Tänään on 18.07.2019 22:12 ja nimipäiviään viettävät: Riikka, Fredrik, Fred ja Fredrika. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kiinalainen unelma


Shanghai päiväkirja -

Noin tuli matkat purettua. Shanghaissa keli on pysynyt lämpimänä, mutta muuttunut varsin sateiseksi. Pahus. Onneksi kuitenkin harvoin sataa useampaa päivää putkeen, ja kelit ovat varsin mielyttäviä melkeinpä ympäri vuoden. Ja se kaiken muun ohella tekee Shanghaista varsin mukavan paikan vierailla. Ja vieraita onkin näiden vuosien aikana ollut jonkin verran käymässä. Yleensä kiinnostuksen kohteet ovat enmmän tai vähemmän samoja, ja vieraiden kysymykset toistavat itseään...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...


blogivirta.fi
Hiekka -

Viime blogauksesta on tovi. Pahoittelut sinulle, rakas lukija, joka päivittäin käyt tarkastamassa blogin uuden postauksen toivossa. Osallistuin keskiviikkona 11.11. Sino-Nordic Young Champions Forumiin panelistina. Tämä lause kätkee sisäänsä melkoisen sopan. Aloitetaan alusta. Slush China, spinoff Suomen startup-konferenssista rantautui Kiinaan tänä vuonna. Tapahtuma onnistui mainiosti, 2000 kävijää, erinomainen ohjelma ja hyviä puheita ja pitchejä (meikäläisen veto...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Viime viikolla kirjoitin stereotypioista Kiinasta, kiinalaisista ja kiinalaisuudesta ja koska näitä kerääntyi erittäin paljon, tässä on lupaamani kakkososa. Kiinalaiset käyttävät viuhkoja, kolmiohattuja ja pyjaman näköisiä vaatteita Kaikkiin kyllä, mutta eivät ne "cooleja" asioita ole. Vihkoja saattoivat käyttää jopa nuoret (myös minä) Pekingin kesän kamalassa paahteessa, mutta muuten en ole nähnyt niitä muilla kuin vanhemman sukupolven edustajilla. Kolmiohattuja...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kiina oli edellisen kerran maailman suurin meri- ja kauppavalta jo 1400 -luvun alun ”löytämisen maailmassa” … sensaatiopuolidokumenttiromaani ”Kun Kiina löysi maailman” - Gavin Menzies [1 kertoo osin uskomatonta löytämistä navoilta toiselle – liki kaikkine mantereineen kiinalaisten keisari Zhu Di ' n luottoamiraalien toimesta. Varmaa on se, että kiinalaiset dzonkkilaivastot ulottivat matkansa Intiaan, Afrikkaan, Lähi-itään ja Australiaan sekä kaikkiin maihin ennen noita...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Viime blogauksesta on tovi. Pahoittelut sinulle, rakas lukija, joka päivittäin käyt tarkastamassa blogin uuden postauksen toivossa. Osallistuin keskiviikkona 11.11. Sino-Nordic Young Champions Forumiin panelistina. Tämä lause kätkee sisäänsä melkoisen sopan. Aloitetaan alusta. Slush China, spinoff Suomen startup-konferenssista rantautui Kiinaan tänä vuonna. Tapahtuma onnistui mainiosti, 2000 kävijää, erinomainen ohjelma ja hyviä puheita ja pitchejä (meikäläisen veto...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Aika kuluu nopeasti. Aika on vettä. Joskus viemäri menee tukkoon ja ajan virta lakkaa. Silloin poistan hajulukon ja siivoan putkista kämppisteni sinne räveltämät ruuantähteet.  Chapter 4: Tsinghua life. Elämä kuuden hengen kämpässä sujuu edelleen varsin mainiosti. Rosterissamme tapahtui sellainen muutos, että korealainen Jenny muutti kampukselle ja tilalle muutti ranskalainen Coco. Cocon ja mun lisäksi täällä asuvat sveitsiläinen Ricci, hollanninkiinalainen Yvonne, aussi ja...


blogivirta.fi
Hiekka -

Aika kuluu nopeasti. Aika on vettä. Joskus viemäri menee tukkoon ja ajan virta lakkaa. Silloin poistan hajulukon ja siivoan putkista kämppisteni sinne räveltämät ruuantähteet.  Chapter 4: Tsinghua life. Elämä kuuden hengen kämpässä sujuu edelleen varsin mainiosti. Rosterissamme tapahtui sellainen muutos, että korealainen Jenny muutti kampukselle ja tilalle muutti ranskalainen Coco. Cocon ja mun lisäksi täällä asuvat sveitsiläinen Ricci, hollanninkiinalainen Yvonne, aussi ja...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Tuli puhetta kiinalaisista stereotypioista, kun olin äidin kanssa kiinalaisessa teehuoneessa syysiltaa piristämässä. Erilaisia uskomuksia Kiinasta on kuultu vuosien varrella monia ja ei ihmekkään; Kiina on aina kietoitunut (vai kiedottu) mystisen usvan taakse. Kyseltiin asiaa muiltakin ja saatiin vielä lisää ideoita ja hetkessä postauksesta tuli niin pitkä, että se oli jaettava kahteen osaan. Tässä se ensimmäinen. Kiinassa on temppeleitä kaikkialla En voi sanoa, etteikö...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Kaverin perheen päätettyä parin viikon varoitusajalla lähtevätkö he Sveitsiin vai jäävät Shenzheniin, löytyi minulle jälleen kerran paikka viettää kiinalaista uutta vuotta heidän luonaan. Lähdimme autolla kohti Shenzheniä lauantaiaamuna kaverin varmistettua perheen kuskilta, ettei teillä pitäisi olla pahoja ruuhkia. Matka kestää noin kaksi tuntia, mutta on parhaimmillaan kestänyt viisi tuntia. Uuden vuoden aikaan ruuhkat ympäri maata ovat jotain aivan käsittämätöntä...


blogivirta.fi
Vuosi Vegaanina -

Lueskelin tänään entisen Kiinan kirjeenvaihtajan Pekka Mykkäsen kirjaa, Isonenä kurkistaa Kiinaan (nemo, 2006). En malta olla jakamatta teillekin muutamaa ruoka-aiheisia huomioita erinomaisesta kirjasta. Ensinnäkin, kuka vielä luulee, että kaikki Kiinalaiset ovat siroja, pienikokoisia ja hoikkia? Entä kuka ajattelee, että kiinalaiset popsivat yhä lihaa lähinnä riisin mausteena ja maitotuotteita ei milloinkaan? "Kiinan terveysministeriön mukaan 23% aikuisista eli 200 miljoonaa...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Tämän blogin lukijoille on uuvuttavan selvää, että minusta kiinalainen T’ang -kauden runous noin 800-luvulta on parasta mitä maailmassa on koskaan nähty. Siellä täällä tuikkineen mielenkiinnon jälkeen vasta Ezra Pound ja etenkin ihan oikeasti kiinaa osannut suurmestari Arthur Waley toivat Li Pon yleisempään tietoon. Suomeksikin kiinalaisia oli käännetty jokin hitunen ennen kuin Pertti Nieminen aloitti suuren urakkansa. Sen päätyttyä meillä on eurooppalaisittain vertaillen...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kiinan presidentti Xi Jinping Sanotaan, että aina pitää olla vaihtoehtoja. Kiina tuo tällä omalla vuosisadallaan uuden vaihtoehdon järjestellä maailmamme uudelle vaihtoehtotielle – tielle, joka antaa mahdollisuuden pelastaa Gaia, joka kuumenee liikaa |1 --- Kiinan presidentti Xi Jinping sanoi selkeästi, ettei Kiina ota vastaan muiden käskyjä ja vaateita |2 . Valittu tie pysyy, koska ihmiskunta tarvitsee elinkelpoisen maailman jatkaakseen vuosimiljoonaista tehtäväänsä jatkaa...


blogivirta.fi
Piruetti -

Tällä hetkellä maailman nopein tietokone on kiinalainen tianhe-1A . Tämä näyttäisi olevan taas yksi todiste siitä, että Kiina on hyvin sitoutunut muutama vuosi sitten ilmoittamaansa tavoitteeseen, että Kiina on maailman johtava tiedemaa vuonna 2020. Viime vuosina supertietokoneiden rakentaminen on saanut mielestäni kilpavarustelun piirteitä. Vauraat kansakunnat kehittelevät kilvan uusia numeronmurskaajia mahtinsa osoittamiseksi. Vaikea tietysti vetää johtopäätöksiä, mutta...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kuva 1. Kiina on maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri [1 , joka oli jo 1400 -luvun alkupuolella maailman mahti – niin merenkulussa kuin kaupassa. Kiina ulotti tuolloin keisari Zhu Di ' n aikana dzonkkilaivastonsa ”kaikille maailman merille” [2 - suurempina kuin oli kuunaan nähty. Kiina on enempikin kauppias- kuin sotakansaa. Tänään eniten maailmassa sotii Yhdysvallat. A Taloutta Aivan viimeisin mediaisku oli talouskirjoitus Helsingin Sanomissa --- ~...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Friend, toveri, During my exchange studies in Tsinghua University in Beijing I will be blogging. This blog serves multiple purposes. First and foremost it shall be a reflecting tool for me to dig deeper into the thoughts, experiences and insights I gain during my time in Beijing. Secondly I hope that this blog will help you, dear reader, to get to know a little bit of China on the grass root level. I hope that this helps build bridges between China and the world and inspire somebody to come see...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Tapaamisen piti olla Macaun lentokentällä 8:30 aamulla lennon lähtiessä 10:50. Suunnitelmana oli syödä aamupala yhdessä ja mennä turvatarkastuksen sun muiden läpi ilman kiirettä. Minä ja kaverini Christal olimme paikalla ajallaan, jopa hieman ajoissa. Tabi saapui yhdeksän jälkeen ja Kini 9:50, eli juuri kun check in sulkeutui. Emme siis syöneet aamupalaa yhdessä, minä ja C ostimme Starbucksista leivät hieman ennen turvatarkastukseen menoa ja söimme ne hotkien aulan penkeillä...


blogivirta.fi
Traveller nro. 41439732 -

Koska olen laiska paskiainen, joka laiminlyö vankan kolmen ihmisen lukijakuntani päivittämällä blogiani aktiivisesti (melkein unohtaen pariksi kuukaudeksi), päätin palata kuvioihin. Hemmetti, tällä päivitystahdilla taidan kirjoitella pelkästään itselleni. Älkää unohtako minua, pliis. Viimeisen päivityksen ja tämän väliin on mahtunut paljon tavaraa: tenttikuukausi, joka oli hämmentävän helppo, arvosanojen saanti, kuukauden reissu kotilandiaan, Rockfestivaali Naamat, joiden...


blogivirta.fi
Kiinalainen juttu -

Bing Xinin runon toiveeni asettua yön hiljaiseen yhteyteen rikkoo aamuyön räiskyvä salamointi ja ukkosen jyrinä. Kello on puoli neljä. Taivas pudottaa vettä ja näyttää pesevän viimeisetkin valonsa jopa punaiset mainosvalonsa sammuttaneen kaupungin. Miljoonakaupunki tulee herämään kasvonsa perusteellisesti pesseenä. Aamulla katselen mietteissä sateen  läpi harmaata pilvenpiirtäjänäkymää 32. kerroksen loungen ikkunasta. Nyt oivallan, että shanghailainen taiteilija Yang...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Olen jo vuosia arvostellut Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikkaa yksipuolisesta, ensisijaisesti markkinavalintojen pohjalta tapahtuvasta  suuntautumisesta tulevaisuuteen. Markkinoiden innovatiivisuuden ja aloitteellisuuden huomioonottaminen ei sinänsä tarvitse  olla huono lähestymistapa. Arveluttavaksi sen tekee Euroopan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa peitellysti mutta tiukasti ilmaistu periaate olla käyttämättä rahapolitiikkaa jäsenvaltioiden suhteen viimekätisenä...


blogivirta.fi



Traveller nro. 41439732 -

Kyhäsin puitteet tällä blogille kolme ja puoli kuukautta sitten aikomuksenani pitää kohtuu kurinalaisesti ajatukset kasassa koskien pidemän puoleista reissuani suoraan alaspäin. Muistan vielä hetken 30. joulukuuta 2008 Viiala, Suomi. Kärvistelin epätoivossa, ihmetyksessä ja jännityksessä, joka vatsassa olevien perhosten sijaan muistutti lähinnä armeijaa piikkikaloja. Koska olen laiska, saamaton ja vielä kerran saamaton, sain vasta nyt aikaan kirjoittaa edes jotain. Tänään 15...


blogivirta.fi
Hiekka -

Friend, toveri, During my exchange studies in Tsinghua University in Beijing I will be blogging. This blog serves multiple purposes. First and foremost it shall be a reflecting tool for me to dig deeper into the thoughts, experiences and insights I gain during my time in Beijing. Secondly I hope that this blog will help you, dear reader, to get to know a little bit of China on the grass root level. I hope that this helps build bridges between China and the world and inspire somebody to come see...


blogivirta.fi
Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 21.9.2018 Länsimaiden poliitikot ja media ovat viime aikoina kantaneet huolta kiinalaisella lainarahalla toteutetuista suurista rakennushankkeista useissa Aasian ja Afrikan maissa. Pahimmissa tapauksissa köyhät maat ovat ottaneet niin paljon lainaa erilaisiin infrastruktuurihankkeisiin, ettei sitä ole kyetty maksamaan takaisin. Maat ovat joutuneet velkaloukkuun ja joutuneet tekemään Kiinalle erilaisia myönnytyksiä. Kuvaavana esimerkkinä pidetään Hambantotan...


blogivirta.fi
Kiinalainen juttu -

Tänään valkenee tämän Kiinan matkamme viimeinen etukäteen suunniteltu ohjelmallinen päivä. Eilen oli tähänastisen oleskelumme ainoa sateinen ja sakean sumuinen sää. Loputtomat pilvenpiirtäjät pyyhkiytyivat rivi toisensa jälkeen loungen ikkunan panoraamasta. Aamu lupaa sään suhteen hyvää. Pakkaamme silti mukaan sateenvarjot ja sadetakit. Ennusteen mukaan saatamme joutua ukkoskuuroon. Nyt on aamu iltaa viisaampi. Käy kuten uumoilin. Puhelimme soi tasan kello 8, aivan kuin oli...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

kuva . Aika kertoa minkälaisia matkatavoitteita ja uusia unelmia olisi vuodelle 2019, tai muille vuosille: 1 . Tunnen että on aika muutokselle ja mahdollisuuksille, jollekin uudelle. Aion harkita tarkemmin eri matkakohteita sun muuta. Joihinkin kohteisiin haluan palata ja joihinkin en. Ennen menin vain junilla sinne mitä sattui olemaan kohteissa joissa olin ja myös busseilla. Joskus on kiva olla pidempi aika kohteessa jossa on jo valmiiksi kaikkea, tai sitten kaikkea lähellä. Joskus...


blogivirta.fi
Tuukkiksen reissureppu -

Aurinko on ehtinyt painua punaisena pallona jo monta kertaa horisontin taakse siita, kun viimeksi paasin kirjoittamaan reissureppuun. Bloggi ei suostunut toimimaan ollenkaan Kiinasta, halusi vain aina syoda tekstini. Taalta Pakistanista toimii, hidaskin yhteys on yhteys ulkomaailmaan. Muistelen viime aikojen tapahtumia Tankin kylassa lahella Afganistanin rajaa. Sain suomalaiselta laakarilta lainaan kannettavan ja nyt kirjoittelen eucaluptyspuun varjossa istuskellen. Onkin korkea aika avata taas...


blogivirta.fi
Unelmista toteutukseen -

Suurin osa meistä rakentajista haluaisi rakentaa tietenkin sen unelmiensa talon, jossa kaikki olisi täydellistä ja juuri sellaista, kuin suurimmissa haaveissaan voisi kuvitella. Valitettavasti osalle meistä käynti lainaneuvotteluissa pankkitädin luona palauttaa pilvilinnoista takaisin maanpinnalle ja laittaa pohtimaan, mitkä unelmat ovat toteutettavissa ja mistä on luovuttava. Vaaditaan kompromisseja. Mistä pidetään kiinni ja mistä luovutaan. Meillekään lottovoitto ei ole osunut...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Monta juttua olisi kerrottavana, mutta tämä rynnii ohi! Nuori nainen, graafikko, piirteli Roviolla vihaisia lintuja mutta etsi jotain muuta. Ja sai töitä kiinalaisesta pelifirmasta. Kirja alkaa muutosta Pekingiin. Eikö kiinnostakin jo nyt? Kiinassa kaikki saavat kiinalaisen nimen, naisesta tulee Ai Ma. Maan tapaan nimellä on monia merkityksiä, vaikka se valittiin yksinkertaisesti siksi, että nimi muistuttaa ääntämiseltään naisen oikeaa nimeä (jota ei mainita kirjassa, mutta...


blogivirta.fi
Stoori -

Olen alkuvuoden aikana kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, miten usein sana Unelma esiintyy mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Unelmista puhuminen ei enää olekaan noloa vaaleanpunaista höttöä, kuten minulle sanottiin vuonna 2009 kun aloin suunnitella ja mainostaa ensimmäisiä Unelmien toteuttamiskursseja. Ammattiin opiskelevan perustietokaavakkeessa kysytään mm. mitä olet ajatellut tekeväsi koulutuksen jälkeen, millaisia unelmia sinulla on? Nimenomaan unelmia, joita siis […]...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 42 43 Seuraava »