoja-aineiden saannin tulee olla riittävää ja nestetasapainon kunnossa. Käsittelen ensimmäisenä liikunnan energianlähteitä. Kappaleesta opit, miten kaikilla ravintoaineilla on oma roolinsa suorituskyvyssä...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Kesäkapina / Summer Revolt. Titta Karakorpi. NAINEN UUDEN AALLON ELOKUVASSA OSA 2 SUNNUNTAI 9.9. klo 9.00 Risto Jarva: NAINEN JA YHTEISKUNTA (1968) Risto Jarva: PAKASTEET II (1970) Katkelmia Tarja Markuksen elokuvista vv.1968–69. Tekijävieraana Tarja Markus klo 10.00 JULKKIKSET JA MALLIT MAALITAULUINA Puheenvuoro: mediatutkija Laura Saarenmaa Katkelma Jatkoaika (1969) -ohjelmasta klo 10.30 Eila Kaarresalo: AMPUMARATA (1969) Tekijävieraana Eila Kaarresalo-Kasari klo 11.00 KAHVITAUKO...


blogivirta.fi
puolivillain -

Oltiin jätkien kaa syömäs yhes keskustan ristorantes. Hämäläinen oli koko illan aika omituinen. Se piti puhetta yllä, niinku yleensä, mutta sen läppä oli tavallistakin levottomampaa. Se avautu et se ei meinaa olla enää meidän porukan nokka. - Tulee uusii jätkii. Jatkatte duuneja vaan iha normaalisti. Saunotte ja roudaatte ja hoidatte keikat. Kyylien suhteen pidetään matalaa profiilia. Ei hankita ylimääräistä huomioo. Paperit pidetään kunnossa. Toiminnan pitää näyttää...


blogivirta.fi
Opiskelijamedia Trombit -

Jenni Korpilaakson suorassa puhelinhaastattelussa pitkän linjan kehonrakentaja Niina Hämäläinen. Keskustelunaiheina mm. kilpailut kehonrakennuksessa ja niihin liittyvät kisadieetit, ennakkoluulot sekä musiikin merkitys treenaamisessa. Kuva: Niina Hämäläisen kotialbumi Voit kuunnella koko lähetyksen täältä: https://trombit.net/radio-mainio-mieleton-musashow-11-12-2018-klo-1200-1245/


blogivirta.fi
Sallan lukupäiväkirja -

Kansi: Mika Kettunen / Bonnier. Podin muutaman päivän flunssaa ja kipeänä sitä kaipaa jotakin viihdyttävää ja helppolukuista kirjaa. Tartuin äidin suosittelemaan John Grishamin Firmaan , joka on 1990-luvun alussa julkaistu lakimiestrilleri. Kannessa puhutaan "oikeussalitrillerissä", mutta ei tässä oikeussalissa käydä kertaakaan. Kirjan nimi on jäänyt mieleen myös samannimisestä elokuvaversiosta, jossa Tom Cruise näyttelee. En tosin muista nähneeni elokuvaakaan. Kirjassa...


blogivirta.fi
Stoori -

Anneli Karppinen ja Hannu Hiltunen tekevät taidokkaasti sikermän mitä erilaisimpia rooleja Hetkiä 1918 -esityksessä. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen, Jyväskylän kaupunginteatteri. Hetkiä 1918. Jyväskylän kaupunginteatterin pieni näyttämö, tekstien valinta ja sovitus Sirke Lääkkölä, ohjaus Hilkka Hyttinen näyttelijät Hannu Hiltunen ja Anneli Karppinen, muusikot Eliisa Suni ja Ilkka Kauppi. Jyväskylän kaupunginteatteri tarttui sadan vuoden takaisiin tapahtumiin tällä...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

WSOY (1946) — rakkaus, maaseutu, avioero. ”Marjasato meni hukkaan, marjojen raakilot olivat kuivuneet, niin kuin omenapuiden raakilot kuivuivat puissa, viinimarjapensaiden tertut puutarhoissa nuivettuivat ja marjat olivat pieniä ja rypistyneitä. Korsi viljoissa jäi lyhyeksi, se lisäisi rehun puutetta talvella, sillä ihmisillä ei tulisi olemaan edes olkia eläimilleen syötettäväksi.” Kuulostaako tutulta? Heinäkuun ennätyshelteissä tämä Helvi Hämäläisen pienoisromaani...


blogivirta.fi



Hyvinkään Veitsi -

Ida Elina konsertoi Hyvinkään Joutsenessa 25/9. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan (teksti Dietrich Bonhoeffer , suomennos Anna-Maija Raittila, sävel Erkki Melartin ) Virren taustasta. Konevitsan kirkonkellot Ida Elinan kotisivut täällä Näin kommentoi Pirjo Hämäläinen Ida Elinan edellistä vuoden 2016 konserttia Hyvinkäällä.


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Täällä Pohjantähden alla / Under the North Star. Red Guard platoon leader Akseli Koskela (Aarno Sulkanen), to the right: Akusti Koskela (Paavo Pentikäinen), Oskari Kivivuori (Pekka Autiovuori) and Elias Kankaanpää (Kari Franck). – On the way to the front when it is already obvious that the cause is lost, and the way is littered with corpses. Under Polstjärnan     FI 1968. PC: Fennada-Filmi. P: Mauno Mäkelä. D: Edvin Laine. SC: Väinö Linna, Juha Nevalainen, Edvin Laine, Matti...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Lohet ja taimenet nousivat nieluun parvissa Kalojen ylisiirtolaitteen kehittäminen rakennettuihin jokiin on yksi hallituksen vaelluskaloihin liittyvistä kärkihankkeista. Oulujoen Montan ylisiirtolaite on prototyyppi, jonka avulla testataan vaelluskalojen liikkumisen mahdollistamista ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron elvyttämistä voimakkaasti rakennetuissa vesistöissä. Ylisiirtolaite. Kuva: Fortum Laitteesta saadut kokemukset ovat lupaavia. Loppukesän ja syksyn aikana...


blogivirta.fi
puolivillain -

Hämäläisen cooliutta hankalissa tilanteissa ei voi kuin ihailla. Se vastas kylmän rauhallisesti mut sit se sanoi jotain, joka sai meidät kaikki putoilemaan: - Minä olen. Johan teitä on odotettukin. Mitä hittoo? Onks Hämäläinen kääntänyt takkinsa? Mitä se läppä eteenpäin menemisestä jiiänee oikein oli? Onks tää väijytys? Mitä Hämäläiselle on maksettu? Ja kuka sen on ostanu? Lähetäänks me kaikki nyt syömään luumukeittoo Ankannokalle? Äspee puki teoiksi kaikkien...


blogivirta.fi
puolivillain -

Meinattii ajaa parit tinalot kumoon, kun me karautettiin virastotalon pihalle. Siellä oli vissiin joku sinitakkien torikokous. Vedettiin Honda parkkiin ja liityttiin ihan pokkana joukon jatkoksi, kun siinä näkyi olevan jannuu siviileissäkin vaikka kuinka. - Ollaan, ollaan pojat nyt täällä pihalla, kun siivoojat on jo vahanneet lattiat. Ne hirmustuu, jos jos me mennään mennään tassuttelemaan käytäville. Kaljuuntunut ukko, pehmeä toimistopulla koetti rauhoitella alaisiaan. - Tämä...


blogivirta.fi
Sediksen elokuvablogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Uuno Turhapuro armeijan leivissä Suomi 1984. Tuotanto : Filmituotanto Spede Pasanen. Tuottaja : Pertti ”Spede” Pasanen. Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuotantopäällikkö : Ere Kokkonen. Suunnittelu : Ere Kokkonen, Spede Pasanen, Simo Salminen, Vesa-Matti Loiri. Kuvaus : Martti Kakko. Leikkaus : Eva Jaakontalo. Musiikki : Jaakko Salo. Äänitys : Pekka Lampela, Heikki Partanen. Miksaus : Tuomo Kattilakoski. Lavastus : Kristine Elo. Naamiointi ...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Helsingissä Antinkatu (nyk. Lönnrotinkatu) 1:ssä puri 22.3.1886 koira professori Gustafssonin 5-vuotiasta Karl-poikaa. Tästä ei huolestuttu, sillä/vaikka sama koira oli aiemmin purrut perheen tytärtä. Mutta kun koira seuraavan viikon aikana hyökkäsi usean muun kimppuun se toimitettiin 28.3. eläinlääkäri Lundgrenille, jonka luona koira kuoli 31.3. Lundgren tutki koiran seuraavana päivänä ja havaitsi sen vesikauhuiseksi. Vielä vuotta aiemmin tämä olisi tarkoittanut lähes...


blogivirta.fi
Kabaree Kulkukoira -

Ville Ropponen Tuskin mikään kirjoittamisen laji on koetellut hermojani samalla tavalla kuin kritiikki – enkä puhu nyt omien teosteni arvioista. Puhun kritiikin kirjoittamisesta. Olen harjoittanut kriitikon eli taiteen arvostelijan työtä yli kaksikymmentä vuotta ja tehnyt sitä innolla. Mutta silti jo pitkään olen harkinnut kritiikon työn lopettamista. Samat mietteet aina tammikuun alkaessa. Mistä ihmeestä on kysymys? Ennen kuin menen lopettamisaikeideni syihin, valaisen joitakin...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka kommentoi muutama päivä sitten Twitterissä kuinka on käynnissä kampanja pedofilian laillistamiseksi. Tästä kuitenkin alkoi se, että hänen työantajansa Jyväskylän yliopisto aloitti julkisen lynkkauskampanjan professori puolimatkan kommenteista, joista nyt Jyväskylän yliopisto sanoutuu irti. Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen ilmoitti mm. että Puolimakan kirjoitus oli homofoobinen. Puolimatka oli kirjoittanut...


blogivirta.fi
Oppitori -

Arpoja   *  laaja alekkainen lista sananmuunnoksia verkosta koottuna, toinen alekkainen lista  - mukana kaikenlaisia sanaleikkejä *  Wikisitaateissa  * Wikisitaattien lista riisuttuna lähdeviitteistä  * Lapsille sopivia vähemmän kaksimielisiä sananmuunnoksia täällä . Vitun kansanperinnettä . aatoksellinen sihti, aatos sillille, aatos sinulle, aatos Sissille, aatos ja sirpa, Aatto silleen, abit hermoili, ahtaajien lakoista, ahtava Maisa, Aija entää, Aijalla on tehdas, Aijan...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 Seuraava »