Tänään on 23.09.2019 18:16 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kirkon ulkomaanapu


Arno Toivanen -

Viime sunnuntaina oli seuraajani virkaanasettamisjuhla. Tuntui mukavalta olla siinä mukana ja ajatella, että olen saanut jättää kaiken vastuun itseltäni pois ja antaa sen toiselle. Haluan rukoilla hänelle voimaa ja viisautta luotsata seurakuntalaivaa eteenpäin aikana, joka on todennäköisesti paljon hankalampi kuin omat vuoteni olivat. Maallistumiskehitys on ollut käynnissä koko ajan, mutta kaikista merkeistä päätellen se kiihtyy samoin monet muut kirkon sisäiset ongelmat; sen...


blogivirta.fi
Osakeyhtiö Huovinen -

Edellisestä postauksesta onkin jo aikaa. Joulukiireet ovat päässeet valloilleen myös Osakeyhtiön toimistolla. Jouluun liittyy tämäkin artikkeli. Erilaisia joulutervehdyksiä ja -kortteja on sadellut jo ainakin viikon verran. Yksi tervehdys oli kuitenkin todella erilainen : Markuksen joulukortti . Tämä sai myös minut toimimaan, vaikka olinhan kampanjasta jo useaan otteeseen kuullut. Kirkkoko muka vanhanaikainen? Uusien markkinointikeinojen merkitys ja edut on huomattu myös...


blogivirta.fi
verkonkutojat -

Mitkä ovat  mielestäsi asioita, kirkon näivettäjiä, joka aiheuttavat luterilaisen  kirkon hengellisen elämän heikkenemistä? Nämä asiat synnyttävät ihmisissä hämmennystä siitä, mitä kirkko opettaa ja aikaansaavat Sanan halveksuntaa samalla maallistaen  seurakuntaa. Ja samalla saavat monia ihmisiä eroamaan kirkosta. Ja mikä pahinta, jättämään uskon Kristukseen.  Kirkossa on monia erilaisia tulehduspesäkkeitä.  Minun omassa äänestyksessäni maallistumisen eräs...


blogivirta.fi
Tuomisia -

Kirkkoon kuuluu yhä pienempi osa väestöstä. Erityisen paljon kirkkoon kuulumattomia on pääkaupunkiseudulla. Koska huomattava osa valtionkirkkojemme rahoituksesta tulee kirkollisverosta, tämä tarkoittaa seurakuntien tulojen vähenemistä. Esimerkiksi Malmin seurakunnan budjetti on lyhyessä ajassa supistunut lähes kolmanneksella. Silloin niiden on pakko vähentää menoja jostakin. Kirkko tuskin ensimmäisenä leikkaa ytimestään, hengellisistä palveluista, joten vähennykset iskevät...


blogivirta.fi
Max Waara -

YLE kertoo, että piispainkokous on perustanut työryhmän pohtimaan kirkon kantaa homoliittoihin . Maxin mielestä toki on outoa, ettei homopareja voi siunata kirkossa - tehdäänhän niin Ruotsissakin jo - mutta todella outoa on se, miten kirkko työyhteisönä syrjii homoliitossa eläviä: Toinen vaikea kysymys on päättää, voiko parisuhteensa rekisteröitynyt olla kirkon palveluksessa. Mitä tähän sanoo lainsäädäntö? Onko seksuaalinen suuntautuminen laillinen peruste purkaa...


blogivirta.fi
Arto Antturi -

Puheenvuoroni lähetekeskusteluun kirkolliskokouksen täysistunnossa 7.11.2018 klo 18-20 Kiitän Jarmo Kokkosta ja kirjoittajia hyödyllisestä selonteosta. Se on hätähuuto ja tienviitta. Se sisältää konkreettisia ehdotuksia, joita aion hyödyntää omassa seurakunnassani heti, kun virkavapaaltani sinne palaan. Virkaani on tosin nimitetty niin hyvä sijainen, että asia on todennäköisesti jo hoidettu siihen mennessä. Toivon, että 10-vuotiaille kohdennettu minirippikoulujärjestelmä...


blogivirta.fi
Muuntuvat viestinnälliset identiteetit -

Tämän hetken tilanteen mukaan yli 30.000 on eronnut evankelis-luterilaisesta kirkosta YLE:n homoillan jälkeen. Erityisesti  kansanedustaja, kristillisdemokraattien puheejohtajan Päivi Räsäsen puheet ja käytös näyttää suututtaneen ihmisiä. Räsänen ei ole yksin syypää kirkosta eroamisiin. Eroamiset ovat lisääntyneet koko 2000-luvun, erityisesti vuoden 2003 jälkeen, jolloin voimaan tuli uskonnonvapauslaki. Se mahdollisti eroamisen sähköisesti tai sähköpostilla. Toisaalta...


blogivirta.fi