Tänään on 22.01.2019 10:26 ja nimipäiviään viettävät: Visa ja Fridolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle leppäkosken sähkö


Toimeentulotuki. Muutoksenhaku ja ratkaisut -

Sain puhelun töihin. Tuttuni oli huomannut järkyttyneenä että sähkö meni poikki. Ja aavisti että nyt ei ole kyse sähkökatkosta. Hän halusi että minä hoitaisin asiaa hänen puolestaan, koska olen tottunut (öh) valittamaan. Tuttuni kärsii vakavasta masennuksesta ja hänen kykynsä hoitaa asioitaan on erittäin rajoitettu. Minulla on avoin asianajovaltakirja hoitaessani hänen asioitaan. Tässä faktoja: kaksi sähkölaskua maksamatta. heikko taloustilanne ja etenkin heikko...


blogivirta.fi
Rikun ajatuksia -

Sähkön hinta on ollut minulle jo useamman vuoden ajan tärkeä kirjoitusten aihe, johon olen toistuvasti palannut. Viime aikoina sähkön hintakeskustelu on nostanut päätään erityisesti hallituksen kaavaileman päästökauppakompensaation käsittelyn yhteydessä. Myös Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) tutki hiljattain valtion energiaintensiiviselle teollisuudelle antamia verotukia, ja esittää tutkimuksessaan , että nuo verotuet eivät ole kovinkaan hyödyllisiä. Lisäksi...


blogivirta.fi
Murphy -

Tätä ketjua pitänee lukea alhaalta ylöspäin jotta aikajärjestys säilyy. Kuvia klikkaamalla ne suurenevat. 05.12.2018 Niin, kahden identtisen 121 m2 pytingin sähkökulutukset 70  kk jälkeen. Mittarit lähtivät nollasta ja kaikki toimii sähköllä myös veden lämmitys. Valitettavasti kummassakaan ei ole poistoilman lämmön talteenottoa. Toisessa on ilmalämpöpumppu. 1171 kWh/kk versus 1022,2 kWh/kk 29.07.2018 Poikkeuksellinen hellekesä ja ilmalämpöpumppu jäähdyttää jo useita...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Ovatko sähköajoneuvot ilmaston ja ilmanlaadun kannalta parempia kuin bensiini- tai dieselautot? Tapasimme Euroopan ympäristökeskuksen (EYK) liikenne- ja ympäristöasiantuntijan Andreas Unterstallerin ja keskustelimme sähköautoista sekä niiden hyvistä ja huonoista puolista. Sähköautot ovat EYK:n viimeisimmän raportin pääaihe. Kuva: PxHere Mitkä ovat EYK:n uuden raportin keskeiset havainnot? EYK on julkaissut äskettäin liikenteen ja ympäristön raportointimekanismi (TERM)...


blogivirta.fi
Vastuullista toimintaa -

Porissa on puhuttu nettomittaroinnista. Kuten yleensä asioita voi tehdä monella tavalla, niin nettomittarointiakin. Kun ei mennä yksityiskohtiin, jokainen tulkitsee tavallaan ja ristiriitoja syntyy. Esimerkiksi porissa Juha Sipilä kovasti ajoi nettomittarointia sähkölaskutukseen ja Osmo Soininvaara esitti huolensa. Sanotaan se nyt heti alkuun selvästi. Kannatan nettomittarointia. Alla periaatteista kannattamastani nettomittaroinnista: 1. Sähkömarkkina tulee tehdä yksinkertaiseksi ja...


blogivirta.fi
Rikun ajatuksia -

Vuoden alku on Suomessa kulunut kohkatessa siitä, että sähkönsiirto on kallista. Asiaan on puuttunut yksi jos toinen kansalainen ja poliitikko, mutta itse olen koko ajan ihmetellyt suhteellisuuden puuttumista koko keskustelusta. Voin yhtyä siihen mielipiteeseen, että 40 - 50 % verottoman siirtohinnan kertakorotus on erittäin suuri, ja sellaisen tekijä osoittaa erittäin huonoa pelisilmää nykyisessä tilanteessa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi Suomessa väitetään sähköä...


blogivirta.fi
Rikun ajatuksia -

Hyvät kuulijat, haluan ravistella vihreitä perinteitä. Meitä pidetään joskus puolueena, joka aina haluaa nostaa energiaverotusta, ja minusta olisi aika muuttaa tilannetta. Suomalainen sähkö on maailman puhtaimmasta päästä ja lisääntyvä hiilidioksidipäästötön tuotanto, erityisesti tuulivoima sekä Olkiluoto 3 muuttavat sitä yhä puhtaammaksi. Suomen viimeinenkin merkittävä hiililauhdevoimala Porissa siirtyy pääosin reservikäyttöön 1.heinäkuuta kilpailukyvyttömyyden...


blogivirta.fi
intrigööri -

Sähkön siirto syö meitit. Sähkölaskulla tuas tätäkin jäpikästä tupsauttivat. Maksettava määrä kahdelta kuukaudelta on tavallista kokoa ja lasku on kuluttajan vinkkelistä yhtä sekava kuin aina ennenkin. Yleensä laskusta tulee katsottua vain loppusumma ja eräpäivä, mutta nyt sitä tuli jopa hetki syynättyä. Moni on kirjoitellut kummalliseksi muuttuneesta sähkölaskustaan ja minäkin sitä vähän hämmästelen. Lämpöenergia ja vesi maksetaan tällaisessa kämpässä...


blogivirta.fi
Positiivinen erhe -

Kävin messuilla, jossa esiteltiin mm. sähköautoja, -mopoja, - skoottereita ja monia muita sähköllä akun varassa toimivia koneita ja laiteita. Olipa esillä jopa sähkötoiminen moottorikelkkakin. Jos Suomen koko autokanta sähköistyy, lisääntyy tietysti myös sähkön kulutus. Messujen asiantuntija, Tanja Karpelan juontaessa, kertoi että lisäys on noin 7% nykyiseen nähden. Seitsemän prosenttia ei kuulosta paljolta, mutta on kuitenkin 5,7 Teravattituntia laskettuna vuoden 2009...


blogivirta.fi
Pähkäilyjä -

Hirvihaara Golf Mäntsälän mestaruuskisoissa 2018. Takatiiltä pätskittiin kolmena päivänä peräkkain. Blogipäivitys – pitkästä aikaa Onkin mennyt aikaa, kun viimeksi tälle foorumille olen jotakin saanut aikaan. Aikaa meni ”pentin” saamisessa painokuntoon ja kun se lopulta oli käsissä, elettiin jo kesäkuun puolta väliä. Tarkoitukseni oli näin juhlia syntymäni 70. vuosipäivää – muuta juhlimista en sitten suvainnutkaan. Perhe kävi syömässä, joten se oli siinä...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Olen itsekin joutunut viime aikoina erilaisen häiriköinnin kohteeksi ( linkki1 ja linkki2 ), joten ajattelin kerätä kattavat ohjeet, joilla voi merkittävästi vaikeuttaa eräiden ääliöiden suorittamia häiriköinti- ja kusetustoimien onnistumista. Ilman minkäänlaista suojausta voi helposti joutua esimerkiksi erilaisten tilausten, huijausten, häiriköintien ja muiden uhreiksi, puhumattakaan, että nämä henkisesti sairaat yksilöt voivat tulla vaikkapa pihallesi riehumaan ja...


blogivirta.fi
Rikun ajatuksia -

Kirjoituksen saatua yllättävän paljon julkisuutta on syytä todeta, että olen kirjoittanut tekstin yksityishenkilönä, eikä se edusta työnantajani tai muunkaan tahon näkemyksiä. Se ei myöskään ole sijoitussuositus, koska pyrin siinä lähinnä arvioimaan Uniperin energiaomistusten arvoa. Esimerkiksi yhtiön johdannaissalkun sisältöön, lainakorkoihin tai muihin rahoitukseen liittyviin asioihin en ole edes yrittänyt ottaa kantaa. Viime viikolla saatiin yksi kaikkien aikojen...


blogivirta.fi
Pikkusiskon blogi -

Taas täällä, parempi olo ja parempi mieli... Niin pitäisi olla... Olo on kuitenkin hieman haikea ja epävarma. Mille elämä alkaa nyt? Miten työ ja kaikki? Onneksi minulla on tukiverkko joka auttaa jaksamaan kaiken yli ja niitä ystäviä joita oikeasti kiinnostaa miten menee ja mitä kuuluu? Olo on Masennuksen puolelta helpottunut, olen puhunut itselle kipeistä asioista Mtt:llä Markuksen kanssa ja olemme samalla palolla joka jo helpotti suuresti vaikka sen jo entuudesta tiesin. Voi...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Älyvaate, joka toimii liike-energialla ja itse ympäristöstä energiansa tuottava mittauslaite merellä, koneiston keskellä tai muussa vaikeapääsyisessä paikassa kuulostavat vielä toiveajattelulta, vaikka ne alkavat olla energianlouhinnan ansiosta pian toteuttamiskelpoisia ja kaupallisesti kannattavia innovaatioita. Tampereen teknillinen yliopisto on mukana Puhdasta energiaa ympäristöstä energianlouhinnalla -hankkeessa. Kuva: Editor Energianlouhinnalla tarkoitetaan ympäristössä...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Olen itsekin joutunut viime aikoina erilaisen häiriköinnin kohteeksi ( linkki1 ja linkki2 ), joten ajattelin kerätä kattavat ohjeet, joilla voi merkittävästi vaikeuttaa eräiden ääliöiden suorittamia häiriköinti- ja kusetustoimien onnistumista. Ilman minkäänlaista suojausta voi helposti joutua esimerkiksi erilaisten tilausten, huijausten, häiriköintien ja muiden uhreiksi, puhumattakaan, että nämä henkisesti sairaat yksilöt voivat tulla vaikkapa pihallesi riehumaan ja...


blogivirta.fi
Targailua -

..mä mitään periksi anna! Siirrän vaan tehtäväksi jonnekin, hmm... tulevaisuuteen. Tähän on tultu, takki tyhjänä oli tehtävä tilit selväksi kropan ja myös oman jaksamisenkin kanssa. Eli on pakko myöntää, alkaa paukut olla aika finaalissa ja katse haikailee tämän tästä kirkkaana kimmeltävälle Raisionlahdelle (oi kuinka runollinen ilmaus sille kauhealle paskalahdelle). Ja kun vielä kateellisena kuuntelee kavereiden venejuttuja niin... Raisionlahti... Joten syytä on...


blogivirta.fi
Rita -

Hupaisa lampun näköinen lamppu kirpparilla. Eli hehkulampun näköinen valaisin. Kirpparilta edullisesti. Toisaalta ledvalot tulevat halvemmiksi. Taidetta  Pasilassa  junan ikkunasta kuvattuna. Ilmainen taidenäyttely. Suomalaista  suunnittelua. Ei halpaa. Laadukasta. Kestävää. Ihana Iki-ihanaa Marimekkoa. Helsingin Itiksessä. Aah ja ooh. Itiksen uusittu Stockmann. Ohimennessä vain ehdin vilkaista. Kaihoisasti. Kauniita, hyvälaatuisia ja kalliita. Jos olisi yhteen varaa, millä sen...


blogivirta.fi
Palopohja-projekti -

Puiden kaatamisesta ja tontin raivaamisesta on nyt 9 vuotta. Matkan varrella on käynyt selväksi, että piha ei omin voimin rakennu lomapäivien ja viikonloppujen aikana. Tänä kesänä otimme vihdoin lusikan kauniisiin käsiimme ja päätimme, että nyt tämä valmistuu, että ensi kesänä voimme viettää lomaa ja 100-vuotispäiviämme ilman tunnontuskia keskeneräisen pihan vuoksi. Myös haaveilemamme Olotar-kesäkeittiö pitäisi saada pihaan. Olihan siitä tehty jo kaupat alkukesästä...


blogivirta.fi
Hallatar -

Antiikissa meripihka tunnettiin aineena, joka kuivalla säällä hierottaessa saattoi kipinöidä ja vetää pieniä kappaleita puoleensa. Thales selitti ilmiön johtuvan meripihkan sielusta, joka vaikutti elottomiin esineisiin. Theofrastos havaitsi turmaliinin (lapis lyncurius) sisältävän samanlaisia ominaisuuksia. Gaius Plinius Secundus lisäsi listaan rubiinin. Arabit tunsivat gagaatin. Antiikin ajasta myöhäiskeskiajalle ilmiötä ei juuri tutkittu, eikä muita sähköilmiöitä kuten...


blogivirta.fi



Penninvenyttäjän joulu -

Tässä välillä oli vähän joulumieli hukassa ja valmistelut jäissä, kun koko perhe oli vuorotellen kipeänä. Viime viikonloppuna kuitenkin saatiin laitetuksi jouluvalot ikkunaan ja ulos - ne kytkettiin tietysti ajastimen kanssa, että eivät pala vuorokauden ympäriinsä. Naapurustoa on päätetty ilahduttaa valoilla aamulla puoli seitsemästä puoli yhdeksään ja illalla neljästä yhdeksään. Jos valosarjoja ei olisi ennestään, niin harkitsisin vakavasti aivan halvimpien mallien...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Kirjoittelin teille jokin aika sitten hammastikuista joita rakastan, mutta joiden aiheuttama muovijäte ärsyttää.  En ole koskaan ollut luontoasioissa paasaaja-tyyppiä, enkä sellaiseksi ala. Minulla ei ole kosmetiikkapinoineni vara tuomita ketään. Uskon siihen, että jokainen joka edes yrittää tehdä pienenkin ekoteon, auttaa osaltaan.  Olen aikuisiällä usein miettinyt omaa lapsuuttani ja vasta nyt myöhemmin tajunnut miten ekologisessa ympäristössä lopulta kasvoin. Tämä...


blogivirta.fi
Haittalevy -

Tänä vuonna LockCon pidettiin 8-10.10. jälleen kerran Sneekin StayOkay hostellissa. Tapahtumassa mukana oli poikkeuksellisen paljon väkeä, noin 70 henkilöä ympäri maailman. Edustettuina olivat ainakin Suomi, Saksa, Hollanti, Englanti, Ranska, Espanja, Yhdysvallat ja Kanada. Itse lähdin matkalle jo tiistaina 5.10. ja päädyin Groningeniin ystäväperheen luo. Illan aikana ystäväni ja hänen työkaverinsa opettivat käyttämään Mauer President 71111 kassakaappilukoille tarkoitettua...


blogivirta.fi
Kauppakorkeakouluvihkot -

Nykyään kuluttaja voi valita, minkälaisesta sähköstä hän haluaa maksaa ja kuinka paljon. Eri energiayhtiöt lähestyvät tiiviisti kuluttajia kaupaten kukin omia erityisen hyviä sähkömuotojaan: harva mainostaa erityisesti ydinsähköä, mutta vesisähkö ja tuulisähkö on osattu tuotteistaa hyvin. Todellisuudessa kaikki tietysti saavat samanlaista sekasähköä -- hinta vain vaihtelee. Kiinteähintainen Täysvesi on fiksu valinta Sen vuoksi itse kiinnitän huomiota sekä...


blogivirta.fi
Alexa Dagmar -

kaupallinen yhteistyö – Fortum Tällä hetkellä tehdään tehokkaasti suunnitelmia tulevaa asuntoprojektia varten, ja yksi asia josta ollaan aina oltu tarkkoja on sähkö. Itselläni ei rehellisesti sanottuna ollut sähköstä kauheasti tietoa silloin kun ostettiin ensimmäinen yhteinen asunto, mutta mieheni on sen verran tarkka että olen oppinut häneltä hurjasti! Tyyppi nimittäin rakensi ensimmäisen tietokoneensa itse ja teki […] The post 7 x PAREMPAA SÄHKÖÄ ARKEEN appeared first...


blogivirta.fi
Turkkilaista tuumintaa -

. 1. TAIKURI SOKAISEE MAMMAN Teki Mamma matkaa tiellä näin, sitten Taikurin huomas eessäpäin. Kättänsä nosti, tervehti, iloisesti kättäns vilkutti. Vaan mies se tuhon, konnuuden, on Taikuri, ei rakkauden. Häntä Muumimamma harmitti aurinkoisuutens' inhotti. Siispä suunnitteli ilkityön, taikoi Mamman päälle pitkän yön. Huusi, nauroi, riemust' hohotti, kun taikasauvaansa kohotti. ja sitten kelmi loitsusi hän Mamman silmät pimensi. Oli valo viety muumin pois jottei kirkkautta...


blogivirta.fi
Kiinan ihmeet -

Viime vuonna aloimme miettimään josko Kiinasta voisi ostaa sellaisen sähköpolkupyörän, joka luettaisiin Suomen lain puitteissa polkupyöräksi. Kiersimme Chengdun polkupyöräliikkeet läpi tuloksetta. Tänä vuonna tärppäsi kun Giantin liikkeestä löytyi yksi kappale Giant Hybrid 960 -sähköpolkupyöriä , jollaisella uskallan ajaa myös Suomen viranomaisen valvovan silmän alla. Suomen ajoneuvolaki sanoo että "Polkupyöräksi katsotaan myös sellainen enintään 250 W:n tehoisella...


blogivirta.fi
Kodin elektroniikka blogi -

Talouksissa, joissa jotkin ajastettavat kodinkoneet, kuten esimerkiksi pyykinpesukone, kuivausrumpu ja astianpesukone, käyvät usein, kannattaa harkita yösähköön siirtymistä. Uusi, yösähköä suosiva sähkösopimus saattaa laskea sähkön tuomia kustannuksia huimasti. Sähkösopimus, joissa yösähkö on halvempaa, sopii sellaisille ihmisille, jotka voivat ajastaa pesukoneet ja esimerkiksi sähköllä toimivan lämmityksen yöksi päälle. Kun laitteet käyvät vuoden ympäri...


blogivirta.fi
La Dolce Vita -

Otsikon inspiraationa taannoin MTV:llä pyörinyt Switch -kampanja, jonka suurimpana tarkoituksena on saada katsojat säästämään sähköä. Perussääntöihin kuuluva "poistuessasi huoneesta, sammuta valot" kätkee sisälleen paljon muutakin. Sähköä nimittäin kuluu muuallakin. Toki on tärkeää noudattaa edelleen perinteistä sääntöä, että valot sammutetaan, kun huoneesta poistutaan . Toisinaan valot voi ihan hyvin korvata vaikka kynttilöillä! Meillä ollaan vähintään kerran...


blogivirta.fi
Villa Ardeith -

Ekaksi tähän näköjään pomppasi tämä kokonaiskuva Ruusuvuoren keittiöstä. Kuva on kökkö, mutta voiko sitä muuta meitsiltä odottaakaan? Niin että tässä on keittiö, eikä tän valmiimmaksi taida enää tulla. Kunhan saisin ne sähköt viriteltyä...piti siihen hommaan tilata lisää tarvikkeita. Tässä sitten on eteiseen valmistunut kattovalaisin. Taisi olla Taiju , jolta olen idean tähän valaisimeen apinoinut :) Ja kuten huomaatte, ylempiin kerroksiin ei tarvitse teleportata...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 16 17 Seuraava »