Tänään on 23.01.2019 08:57 ja nimipäiviään viettävät: Enni, Eine, Eini, Ingegerd ja Ingela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kellojen kevät


Suvikumpu -

Aina jotain valittamista. Mikään ei riitä. Pari viikkoa on aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta ja valoisan ajan lisääntymistäkin voi vain ällistellä. Mutta kun. On niin sairaan kylmää.  Lumihangessa ei ole nähtävissä minkäänlaista ohenemisen merkkiä. Piti tietysti käydä katselemassa omia vanhoja maaliskuun alun postauksia menneiltä vuosilta. Vuonna 2014 maaliskuun 5. päivänä ei ollut yhtään lunta, kaikenlaisia versoja puski ylös mullasta, sinivuokkoja...


blogivirta.fi
Hallatar -

Varma merkki kesän lähestymisestä on kevätpäiväntasaus. Sitä vietetään tänään täsmälleen kello 18.15. Päivä tunnetaan siitä, että silloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä.  Silloin kevät alkaa Suomessa toden teolla. -Merikarvialehti- Kevätpäiväntasauksena voidaan jättää hyvästit talvelle ja siirtyä kevääseen ja kohti kesää. Etelä-Suomessa päivän pituus on tuolloin pisimmillään lähes 19 tuntia. Juhannuksen jälkeen päivät alkavat jälleen lyhentyä aina...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Kauan ja hartaasti olen työstänyt tätä Intianmintulta saamaani haastetta. Haaste ei kuitenkaan ollut ihan näin vaativa,  päivät ovat vaan täyttyneet jos jonkinlaisista some-maailman ulkopuolisista aktiviteeteista.  Yritän taas palailla tänne blogimaailmaan, vaikka vähän eksynyt olo tauon jälkeen onkin, ehkä taas löydän paikkani.... Kiitos Intianmintulle haasteesta, kuten myös haasteen alullepanijalle Pauliinall e! Haaste kuuluu seuraavasti: Kerro vapaamuotoisesti millainen...


blogivirta.fi
Tiilivalkoinen -

Pitkästä aikaa ehdin katsella Valokuvatorstain haastettakin. Tällä viikolla haasteena on Kevät, kevät, kevät. Tänä vuonna kevättä on vietetty vähän harmaissa merkeissä. Niinpä kaivelin viime keväisen kuvan arkistoista ja lisäilin vähän väriä. Väriterapiaa itse kullekin. Muualta Euroopasta tulleet opiskelijaystäväni ovat aivan kauhuissaan Suomen kevään kanssa. Eikä tilannetta auta yhtään puhelut kotiin päin, kun lämpöeroa voi olla melkein 20 astetta. Well, this is...


blogivirta.fi
Villa Blåkulla -

Nizzan ytimessä. Ultimate Nice. Aurinkovuoteet puuttuvat. No sunning beds yet. Cours Saleya. Saint-Paul-de-Vence Iris germanica. Heräsin, oli valoisaa mutta harmaata, ja satoi räntää. Se tietää kevään tuloa, vaikka vuodenaika eteneekin hitaasti, tänä vuonna poikkeuksellisen hitaasti. Terminen kevät on, kun vuorokauden keskilämpötila on 0 ja 10 asteen välissä. Vuosi sitten pääkaupunkiseudulla se alkoi 8.3, vuotta aiemmin jo 26.1. Tosin keväällä on usein huhti-toukokuussa...


blogivirta.fi
helinansivut -

Rakkaat lukijani! Tervehdys keväästä ja keväälle ! Miten teillä menee? Minulla menee hyvin tai ainakin kohtalaisesti --- tarkoittaa että voin yleensä hyvin, mutta välillä on harhoja, tänäänkin. Mieheni jäi lomalle maanantaina, ja yhdessä olemme kerenneet mm. siivota jääkaapin, käydä kaupungilla; mieheni retkiluistelemassa. Eilen haimme lähdevettä, jota käytän ruokavetenä. Viime kesän jälkeen en ole enää luottanut johtoveteen, joka tuntui haisevan kesäkuumalla...


blogivirta.fi
Anun puutarha -

Rikkaruohoelämää-blogista on lähtöisin kompostointihaaste, jonka sain jo aikaa sitten jostakin blogista, mutta vasta nyt sain tartuttua asiaan. Samaisen haasteen sain myös Sari Hannelta, kiitos! Haasteen tarkoituksena on esitellä oma kompostointijärjestelmä etuineen ja haittoineen.  Meiltä löytyy aikoinaan HobbyHallista tilattu kompostori, johon uppoaa sekä puutarha- että ruokajäte. Kompostori tapaa jäätyä talvisin kovalla pakkasella, mutta sulaa muutaman viikon kuluttua, kun...


blogivirta.fi
Perhokalastuksesta... -

Kevät on ehtinyt jo hyvään alkuun ja mieli alkaa vähitellen tajuamaan kesän olevan lähellä. Vuoden parhaat ajat ovat siis jo käsillä. Valon lisääntyminen, lämpimät päivät ja maiseman asteittainen vihertyminen ajavat perhokalastajat vesistöjen äärelle. Tätä on odotettu koko pitkä talvi! Ennen keväisten kalareissujen purkua on kuitenkin päivittää hieman mitä on tullut sidontapenkistä askeihin. Streamerkalastus on jäänyt totaalisesti paitsioon itselläni, jos ei nyt...


blogivirta.fi
Koikkelasta kajahtaa! -

Kevät etenee hurjaa vauhtia: pari viikkoa mäenlaskukeleistä joki on jäätön ja krookukset ja sinivuokot kukkivat! Keväisen videon, kuvia ja tarinaa löydät Koikkelasta kajahtaa -blogista!


blogivirta.fi
VillaNanna -

Yritän nyt vielä kovasti pysyä keväässä, enkä hypätä kevään yli kesään. Se on äärimmäisen vaikeaa mutta on ihan pakko yrittää malttaa mielensä ja koittaa ensin esitellä muutamia kevät juttuja, joita olen säästellyt tässä. Kevät on ihanaa aikaa monin eri tavoin, lumi sulaa, luonto alkaa heräillä, linnut palaavat pesimään meille, ihana sirkutus kuuluu heti aamusta ikkunoiden takaa. Ja kevään tuoksut, ei se koirankakka vaan mennään sen yli ja haistellaan kevään...


blogivirta.fi
Stoori -

Maaliskuussa listailin muutamat vinkit lasten kanssa maalaamiseen päiväkodissa tai kotona. Keväällä on ihana viettää aikaa ulkona ja luonnossa, nauttien auringonvalosta, kevään merkeistä ja väreistä, sekä lämpimistä sadepäivistä. Kevät vuodenaikana inspiroi minua suunnattomasti ja olenkin nautiskellut kevään merkeistä takapihallamme. Viikonloppuna meillä kävi ensimmäiset grillivieraat, ystäväpariskunta lapsineen, ja pikkuväen kanssa onkin kiva puuhastella keväisiä...


blogivirta.fi
Callista -

Kevät ihan tuoksuu! Aurinkoiset päivät ovat villinneet minut. Sain päähäni tapetoida makuuhuoneen kukkatapetilla. Sain päähäni tehdä köynnössäleiköstä sängynpäädyn.  Kylvin tomaatteja, vaikka lähdettiin lomareissuun Roomaan. Kelpais mullekin tällänen parkkipaikka. Sinisade!? Ostin uuden puhelimen, vaikka tiedän etten osaa sitä pitkään aikaan edes käyttää. Saa sillä kyllä selfieitä! Keksin maalata olohuoneen seinät. Sitten kaduin! Ne olivat niin ihanan kevään...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kun lumi lentää vaakasuorassa, mieleeni tulee aina Jämtlannin tunturiseutu, jossa kerran paikallinen saamelainen lyhensi autoani edestä ja takaa. En ole elämässäni ollut vastaavassa pyräkässä, lumi oli sitäpaitsi märkää. Oli pakko pysähtyä tien varteen ihan oikeaan reunaan, taakseni pysähtyi toinen auto. Yhtäkkiä syöksähti lumipyrystä volvo, peräkärry täynnä poroja ja lyhensi huomattavasti minun pikkuvolvoani. Pahinta oli, että törmäyksen voimasta takana seisova...


blogivirta.fi
Ajankuvia Oulusta II -

päivitys 26.04.2008 Liminganlahden luontokeskuksessa, järjestettiin eilen lintukuvafestivaali. Festivaalia oli saapunut katsomaan melkoinen joukkio luonnosta kiinnostuneita immeisiä. Väenpaljouden vuoksi suuntasin putkineni Puhkiavan- perä n lintutornille . Muutamia kuvia reissustani löytyy klikkaamalla tästä . Päivän aikana näin kevään ensimmäisen kuovin, kurki- parven, "hämppiksen", "kärpiäisen", sekä perhosen :) päivitys 20.04.2008 Kuva: Liminganlahden luontokeskus. Pitkä...


blogivirta.fi
Talviveräjä -

Nyt kun kesä otilasta huolimatta pitkällä, on jo korkea aika pohdiskella hieman kevättä. On se vaan kummallista, miten valo vaikuttaakin mielen- ja yleiseen vireystilaan. On vaan niin paljon kivempaa herätä aamulla kun ei olekaan enää säkkipimeää. Linnun laulu! Tuulikin alkaa kuulostaa paljon lempeämmältä suhistessaan avautuvien lehtisilmujen läpi. Kevät kului, kuten monella muullakin, pihaa siivoten (vain jotta sen voi taas sotkea vaikka kaadetuilla puilla ja karsituilla...


blogivirta.fi
Hopeaseitti -

Vihdoin kevät. Luonto on puhkeamassa parhaimpiinsa ja metsän täyttää lintujen laulut. Olen ehdottomasti täysin kevät ihminen, olisipa aina kevät! Oma arkeni on muuttunut melkoisesti jo viime syksynä ja se nyt on ollut myös osasyynä blogin hiljaisuuteen, toivottavasti jokunen kuitenkin vielä jaksaa täällä käydä kurkkailemassa ja ehkä jopa kommentoimassa :). Viime alkusyksynä tosiaan aloitin työt kodin ulkopuolella, läheisessä kynttiläpajassa. Välillä on enemmän töitä...


blogivirta.fi
Vehnäpullaa -

Nyt sen voi jo kuulla. Sieltä se tulla rynnistää, hillitöntä vauhtia, rapa roiskuu ja linnut laulaa. Kevät. On sitä odotettukin. Ja vaikka ne lenkkipesut täytyy suorittaa joka ulkoilun jälkeen, niin ei se haittaa. Kevään kunniaksi (tai ehkä ihan muuten vaan) Aida-neiti kävi moikkaamassa Nuuttia viime perjantaina. Vierailu kesti reippaat 5h ja siitä ajasta parrasta nykimistä, hansikkaan vetämistä, kilpajuoksua, takaa-ajoa ym. mukavaa oli melkeen sama määrä. No, Nuutti nukkui...


blogivirta.fi
Viidennen kerroksen tarinoita -

Kevään tullessa monille iskee pakottava tarve uudistaa kotiaan, yksi maalaa, toinen vain siivoaa perusteellisesti ja kolmas kohentaa ehkä kasvimaan kuntoa. Myös Lissua pakotti tämä pesänrakennusvietti siihen malliin, että jotakin oli saatava aikaiseksi. Hän aloitti suursiivouksella. Talo puunattiin sisä- ja ulkopuolelta niin, että joka nurkka oli kiiltävän puhdas. Tämä ei kuitenkaan Lissulle riittänyt, vaan puhtaudesta huolimatta talo tuntui yhä talvisen synkältä ja...


blogivirta.fi
Ensimmäinen odotus -

Kevät etenee kohisten, vaikkei sitä tästä blogista voi mitenkään päätellä… Talvi oli pitkä ja raskas ja työrintamalta ei kovin positiivisia juttuja ole kuulunut. Miehen ja mun työpaikka on katkolla varuskuntauudistuksen myötä. Tai katkolla on ehkä vähän väärä sana, mutta virkapaikat mitä suurimmalla todennäköisyydellä siirtyvät jonnekin muualle, ja varsinkaan mun kohdalla ei ole selvää, säilyykö virka edes. Se ei ole kovin kiva uutinen ja kun se koskee molempia...


blogivirta.fi



Suvikumpu -

Ei siihen muuta tarvittu. Helmikuu vaihtui maaliskuuksi ja kevät on täällä! Iltapäivällä auringon valo oli keväisen, lämpimän väristä. Ei enää kylmää talven valoa.  Yöllä voi olla vielä kylmää, mutta päivällä aurinko jo ihan selvästi lämmittää!  Päivällä kävin risuverstaalla kuvaamassa auringonvalossa kylpeviä narsisseja. Ostin narsissiruukut pari viikkoa sitten Ikeasta (3 kahden hinnalla, pakko oli ostaa) Jospa ilmat lämpenisivät lähiaikoina sen verran...


blogivirta.fi
Stoori -

Nyt kun aurinko on ihanasti paistanut melkein päivittäin ja valoisan aika pitenee, on mieli tehnyt myös laittaa kotia kevään näköiseksi. Aikaisemmin kerroinkin, kuinka koti tuntuu ikuisuusprojektilta sisustamisen suhteen ja tämä pätee edelleenkin. Vanhasta ei haluaisi luopua, mutta kauheasti haluaisi ostaa ja laittaa uutta! Ja silloin kun inspiraatio iskee, ei auta kuin toimia… Uusia, keväisiä hankintoja […] The post Koti kohti kevättä appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
All you need is vintage -

Tänään oli koko päivän ihana auringonpaiste, ja viimeinkin talven pimeys tuntuu väistyvän kevään tieltä. Aamu alkoi todella huonosti, mutta onneksi lähdin illalla pitkälle lenkille, jonka aikana tajusin taas, kuinka rakastankaan tätä kaupunkia, jossa asun. (Ja tietenkin ihmisiä sen sisällä!) Lenkki oli vähän huvittava, koska itkin ja nauroin vuoronperään, onnesta. Kevään merkkejä tänään olivat villinä virtaava vesi, mudan ja puiden tuoksu, halkoja hakkaava ukko ja...


blogivirta.fi
Mitä Missä Milloin -

Jos tuntuu siltä että sisällä on jäät lähtenyt liikkeelle, niin eikö silloin ole kevät? Kroppa heräsi eloon ja mieli on korkealla. Perjantaina olin energinen ja iloinen: aloitin viikolla jälleen pyöräilyn talvitauon jälkeen ja perjantaina tuntui että moni asia oli jotenkin helpompaa, keveämpää. Olin jopa ajoissa lauluharjoituksissa! Aloitin joogan taas reilun vuoden tauon jälkeen. Viikossani on sekä tanssia että meditaatiota. Jooga keskittää ajatuksia ja bailatino...


blogivirta.fi
Sinisukan elämää -

Aika kuluu ja kaikkea tapahtuu.. Blogi on jäänyt aika vähälle huomiolle viime aikoina, vaikka piipahtelenkin lukemassa muiden blogeja silloin tällöin, Ajattelin nyt kuitenkin tulla hiukan päivittämään kuulumisia, vaikka ainakin omaksi ilokseni. Töitä on ollut koko kevään riittävästi, ja nyt onkin työsopimus Syyskuun loppuun asti tehtynä joten se onkin vienyt suurimman osan ajasta. Työstäni pidän kovasti ja olenkin tullut siihen tulokseen että aivan oikealle alalle...


blogivirta.fi
Tälle rannalle -

Todella! Jopa meidän pihalla näkyy nyt maata, ihan pikkuisen, mutta kuitenkin. Auringosta kevään huomaa parhaiten, se on ruvennut nousemaan aikaisin. Tällä rannalla se merkitsee sitä, ettei auringon nousua ja laskua näe, ne siirtyvät saaren pohjoiselle puolen. Huonekasvit ovat havainneet valon lisääntymisen; sisällä tarkenee, vaikka hanki hohtaa ikkunan ulkopuolella. Bougainvillea heräsi talvihorroksestaan. Ihme on, että niin kuivista oksanrisuista lehdet puhkeaa. Ja toivon...


blogivirta.fi
Koikkelasta kajahtaa! -

Kevätauringon raitamattoja ja jääpuikkoja - ihana maaliskuu! Keväinen aurinko levittelee pitkiä käsiään, oikoo sormiaan, levittää tiellemme raitamaton, rannuttaa pellot ja pientareet, sulattaa räystäille ja puiden oksille jääpuikkoja, sirisyttää silmiämme, sulostuttaa päiviämme, punastuttaa poskiamme, innostaa pikkulinnut kaiuttamaan ilosoittojaan. Vaikka yöt ovat vielä kylmiä, päivisin aurinko näyttää jo voimansa: ilma on ihanan leuto. Pakkasta on toki muutaman asteen...


blogivirta.fi
Tuoman Norja-aiheinen blogi -

Pitänee tänne taas jotain kirjoitella, kun ei ole hetkeen tullut blogiin koskettua. Enää kaksi viikkoa lyhyeeseen Suomenmatkaan, jonka jälkeen olen Trondheimissä enää reilut kolme viikkoa. Nopeasti on mennyt talvi ja kevät! Melkein jopa kaduttaa, etten tullut tänne koko lukuvuodeksi – tänään on näemmä yksi tämän ilmapiirin täyttämistä päivistä, toisina päivinä sitten taas odottaa innolla kotiin pääsyä.   Kevät on tullut Trondheimiin jäädäkseen. Hiihtämään...


blogivirta.fi
Mun sateenvarjon alla -

Kevät ja kesä on ne vuodenajat, jolloin minäkin löydän vaatekaupoista vaatteita itselleni. Pidin ihan-mun-oman-päivän viime lauantaina, jolloin tein shoppailukierroksen parissakin kauppakeskuksessa. Kevään mallistoja oli alkanut tulla jo useaan liikkeeseen ja ihania värejä roikkui seinillä ja vaaterekeissä. Tummansävyisen syksyn ja pimeän talven jälkeen sitä kaipaa väriä elämään. Vero Modasta ostin yllätyksekseni oliivin vihreän kevyen neuleen pitsisomisteilla. Olin...


blogivirta.fi
Osterhase macht schöne Sachen -

Kevät! Viimeinkin aamulla saattoi lähteä kouluun YKSISSÄ SUKKAHOUSUISSA. Se on ollut sula mahdottomuus viimeiset kuukaudet. Todellakin, housut minulla on tainnut olla koulussa neljästi. Joten kevät, kukkakuosit, kaikki, ihanaa! Ehkä nyt koeviikolla ja sen jälkeen, kun tämä työläs jakso on takana, ehtii taas jotain kivaa enemmän väkerrelläkin. Synttärisalaisuuden puitteissa kävin hieman ostoksilla, ja mukaan tarttui myös Fida-kierroksen jälkeen tällainen keväinen...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 155 156 Seuraava »