Tänään on 16.10.2019 23:04 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kaveri


Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Where is Visa? Yksi Suomen MM-kisajoukkueen edustajista vietti viime viikonlopun Ranskan Millaussa kilpaillen Natural Gameseissa freestylessä sekä boatercrossissa. Visa saapui Sorttiin ensimmäisenä Suomen joukkueesta, ja viikonloppureissu Millauhun oli lyöty lukkoon jo kauan aikaa sitten. ''Moni kyselee että miksi ihmeessä lähdet pois kisakylästä (Sortista) avajaisten ajaksi ja muutenkin kilpailun alla. Olin miettinyt päätöstä jo aikaisemmin ja punninnut Millaun reissun hyviä ja...


blogivirta.fi
Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Ei juhannusta ilman raksaurakkaa. Viime vuonna tehtiin sormet verillä jännetuppitulehduksen oireillessa ulkorappausvalmisteluja ja sitä edellisenä kakottiin seinävillojen parissa autotallissa. Jiin mielestä myös kaikki edelliset juhannuksetkin on tehty jotain rakennushommaa mutta ei kyllä pidä paikkaansa. Tämän vuoden juhannus päätettiin pilata tekemällä parvekkeen lattia. Mutta lopputulos palkitsi, ja juhannusaattona lattia oli sen verran pitkällä, että päästiin grillaamaan...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Tällainen kaveri oli eksynyt aamulla keittiöön Otsikkokin sen kertoo, että vietimme tänäänkin lomaa parhaimmillaan eli rennosti oleskellen. Aamu alkoi kahvinkeitolla ja kananmunien paistamisella noin kello 9.00. Aamupalan naustiskelimme Villa Anniinan viihtyisällä terassilla ihanan lämpimässä säässä. Aamukahvien jälkeen meinasi taas tulla kuuma, joten lähdimme uimaan ja hetki altaalle menon jälkeen saapuivat vieraamme. Olimme useamman tunnin altailla vieraiden kanssa uimassa...


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

Elokuun mysteerihuiviyhteisneulonta lähestyy hiljakseen ja näillä näppäimillä pärähtää verkkokauppaan lankapaketteja KAListelua varten. Lankapaketit verkkokaupassa täällä Pelkkä ohje verkkokaupasa täällä Humminbird Ravelryssa täällä Tämän vuoden langaksi on valikoitunut puolalaisen Martin's Labin Merino Singles -lanka. Nimestäkin voi päätellä, että tämä on yksisäikeistä (superwash-käsiteltyä) merinolankaa. Lanka on fingering-vahvuista ja siinä on 366 m/100 g...


blogivirta.fi
Inspiration -

Mitä tarkoittaa buli? Entäs fäijöni? Ily? Jic? Nuoriso-Suomi-sanakirja avaa sinulle oven nuorten puhekieleen.


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Tapaamisen piti olla Macaun lentokentällä 8:30 aamulla lennon lähtiessä 10:50. Suunnitelmana oli syödä aamupala yhdessä ja mennä turvatarkastuksen sun muiden läpi ilman kiirettä. Minä ja kaverini Christal olimme paikalla ajallaan, jopa hieman ajoissa. Tabi saapui yhdeksän jälkeen ja Kini 9:50, eli juuri kun check in sulkeutui. Emme siis syöneet aamupalaa yhdessä, minä ja C ostimme Starbucksista leivät hieman ennen turvatarkastukseen menoa ja söimme ne hotkien aulan penkeillä...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Monessa paikassa, mm. huvipuistoissa on nyrkkeilyautomaatteja, jotka mittaavat iskun voiman. Mitä jos tällaista automaattia lyökin päällä? Ja vielä sillä tavalla, että kaverit kannattelevat vaakatasossa ja juoksevat nyrkkeilypalloa kohden. Oheisella videolla päällä nyrkkeilyautomaattiin -testi: Hyvinhän tuo näyttää osuvan. Tosin koko laite meinaa kaatua törmäävän pään voimasta. Emme suosittele kokeilemaan. Lähde: Geekologie


blogivirta.fi
Täyttä elämää -

Vielä palaan juhannustunnelmiin muutamalla kuvalla sunnuntain kahvihetkestä. Juhannuksen britakakussa ei ollutkaan mansikoita, koska olin vasta aattoaamuna ostoksilla eikä niitä tietysti enää ollut kaupoissa.  Mutta keitin väliin raparperihillokkeen ja  laitoin kaveriksi mansikkaista kermarahkaa. Pintaan kermaa, vähän pensasmustikoita ja niitä viime kesäisten orvokkien jälkeläisiä. Niistä on riittänyt iloa pitkään! Kannoin kakun ja kahvit ja ruusukupit tarjolle grillimökin...


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

Odotin keväällä uutta neulekirjaa kuin kuuta nousevaa. Kuopion lahja sukkasuunnittelun maailmalle, Tiina Kuu , nähkääs julkaisi kirjallisen verran sukkaohjeita. Ilokseni sain kustantajalta kirjasta arvostelukappaleen ja arvostelun voi lukea tämän linkin takaa . Mitä: Avaruuden ikkunat / Tiina Kuu Miten: Pyöröpuikot 2.25 mm Mistä: Woolmint Symphony + Holst Garn Highland,  Tapoihini kuuluu, etten kirjoita arvostelua ennen kuin olen testannut kirjasta ainakin yhden ohjeen. Pähkäilin...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tältä sanat näyttävät arpojassa. Olen tehnyt listasta Quizlet-harjoituksen . *-merkki auttoi siinä. Tämänkin listan voi kokonaan tai osittain copypastata tähän arpojaan, jossa tekstin voi suurentaa/pienentää sopivaan kokoon painamalla Ctrl+hiiren pyörää pyörittämällä  ja sanoja tutkia. Olen täällä ideoinut, kuinka tätä voi käyttää vaikka aliaksen pelaamiseen. Oivallinen tapa oppia sanoja pelaamalla sanapeliä. olla*asua, eksisteerata, eksistoida, elellä, eleskellä...


blogivirta.fi
Materian ihmeellinen maailma -

8.6.19 Oli jälleen aika Kuninkaan Pidoille, tänävuonna teemana oli Velhojen valtakausi. Tarkoitti sitä että tarjolla oli velhokoulua ja muuta asiaan liittyvää. Yritin pukeutua varsin noitamaisesti, mikä oli melko haastavaa kun olisi pitänyt näyttää keskiaikaiselta noidalta. En kerennyt ompelemaan mitään uutta päällepantavaa, vaan vedin kaapista jotain gootti vermeitä ja yhdistelin niitä parhaani mukaan. Tänäkin vuonna, kuten viimme vuonna, olin pitämässä jousiammuntarataa...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Talo on hiljentynyt (mitä nyt Novan Juhannuslista raikaa hiljalleen taustalla). Pikkuperhe lähti kotiin, Tyär kaverinsa luo. Huolimatta aika surkeasta iltapäivän säästä, olimme koossa jo aika varhain. Apsu tuli ensin Festaan, ja huuteli: ”Missä Saana?” – Noh, kummitäti löytyi sisältä, eikä sitten paljon saanut ilman veljenpojan seuraa ollakaan.


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Hyvää juhannusaattoa! Keskikesän juhla, mutta tästä se oikea kesä vasta alkaa, eikö? Tässä juhannuksen alkukuopissa lähdin toteuttamaan viime aikojen yhden hittikäsityön (ainakin mitä Facebookin kässäryhmiä vilkuilee). Se oli niin helppo, että ehti rauhoittua sen aikaa ihan vain vähän käsillään jonkun hyödyllisen tekemiseen. DIY: Purkinavaaja Nyt ei kuulkaa enää tarvita miesalkuvoimaa kaveriksi auttamaan hillopurkkeja auki. Kasaan virkattu purkinavaaja auttaa! Sillä...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Sergei asuu perheineen Vpl. Pyhäjärven Riiskassa sen talon - tai sen, mitä siitä on jäljellä - naapurissa, jossa isoisovanhempani Antti ja Katri Kukko aikoinaan asuivat. Tapasin hänet toisen kerran äskeisellä sukumatkallamme. Sergei kerää vanhoja esineitä, joita hän löytää metallintunnistimen avulla Vpl. Pyhäjärven maaperästä . Hän esitteli meille laajaa kokoelmaansa. Esineet näyttivät vastaavilta, joita näimme myöhemmin Käkisalmen linnan museossa. Sergei haluaisi...


blogivirta.fi
Oppitori -

Osa näistä on minun tekemiäni. Markkeeraavat Nils Oskar  Janssonin oppilaiden  kärryjä. Björkbodan lukkotehdas on kai lopetettu, samoin Taalintehtaan ruukki. Jälkimmäiseen on etabloitunut kai uusia yrityksiä. Olen kirjoittanut sarjaa paikoista, jotka tunnen melko hyvin. Kemiönsaarella asuin nelisen vuotta. Muutin Dragsfjärdin kuntaan ja pakkasin tavarani Kemiönsaaren kunnasta muuttamatta majaani. Saaren kunnat yhdistyivät, pohjoisosaan jäi palanen Halikkoa. Kemiönsaari on...


blogivirta.fi
Hallatar -

Kansainvälinen picnicpäivä houkuttelee meitä tänäänkin  ulos, jonnekin kivaa paikkaan, jossa voi syödä ihania  eväitä mukavassa seurassa. Toisaalta Kansainvälinen paniikkipäivä kin  kummittelee joidenkin mielessä,  mutta ota rauhallisesti. Mutta hei,  sulje paniikki pois mielestäsi pieneen purkkiin,  heitä purkki roskiin,  pakkaa eväät reppuun   ota paras kaveri mukaan  ja lähde luonnon helmaan  picnikille.  Luonto parantaa.    Tänään luontoteemaa lisää ...


blogivirta.fi
Levyhylly -

Skyray on liverpoolilaisen Paul Simpsonin projekti, jonka alla hän pullautti nipun levyjä 90- ja 2000-luvun puolivälien välillä. Mukana oli erinäinen määrä apulaisia. Simpson itse on artistina musiikin laitamarginaaleissa, mutta henkilökohtaisia sidoksia löytyy runsaasti Liverpoolin alueen 70-luvun lopun jälkipunk-skeneen. Hän oli edesmenneen Echo & The Bunnymen-rumpali Pete de Freitasin, Julian Copen ja Courtney Loven(!) kämppis. Ensimmäinen bändi perustettiin saman yhtyeen...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Muotitietoiset kaverit tietävät aina, mikä on parasta. Ja nyt se on sukat ja sandaalit. Eikä mitkä vaan sukat, vaan tennissukat. Ja sandaalit tietenkin corcsit. Tämä kaikkeen sopiva yhdistelmä on nyt integroitu Alife Crocs with Socks -jalkineisiin. Näitä oli jokin aika sitten saatavilla rajoitettu erä. Hintaa oli 140 dollaria. Näppärimmät sandaalifanit tietenkin voivat tuunata tällaiset itse […]


blogivirta.fi
Oppitori -

Näitä sanoja voi arpoa, jos sijoittaa ne tänne . Aliaksessa pitää selittää sanoja mainitsematta niitä. Tarvitsee siis synonyymejä ja elehtimistä. Tämä on vain joku lista, enkä muista mistä sen sain. Vaikka enemmistö on substantiiveja, muita sanaluokkia tulee selitettäessä. Täällä on sananlaskusanoja, joista monet varmaan sopisivat Alias-leikkiin. aakkoset aalto aamu aarre aasi aasia aave Afrikka aika airo aita aivot akaasia akvaario alas alligaattori alppikauris alus...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Roozi ke zan shodam / The Day I Became a Woman. Shabnam Tolouei as Ahoo. روزی که زن شدم / Dagen då jag blev en kvinna. Director: Marzieh Meshkini Country: Iran Year: 2000 Duration: 1.18 Language: Farsi / subtitles in English on print Print source: Makhmalbaf Film House, 35 mm Category: Marzieh Meshkini     Loc: Kish Island, Iran.     In the presence of Marzieh Meshkini hosted by Timo Malmi.     Viewed at Midnight Sun Film Festival (MSFF), The Big Top, Sodankylä, 13 June...


blogivirta.fi



Lipstick Love -

Kesäkuun Bette Box antoi odottaa itseään normaalia kauemmin, mutta nyt olen sen vihdoin itselleni saanut ja halusin totta kai tulla kertomaan teille heti mielipiteeni boksista! Kesän bokseilta odottaa aina jotain ihanaa ja nimenomaan kesäistä ja viime kesänä osa bokseista olikin oikein hyviä. Odotukset tämän boksin kohdalla olivat siis varsin korkeat eivätkä vähiten sen takia, että viime boksissa aiheutti harmitusta ne pari tuotetta, jotka olin bokseista saanut jo kahdesti...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Kerroin viime jutussani, että poikkesimme matkallamme Säkkijärven Vilajoen Häränpääniemeen, jossa maastossa isoisäni Yrjö Jylhäsaari taisteli talvisodan lopussa ja haavoittui kuolettavasti. Tässä on kokoelma editoimattomia videoita tältä lyhyeltä piipahdukselta Häränpääniemeen. Kaverit heittivät läppää ja jotakin vastailinkin, mutta en ollut huumorituulella, koska olin ensimmäistä kertaa tällä äitini perheen kannalta kohtalokkaalla paikalla. Tietääkseni kukaan...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

WSOY (2019) — huumori, nuortenkirjat, ystävät. Jeff Kinneyn Neropatti-sarja on yksi maailman luetuimmista kirjasarjoista. Kirjasarjan omaleimainen kirjoitustyyli yhdistelee kuvitukseksi sarjakuvakerrontaa. Sarjan tavalliset osat seuraavat Gregin, tavallisen koululaisen, elämää. Tällä kertaa kirjan kertojaksi nousee Gregin paras kaveri Rowley, jonka päiväkirjaa Greg kutsuu törkeäksi kopioksi. Maailman parhaan kaverin päiväkirjassa ei ole kertojan vaihdon lisäksi mitään...


blogivirta.fi
Teekutsuilla -

Seksipositiiviset miehet -juttusarjan toinen osa. Vaikka en voi puhua kaikkien mieheksi kasvatettujen puolesta, omasta mielestäni seksuaalisuus ja sen toteuttaminen cisheteromiehenä on hirveän ristiriitainen kokemus. Poikalapsille opetetaan hyvin nopeasti, että esimerkiksi tietyt intiimiyden muodot poikien kesken ja jopa tietyt pukeutumistavat eivät ole hyväksyttyjä, koska niissä katsotaan olevan jollain tavalla jotain outoa. Sosiologit kutsuvat tätä pakotetuksi...


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

On kuulkaa hieno tunne, kun oppii jotain uutta - vähintään yhtä hienoa on, kun voi ymmärtää ja hyväksyä olleensa joskus väärässä. Olen aina ollut neuloja, jonka puikoilla on villaa ympäri vuoden. Omistan muutaman puuvillaisen kesäneuleen, mutta en oikein pidä puuvillan joustamattomasta tunnusta käsissä ja puikoilla, joten neulon pääasiassa vain villaa ja villasekoitteita. Suomen kesä on kyllä viileä ja villaa myös tarvitsee ympäri vuoden, mutta varsinaisiin...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Me olemme tässä muutaman viime päivän aikana maalanneet taloamme. Avaimet käteen talomme oli muuten valmis, mutta piha ja maalaus jäi meille. Ei siinä mitään, mutta minä olen aivan jossain muualla kuin mukavuusalueellani maalaustelineellä kiikuessani. Pelkään korkeita paikkoja ja kaveriksi saimme vielä aivan järkyttävän tuulen... Ylpeänä voin todeta, että hengissä ollaan ja talokin viimeistelyä vaille valmis. Olen aika ylpeä itsestäni. Ylitin itseni ja tulin siihen...


blogivirta.fi
Mika Nyyssölä -

Moi! Tuli tuossa taannoin käytyä mielenkiintoinen keskustelu muutaman tyypin kanssa. Kaverit valittelivat, ettei selkätreenit tahtoneet mennä perille ja samaan hengen vetoon pohtivat miten heikko puristusvoima kummallakin oli, johon heillä oli kyllä ratkaisu olemassa. Nimittäin molemmat tekivät selkää ilman vetoremmejä, jonka oli tarkoitus vahvistaa puristusvoimaa. Saman aikaisesti kuitenkin valitettiin, ettei selkään saatu riittävän kovaa treeniä aikaiseksi, […]


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Istun Zhuhaissa sijaitsevan avaruusteemaisen kapselihostellin kapselissani kirjoittamassa tätä postausta. Kiinassa on blokattu monia meille länkkäreille jokapäiväisiä nettisivuja, myös blogger. Kirjoitan kaiken siis ensiksi wordiin ja sitten jaan kännykän macaulaisen 4G:n hetkeksi läppärille toivoen, että saan postauksen lähetettyä maailmalle. (editor's note: suunnitelmani ei toiminut, vaan postaan tämän macaulaisesta puistosta, jonne raahasin läppärini Kiinan puolelta)...


blogivirta.fi
Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Saarikoski Muonio Kuva Visa Rahkola Nimi:   Olli Nyrhilä Synt:   26.05.1988 Kotipaikka:   Kontiolahti Seura:   Kyrönjoen Koskihäjyt Kajakit: Guigui Helixir 2018 M custom carbon ,  Jackson Rockstar M '14 competition , Waka Tutea, Rainbow Oasis (en tiedä sijaintia tällä hetkellä) Milloin aloitit melonnan ja miten:  Aloitin melonnan nähtyä entisen maajoukkuemelojan Niskasen Juhon tekevän eskimoita kajakillaan partioleirillä. 15- vuotiaana ostin kesätyörahoilla ensimmäisen...


blogivirta.fi
Liemessä - helppoja ja kevyitä ruokaohjeita -

Freesi kesäruoka: savusiika, perunavartaat uusista perunoista ja grillatut kasvikset


blogivirta.fi