Tänään on 24.04.2018 02:09 ja nimipäiviään viettävät: Pertti, Albert, Altti ja Albertina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle leah on the offbeat


Saundit -

On kulunut jo noin puoli vuotta siitä kun kirjoitin tähän blogiin artikkelin. Väitän, että opiskelu on vienyt aikaani niin paljon, etten ole ehtinyt kirjoittamaan. Ikää myös kertyy koko ajan vain lisää. Aika kuluu. Jutut muuttuu. En ole enää niin intohimoinen musiikin suhteen. Lähes ainoa ajatukseni, kun yritän jälleen kirjoittaa sanoituksia, on tämä – onko minulla […]

simplemilian -

Oletko koskaan miettinyt tätä hiippaillessasi Akateemisen lehtiosastolla: Hyllyiltä paistaa jos jonkinnnäköistä otsikkoa, tuttuja julkkisnaamoja, kunnioitettuja lehtien nimiä ja huikeita hintoja, mutta aina vain ostat kerta toisensa jälkeen muotilehden. Tunnustautuneena lehtifriikkinä en voi mennä ellejä tai marieclaireja mollaamaan, mutta joskus, huomaa - JOSKUS, mietin, mikä kyseisessä lehdessä oikeastaan on sen kahdeksan euron arvoista. Siis mietihän nyt! Kahdeksalla eurolla...

Emancipation -

Release The Famous Five 4 in HD Format Now you can see The Famous Five 4 in HD format with duration 120 Min and was released on 2015-01-29 and MPAA rating is 3. Original Title : Fünf Freunde 4 Movie title in your country : The Famous Five 4 Year of movie : 2015 Genres of movie : Thriller, Crime, Family, Adventure, Status of movie : Released Release date of movie : 2015-01-29 Companies of movie : SamFilm Produktion, Countries of movie : Germany, Language of movie : Deutsch, Durationof movie ...

Gootti.net -

Yhteensä 11 biisiä sisältävä “New Facts Emerge” -albumi on seuraaja kahden vuoden takaiselle “Sub Lingual Tablet” -levylle. “New Facts Emerge” […]

Tunnustuksia ja kertomuksia (K-18) -

Tunnustetaan että me olemme vaimon kanssa aika kovan luokan kotipornon kuluttajia ja tuottajia. Tuottajia pääasiassa omaan käyttöön

...noir -

Pöpipää Carl (Dallas Roberts) kaappaa kellariinsa nuoria naisia haluten väkisin rakastaa heidät vaikka kuoliaaksi tai ainakin raskaaksi ja kyttä Mike (John Cusack) koettaa saada hänet kiinni. Kun Miken ns. hutsahtavasti pukeutuva angstitytär Abby (Mae Whitman) katoaa tulee sarjakidnappaajamurhaajajahdista henkilökohtaisempi ja kyllä te kaikki olette nähneet tämän jo aikaisemminkin: tosi synkkää ja ikävää ja päädytään lopetukseen joka tarkoituksella jättää pahan maun...

Light Scrape -

Field 1 Field 2 The photographs were taken on January 8th at Sipoonkorpi. I commuted by bicycle today, and road conditions were better than yesterday. So far this year I have got 638 km riding the bicycle. (Posting title is from the poem A Man Said to the Universe by Stephen Crane.) Posted by Juha Haataja at http://lightscrape.blogspot.com/

Kirjan viemää -

The Fault in Our Stars John Green 2012 Penguin Books 2014 316 s.  Pitkästä aikaa suorastaan reaaliaikainen kirja-arvio! Luin tämän loppuun noin 5 tuntia ja 20 minuuttia sitten.  Ystäväni suositteli kirjasta tehtyä elokuvaa, kävin katsomassa sen, seuraavana päivänä ostin kirjan ja nyt kolme päivää myöhemmin, se on luettu.  Tarina kertoo teinitytöstä nimeltä Hazel, joka kohtaa pojan nimeltä Augustus, mutta mukana on myös kolmas pyörä, Syöpä.   Mikä ihana...

Ladies and gentlemen, welcome to my submarine lair. It's long, h -

Minun mielestäni nyrkkeily on (showpainin rinnalla) universumin turhimpia lajeja. Mitä järkeä on maksaa siitä, että näkee ihmisten hakkaavan toisiaan? En ymmärrä. Siksi onkin aavistuksen hassua, että minä valitsin lauantai-illan elokuvaksi nyrkkeilyleffan. Noh, ehkä Marky Mark Wahlberg ja Christian Bale vaikuttivat asiaan jotenkin... Dicky (Bale) on entinen pikkukaupungin nyrkkeilysuuruus, jonka suurin saavutus sijoittuu neljäntoista vuoden taakse. Nykyiset saavutuksen rajoittuvat...

Blogumentaries -

A preview of a documentary film by a friend of mine Tom Severn, about the voluntary surgical castration of sex offenders in the Czech Republic.

Evil they name us, evil we are -

Miksi soi No One There repeatilla, miksi? 'Cos the wind blows through my heart Shivers me one last time As I now reach out in the dark No one there "I'll just say it's about a girl and confuses the hell out of me way more than usually."

Peace, Love and Pura Vida -

The Facebook ‘status update’ in light of yesterday Are you sick of keeping your Facebook ‘status update’ up-to-date? I am. So I started venting my frustration by coming up with silly non-sequiturs that got old and moldy quickly- and had to be updated often. So today, relying on the ever-true mantra, ‘if you can think it, it already exists on the Internet’ I Googled ‘cleverest status updates’. I know what you're thinking and I agree- I suck. Convinced that others were faced with...

story of me -

ultime novità libri The Eye of Revelation: The Ancient Tibetan Rites of Rejuvenation, vendita libri on line The Eye of Revelation: The Ancient Tibetan Rites of Rejuvenation, libri logo The Eye of Revelation: The Ancient Tibetan Rites of Rejuvenation The Eye of Revelation: The Ancient Tibetan Rites of Rejuvenation Schriftsteller : Peter Kelder ISBN : 9557976147580 : Libro is going to download this ebook, i afford downloads as a pdf, amazon dx, word, txt, ppt, rar and zip. There are many books...

Itärannikon tuulia -

Kaahailimme Lucyn kanssa melkoisessa myrskysateessa Evergladesin kautta koukaten kohti Miamia. Matkalla kävimme syömässä jossain hillbillypaikassa keskellä metsää. Paikassa pankkikorttikone oli rikki, mikro ei toiminut ja ruokakin oli osin vanhentunutta. No, ei vähä mitään, huoltoaseman Subwaysta saimme elossa pitävää murkinaa. Lähempänä Evergladesia tie täyttyi usein tukeista, joilla tarkemmin katsottuna oli raajat: tie oli välillä kohtuullisen täynnä pari-kolmemetrisiä...

Julia Prusi -

I've decided on doing a 365 day drawing challenge: http://instagram.com/juliaprusi . I’m going to make a post every fourth day with four sketches. I’ve given myself this challenge to improve both my observational abilities and my drawing skills. For this project I’ll not hesitate to explore styles and techniques I’m currently not familiar with. I’m excited to see how my style and skills will evolve! The Every Day Drawing Challenge is a full year of daily drawing. Please join me! If...

Nordic Design blog -

ArtDen82 has added a photo to the pool: Sweden Source: Nordic Design flickr pool

Gootti.net -

“Noises And Prayers” -albumi ilmestyi venäläisen ScentAir Recordsin kautta viime perjantaina. Se sisältää vanhoja kappaleita ysäriluvulta. “Noises And Prayers” -albumin […]

LaraK and The City -

Kisat käytiin siis Civic Hallissa Grays Essexissä viime viikonloppuna. Meiltä Suomesta oli kilpailemassa Oona Kivelä (Champion of Champions Category) ja Henriikka (Professional Category). Hanka Venselaar voitti ja Oona tuli toiseksi, kolmanneksi selvisi Carneiro Manuela, joka on minulle uusi nimi . Professional sarjan voitti Melanie Mosler, Doris Arnold tuli toiseksi ja Loic Lebret kolmanneksi . Hanka onnistui mielestäni todella hyvin esityksessään, on ehkä parasta Hankaa, mitä olen...




Nurinanurkka -

 Psykiatri C.J. Arnold ostaa vanhan kartanon perustaakseen sinne päihdehoitolan mutta koska rakennus on ollut pitkään tyhjillään niin se on siivouksen sekä korjailun tarpeessa. Joten onneksi hänellä on ystäviä jotka ovat valmiita uhraamaan omaa aikaansa auttaakseen lekuria hyvän asian eteen. Talo on kumminkin ollut syystäkin tyhjillään.  Olin nähnyt The Evilin viimeksi joskus VHS:n kultaisina vuosina jotenkuten värinsä säilyttäneenä monennenko lie sukupolven kopiona. Mutta...

Light Scrape -

Red Gray The photographs were taken in Petikko on May 7th. Chaos seems to be in charge in the United States. The leaders of the Republican Party say "In God We Trust", but the God they worship is an evil one, reflecting the evil within themselves. (Posting title is from the poem The Good God and the Evil God by Kahlil Gibran.) Posted by Juha Haataja at http://lightscrape.blogspot.com/

Better Than Sliced Bread -

For many, Alaska is synonymous with rough conditions and impenetrable nature, and when thinking about Alaska, our mind wanders to the guy from Into the Wild falling into a gushing river and Don Rosa

Gootti.net -

Albumin viimeisin single on edellisviikolla vain digitaalisesti julkaistu “The Day”. Siihen valmistetun lyriikkavideon voi katsoa ainakin YouTubesta. “Alarms!”-albumin kappaleet: Fireland […]

Read.Read.Read -

Release date: October 1st, 2015 (published in Swedish in 2013) Author links: Goodreads Publisher: Head of Zeus Pages: 288 Description (from Goodreads): In 1897 three men disappeared in the North Pole—only now have their final hours been revealed with this award-winning forensic investigation of a 120-year-old mystery On July 11th, 1897, three men set out in a hydrogen balloon bound for the North Pole. Led by engineer August Soloman Andrée, they want to make history, but are frighteningly...

Hidden treasure 2.0 -

During the 10 years history of LinkedIn their homepage have had very different kind of looks. Do you still remember some of them? Evolution of the LinkedIn Homepage from LinkedIn

Girl with Brain -

Oi ihanaa, nyt se vihdoinkin jatkuu! Tänään pitkä odotus palkittiin ja eilen USA:ssa telkusta tullut kolmannen tuotantokauden Ugly Betty-jakso "The manhattan project" oli katsottavissa netissä. Kuva Tämä on ehdottomasti yksi lempisarjoistani pitkälti varmaan sen positiivisuuden takia. Betty on niin ihana hahmo ja esim. Amandan ja Marcin välinen huumori on vaan niiiiin hauskaa. Kuva Muutenkin UB on kyllä aivan mielettömän terävällä huumorilla kirjoitettu sarja ja näyttelijät...

Finnhorse - National Treasure -

Sponsored by Kirjakaari Scandinavia’s most beautiful horse deserves a beautiful book. The Finnhorse – Our National Treasure is a work long anticipated by Finnhorse enthusiasts. It presents the Finnhorse as the world’s most versatile coldblood with characteristics beyond compare. Expressive … Continue reading →

Smoke On The Water -

Lasissa vielä toinen sherryinen Bowmore. The Four - Isle Solera (Bowmore) 16 yo, 58,1%. Bottled 2016. Sherry Cask. WoodWinters Tuoksu on terävä ja sitruksinen. makeaa kukkaisuutta, hentoa turpeisuutta ja tammea. Taustalla raikasta herukkaisuutta. Kuivaa sherryä pyörii ympärillä. Vesilisä ja aika tekevät tälle hyvää. Maku on voimakas, mausteinen ja kuivan sherryinen. Turpeisuutta ja yskänlääkemäistä siirappisuutta. Katkera yrttisyys. Jälkimaku jatkuu katkeran yrttisenä ja...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 59 60 Seuraava »