Tänään on 22.08.2018 09:58 ja nimipäiviään viettävät: Iivari, Iivo ja Ivar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kysyä


Kulttuuri kukoistaa -

Saimme työnantajani YIT:n vieraiksi Helsingin tulevaan keskustakirjastoon Oodiin joukon kovan luokan lukijoita ja kirjastojen suurkuluttajia, kirjabloggaajia. Pääsimme bloggarikollegoiden kanssa katsomaan paikan päälle, millainen talo on tulossa ja miten uudenlainen, uniikki kirjasto rakennetaan. Tiloja meille esittelivät kirjaston tuleva johtaja Anna-Maria Soininvaara ja YIT:n Tero Seppänen (kuvassa vasemman- ja oikeanpuoleinen). Kohtaamispaikka Oodi sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1.  Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen mainiossa kirjassa Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra (Into Kustannus Oy) kerrotaan aika laajasti Sauli Niinistön ennen poliittisen uran alkamista harjoittamasta asianajosta. Niinistö ei tosin ollut asianajaja, vaan hän harjoitti asianajoa vain sivutoimenaan.  2. Sauli Niinistön päätyö tapahtui Turun hovioikeudessa, jossa hän oli  esittelijänä eli viskaalina peräti 12 vuotta.  Sanoin "peräti", koska itse olin 1970-luvun alussa viskaalina...


blogivirta.fi
Lauttasaaren Shakkikerho -

Mikä on podcast? - Podcastia voisi kuvailla radio-ohjelmaksi, joka on kuunneltavissa ajasta ja paikasta riippumatta. Podcastin voi kuunnella suoraan netistä tai esimerkiksi ladata kännykkäänsä, jolloin nettiyhteys ei ole välttämätön kuunteluvaiheessa. Muutama kuukausi sitten internetin syövereistä löytämäni shakkiaiheinen podcast on suorastaan loistava ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille shakkimaailmasta kiinnostuneille. The Perpetual Chess Podcastia tuottaa...


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Vasemmistoliitto uudisti tällä viikolla logonsa. Uuden tunnuksen sanotaan esittävän ”voimakasta ja eteenpäin katsovaa lintua”, ja aikaisempi punainen väri on saanut väistyä uuden, pinkimmän värisävyn tieltä. Jos meiltä täällä Kasper Diem -blogissa kysytään, logo on sinänsä oikein onnistunut. Se on sopusuhtainen ja selkeä. Jos nyt jotain pitäisi sanoa niin korkeintaan liukuväritys tuntuu vähän ylimääräiseltä. Mutta mitä vaaleanpunaista […]


blogivirta.fi
Tänään näin -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Aivopieruja ja huonoa taloudenpitoa Pitkä hellekö lie syynä, että kokeneetkin poliitikot laskettelevat julkisuuteen aivopieruja nähtyään tuoreimman puoluegallupin tulokset. Osa syy päästöihin voi olla tulevilla eduskuntavaaleilla. Pysyykö ote hillotolpassa? Heikoimmin näyttää olevan kynnet kiinni tolpassa sinisillä. Lehmäkauppojen tueksi ostetut loikkarisiniset voivat   käydä taakaksi myös kokoomukselle ja kepulle. Ohi...


blogivirta.fi
Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Aivopieruja ja huonoa taloudenpitoa Pitkä hellekö lie syynä, että kokeneetkin poliitikot laskettelevat julkisuuteen aivopieruja nähtyään tuoreimman puoluegallupin tulokset. Osa syy päästöihin voi olla tulevilla eduskuntavaaleilla. Pysyykö ote hillotolpassa? Heikoimmin näyttää olevan kynnet kiinni tolpassa sinisillä. Lehmäkauppojen tueksi ostetut loikkarisiniset voivat   käydä taakaksi myös kokoomukselle ja kepulle. Ohi...


blogivirta.fi
Aasiakas.net -

Ole töissä kahvila-konditoriassa. Ole raskaana. Hyväksy että sinulle voi näköjään sanoa mitä vaan. – “Onkos lapsi pullapitkomallia vai rinkelimallia?” WHAT?? Mukahauska tapasi kysyä lapsen genitaaleista ei naurata. – “Töissä raskaana? Eikö sulla raukalla oo miestä elättämässä sua ja lasta?” Onko muka niin epätavallista olla töissä raskaana? Ja mitä se muille kuuluu että löytyykö mies vai […] The post AAHAHAHA ei hauskaa appeared first on Aasiakas.net .


blogivirta.fi
Kemppinen -

Miksi poliisijohtaja ei ole syytön, kunnes laillisesti todetaan toisin? Rikoksesta epäillyn tukea antaa syyttömyysolettama. Tutkintavankeudesta ja vangitsemisesta on jokseenkin selvät säännöt. Asiasta päättää tuomioistuin. Jos poliisi tavoittaa ullakkokomerosta hiipivän henkilön, jolla on naamari silmillä ja säkissä hopeisia kynttilänjalkoja, hänet pidätetään eli viedään putkaan ja sitten on mentävä tuomioistuimeen kolmen vuorokauden kuluessa. Tuomioistuin...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Kuluneella viikolla on ilmestynyt kaksi kirjaa tasavallan presidentin Sauli Niinistön elämänvaiheista ja toiminnasta presidenttinä ja sitä ennen. Tämä on ymmärrettävää, sillä Niinistö täyttää 24. elokuuta 70 vuotta - kaksi päivää sen jälkeen kun hän on tavannut Vladimir Putinin Sotshissa. 2. Tietokirjailija ja entinen päätoimittaja Risto Uimonen on kirjoittanut kirjan Sauli Niinistö - tasavallan presintti . Se on tyypillisen "hymistelevä" esitys valtion...


blogivirta.fi
Kuusi -

Päivemmällä äiti oli herännyt nukkumasta, kun tulin alakerrasta ylös. ”Miten minä nyt näin nukuin.” Yritän kysyä jotakin, että mikä siinä hämmästyttää. ”Enhän minä nyt yleensä tälleen. Tähän aikaan. Puolen yön jälkeen.” Oletan, että hän tarkoittaa puolen päivän. Sanon jotain tyhmää, että joutaahan sitä nyt nukkumaan. ”Tähän on menny nyt tämä vapaapäivä” äiti sanoo. En


blogivirta.fi
Kuusi -

Äiti istuu olohuoneessa sängyllä, kun tulemme sisään. Hänen kasvonsa ja kaulansa näyttävät aiempaa laihemmilta. Tulee pieni ja vähän hauras, mutta toiseaalta teräväpiirteinen, jopa ryhdikäs vaikutelma. Vatsaan on kertynyt nestettä ja siksi se on kuin pyöreä pallo muuten vähän riutuneen näköisessä kehossa. Kysytään miten päivä on mennyt ja äiti vastaa, että siskoni on ollut töissä ja sitten


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Ruotsi palaa ja eurojuntan valta kasvaa valtioiden tuhoamiseksi. Suunnitelma etenee. EU ja rahaeliitin liittovaltio - diktatuuri uuskolonisaation keinoin, jyräten ja tuhoten kansallisvaltiot. Valtio-oppi tuhotaan fasistisella EU:n ja USA:n äärioikeistolaisella, feodalistisella "keskushallinto"-opilla keinotekoisen viheroikeiston ja valevasemmiston avulla. Itsehallinta kun tuhotaan, tuhotaan demokratia ja väestönsiirrolla identiteetti ja solidaarisuus. Tätä kaaosta varten EU perustettiin...


blogivirta.fi
Sara Sieppi -

Minulta usein kysytään, mikä sävy mulla on hiuksissani. Kommenttien mukaan myös väri vaihtuu niissä parin viikon välein, sillä ne kuulemma näyttävät aina vähän ”eriltä”. Olen käynyt kampaajalla värjäämässä hiukseni viimeisen […]


blogivirta.fi
Kemppinen -

Tuntemattomasta syystä hirviö-vedensyöksijä esiintyi muinoin öljy-yhtiön tunnuksena. Veistostyyppi, joita en oikein muista Suomesta, on tuttu goottilaisista katedraaleista ja ”Notre-Damen kellonsoittajan” kansikuvasta. Oikeastaan halusin mainita sanomalehdille, että ajankohtaisissa asioissa voisi kysyä kantaa sellaisiltakin lakimiehiltä, jotka tuntevat asian ja vastaavat ehkä oikein. Nyt luin kummakseni, että kielto käyttää toisen ottamaa kuvaa verkossa on itsestään selvä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Arpoja   *  laaja alekkainen lista sananmuunnoksia verkosta koottuna, toinen alekkainen lista  - mukana kaikenlaisia sanaleikkejä *  Wikisitaateissa  * Wikisitaattien lista riisuttuna lähdeviitteistä  * Lapsille sopivia vähemmän kaksimielisiä sananmuunnoksia täällä . Vitun kansanperinnettä . aatoksellinen sihti, aatos sillille, aatos sinulle, aatos Sissille, aatos ja sirpa, Aatto silleen, abit hermoili, ahtaajien lakoista, ahtava Maisa, Aija entää, Aijalla on tehdas, Aijan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Neuwo, Kuinga Karjan Rutto Parhain tutaan, estetään, hillitetään ja parataan. Neuwo , Kuinga Karjan Rutto Parhain tutaan , estetään , hillitetään ja parataan .  [Varia1799b-1] Yhteisen Kansan parhaxi annettu Kuningalliselda Suomalaiselda Huonenhallituxen Seuralda .  [Varia1799b-1] TURUSA , Prändätty Joh . C . Frenckellildä , 1799 .  [Varia1799b-1] Sen syyn tähden , että Karjan rutto usein saattaa Maakunnalle suuren wahingon , on Kuningallinen Suomalainen Huonenhallituxen Seura...


blogivirta.fi
Oppitori -

Train the basic vocabulary of Finnish. 10000 words defined in English with help of this practical add-on in Chrome. Just choose the word and click the icon. 10000 basic words cover about 80 % of everyday communication. Tässä on perussanastoa wikisanakirjasta, 10000 sanaa eri sanaluokissa ja koko lista. Koko listaa en voinut käydä uudelleen läpi; siinä on edelleen erisnimiä, ja ne on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella. Lisäsin yhden listan, jossa ei ole vanhentuneita erisnimiä ja...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Pitkästä aikaa päätin laittaa blogissa pystyyn arvonnan ja jonkin aikaa mietittyäni päädyin ostamaan teille arvonnan palkinnoksi Urban Decay X Kristen Leanne Kaleidoscope Dream Eyeshadow Paletten. Mulla itselläni tätä kyseistä supervärikästä ja kaunista luomiväripalettia ei ole, mutta ainakin netistä löytyvien arvostelujen, swatchien ja meikkilookien perusteella tämä on laadultaan todella hyvä paletti. Olen ostanut tämän itse feeluniquesta ja paletti on totta kai uusi ja...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Usein saa lukea miten vertaillaan eri lapsimäärien työtä ja arkea. Miltä tuntuu kun on/oli vain yksi lapsi? Entäpä kaksi? Kolme tai peräti neljä? Minultakin on välillä kysytty miten pärjään kolmen pienen lapsen kanssa. Kiitos kysymystä ihan hyvin, mielestäni se on aikalailla asennekysymys. Nimittäin oikealla asenteella siedät sitä, että päivät sekä kädet on täynnä ja koti aikalailla kaaoksessa välillä. Välillä myös kysytään meneekö kaksi lasta siinä missä...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Kirjan Kurinalaisuutta ja kuvittelua. Näkökulmia luovaan tietokirjoittamiseen kanteen olisi mahtunut mainoslause "Sisältää Anna Kortelaisen ja Teemu Keskisarjan artikkelit", mutta näitä julkkiksia ei mainita takakannessakaan. Keskisarjan artikkeli on ainoa, jossa ei ole viitteitä eikä lähdekirjallisuuslistaa. Hän siis seisoo omista kokemuksistaan kerätyn tiedon takana tuetta. "Kaiken mitä kirjoitan, pitää olla totta." "Lähteet ovat aina niin vajavaisia, aukollisia ja...


blogivirta.fi



intrigööri -

Karhujen metsästyskausi alkaa 20 elokuuta ja kestää lokakuun loppuun. Karhujen määrä on kasvanut ja etenkin porovahingot ovat lisääntyneet. Alkavana syksynä aiotaan ampua noin 350 karhua. Viime vuodesta ns. kannanhoidollisten lupien määrä nousee sadalla. Karhujen puolesta vähän sääliksi käy, mutta eihän suurpetoja voi päästää tolkuttomasti lisääntymään. Silloin ne eivät olisi vain maalaisten riesana, vaan uhkaisivat ruoan puutteessa jopa älyttömän tiedostelevia...


blogivirta.fi
intrigööri -

Karhujen metsästyskausi alkaa 20 elokuuta ja kestää lokakuun loppuun. Karhujen määrä on kasvanut ja etenkin porovahingot ovat lisääntyneet. Alkavana syksynä aiotaan ampua noin 350 karhua, viime vuodesta ns. kannanhoidollisten lupien määrä nousee noin sadalla. Karhujen puolesta vähän sääliksi käy, mutta eihän suurpetoja voi päästää tolkuttomasti lisääntymään. Silloin ne eivät olisi vain maalaisten riesana, vaan uhkaisivat ruoan puutteessa jopa älyttömän...


blogivirta.fi
...noir -

Tämä kirjoitus on suurelta osin enemmän itselleni kuin teille, mutta ajoittain tulee tarkoituksella, vahingossa taikka pakotetusti tehtyä jonkinlaista itsetutkiskelua joka edellyttää tunteiden purkamista sekä ajatusten puhdistamista ja silloin jotain tulee kirjattua ylös jotta se tulisi konkreettisemmaksi kuin pelkkä päänsisäinen ajatuskulku. Mitään kovin syvälle luotaavaa ei tässä ole tarkoitus paljastaa, että pysyttelemme aikalailla pintapuolisuudessa, mutta samalla saatamme...


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Eilisen verikuun jälkeen asiat näyttäisivät jälleen palanneen normaaliin – jos normaalilla tarkoitetaan viikkoja kestänyttä, epätavallista helleaaltoa. Ilmiö ei tietenkään rajoitu pelkästään Suomeen, sillä iso osa Eurooppaa näyttäisi tällä hetkellä kärventelevän helteissä. Maapallon keskilämpötila onkin pitkään ollut nousussa, jota pidetään ilmastonmuutoksen seurauksena. Skeptikko Saaresmaan Jukka ei kuitenkaan ole vakuuttunut. ”No jaa. Jos minulta kysytään...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Karisto (2018 (1. painos 2007)) — tietokirjallisuus, lastenkirjat, äänikirjat. Mainio traktorikirja on nimensä mukainen – ainakin jos kaksivuotiaalta kysytään. Tämä kuusiaukeamainen opus sisältää niin oivallista traktori-informaatiota kuin erilaisia toimintojakin. On käänneltävä ratti, edestakaisin liikuteltava traktori, availtavia luukkuja, tunnustelupintoja, ylös ponnahtava traktori sekä tietysti, ehkä parhaimpana kaikista, ääninappula. Siis rutkasti erilaista...


blogivirta.fi
Oppitori -

Suomalaisuuden, tiedon ja älykkään viihteen linkit Klikkaa mainoksia, vaikka et mainoksista pitäisikään. Se on tapa hieman palkita tekijää ja innostaa tekemään lisää. Lue tai ainakin kokeile kokoomalehteä täällä . Se on tehty kuratoimalla eli valikoiden kaikki parhaat jutut monesta suositusta lähteestä. Nämä tietokilpailukysymykset koskevat usein suomalaista kulttuuria laajasti käsitettynä. Täällä on hauskoja ja mielenkiintoisia uutisia ja tarinoita, joita kutsutaan...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Moni on huomannut tänä kesänä kansakunnan sanomalehtien mielipidepalstoilla kopioituneen kirjoituksen. Kyseisessä kirjoituksessa emerituskirurgiylilääkäri Martti Vastamäki esittää negatiivisia tuhahduksia THL:n suuntaan. THL kun on avoimesti suositellut nykyisen huumepolitiikan vaihtamista toimivaan huumepolitiikkaan. Huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua kannanotto aiheutti varmasti epätietoista panikointia monessa kahvipöydässä. Jos et ole vielä lukenut sitä...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Olen postauksien kanssa vuorokauden myöhässä, ja syynä on hotellin huono nettiyhteys. Olin pyytänyt hiljaisen huoneen ja iloitsin, kun huoneeni oli ihan käytävän perimmäisessä nurkassa, kaukana hisseistä ja ohikulkijoiden mölinöistä. Iloa ei kuitenkaan kauan riittänyt, kun tajusin, että wifi ei yllä tänne perimmäiseen nurkkaan. En kuitenkaan jaksanut yrittää vaihtaa huonetta, koska mieluummin valitsen rauhallisuuden kuin wifin. Wifikin toimii ihan hyvin, jos huoneen ovi on...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Suomen sotilaalliselle liittoutumattomuuspolitiikalle kiistämätön voitto, mutta perinnemedialle suurtappio – miksi? Lukijat ja lopulta perinnemedian maksumiehet välikädellisesti mainostajien kautta huomasivat oleellisia puutteita lähinnä länsimedian tavassa uutisoida erittäin merkittävää neuvotteluavausta – kahden ydinasesuurvallan välillä Helsingin hengestä. Lööppimedia keskittyy nykyään saamaan lukuavauksia nettilehtiinsä, jotta voivat osoittaa mainostajille oman...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 41 42 Seuraava »