Tänään on 16.09.2019 23:39 ja nimipäiviään viettävät: Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille ja Helvig. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle lauantai


Stoori -

Teimme viikonloppuna minireissun vanhempieni luo Asikkalaan. Vääksyn avoimet ovet ja pihat & sadonkorjuumarkkinat olivat osittain syy visiitillemme ja oiva tapa lievittää kotiseutuikävää. Lauantai oli vuoden ensimmäinen kunnon syyspäivä ja paksuun takkiin kääriytyneenä nautin täysin siemauksin Vääksyn yhteisöllisestä ilmapiiristä. Vaikka kävimmekin viime vuonna kurkkaamassa ovensa avanneet asunnot, kävimme uudella kierroksella tänä vuonna. Harmikseni toki tajusin vasta...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Huppista! Miten aika rientääkään. Päivityksessä tuli t ahattoman pitkä tauko, jota en ollut mitenkään suunnitellut. Sitä vain huomaamattaan siirtää koneen äärellä istumista niin ettei lopulta huomaa, koska viimeksi oli mitään sanottavaa. Mennään työn imussa ja vapaalla nautin vain vapaista. Osa työajastani kuluu koneella ja nyt aloitellaan suunnittelemaan ensi kevääksi tarjottavia kursseja. Prosessi on pitkä ja kursseja on paljon. On hienoa olla mukana työyhteisössä...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Huppista! Miten aika rientääkään. Päivityksessä tuli t ahattoman pitkä tauko, jota en ollut mitenkään suunnitellut. Sitä vain huomaamattaan siirtää koneen äärellä istumista niin ettei lopulta huomaa, koska viimeksi oli mitään sanottavaa. Mennään työn imussa ja vapaalla nautin vain vapaista. Osa työajastani kuluu koneella ja nyt aloitellaan suunnittelemaan ensi kevääksi tarjottavia kursseja. Prosessi on pitkä ja kursseja on paljon. On hienoa olla mukana työyhteisössä...


blogivirta.fi
Leikkaan -

Hauskaa lauantaita, tervetuloa Allsorts haaste en pariin! Viikon aiheena yllättäen "kaikki käy"! Jos haluat,voit ottaa inspiraatiota voittona olevasta uudesta Rare Earth'in leimasinsetistä. Blogikilpailu löytyy tämän jutun alta, muista osallistua! Hi; Happy Saturday, it's time for a new Allsorts Challenge ! Brenda's theme is "Anything goes with a Twist". You can get inspiration from the prize that is the new stampset from Rare Earth. Another prize comes from Tattered Lace . Design Team...


blogivirta.fi
Tavoitteena parempi -

Eilen kevyt hölkkä pikkuklopin reenin aikana 8,18km (5:24 / puutaheinä), fiilis menettelevähkö. Tänään kevyt hölkkä illan aikana 6,31km (5:20 / 148), fiilis ookoohko. Lenkin lopussa pari rennohkoa kiihdytystä. Joo-o. Ei tämä nyt oikeen luottamusta herätelly nää tän viikon hipsinnät huomista ja lauantaita ajatellen. Huomenna kiskasen kuitenkin, oli luottamusta tahi ei, Finlandian maratonviestissä vitosen omaakovaa ja lauantaina puolimaratonin reipasta. Sitten täytyykin jo...


blogivirta.fi
Curiouser & Curiouser -

*PR-MATKA / Yhteistyössä: Visit Saaremaa, Visit Estonia, Tallink Suomi & WHY NOT PR. Milloin kuva on otettu? Kuva on otettu lauantai-iltana 7.9.2019 kello kahdeksan aikaan … Continue reading →


blogivirta.fi
Ride love laugh -

Liefken elämän tähän astinen tärkein tapahtuma koitti viikko sitten sunnuntaina, kun SFHF:n (Ruotsin friisiyhdistys) vuosittain järjestämä frieserpremiering/friese keuring , friisinäyttelyt, oli vihdoin täällä. Kesä on mennyt niin nopeasti! Ei tunnu yhtään siltä, että pikku varsa on jo 5 kuukautta vanha. Vastahan se oli ihan mini, mahtui kävelemään Maaiken vatsan alta ja oli niin pieni ja hentoinen... Little did we know, että Liefkestä kasvaisi erittäin omapäinen, villi...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

  Eilinen, lauantai, oli mahdottoman mukava päivä ystäväni kanssa. Saimme hänet jo perjantaina hyvissä ajoin meille, ja illalla söimme pitkään ja hyvin. Glorian Ruoan ja Viinin ihana ohje pizzasta grillissä valmistettuna sopi mainiosti rentoon iltaan.… The post Grillipizzat appeared first on Fab Forty Something .


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Tänään piti olla ihan jotain muuta, mutta flunssa veti sohvan nurkkaan makaamaan. Olen kauhuissani selaillut viime viikot Instagramia, missä silmiini on osunut useampiakin flunssapotilaita. Niistäjiä ja yskijöitä on kävellyt kodin ulkopuolellakin tasaisesti vastaan, joten vääjäämättä on tullut ajateltua, että milloinhan tauti iskee minuunkin. Viimeiset pari päivää kurkku tuntui todella karhealta. Eilinen aamu meni niistäessä, mutta päätin siitä huolimatta lähteä vielä...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Ihan mahdottoman levollinen päivä tänään. Nyt kun mietin niin ei tämä poikkea niin monista monista päivistä: posteja, pyykkiä, pyöräilyä, kaupassa käyntiä, satunnaisia (erinomaisen vapaaehtoisia) kotihommia, kuvailuja, kuvien tekemistä, hyvää ruokaa (ahvenfileet saivat pinaattikruunun


blogivirta.fi
Fashion.. my Obsession -

 Asukuvat viime viikolta, kun vielä sai nauttia auringosta ja lämmöstä. Onneksi ensi viikollekin on luvattu vähän lämpöä, jospa vielä vähän aikaa saisi shortseja käyttää. Viime reissulta tuli ostettua kuvan valkoinen laukku, joka on ihan loistava varsinkin shoppaillessa, ( sekä kumminpojan kanssa liikkuessa, kun pikkunen haluaa välillä syliin ). Pyöräilyshortsit on varmaan olleet tämän keväänä/kesän käytetyin alaosa. Niitä onkin kertynyt muutamat kaappiin. Tämä...


blogivirta.fi
Leikkaan -

Hauskaa lauantaita, tervetuloa Allsorts haaste en pariin! Viikon aiheena syksyn värit! Hi; Happy Saturday, it's time for a new Allsorts Challenge ! DT Helene's theme is beautiful  "Autumn Colours". Our prize is a store voucher from   JMC Designs  - welcome to join in. DT Card Info: Ginger- image from JMC Designs coloured with Promarkers and trimmed out background: embossing folder (tree), Christmas paper,  die cuts: Gummiapan, Sizzix, Lawn fawn.   Thank You;-))m Please head over to...


blogivirta.fi
Oppitori -

Aatto Adventti Algebra ja algoritmi Alkoholi Allergia Amaryllis Ampiainen Angiina Ankkuri Anorakki Asema Astronautti ja kosmonautti Avaruus ja maailma Avaruussukkula Baari Bakteeri Blogi Boikotti Boordi Digitaalinen Diktatuuri ja demokratia Disko Edesmennyt Eduskunta Ehostaa Elektroniikka Elokuu Elokuva Eläkeläinen Energia Englanti Epidemia Erkkeri Etymologia Evakko Fakta ja fiktio Farkut Fasismi ja natsismi Festivaali Fiude Glögi Grilli Hallussa Hanttapuli Heimo Helle Helluntai Heteka...


blogivirta.fi
Kirppikset.info -

Ylämyllyllä sijaitseva kyläkirppis on avoinna ma-pe 10-18, lauatnaisin 10-14 ja sunnuntaisin 12-15.


blogivirta.fi
Stoori -

Pyöräillen Jyväskylästä Uuraisille   Viime viikonloppuna oli viimeiset kauniit ja lämpöiset päivät. Lauantai-iltapäivänä päätimme ex tempore lähteä käymään lasten isovanhempien luona Uuraisilla. Tietysti pyöräillen. Muutaman pidemmän matkan aiemmin pyöräilleenä olen huomannut sähköpyörän akun käyttäytyvän, kuin auton polttoaineen. Kaupunkiajo kuluttaa enemmän, kuin maantiellä ajo. Uskaltauduin siis sen puolesta matkaan, vaikka valmistaja on ilmoittanut...


blogivirta.fi
Täyttä elämää -

Tein kesällä sekä kesäkohteita-sarjaa että pihalla-sarjaa 10 osaa. Niistä jäi fiilis että voisin tehdä  erilaisia kymmenen osan sarjoja vuoden mittaan muutenkin. Alexan blogista nappasin idean kertoa viikosta kuvina, jokaisesta arkipäivästä kaksi kuvaa sekä muutama sananen: Maanantai Pihlajat ovat punaisenaan marjoista. Meidän pihalla oli muistaakseni 11 pihlajaa kun muutimme  tähän mutta pikkuhiljaa ne ovat vähentyneet, kun vanhetessaan lahoavat. Taas tänäkin kesänä on...


blogivirta.fi
Intsun Blogi -

Vieläkin on aika kesäinen ilma,mutta tosiasiahan on se,että syyskuu on alkanut ja viileemmät ilmat lähestyy. Minä sitten koetan varustella lastenlapsia viileimpien ilmojen varalle.   Yhdelle typykälle myssy ja   lapaset. Tavalliset ihan,mutta resorit pikkupalmikkoa ja myssyssä korinpohjaneuletta.   Vielä sukatkin ja niissä edessä jonkun sortin pitsineule.   Lankana näissä aivan uusi tuttavuus. Halpa-Hallista ostamani  Perfect Premium sukkalanka. 150g kerästä justiin tuli nuo...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Elokuun viimeinen lauantai on Suomen Luonnon päivä. Tapahtuman sivuilla ehdotetaan mm. liputtamista, mustikkapiirakkaa, yötä ulkona tai puiden halaamista…. The post Luonto on laiffii! appeared first on Meriharakka.net. The post Luonto on laiffii! appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Meriharakka -

Elokuun viimeinen lauantai on Suomen Luonnon päivä. Tapahtuman sivuilla ehdotetaan mm. liputtamista, mustikkapiirakkaa, yötä ulkona tai puiden halaamista.... The post Luonto on laiffii! appeared first on Meriharakka.net .


blogivirta.fi
Ripsa -

Vanhemmat ihmiset olivat minulle se vipu tai peili, josta tiesin milloin Suomi on muuttunut. Kun omat vanhemmat kuolivat nuorina, niin silloin tuli onneksi lähelle ihmisiä, joista kykenin ajattelemaan aikuisuuden suuntaa. Minulla oli täti, joka oli hirveän vanha, mutta ei ollut yhtään valmis kirjoittamaan muistelmiaan tai muuta sellaista. Hän häiritsi minun kirjoittamistani siellä sukutalossa aina tarpeellaan kertoa sitä tai tätä mitä tapahtui Kämpissä tai Kappelissa...


blogivirta.fi



Strictly Style -

Saattaa kuulostaa hassulta, kun mennään vasta keskiviikossa ja nyt jo odotan lauantaita… En suinkaan odota viikonloppua “viikonlopun takia”, sillä tämä viikko on ollut aivan ihana. Nautin suuresti siitä että arki on alkanut. Työt ovat alkaneet kesälomien jälkeen erittäin hyvällä pöhinällä ja oma innostustaso on hyvin korkealla. Loppuvuosi on täynnä aivan ihana kampanjoita ja työtapahtumia – […]


blogivirta.fi
Are you feeling fashionable? -

Tein eilen kantarellirisottoa. Kokkailussa ei siis ollut mitään mitenkään erikoista. Mutta enpä voinut kuvitellakaan sitä, miten vaikean operaation kautta tämän risoton kantarellit päätyivät meikän lautaselle. Oltiin viime viikonloppu mökillä kolmistaan Aleksin ja hänen äitinsä kanssa. Perjantai sujui oikein leppoisasti saunoessa, mutta lauantai ei mennytkään ihan niin putkeen, kun lähdettiin metsäkävelylle ja sienestämään. Olin varautunut hyttysten […] Artikkeli...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Johannes Häyhä kertoo kirjassaan Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 5: Kesäaskareet , että ei mikään menneen ajan kohtaloista ja oloista ole täällä kansalla niin tuoreessa ja hirmuisessa muistossa, kuin rekryytin otto eli sitominen Venäjän vallan aikana, vaikka se ei kestänyt kuin neljätoista vuotta, kertoi Holttola. Meidän rovasti sanoi, että sitominen alkoi v. 1797 ja loppui v. 1811, jolloin Viipurin lääni taas yhdistettiin muun Suomen kanssa.  Rekryytin ottoa...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Corvus Corax Hämeenlinnan Linnanpuistossa järjestetty Hämeen keskiaikafestivaali piti sisällään mielenkiintoisia konsertteja. Keski-Euroopan metallifestivaaleilla usein esiintynyt Corvus Corax tarjosi lauantai-illan runsaslukuiselle yleisölle vahvan shown, jonka tunnelmiin pääsee nyt Metalliluolan raportin myötä: https://metalliluola.fi/haluamme-tuskaan-esiintymaan-corvus-corax-hameen-keskiaikafestivaali-17-8-2019/ Illan muina esiintyjinä nähtiin Obscurus Orbis , Teufelstanz ja...


blogivirta.fi
Leikkaan -

Hauskaa lauantaita, tervetuloa Allsorts haaste en pariin! Viikon aiheena "naiset, naisellisuus". Tämän viikonlopun olen yhdessä upean naisporukan kanssa askartelemassa Eurajoella. Hi; Happy Saturday, it's time for a new Allsorts Challenge !DT Lynn's theme is " Feminine", welcome to join in. Prize comes from Swedish House Crafts . DT Card Info: stamp: Penny Black: Ginger Versafine black, clear embossing, coloured with Zig CCRB old lace, MS butterflies, sentiment die embossed gold. Thank...


blogivirta.fi
RikkiMikko's JazzBlog - RikkiMikon Jazzblogi -

Kävelykonsertti ”Jarin ja Mikon Musiikkihetki” jatkaa kesätauon jälkeen muuttuneen aikataulun mukaan Sepän Kipinässä; huomisesta (la 24.9.) lähtien konsertit ovat lauantaisin. Kellonaikakin muuttuu: Aloitamme noin tunnin mittaisen musiikkihetkemme kello 12:00. Sepän Kipinän henkilökunta pitää perinteiseen tapaan ja edulliseen hintaan kahvin ja teen kuumana; keksin kera 0,50 €/kupillinen. Olet lämpimästi tervetullut rentoutumaan vaikka kauppakeskusmatkan lomassa hyvän...


blogivirta.fi
Sophie Backlund -

Viime lauantaina käytiin toisissa yhteisissä kisoissamme, edellisethän oli toukokuussa helppo A-tasolla. Voitettiin siis samalla Pohjanmaan alueen seniorimestaruus. Nyt ollaan ahkerasti treenattu vaihtoja kuntoon, ne sujuu välillä kotona niin hyvin, että voin tehdä sarjoja joka kolmannella, ja välillä ei sitten suju yksittäisetkään :D että aika vaihtelevasti on mennyt, mutta nyt tuntuu, että olen keksinyt miten ne pitää ratsastaa. Mun pitää ajatella tosi paljon eteen ja...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Hämeen keskiaikafestivaaleja vietettiin 14.-18.elokuuta Hämeen linnan Linnanpuistossa. Olen jo useamman vuoden ollut menossa tähän tapahtumaan mutta aina on tullut mutkia matkaan. Tänä kesänä oli eilinen lauantai päivä lyöty lukkoon jo… The post Hämeen keskiaikafestivaali Linnanpuistossa oli sukellus menneisyyteen appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
40+ blogit -

Kesäinen lauantai tuli vietettyä kattoterassilla viskoosimekossa. Olimme Sadonkorjuujuhlissa Helsingin keskustassa ja vietimme kivan päivän nauttien loistavasta seurasta ja herkuista. Tästä teen lähiaikoina oman postauksen. Löysin nimittäin palalaarista ihanan viskoosikankaan ja… The post KATTOTERASSILLA VISKOOSIMEKOSSA appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Ilkka Sysilä on jo pitempään suunnitellut vierailua Kotkaan kaverinsa Kärsä Koivistoisen perustamaan Kotka Steam Breweryyn. Itse en ole Kotkassa käynyt koskaan, se oli suurin suomalainen kaupunki, jonka keskusta on jäänyt tuntemattomaksi. Sovittiin, että lähdetään yhdessä matkaan ja elokuinen lauantai sopi myös isännille. Hyppäsimme Kampin linjuribunkkerissa double deckeriin, jonka yläkerran tuulilasipaikoilla matka taittui näppärästi. Sää suosi vierailua erinomaisesti. ...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 37 38 Seuraava »