Tänään on 23.10.2019 23:40 ja nimipäiviään viettävät: Severi, Severin ja Sren. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kattaus


Lipstick Love -

Lokakuuta on vietetty jo viikon verran ja pääsen vasta nyt kertomaan teille mun syyskuun Boxycharmista! No parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan ja tämäkin olisi tullut esiteltyä jo viime viikolla, mikäli en olisi päättänyt esitellä mun uusinta kauneusboksia Ipsy Glam Bag Plussaa ensin. Olen tilannut Boxycharmia noin 1,5 vuotta ja se on käytännössä koko sen ajan ollut mun ehdoton suosikkini. Nyt se on kuitenkin saanut todella vahvan kilpailijan Ipsy Plussasta, enkä tällä...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Ardbeg Torstai 19.9. Islayn aurinkoinen torstai aloitettiin kävelylenkillä Atlantin rannalle. The Mull of Oa & American Monument tarjosivat reilun tunnin aamureippailulle huikean maiseman ja pitihän täällä viskiäkin toki maistella. Lasiin kaadettiin hieno  Caol Ila . Samplepullossa Caol Ila 15 yo 43% (1980's ceramic decanter). Arvio tulossa myöhemmin. Retkeilyn ja viskipiknikin jälkeen teimme vielä pienen pysähdyksen Port Ellenissa ja pienet maistiaiset kylän nimeä kantaneen...


blogivirta.fi
Stylefellow -

Stylefellow’n tyylikkään elämän lifestyle-tapahtuma, Aika Tyylikäs, järjestetään nyt seitsemännen kerran. Paikka on tänä syksynä Lahden Isku Center. Tällä kertaa mukana on loistava kattaus upeita kotimaisia koruja, sillä paikalle saapuu useampi Kuukauden koru –artikkelisarjassa esitelty suunnittelija. Tilaisuus on hieno mahdollisuus nähdä monipuolinen valikoima kotimaisia taidokkaita koruja ja tavata suunnittelijoita. Lisäksi illan aikana on kätevää ostaa omat […]


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Bowmore 1968 25 yo ja Bowmoren tislaamo Viskimatkamme Skotlantiin starttasi 16.9. maanantain aamulennolla Helsingistä Edinburghiin viiden henkilön voimin.  Edinburghin kentältä mukaan napattiin vielä yksi matkalainen ja näin kuuden hengen tiimimme oli valmiina viikon koitokseen. Etukäteen varattu tilataksi oli sovitusti odottamassa ja matka kohti Campbeltownia alkoi. Heti Glasgown jälkeen koitti ensimmäinen pysähdyspaikka, eli matkan ensimmäinen tislaamo. Auchentoshan olikin...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Vietettiin eilinen ja tämä päivä Helsingin messukeskuksessa LEGO-rakennustapahtumassa . Mieheni ystävä, joka harrastaa myös suomalaisten junien legorakennusta, oli ilmoittautunut näytteilleasettajaksi ja pyysi meitä mukaan, meillä kun on myös näitä itse tehtyjä legojunia ihan kiva kokoelma. Yhteisvoimin saatiin aika hieno kokonaisuus aikaan ja toisin kuin olisin etukäteen uskaltanut edes odottaa, meidän ekaluokkalainen jaksoi koko viikonlopun nököttää pöydän takana (toki...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Miten muka ihmisen kehityshistoria mahtuu teatteriesitykseen? Totesin, hyvin mahtuu. Sillä ihminen on vain pieni osa maapallon elämää ja kehitystä, ehkä jopa lyhytaikainen laji. Joten ei siitä suurempaa numeroa kannata tehdäkään. Maapallo ei kaipaa ihmistä, toisin päin se toimii. Emme pysty elämään, jos häiritsemme luonnon omaa järjestystä. Tästä on kyse Hararin kirjassa ja sen teatterisovituksessa. Joka on komea kattaus visuaalisesti ja audiovisuaalisesti, ja näihin...


blogivirta.fi
Eliza does Oz -

Mornington Peninsula on melbournelaisten suosittu lomakohde, joka sijaitsee vain noin tunnin ajomatkan päässä Melbournesta. Niemimaa houkuttelee vierailijoita ympäri vuoden monipuolisella tarjonnalla hiekkarantoja, kumpuilevia viinitarhoja sekä upeita luontoelämyksiä. Great Ocean Roadin reissumme päätteeksi hurautimme tuolle saappaanmuotoiselle niemimaalle Melbournen eteläpuolelle syksyisen viikonlopun viettoon.  Viinitiloja ja kulinaarisia elämyksiä  Erityisesti laadukkaiden...


blogivirta.fi
Muoti mielessä -

Ei ole kuulkaas ollenkaan tavallista istahtaa kotitoimistosta olohuoneen ruokapöytään tällaisen kattauksen äärelle. Valitettavan usein lounashetki kotona hoituu saarekkeen äärellä pikaisesti syöden. Myönnän myös, että valitettavan usein lounas jää kokonaan välistä ja napostelen vain jotain satunnaista kaapista. Meillä tehdään joka päivä lämmin iltaruoka, joka nautitaan yhdessä. Ruokahetken aika kuitenkin vaihtelee töistä johtuen, mitään tyypillistä kello viiden...


blogivirta.fi
Stylefellow -

Joensuun Kelloharrastajat puuhamies Leo Tuokon johdolla on järjestämässä Pitkospuu Productionsin kanssa ja tiloissa kiinnostavan kelloillan paikallisille ja kauempaakin paikalle tuleville kellonystäville. Tiistaina 17. syyskuuta kello 16 alkaen järjestettävä tilaisuus on jatkoa vuotta aiemmin järjestetylle kelloillalle, joten pienimuotoisesta perinteestä voidaan kohta puhua. Hyvä kattaus kellomerkkien edustajia Kelloillassa on mukana tukku kelloharrastajille tuttuja...


blogivirta.fi
Levyhylly -

Jos jostain etsisi musiikillista tiivistelmää 90-luvusta, niin tämä levy saattaisi olla lähellä sitä. Soundtrack ja sen supersuosittu leffakin ilmestyivät vielä aika tasan päivälleen 90-luvun puolessa välissä (tosin soundtrackin musiikit ovat äänitetty vuosien 93-95 välissä). Kansiteksteissä luvataan pääosin ennenkuulumatonta musiikkia sellaisilta artisteilta kuin: U2, Seal, PJ Harvey, Nick Cave, Flaming Lips, Method Man, The Offspring, Michael Hutchence, Mazzy Star, Massive...


blogivirta.fi
Kirjakassi -

Kannen kuva: Istock Photo/ Shutterstock Suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti Rosella Postorino Suden pöydässä Le Assaggiatrici 2018 Suomennos: Helinä Kangas Bazar kustannus 2019 334 sivua Kirjastolaina Syyskuun alkuun on kädessäni ollut yksi syksyn mieleenpainuvimmista romaaneista: Suden pöydässä Rosella Postorinon neljäs romaani, joka on jo ehtinyt napata palkintoja, ennen kuin ilmeistyi suomennettuna muutama hetki sitten. Kirjailija kertoo kirjansa Huomautuksien ja kiitoksien alussa...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Kävin eilen aamulla hakemassa itselleni elokuun Ihana Sinä -kauneusboksin ja mulla loksahti suoraan sanottuna leuka auki, kun sain boksin avattua ja näin sen sisällön. Pidin heinäkuun boksista oikein kovasti, mutta tämä elokuun boksi oli vielä sata kertaa parempi! Ja se on multa aika paljon sanottu, kun omistan kosmetiikkaa jo sen verran paljon, etteivät nämä kauneusboksit välttämättä onnistu mua juurikaan sisällöllisesti yllättämään. Tämä yllätti ja tosiaan...


blogivirta.fi
Sisustus ja Sepustus -

Yksi itselleni mielenkiintoinen katselukohde asuntomessuilla on ruokapöydät ja niille tehdyt kattaukset. On myös mukava katsoa millaisia tuoleja ja ruokapöytiä on yhdistelty. Tässäpä pitemmittä puheitta muutama kuva niistä. Useimmat pöydät valkoisia ja vain yksi musta sekä muutama puunsävyinen. Kyllä se valkoinen aina vaan pitää pintansa suosituimpana sävynä. Löytyikö suosikkia? Artikkeli Kouvolan asuntomessujen ruokapöytiä ja kattauksia julkaistiin ensimmäisen kerran...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Tämän vuoden Wacken Open Airin päätöspäivä tarjosi nähtävää jälleen monella rintamalla. Iltapäivästä huomio kiinnittyi ensimmäisenä päälavalle, jossa esiintymisvuoronsa sai tuttuakin tutumpi Battle Beas t. Bändi otti ison lavan haltuun mallikkaasti ja keikka oli totutun viihdyttävä. Yleisöäkin oli paikalla jo valtavasti! BB:n jälkeen vuorossa oli siirtymä Beer Gardeniin ja siellä luvassa oli annos nostalgiaa. Kim McAuliffen johtama Girlschool tarjoili kattauksen...


blogivirta.fi
Huminaa -

Tauon jälkeen palasin Teatterikesään ja blogin äärelle, jälkimmäiseen tosin jälleen vain hetkeksi, sillä siirryn pian uuden Thalian temppelin palvelijaksi. Mutta sitä ennen nautiskelen neljän päivän ja seitsemän esityksen kattauksen kaikenlaista teatteria. Slick on ruotsalaisen näyttelijän ja tanssitaiteilijan Sofia Södergårdin drag king -esitys, jossa pullistelee hänen alter egonsa Qarl Qunt. Södergårdin drag on todella taitavaa, lisäksi hänen tanssiaan on ilo katsoa...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

  Leivoin pitkästä aikaa vanhan hittireseptini, katkarapu-kinkkupiiraan. Meillä kävi nimittäin eilen ystäviä istumassa vaihteeksi kahvipöydän ympärillä. Minusta tarjottavia ei tarvitse olla sen seitsemää sorttia, riitää, että on pari todella hyvää, ruokaisaa ja maukasta, yksi suolainen… The post Helppo ja herkullinen katkarapu-kinkkupiirakka appeared first on Fab Forty Something .


blogivirta.fi



Fab Forty Something -

  En välitä hurjista helteistä, mutta illat ovat ihania. Kuin ulkomailla. Meidän terassi menee varjoon noin iltaseitsemältä, ja silloin on kiva kattaa nätisti ja laittaa grilli kuumaksi. Olen tänä kesänä tehnyt iltaruuaksi erilaisia salaatteja, jossa… The post Helleillan kattaus kotiterasilla appeared first on Fab Forty Something .


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Kurkumalla maustetut kukkakaalit ja porkkanat sekä tahinikastike 1 kukkakaali  2 porkkanaa 2 valkosipulinkynttä 1 chilipalko 2 rkl sitruunan mehua  öljyä paistamiseen kurkumaa suolaa ja pippuria 1 dl paloiteltuja cashewpähkinöitä persiljaa Pilko kukkakaali pieniksi nupuiksi. Halkaise porkkanat pitkittäissuunnassa ja esikeitä muutama minuutti. Pilko valkosipuli ja chili. Paista kasviksia lempeällä pannulla niin kauan, että ne kypsyvät. Purista päälle sitruunan mehua ja mausta...


blogivirta.fi
Tatu Japanissa -

Hepskukkuu! Kurkataas taas mitä kummallisten japanilaisten kotien maailmaan kuuluu. Kattaus on tällä kertaa taas pientä ja erikoista. Edellisen osan voitte lukea täältä. ”Viihtyisä” pihapiiri. Lienee jonkinmoinen opiskelija-asuntola, jossa jokaisella asukkaalla on …. tilaa. *** Onpas siinä näppärän kokoinen varasto tavaroille. Eiku hetkonen… oven pielessä on postilaatikko. Ei kai vain? Kyllä, kyseessä on asunto varustettuna ihan […]


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Amorphis feat. Anneke van Giersbergen Tämänvuotinen Tuska-festivaali juhlittiin 28.-30.6 Helsingin Suvilahden uudistuneella alueella mitä parhaimmassa kesäsäässä. Alueen uudistuksiin ja festarin palvelutarjontaan palaan myöhemmin omana juttunaan, mutta nyt hypätään suoraan ensimmäisen festaripäivän bänditarjonnan kimppuun. Laajasta valikoimasta katseluun valikoitui seuraava seitsemän bändin kattaus. ARION Omalla kohdallani päivän avasi Arion, jonka melodinen metalli sopi...


blogivirta.fi
Sillä sipuli -

pressiliput saatu järjestäjiltä Meillä alkoi perjantaina kesäloma. Aloitimme sen mitä parhaimmalla tavalla eli kurvaamalla Suvilahteen Tuska festareille . Viime vuonna olimme Tuskassa ensimmäistä kertaa kaksin. Olemme koko vuoden kehuneet kaikille festaripuheiden alkaessa Tuskan leppoisan mukavaa tunnelmaa ja toimivuutta. Siksi meistä oli ilo palata festeille, varsinkin kun tiedossa oli hyviä tuttuja bändejä ja mielenkiintoisia uutuuksia. Me ehdimme paikanpäälle perjantaina ja...


blogivirta.fi
Muoti mielessä -

Huomenta ja päivää – asiat jotka sekoittuvat lomalla. Tänään paistaa aurinkokin jo aamusta, sunnuntait on parhautta, niin lomallakin. Saarekkeen sijaan syömme tänään aamupalaa oikein ruokapöydän äärellä. Se jos mikä tuntuu pitkästä aikaa erityiseltä, sillä (toisen) kiireiset työaamut eivät anna aikaa pitkälle aamupalalle, saatikka inspiroi kattamaan sitä mitenkään muuten kuin pakollisin, toki nätein, astioin. Kesän kunniaksi [...]


blogivirta.fi
Muoti mielessä -

Tervetuloa kurkkaamaan meidän kotiin pienen kotikierroksen merkeissä. Tein eilen vähän juhannussiivoilua ja nyt on ihana aloittaa pitkä juhannusviikonloppu siivotussa kodissa. Mitään kummempia juhannussomistuksia en vielä ole ainakaan laitellut, katsotaan miten kotona oleskelun lomassa pöydille alkaa kertyä kukkaimppuja, kynttilöitä ja kattauksia – niillä se tunnelma syntyy. Kotikierros meidän kotona.. Olinkin eilen ahkera IG storyjen puolella, siellä [...]


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Hansakortteli tarjoaa hyviä uutisia herkkusuille, sillä kauppakeskuksessa aukeaa tämän kesän ja syksyn aikana kolme uutta ravintolaa ja täysin uudistettu Aschan-kahvila ja Arnolds. Taco Bell -pikaruokaravintolaketju laajenee Turkuun ja avaa tähän mennessä ketjun suurimman ravintolan Suomessa Hansakortteliin. Uutta ravintolaa päästään juhlimaan 12. syyskuuta osoitteessa Eerikinkatu 15. ”Taco Bell -fanit ovat odottaneet kovasti ravintolaa Turkuun ja nyt pääsemme heidän...


blogivirta.fi
Sara Parikka -

Moikka! Vielä ehtii suunnittelemaan juhannuksen kattauksia. Me ollaan tänä Jussina kotona, mikä tuntuu ihanan helpolta. Meinataan kattaa yläte… Artikkeli perunasalaattiresepti & juhannuskattaus julkaistiin ensimmäisen kerran Sara Parikka .


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »