Tänään on 26.06.2019 03:26 ja nimipäiviään viettävät: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere, Jeremias ja Viveka. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle laaja-alainen ohjaus


Työ, ihminen, (työn)ohjaus -

Koulutin historian ensimmäisessä Uraohjauksen erikoistumiskoulutuksessa  viiden opintopisteen Vuorovaikutus asiakastyössä -jakson. Koulutuksen lähitapaamiset on jo pidetty, ja olen arvioimassa kurssilaisten tekemiä tehtäviä. Lähitapaamisissa hyödynsin ohjausteoreettisia jäsennyksiä sekä vuorovaikutustutkimuksen tuloksia, ja pyrin tarjoamaan välineitä, joiden avulla omaa ohjausvuorovaikutusta voisi jatkossa analysoida ja harjoitella osana jokapäiväistä työtä. Koulutettavat...


blogivirta.fi
Työ, ihminen, (työn)ohjaus -

Ensimmäinen syksyni freelancerina (tulevana yrittäjänä) on takana. Työtä on ollut paljon, enkä ole vielä ehtinyt purkaa kokemuksiani. Tammikuussa aion tehdä jonkinlaista systemaattista koontia työn eri osa-alueista ja miettiä millaisia vaikutuksia tällä muutoksella (pois palkkatyöstä) on ollut. Nyt kuitenkin joitain välittömiä havaintoja, kun koulutukset ovat jo joulutauolla ja viimenenkin joululomalle siirtyvä työnohjausryhmä päättyi hetki sitten. Olen tänä syksynä...


blogivirta.fi
Työ, ihminen, (työn)ohjaus -

Uutisia: minulla on nyt toiminimi, Ohjausosaajat . Virallinen muoto on Ohjausosaajat Sanna Vehviläinen , kaupparekisteri edellytti jotain yksilöivää lisää tuohon pelkkään toimialaa tai tuotetta kuvaavaan nimeen. Nimi kuvaa sitä mihin pyrin. Haluan auttaa ihmisiä ohjaamaan paremmin ja yhteisöllisemmin. Sekä niitä, jotka toimivat ohjausammateissa, että niitä, joiden työhön ohjaus kuuluu työmuotona tai -otteena. Tänä keväänä saan yritykselle vielä oman ohjausosaajat.fi...


blogivirta.fi
SAMK kirjasto- ja tietopalvelut -

Mummopedagogiikasta mobiiliohjaukseen Hämeenlinnan ITK2015-päivien tarjottimella oli taas monipuolinen kattaus tuoreita ideoita omaan opetukseen. Mieleenpainuvin esitys oli Juhana Kokkosen Opettajasta mummoksi – tue oppimista kahvia sohvalla hörppien Metropoliasta. Mummopedagogiikan ytimenä on oppia ymmärtämään ja kuuntelemaan opiskelijaa. Yhtenä lähtökohtana on autoteelinen oppiminen eli oppiminen itsessään on se mitä opiskelija haluaa tehdä. Opettajan tehtäväksi jää...


blogivirta.fi
Sediksen elokuvablogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Tideland Tideland Kanada-Yhdysvallat 2005. Tuotantoyhtiö : Capri Films, Recorded Picture Company (RPC). Tuotannonjohto : Paul Brett, Peter Waatson. Tuottajat : Gabriella Martinelle, Jeremy Thomas. Ohjaus : Terry Gilliam. Käsikirjoitus : Terry Gilliam ja Tony Grisoni Mitch Gullinin romaanin pohjalta. Kuvaus : Nicola Pecorini. Lavastus : Jasna Stefanovic (production designer), Anastasia Masaro (art direction), Sara McCudden (set decoration)...


blogivirta.fi
Huminaa -

Voimalaitostyömaalla on lakko, mutta pato on murtumaisillaan. Jos niin käy, ovat kaikki lähialueen pellot ja talot mennyttä, mutta voiko työläiset pakottaa töihin konekiväärillä? Päättämätön insinööri Harry Björkharry (Timo Tuominen) soittaa apua saadakseen äidilleen, kaukopuhelun yhdistäminen kestää parikymmentä minuuttia.  Tuossa rajatussa ajassa tapahtuu niin Marko Tapion (1924-1973) keskeneräiseksi jäänyt Arktinen hysteria -romaanisarja kuin Juha-Pekka Hotisen ja...


blogivirta.fi
Sediksen elokuvablogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE What We Do In the Shadows Uusi Seelanti 2014. Tuotantoyhtiö : Unison Films, Defender Films, Funny or Die, New Zealand Film Commission,Resnick Interactive Development. Tuotannonjohto : Dean Watkins. Tuottajat : Emanuel Michael, Taika Wahiti, Chelsea Winstanley. Ohjaus ja käsikirjoitus : Jemaine Clement, Taika Wahiti. Kuvaus : Richard Bluck, D. J. Stipsen. Kuvasuunnittelu : Ra Vincent. Lavastus : Roland Hunter. Erikoistehosteet : Doug Falconer...


blogivirta.fi
Historian siipien havinat -

Imbi Pajun ohjaama Torjutud mälestused esitetään Suomen elokuva-arkistossa Helsingissä 23.10.2007 Suomenkielinen nimi : Torjutut muistot. Valmistusmaat ja -vuosi : Suomi, Viro 2005. Tuotantoyhtiö : FantasiaFilmi Oy, Allfilm OÜ. Tuottaja : Nina Koljonen. Pille Rünk (yhteistuottaja Allfilmistä). Ohjaus ja käsikirjoitus : Imbi Paju. Kuvaus: Marita Hällfors. Musiikki : Mart-Mätis Lill. Leikkaus : Riitta Poikselkä. Ääni : Ivo Felt. Pääesiintyjät : Aine ja Vaike Paju. Helsingin...


blogivirta.fi
Eilen elokuvissa -

(The Conversation, USA 1974) Ohjaus: Francis Ford Coppola Pääosissa: Gene Hackman, John Cazale, Harrison Ford Gene Hackman on yksi ehdottomista suosikkinäyttelijöistäni. Hackman on tehnyt upeita roolisuorituksia muun muassa elokuvissa  Kovaotteiset miehet (1971), Missisippi palaa (1988), Armoton (1992) sekä Keskustelu (1974). (Katso kaikki blogista löytyvät Hackman-leffat.) Keskustelu on Francis Ford Coppolan ohjaama, tuottama ja käsikirjoittama elokuva, joka kertoo...


blogivirta.fi
Titon harkkablogi -

 Sain nähtäväksi viime ma otetut hallivideot. Jäiks! Ohjaus on aivan karseaa säätämistä ja jäykistelyä. Tehdään sitä tätä tuota, vartalo liikkuu ees taas ja kädet heiluu... Huoh. Miten nuo koirat pystyy mitään tekemään kun me ihmiset yritetään aina parhain päin pilata kaikki... Seuraamisessa on ongelmia: koira on jännittynyt, lipoo huulia. Yrittää kyllä kovasti, mutta itse painostan (aina sivulle ja siinä sitten paineistetaan, hitaat liikkeelle lähdöt, koiran...


blogivirta.fi
Eilen elokuvissa -

(Patriots Day, USA 2016) Ohjaus: Peter Berg Pääosissa: Mark Wahlberg, Michelle Monaghan, J.K. Simmons Viisi vuotta sitten 15.4.2013 Bostonin maratonin maalialueella räjähti kaksi kotitekoista pommia. Kolme ihmistä kuoli, sadat luokkaantuivat ja monet menettivät raajojaan. Pommin asettajiksi paljastuivat tutkinnan edetessä kaksi kirgisialaistaustaista veljestä. Peter Bergin ohjaama Ajojahti kuvaa Bostonin pommi-iskujen tapahtumia: mitä tapahtui eri ihmisten elämässä juuri … Jatka...


blogivirta.fi
Eilen elokuvissa -

(Suomi 2015) Ohjaus: Aleksi Salmenperä Pääosissa: Tommi Korpela, Eero Ritala, Elina Knihtilä Aleksi Salmenperän (Lapsia ja aikuisia, Miehen työ) ohjaama episodielokuva Häiriötekijä koostuu enemmän ja vähemmän vinksahtaneista arjen ja mielikuvitusmaailman tilanteista. Elokuva alkaa asuntonäytöllä Töölössä ja päättyy mielikuvitusystävän hautajaisiin. Väliin mahtuu muun muassa perheen kokoontuminen äidin kuolinvuoteella ja ystäväporukan ulkomaanmatka. Kaikkien...


blogivirta.fi
Työ, ihminen, (työn)ohjaus -

Tänään on Suomen työnohjaajat ry:n järjestämä ensimmäinen Työnohjauksen päivä . Ympäri Suomen eri tilaisuuksissa käsitellään työnohjauksen olemusta, sen vaikutuksia ja suuntaa tulevaan. Oleellista on, että työnohjaajat ja asiakkaat kohtaavat ja toivoakseni opitaan paljon uutta. Vaikuttavuus on ohjauksen kaikkien ammattikuntien ja kontekstien ajankohtainen kysymys. Toinen tärkeä kysymys on tolkun luominen ohjauksellisen työn eri muotojen välille - mistä ohjauksellisessa...


blogivirta.fi
Loppuelämä -

Pientä hiljaiseloa on täällä taas ollut, mutta mähän sen postaustahdin taidan itse määritellä! Viime aikoina mulla on ollut vaikka mitä! Lähinnä koulua, koulua ja vielä vähän koulua. Sen lisäks, että on ollut koulupäivän aikana vaikka mitä, oon usein löytänyt itseni koululta ennen tuntien alkamista ja jäänytkin sinne vielä tuntien loputtua. Huomenna on kuitenkin jakson viimeinen päivä, toivottavasti seuraava jakso menee yhtä vauhdilla ja vähemmällä stressillä...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Mullin mallin / Helter Skelter. Ville-Veikko Salminen, Leni Katajakoski, Esa Pakarinen, Eemeli. Mullin mallin / Helter Skelter. Bluff Brothers: Matti Kuusla, Spede Pasanen, and Pentti Nevaluoma parodying television. Upp och ner.     FI 1961. P+D+CIN: Veikko Itkonen. SC: Reino Helismaa. AD: Roy. M: Toivo Kärki. S: Eija Itkonen. ED: Armas Laurinen.     C: Esa Pakarinen (Severi Suhonen), Eemeli, Kokemäen Uuno, Leni Katajakoski (Anja), Ville-Veikko Salminen (Ville), Spede Pasanen, Matti...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Människans lott.     FI/DK © 2018 Bufo. P: Misha Jaari, Mark Lwoff. Associate P: Smile Entertainment / Timo T. Lahtinen, Teemu E. T. Lahtinen. Funding: Suomen elokuvasäätiö / Nordisk Film & TV Fond / Kirkon mediasäätiö. In collaboration: Yleisradio, DR.     D: Juha Lehtola. SC: Kari Hotakainen, Juha Lehtola – based on the novel (2009) by Kari Hotakainen – adaptation and dramatugy: Leo Viirret. Cin: J-P Passi – 1,85:1. AD: Otso Linnalaakso. Cost: Roosa Marttiini. Makeup: Pia...


blogivirta.fi
Arjentola - Rita Dahl -

Kaksi klassikkoa,  Trubaduuri  ja  Parsifal,  olivat Kansallisoopperan esityskauden kovaa kärkeä, samoin  Measha Brueggergosmanin  laaja-alainen konsertti. Verdin   Trubaduuri  on tarina Leonoran  (Elena Stikhina)  ristivedosta häneen rakastuneen Lunan kreivin  (Claudio Otelli)  ja todellisen rakkauden Manricon  (Aquiles Machado)  välissä – ja mustalaisen Azucenan  (Sari Nordqvist) traagisesta poikansa menetyksestä. Trubaduuri jaksaa miellyttää vuosisadasta toiseen...


blogivirta.fi
Metacandium -

STM:n aloitteesta on vihdoin saatu aloitetuksi järkevää keskustelua. Maaliskuun toisella viikolla ministeriössä järjestettiin kuulemistilaisuus, jossa eri tahot olivat edustettuina. Lääkäriliiton ja SML:n kautta saatujen tietojen mukaan kuulemisessa tapahtui seuraava: -Siirtymäsäännöksiä lievennetään niin, että ainakin kesällä 2007 kandidaatit voivat työskennellä nyt voimassa olevien säännösten mukaan. - Kandien työskentelyyn liittyvistä ongelmista ja mahdollisesti...


blogivirta.fi
Työ, ihminen, (työn)ohjaus -

Ohjauksessa tulisi mielestäni aina pyrkiä reflektiiviseen, tutkivaan tilaan, ainakin jossain kohtaa prosessia. Silloinkin, kun tarkoitus on lähinnä ratkoa ongelmia tai rakentaa suunnitelmia, reitti mielekkäisiin ongelmiin ja realistiseen suunnitelmaan kulkee tutkivan pohdinnan kautta. Ohjauksella on toki muitakin funktioita, kuten sosiaalisen tuen tarjoaminen. Sosiaalinen tuki tarkoittaa kokemusten jakamista, myötätunnon ja tunnistamisen kokemusta ja toisten apua ongelmiin. Itse...


blogivirta.fi
Työ, ihminen, (työn)ohjaus -

Kirjoitin pari postausta taaksepäin kirjoittamisen tavoista . Tunnistan kaksi keskenään hyvin erilaista tapaa lähteä rakentamaan tekstiä. (On niitä varmaan muitakin, mutta nämä tulevat tunnistettavina vastaan koko ajan, ja niiden vertailu on kiinnostavaa.) Ensimmäinen niistä on tuttu ja vuosia harjoiteltu. Toinen taas on sellainen, johon en oikein ole tohtinut ryhtyä. Hiljattain kuitenkin oivalsin, että juuri tämä toinen olisi itselleni luontevampi ja se tuottaisi suurinta iloa...


blogivirta.fi



Duracellit -

Paketti Belgiasta Tiesittekö että nettishoppailu on helppoa ja hauskaa? Niin siinä sitten kävi eräänä kauniina kesäpäivänä, että klikkasin koiranpennun ostoskoriin. Ja koska ystäväpiiriini kuuluu ihanan yllytyshulluja ja hetkessä eläviä ihmisiä, niin saipa mun pieni hankintani seuraakin matkalleen. Enpä tiedä mikä etiäinen tämä Villan hankinta oli, sillä kun kuulin Gipsyn astutuksesta, mulle tuli semmoinen "pakko saada"-olo. Pistin kasvattajalle viestiä, että jos...


blogivirta.fi
Risuja ja Ruusuja -

Marazzoli - Rossi - Albrici - Weber - Cesti - Stradella SUSANNE RYDÉN, sopraano HANS NILSSON, tanssi BJÖRN GRANATH, näyttelijä STOCKHOLMS BAROCKENSEMBLE MARIA LINDAL, viulu LARS WARNSTAD, viulu MIKAEL MARIN, viola DANIEL HOLST, sello KRISTINA MÅRTENSSON, kontrabasso KARL NYHLIN, teorbi & kitara MARK TATLOW, cembalo SUSANNE JARESAND, koreografia & ohjaus CHARLES KOROLY, puku Harvoin jos koskaan ole kokenut tällaista taide-elämystä! Christinan matka on musiikkikertomus, jossa seuraillaan...


blogivirta.fi
Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

TYKKÄÄN.  Vaikka opetus-harjoittelun ohjaus on käytännön kannalta (mm. matkoihin kuluva  aika) hankalaa, tykkään kuunnella opetusta  ja keskustella siitä. Tämän lukuvuoden III periodissa minulla oli ohjattavina kolme paria, ja kaikki  yhdessä paikassa: Viikin normaalikoulussa. Yksi pari kolmosilla, yksi nelosilla ja yksi kutosilla. Lucky them! Harjoittelun ohjaus on  harjoittelukoululla jo


blogivirta.fi
Takaisin koulunpenkille -

Päivitystauko on ollut luvattoman pitkä. Opinnot ovat menneet koko ajan eteenpäin, mutta syksy oli motivaation kannalta rankka ja se heijastui vielä pitkälle kevääseenkin. En edes yritä yhdessä postauksessa saada yhteenvetoa koko vuodesta, pätkin viestin suosiolla pienempiin paloihin. Syksyn postaukset loppuivat viimeiseen sairaanhoitajavaiheen opintojen tenttiin. Syksyllä harjoitteluja oli siis vain se yksi eli kotisairaanhoito. Motivaatio harjoitteluun kangerteli, kun opinnot...


blogivirta.fi
Opeblogi -

Rakentelen parhaillaan työparini Tiinan kanssa syksyn ensimmäiselle jaksolle Nettilukioon ilmiöpohjaisen oppimisen kurssia, jonka kattoteemana on identiteetti . Teema on laaja ja lavea, kuten ilmiötyöskentelyssä on hyvä olla eikä ilmiöpohjaisen tyyliin opiskelijan tulokulmaa käsikirjoiteta valmiiksi. Koska kurssille varattu työmäärä ja aika ovat rajallisia, niin opettajilla kuin opiskelijoilla, etsin kaikki mahdolliset keinot sujuvoittaa työskentelyä. Varsinkin, kun...


blogivirta.fi
eOppimaan -

Bett, Euroopan suurimmat opetusteknologiamessut Lontoon Excelissä, kokosivat tammikuussa yhteen valtavan määrän sekä brittiläisiä että kansainvälisiä tekniikan ja palvelujen tuottajia. Tarjontaa oli runsaasti kaikille kouluasteille. Suomalaisten blogikirjoituksia BETT 2014 messuista on koottu tänne http://www.matleenalaakso.fi/2014/01/suomalaisten-bett-2014-matkaraportit.html  Raporteissa on hyvin kuvattu messujen sisältöä.  Näyttelyn yhteydessä järjestettiin Teknologia...


blogivirta.fi
Mikola -

Rauman kesä on saanut päätöksensä Sinisen meren elokuvajuhlilla jo 19 kertaa aiemmin ja niin saa myös tänäkin vuonna. Jälleen kerran kattauksesta löytyy varmasti jokaiselle jotain, sillä mukana on draamaa, komediaa, dokumentteja ja musiikkielokuvaa. Kotimaisista tähdistä paikalle saapuvat Matti Ijäksen Kaikella rakkaudella-leffan tähti Krista Kosonen. Johanna Vuoksenmaan 21 tapaa pilata avioliitto-elokuvasta saapuu paikalle kertoilemaan roolistaan näyttelijä Armi Toivanen...


blogivirta.fi
Mikola -

Perjantaina Raumalla käynnistettiin perinteiset Blue Sea Film Festivalit ja tällä kertaa on kyseessä jo 20. kerta. Normaaliin väkeä riitti sekä elokuvissa että avajaistapahtumassa Vanhan Rauman Kesäpihalla. Avajaistapahtumassa suurimmat suosiot keräsivät akrobaattipari Väkipyörä ja illan päättänyt huikea Jaakko Laitinen & Väärä Raha. Jälleen kerran festivaalin leffa-anti on kerrassaan loistava ja on todella vaikea valita, että mitä käy katsomassa. Avajaisiltanana tuli...


blogivirta.fi
Mikola -

Kirjoituksen otsikko pitää paikkansa kirjaimellisesti omalta osaltani bluukkarien toisena päivänä. Lauantai käynnistyi keskipäivän aikoihin Johanna Vuoksenmaan komedialla 21 Tapaa pilata avioliitto. Vuoksenmaa onnistuu jälleen kerran luomaan todella hauskan leffan. Pääroolissa näyttelevä Armi Toivonen tekee varsinkin huikean suorituksen avioliitto tutkija. Rooleista löytyy myös tämän hetken valovoimaisia suomalaisia nuoren polven näyttelijöitä, kuten Aku Hirviniemi, Pamela...


blogivirta.fi
inside&out -

Nyt on pakko sanoa, ettei mulle äkkiseltään tule mieleen montakaan elokuvaa, jotka olisivat vaikuttaneet muhun yhtä vahvasti kuin Sean Pennin ohjaama, tositapahtumiin perustuva Into the Wild . Kannattaa katsoa, en uskalla lähteä kuvailemaan sitä sen tarkemmin, sillä pelkäänpä, etten ikinä voisi tehdä oikeutta tälle mahtavalle elokuvalle. Olen ihan myyty. Kuvat


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Seuraava »