Tänään on 21.05.2019 19:32 ja nimipäiviään viettävät: Kosti, Konsta, Konstantin ja Conny. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kolme sukkaa


Valoa kansalle -

Apulaisoikeuskansleri antoi huomautukset kolmelle tuomarille tuomioissa olleiden virheiden vuoksi. Kaksi tuomaria oli tuominnut rangaistuksen vanhentuneista teoista. Ensimmäinen, Oulun käräjäoikeuden tuomio koski muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamista. Syytetylle annettiin haaste tiedoksi vasta yli kaksi vuotta teon jälkeen. Maksimiaika on kaksi vuotta. Korkein oikeus palautti asian käräjäoikeuteen, jossa rangaistus aleni 80 päivästä 35 päivään vankeutta. Myös Helsingin...


blogivirta.fi
Naked eye -

Kameran eteen istuivat isoäitini, sekä kolme häntä seuraavaa sukupolvea suoraan alenevassa polvessa. Kuvat eivät sinänsä liity mitenkään tekniikkaan tai sen käyttöön, mutta niin ei ole tarkoituskaan. Sarjaan tulee sisältymään useampiakin kuvia, joissa teknologian käyttö ei ole täysin ilmeisessä roolissa. Tavoitteenani on luoda monipuolinen ja elämänläheinen dokumentaatio ihmisistä , joiden elämään teknologian käyttö liittyy, ei teknologiasta, joka hallitsee ja...


blogivirta.fi
Curiouser & Curiouser -

Kylläpä kävi melkoinen munkki! Parisen viikkoa sitten otimme nimittäin suunnaksi Iittalan ja vuosittaisen lempitaidenäyttelyni. Naivistit olivat jälleen saapuneet Iittalaan ja tänä vuonna juhlistetaan näyttelyn kolmekymppisiä. … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Kokeileva keittiö -

  Pitkästä aikaa kakkukuvia... Tällaisen kakun tein joku aika sitten eräisiin kolmekymppisjuhliin. Koristeet väsäsin etukäteen marsipaanista ja maalasin mustat osat elintarvikevärillä. Kakussa on 3 kerrosta ja mustikka-vaniljamousse sekä mansikkamousse täytteenä. Juhlat pidettiin toisella paikkakunnalla, joten katsoin parhaaksi koristella kakun vasta juhlapaikalla. Taustaksi tuli valkoinen marsipaani ja koristelätkät siihen päälle. Pursotuksiin ei ollut aikaa paneutua yhtään...


blogivirta.fi
JigSaw: Kuin tuuli ylitse harmaan meren.. -

Se ei ole tälläkertaa kalipeeri vaan mittariin napsahtanut ikävuoteni. Mainittakoon, että kolmekasihan on 0,38 * 1 tuuma= luodin halkaisija. Nonih, -aika hiljaista oli. Tai kävinhän minä päivällä salilla, sitten kaupassa, pesin pyykkiä, kävin uudelleen kaupassa ja sitten vielä vajaan tunnin lenkillä. Ennenkuin vuorokausi vaihtui, piti päästä vielä juomaan synttärikahvit, jotka olin luvannut tarjota itselleni. Piti […]


blogivirta.fi
L.A. Madde -

Reilu viikko sitten juhlimme syntymäpäiviäni, tuntuu melkein uskomattomalta että 35-vuotta tuli täyteen ja miten paljon kaikkea ihanaa olen saavuttanut elämässä tähän mennessä. Päällimmäisenä ajatuksena on kiitollisuus, että olen saanut kaiken sen mistä haaveilin nuorena tyttönä. Muistan miten minulla oli pieni vihko johon kirjoitin haaveitani teini-iässä. Haaveilin että saisin matkustaa ja asua ulkomailla, kivan työpaikan sekä […]


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

M. Banner on rakentanut kolme erikokoista Star Destroyeria. Ensimmäinen toteutus on suurin ja monipuolisin, 36000 palaa. Sisältä paljastuu mm. kokoustilat, komentosilta, sairastupa sekä Darth Vaderin kammio. Myös muita yksityiskohtia löytyy aluksen eri kerroksista. Oheisella videolla esitellään jätti-tähtituhoaja. GIANT LEGO Star Destroyer with Full Interior! Custom Star Wars: Melko järjettömän kokoinen projekti ja kaikki kunnia rakentelijalle. […]


blogivirta.fi
Curiouser & Curiouser -

Kaupallinen yhteistyö: Nordic Tricot by Ivana Helsinki/ Tokmanni   Kirpeän kevyttä ja kaunista keskiviikkoa kaikille! Uuden blogiosoitteen ja vaatekaappiini muuttaneiden asuaarteiden kunniaksi, päätin toteuttaa lukijoitteni … Continue reading →


blogivirta.fi
Antti Rautiaisen kirjoituksia -

Julkaistu Niin & Näin lehdessä 3/2010, ja Väärinajattelija-lehden numerossa 4. Kolmen koon korporatismi Suomen poliittinen järjestelmä on sosiaalidemokraattinen korporatismi riippumatta siitä, mitkä kaksi kolmesta pääpuolueesta ovat milloinkin hallituksessa. Sosiaalidemokraattinen se on siksi, että aate on hyväksytty osaksi virallista järjestelmää. Kaikkien Suomen poliittisten puolueiden ohjelmat ovat sosiaalidemokraattisia siinä mielessä, että ne kannattavat pohjoismaista...


blogivirta.fi
Pikkukiviä -

Tässäkään lennossa sävelletyssä reseptissä ei ole mitään ihmeellistä, mutta kun eilen satuin tekemään ja oli hyvää, niin kirjoitan muistiin, jos vaikka oppisin toistamaan joitakin eilisiä sattumia. Kolmen kulhon wok kesäkaalista kahdelle nälkäiselle 1 pkt savustettua tai savunmakuista tofua neljä vartta lehtiselleriä puolikas kesäkaalia tuoretta chiliä tuoretta inkivääriä 1 prk tomaattipyreetä ketjap manisia juustokuminaa mangojauhetta suolaa öljyä Osta jonkun...


blogivirta.fi
#Nörtistä maratoonariksi 160 päivässä -

Täällä taas. Eilen oli siis edessä todellinen haaste, kun uhosin juoksevani puolimaratonin eli 21km lenkin. Kuitenkin, kun yht'äkkiä olikin sunnuntai ja lenkille lähtö läheni, ajatus ei enää tuntunutkaan niin hyvältä. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin suunnittelemaan juoksua kaupungin karttapalvelun avulla. Kuitenkaan edelliset lenkit eivät päässeet lähellekkään tuota maagista 21km ja ympyrän juoksu tympii jo ihan lähtökohtaisestikin. Tähän keksin oivan...


blogivirta.fi
Kaappimaratoonari -

Pitkästä, pitkästä aikaa voisin varmaankin nyt kehuskella, jos vain suinkin uskaltaisin, että hölkkä kulkee.  No siinähän se tuli jo, se kehu. Taikauskoinen pessimisti ryhtyisi nyt odottamaan suurta maanpinnalle pudotusta. Taikauskoinen optimisti sen sijaan yrittäisi lentää vielä korkeammalla.  Joka tapauksessa uskallan todeta, että vähitellen olen pääsemässä tilaan, jossa voin itse valita lenkin pituuden. Se jos joku on oivallinen juoksukunnon mitta.  Onko mitään...


blogivirta.fi
Onnenhippusia -

Niin lauletaan laulussa kauniissa. Meidän perheessä otsikon kuuluisi lähipäivien osalta kuulua muodossaan Kolmen kerroksen suklaakakku. Nam. Hyvää oli. Lisäksi mieleni sain iloiseksi leipomuksillani. Pehmoista, suussasulavaista ja suklaista. Onnistui kerrostumaankin kauniisti. Pohdin jo hetken kondiittorin uraa, mutta ehkä arki löytyi ajatuksiin riittävällä nopeudella. Kaikesta ei voi eikä kannattanekaan tehdä työtä.      Töitä olen elämässäni taas pohtinut. Jotenkin...


blogivirta.fi
Umami -

3 Kaveria lanseeraa uuden vähemmän sokeria sisältävän jäätelösarjan.


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Eilinen kaupunginmuseon tilaisuus oli niin aikaisin, että ehdin vielä toiseenkin. Kaupunginmuseolla Laika Nevalainen jakoi löydöksiään keskuskeittiötaloista, joista ensimmäinen Suomessa ilmaantui Turkuun, mutta suurin keskittymä  (ainakin 13 kpl) syntyi Etu-Töölöön. Mallia oli saatu ulkomailta, mutta esimerkiksi Tukholmaan rakennettiin vastaavia vain yksi. Nevalainen selitti ilmiön kontekstia perusteellisesti. Kerrostaloasuminen oli vielä uutta ja innovaatioihin oli valmiutta...


blogivirta.fi
Optimismia ja energiaa -

Lauantaita ihmiset! Puuhataanko tänään monessa kodissa jo isänpäiväherkkuja? Minä kysyin mieheltä, sopisiko, että syötäisiin isänpäiväjutut jo tänään, sillä tytöt on kutsuttu kaksin lastensynttäreille ekaa kertaa, … Continue reading →


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Tänään on espanjalaisten joulun huipentuma, sillä kolme itämaan tietäjää eli kuningasta (tres reyes) saapuu kaupunkiin ja tuo lapsille lahjoja. Me olemme jo poistaneet muutamia valosarjoja lukuunottamatta joulukoristeet varastoon. Eilen kävimme ostoskeskuksessa ja siellä oli todellinen hulina käynnissä, sillä ihmiset ostivat lahjoja hiki hatussa, etenkin lapsille leluja. Alennusmyynnit alkavat vasta loppiaisen jälkeen, mutta edullisia vaatteita löytää aina. Nappasin mukaan...


blogivirta.fi



Pajupirtti -

 Pikkuliiterin nurkka sai piristystä sydänkollaasista. Aikaisemmin kehyksissä on ollut kaksi sammalsydäntä joista pikkulinnut ovat keränneet pesänlämmikettä. Saas nähdä kuinka kauan  nämä säilyy koskemattomina  Kehykset sahailin meren rannalle ajautuneista laudanpätkistä. kanaverkko on spreijattu  mustalla maalilla. Keskimmäinen sydän on tehty kanaverkkosydämen  päälle liimatusta kaarnasilpusta.    Maitotonkan päälle on kotiutunut omakasvattamat keijunmekkotaimet...


blogivirta.fi
valon varjot -

Olen aivan myyty. Kolmen kaveruksen muodostama  Harvey Fairclothin syksyn mallistossa on paljon elementtejä, joita rakastan. Mielenkiintoisia leikkauksia, selkeyttä, yksinkertaisia värityksiä sekä kokonaisuuksia rikkovia vöitä ja koruja. Ei taida olla Nykin reissua tiedossa, joten ei auta kuin inspiroitua kaupassa ja ompelukoneen edessä. Huokaus* Suunnitelijoiden inspiraatiokollaasi on mielenkiintoinen kokoelma ideoita ja värejä. Hauska nähdä mistä kokoelma lähtee liikkeelle...


blogivirta.fi
Aurinko ja Kuu -

Olen alkanut tyhjentää taloa.  Parempi poistaa tavaraa ajoissa ennen remonttia, niin jää vähemmän uloskannettavaa ja varastoitavaa. Facebookin aluekohtaiset kirppikset on kyllä käteviä ja purkutavarakirppiskin.  Olen nyt myynyt kaksi kaappia eteisestä ja yhden säkkituolin.  Vastapainoksi ostin 50-luvun keittiön yläkaapin kaveriksi kahdelle keittiön seinällä jo killuvalle kaapille. Ne löytyivät purkutavarakirppikseltä . Suunnitelmissa on rakennuttaa yhdelle keittiön...


blogivirta.fi
Egyptinokahiiret -

Muutama vuosi sitten kävin joulunajan ruokkimassa silloisen asuntoni naapurin pitkäkarvaista syyrialaista hamsteria. Ihastuin. Se oli kovin kaunis ja suloinen. Rottien jälkeen olen miettinyt jotain toista pientä "sylilemmikkiä", joka kuitenkin olisi rottia helppohoitosempi, ja mieleeni tulee aina tuo naapurin hamsteri. Okahiirten kasvattamisenkin ollessa niin vaikeaa, olin jo vähän harkinnut, etten otakaan enää lisää okahiiriä, vaan tyttöjen jälkeen pitäisin okista taukoa. Taukoa...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Mukavaa torstai-iltaa! Voihan harmaus ja pimeys! Marraskuu on taas tuttu oma itsensä, eikä yritäkään tarjota meille mitään vaihtoehtoisia kelejä, vaan turvautuu tuttuun ja turvalliseen harmaaseen, sateiseen ja pimeään. Olisihan se… The post Kolme uutta sisustusjuttua appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Arianan pistot -

Työn koko on 51 x 33 cm, toteutettu ristipistoin 14 count aidakankaalle 2009, 8.7.2012 Koko kehystettynä 68 x 51 cm, yksityiskokoelma.


blogivirta.fi
Maximum Atak -

1. tulipalo: pojat maalaavat kilpurin sisustan kilpurimme sisusta on tähän mennessä osoittanut hyvää kisa-asennettamme: if it does not run, chrome it - ja päinvastoin kuten meillä. no nyt kun ollaan testailtu, olemme tulleet siihen tulokseen että vauhti on sen verran hidasta että voimme alkaa ainakin hieman maalailemaan kilpurin sisustaa. sitten kun kilpurin sisusta kiiltelee kromista, tiedätte että vauhtimme on jälleen puolittunut. no enivei, pojathan olivat innoissaan purkaneet...


blogivirta.fi
Outi Lammi: Tuolin ja näppäimistön välistä. -

#1 Kun tyttäreni piti tehdä valinta tekstiili- ja teknisten töiden väliltä, hän valitsi jälkimmäisen. Mainittakoon, että kahta lukuunottamatta luokan tytöt valitsivat tekstiilityöt eli mistään muodista ei ollut kyse. Olin ylpeä topakasta naisenalusta, mutta en voinut olla salaa pohtimatta miten tuo aikuisena lyhentää housunlahkeensa tai ompelee pudonneen napin. Huoli oli turhaa. Tyttö on tuunannut omia vaatteitaan, kutoo pipoja ja virkkaa. Opit on haettu netistä, mm...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »