Tänään on 10.12.2018 11:42 ja nimipäiviään viettävät: Jutta ja Judit. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kirjallisuus


Stoori -

  Blogiin arvontaan pääset tästä, siellä on palkinnoissa  myös kirja. Olen lukenut, suorastaan ahminut, kirjoja ja lehtiä niin pitkään kuin muistan. Minulle on luettu lapsena paljon, vaikka opinkin lukemaan vasta koulussa. Minulla ei ole ajokorttia, joten voin aina tehdä omiani matkustaessani julkisilla tai tuttavien kyydissä. Minusta on ihana lukea matkoilla, enkä juurikaan kärai matkapahoinvoinnista. Vanhemmillani oli […] The post Vuoden kirjamuistot appeared first on Stoori...


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Luen Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin teosta Maailmojen loput. (WSOY 2018). Kirjan nimi päättyy pisteeseen, sillä kirjassa puhutaan romaanien lopetuksista. Teoksen takakannessa kirjasta käytetään nimitystä esseedialogi. Maailmojen loppujen alku pohjautuu kirjailijoiden sähköpostiviestittelyyn ja sisältää yleistäkin kirjallisuuspohdintaa ja loppuosassa käsitellään kirjoittajien valitsemien romaanien lopetuksia.  Vaikka olen vasta kirjan puolivälissä (no vähän yli)...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Vai eikö? Minusta kuin Seiskan. Vrt. ed. ! No ainakin suklaisen. "Minkä tähden minä kerron? Ette te pysty minua mitenkään auttamaan. No, kirjoitatte tästä... julkaisette... Hyvät ihmiset lukevat ja itkevät vähän, mutta pahat... ne joilla on valta... he eivät lue."   - miliisin alikersantti Olesja Nikolajevan äiti. Tämän 700-sivuisen mammutin kanssa olen taistellut sopivasti läpi itsenäisyytemme päivän ja puhallellut raskaita Herkon lailla. Papuillut toden ja...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Kansallispuku taisi olla huono esimerkki Sofi Oksasen eilisessä kirjoituksessa, ja kulttuurin omiminen toinen. Omiminen on muun muassa kirjallisuuden ja opetuksen ydinalue. Seuraan kiinnostuneena saamelaisten yrityksiä tehostaa matkailua ja samanaikaisesti estellä saamelaistyyppisen krimskramssun myymistä. Kansallispuku ei ole aidon identiteetin näyttöä. Sen leviäminen liittyy vahvasti kansallisromantiikkaan ja poliittissävyiseen uhoon. Lukijat eivät liioin kai tiedä, että kuntien...


blogivirta.fi
Outoa Taigaa -

Sain kesäkuun lopulla kuulla lähteväni parin kuukauden kuluttua Islantiin. Ensihämmennyksestä toivuttuani marssin kirjastoon ja lainasin valikoiman Islantiin liittyvää kirjallisuutta. Luin uudestaan Antti Tuurin matkakirjan Suuri pieni maa, Tuurin kääntämän Poltetun Njallin saagan, Satu Rämön  Islantilaisen kodinonnen ja Halldor Laxnessin Salka Valkan. (Matkan jälkeen luin Laxnessin kaksi muuta kirjaa ja Tapio Koivukarin uusimman, mutta niistä myöhemmin) Toki lainasin pari...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Aivan ensimmäiseksi oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Minulle on osunut vuosien varrella todella monia proud wife -hetkiä, yhden tällaisen hetken koin viime kuussa, kun mieheni kuudes runokokoelma ilmestyi. Runojen kirjoittaminen ei ole mitään nopeaa puuhaa, varsinkaan, jos sitä tekee oman päivätyönsä lomassa, sillä viimeinen kokoelma Onnen maa ilmestyi lähes viisi vuotta sitten.  Te jotka olette seuranneet blogiani pidempään, tiedätte, että mieheni on...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Toimittaja: Teemu Vehkala Suomalainen skeptikkojärjestö Skepsis ry on jälleen myöntänyt vuosittaisen huuhaa-palkintonsa ja tällä kerralla he myönsivät tämän Otavan tietokirjojen kustannusyhtiölle. Skepsis syyttää Otavaa mm. harhaanjohtavan ja pseudotieteellisen kirjallisuuden julkaisemisesta. Skepsis myös syyttää mm. Antti Heikkilän kirjoittamaa kirjaa Lääkkeetön elämä, että se sisältäisi lukuisia asiavirheitä. Mutta skepsis ry:läiseen tapaan, näitä asiavirheitä...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Kemikaalivanoihin uskovien jännässä maailmassa kiertää sitkeitä väärinkäsityksiä. Yksi suosituimmista on se, ettei pitkäkestoisia tiivistymisvanoja selitetä tavallisilla lentokoneilla. Taivaalla jäävä ja hitaasti ohueksi pilvipeitteeksi leviä tiivistymisvana on oikeasti kemikaalivana. Perusteluja uskomukselle esitetään eri näkökulmilta. Yksi helposti debunkattavista on väite pitkäkestoisten tiivistymisvanojen historiasta. Ne ovat muka uusi juttu. Eivät ole. Vastaavia...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Elokuvan lopulla sisilialaiskylän elokuvateatteri räjäytetään. Maailma on muuttunut. Rakennuksen kohdalle tulee pysäköintipaikka. Teatterin nimi, Cinema Paradiso, on kolmion sisällä. Tuli oikeasti huono, kuvottava olo. Sillä ei ollut mitään tekemistä elokuvataiteen kanssa. Tuo Tornatoren elokuva sai hyvin runsaasti palkintoja ja kunniamainintoja 1989 ja sen jälkeen. Pääosassa oli vanhana elokuvakoneen käyttäjänä Philippe Noiret, varmaan sadan elokuvan mies, joka osasi...


blogivirta.fi
Umami -

Arvostetun amerikkalaiskirjailijan Jennifer Eganin lokakuussa ilmestynyt Manhattan Beach -romaani (Tammi) kertoo mukaansatempaavan tarinan Anna Kerriganista, naisesta, josta tuli laivoja korjaava, ensimmäinen naissukeltaja New Yorkin sataman telakalla toisen maailmansodan aikana.


blogivirta.fi
Ripsa -

En tiedä miten tässä käy, yksinolemisessa, mutta on oltava taukoja. Iso miinus omassa olemisessani on syysmyrsky, jalkoihin sattuu ja käveleminen on hankalaa. Osaanpa sentään kävellä! Sitten ovat valot ja äänet ja puhe pukuhuoneessa ja vesijumpan aikaan lihasten kinnaus. Sauna ja vesi, aivan oikeita elementtejä. Sitten voin istua tässä ja kirjoittaa. Pidän lohikäärmepuusta joka kasvaa tässä Papan kirjoituslipaston (Monumentiksi ristityn) vieressä ja on jo korkeammalla...


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Käväisin eilen Hämeenlinnassa, kelloni näytti puoli kuutta, oli pimeää ja kävi niin navakka puhuri, että alusvaatteet lepattivat tuulessa. Keskellä kaupunkia kokonainen kauppakeskus ammotti tyhjänä. Tapasin hämeenlinnalaisia, jotka kehuivat kaupunkiaan. He sanoivat  "Luonto on lähellä".  Koko Suomi on pusikkoa (ainakin junan ikkunasta katsottuna), jota täplittävät harvat taajamat. Hämeenlinnasta löytyy linna, tori, Sibeliuksen syntymäkoti ja Verkatehtaan alue. Varmaan...


blogivirta.fi
Kirjaamo - Jarkko Tontti -

  Pian alkaa We Jazz 2018 festivaali. Itse olen menossa kuuntelemaan ainakin tanskalais-brittiläis-ruotsalaista Phronesista. Kun bändin nimi tulee kreikkalaisesta filosofiasta, niin musiikissakin lienee jotain väkevää. Tai siis on, tiedän. Keskiviikkona 28. marraskuuta YLEn Kulttuuriykkösen vieraina kuultiin We Jazzin Matti Nivestä, Musiikkiarkiston Juha Henrikssonia ja saksofonisti Linda Fredrikssonia. Yhdessä kohtaa haastattelua Fredriksson sanoi mielestäni jotain olennaista. […]


blogivirta.fi
Hätäpäiden kalinaa -

Vaikka ketään ei näy, henkii rakennettu ympäristö marraskuisen illan hämärään voimakasta toksisen maskuliinisuuden hiilidioksidia. Onhan tulossa juna, joka syvyyspykologian tasolla symboloi ja teknisenä saavutuksena pinnallisestikin ilmentää mitä alkukantaisinta miehisyyttä. Ja minnepä muualle tuo juna meidät veisi kuin hyvien porvareiden patriarkaaliseen Kouvolaan. Meillä ei siis ole mitään hätää, vaan olemme hyvissä käsissä. Postmodernismista puhuttaessa rientää...


blogivirta.fi
Yrttimaan aikakirja II -

Maanantai-iltapäivänä kahdeksantoista kirjan kirjoittaa tai kirjoittajakuntaa odotteli puhelinsoittoa. Niin minäkin, mutta minulle soittoa ei tullut: Hunan ei voittanut tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoa. Palkinnon sai eilisessä Kansallisteatterin gaalassa Olli Jalosen Taivaanpallo. Ei lainkaan aiheetta, minun(kaan) mielestäni. Olen ehdokkaiden julkistustilaisuuden jälkeen lueskellut kuusikkomme muiden jäsenten kirjoja, ja Taivaanpallo on … Jatka artikkeliin...


blogivirta.fi
Oppitori -

Nämä kirjojen aloitukset ovat Suomen kirjallisuuden klassikkoteoksista. Tämä on vain virikkeenä. Oikeat vastaukset ja lisää tietoa kirjailijoista ovat näytteiden jäljesssä. Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräi­nen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen...


blogivirta.fi



Kotiliesi -

Kirja on aina hyvä valinta lahjaksi. Kotilieden toimitus kokosi vuoden parhaat lukuromaanit ja dekkarit paketiksi, josta löytyy jokaiselle jotain.


blogivirta.fi
Silmänkääntövankila -

Netissä olisi saanut äänestää suosikkiaan Finlandia-ehdokkaiden joukosta. Aika harva lienee lukenut kaikki ehdolla olevat teokset; se kai sentään on vähintään vaatimuksena että rohkenee antaa äänensä. Tulokset kuitenkin saatiin, joten kaipa tässä kovin lukevaiseen kansaan sitten kuulutaan. Itseltä on vielä 95 prosenttia kaikista aiemmista voittajista ja ehdokkaistakin lukematta palkinnon ensivuodesta alkaen, joten on tässä vähän kiinniottamista kyllä. Pikkuhiljaa, sano...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Random House (2006) — tietokirjallisuus, historia, politiikka. Poliittiset ääriliikkeet kiinnostavat, erityisesti jihadistiset terroristiryhmät. Mutta suurin osa teemaa käsittelevästä akateemisesta kirjallisuudesta tarkastelee ilmiötä lähes puhtaasti turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. En ole ainoa, joka on tämän huomannut, kuten Arun Kundnanin kirjasta The Muslims are Coming! (2014) ilmenee. Louise Richardsonin kirjan What Terrorists Want (2006) pääteesi on, että...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Minulla on ollut huomattavia vaikeuksia löytää kirjallisuutta ja tutkimusta Saksasta Ruotsiin suuntautuneesta siirtolaisuudesta 1600-luvulla. Sääli, ettei kiinnostukseni kohdistu 1800-lukuun, sillä verkosta löytyi kerrassaan asiallisen näköinen Robert Schweitzerin tutkimus Lübecker in Finnland ( pdf ), joka sanoo jotain aiemmista vuosisadoista, mutta keskittyy 1800-lukuun. Ja listaa Lyypekistä Suomeen tulleet, lähdeviitteineen! Näiden joukossa on muusikko Johan Daniel Strunck...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Uskottavan tiedon mukaan koehenkilöiden keskittymiskyky asiaan kuin asiaan on noin 14 sekuntia. Huoli on esitetty pelien ja kojeiden vaikutuksesta tähän asiaan. Huoli on aiheellinen, mutta ei se mistään älypuhelimista johdu. Kertominen ja kertomakirjallisuus ovat auttaneet muutamia kymmeniä tuhansia vuosia ihmisiä hillitsemään ajatustensa harhailemista uuvuttamatta sellaiseen tilaan, jossa asianomainen voi joutua petoeläimen popsimaksi...


blogivirta.fi
Arjentola - Rita Dahl -

Jyrki Pellis-kirja oli ensimmäinen kirja, jota ryhdyin kirjoittamaan vuonna 2003 saatuani sitä varten apurahan. Aivan ensimmäisen apurahani sain vuonna 2000 tai 2001 Taikelta runokritiikin kirjoittamiseen. Kirja näkee nyt 15 vuoden jälkeen päivänvalon ja siinä Pellinen hahmottuu taiteen, läheisten ja muiden taiteilijoiden kautta. Lopussa on dialogimme. Kannattaa tilata kirja lähikirjastoon, arvostelukappaleeksi Tarkelta tai ostaa muuten vain omaksi.  


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Siinä se nyt on. Noin 44-sivuinen tekstitiedosto, hiottuna, lakattuna ja kiillotettuna matkalla kohti valmista kirjaa. Sanonpa sen nyt heti tähän, että tämän kolmannen kirjan kirjoittaminen on ollut todella hauskaa ja melkein surettaa luovuttaa se eteenpäin. Vaikka ei oikeasti sureta, sillä onhan se aina juhlapäivä, kun projekti valmistuu. Enkä enää malttaisi odottaa, että kuulen, mitä te lukijat olette mieltä tästä uudesta tarinasta! Viime talvena aloittamisen epävarmuudessa...


blogivirta.fi
Silmänkääntövankila -

Olen tällä päivämäärällä kirjoittanut blogia viisitoista vuotta. Silloin kun aloitin, tilailtiin vielä kännyköihin logoja lehdessä olevista mainoksista ja katseltiin Moon-TV:tä. Kalevi Sorsa oli vielä elossa, joko Ahtisaari tai Halonen presidenttinä (en kykene muistamaan enkä jaksa tarkistaa). Olin varmaankin etsinyt itselleni ääntä jo pitkään, ja kun sitten yliopiston verkkokurssin aiheena olivat nettipäiväkirjat  niin siitä se idea sitt Heti alusta alkaen...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Varaohjelma kaatumisten varalta Ohjelmisto 2018 Perjantain 23.11. ohjelmisto Lauantain 24.11. ohjelmisto Sunnuntain 25.11. ohjelmisto Viikko-ohjelma Koko ohjelmisto: All Upcoming 2014 2015 2016 2017 2018 TO 01 MARRAS 2018 LA 24 MARRAS 2018 Lakeuden sarjakuvia Oulunsalon kirjasto, Karhuojantie 2, Oulunsalo Lakeuden sarjakuvia on  Avi Heikkisen ,  Harri Filpan  ja  Sami Nyyssölän  sarjakuvanäyttely, jossa on esillä otteita tekijöidensä teoksista. Tekijöitä yhdistää, että he ovat...


blogivirta.fi
Yrttimaan aikakirja II -

Ensinnäkin on totisesti syytä kiittää kaikkia niitä jotka ovat lähettäneet minulle onnitteluja ja kannustuksia Finlandia-ehdokkuudesta sähköpostitse, tekstiviesteillä, puhelimitse ja Facebookin kautta. Erityisen sykähdyttävää on, miten innoissaan ehdokkuudesta ovat olleet ne jotka ovat jo ehtineet lukea Hunanin. Tässä totisesti tuntee kirjoittaneensa aika hyvän romaanin. ”Aika hyvä” … Jatka artikkeliin Ehdokas esillä


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 30 31 Seuraava »