Tänään on 17.02.2019 11:57 ja nimipäiviään viettävät: Väinö, Väinämö, Carita ja Rita. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kauneimmat käsityöt


karhun kakka -

Nyt on Erityispedagogiikan perusopinnot valmiina ja hakemus seuraavaan opintorupeamaan postitettu. Kylläpä tuntuu hyvälle! Tuli sitten todistettua että erityispedagogiikan perusopinnot on mahdollista tehdä työn ohessa yhdeksässä viikossa. Se onko siinä mitään järkeä ja miten oma mieli ja ihmissuhteet voivat rupeaman jälkeen, on vähintäänkin vakavasti pohdittava ja puntaroitava. Minä kiitän läheisiäni, että ovat jaksaneet. Oman osansa teki myös Jyväskylän avoin yliopisto...


blogivirta.fi
karhun kakka -

Joku epäili että tuleeko aika pitkäksi kun on loma ja kaikkea. Ei ainakaan tänään tullut. Aloitin aamun haaveilemalla keveistä kesäkengistä. Minulla kun on isot ja rumat jalat, jotka on pakko verhota pitkillä housuilla, niin olisi kivaa kun olisi edes sellaiset kengät joissa on hyvä olla. Ja kun kaikki pitää saada heti, niin helpoimmalla pääsee kun tuunaa vanhat kengät toimiviksi. Alkuperäiset tohvelit eivät kestäneet edes jalassa kun olivat vain tuommoiset jalkaan...


blogivirta.fi
karhun kakka -

Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana valmistui kolme kaulakorua. Sinivihreää väkersin talvella erkkaopintojen ohessa. Siinä on kolmenlaisia helmiä, jotka kaikki kävin Sinooperista ostamassa. Punaoranssin pitkän kaulanauhan helmet on joskus kirpparilta mukaan tarttuneesta helmilaatikosta. Samoja helmiä on esimerkiksi meidän eteisen kaapin ovissa, vaikka tuolla aikaisemmassa kuvassa vetimiä tuskin edes erottaa. No ne jotka meillä ovat käyneet tietävät. Molempien virkattujen...


blogivirta.fi
Ecran -

Eräs pieni ritari on vailla ratsuaan. Lupasin korjata asian, ja kaavakin löytyi lopulta kätevästi netistä. Eräänä päivänä kun isosisko ja keskisisko huitelivat maailmalla, minulla oli pikkusiskon kanssa aikaa. Tulostin kaavat , ja istuin lattialle leikkaamaan niitä.   Paperin kahina houkutteli paikalle myös seuraa. Pikkusisko osoitti lannistumatonta kiinnostusta tekemisiäni kohtaan. Palautin pikkusiskon lukemattomia kertoja olohuoneen toiseen nurkkaan, mutta ihan turhaan. Aina se...


blogivirta.fi
karhun kakka -

Ihana kevät! Minun kesäni alkaa siitä kun koulut loppuu, eli kuuden päivän päästä. Juuri nyt olen hurjan väsynyt, koko lukuvuosi on ollut todella rankka ja enää ei huvittaisi mennä töihin. Toisaalta taas on paljon innostavaa raportoitavaa ja kädet ovat jo saaneet aikaan yhtä sun toista. Tänään tuli sen verran hyvät kuvatkin, että voisi harkita kuvien kanssa raportontia aikaansaannoksista. :) Lompakko on ollut jo pitkään uusimislistalla ja tänään sen sitten tein. Käsin...


blogivirta.fi
karhun kakka -

Elävien kirjoissa ollaan, vaikka elämä sinänsä onkin ollut lähes tulkoon työtä ja opiskelua. Vielä on vähän erkkahommia jälellä, mutta suurin osa jo hienosti valmiina. Tänä vuonna meillä luovutaan myös pääsiäisestä opintojen vuoksi. (Minun opintojen, merimies on jo kesälomalla, kauheen rankkaa toi amk-opiskelu.) Kuvittelin että se aika olisi jo ohi, kun opinnot menevät muun edelle, mutta näköjään ei. Taidan olla ihminen jolla on aina joku prokkis menossa...


blogivirta.fi
kovaa ja pehmeää -

Pääsiäisreissulta mökille toin mukanani sotkuisen pellavavyyhden. Pellava on ilmeisesti peräisin kansakoulun omilta pelloilta. Opettaja on varmaan kehrännyt käsityötunneille materiaalia. Kaappiin jäi vielä iso pahvilaatikollinen, josta hauskaa olisikin tehdä joku isompi sisustustekstiili koululle. Olen virkannut, (dylon)värjännyt ja neulonut langasta pieniä pyyhkeitä ja nyt verhot tulossa meidän kesämakkariin. Hienointa olisi ehkä kutoa kangaspuilla, jos osais. Oikeesti...


blogivirta.fi
kovaa ja pehmeää -

Neuleita on kertynyt ihan pinoksi asti. Kaikista en ole kovin ylpeä. siitä ehkä on johtunut hitaus ja laiskuus niitä täällä esitellä, jotain näytettävää kuitenkin on. Jo viime talvena aloittamani forecast valmistui viimein. Ensin ihan ohjeen mukaan, mutta alaosa tuosta ruskeasta kun sinistä ei ollut tarpeeksi. Näytti kaikin puolin niin tyhmältä napapaidalta, että päätin purkaa resoriosan […]


blogivirta.fi
Villa Kamomilla -

Tänä kesänä hurahdin totaalisesti käsitöihin. Kämmenpohjiani alkoi lupaavasti kutkuttaa ja eihän siinä auttanut mikään muu kuin ryhtyä toimeen. Ensimmäisen kirjontatyön malli löytyi Meik and Ian McNaughtonin kirjasta "More Miniature Oriental Rugs & Carpets." Malli oli rukousmatto, jonka kuviota muutin keskimmäisen neliön sisällön osalta, kun halusin saada aikaiseksi enemmän tavallisen maton ulkonäköä. Kirjonta ei ollutkaan ihan niin helppoa ja yksinkertaista kuin olin...


blogivirta.fi
Ecran -

Itsetehdyissä lahjoissa on sellainen taika, että lahjan saajaa miettii yhtä kauan kuin lahjaa tekee. Vaikka yrittäisin ajatella välillä muuta, ajatukset palaavat aina vaan takaisin siihen ihmiseen, jolle lahjaa olen tekemässä. Ja joskus ehtii ajatella monen monta kaunista ajatusta, ennen kuin lahja on paketissa. Nämä sukat menivät ihmiselle, joka on tärkeä osa elämääni. Hän on osa peruskalliotani. Aloitin sukkien teon hyvissä ajoin kesällä. Valmiit sukat ehtivät lojua...


blogivirta.fi
Tässä elämä on -

Olen saanut käsityökärpäseni takaisin! Wuhuu! \o/ Sain ilmeisesti jouluna ja vähän sen jälkeen niin yliannostuksen kaikkesta käsillä näpertämisestä, että en ole oikeastaan tainnut tämän vuoden puolella saada mitään, en YHTÄÄN MITÄÄN, aikaiseksi. Mutta nyt, nyt pursuan ideoita! Kun nyt vaan saisi vuorokauteen muutaman lisätunnin, niin ehtisi niitä joskus kouluhommilta tehdä. Ja pari sataa lisäeuroa olis kyllä myös enemmän kuin tervetulleita. :D Seiraavat aivan...


blogivirta.fi
Tarun tekeleitä -

Kännykkäpussi, koko noin 9 cm x 16 cm. Trikoota päällä ja vuorina fleece. Painonapilla kiinnitys. Nää on helppo ja nopea tehdä ja saa tilkkuja hyödynnettyä :) Surfplattapussi, koko noin 14 cm x 23 cm, mahtuu hyvin 7 tuuman läpyskä. Trikoota tai puuvillaa päällä ja vuorina, välissä fleece.  


blogivirta.fi
Tarun tekeleitä -

Oon saanu jotain tehtyäki :) Sipsipusseja päätin alkaa keräilemään, mutta kestää... kestää.... Aina ei aukea siististi ja rikkinäisiä ei voi käyttää. Tai minä en voi. 4 samankokoista oli kasassa niin sain tehtyä kassin.   Tässä on kristallimuovi päällä ja sisällä. Ajattelin tytöille uimakassiksi. Jos vaan kelpaa ???    Tältä näyttää sisältä. Vaikka tuo sipsipussi onkin ohutta materiaalia, mutta tukeva tuli tuolla muovillakin. Ei tarvitse erillistä vuorta tai...


blogivirta.fi
Tarun tekeleitä -

Tää vaan on niin kiva malli :)   Samalla 164 cm kaavalla kun edellinenkin, mutta pidensin helmaa ja hihoja. Seuraavaan vois tehä vähän lyhyemmän kauluksen. Eli ei mene noin paljon ristiin edestä.  Kankaana paksua trikoota ja resoria. On vielä tosi nopea ommeltavakin :D 


blogivirta.fi
Tarun tekeleitä -

Nyt on niin hittitakki tuo Bomber, että pitihän munkin tarttua härkää sarvista... eiku kaavaan (Ottobre 3/2016 kava) ja tehä nyt alkuun pienemmälle tytölle semmonen. Pienemmälle siksi kun päätti nopeesti kankaat :) Isompi empii vielä mistä kankaasta... Tässä takki lattialla. Sateenkaarihippikangas on Shalmiak:ilta ylläripylläri pussissa tullut ja punanen on vähän paksumpaa trikoota, jota löytyi hyllystä.   Takki on puolivuoritettu, eli hihoissa ei ole vuorta.   Tässä...


blogivirta.fi
Tarun tekeleitä -

Ottobre 3/2017 kun tipahti postiluukusta niin tytöt selas läpi ja tilauksia tuli kolmesta-neljästä mallista. Tämä hame valmistui ekana.  Floaty Hem koko 128 cm trikoosta. Likanen on kyllä kun kokoajan on käytössä :) Vyötäröltä jätin nauhan pois, on pelkkä kuminauha. Toisena valmistui tämä mekko.   Meadow Flowers nimeltään ja koko 122 cm. Hieman muutin mallia. Tein taakse vetoketjun ja pääntieltä ja kädentieltä jätin kaitaleet pois, eli käänsin ja tikkasin...


blogivirta.fi
Punainen pasifisti -

Bloggaustauon aikana tapahtunutta: Olen täyttänyt neljäkymmentä. Olen neulonut erinäisiä vaatekappaleita, mm. hienon villapaidan Juhalle. Se on viininpunainen. (Siis villapaita.) Olen jäänyt puoliorvoksi isäni kuoltua. Olen alkanut taas joogata ja se tuntuu hyvältä, joskin helvetin työlältä. Olen ajatellut josko alkais taas päivittää blogia. Saas nähdä.


blogivirta.fi
Stoori -

Taas vanhaan tuttuun malliin kurkataan mun bujon uusin kuukausi. Kesäkuun bullet journal -teema muodostui luonnon inspiroimana. Piirtelin bujoon toukokuun kauniina kesäpäivinä, kirkkaan sininen taivas ylläni. Ajattelin itsekseni, että olisipa kiva saada tuo taivas näille sivuille. Siitä syntyi ajatus, josta syntyi kesäkuulle kalenteripohja. Tein minulle ominaiseen tyylin hyvin yksinkertaisen pohjan jokaiselle viikolle. Mielestäni selkeä kalenteri helpottaa […] The post Kesäkuun...


blogivirta.fi
Tarun tekeleitä -

Hei mä muistin blogata :) Sain tehtyä pienemmälle tytölle mekon. Koirakangasta tilasin valmiin palan joka oli reilu 30 cm joten siitä ei mitään kamalan isoa olisi saanut, ainakaan kokonaisena. Tykkään ite, että nää frillamekot on niiiiin nättejä ja halusin tytöille tehdä. Pienempi tykästy kovin ja sitte mietittiin tuohon koiraan sopiva helma. Seepraraita oli mieluisa. Pään- ja kädentiet on huoliteltu valkoisella joustavalla vinonauhalla ja frillojen helmat on vaan saumuroitu...


blogivirta.fi
kovaa ja pehmeää -

Puuhailtu on, vaikka en blogia ole päivittänytkään. Lähinnä pihalla ja lopputyötäkin on tullut tehtyä! Jee! Hyvä vaihe menossa vaihteeksi.. Olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin ja lopettamaan, mutta nyt taas uudella uskolla. Muutakin olen sentään tehnyt, taimia kylvänyt ja koulinut, pihalla möyrinyt, sitten vähän virkannut räsymattoa ja kaakeliajatustakin oli jossain vaiheessa, siitä on kyllä jo […]


blogivirta.fi



kovaa ja pehmeää -

Menin keväällä säännöllisiin palkkatöihin ja blogin pito tyssäsi kuin seinään.  Tarve todistella tekemisiään  kotona pyörityn päivän jälkeen (muille, mutta erityisesti itselle) näyttää tosiaan olevan kantava voima tässä blogissa. Eikä siinä mitään. Ihan hauskaa. Ja täällä ollaan taas. Kotona. Tämmöinen tuubimekko syntyi heti kun ilmat vähän viilenivät elokuussa. En tosin muista mihin kohtaan se helle tänä kesänä osui.. Jonkinlaiset […]


blogivirta.fi
Sinisen talon aarteet -

Uusi yritys saada tekstiä ja kuvia aikaiseksi.. yritän ihan hiljalleen, josko nyt onnistuisi! Siskoni perheeseen syntyi sitten pitkällisen odotuksen jälkeen ihana pikkuinen tyttö. Hän syntyi reilusti kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Meillä kun on näitä poikasia ollut aikaisemmin, niin meillä kuin siskoni perheessäkin, on nyt ollut mukava käännellä kaupoissa kauniita vaaleanpunaisia mekkoja. Innostus virisi heti myös neulomaan tälle prinsessalle lämpimän mekon...


blogivirta.fi
Sinisen talon aarteet -

Oli pakko pitää tauko.. Tein päätöksen, että jätän tietokoneen rauhaan kahdeksi viikoksi. Ja niin tein, en juuri sattunutkaan. Sähköpostin katsoin muutamaan kertaan, siinäpä se. Harmittaa kamalasti, kun kommentoinnit ihaniin blogeihin ovat nyt sitten parin viikon ajalta rästissä. Silti teki hyvää pitää edes pienoinen paussi. Aikaa täällä blogistaniassa kuluu yllättävän paljon.. No, Vappuja on taas toivoteltu jo tovi.. Parissa viikossa on tapahtunut paljon, mutta ei...


blogivirta.fi
Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

Lauantaipäivän päätepisteeksi valitsin Kampin Narinkkatorilla järjestetyn Käsityökorttelin, joka vietettiin tänä syksynä lämpimässä kesäsäässä. Juttelin muutamien tuttujen kauppiaitten kanssa ja ehkä tuli muutama uusikin tuttavuus. Jos olisin miljonääri, ostaisin jokaiselta jotakin ihan vain kannattavakseni kotimaista käsityötä.  Loppuajan vietin jutellen Elvarin korupäällikön Sannan kanssa. Samalla sain silmien täydeltä pinkin ja vaaleanpunaisen värin...


blogivirta.fi
Sinisen talon aarteet -

Onpa taas kulunut aikaa. En enää edes lupaa mitään, kirjoittelen silloin kun aikaa ja inspiraatiota riittää. Työ syö nyt kaiken ajan ja jaksamisen! Iltaisin en jaksa mitään enempää kuin välttämättömimmät puuhat.. Laitan kesältämme muutamia kuvia. Kesä ja erityisesti loma olivat ihanaa aikaa. Siitä on nyt paljon hyviä muistoja ja näitä kuvia. Teimme muutamia retkiä: - viikonloppu ystävien luona helsingissä ja vierailu Linnanmäellä - yö Vaasassa ja...


blogivirta.fi
Ruusupuu -

Sain ne vihdoinkin valmiiksi. Syksyllä kummityttö lähetti pyynnön että tekisinkö hänelle säärystimet. Ei muuta kun toimeen, etsin ohjeen ja töihin. Mutta kun selkä ramppasi homma jäi vähäksi aikaa jäihin. Nyt kummityttö on ollut vierailulla ja sain nämä vielä onneksi valmiisi. Tyttö on innoissaan ja tyytyväinen. Tanssitunnilla on lämmikettä. Olisi vaan pitänyt saada koviksi pakkasiksi valmiiksi. Joskus kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Pääasia että valmista...


blogivirta.fi
papaija pink. -

Joskin kovin maltillinen sellainen. Pysyin tiukasti listasssa, enkä sortunut kuin kahteen kerään Zitron Trekkin pro natura-lankaa. Ostoslista oli kovin tarvikepainotteinen, kun noita lankoja tuli hankittua vastikään ja vanhoja Novitan lankoja pitäisi saada kulutettua pois. Mukaan lähti lankojen parsinneuloja, kerroslaskuri, 2,5 ja 3,0 mm Addin bambusukkapuikot sekä 3,0 mm/100 cm Addin pitsipyöröpuikot. Lisäksi ostin pari puista kapustaa. Lisäksi sain kaveriltani synttärilahjaksi...


blogivirta.fi
papaija pink. -

Tässäpä muutaman viikon takaisia hankintoja, Maijat, Kamenat ja puikot Tapion kaupasta , vasemman puolisin vyyhti Jyväskylän syysmarkkinoilta. Maijasta on tekeilla sukat, Kamenasta tulee Zetor-huivi. Tänä viikonloppuna tulee varmaan taas tehtyä hieman hankintoja, sillä suuntana on Oulun kädentaitomessut.


blogivirta.fi
papaija pink. -

Sukkasato on jo toista viikkoa ollut käynnissä, ja sain nyt vasta ensimmäiset sukat valmiiksi. Perjantaina oli tentti, joka järjestettiin viimeistä kertaa ikinä, joten pientä paniikkilukemista on ollut ilmassa. Ja huonostihan se tietysti meni, ehkä proffa antaa tenttiä vielä kerran, jos oikein nätisti pyytää. Lauantai hurahti mökillä, puolukassa ja polttopuiden/ metsän raivauksen parissa:) Itse kyllä lähinnä keskityin puolukoiden poimimiseen (saalis melkein 5 kiloa!)ja...


blogivirta.fi
Suden silmukat -

Lääkkeet ovat alkaneet purra tehokkaasti ja meillä alkaa olla terve kissa. Antibiootit ja muut menee hyvin maksamakkaran seassa , mutta vahvistava hyvänmakuinen ei maistu millään. Painokin on noussut neljässä päivässä 150gr ja se on paljon kilon painoiselle rääpäleelle. Tytär asensi tabletille kissapelin ja sehän kiinnostaakin kovasti. Osasi pienikin heti pelata. Tämmöistä se on nyky-aikana, kissatkin pelaa jo tietokonepelejä. pienistä lapsista puhumattakaan =) Meillä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »