Tänään on 19.01.2019 21:27 ja nimipäiviään viettävät: Heikki, Henrik, Henri, Henrikki, Henry, Henrika ja Henrietta. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle koski susanna


Pantterin puremia -

Nauroin ääneen kirjoitettuani otsikon. Asian kuvittelisi olevan täysin selvä jokaiselle itseään sivistyneenä pitävälle ihmiselle. Mutta ei, olen lukenut viime vuorokauden aikana niin monta puheenvuoroa, joissa journalistin hyvyys mitataan siinä, miten hyvin hän toimii poliitikon brändityöryhmän jatkeena. Puheenvuoroja, joissa hyvä toimittaja on harmiton viestijä ja julkikuvan kiillottaja, poliitikon paras kaveri ja perseennuolija. Vallan puudeli. Sylikoira. Kiltti hauva...


blogivirta.fi
Jockeyn kalakuviot -

Viimein sain kalakaverini Mikan suostuteltua Iijoelle monen vuoden yrittämisen jälkeen. Helatorstain sattuessa sopivasti kesäkuulle järjestyi järkevä aikakin noin 500km:n päähän suuntautuvalle kalareissulle. Iijoen kalastuskausihan alkaa vasta 1.6. joten normaalin helatorstain aikoihin ei tuonne ole asiaa. Mikan kanssa sovittiin tällit Viitasaaren ABC:lle, jonne jätin Hiacen ja matkaa jatkettiin Mikan hieman pienempiruokaisella Caddyllä. Kyllähän ne tavarat juuri Caddyn kyytiinkin...


blogivirta.fi
Swashbuckling -

Uskontoa puolustetaan usein. Sitä pidetään arvostettavana. Näitä pidetään ei-tieteellisinä ja henkisinä väitteinä joita ei voi todentaa. Tässä uskonnon pahuus on kiinnostava. Esimerkiksi kristinuskon aikanaan tekemiä noitavainoja ei pidetä relevantteina koska siihen aikaan ei oltu oikeita kristittyjä. Paitsi kun ne samat kristityt pitää sitten saada kiitetyksi siitä miten luostarilaitos on alkuna ja perustana lääkäreille ja kouluille ja kirjastolaitoksille. Joista ei voida...


blogivirta.fi
Blog By Partanen -

Susanna Koski totesi Pohjalaisen kolumnissaan 22.09.2018 , että poliittiset lakot tulisi kieltää lailla. Kirjoituksen hän kohdisti työntekijäjärjestöjen meneillään olevaan ”viimeinen niitti”-kampanjaan, jota vauhdittavat ylityökiellot, ja pian lakotkin. Susanna Koski ei voisi olla enempää väärässä, kun hän väittää, että työtaistelut kohdistuvat viattomiin yrittäjiin. Kosken edustama puolue on hallitustaipaleensa aikana tehnyt selväksi, että nyt ajetaan vain ja...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

      [0   Koski sai ansaittua huomiota rehellisyydestään! Kokoomuksen kansanedustaja edustaa lahjakkaasti puolueensa peruslinjaa – kulutuksen kasvattamista, voittojen nostattamista ja hyväosaisten valiintumista ”rahvaan joukosta” -   … voisiko Koski kuulua samaan sarjaan kovuudestaan kuuluisien ex-kokoomusnuorten Saul Schupakin [1 ja käsistä karanneen väkivaltatapahtuman Jukka Romppaisen kanssa – vahinko ei tule kello kaulassa eikä vahva tunnusta heikompaansa --- Näinkö...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Tapaus Susanna Koski [0 Koski sai ansaittua huomiota rehellisyydestään! Kokoomuksen kansanedustaja edustaa lahjakkaasti puolueensa peruslinjaa – kulutuksen kasvattamista, voittojen nostattamista ja hyväosaisten valiintumista ”rahvaan joukosta” - … voisiko Koski kuulua samaan sarjaan kovuudestaan kuuluisien ex-kokoomusnuorten Saul Schupakin [1 ja käsistä karanneen väkivaltatapahtuman Jukka Romppaisen kanssa – vahinko ei tule kello kaulassa eikä vahva tunnusta heikompaansa ...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Susanna Koski on yhtä aikaa ylpeä ja hämmentynyt. Samaan aikaan on äärioikeistomme eli eliitin oikeisto saanut suunnattomasti valtaa takaisin kuten 1944 tilanne oli rahaeliitin natsien kanssa - mutta samalla on kansan verbaalinen vastustus kasvanut takaisin kohti 70-luvun työläisten kansantaistelun n. 7000 lakon ja tietoisuuden aikakautta - joka toi meille hyvinvoinnin tasaavan systeemin Suomen Ruotsin, USA:n  ja Tanskan perässä. USA:ssa 1929 luotiin veroprogressio: eliitit maksoi...


blogivirta.fi
Tänään näin -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Sinisillä enää yksi vaihtoehto Viikko tässä on mennyt äimistellessä Susanna Kosken ohjeita sairaalle työttömälle, miten hänen mielestään työkyvyttömän tulisi hankkia lisäarvoa niukkaan toimeentuloon. Rajoitteita kun Kosken mukaan on kaikilla. Ja naurut päälle. Minusta se oli kuvottavaa puhetta ja käytöstä, mutta jotain hyvääkin siinä näin. Se oli rehellistä puhetta markkinaliberalistiseen ajatukseen hurahtaneelta...


blogivirta.fi
Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Sinisillä enää yksi vaihtoehto Viikko tässä on mennyt äimistellessä Susanna Kosken ohjeita sairaalle työttömälle, miten hänen mielestään työkyvyttömän tulisi hankkia lisäarvoa niukkaan toimeentuloon. Rajoitteita kun Kosken mukaan on kaikilla. Ja naurut päälle. Minusta se oli kuvottavaa puhetta ja käytöstä, mutta jotain hyvääkin siinä näin. Se oli rehellistä puhetta markkinaliberalistiseen ajatukseen hurahtaneelta...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . jukolan, talo, eteläisessä, hämeessä, seisoo, erään, mäen, pohjaisella, rinteellä, liki, toukolan...


blogivirta.fi
Taide ja Tiina Marjeta -

 Jaah...ajattelinpa kirjoittaa eräästä asiasta joka on vimeaikoina askarrutanut mieltäni ja liittyy siis luonnollisesti myös taiteelliseen työskentelyyni.    Aloitan unesta jonka näin muutamia öitä sitten. Miksi unesta jonka näin? Carl Jung sanoo (jossain kirjassaan jota en muista), että ihminen nähdessään unta ihmisistä näkee samalla unta itsestään ja omista eri puolistaan oman persoonallisuutensa sisällä ts. jokainen unen hahmo ja henkilö ikään kuin ilmentää...


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

Kun on kerran vauhtiin päästy, niin neuloin saman tien parin numero 2 laatikkoon hengailemaan . Mitä: Emmer Wheat Socks / Susanna Winter Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm Mistä: Ikke Glitter Sock, 58 g Toisin kuin viimeksi, tällä kertaa onnistuin sekä lanka- että mallivalinnassa. Lankavaraston aarteista puikoille pääsi Ikken glitterisukkalanka, jonka Ikke oli värjännyt pari vuotta sitten spesiaalivärinä ihan vain retriitin kävijöille tarjolle. Meikäneulojalla oli silloin...


blogivirta.fi
Hallatar -

Kävimme toissa viikolla retkellä  tällaisessa miljöössä, jossa aika on  pysähtynyt ja voit aistia menneiden  aikojen tuoksuja ja tunnelmaa. Langinkosken keisarillinen kalastusmaja   on onneksi olemassa yhä, nyt museona.  Joskus siellä on asusteltu, saunottu,  kalasteltu ja vietetty aikaa kauniin  luonnon keskellä, Langinkosken  äärellä.  Saunamökki? Hani meni lähempää kuvaamaan  Langinkosken kohinaa...  Tsasouna joka on suomennettu  kappeliksi, on pihapiirin...


blogivirta.fi
Oppitori -

arpoja Aakulla ei maata eikä isän perintöä. Aamu kuluu aatellessa, päivä päätä käännellessä. Aamu on iltaa viisaampi. Aamulla viina ja syksyllä nauriit. Aamulla vireä pyärii, illalla laiska hyärii. Aamun aikainen nauru tietää itkua illaksi. Aamun hetki kullan kallis. Aamun rusko päivän paska. Aamun torkku, illan virkku on taloon hävitys. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää. Aamuruska miehen tuska. Aamurusko ei mäne satamata eikä akkain tora itkemätä...


blogivirta.fi
Tage Lindberg -

Keski – Suomen vaalipiirissä on tarjolla kymmenen paikkaa. Tässä vaalipiirissä SDP iski ässän pöytään houkuttelemalla Pihtiputaan suuren pojan, työministeri Lauri Ihalaisen , asettumaan ehdolle vaalipiiriin. Hän kerää ääniä isolla haravalla, ja hamuaa tukea myös Vasemmistoliiton duunarisiivestä ja eduskunnasta luopuvan Kauko Tuupaisen (PS) vanhoista äänestäjistä. Ihalainen menee varmasti läpi ja kamppailee jopa äänikuninkaan tittelistä. Peruspalveluministeri Susanna...


blogivirta.fi
Taivastelija -

Kun olin pieni, pelkäsin neljää asiaa: pimeää, yksin olemista, humalaisia ja väkivaltaa. Pimeän pelon selittää mielestäni se, että ihminen helposti pelkää sitä mitä ei tiedä, ja pimeässä ei voi nähdä, eli tietää , mitä siellä on. Lisäksi joskus ennen muinoin ihmisen on pitänyt osata olla varuillaan pimeässä vaanivien vaarojen, petojen ja muiden vihollisten varalta. Pimeän pelko on siis jollain tapaa järkevää ja selitettävissä, jopa loogista. Lapsen yksin...


blogivirta.fi
Vapaata pudotusta -

Kävellessäni aamulla kouluun osuivat silmäni iltapäivälehden lööppiin: Susanna Sievisen raju seksiopas miehille. Päässäni huokaisin, että: Ei.. ei näin Susanna. Oppaista kun ei mielestäni voi seurata mitään kovin hyvää. Olen tavannut miehiä, jotka lukevat cosmoa kuin raamattua ja uskovat sanasta sanaan kaiken ja luulevat teoroottisella tasolla olevansa neroja naisen nautinnon tuottamisessa luettuaan kaiken kattavan artikkelin asiasta. Homma kun ei ihan mene niin. Se mistä...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Täydellisesti hiottu maan tapa ja eliitin hallinnointikulttuuri vaikenemisen lailla. Valkopesu. Illuusio. Eliitti uskontona. EU julistaa Suomen korruptiovapaaksi - täydellisin machiavelliläinen systeemi lestadiolaisten kirkkoruhtinaan hallitessa.       Suurin valhe aurinkokunnassamme: " Korruptio ja Suomi eivät sovi samaan lauseeseen - Suomi sai ainoana täydet pisteet Euroopan neuvoston korruptioraportissa" Pyhimykseksi julistautunut vihainen eliittimme ja sen oikeistoklaanit...


blogivirta.fi
Thomas Taussi -

Vuosi 2013 oli minulle poikkeavaa vaihtelua, mikä näkyy blogin suhteellisesta passiivisuudesta. Blogipäivitysten määrä putosi nimittäin vuoden 2010 tasolle. Yksilönvapauteen ja taloustieteeseen liittyvälle harrastukselleni jäi vähän vapaa-aikaa opiskelujen, töiden, projektien ja muiden aktiviteettien jäljiltä. Varsinaista lomaa ehdin pitämään hyvin vähän, sillä kesäpäivät hujahtivat töitä tehdessä, ja iltoja kului intensiivisten kesäkurssitehtävien ja -lukemiston...


blogivirta.fi
Saara-Sofia Sutelan päiväkirja -

Pari viimeistä päivää mediassa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on kuohunut Kokoomusnuorten tavoiteohjelmasta esille nousseiden ehdotusten ympärillä. Keskustelu on pitkälti henkilöitynyt KNL:n tuoreen puheenjohtajan Susanna Kosken ympärille. Tutustuin Susannaan eduskuntavaalikampanjani aikana ja vaikka olen joistakin asioista hänen kanssaan varsin eri mieltä, pidän häntä räväkkänä, suorana ja rohkeana poliitikkona. Aikamoiseen pyöritykseen Susanna joutui heti...


blogivirta.fi



Punaturkkinen puolisukeltaja -

Vain muutama kuukausi taaksepäin aloitin päiväni Atlantin valtameressä, ja huomasin, että tässä on ihmisen hyvä. Nyt arjen ja yövuorojen ruhjoessa on välillä hankala uskoa, että kyllä, minä todellakin olin siellä. Vertailenkin päivittäin muistamiani yksityiskohtia valokuviin, ja ilahdun, kun ne täsmäävät.  Omaksi suureksi hämmästyksekseni hukkasin kielitaitoni ja puhekykyni juuri sillä hetkellä, kun kerrankin niitä olisin oikeasti tarvinnut. Olen kuitenkin hieronut...


blogivirta.fi
Rinnakkaisohjelma -

Aukeaa silmä, aukeaa toinenkin. Näkyy telttakangasta ja kastepisaroita, näkyy utuisia muistikuvia menneistä tapahtumista. Pienellä pähkäilyllä muistipalaset loksahtelevat kohdilleen. Ryömin ulos lämpenevästä teltasta. Ja se uusi aamunkoi Kello käy kahdeksan aikoja lämpimänä lauantaiaamuna. Muu osastokin on keskimäärin heräilemässä, eli joku vetää vielä hirsiä ja toinen on jo pitkällä aamupuuhissa. Normaalit käynnistelysulkeiset siis! Seuraavaksi väännettäisiin...


blogivirta.fi
Bello Galactica -

Belloa naputellessa tulee välillä kirjoitettua myös muita novelleja. Julkaisen näitä aina silloin tällöin, kun tarvitsee aika pidemmän juonikuvion valmisteluun . Ekana näistä julkaistaan "kauhu"-tarina Susan. Tässä ensimmäinen x-määrästä osia. "Nussi minua" tyttö sanoi. Kaksitoistavuotiaan suusta se oli riipivää kuultavaa. Olin ottanut tytön potilaakseni kaksi päivää aijemmin ja luettuani edeltäjäni raportin osasin varautua siihen. "Kukaan ei saa tietää" hän vihelsi...


blogivirta.fi
Punaturkkinen puolisukeltaja -

Lentäminen on paskamaista hommaa. Varsinkin, jos yksikin matkustaja on ottanut mukaansa pieneen lemmikkirasiaan suljetun maukuautomaatin, jolla poksahti muutakin kuin korvat. Tauoton naukuna (miagolare) nimittäin hiljeni hetkeksi vain elikon kierrättäessä illalla nauttimansa Kitekat-annoksen takaisin valoon. Viehkeän tuoksun valloittaessa matkustamon kiitin onneani, että lento Sardiniaan taittuisi reilusti alle tunnissa.  Maaliskuussa varaamani vuokra-auto löytyi lyhyen pyörimisleikin...


blogivirta.fi
Kouvolan seudun nukkekotiladyt -

Tervetuloa seuraavaan kerhoiltaa (hieman lyhyellä varoitusajalla) 25.4 tiistaina! Tällä kertaa kokoontumisaika on klo 16-20. (Saa mennä aikaisemminkin.) Kerhossa on tarkoitus kokeilla "lasimaalausta" Susanna Tunturi-Anttilan ohjeella hänen kirjastaan Nukketalosta nukkekodiksi. Ei kannata säikähtää tarkkaa lankatyötä vaan lähteä rohkeasti kokeilemaan vaikka yksinkertaisilla kuvioilla. Lisää inspi raatiota ja mallikuvia voi hakea esimerkiksi pinterestistä tai googlesta hakusanalla...


blogivirta.fi
Swashbuckling -

Monesti esitetään, että analyyttinen ote ei sovi tunteisiin. Toisaalta monet esittävät että objektiivisuus ei olekaan metodia vaan sitä että jos jollakulla on subjektiivisia ambitioita ja sen mukaista toimintaa, että he olisivat pelkästään sen vuoksi epäobjektiivisia. Samalla usein puhutaan termeistä kuin ne eivät olisi nimilappuja jotka viittaavat asian kuvauksiin ja sisältöihin vain jotain asioita sellaisenaan. Sen vuoksi onkin kätevää katsoa miten voitaisiin tarttua...


blogivirta.fi
Rajakylän koulun 6.luokkalaisten neule- ja virkkauskerhon tuot -

Tervetuloa meidän neule- ja virkkauskerhon sivuille! Täällä me esittelemme töitämme ja kerromme niiden edistymisestä :) Susanna sai huivinsa valmiiksi. Mittaa huiville tuli Susannan pituuden verran. Lankana on Novitan Teddy, jota meni tasan kaksi kerää. Mallineule suunniteltiin yhdessä kuten myös huivin leveys. Tulos on oikein näyttävä ja tekijälleen mieluinen :)


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

V. Tarkiaisen Juhana Kokosta Kyläkirjaston kuvalehteen 9/1904 kirjoittamassa henkilökuvassa Kokon omin sanoin kerrotaan, että Äitini Maria oli sukujaan Kramsu, luultavasti samaa liminkalaista pohjaa runoilija Kaarle Kramsun kanssa. Äitini äiti taas oli Schulineja, ja sieltä kautta oli hänessä Franzenien sekä Wacklinien verta ja ihastusta kirjailijoihin. Schulineja Kokko oli selvitellyt asiakirjoistakin ja nimimerkillä Kyösti kirjoittamansa artikkeli  Muistoja piispa Franzénista...


blogivirta.fi
Retkien huumaa -

Rinkkaa pakkailen, mutta melonnassa mieli. Ottaisko vai jättäiskö melontavermeet  ja -haaveet... Siis kesäkuiselta Lapin reissultani. Olisi se vaan niin hienoa liukua uomaan ja virran mukana uusiin seikkailuihin. Taikka kierrellä rauhallisia rantoja yöttömässä yössä. Onneksi toukuussa sain käydä useammankin kerran vesillä ja pientä seikkailua myös. Aikanaan melontaa aloitellessani mietin, etten koskaan ikinä kertaakaan koskeen... Viime vuosina on kuitenkin pitänyt hieman...


blogivirta.fi
Oppitori -

Näin voi hakea kontekstityökalulla alla olevasta listasta mutta samoin mistä tahansa sähköisestä tekstistä. Laitoin kaksi eri hakukonetta Scoop.it-juttuihin. Toinen menee Suomi-skuuppeihin, toinen Lehti-skuuppeihin. Kummassakin on niin paljon materiaalia, että lause-esimerkkejä löytyy kiitettävästi. Jos muutat tai taivutat sanaa osoiterivillä, voit hakea uusia esimerkkejä vain painamalla Enteriä. Taivuta sanaa pc-Chromen osoiterivillä, niin saat esimerkkejä lisää, jos olet...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 21 22 Seuraava »