Tänään on 22.04.2018 15:51 ja nimipäiväänsä viettää: Alina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle koulutus


Arjentola - Rita Dahl -

K ehitän journalismin YAMK-työssäni Haaga-Helialle vaikuttavan kirjoittamisen koulutusta. Toivon tähän lyhyeen survey-kyselyyn (kestää alle 5 minuuttia) vastaajiksi ammatikseen kirjoittavia henkilöitä. Riittää, että kirjoittaminen on osa työnkuvaa. Kyselyn avulla voit vaikuttaa kehitteillä olevaan koulutukseen. Kiitän etukäteen ajastanne ja arvokkaasta tutkimusavusta! Linkki kyselyyn

Juha Sipilä -

(muutosvarauksin)   Hyvä puoluevaltuusto, Vuoden  päästä tähän aikaan tiedämme, mikä puolue lähtee muodostamaan hallitusta.  Se on pitkälti meistä  kiinni , onko se Suomen Keskusta. Meillä on  nyt vajaa vuosi  aika a   kertoa suomalaisille , mitä me haluamme tehdä seu raavalla vaalikaudella. Meidän  on myös päätettävä, mitä me itse tahdomme ja tavoittelemme vaaleissa. Palautan  nyt  mieliin, missä tilanteessa olimme samaan aikaan neljä vuotta sitten. Keskusta...

Gpiste.org -

Ohjelmistoala valittaaa työvoimapulaa, osaavat ammattilaiset viedään käsistä ja monet pääsevät määrittelemään oman palkkansa hyvin vapaasti. Elinkeinoelämän Valtuuskunta kirjoittaa tuoreessa raportissaan kuinka Suomi on luisumassa tilanteeseen, jossa meillä on kymmenien tuhansien koodarien työvoimapula.

Lehmätkin lentäis -

Pidin tiistaina koulutuksen Lapin yliopistolla oppimisen arvioinnista. Yllä on tällä viikolla TET-harjoittelussa olevan tyttäreni tekemät visuaaliset muistiinpanot koulutuksesta. Kokosin esitykseen muutamia näkökulmia arvioinnista: Arviointikulttuurin tyypillisiä haasteita (ns. perinteinen arviointi) Hyvän arvioinnin perusteita Palautteen antaminen Arviointi ymmärtävässä oppimisessa Yhteisöllisen oppimisprosessin arviointi Avaa esitys SlideSharessa Esityksessä sivuan nk...

Juha Sipilä -

Hallituksen kehysriihineuvottelut pidettiin viime viikolla tilanteessa, jossa Suomen talous kasvaa ripeästi. Kasvu on laaja-alaista ja se näkyy kaikkialla Suomessa. Yhä useampi suomalainen on saanut töitä. Työllisyyslukemat ovat korkeimmat vuosikymmeniin. Työllisyys kehittyy koko maassa ja investointeja tehdään runsaasti. Vahva työllisyys on kestävin keino sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden vahvistamiseksi. Hyvinvointiyhteiskuntamme kestävyys perustuu siihen, että...

Arjentola - Rita Dahl -

Nälkätaiteilijamyytin todentajat Itsensä työllistävä t  taiteilija t   ovat  erityisen uhanalainen joukko, joka elää todeksi nälkätaiteilijamyytin. Sipilän hallituksen voimaansaama työllisyyslaki sivuuttaa tämän ammattiryhmän edut jättäen heidät yrittäjätulkinnan vuoksi mahdollisesti puille paljaille. Itsensä työllistävien taiteilijoiden tilanteeseen vaikuttavat suoraan yhteiskunnalliset olosuhteet ja näistä tärkeimpänä hallitusten päätökset. Sipilän...

Kemppinen -

Lahjakas amatööri Josif Stalin uskoi objektiivisiin syihin. Jos sellaisia ei ilmennyt, hän järjesti niitä. Osittain siksi Päätalon Koillismaa-sarjassa henkilö selittää panneensa ”Talliinin Joosen” kanssa välit poikki. Tieteen kolmas suuri murros on nyt vienyt pohjan tuolta ajattelutavalta. Luokkavihollinen saa surmansa, kun metallinpala tunkeutuu hänen niskaansa patruunan kineettisellä eli räjähdysenergialla. Rähjäinen potilas saa taudin ja kuolee kuljeksimasta kun ilman...

Perheyrittäjyys Family Business -

Kuvat Margit Mannila Pirjo Lääperi (2016) kirjoittaa, että psykologian ammattisanastoon kuuluva resilienssi merkitsee selviytymiskykyisyyttä. Toisin sanoen, se tarkoittaa henkistä vahvuutta ja joustamiskykyä, vaikeuksien kohtaamista ja niistä selviytymistä sekä kykyä ponnahtaa takaisin vastoinkäymisistä. Käytännössä r esilienssi eli selviytymiskyvykkyys on tärkeä taito niin työelämässä kuin omassa arjessammekin.  Sen merkitys korostuu ehkä tänään enemmän kuin koskaan...

Jussi Niinistö -

Hallitus päätti kehysriihessä, että puolustusministeriön kehyksissä sotilaalliseen kriisinhallintaan varattuja rahoja siirretään 6,5 miljoonaa euroa vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseen vuodesta 2020 alkaen. Kehysriihen päätöksen pohjalta olen tänään allekirjoittanut työryhmän asettamispäätöksen. Työryhmän tehtävänä on kesäkuun loppuun mennessä tuottaa esitykset lainsäädännön muutoksista, joilla vapaaehtoisen maanpuolustuksen sotilaallinen koulutus...

Neilin neuleet -

Koulutin tomaatin taimet.

Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

ITK-2018 konferenssi järjestetään tänäkin vuonna Aulangolla, hotelli Cumulus Resort Aulangon tiloissa Hämeenlinnassa 12.-13.4.2018, keskiviikosta perjantaihin. Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa (ITK) on Suomen suurin digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma. Se kokoaa vuosittain yhteen lähes 2000 opettajaa, rehtoria, opetusteknologian asiantuntijaa, tutkijaa, päättäjää,

Sofia Vikman -

  Tällä viikolla hallituspuolueet päättivät julkisen talouden kehyksestä vuosille 2019-2022. Vastuullisen taloudenpidon linjasta ja valtion velkaantumisen taittamisesta pidämme kiinni. Samalla pystyimme tekemään kohdennettuja tulevaisuuspanostuksia osaamiseen, koulutukseen, työllisyyden ja yrittäjyyden edistämiseen sekä oikeusvaltion toteutumiseen. Iloitsen erityisesti siitä, että koulutussäästöjen aika on […] Lue lisää

Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 13.4.2018 Berberan kalasataman rantaravintolassa varikset odottavat kärsimättöminä, että ruokailijat nousevat pöydästä, ja lehahtavat sitten välittömästi noukkimaan ruuantähteitä lautasilta. Paikalliset kertovat, että varikset tulivat tänne 1970-luvulla neuvostojoukkojen mukana. Kylmän sodan aikana, kun Neuvostoliitto oli Somalian liittolainen, Berberaan rakennettiin lentotukikohta, jossa oli yksi Afrikan pisimmistä kiitoradoista. Aikojen saatossa Berberan...

Mitä löytyy? -

Pata kattilaa soimaa.

Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

KUVA: Kristiina Wikberg SAIN ystävällisen yhteydenoton, jossa pyydettiin ehdittamaan teema, josta pitäisin luennon. Kokosin tällaisen tarjottimen. Kunkin yhteydessä on mainittu, missä siitä on puhuttu. Jos on muistettu. Täydennän listaa. Martti Hellströmin luentoteemoja, poimintoja 10 suurta suomalaista pedagogia. Espoo 2014. 10 teesiä vaikuttavasta, pedagogisesta koulutuksesta.

Opeblogi -

Näitä Virolahti-Miehikkälän mutkaisia sorateitä vuosikausia kurvanneena huomaan omaksuneeni kotimaisemasta tärkeän elementin omaan oppijaminäkuvaani: jos tie ei vie suoraan kohteeseen, se vie mutkien kautta. Opettajaksi, opetusalan ideatarhuriksi ja teknologian opetuskäytön opastajaksi päädyin pitkän kaavan kautta. Tämä blogi alkoi aikoinaan tienraivaamisen asenteella. Oma tunnelmani asemoitui umpihankeen puskemisen ja luovan hulluuden välimaastoon. Näkyväksi tekeminen oli osa...

Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

ON aikasulkea tämä blogilastusarja: " 50 vuotta sitten, vuonna 1968 ilmestyi mielenkiintoinen kirja, joka oli osa  peruskoulu-pedagogiikan koulutus-kokonaisuutta.  Kokonaisuuteen kuului  Olavi Nöjdin toimittama teos: Peruskoulua kohti (ja muutakin luettavaa),  kymmenien radio- ja tv-ohjelmien sarja, sekä erilliset koulutuspäivät ja tentti. Aloitin pedagogisen kaivaustyöni tulosten esittelyn

Blandad. -

Huhtikuu ja kevät!  Hassua ajatella, että kuukauden päästä on jo toukokuu, kun nyt on vielä luntakin maassa. Talvi on ollut pitkä ja ihanakin, vaikka tuntuu etten kaikista ihanista ulkokeleistä jaksanutkaan niin paljon nauttia kun olisin halunnut.  Olen miettinyt tosi paljon tätä tämänhetkistä elämäntyyliä. On päiväduuni, joka takaa riittävästi tuloja arjen pyörittämiseen sekä aikaa myös omalle taiteelliselle toteutukselle. Päiväduuni on mukavaa, työpaikka hyvä ja...

Mediazoo -

Viestintä, markkinointi ja koulutus videokuvan välityksellä  jatkaa kasvuaan . Oheisessa artikkelissa mainitaan mm. Facebook-videot, livelähetykset, neliömuotoiset videot älypuhelimissa, mobiilivideoiden tuottaminen, 360asteen videot, koulutus videon avustuksella ym. Video ei ole ns. autuaaksi tekevä ratkaisu, mutta tärkeä osa-alue muiden viestintäkeinojen kanssa. Kokoan tähän artikkeliin esimerkkejä energiatuotannon-alalta video-ohjelmista, jotka ovat julkaistu...




Kemppinen -

Oikein annosteltu epäasiallisuus on elämän suola. Juuri nyt ilmassa on Sote-uudistus ja yhä uudet henkilöt ja tahot paljastuvat epäasiallisiksi vallankäyttäjäksi, joita kehtaa tuskin tunnustaa ihmisiksi. Hallin haukku ei kanna Kiinaan. Trump on onnistunut siinä, mikä Spede Pasaselta jäi kesken. Ihmiset avaavat aamulla silmänsä ja sen jälkeen lehden tai koneen katsoakseen, mitähän tämä helvetin mikkihiiri on tänään keksinyt. Olemme juuri nyt hämmästyttävän hyvässä...

Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

TAPAHTUI edellisissä blogilastuissa: " 50 vuotta sitten, vuonna 1968 ilmestyi mielenkiintoinen kirja, joka oli osa  peruskoulu-pedagogiikan koulutus-kokonaisuutta.  Kokonaisuuteen kuului teos: Peruskoulua kohti (ja muutakin luettavaa),  kymmenien radio- ja tv-ohjelmien sarja, sekä erilliset koulutuspäivät ja tentti. Aloitin pedagogisen kaivaustyöni tulosten esittelyn lyhyellä yleisesittelyllä

Appelsiinipuun alla -

Tällä viikolla näyttää siltä kuin suurin osa ihmisistä täällä olisi lomalla, Koululaiset, tarhalaiset, valtion työntekijä, järjestöjen työntekijät ja monet muut ovat lomalla, ja se  näkyy katukuvassa.  Paljon on myös erilaisia tapahtumia , ja useisiin museoihin pääsee ilman pääsymaksua.  Aamulla kävelin torin viereisellä kävelykadulla,  jossa  tällä viikolla on käsityöläismarkkinat joka päivä normaalin 2 päivän (tiistai&perjantai) lisäksi. Päiväsaikaan...

Tarinoita maailmalta -

Minulla on uniapnea. Olen miettinyt jo pitempään kirjoittaa todellisen kuvauksen siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten vaikuttaa elämään. Suurin osa suomalaisista on jo kuullut uniapneasta, se ei enää tätä nykyä aiheuta kysymyksiä: "Jaa mikä???". Sen kuvitellaan kuitenkin olevan keski-ikäisten ylipainoisten miesten sairaus, jota ei esiinny lainkaan normaalipainoisilla, naisilla saati sitten lapsilla. VÄÄRIN! (c) Hengitysliitto Sain diagnoosin uniapneaan 2,5 vuotta...

teetai -

Jos 1990-luvulla kuunteli grungea, niin saattoi tutustua myös muutamiin oikeasti kiinnostaviin bändeihin. Moni menestynyt genreen liitetty artisti teki minusta tavattomaan tylsää musiikkia. Pidin erityisesti Nirvanasta ja Mudhoneysta, mutta en välittänyt ollenkaan Alice in Chainsista, Pearl Jamista ja Stone Temple Pilotsista. Soundgarden kallistui enemmän jälkimmäisten suuntaan. Samalla tuli onneksi tutustuttua räävittömämpiin, hullumpiin ja taiteellisesti anarkistisempiin...

Hupsistarallaa -

Helsingissä, Erottajan paloasemalla on palomuseo . Kyllä, olen tiennyt siitä vuosikaudet ja on siellä pitänyt käydäkin, mutta rajalliset aukioloajat ovat tuntuneet hankalilta. Museo on tavallisille yksittäisille kävijöille auki vain keskiviikkoisin ja sunnuntaisin neljän tunnin ajan. Kävipä kuitenkin reipas viikko sitten lauantaina niin, että käveltiin lasten kanssa tuosta ohi ja poika muistutti, että tuossa tosiaan olisi palomuseo, koska käydään. Aloin sitten harmitteleen...

Lempipaikkojani -

Kaipaatko uusia vinkkejä Tallinnan lomalle? Miltä kuulostaisi tutustuminen virolaiseen ruokakulttuuriin käytännön tasolla? Tallinnan Sataman ja keskust...

Pölli tästä -

Menin loppusyksystä lupaamaan Sukseen hepuille, että toimitan heille uuden verkkokurssin materiaalit maaliskuun puoliväliin mennessä. Pläjäyksen nimeksi annoimme Troijalainen tuotteistus. Kuvittelin, että perinteiseen tapaan alkuvuosi olisi aika rauhallinen. Yleensä asiakkaani pääsevät kunnolla vauhtiin vasta pääsiäisen aikoihin. Siitä tahti sitten kiihtyy juhannusta kohden, kun palvelut pitäisi saada paketoiduksi ennen kesälomia. Unohdin vain sellaisen yksityiskohdan kuin...

Sukututkijan loppuvuosi -

Eräs porvoolainen rouva Thella Frankenhaeuser on toiminut 1900-luvun alkupuolella tällasena pitsimesenaattina Rauman pitsille, kertoo Thorstöm. Hän sekä taloudellisesti tuki nyplääjiä että vei heidän pitsejään ihan Helsinkiin Stockmannille myyntiin ja sitä kautta edisti raumalaista pitsinnypläysperinnettä. ( Yle 2010 ) Thella Frankenhaeuser? Hän syntyi Viipurissa 1853 kauppaneuvos Paul Wahl in ja vaimonsa Therese von Seckin tyttäreksi. Naisten ääneen 7/1923 kirjoittaneen...

Jussi Niinistö -

Aion luonnollisestri perehtyä Tuomiojan ja Paateron kirjalliseen kysymykseen tarkemmin kunhan se saapuu ja antaa siihen virallisen vastauksen säädetyssä ajassa mutta jo nyt voin todeta, että aion jatkossakin kannustaa MPK:ta järjestämään sotilaallisia valmiuksia antavaa koulutusta nuorille ja vanhemmille. Maanpuolustus kuuluu kaikille.




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 34 35 Seuraava »