Tänään on 18.09.2019 22:45 ja nimipäiviään viettävät: Tyyne, Tytti, Tyyni ja Pamela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kokous


Kymen Kamerat -

Kuukausikilpailussa kisataan aiheella Luontokuva. Lisäksi jäsenet voivat tuoda mukaan 3 valitsemaansa kuvaa kritisoitaviksi. Mikä kuvassa on hyvää, mitä voisi parantaa jne. Tuokaa myös 29.9. kamerakävelyn otoksia katseltavaksi !!


blogivirta.fi
Omppumadon käsityökori -

Muuttolinnut ovat aloittelemassa oman muuttotaipaleensa, mutta samaan aikaan pöllöt eivät näytä  lähtevän mihinkään. Sateisena päivänä seinänvieren suojassa oli meneillään vihreiden pöllöjen kokous. Puheenjohtaja tosin nukahti kesken kokouksen :).


blogivirta.fi
Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

JATKOIN  käsitysten kalastusta, siitä, miksi peruskoulua vedetään mediassa kölin ali, myös Kasvatustieteen osastossa. Tiistaina  yleisdidaktikkojen ryhmän kokouksessa ja tänään torstaina vetämäni kasvatustieteen  ainedidaktiikan luentokurssin opiskelijoiden kanssa. Yleisdidaktikot katsoivat myös itse peiliin Yleisdidaktikot käyvät jatkuvasti pääkaupunkiseudun kouluilla, joten me emme


blogivirta.fi
Hallatar -

Alpakka ( Vicugna pacos ) on eteläamerikkalainen villantuotantoon jalostettu kamelieläin , jonka pääasiallinen kantamuoto on vikunja . Se on myös laaman lähisukulainen. Alpakka samoin kuin laamakin on kesytetty kotieläimeksi ainakin 5000 vuotta sitten. Alpakoita ja laamoja käytetään paitsi villantuottajina myös maatilamatkailussa, lemmikkeinä, maisemanhoitajina ja terapiaeläiminä.   Alpakka on ruohonsyöjä. Kotiseudullaan Etelä-Amerikassa laumat laiduntavat tavallisesti vuorten...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tärkeitä tapahtumia Suomen historiassa Noin 10 000 eKr. sulavan jään reuna oli nykyisen Suomen etelärannikon kohdalla. Noin 8000 eKr. jään reuna oli Salpausselkien kohdalla. Noin 7000-4200 eKr. vanhempi (esikeraaminen) kivikausi. Noin 6500-4200 eKr. Suomusjärven kulttuuri. Noin 4000-2000 eKr. kampakeraaminen aika. Noin 1500-500 eKr. pronssikausi. Noin 500 eKr.-1300 jKr. rautakausi. Noin 800-1000 viikinkiretket. Noin 1000 kristinusko voittaa Novgorodissa ja Pohjoismaissa. Noin...


blogivirta.fi
Pirjon blogi -

Elokuu on ollut juhlien kuukausi. On myös tullut syötyä paljon herkkuja, kuten kuvassa olevaa,  Ronitin valmistamaa kakkua, joka oli paitsi maukas myös ilo silmälle. Tässäpä taas menneen kuukauden hienot hetket. 3.8. Olin mieheni kanssa Sykkivän Sydämen-seurakunnan jumalanpalveluksessa. 6.8. Kopussa alkoivat jälleen rukousillat, jonka sitten myös tuolloin juonsin. 10.8. Minulla oli ilo pitää jälleen saarna kotiseurakunnassani Sykkivässä, Nummelassa. 13.8. Kokoustettiin Kopussa...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Euroopan komission esitykset ensi vuoden Itämeren kalastuskiintiöiksi ovat pääosin tieteellisten neuvonantojen mukaisia, arvioivat ympäristöjärjestöt Suomen luonnonsuojeluliitto, Coalition Clean Baltic ja Fisheries Secretariat. Järjestöt kuitenkin kyseenalaistavat lohen, läntisen silakan ja itäisen turskan esitykset, jotka eivät noudata tieteellisiä neuvoja. Silakat. Kuva: Olev Mihkelmaa / Wikipedia ( CC BY-SA 3.0 ) "Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohen tieteellisen...


blogivirta.fi
Kymen Kamerat -

Kuulimme taas kerran Ville Nenoselta ansiokkaan esityksen. Miksi ottaa RAW-kuvia JPG- kuvien sijaan. RAW- kuvaus tallentaa kameran kennolle kaiken mahdollisen informaation jolloin sen jälkikäsittely on helpompaa ja monipuolisempaa kuin JPG- kuvan. Kuvaaja itse, ei kamera, päättää millaisen lopputuloksen  kuvaltaan haluaa. Syyskuun kk-kilpailun aihe oli makro- tai lähikuva ja tässä ovat tulokset. Digi- sarja 1.sija, jaettu Juha Järvinen, Tytönkorento ja kihokki 1.sija, jaettu...


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Kävin eilen valokuvassa kustantamon esitettä varten. Kuvaaminen on pelottavaa ja odotin toimenpidettä kuin viisaudenhampaan poistoa. Kuvaaja oli myöhässä ja ja plarasin hermostuneena odotushuoneessa kännykkääni. Kuvaustilanne oli onneksi yllättävän rento. Nainen antoi ohjeita jalkojen asettelusta. Teeskentelin kävelyä vartalo kummallisesti kiertyneenä. Kumma kyllä luonnoton asento näytti kuvassa melko luontevalta. Ihailen monia tyylikkäitä kirjailijakuvia, mutta tästä tuli...


blogivirta.fi
Blog By Partanen -

Kesäkuussa täytti 100 vuotta YK:n vanhin ihmisoikeuksia käsittelevä osa, kansainvälinen työjärjestö (ILO). ILO:n keskeisimpiin yleissopimuksiin kuuluvat mm. työntekijöiden syrjinnän kielto, neuvottelu- ja järjestäytymisvapaus, pakkotyön eli orjatyön poisto, sekä lapsityövoiman kielto. ILO on samalla YK:n ainoa kolmikantainen elin, jossa maailmanlaajuisista työelämään liittyvistä asioista sopivat yhdessä valtiot, työnantajajärjestöt, sekä työntekijäjärjestöt...


blogivirta.fi
Johanna Karimäki -

Espoon valtuuston kokouksessa hyväksyttiin toimenpideohjelma lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Ohjelma on tärkeä, mutta toimenpiteet on myös käynnistettävä ja rahoitettava, jotta ne toteutuvat. Muuten hyvääkin tarkoittavat ohjelmat uhkaavat jäädä korulauseiksi. Suomessa joka 8. lapsi elää köyhässä perheessä. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tutkimus antaa karun kuvan lasten pahoinvoinnin kasvusta. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä kaksinkertaistui...


blogivirta.fi
Kymen Kamerat -

Syyskuun kokous 2.9.2019 klo: 17.30 Kumppanuustalo Viikarissa.  Kokouksen aiheina kk-kilpailu aiheesta makro- tai lähikuva ja Ville Nenonen johdattaa meidät aiheeseen : raakakuva, miksi ja miten ? Tuokaa myös Rankin kuvausmatkan kuvia mukaan ! Tervetuloa


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Johannes Häyhä kertoo kirjassaan Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 5: Kesäaskareet , että ei mikään menneen ajan kohtaloista ja oloista ole täällä kansalla niin tuoreessa ja hirmuisessa muistossa, kuin rekryytin otto eli sitominen Venäjän vallan aikana, vaikka se ei kestänyt kuin neljätoista vuotta, kertoi Holttola. Meidän rovasti sanoi, että sitominen alkoi v. 1797 ja loppui v. 1811, jolloin Viipurin lääni taas yhdistettiin muun Suomen kanssa.  Rekryytin ottoa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Aatelisen suku ei ollut tutkinut vuosisatoihin vuosisatoja. Absolutistin juominen sujuu kuin vettä vain. Ahdinko valtakunta? Vesien saastuminen kyseenalaistaa valta-aseman. Ahkera rahanlainaaja joutui työskentelemään kuin muurahainen. Ahkeralla putkimiehellä tukka putkella Ahne koronkiskuri sai töitä suutarilta. Aika parantaa haavat, totesi metsänhoitaja. Aikakone sai uuden treenikämpän. Sani teetti tilat. Aina naissukupuolta pannaan halvalla! Airodynamiikka tutkii soutuveneiden...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Normal 0 21 false false false FI JA X-NONE Japanin-lähetti Lea Lukka kirjoittaa: Kirkon ympäristössä asuvien lapsiperheiden määrä tuntuu kasvaneen viime aikoina. Joka kouluaamu jopa kolmekymmentä lasta kulkee kirkkomme ohitse. Lasten kesäkokouksen mainostamisen aloitimme tällä kertaa hyvissä ajoin. Ulkomainokset olivat lasten nähtävillä yli viikon ajan ennen itse tapahtumaa sunnuntaina 14.7. Edeltävänä perjantaina jaoimme lapsille käteen kaksi sataa mainosta läheisen koulun...


blogivirta.fi
Ibn Matti -

Fatiha (Avauksen suura) on Koraanin ensimmäinen suura (luku) ja islamin yleisin rukous. Hurskas muslimi, joka suorittaa islamin vaatimat viisi päivittäistä rukousta,  lausuu Fatihan yhteensä seitsemäntoista kertaa noiden rukousten aikana . Islamin perinnetiedon mukaan muslimien profeetta  Muhammed sanoi, että Fatiha edelsi jokaista Allahin ilmoitusta  Toorassa, Evankeliumeissa ja Koraanissa (Allah on "Jumala" arabiaksi ja sitä käyttävät jumalastaan muslimien lisäksi...


blogivirta.fi
Laura Nordströmin blogi -

Kokouksen tärkeimmät asiat ovat ensi vuoden talousarvio, Kampin (eli Keskustan) hyvinvointi- ja terveyskeskus sekä sotelausunto. 1) Talousarviosta: Lähtökohtaisesti ongelma on se, että ensi vuoden budjetti (joka tehty tarkasti kaupungin raameihin) ei tule riittämään palveluihin, jos huomioidaan mm. väestönkasvun merkittävän osuuden tulevan iäkkäimmistä ja se, että lastensuojelun ja vammaispalveluiden (20 miljoonaa) tämän vuoden ylitykset ei ole Lue lisää »


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

Perämiehen lyhyt oppimäärä


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Rauhanlähettiläs Hussein Al-Taee sai äskettäin puolueeltaan synninpäästön. SDP:n eduskuntaryhmä päätti olla rankaisematta rasismikohun ryvettämää edustajaansa. Al-Taee totesi kokouksen jälkeen : “Moni tietää, että minussa ei ole sellaista solua, joka syrjisi ihmistä.” Rohkea valhe on usein parempi vaihtoehto kuin pelokas totuus. Al-Taeen kaapissa on vielä luurankoja, joista mies ei ole kertonut mitään. Al-Taee on lahja, joka jatkaa antamistaan vielä pitkään. Tämä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Laatimani sivistyssanapeli Match-versiona Quizletissa Nämä ovat melko hyvin suomeen erikoislainoina kotiutuneita vierassanoja. Tein niistä linkkiparven ja Quizlet-kortit.  Lisää lainasanoista . Microsoftin kaupassa on ilmainen peli Sivistyssanat , jonka saa siis ladattua vaikka Windows 10:lle. Alemmasta listasta tehty Quizlet peli Match-moodissa on myös hyvä, koska siinä voi arvata ja vetää vastineita päällekkäin. Siinä voi myös kuulustella itseltään, selata ja kirjoittaa...


blogivirta.fi



Uusi Tuuli ry- S/V Estelle -

EESTAAS oy:n lehti Eestaas Oy:n ylimääräinen yhtiökokous pidetään Turussa Panimoravintola Koulussa (Eerikinkatu 18) torstaina 29.8.2019 alkaen klo 18.00. Kokoukseen voi osallistua myös skypen tai puhelimen välityksellä ilmoittamalla tätä varten skype osoitteensa tai puhelinnumeronsa ennalta osoitteeseen villeveikkoh1@gmail.com tai puhelin numeroon 045-2380890 Yhtiökokouksen käsiteltävänä ja päätettävänä olevat asiat: 1. Koska yhtiön oma pääoma on taseen mukaan laskenut...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Siitä, kun lähdin ovet paukkuen Suomen sukututkimusseurasta sekä jäsenenä että hallituksen jäsenenä taitaa olla jo 10 vuotta. Hiski-tallennusta ei olla sinä(kään) aikana saatu toimimaan eli täydennyksiä kantaan on saatu mitättömän vähän ja puhtaaksikirjoitusta tehneet eivät ole välttämättä verkossa työtään nähneet. Muistakaan SSS:n tarjoamista uusista materiaaleista ei ole sellaisia kehuja kuulunut, että olisin hinkunut takaisin päästäkseni jäsenille nykyään...


blogivirta.fi
Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

Valtuusto Esityslista 19.08.2019   1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Toinen SDP 3 Sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston täydennysvaali Valtuusto valitsee sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston jäseneksi Pekka Simpuran (SDP) tilalle Jarmo Malmin (SDP). 4 Svenska rum -lautakunnan täydennysvaali


blogivirta.fi
vaccinium oxococcos -

Kaveri oli kulkenut torstaina kirppiksellä ja laittoi minulle kuvan 39 e:n laukusta joka saattaisi kiinnostaa. Vastasin hänelle suunnilleen näin. "Olen perjantaina Tampereella kokouksessa, enkä ehdi käymään kirppiksellä. Laukku on hieno, mutta kallis, enkä muutenkaan ostele enää turhia tavaroita." Perjantain olin Tampereella, mutta kummasti oli syöpynyt mieleen kaverin kuvat punaisesta Vespa -repusta. Lauantai-aamuna olin lähdössä harrastamaan, mutta Vespan eturengas kääntyi...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Kokous saaristossa -artikkeli on tehty yhteistyössä Hotelli ja Ravintola Sandvikin kanssa. Yrityksillä on yleensä jatkuva tarve järjestää kokouksia ja uusien inspiroivien kokouspaikkojen löytäminen on haastavaa. Olipa kyse asiakkaille suunnatusta tapahtumasta… The post Kokous saaristossa appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Ekofokus -

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuoreen raportin mukaan ennennäkemättömän nopeasti lisääntynyt maankäyttö on kiihdyttänyt osaltaan ilmaston lämpenemistä, aavikoitumista ja elinympäristöjen köyhtymistä viime vuosikymmeninä. Raportin mukaan maapallon lämpenemisen pysäyttäminen alle 1,5 asteeseen vaatii kaikilta sektoreilta toimenpiteitä. Maankäyttösektorin tulee alentaa päästöjä nopeasti ja lisätä hiilidioksidia ilmasta poistavia hiilinieluja. Metsät ja muu...


blogivirta.fi
Kymen Kamerat -

Kokouksessa kilpailtiin kahdessa sarjassa. Epävirallinen sarja, paras Varissaaren kuva ja virallinen kk-kilpailusarja aiheesta viikon kuva, otettu 1.7.-8.7.2019. Varissaari-sarjan voittajaksi naisraati valitsi Hannu Toivion upean kuvan tiirasta. Kk-kilpailun tulokset Digi sarja 1.sija Hannu Toivio, Tuonen virta 2.sija Tuula Paju, Mökkimatkan varrelta 3.sija, jaettu Ville Nenonen, Hirvivuolle 3.sija, jaettu Hannu Toivio, Rawcraft 3.sija, jaettu Timo Paakkanen, Sapokka Kunniamaininta, jaettu...


blogivirta.fi
Roskasaitti -

The Heartland Institute oli järjestänyt Washingtonin Trump International -hotellissa ICCC13-kokouksen heinäkuun 25. päivä (Linkki). Jälkikäteisinformaatio näyttäisi olevan pelkästään videomuotoista, joten kaappasin myös kuvan 1 tri Nir Shavivin esityksen videosta, kun […]


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Liisi Niemelän opetus Lähetyksen  kesäpäivillä Hyvinkäällä lauantaina 15.6.2019 Aiheena tässä raamatunopetuksessa on Kuollessaan tuottaa hedelmää . Jeesus puhuu tästä aiheesta Johanneksen evankeliumissa.  ”Jeesus sanoi heille: ’Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

EU:n myötä olemme saaneet kaksi suurta lahjaa. Ne ovat avoimet rajat ja monikulttuuri. Näiden ansiosta katukuva on paljon aiempaa värikkäämpi eikä Schengen-alueen sisällä tarvitse enää jonottaa rajatarkastuksissa ja näyttää passia. Jo Schengen-aluetta synnytettäessä varoitettiin rikollisuuden liikkuvan maasta toiseen vaivattomasti. Tämä uhkakuva on toteutunut myös terroristien vapaana liikkuvuutena kuten myös niiden onnenonkijoiden, jotka onnistuvat hilaamaan itsensä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 20 21 Seuraava »