Tänään on 20.01.2019 04:52 ja nimipäiviään viettävät: Henna, Henni, Henriikka, Sebastian ja Fabian. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kevyt liikenne


Ekofokus -

Hiihtolomat alkavat! Se tarkoittaa samalla, että seuraavat neljä viikonloppua ovat tieliikenteessä hieman tavanomaista vilkkaampia. Viranomaiset kehottavat ennakoimaan matkantekoa muun muassa tutustumalla ajankohtaisiin ajokelitietoihin ja huolehtimalla riittävästä levosta. Hiihtolomaliikenne käynnistyy perjantaina 16.2. iltapäivällä eteläsuomalaisten aloittaessa lomansa. Liikenne on vilkasta etenkin Helsingin ulosmenoteillä sekä valtateillä 4 ja 5 pohjoiseen päin...


blogivirta.fi
Urbaani metsäläinen -

Aamulenkki, ihan tavallinen hiukan yli seitsemän kilometrin rauhallinen kävely.  Rantaa, metsikköä, puistoa.  Ja aistit valppaina. Silti aikaa ajatella. Mutta kun on aina oikeassa, kun kerran kirjoittelee blogia, on muutakin ihmettelemistä kuin luonto. Ihminen, ihmeistä suurin, tekee ja jättää tekemättä. On helpompi laittaa varoitusmerkki kuin korjata tiepohja.  Vastuun siirto autoilijalle on tärkeää, tärkeämpää kuin tien kunto.  Samaa vastuunsiirtoa, nyt jalankulkijalle...


blogivirta.fi
elämänkoululaisen mietteitä -

Ihmetyttää näiden ulostulojen kapeakatseisuus. Toisaalta nämä on tietysti omaa etua palvelevia, sillä Anttosen kaltaisilta toimijoilta katoaa perusbusiness alta sitä mukaa kun liikenne sähköistyy. On toki totta, että CO2-päästöjen väheneminen Suomen autokannan sähköistyessä on globaalisti marginaalista, mutta on tällä kuitenkin merkittävä vaikutus kaupunkien ilmanlaadulle. Tutkimukset osoittavat, että liikenteen tuottamat pienhiukkaset ovat erittäin haitallisia...


blogivirta.fi
Lakritsirouskutusta -

Eihän tämä ole mistään kotoisin, kun en enää mitään saa kirjoitetuksi. Tammikuukin meni tuossa ihan hujauksessa. Töissä on ollut kiireistä aikaa ja kotona olen vain löhönyt ja lihonut. Automessuilla kyllä piipahdin. Ei minulla mitään autokuumetta ole, mutta kun messukeskus on tuossa ihan vieressä niin kävin katsomassa kiiltäviä ajopelejä. Tosin matka oli tällä kertaa yhtä tyhjän kanssa. Samanlaisilta ne kaikki näyttivät ja myyntivalttikin oli kaikilla kauppiailla...


blogivirta.fi
Teollisuus ja tekniikka -

Liikennemerkit ovat yleisin tapa ohjata liikennettä. Muita liikenteen ohjauksen keinoja ovat liikennevalot, tiemerkinnät sekä muut ohjauslaitteet säädösten mukaan. Liikennemerkkien tarkoitus on ohjata liikenteessä liikkuvia liikenneympäristön sekä muiden liikenteessä liikkuvien kannalta toivotulla tavalla. Merkkien täytyy olla yksiselitteisiä sekä hyvin havaittavissa. Näkyvyys merkkeihin tulee olla hyvä, mutta toisaalta ne eivät saa olla näköesteenä. Liikennemerkit ovat...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Hiljan ja hiljaisuuden päivää vietetään maanantaina 8. lokakuuta. Sen kunniaksi julkaisen tekstin, joka on yhteenveto aiemmista kirjoituksistani ja erityisesti filosofian tohtori Outi Ampujan luennosta "Näkökulmia ääniympäristön laatuun". Filosofi Baruch Spinoza on todennut äänistä, melusta ja hiljaisuudesta näin: "Mikäli ihmiset olisivat yhtä kykeneväisiä olemaan hiljaa kuin puhumaan, maailma olisi onnellisempi paikka." Ääni on nesteessä, kaasussa tai kiinteässä...


blogivirta.fi
gnothi seauton -

Ihmetyttää näiden ulostulojen kapeakatseisuus. Toisaalta nämä on tietysti omaa etua palvelevia, sillä Anttosen kaltaisilta toimijoilta katoaa perusbusiness alta sitä mukaa kun liikenne sähköistyy. On toki totta, että CO2-päästöjen väheneminen Suomen autokannan sähköistyessä on globaalisti marginaalista, mutta on tällä kuitenkin merkittävä vaikutus kaupunkien ilmanlaadulle. Tutkimukset osoittavat, että liikenteen tuottamat pienhiukkaset ovat erittäin haitallisia...


blogivirta.fi
Asian laidalla -

Luinpa taas tässä päivänä eräänä saaremme liikennettä koskevan uutisen pätkän, jonka otsikko lupasi paljon mutta antoi loppujen lopuksi juuri niin vähän kuin mitä syvällä sisimmässäni epäilinkin. Nimittäin. Kun otsikossa seisoo, että ajaminen saarellamme muuttuu ”fiksummaksi” nostaa se viilipyttymäisemmänkin täällä asuvan ulkomaalaisen kulmakarvat varovaisen toivonriemukkaana kysymysmerkkisesti kohoasentoon. Otsikon osuttua silmääni ajattelin sekunnin sadasosan...


blogivirta.fi
Reissaus blogi -

Ensimmäinen hieman pidempi reissu on nyt tehty kun viikonlopun aikana poljin Rovaniemelle. Koska perjantaina oli vielä työpäivä ja lauantaina hamuilin aikaista saapumista niin tahti oli reipas ja pysähdykset harvassa. Toisaalta, reitti oli aika yksitoikkoinen ja maisemat hyvin samanlaisia niin kuvaustaukojakaan en suuremmin pidellyt. Alla ensin reittikartta, jossa A on lähtöpiste. B on yöpymispaikka ja C sitten varsinainen määränpää. Pitää vielä muistuttaa, että Googlen kartat...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Kesäaika alkaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 25. maaliskuuta 2018 kello 3.00, jolloin kelloa siirretään tunnilla eteenpäin. Kesäaika päättyy ja normaaliaikaan eli "talviaikaan" palataan jälleen sunnuntaina 28. lokakuuta 2018 kello 4.00. Esitän tässä tekstissä 25 kiinnostavaa näkökulmaa uusiseelantilaisen hyönteistutkijan keksimästä ja Arthur Conan Doylen kannattamasta kesäajasta. Suomessa kesäaikaa on vastustettu esimerkiksi aamukasteen, raggareiden ja...


blogivirta.fi
mastomäki -

Perjantaina 23.3. Aalto-yliopistossa väitellään Yhdyskuntarakenteen ja ilmastonmuutoksen kytköksistä "The Impacts of Urban Structure and the Related Consumption Patterns on the Carbon Emissions of an Average Consumer" VTM Jukka Heinosen väitöstilaisuudessa. Väitöstä on tahallisesti tai kyvyttömyyden vuoksi ahkerasti väärinymmärretty ja -tulkittu viimeiset viikot perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Pyrin tässä kirjoituksessa osoittamaan uutisoinnissa ja kommentoinnissa...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Edestakaisten lentomatkojen hiilidioksidipäästöt (Finnairin päästölaskurin mukaan ko. reiteillä liikennöivillä Finnairin konetyypeillä) ja tämän seurauksena laskennallisesti sulavan arktisen merijään määrä yhtä matkustajaa kohden. Arktisen merijään sulaminen tarkoittaa tässä sitä, kuinka paljon syyskuun jääpeitteen laajuus keskimäärin pienenee. Esimerkiksi Phuketin-loman lennot sulattavat siis arktista merijäätä lähes viisi neliömetriä yhtä matkustajaa kohden...


blogivirta.fi
Johanna Karimäki -

Tarkastusvaliokunta on tehnyt suuren työn "Asuntopolitiikan kehittämiskohteet" tutkimusraportin ja asiantuntijakuulemisten pohjalta. Esitimme eduskunnalle kymmenen pontta ja suositukset, jotka tähtäävät kohtuuhintaisten asuntojen lisäämiseen. Lähiöiden kehittäminen on tärkeää sekä asuntojen sijainti joukkoliikenneyhteyksien varrella. Edellytämme, että kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa lisätään pääkaupunkiseudulla ja muilla kasvavilla seuduilla. Vauhditamme myös...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kun lumi lentää vaakasuorassa, mieleeni tulee aina Jämtlannin tunturiseutu, jossa kerran paikallinen saamelainen lyhensi autoani edestä ja takaa. En ole elämässäni ollut vastaavassa pyräkässä, lumi oli sitäpaitsi märkää. Oli pakko pysähtyä tien varteen ihan oikeaan reunaan, taakseni pysähtyi toinen auto. Yhtäkkiä syöksähti lumipyrystä volvo, peräkärry täynnä poroja ja lyhensi huomattavasti minun pikkuvolvoani. Pahinta oli, että törmäyksen voimasta takana seisova...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Hyvää hiljaisuutta piippauskulttuurin yhteiskunnassa FT Outi Ampuja Kouvolan Yhteislyseossa on vietetty viime päivinä teemaopintoviikkoa. Osana tämän viikon ohjelmaa FT Outi Ampuja  kävi pitämässä luennon "Näkökulmia ääniympäristön laatuun" . Ympäristöalan asiantuntijatehtävissä työskentelevä Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja ääniympäristöä. Hänen väitöskirjansa "Melun sieto kaupunkielämän välttämättömyytenä. Melu ympäristöongelmana ja sen synnyttämien...


blogivirta.fi
Savolaisjuntti Kaakkois-Aasiassa -

Mopon vuokraus se vasta onkin jannaa! Kaakkois-Aasiassa ei nimittain autokouluja eika ajokortteja tarvita, silla liikennesaantoja ei yksinkertaisesti ole. Liikennemerkkeja katukuvasta toki loytyy, mutta saantojen sijaan niita pidetaan lahinna ehdotuksina. Jos jostakin pystyy periaatteessa ajamaan, niin kyllahan siita silloin mennaan. Ei valia, vaikka kyse olisi vastaantulevien kaistasta tai muuten vain kielletysta ajosuunnasta. Jalleen kerran loydan itseni hostellin tiskilta...


blogivirta.fi
Mikko Mäkelän mietteitä -

Pidin viime viikonloppuna kuntosuunnistustapahtuman Espoon metsissä Kulmakorven maankaatopaikan ja Turun moottoritien välisellä kaistaleella lähellä Ämmässuon kaatopaikkaa. Kulmakorven maankaatopaikan yhteydessä Lemminkäinen harrastaa myös yhdyskunnille välttämätöntä murskaustoimintaa. Rasteja vieminen ja hakeminen on varsin mukavaa ja leppoisaa puuhaa, jossa nytkin oli mahdollisuus nauttia loppukesän raikkaan metsän tuoksuista ja tunnelmista. Tunnelmaa mainitussa paikassa...


blogivirta.fi
Pieniä mietteitä -

Kevään 2018 muoti. Tilaa ilman postikuluja. Parhaat vihjeet. Kauneusklinikka. Botox. Silikonirinnat. Seksitreffit.


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

  Suomen kielellä: Harkittuja Valheitahan tämä operaatio on, tyypillistä vaiheittaista lypsyä maan tapana, lisäprojekteja suunnitellaan harkitusti ja valmistelu on tahallisesti supea jopa vain yhden konsultin varassa ILMAN SELVÄÄ TUTKIMUSTA IHMISTEN LIIKENNETARPEISTA JA KAASUBUSSIEN EDUISTA SEKAVASSA ESPOOSSA (tehty gallup bussien puolesta ohitettiin täysin), maantapa-lypsyoperaatio kustannuksista valehdellen houkutellen valtuustot ilmiselvien valheiden avulla kaatamaan rahaa...


blogivirta.fi



Juha Sipilä -

Hyvät kuulijat, Kansainvälinen ilmastopaneelin IPCC:n erikoisraportin viesti on selvä. Meidän on tehtävä enemmän ja nopeammin ilmastomuutoksen torjumiseksi. Ilmastonmuutos ei vaikuta vasta joskus kaukana tulevaisuudessa, vaan jo lähivuosikymmeninä. Nyt on aika toimia – ja ratkaisun avaimet ovat vielä käsissämme. Parhaillaan suurin osa maailman valtioista neuvottelee Puolan Katowicessä Pariisin ilmastosopimuksen säännöistä sekä siitä, miten päästöjä ja niiden...


blogivirta.fi
Jarnon tuumailuja -

Heti ensi alkuun laitan tähän linkin www.rovaniemenjoukkoliikenne.net Kyseisellä sivustolla ryhmä henkilöitä on suunnitellut Rovaniemelle toimivampaa joukkoliikennettä, mistä olen hyvin tyytyväinen ja iloinen. Mielestäni Rovaniemellä ei ole toimivaa paikallista joukkoliikennettä. Lentoyhteydet ja matkustajajunaliikenne ovat kuitenkin jollain tapaa kunnossa, ainoastaan lentovuoroja ja reittejä toivoisin lisää, esimerkiksi kerran, pari viikossa Tukholmaan tai Kööpenhaminaan...


blogivirta.fi
Minun Venäjäni -

Edellisissä jännittävissä osissa on menty Suomesta Sortavalaan, sitten vietetty pari yötä ja päivää Petroskoissa, mistä on autoiltu ta k aisin Sortavalan läpi Lahdenpohjaan ja edelleen Käkisalmeen . Siellä olisi ollut tulossa keskiaikafestivaali, mutta aikataulumme ei sallinut jäädä si tä seuraamaan. Käkisalmesta läksimme kotia kohti. Autoilu on yksinkertaista, tiet hyviä eikä varsinaisia must-pysähdyspaikkoja ole matkan varrella ennen Viipuria. Matkaan lähdetään...


blogivirta.fi
400:n Haaste -

Kehänvarsijuoksu järjestetään Espoossa lauantaina 12.4.2014 klo 17.30.  Kehänvarsijuoksu yhdistää liikunnan ilon Uuden Lastensairaalan keräykseen. Tapahtuman matkat ovat 5 km, 10 km ja 21,1 km. Matalan kynnyksen juoksutapahtuma sopii kaikentasoisille liikkujille lapsiperheistä aktiivijuoksijoihin. Maalissa jaetaan lapsille ja lapsenmielisille ilmapalloja ja kaikki osallistujat saavat mukaansa diplomin. Tapahtumapaikka on Espoon Juvankartanon ja Auroranportin välinen...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Ovatko sähköajoneuvot ilmaston ja ilmanlaadun kannalta parempia kuin bensiini- tai dieselautot? Tapasimme Euroopan ympäristökeskuksen (EYK) liikenne- ja ympäristöasiantuntijan Andreas Unterstallerin ja keskustelimme sähköautoista sekä niiden hyvistä ja huonoista puolista. Sähköautot ovat EYK:n viimeisimmän raportin pääaihe. Kuva: PxHere Mitkä ovat EYK:n uuden raportin keskeiset havainnot? EYK on julkaissut äskettäin liikenteen ja ympäristön raportointimekanismi (TERM)...


blogivirta.fi
Putikaani -

Jos yksi kiva asia Suomessa lomailusta täytyy mainita, niin se on liikenne. Ja erityisesti liikenne täällä pohjoisessa Suomessa. Autoja on vähän. Ruuhkia ei juuri koskaan. Parkkiruudut ovat suuria ja parkkipaikat yleensäkin puolityhjiä. Tiet ovat todella leveitä. Toki niitä kaposia maalaisteitäkin täällä löytyy, mutta siellä sitten ei juuri koskaan tule kukaan vastaan. Kukaan ei koskaan tööttäile ja liikenneympyrät ovat selkeitä ja niihin pääsee lähes aina saman tien...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Jalkaisin -

Jäljellä enää viimeinen osuus matkasta Raate-Oulu! Tuntui huimalta lähteä liikkeelle Oulun Heikkilänkankaalta, enää 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, tietäen että tämä kahden viikon mittainen kävelyreissu Suomen poikki päättyisi tänään. Alun perin olin arvioinut, että taivallukseen voisi mennä jokunen päivä enemmänkin, mutta tässä sitä nyt oltiin. Iltaöinen kävelyni Muhokselta Heikkilänkankaalle johti siihen, että nukuin tavallista pidempään ja...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Lainsäädäntö, teknologia ja saastuttavien fossiilisten energialähteiden vähentäminen useissa maissa on parantanut Euroopan ilmanlaatua viime vuosikymmeninä. Ilmansaasteet vaikuttavat kuitenkin yhä kielteisesti ihmisten terveyteen erityisesti kaupungeissa. Ilmansaasteiden vähentäminen on monimutkaista, joten siihen tarvitaan koordinoituja toimia monella eri alalla. Kansalaisten saamiseksi mukaan on tärkeää tarjota ajantasaista ja helposti saatavilla olevaa tietoa. Uusi Euroopan...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Sain siis aikoinaan käräjiltä tuomion , jonka mukaan talojen paloturvallisuusperusteista kirjoittaminen ja oikeusmurhatuomioista parodiointi = vastaanottokeskusten murhapolttoon yllyttämistä. Tein tästä mielipuolisesta oikeusmurhaamisesta (ja pikakäsittelystä) valituksen hovi"oikeuteen ", joka antoi sille käsittelyluvan  ja sittemmin hovi"oikeus" antoi tuomionsa , eli ns. "rikokseen yllyttämisessä". Nyt tein asiasta valituslupahakemuksen ja valituksen korkeimpaan oikeuteen, jotka...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 55 56 Seuraava »