Tänään on 21.09.2018 12:29 ja nimipäiviään viettävät: Mervi, Gunborg ja Gunlg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kristiina salonen


Hömpänkaatopaikka -

Vaati hillitöntä itsehillintää, ettei edellinen kirjoitukseni karannut tangentin suuntaan, ja jatko-osa oli vain ajan kysymys. Tykästyin toki aidosti Kristiina Wheeler in ääneen ja musiikkiin, kiinnostuin tyypistä, ja empatisoin vaikeita asioita, joita hän toi esiin julkisuudessa. Mutta murehtimiseen asti olisin tuskin edennyt, elleivät kaikki aiheeseen liittyvät ajatukset peilautuisi jo olemassaolevista huolista vahvistettuina takaisin. Kuten kaikki vähänkin musiikkia koskettava...


blogivirta.fi
Tarinoita muuttuneesta maailmasta -

Jos lähistöllä humisee vilpoisanvarjoisa kuusimetsä, miksi ihmiset tyytyvät kärventymään valtatien autokylässä? Siellä he pysyvät tiiviisti sellaisenakin päivänä kun aurinko paahtaa rispaantuneet penkinpäälliset kuumiksi ja leikkaa ikkunoista silmiin niin intensiivisesti että jotkut ovat päätyneet irrottamaan ikkunansa. Yksi autokylän hörhöimmistä asukkaista kun sai päähänsä että autonikkunat voivat taittaa valoa samalla tavalla kuin polttolasi ja sytyttää autossa...


blogivirta.fi
Lankatarinoita -

Tällä kertaa taivas oli sininen ja jäiden seassa mahtui kulkemaan Tallinnan reissumme tammikuussa jäi jääolosuhteiden takia tyngäksi, mutta emmehän me Kristiinan kanssa moisesta lannistuneet. Kun varustamo tarjosi korvausmatkaa kaivoimme kalenterimme esiin ja haarukoimme molemmille sopivan päivän. Eilen sitten otimme kurssin kohti etelää. Yhtään en kuitenkaan ollut viisastunut viime kerran sattumuksista - jälleen mukanani oli puolivalmis sukkapari, joka valmistui...


blogivirta.fi
But that's just my opinion -

Aloitetaanpas tämä blogi katsauksella elokuvaan, jonka kävin tuijottamassa ystävänpäivänä avovaimoni kera. Liki kahteen tuntiin, jotka teatterissa vietin, ei mahtunut paljon muuta hyvää kuin tuhoamani karamellipussi. Mikäli et ole elokuvaa nähnyt ja aiot sen katsoa, niin jätä tämä artikkeli lukematta. Kyseessä ei ole varsinaisesti arvostelu, vaan näkemys elokuvasta ja sen tasosta. Sooloilua (2007) Suomi-leffojen nousukausi on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa ja olemmekin...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 22-11 heräämme hyvin nukutun yön jälkeen Turun linnan suojista. Eilen saavuimme myrskyisän merimatkan jälkeen Neitsyt-laivalla vihdoin Tukholmasta  Turkuun, jossa meidät otettiin juhlallisesti vastaan tykinlaukausten saattelemana.   On vuosi 1637 ja Suomen kenraalikuvernööriksi Turun linnaan 7. kesäkuuta nimitetty Pietari Brahe on vihdoin saapunut puolisonsa Kristiina Katariina Stenbockin seurassa perille hallintokaupunkiinsa, majoittuen linnan esilinnaan, joka saakin pian...


blogivirta.fi
Nukkekoti Nehafo -

On tullut aika kertoa, mitä Kuopion seudun nukkekotikerhon joulukalenteripaketeista on löytynyt ja mitä minä laitoin joulukalnteripaketteihin..Mittakaava oli 1:12 ja 1:24 ja 1:48. Jokainen meistä sai toivoa mikä mittakaava olisi mieluisin. Minun erityistoive oli mittakaava 1:48, mutta muunkin mittakaavan minejä olin valmis vastaanottamaan. Tänä vuonna kanssani joulukalenteripakettivaihdossa olivat Annika, Kirsi, Kristiina, Pirkko, Sanna, Tiina ja Tuula. Jokainen meistä teki toisille 4...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 8-12 elämme hetken maassa käytössä olevan juliaanisen kalenterin vallassa. Vieressäni seisova kuningas Kustaa II Aadolf viettää huomenna synttäreitä, mutta saa suuren lahjan jo nyt päivää aiemmin. Hänelle syntyy tänään lapsi, joka on mitä todennäköisemmin saatettu alulle Turun linnassa. On vuosi 1626.   Tre Kronor från Slottsbacken , oljemålning 1661 av Govert Camphuysen . Tältä Tukholman kuninkaanlinna Tre Kronor näytti ennen tuhoutumistaan suurpalossa 1697...


blogivirta.fi
Lankatarinoita -

Eilen lähdin yhdessä Kristiinan kanssa Tallinnaan päiväreissulle. Ajatuksenamme oli - yllätys, yllätys - vierailla lankakaupoissa, nappikaupoissa, kirjakaupoissa (käsityökirjahyllyjen luona, luonnollisesti) sekä nauttia kuumat kaakaot ja suklaakakun palaset ennen kotimatkaa. Toisin kävi: päädyimme Suomenlahdelle mediatapahtumaksi ja ihastelemaan ahtojäitä. Mittakaavaa kuvista ei näe, mutta paksuja nuo jäälautat olivat. Etelästä puhaltanut tuuli oli painanut ne Suomen...


blogivirta.fi
Kirjakassi -

Johanna Holmström Sielujen saari   Själarnas ö .   Käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula   Otava   365 sivua.   Muutama vuosi tällaisessa paikassa, ja sitä jo kuuluu kalustoon (mts. 218). Kirjastolaina     Johanna Holmstömin teos Sielujen saari on sagen koukuttava kirja naisista ja heidän rajuista kohtaloistaan Seilin saarella sadan vuoden aikajaksolla. Kirjailija nostaa saaren "asukkaista"  päähenkilöiksi kolme naista, kolme tarinaa: Kristiina, Elli ja Sigrid.  ...


blogivirta.fi
Lankatarinoita -

Tunnun taas aloittaneeni jo perinteeksi muodostuneen kesätauon niin neulomisessa kuin blogipäivityksissäkin. Neuleet etenevät laiskanlaisesti. Jos vanhat merkit pitävät kutinsa, niin elo-syyskuun aikana puikot alkavat taas suihkia ahkerammin. Älkää siis ihmetelkö, jos täällä päin on hiljaisempaa kesäaikaan :) ___ Tänään sen sijaan olin viettämässä mukavaa kesäpäivää toisenlaisten käsitöiden parissa. Kristiina muutti saareen kesäksi , ja olin apuna pystyttämässä...


blogivirta.fi
Hömpän helmet -

    Taloyhtiön ystäväpariskuntien ja naapuruston yhteinen matka Italiaan, Toscanaan – mikä ihana ajatus! Laatua ja täydellisyyttä, vaikka mikä olisi. Kaiken ottaa järjestääkseen Kristiina Kallio, itsekin tässä vauraassa lähiössä asuva leidi, jonka upeaan asuntoon ja sen täydellisyyteen vain nyhverö aviomies tuo ikävän lisän. Yhteinen lomamatka ei ehkä suju aivan kuin olisi tarkoitus… Kaikki eivät osaa arvostaa täydellisiä ruokatarjoiluja, hyvin etukäteen...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

On vuosi 1649 ja Kuningatar Kristiina on tänään 24-12 antanut kansalle uuden käskykirjeen, jossa palautetaan Joulurauha sille kuuluvaan asemaan. Turun Suurtorille kokoontunut väki saa vanhan raatihuoneen ovelta kuulla kunniansa vähän lipsuneista tavoista, joita nyt kuritetaan ankarin ohjein ja varoituksin ja kaksinkertaisin sakkomaksuin.   Nykyistä laajemmassa vuoden 1649 Turun joulurauhan julistuksessa mm. kiellettiin joulupukki, joka luettiin sarvipäisten olioitten joukkoon...


blogivirta.fi
Idealista -

Siirtolapuutaramökin isäntäväki Kristiina Hanhirova, 53, ja Timo Laukkio, 69, esittelee yrtti- ja perennepenkkejä silminnähden innostuneina. Vielä pari vuotta sitten pariskunta ei edes haaveillut puutarhasta, mökistä puhumattakaan. Mutta kun naapuri kertoi […] The post Kristiina Hanhirova ja Timo Laukkio: ”Sairaus on opettanut kyvyn muutokseen” appeared first on Idealista .


blogivirta.fi
Oskarin ja Annan Omat Kirjat -

Ulkona on kaunis kevätpäivä. Tomppa ja äiti lähtevät retkelle eläintarhaan. Siellä Tomppa puhuu sorsien kieltä, ratsastaa seepralla ja näkee hauskoja simpansseja. Mukavana päivänä ei edes muurahaisen purema tai lakin katoaminen kauan harmita. Onhan retkellä paljon nähtävää ja onneksi myös syötävää...                                      ---------------------------- Hauska kirja tämäkin. Ollaan luettu se Annan kanssa vasta kerran...


blogivirta.fi
Oskarin ja Annan Omat Kirjat -

Keskellä huonetta on iso matkalaukku. Siihen mahtuvat melkein kaikki Tompan tavarat: Martti-mato, Possu, tuttipullo, housut, vaipat, paidat, yöpuku. Tomppa on lähdössä mummolaan yöksi, kun äiti ja isä menevät kylään. Mummolassa Tomppaa odottavat Vappu-koira ja mummon keittämä makoisa mannapuuro.                               ----------------------- Kävimme viime viikolla kirjastossa. Anna totesi heti kirjastoon saavuttuamme haluavansa Tomppa-kirjoja...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 9-12 tulee juliaanisen kalenterin mukaan kuluneeksi tasavuosia Kustaa II Aadolfin syntymästä Tukholmassa vuonna 1594 : Kuningas Kustaa II Aadolf ja Kuningatar Maria av Pfalz Turun Linna -pelikorteissa ruutuparina.   1594 – Kustaa II Aadolf , Ruotsin kuningas (k. 1632 ) 1632 – Kustaa II Aadolf , Ruotsin kuningas ( juliaaninen kalenteri ). Kustaa II Aadolf ( 9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen , aikamäärät juliaanista kalenteria ) oli Ruotsin kuningas...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Into (2016) — tietokirjallisuus, terrorismi, rasismi. Kristiina Koivusen Suomen nuoret jihadistit on maallikolle suunnattu esittelyteos suomalaisesta jihadismista ja sen taustoista. Kirja on rakennettu pääosin suomalaisten nuorten haastattelujen pohjalta, johon on sitten taustoitettu viranomaisraporteilla, uutisilla ja alan tutkimuksilla. Kirja pyrkii taustoittamaan, mitkä olosuhteet vaikuttavat suomalaisiin jihadisteihin, mutta se nojautuu vahvasti kansainvälisiin tutkimuksiin, joista...


blogivirta.fi
Oskarin ja Annan Omat Kirjat -

Kirjassa Aino opettelee luistelemaan, mutta se ei olekaan niin helppoa kuin Aino on kuvitellut. Lainasin kirjan Annalle, mutta Oskari kuunteli sitä herkeämättä. Hänelle kun on luisteleminen niin kovin vaikeaa ja työlästä, kiinnostavaa mutta pelottavaakin. Luulen, että hänelle teki hyvää lukea kirja pienestä tytöstä, joka kamppailee samojen ongelmien kanssa kuin hänkin. Lopussa Ainon yritteliäisyys tietysti palkitaan ja hän oppii luistelemaan.


blogivirta.fi
Kristiinan elämää -

Luulenpa, etten ole ainoa, joka ajoittain harmittelee ettei ole tullut pidettyä päiväkirjaa. Tai muutoin tehtyä tarkempia kalenterimerkintöjä. Tänään oli jälleen sellainen päivä. Puoliso tutki erästä osoitetta kotikaupungistamme Street viewillä, jossa huomenna on menossa käymään. Kuvissa oli kaunis Kesäpäivä ja kuvaukset olivat tehty vuonna 2011. Puoliso kysyi, Mitäköhän mahtoi olla vuonna 2011. Kalenterimerkintöjä en löytänyt, osa ollut puhelimessa ja ainakin...


blogivirta.fi
Kuviksen työhuone -

Maanantai, 23. helmikuuta 2009 Torstaina, jolloin sain kaksi kirjettä salaisilta ystäviltäni, posti toi myös pakettikortin. Yllätyspaketin lähettäjäksi osoittautui " Ystävä Susirajan takana ". Sisällys vei minut aivan sanattomaksi! Katsokaa itse: Kuva: © Marleena Kaksi taulua, toisessa Marilyn ja toisessa Elvis. Kiitos! Kuva: © Marleena Kuva: © Marleena Sitten postikortteja iso nippu, kiiltokuvia ja lastenleikeissä olleita vanhoja paperinukkeja. Tämä ystävä on selvästikin...


blogivirta.fi



PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 25-10 1632 vietettiin tuolloisen Ruotsin valtakunnan järjestyksessään toisen yliopiston avajaisia Tartossa.     Louis Höflingerin piirros Tarton yliopistosta vuodelta 1860. 1632 – pidettiin Ruotsin valtakunnan toisen yliopiston, Academia Gustavianan juhlalliset avajaiset Tartossa . Alkujaan yliopiston opiskelijat olivat saksalaisia ja ruotsalaisia , ja pieni osuus opiskelijoista oli myös suomalaisia . Virolaisia ei 1600-luvulla opiskellut Tarton yliopistossa...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 11-10 tulee kuluneeksi tasavuosia sellaisesta talouskriisin hetkestä vuonna 1967, jolloin Suomen markka devalvoitiin 31,25 %:lla. Ja voi kauhistus - luottoluokitus taisi muutama vuosi sitten myös tipahtaa kolmea aata alemmas. 1967 – Suomen markka devalvoitiin 31,25 %. Vanhempi väki muistaa tietenkin sellaisenkin uudenvuodenpäivän vuonna 1946, jolloin maamme setelikanta leikattiin kokonaan keskeltä kahtia setelin arvo puolittaen. Ainahan kansa nämä taloushuolet on...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 24-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Westfalenin rauhansopimuksen lopullisesta ratifioinnista, sen kahden täydentävän rauhansopimuksen allekirjoittamisesta vuonna 1648. Rauha päätti samalla 30-vuotisen sodan, jonka kuvioissa Turkukin oli vahvasti mukana.     Rauhansopimuksen ratifiointi Münsterissä (Gerard ter Borch Münster, 1648) Ruotsin täysivaltaisina edustajina neuvotteluihon osallistuivat Johan Oxenstierna , kansleri Axel Oxenstiernan poika, ja Johan Adler Salvius ...


blogivirta.fi
Oppitori -

Taivaalla oli illalla komea kuunsirppi. Eräs kyytiläisistä kertoi muistisäännön, josta tietää milloin kuu on kasvava tai pienenevä. Olin sen joskus kuullut mutta unohtanut: Kuu valehtelee aina. Se kuulosti runolliselta. Olimmehan tulossa näkövammaisten kirjoituskurssilta, jossa oli opetettu mm. runontekoa. Muistan ex.vaimoni olleen herkkä kuun vaiheille osittainen kuuhullu. Ekokylässä oli jonkinaikainen emäntä, joka kertoi mm. leivän nostatuksesta kuun vaiheita hyväksi...


blogivirta.fi
Idealista -

Koti: Sastamalassa vuonna 1900 rakennetussa hirsitalossa, 6 h + k, 150 m² . Asukas: Ravintola-alan yrittäjä Kristiina Knuutti, 46. ”Tunnistin heti sen oikean” Mutkaisen kylätien varrella on kaunis maitokahvinvärinen hirsitalo. […] The post Vanhasta kyläkaupasta remontoitiin kaunis koti appeared first on Idealista .


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 6-10 tulee kuluneeksi tasavuosia varhaisimman säilyneen oopperan ensi-illasta Firenzessä, Turun ystävyyskaupungissa: 1600 – Jacopo Perin Euridice , varhaisin säilynyt ooppera, ensi-illassa Firenzessä.    Jacopo Peri ( 20. elokuuta 1561 – 12. elokuuta 1633 ) oli italialainen laulaja ja säveltäjä . Peri syntyi todennäköisesti Roomassa . Hän opiskeli musiikkia Firenzessä Cristofano Malvezzin johdolla. Aluksi Peri toimi ainoastaan kosketinsoittajana ja laulajana. Hieman...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Eduskunnan vuoden lopussa säätämä työttömien "aktiivimalli" kurituslaki on saanut rankkaa vastustusta. Kanadan-Suomalainen Martin-Eric Raciné teki lain kumoamisesta jo kansalaisaloitteen jonka tarvittavat 50 000 allekirjoitusta täytty jo muutamassa päivässä . Aktiivimalli on siis käytännössä Suomen hallituksen laillinen ryöstö, jolla pienituloisilta työttömiltä riistetään tukia valtiolle.  Ansiopäivärahaa saavilta lähtisi kuukaudessa tuista pois...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Nyt on novellia, jota ei tarvitse pinnistellä. Neljän pojan äiti, yhdysvaltalainen kirjailija Lucia Berlin teki perheensä elättämiseksi töitä siivoojana, ensiavussa, pesulassa, kaupassa, toimistossa ja vaikka missä. Asuinpaikkojakin hänelle kertyi useita, samoin avioliittoja, eroja ja muita isoja elämänkäänteitä. Berlin kutoi kokemaansa fiktiivisiin kertomuksiinsa, mistä suuri kiitos: niitä jaksaisi lukea loputtomasti. Kokoelma on terävä, fiksu ja   viihdyttävä. Berlinin...


blogivirta.fi
Kohti Joulua -

Suurten tunteiden joulu on tämän syksyn uutuus joulukirja. Kirjan tekijä kolmikosta löytyy yksi tunnettujen suomalaisten joululehtien päätoimittaja, eivätkä muutkaan tekijät ihan ensikertalaisia ole.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »