Tänään on 22.09.2018 04:48 ja nimipäiviään viettävät: Mauri, Muritz ja Moritz. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kaupan ja kulttuurin yö


Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . jukolan, talo, eteläisessä, hämeessä, seisoo, erään, mäen, pohjaisella, rinteellä, liki, toukolan...


blogivirta.fi
K-blogi - kokolailla K-asioista -

Jos olisin päivittänyt blogia pari päivää sitten, otsikko olisi kuulunut "yö on hellä". Ehdin viikon ajan ihmetellä monille, miten rauhallisia, ystävällisiä, lempeitä ja rakastavaisia kissoista tuli hammashoidon myötä. Ei rettelöintiä päivisin, eikä öisin muuta herättelyä kuin kainaloon painautuminen, toisinaan jopa kaulalleni kietoutuminen ja hurina. Merkillistä. Eläinlääkäriasemalla kyllä sanottiin, että hampaanpoisto voi tehdä lemmikistä aivan uudenlaisen...


blogivirta.fi
Hallatar -

Jossain on jo kevät! Meille tuli  maaliskuun pakkasissa ikävä lämpöä, Välimerta ja taivaan sineä ja niinpä lähdimme sitä kaikkea jälleen etsimään. Mies menetti kesälomansa vaihtaessaan hiljattain työpaikkaa ja hänelle jäi reilu viikko vapaata joten eikun nopeasti äkkilähtöjä katselemaan ja löytyikin vanha tuttu Alcudia, kahdeksan vuoden takainen reissukohteemme Mallorcalta. No, otettiin lennot ja hotelli, ja viikko sitten perjantaiyönä ajelimme tuliterällä (miten...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Pyysin Matildaa hymyilemään kameralle.  Sopiipahan tämä irvistys tähän aiheeseen enemmän kuin hyvin! Me olemme nukkuneet tähän saakka puolikkaassa perhepedissä Matildan kanssa. Hän menee iltaisin omaan sänkyyn ja herää yöllä meidän väliin. Tämä on toiminut loistavasti. Tähän asti. Tai oikeastaan alamäki alkoi jo pari vikkkoa sitten. Pikkuhiljaa Matilda alkoi vaatia yhä enemmän ja enemmän huomiota keskellä yötä. Silittelyä ja hyssyttelyä monta kertaa yössä...


blogivirta.fi
Hyvästi Chesterfield -

Lomalta palattu takaisin töihin. Yövuoroja takana 22 tuntia ja kymmenen minuuttia. Eli siis jälkimmäinen yö on menossa, ja vajaan parin tunnin päästää pääsee kotiin. Etukäteenhän mä jännäsin kovasti tätä yövuoroa imlan tupakkaa. Mietin tätä jo silloin toukokuulla, ja oikeastaan vuoden mittaan muutenkin. Yksin valvominen on niin perhanan puuduttavaa ja tylsää, ja aamun odottaminen joskus aivan järjettömän hidasta ja piinallista. Siihen on tuo tupakka ollut hyvä...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Edellisen minimilämpötilojen pakkasseurannan ( Talven 2017 - 2018 kylmin yö - Osa 3 ) suoraan perään laatimani jatko-osa tulee vihdoin tässä julkaisuun!  Syynä sen viivästykseen on ollut mm. se, kun Ilmatieteen laitoksen sääasemista Savonlinnan lentokentän ja Lappeenrannan Konnunsuon lämpötilamittauksissa oli viikon 9 lopussa (ko. seurantajaksoni) isoja katkoksia, jolloin en saanut niiltä asemilta lukemia seurantaani - Jäin sitten vielä odottamaan useita päiviä, josko niihin...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Yö-yhtyeen ensimmäinen levy Varietee on yksi kaikkien aikojen parhaista kotimaisista debyyttilevyistä. Vaikka sen ilmestymisestä (1983) on kulunut aikaa jo yli kolmekymmentä vuotta se kestää kuuntelua vielä tänä päivänäkin ilman minkäänlaista vahingoniloista hymyilyä 80-lukulaisille soundeille, bändin vakavalle imagolle tai myöhäiselle teiniangstille. Edelleen, vaikka sen jälkeen on vettä virrannut Porin läpi kulkevan Kokemäenjoen uomaa pitkin miljoonia, miljardeja...(?)...


blogivirta.fi
Hallatar -

Tänään on   Päivänvalon arvostuksen päivä . Tänään on myös tietenkin   Kesäpäivänseisaus ,  yksi vuoden pisimmistä päivistä  ja lyhyimmistä öistä.  Kesäpäivänseisauksen jälkeen  yö alkaa taas pidentyä eli tummua  ja valo vuorokautta kohti vähentyä...   Myös  Musiikin juhlaa , Fête de la Musique   ( tehkää musiikkia) , eli Musiikin päivää,  vietetään tänään tai oikeammin ensi yönä.  Tapahtuman tarkoituksena on edistää kulttuuria kahdella...


blogivirta.fi
Karvakorvia ja kirjoja -

Joo, eli Täti on edennyt matalalentoa viimeisen runsaan viikon. Viime viikon perjantaina kävin kosmetologilla kasvohoidossa. Nyt pitäisi olla taas niin syväpuhdasta että! Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin vain noin kuusi tuntia. Ehkä pitäisi mennä vähän aikaisemmin nukkumaan? Töissä oli aamuvuoro, ja lähdin sieltä ajoissa koska minun piti mennä taas kosmetologille. Tällä kertaa annettiin nassulle ultraäänihoitoa sekä tehtiin pedi- ja elämäni ensimmäinen...


blogivirta.fi
Syysisyys -

Olen varma että vauvoilla on salattua tietoa. Tai pikemminkin taitoa. Laps aistii herkästi, jos ympäristö ei ole miellyttävä, jos aikuinen on ärtynyt tai vihainen, jos kaikki ei ole turvallista ja lämpöistä. Keskosilla on todettu usein olevan aistiyliherkkyyttä. Sen täytyy ulottua kaikkiin aisteihin. Olen luonut pienokaiseemme vasta viime päivinä todella kiinteän siteen. Viime yönä tunsin samaa kuin vasta ihastuneena.


blogivirta.fi
Naukulan kerho -

Pawty pawty Viime yönä tämä mamma heräsi kovaan meteliin ja niin ehkä myös naapurit. Pomppasin ylös pelästyneenä ja kävin läpi yläkerran, ei jälkiäkään metelin aiheuttajasta.  Jee! Pawty pawty


blogivirta.fi
Karvakorvia ja kirjoja -

Jaahans, taas on vierähtänyt yli kuukausi siitä, kun meikä on täällä viimeksi piipahtanut. Tätä vauhtia minä menetän kaikki (Onko minulla koskaan muutamaa enempää ollutkaan?) viimeisetkin lukijani. Kun ei koskaan blogissa tapahdu mitään... No, vaikka blogissa ei tapahdu mitään niin samaa ei voi sanoa Tädin elämästä. Nyt kun muistaisi mitä kaikkea tässä välissä on tapahtunut... No, ainakin olen ollut sanomattoman väsynyt. Yhdistetään tapahtumat, työt ja sekaisin...


blogivirta.fi
mielialoja. -

viime yönä pää tahtoi miettiä portugaliasioita.siinä sitten kärsi koko ruumis kun pyöriskelin lakanoissani ja pohdin asioita,joita on turha vielä tässä vaiheessa murehtia. tänään menen katselemaan uutta rinkkaa.omani kun tuntuu jäävän hiukan pieneksi.jos kohtuuhintaan löytyy,niin vanha saa lähteä kiertoon.


blogivirta.fi
Kaakao kermavaahdolla -

Moikka! Me tultiin hetki sitten puistosta, jonne oltiin sovittu leikkitreffit. Poika nukahtikin vaunuihin kotimatkalla ja pitkästä aikaa mulla on hetki aikaa istahtaa koneelle. Keitin kupin kahvia ja nautin hetken omasta ajasta. Luonnoksissa odotti kyllä jo resepti herkulliseen linssipataan jota kokkasin viime viikolla, mutta nyt tuntuikin siltä että kerron vähän meidän kuulumisia ja laitan muutamia fiiliskuvia joita äsken nappasin. Viikko sitten tähän samaan aikaan oltiin pojan...


blogivirta.fi
Sosionomeilua & seikkailua Nicaraguassa -

Oli mielenkiintoista huomata, että millaista seuraa meikeläiset vetää puoleensa, siis jos ei lasketa näitä limaisia nicalaisia miehiä. Jostain kumman syystä kaikki vanhat herttaiset papat +55 halusivat tutustua meihin! Oltiin yksi päivä Casa Iguanassa kahvilla, ja pöytään istahti lautalla takanamme istuneet papparaiset. Toinen näytti ihan joulupukilta, valkopartainen ja muhkea, toinen oli hiukan pystyyn kuivanut, lähes pelottavalla kestopepsodenthymylla (okei, unohtakaa se...


blogivirta.fi
Salainen salatalo -

Mood: Productive Music: Uriah Heep - July Morning Tällä ficillä alkaa kohta olla jo legendan arvonimi (tosin kyseenalainen). Kirjoitin tämän joskus ensimmäisen Piratesin jälkeen. Stoori on julkaistu muutamalla muulla foorumilla, joten ehkä tähän on joku joskus tutustunutkin. Ja oikeasti, tuo ensimmäinen luku on Prologi ja vielä lehtijuttu olevinaan eli se on tarkoituksella tylsä. Rohkea jatkakoon eteenpäin, tosin tämä on juuri niitä hetken mielijohteesta muutamassa päivässä...


blogivirta.fi
Stories from the deep side in life -

Itse piti aloittaa työssä eilen. Kumminkin päivää edeltävä yö oli jotain mitä en ollut ennen kokenut. Ensiksi nukahdin mielestäni normaalisti kunnes parin tunnin torkahduksen jälkeen oli kroppa ja olo väsynyt mutta laittaessani silmiä kiinni ja koittaen saada unta, en nukahtanut uudestaan. Yritin säätää tuulettimen voimakkuutta,vähentää peittojen ja tyynyjen määrää, ajatella muita asioita kuin tulevaan työhön liittyvää...en onnistunut. Soitin aamulla ja kerroin...


blogivirta.fi
Tätikulta -

Meidän pienen kanssa ollaan nyt viisi viikkoa harjoiteltu arkea. Tai oikeastaan sitä on harjoiteltu vasta pari viikkoa, kun ensimmäiset kolme viikkoahan mies oli lomalla ja se oli luksusta, ei arkea.:D Alkuun meillä ei ollut minkäänlaista päivärytmiä (no ei sitä oikeasti ole vieläkään), mutta nyt pari iltaa on nyt harjoiteltu yhdeksältä nukkumaanmenoa. Käytännössä se tarkoittaa, että vauva ei poistu yhdeksän jälkeen makuuhuoneesta, ja sängystäkin maksimissaan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lue tai ainakin kokeile kokoomalehteä  täällä . Se on tehty kuratoimalla eli valikoiden kaikki parhaat jutut monesta suositusta lähteestä. Suomalaisesta kulttuurista, historiasta, yhteiskunnasta, henkilöistä ja paljosta muusta on tehty tämä kokonaisuus kuratoimalla parhaalla välineellä, nimeltä Scoop.it. Hae hakuruudulla, Ctrl+F, laulun nimiä tai osia! Voi myös hakea näin: Joku sanoo esim. säkeen ja toisten pitää löytää laululle nimi hakuruudun avulla tai muuten...


blogivirta.fi
Rinnakkaisohjelma -

"...saapuu raiteelle yksi!" Pitikin sattua... Katselen kuinka Intercity-juna vyöryy keskusasemamme yhdelle ainoalle raiteelle ja pysähtyy sihisten. Eletään pilvistä perjantai-iltapäivää Imatralla 15.7.2016. Huomaan puristavani pyörän sarvikkoa hieman hermostuneena, eikä suotta, sillä sarvikon käsittävä kulkine pitäisi ottaa mukaan junaan. Pyörän kääntäminen poikkiteloin vasten ihmisvirtaa neljän neliön kanikopissa herättää minussa jo pelkällä ajatustasollakin inhon...


blogivirta.fi



Kertomus jatkuu -

    Aamu,Tapsa heräsi karmeaan kankkuseen Hesarilla sijaitsevassa yksiössään joka toimi myös hänen toimistonaan. Lohduton näky ympäri asuntoa. Pizzalaatikoita ja nakkikioskin laatikoita sikinsokin pitkin lattioita. - Voi jumalauta huokaisi Tapsa - Taas se helvetin Roskapankki vei multa muistin. Ja hätäinen lompakkoon vilkaisu osoitti että muistin lisäksi se oli vienyt myös valtaosan hänen viime keikastaan saamasta palkkiostakin. Tapsa oli nimittäin yksityisetsivä. Entinen...


blogivirta.fi
Viirun päivät -

Enää pari yötä täällä vanhassa asunnossa ja mieli on haikea. Tuntuu oudolta jättää tämä koti taakseen ja aloittaa uusi jakso elämässään toisessa paikassa. Samalla kun tunnen haikeutta lähdöstäni, niin silti odotan uuteen paikkaan pääsyä mielissäni. Odotan uuteen paikkaan pääsyä jonkinlaisella hienoisella jännityksellä. Mietin kuinka sinne sopeudun ja alanko viihtyä. Kauan odotin juuri tästä paikasta vapautuvaa asuntoa ja kun sen vihdoin olen saanut, niin silti...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Minusta on tullut viime vuosina todella herkkä nukkuja, joka häiriintyy milloin mistäkin asiasta. Saatan jopa häiriintyä siitä, ettei ole mitään, mikä häiritsisi! Olen onneksi oppinut tunnistamaan nukkumiseeni vaikuttavat riskitekijät, joista tärkeimmät ovat liian kova fyysinen rasitus, liian vähäinen syöminen (jos sitä on jatkunut pidempään) sekä alkoholi. Kukin näistä aiheuttaa vähän erilaisia ongelmia. Liiallinen fyysinen rasitus aiheuttaa esimerkiksi nukahtamisen...


blogivirta.fi
Muutosten maailma -

Juna on aivan mahtava paikka miettiä asioita. Eilen kävin yllättäen illalla ex tempore -reissulla ystäväni luona Espoossa. Kiitos VR:n opiskelijalippujen, matka taittui mukavasti ja suhteellisen halvasti ja ehdin vielä alkuillasta paikan päälle Guitar Heron leikkikitaraa veivaamaan ja humaltilaa nostamaan. Loppuillasta pelasimme vielä pokeriturnauksen, jossa ystäväni veti reilulla ohivedolla tuurilla ohi. Pokeria tuntemattomille; ystäväni sai viimeisellä käännetyllä kortilla...


blogivirta.fi
Meille tuli kevätvauva -

Olen jo aika pitkään tottunut nukkumaan aavistuksen univajeisena ja heräilemään läpi yön. Se on toiminut ihan mukavasti. Kun on jatkuvasti vähän väsy, sammuu heti kun on tilaisuus ja kaikesta uniajasta saa tehokkaimmin kaiken irti. Imetys öisin vielä tehostaa nukahtamista vapauttaessaan rentoutumishormoneja. Yöherätyksiä on ollut poikasen aloitteesta hyvin pitkään jo 4-7kpl yössä. En ole silti kokenut olevani ihan kamalan väsy. Lukeminen englanniksi on takkuillut, mut muuten...


blogivirta.fi
Kesävauva -

Viime yönä Juri heräsi syömään kahdesti. Ja se on todella vähän. Viimeisen kuukauden aikana herätyksiä on ollut vähimmillään 3 per yö ja välillä niitä on ollut suurinpiirtein kymmenen. Ei siinä enää ole oikein edes pystynyt laskemaan. Sinänsä kätevää, kun samassa sängyssä nukutaan. Siirrän sängyn pääpäätyä kohden unissaan kiemurrelleen pojan takaisin pyyheliinan päälle ja annan maitoa. Poika ei yleensä edes herää täysin valveille. Ei tarvitse edes nousta...


blogivirta.fi
Mutsi digitalisoituu -

Yritin olla kaukaa viisas (ja läheltä hyvän näköinen), kun en ennen lapsen syntymääkään suureen ääneen huudellut miten "meidän lapsi ei kyllä tule äidin ja isän sängyssä nukkumaan", vaikka itsekseni niin ajattelinkin. Toki imetysaikana vauva oli vieressä usein varsinkin, kun tapanani oli nukahdella vauva kainalossa, mutta sen jälkeen en ole nähnyt siihen mitään hyvää syytä. Imetyksen loputtua n 7 kk iässä pidimme pojalle ensimmäisen "unikoulun". Tässä tarkoituksena...


blogivirta.fi
Riihivilla, Dyeing with Natural Dyes -

Viime ja toissa yö olivat kylmiä. Lämpötila oli lähellä nollaa ensin toissa yönä ja viime yönä juuri nollan alapuolella. Vanhan kansan viisaushan sanoo, että ennen kesäkuun kymmenettä voi hyvin tulla vielä kylmää ja hallanarkoja kasveja ei pitäisi istuttaa ennen sitä. Nyt kun toukokuu oli ennätyslämmin niin istutin kuitenkin väritattaret ulos jo pari viikkoa sitten. Maalis-huhtikuussa taas oli niin kylmää, että oli vaikea uskoa kevään tuloon, ja kylvinkin niitä...


blogivirta.fi
Lankaliiga -

Silmu&Solmu osallistuu jälleen toisen kerran järjestettävään Neulojien Yöhön. Neulojien yö on nettitapahtuma, jonka järjestävät Neulojat-verkostossa mukana olevien lanka- ja tarvikekauppiaat. Nettitapahtuman lisäksi Silmu&Solmu pitää lisäksi illalla ovet auki klo 20-24. Lankaliiga pitää ylimääräisen neuletapaamisen Neulojien Yössä nyyttikestien merkeissä. Viime kerralla yrityksillä oli tarjolla monenlaista mukavaa, mm. alennuslankaa ja alennustuotteita vain Neulojien...


blogivirta.fi
La vida linda -

Ole niin kiltti, älä puhu minulle enää. Älä tuijota minua kun koitan kääntää katseeni. Älä kerro minulle asioita, joista vahingossa innostun. Minä en halua satuttaa sinua. En voi antaa sinulle yhtään mitään. Tai ehkä pienen rakkauden häivähdyksen yhdessä yössä, mutta sen jälkeen tekee liian kipeää. Suojele itseäsi, näin on käynyt minulle ennenkin. Mene vielä kun voit, ettei sinun tarvitse sulkea silmiäsi kun näet minut taas. Ettei minun tarvitse huomata, että...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 145 146 Seuraava »