Tänään on 16.10.2019 07:19 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kortit: halloween


Kääpiölinnan köökissä -

Viikonloppuun mahtuu kaksi hyvin erilaista kakkua. Toinen niistä meni tuttavan halloweenin viettoon, toinen pienen pojan ristiäisiin. Vaikka niin erilaisia olivatkin, niin kumpikin oli ihan kiva tehdä. Jospa kuitenkin ensin esittelisi tämän halloween-kakun, kun sen aika kerran on. Halloween-kakkuun toivottiin prinsessakakun vaniljatäytettä, limeä ja lakritsaa. Vaniljatäytteen tein Valion ohjeella , limeä käytin mehuna pohjan kostutukseen sekä lime curdia pikkusipaisuna pohjien...


blogivirta.fi
Urbaanielämää Pariisissa -

Uah, kun puuhaa on riittänyt neljän viikon varrelle. Aivan aivan aivan järjetöntä. Poimin parit helmet ja kerron niistä. Aloitetaan Halloweenista, loput jutut tulevat myöhemmin (luvassa "kuinka päädyin Facebookin yhden perustajan bileisiin", "kuinka markkinoin bileet 200 ihmiselle kolmessa päivässä", etc. Stay tuned :). Itsehän siis juhlin Halloweenia kahteen otteeseen. Edeltävänä torstaina koulu oli laittanut pistänyt parastaan ja järjestänyt meille pre-Halloween kestit...


blogivirta.fi
pintaa -

Halloween karkasi tuttuun tapaan käsistä. Tärkeintä ei ollut päämäärä, vaan se matka. Valmisteluihin menikin suurin osa illasta. Lookit olivat taas huikeita. Itse pysyin jokavuotisessa vampyyriteemassani. Tällä kertaa meikkaaja Piia Hiltusen avustuksella joka huolehti maskista ja oli täydellinen puoliso.      


blogivirta.fi
Marian ristipistot ja käsityöt -

Halloween sign - Love to Stitch Charts (Merry Cherry Designs) Thread - DMC, Nina's Threads Primitive Hare - Early Witches SAL Fabric - Silkweaver solo linen 30ct Thread - DMC Sam Sarah - Something Wicked SAL bonus design Thread - DMC Fabric - Weeks Dye Works 30ct Peonia purple linen Halloween postaukseni on hieman viime tipassa, sillä sain tämän viimeisen työn - SamSarahin Something Wicked bonusmallin - viimeisteltyä vasta tänään. Kaikki on kyllä pistelty valmiiksi jo viikko...


blogivirta.fi
Rose Shock -

Hey! Pientä Halloweenin tuntua on ollut ilmassa, ja aattelin pikkuhiljaa alottaa mun Halloween-meikki spurtin. Ostin muutama päivä sitten Behnfordsista tosi söpön kurpitsa tikkarin, ja sain siitä inspistä tähän meikkiin. Kokeilin jotain vähän nätimpää Halloween meikkiä, ettei tuu pelkkiä maskeja tänä vuonna :-D kaikki tän lookin meikkituotteet löytyy listattuna Instagrammista. Halloween is slowly making it's way into my makeup box, and I decided to start with my Halloween...


blogivirta.fi
Evil Dressmaker -

Halloween on aina ollut suosikki-juhliani. Jo 90-luvun lopussa järjestin halloween-bileitä. Ikävä kyllä tuttavapiirini oli siihen aikaan vähän tylsää. Muistan eräätkin bileet joissa minä olin ainoa teeman mukaan pukeutunut. Ja toiset bileet kun olin ilmoittanut että teema-asu oli pakollinen. Vieraita saapui kolme. Nykyään en enää jaksa juuri  bileitä järjestää, mutta yleisesti ottaen ihmisten innokkuus pukeutua on... Read More


blogivirta.fi
Glennielämää -

Ihanaa kun kotona on taas pentuja! Emma - Marfidal Sparkle of Meomodo synnytti su 30.10. kaksi poikaa, hauskasti brindlen ja vehnän. Pentujen isä on Finnabair Ardmore Ned. Vehnä tuli ensimmäisenä maailmaan ja herra tulikin sellaisella rääkäisyllä että kaikki mulle nyt heti:) Brindle-pentu oli selkeästi pienempi syntyessään ja myös hiljaisempi, välillä pääsee pikkuitku kun mammaa ei löydy. Veljensä ilmoittaa tästä suuresta hätätilanteesta niin että kuuluu välillä...


blogivirta.fi
Tunnelmaa -

Moikka pitkästä aikaa. Olen ollut pitkällä tauolla, en kylläkään tietoisella, mutta ei ole ollut mitään järkevää asiaa. Nyt sen sijaan mieli pursuaa asioita ja ideoita, koti näyttää yhä enemmän kodilta ja mielessä siintävät Halloween ja jopa joulukin vähän. Koskaan aiemmin ei Halloween ole meidän kotiimme tullut, mutta nyt tytön synttäreiden muodossa oli pakkokin tutustua aiheeseen ja voi mieletön, mikä hullunhauska ja kiehtova maailma sieltä taas aukeni. Halloweenia...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Happy Halloween! Tänään on tuo karkki vai kepponen päivä ja päätin sitten minäkin vähän osallistua tähän touhuun. En kaivertanutkaan kurpitsaa vaan appelsiinin.Ruoalla ei saa leikkiä, mutta jos tämän kerran, ihan… The post Halloween askartelu appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Rndm Sht -

Tänään sitten viimeistään bilekansa pujottaa turmellun lakanan pään ylitse ja juo itsensä zombeiksi Halloweenin varjolla. Tottakai viikkoa aikaisemmin on jo pidetty naamiaisbileet Pekalla, koska onhan jo halloween niin lähellä. Itse asiassa halloween on loistava juhla ja ehkä paras tekosyy koskaan bilettää karmaisevien sävelien tahtiin (thrillerin keksitte sitten itsekin). Designer Drugs - Zombies! Huomaa yltiösiisti bändin JA biisin nimi.


blogivirta.fi
aulis-parviainen -

 Pelottavaan urkukonserttiin (United methodistit kirkko) kutsuttiin eilen soittamaan kaikki haamut, kummitukset, noidat, velhot.   Kuva Wikipedia Our Annual Pipes Scream Halloween Organ Concert! All ghosts and gobblins, witches and are invited to play for the annual spooktacular Pipe Screams Halloween organ concert at Christ United Methodist Church on Tuesday evening, Octboer 26, 2010. Dig up your spookiest piece of organ music and help us scare off the spooks of thenight! If you wish to...


blogivirta.fi
Stoori -

Hauskaa halloweenia! Vaikka nyt halloween kulttuuri ei ole suomessa niin iso juttu kuin muissa maissa. Sillon kun päätin toteuttaa halloween kuukauden niin nunna elokuva oli tulossa suomeen. Elokuvahan kertoo demoninunnasta Valakista. Nunna tai Valak kumpana nyt hahmoa haluaa kutsua niin on loppuen lopuksi todella helppo toteuttaa. Nunna maskeerauksen toteuttamiseen meni kaikkiaan alle tunti. Löydät myös muita […] The post Halloween – The Nun Valak appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
Aamukahvilla -

Tiistai-illalla tuli opiskeluporukkamme WhatsApp-ryhmään viesti toiselta opettajaltamme: "Hei, mä löysin itselleni mahtavat vaatteet torstaille, tulen niissä kouluun. Pukeudutaanko kaikki halloweenin hengessä hassusti torstaina? Tai, mä ainakin nyt teen niin." Ja - Read more...


blogivirta.fi
Lennun tekeleet -

October has been fun but crazy! It was wonderful to spend a whole weekend at home. Well, almost the whole weekend, because it was Halloween... Halloween isn't a Finnish tradition, so on Saturday I went to my first Halloween party ever :) Fortunately in our local stitching group we have one true Halloween fan and she decided to throw a party for us! And what a party it was! The whole house was decorated, below some of the decorations. I can't imagine the time Sari and her sister and son had put...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Pidetään viime vuoden tapaan pihan lasten perheiden kanssa yhteiset Halloweenjuhlat ulkona. Viime vuonna tein ensimmäistä kertaa ikinä kurpitsalyhdyn ja se oli niin kivaa, että tänä vuonna repäisin ja tein kaksi. Toista varten lapset piirsivät mallin paperille ja kaiversin mahdollisimman saman näköisen (oikealla puolen) ja toisesta tein omien mieltymyksieni mukaan pelottavan sijasta suloisen ja inspiraatio siihen ihan suoraan Muita Ihania -blogin edellisten vuosien...


blogivirta.fi
Stoori -

Ihotimantit ja etenkin glitterit pitävät paikkaansa myös halloween maskeerauksissa. Pääkallo maskeerauksiin on helppo lisätä hieman glitteriä tai ihotimantteja jolloin lopputuloksesta tulee huomattavasti kauniimpi. Elina K sekä Ruffle Army  lähti mukaan toteuttamaan erilaisia kilmaltavia halloween lookkeja ja tämä on yksi niistä! Löydät myös muita halloween maskeerauksia tägin #Halloween alta. Pääkallon valkoinen pohja on tehty Grimasin Cake […] The post Halloween –...


blogivirta.fi
Desperatehell -

Hello after a few week's absence. I've been too busy with celebrating Halloween that it's been impossible to find time to open blogger. Busy days at work and for the past three weekends I've spent in the clubs by listening to some great music except one weekend which went with burlesque. Carving of the pumpkins has stolen its own time as well. I would have liked to decor more home with horror theme, but because I'm busy lady I simply don't have time for it. I had some nice diy ideas, but...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Meillä on taas tänään soinut irkkujoulu, ja lauantai on kulunut erästä joulukamppista stailatessa ja kuvatessa. Niin kivaa puuhaa, vaikka ulkoa ei saa yhtään valoapua kuviin. Muutenkin joulu alkaa hiipiä mieleen pikku hiljaa. Haluaisin tänä vuonna valmistaa sen kaikessa rauhassa, ilman että annan ulkopuolisten kiireiden vaikuttaa mieleen.  Halloweenkin meni jo, enkä uhrannut sille ajatustakaan. Tunnen itseni vanhanaikaiseksi, mutta oikein mikään siinä ei liikuta minua...


blogivirta.fi
Tunnelmaa -

Moikka pitkästä aikaa. Olen ollut pitkällä tauolla, en kylläkään tietoisella, mutta ei ole ollut mitään järkevää asiaa. Nyt sen sijaan mieli pursuaa asioita ja ideoita, koti näyttää yhä enemmän kodilta ja mielessä siintävät Halloween ja jopa joulukin vähän. Koskaan aiemmin ei Halloween ole meidän kotiimme tullut, mutta nyt tytön synttäreiden muodossa oli pakkokin tutustua aiheeseen ja voi mieletön, mikä hullunhauska ja kiehtova maailma sieltä taas aukeni. Halloweenia...


blogivirta.fi
NautaMuukalainen -

Kaupallisuuden huipentuma onnen ja autuuden jenkkilästä saapuu taas. Köpiksen Tivoli juhlisti Halloweenia jo pari viikkoa sitten paikallisen syysloman aikaan. Vaikka Halloween on mielestäni ehkä typerin mukajuhla ikinä, kävin kuitenkin Tivolissa katsastamassa koristelut. 1. Virhe: viikolla kun menee töitten jälkeen on varmasti hiljaisempaa.. niin, unohdin vain sen paikallisen syysloman. Tivoli ryöppysi lapsiperheitä varustettuina hyökkäysvaunuilla ja sokerista humaltuneilla...


blogivirta.fi



Cava 2.0 -

Tänä vuonna en harjoitellut Halloween-meikkiäni kertaakaan, kun edellisvuosina olen tehnyt sen 1-3 kertaa. Nyt en jostain syystä muutenkaan jaksanut panostaa ns. kauhu-teemaiseen lookiin, vaan vedin glitteriöverit. Niin isot överit, että mulla on edelleen tukka, rintsikat ja kodin lattiat täynnä sitä. Selailin netistä kuvia unicorn-aiheeseen meikkiin, ja tykästyin glitter- sekä timanttimeininkiin. Alkuun olin suunnitellut tekeväni meikin uv-maaleilla, mutta jouduin muuttamaan...


blogivirta.fi
Urbaanielämää Pariisissa -

Uah, kun puuhaa on riittänyt neljän viikon varrelle. Aivan aivan aivan järjetöntä. Poimin parit helmet ja kerron niistä. Aloitetaan Halloweenista, loput jutut tulevat myöhemmin (luvassa "kuinka päädyin Facebookin yhden perustajan bileisiin", "kuinka markkinoin bileet 200 ihmiselle kolmessa päivässä", etc. Stay tuned :). Itsehän siis juhlin Halloweenia kahteen otteeseen. Edeltävänä torstaina koulu oli laittanut pistänyt parastaan ja järjestänyt meille pre-Halloween kestit...


blogivirta.fi
Unihiekkaa hiuksissa -

Morjesta pöytään! Vaikka sain palautettua graduni, tämä bloggaaminen ei kyllä kauheasti siitään ole aktivoitunut. Tässä on havaittavissa joku ristiriita siinä, että kun aikaa on paljon, tekemistäkin löytyy tai sitten ettei vain saa niin paljoa aikaiseksi, kun tekeminen ei pursu ovista ja ikkunoista. Mutta eipä jäädä näihin hölinöihin nyt jumiin sen pidemmäksi aikaa, vaan hypäätään reilun kolmen viikon taakse. Tuolloin olin Jyväskylässä käymässä viimeisen...


blogivirta.fi
Olivia Orson salissa -

Halloweenin kunniaksi päätimme nauttia tänään kurpitsaherkkuja. Alberto oli löytänyt netistä kurpitsa-vuohenjuustoleipien ohjeen ja sitähän oli kokeiltava, koska se kuulosti aivan ihastuttavalta. Erityisen ihastuttavaa oli myöskin se, että Alberto kerrankin antoi minun kokeilla uutta reseptiä ensimmäisenä! Leivät olivatkin todella herkullisia. Mutta ei Albertonkaan osuus illallisvalmisteluissa ollut aivan mitätön - juhlan kunniaksi hän heltyi avaamaan huolellisesti...


blogivirta.fi
Sosiaalisesti rajoittuneen = työttömän mietteitä -

Nyt kun alkaa olemaan pyhäinpäivä jo lopuillaan, niin on pakko saada kertoa koko maailmalle yksi hieman kummallinen juttu. Jostain kumman syystä eilen kaupassa käydessä tuli mieleen, että tänään tulee kuitenkin naapurin kakarat käymään oven takana kysymässä karkkia tai kepposta. Tiedän entuudestaan hyvin nämä lapset, että he ovat erittäin karkin ja rahan persoja. Se on ollut jo useamman vuoden ajan perinteenä, he tulevat soittamaan ovikelloa pääsiäisenä ja halloweenina...


blogivirta.fi
Feissarimokat -

Olenko ainoa, jonka mielestä halloween pitäisi kieltää?


blogivirta.fi
*Cute 'n' Cool* Blog Stuff -

Halloween Blog - background and header, they have been designed for Blogger blogs, but you can surely use them in other blogs or websites too. To instal the header > click image > view image > save image > upload to your blog. 1. Click the image > view image > save image 2. Go to blogger template designer, upload the pattern and choose alignment up middle and tile. 3. NO scroll with page. 4. Adjust the widths 5. Go to Advanced and choose the other colors. Let your imagination flow!


blogivirta.fi
Saksanpaimenkoira Köppels -

Tervehdys vaan pitkästä aikaa! Meitsillä on ollut niin tärkeä tehtävä talon ja lastenvartijana, ettei ole paljon ehtinyt bloggaileen. Nyt laitan hiukkasen myöhässä raportin halloween-juhlista. Emäntä ampuu kyllä jo oikeesti yli juhlien järjestämisessä, nyt se puki jo meitsinkin asusteeseen. Meitsistä tuli sitten järjestysmies ja vaikka meitsiä OIKEESTI hävetti vetäsin emännän iloksi roolini riitelemättä!! =)  


blogivirta.fi
Colour me ! -

Yks geeni ei kyllä koskaan periynyt vanhemmiltani mulle. Ajoissa olemisen geeni. Olen toki siellä ajoissa missä kuuluukin jotta voin kutsua itseäni edes jokseenkin yhteiskuntakelpoiseksi aikuiseksi ihmiseksi, mutta duunipaikallakin mä olen prikuulleen silloin kun vuoro alkaa, enkä yhtäkään hengähdyshetkeä aikaisemmin. Sporapysäkille juostaan, joka ikinen aamu, vaikka matkaa on valehtelematta 20 metriä. Ajoissa en myöskään ole näiden […] Artikkeli halloween-juhlat, se...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava »