Tänään on 18.10.2019 14:37 ja nimipäiviään viettävät: Satu, Säde ja Lukas. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kierros


Kukkapilli -

Sunnuntaina on Boliviassa yleisvaalit, joilla valitaan maalle presidentti, varapresidentti sekä kansanedustajat. Eletään siis varsin jännittäviä aikoja. Suurin kysymys on tietysti se, pääseekö Evo Morales jatkoon jo ensimmäiseltä kierrokselta, vai tuleeko vaaleissa toinen kierros. Minulla on epämiellyttävä aavistus, että Evo voittaa vaalit jo ensimmäisellä kierroksella, vaikka maan tulevaisuuden takia toivoisin muunlaista tulosta. Moni pelkää, että jos Evo jatkaa...


blogivirta.fi
Marian vuodenaikablogi -

Noh, sitähän se tänään oli, mutta sitäkin suuremmalla syyllä mahtavaa. Kun kahdestakymmenestä ryhmäläisestä kolmetoista on paikan päällä, se tuntuu tosi hienolta. Kun mulle ei tullut viestiä, onnekseni kurssikavereistani Eira ja Markku muistuttivat minua, että nyt on tunti. Ensimmäisellä kierroksella lauloin musikaalimusiiikkia ja toisella lauloin Jenni Vartiaisen musiikkia. Minusta se tuntui todella hienolta, kun sen sai tehdä! Ja kaikkein tärkeimpien ihmisten ollessa...


blogivirta.fi
xeox-2 -

17102019 * ... 1 Asiantuntija arvioi: Venäjä tekee nyt taustalla kaikkensa, jotta Turkille löytyisi kasvoja suojeleva ulospääsy Syyrian konfliktista Ilkka Luoma   17.10. 10:48 Recep Tayyip Erdoganin ja Turkin kasvot säilyvät Kremlin tiekartalla. Tuo kartta määrittää sopivan kapean turvavyöhykkeen Turkille Syyrian alueelta - sieltä ensimmäinen kompromissi. Tuon kompromissin voivat hyväksyä ensimmäisenä itse kurdit, sillä he saavat tuon suojavyöhykkeen eteläpuolelta ja...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

               Alma Median kyselyn mukaan tässä on Suomen seuraava presidenttipari 1. Se alkaa taas! Tarkoitan presidenttipeliä. Presidenttivaalit järjesttään seuraavan kerran tammikuussa 2024, siis runsaan neljän vuoden kuluttua.  2. Istuva presidentti Sauli Niinistö ei voi enää asettua ehdolle, sillä hän tulee olleeksi neimmäisajan eli kaksi kautta virassa. Täten suomalaiset pääsevät äänestämään maalle kokonaan uutta presidenttiä. Asia on syytä...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Turisteilua koko päivä. Tälle päivälle oli luvattu pilvistä, sadekuuroja, vähän viilenevää. Varasimme tälle päivälle Aurinkomatkojen retken, – milloinhan viimeksi on oltu?  – Auton vuokraustakin harkittiin, pyörävuokraamokin oli jo löydetty, mutta päädyimmekin tähän helppoon ja tietoa lisäävään puolipäiväretkeen. Ja hyvä valinta se oli. Auringon noustessa olimme oikeustalon pysäkillä, josta kierros alkoi. San Antonion kaupunginosan (Ronaldon kotihuudeilla) ...


blogivirta.fi
hassuhiihtäjä -

Tänään vaihteeks ahkerasti jumpattiin  ja hieman myös lihasta pumpattiin. Oli ihan reipas kuntoilulasti, hapotti niin saatanasti! Kertooko se kunnosta huonosta, hiki tippoja valui myös kuonosta. Pikku reippailu joka sykettäkin nostaa, ei voi mitään tuo homma innostaa. Ehkäpä tää taas syksyn touhuja ryhdistää, ja lopulta vois tuon hiihtokuntoon yhdistää?! Hiki pitkin kehoa valua lirisee, ja läskimakkarat vyötäröllä tirisee! Taustalla näkyvä setti kolme kierrosta, hiki...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

Juuri tänään otettu IJL-lkuva (Photo by One+ 6 - 256 GB). Kertoo hyvin tuon multaantumiseen liittyvän kehitysketjun syysosuuden, mutta me "viemme tuhkatkin pesästä" - kaupunkilaissiivousinnoissamme!    ... HS: Loppuuko multa? ~  https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006267384.html  -  ... Ilkka Luoma  10.10.2019 - 9:09     Elämme silminnähtävästi syksyn aikaa, jolloin muun muassa lehtipuut ja -pensaat tekevät alustaa tuolle multaantumiselle. Tunnetusti multa on ammoin kuollutta...


blogivirta.fi
Lauttasaaren Shakkikerho -

Kiitos palautteesta, jota saimme järjestämästämme viikonlopputurnauksesta Shakkiareenalla 5.–6.10.2019. Alla yhteenveto palautteesta. 1. Hyvää Pelitila oli sopivan väljä. 36 pelaajaa voitiin jakaa niin, että joka toinen pöytä jäi tyhjäksi. Jos pelaajia on yli 50, ei jää paljon tyhjää tilaa, varsinkaan lauantaina, jolloin järjestämme myös aloittelijaturnauksen. Aikataulu piti hyvin. Yli 10 vuoden harjoittelu tuottaa tulosta. Tänä vuonna ei myöskään tullut mitään...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Lauantai 21.9.-sunnuntai 22.9.  Lauantain iltapäivällä oli aika jättää hyvästit Islaylle ja suunnata kohti reissun lähtöpistettä Edinburghia, mutta nyt tulomatkasta poiketen lentäen. Aamulla oli kuitenkin aikaa vielä tislaamovisiitille, eli Bowmoren ovenkahvassa oltiin kiinni heti kun tislaamon kauppa avautui. Kaksi vuotta sitten tehty tislaamokierros oli vielä hyvin muistissa, joten tällä kertaa emme kierrokselle lähteneet. Tislaamon kauppa ei valitettavasti tarjonnut viskien...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Ardbeg Torstai 19.9. Islayn aurinkoinen torstai aloitettiin kävelylenkillä Atlantin rannalle. The Mull of Oa & American Monument tarjosivat reilun tunnin aamureippailulle huikean maiseman ja pitihän täällä viskiäkin toki maistella. Lasiin kaadettiin hieno  Caol Ila . Samplepullossa Caol Ila 15 yo 43% (1980's ceramic decanter). Arvio tulossa myöhemmin. Retkeilyn ja viskipiknikin jälkeen teimme vielä pienen pysähdyksen Port Ellenissa ja pienet maistiaiset kylän nimeä kantaneen...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Luonto näyttää juuri nyt parhaan puolensa syksyn väreissä. Niin on nättiä, että. Kuvailin viime sunnuntaina Karviassa, Anne Mattilan taidekahvilan kaunista pihapiiriä, taidetta kuin taidepolun antimiakin. Pihapiiriin oli kokoontunut paljon ihmisiä, oli alkamassa kauden viimeinen tapahtuma. Kahvila sulki ovensa tältä kesältä, mutta pian se kevät saapuu ja ovet aukeavat jälleen 1.4.2020. Mutta piankos me kipaistaan kierros rakennuksesta toiseen ja 700 m mittainen taidepolku ennen...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Luonto näyttää juuri nyt parhaan puolensa syksyn väreissä. Niin on nättiä, että. Kuvailin viime sunnuntaina Karviassa, Anne Mattilan taidekahvilan kaunista pihapiiriä, taidetta kuin taidepolun antimiakin. Pihapiiriin oli kokoontunut paljon ihmisiä, oli alkamassa kauden viimeinen tapahtuma. Kahvila sulki ovensa tältä kesältä, mutta pian se kevät saapuu ja ovet aukeavat jälleen 1.4.2020. Mutta piankos me kipaistaan kierros rakennuksesta toiseen ja 700 m mittainen taidepolku ennen...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lisää sanontoja selitettynä Kaikki sanontalinkit Fraasisanakirja Laiska töitä laskee! Vaikka kuinka  haukut naapurin lehmää, ei omasi lypsä yhtään enemäpää! Älä pilikkaa köyhän kelekkaa, jos ei omaskaan oo kunnossa! On pantava  suu säkkiä myöden Leivän ja muun ruoan raaka-aineita säilytettiin ennen paljolti säkeissä. Jäljellä olevan ruoan määrän voi päätellä säkkien koosta: syömistä on voinut joutua säätelemään sen mukaan eli laittamaan suun säkkiä...


blogivirta.fi
Daphnion -

Aurinkoinen aamu kansallispuistossa. Traktori hurruutteli pellolla ja merikotka lenteli taivaalla. Aurinko oli jo noussut, koska unikeko ei päässyt reippaammin sängystä ylös. Keli oli selkeä, eikä mitenkään erityisen vilpoinen. Vedenpinta oli matalalla, eikä virtausta juuri erottanut paljaalla silmällä. Joella oli hieman vielä aamu-usvaa. Vesi tuntui vielä suht lämpimältä. Tutkailin yksityiskohtia ja kuuntelin Korkeasuolla huutelevan korpin juttuja. Poikkesin vielä rantaan...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Applen tämän vuoden iPhone -uutuuksia ei kuvata kovinkaan suuriksi uudistuksiksi. Kyseessä on kolmas vuosi, kun Apple kierrättää tuttua designia, mutta totutusti sisuksista löytyy kuitenkin jälleen entistä nopeampi suoritin. A13 kasvattaa suorituskykyä edeltäjästä melkoisesti ja tämä näkyy benchmark-testeissä. Suorituskyky testien pisteet eivät kuitenkaan aina näy suoraan normaalissa käytössä. Uuden iPhone 11 Pro -mallin jokapäiväisen käytön suorituskykyä on testattu...


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Pitkästä aikaa jotain ommeltua! Ompelin kaavatta mekkosen. Joustavan, väljän, vilpoiset - oikean mukavuusvaatteen arkeen. Viidellä saumalla se tuli valmiiksi. Sivut, helma ja olkasaumat. Huolittelut päälle ja valmista! Siinä on hiukan levenevä helma ja koska tahdoin ommella mahdollisimman helposti ja vaivatta mahdollisimman paljon saumurilla niin vedin alas myös leveän kaitaleen ikään kuin trikooresoriksi. Pääntie on samankokoinen edestä ja takaa. Ei tarvitse syynätä...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Lähdin eilen lenkille. Oli kaunis syyspäivä. Olen venyttänyt viime kertoina lenkkieni juoksuintervalleja kolmeen minuuttiin. Suuntasin harjoitukseni tällä kertaa sille puolelle Aurajokea, jolla tätä rantaa ja sen takaista aluetta kutsutaan joen toiseksi puoleksi. Lönkyttelin ensimmäisen kolmen minuutin siivun Ursinin katua pitkin kohti jokea. Mieleeni juolahti usein pohtimani ajatus Cooperin testin juoksemisesta Paavo Nurmen stadionilla. Päätin käydä kokeilemassa, kun olin siihen...


blogivirta.fi
Lauttasaaren Shakkikerho -

Tervetuloa Lauttasaaren Suomalaisen Shakkikerhon järjestämään viikonlopputurnaukseen 5.–6.10.2019 . Pelipaikka ( venue ) on Shakkiareena , Hiomotie 10 , Helsinki. Ilmoittaudu (register) viimeistään perjantaina 4.10. Aikataulu ( schedule ) lauantaina 5.10.: 8:45–9:30 ilmoittautumisen varmistus ( confirming the registration ) 10:00 kierros ( round ) 1 15:00 kierros 2 Aikataulu sunnuntaina 6.10.: 10:00 kierros 3 15:00 kierros 4 19:00 palkintojenjako ( prize-giving ) 4. kierroksen...


blogivirta.fi
Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 20.9.2019 Tunisiaa on tavattu pitää arabimaiden kansannousujen menestystarinana ja ainoana arabikevään kokeneista maista, joka on onnistunut siirtymään rauhanomaisesti diktatuurista demokratiaan. Viime sunnuntaina pidettyjen presidentinvaalien perusteella monet tunisialaiset ovat kuitenkin turhautuneet paikalliseen politikointiin eivätkä enää luota siihen, että poliitikot pystyisivät ratkaisemaan maan ongelmia. Vuoden 2011 kansannousut käynnistyivät juuri Tunisiassa...


blogivirta.fi
Stoori -

Teimme viikonloppuna minireissun vanhempieni luo Asikkalaan. Vääksyn avoimet ovet ja pihat & sadonkorjuumarkkinat olivat osittain syy visiitillemme ja oiva tapa lievittää kotiseutuikävää. Lauantai oli vuoden ensimmäinen kunnon syyspäivä ja paksuun takkiin kääriytyneenä nautin täysin siemauksin Vääksyn yhteisöllisestä ilmapiiristä. Vaikka kävimmekin viime vuonna kurkkaamassa ovensa avanneet asunnot, kävimme uudella kierroksella tänä vuonna. Harmikseni toki tajusin vasta...


blogivirta.fi



Tavoitteena parempi -

Jep. Finlandiaviikonloppu hipsitty läpi. Tällä kertaa ohjelmaan mahtui kaksi matkaa, eilen maratonviestissä työpaikan joukkueessa vitonen ja tänään puolikas. Mennääs ensin vitoseen. Mainio uusi (toista kertaa) matalan kynnyksen kisa tuotu Finlandiaan mukaan ja tänä vuonna mukana oli 38 joukkuetta. Oma juoksu avausosuudella kulki ihan menettelevästi ja tavoitteena ollut 20min alitus tuli reilusti neljän sekunnin marginaalilla. Jalat olis toiminu mutta henki ei halunnu kovempaa...


blogivirta.fi
Happiness Is... -

Suomi-loman kaihoisat muistelut ja pyllylleen mennyt työjuttu.


blogivirta.fi
Oppitori -

Vietin Tampereella tärkeät nuoruusvuodet. Se on suurista kaupungeista minulle Kaupunki isolla k:lla. Opiskelin yliopistossa pitkään. Siihen aikaan otettiin valtion takaamaa opintolainaa, joka sitten inflaation aikana oli kevyempää maksaa takaisin. Kävin myös töissä ajoittain. Olin yövartijana, lastasin Mallasjuomien autoja, olin postitusliikkeessä liukuhihnan ääressä. Monta vuotta rakensin näyttelyjä apulaisena Tampereen Nykytaiteen museolla, joka oli silloin eräässä...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Kuolinmökiltä kolmisen sataa metriä kujosta lievästi ylöspäin, asfalttitien yli ja siinä lepää! Perillä ollaan. Tämähän se oikeastaan oli koko matkaidean ydin: nähdä edes Erkon Erkkola, kun J.H:ta itseään ei enää voi nähdä! Kokea Sydämeen luettavaksi -teoksen ilmapiiri, todentaa faktat. - No eipä tuo silmiä hivele! Melkoinen rumilus, kieltämättä, ainakin näin asfaltin takaa katsottuna. Eipä ihme ettei levoton runoilija täällä montakaan vuotta viihtynyt...


blogivirta.fi
hassuhiihtäjä -

Nyt on taas pirun pitkä aika edellisestä päivityksestä..enkä vieläkään ole keksinyt mitään järkevää sanottavaa.. perhana listataan vaikka tähän muutamia kuntoiluita mitä on tullut tehtyä viime aikoina.. Elokuussa tuli 39h liikuntaa eli työssäkäyvälle kuntoilijalle ihan hikinen setti.. Tämä syyskuu ei oo vielä irronnut ihan niin kauheen hyvin.. pitää saada rytmi kohdalleen ja kroppa pyörimään.. Sitten tähän listataan yhden kuukauden kuntoilut, katsotaan jaksaako...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

    ... Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ... 1 - HS: Presidentti Niinistön suosio on huipussaan ~  https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006230223.html   -  . Ilkka Luoma  7.9.2019 - 8:16   Kansakuntamme on tarkkaavainen seuraamansa henkilön osalta - kyseessä kansan suoraan valitsema (kahteen kertaan) presidentti-  Sauli Niinistö .  Suomalaiset ovat oppineet henkilöitymiin, jo presidentti  Urho Kekkosen ajoista lukien - aiemmat ovat enää vain muisto hyvin kokoneiden...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ... 1 - HS: Presidentti Niinistön suosio on huipussaan ~  https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006230223.html   -  . Ilkka Luoma   7.9.2019 - 8:16 Kansakuntamme on tarkkaavainen seuraamansa henkilön osalta - kyseessä kansan suoraan valitsema (kahteen kertaan) presidentti- Sauli Niinistö .  Suomalaiset ovat oppineet henkilöitymiin, jo presidentti Urho Kekkosen ajoista lukien - aiemmat ovat enää vain muisto hyvin kokoneiden mielissä. ...


blogivirta.fi
Oppitori -

Etelä-Pohjanmaan murresanoja ja huumoria 1. Laihialainen makasi sienestysretken jälkeen kipeänä Vaasan sairaalan munuaisosastolla. Ylistarosta kotoisin oleva vaimo mäkätti vieressä: Siitäs sait kun et raaskinut ostaa värillistä sienikirjaa. 2. Mitä laihialainen namusetä sanoo? – Haluaako lapsi ostaa karkkia? 3. Mitä Laihialainen tekee kun hänen keittoonsa lentää kärpänen. – Ottaa kärpäsen keitosta ja alkaa huutamaan sille ”Sylje se ulos, sylje se ulos” 4. Pohjalaisen...


blogivirta.fi
Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

31.8 Melottiin Neitikoskella freestylemelonnan suomenmestaruudesta. Panoksena oli nyt vaihteeksi mitalleiden lisäksi paikat 2020 vuoden EM-kilpailuhin. Kelit olivat loistavat, kisapaikka oli hyvä ja tunnelma oli kohdallaan. Tänä vuonna oli monissa sarjoissa aikaisempia vuosia tiukempaa kilpailua. Miesten maajoukkueeseen oli pitkästä aikaa enemmän hakioita kun paikkoja, joten paineet olivat päällä heti alkueristä lähtien. (Kuva: Virva  Vuorenpää) Tässä finaaleiden tulokset...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 22 23 Seuraava »