Tänään on 17.06.2019 15:40 ja nimipäiviään viettävät: Urho, Biger ja Börje. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle liikkua


Kotona ja kaupungilla -

Me ajeltiin viikolla pojan kanssa Saloon mummolaan. Ajamme aina Halikon ohi, mutta siellä tulee harvemmin pysähdyttyä. Korkeintaan kauppaan tai syömään. Seudut ovat pienestä pitäen tuttuja, mutta itse nähtävyyksiin on harvemmin tai josko koskaan tullut tutustuttua. Kuulin kaveriltani pienestä puistosta Halikossa, jossa koekasvatetaan atsaleoita. Kävimme kurkkaamassa, kun kukkaset vielä olivat kukassa. Todella kaunis paikka. Atsaleoita oli monen värisiä ja erilaisia. Alue ei...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Parolan asemalla järjestettiin viime lauantaina rompepäivät, johonka olin enemmän kuin innoissani lähdössä katsomaan. Ilma oli taivaallisen kaunis, aamusta jo helteisen kuuma, mutta vielä siedettävissä lämpötiloissa oltiin. Tapahtuma alkoi kymmeneltä, mutta pitkän matkan ja vähäisten lähiparkkipaikkojen vuoksi olimme liikkeellä jo hyvissä ajoin. Emme olleet ainoat jotka tiedostivat nopeat syövät hitaat ajatuksen. Pääsin tuohon ylimpään kuvaan, kun kiertelin...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Parolan asemalla järjestettiin viime lauantaina rompepäivät, johonka olin enemmän kuin innoissani lähdössä katsomaan. Ilma oli taivaallisen kaunis, aamusta jo helteisen kuuma, mutta vielä siedettävissä lämpötiloissa oltiin. Tapahtuma alkoi kymmeneltä, mutta pitkän matkan ja vähäisten lähiparkkipaikkojen vuoksi olimme liikkeellä jo hyvissä ajoin. Emme olleet ainoat jotka tiedostivat nopeat syövät hitaat ajatuksen. Pääsin tuohon ylimpään kuvaan, kun kiertelin...


blogivirta.fi
Päivät yhteen liittyy -

Tänään on maanantai ja 10. päivä kesäkuuta. Tänään on jo viileämpi päivä 18 astetta ja se on minusta hyvä. Helteet eivät sovi minulle eikä monelle muullekaan. Pian onkin juhannus, mutta silloin ei minun ainakaan kannata liikkua missään, kun on ihmisiä kuin muurahaisia. Nyt toivotan kaikille oikein ihanaa kesää!


blogivirta.fi
Unihiekkaa hiuksissa -

Joku jäi junan alle. Joko sattui vahinko, jossa iloissaan ja suruissaan eteenpäin kulkenut elämä päättyi aivan yhtäkkiä tai epätoivoisen teon myötä yksi onneton poistui keskuudestamme. Olin kulkemassa junaan kiireellä, vihaisena ja surullisena, viimeiset askelet juosten. Peläten, että taas yksi asia lipuu silmieni edestä ohi, vaikka kuinka ponnistelisin ja tarpoisin eteenpäin. Ehdin junaan kuitenkin hyvin. Eikä se liikkunutkaan. Istuin penkillä melkein tyhjässä junassa ja...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Haltialan tila on myös yksi sellainen kohde, jossa käymme ihan joka vuosi. Siellä on erilaisia kotieläimiä, voi grillata, nauttia olostaan puiden suojassa, löytyy leikkipaikka lapsille mutta siellä on myös ravintolapalvelut. Haltiala on ollut sellainen pyöräilyretken päässä oleva kohde. Monesta suunnasta pääsee ja jokainen suunta on ihan erilainen. Toinen suunta on ihanaa metsää, toinen peltoa ja kolmas joenvartta. Aikaisempina vuosina olemme pyöräilleet aina joenvartta...


blogivirta.fi
Arto Köykän blogi -

Olen kuullut lukuisia silminnäkijäkuvauksia siitä, kuinka metsäkonekoulussa opiskelleille nuorille tansanialaismiehille annettiin sukset jalkaan ja käskettiin hiihtää. Siinä eivät heidän lapsena opitut juoksutaitonsa auttaneet, koska hiihto on toinen laji ja vaatii toisenlaisen tekniikan. Yhtä karmivaa katsottavaa oli, kun niin sanottu mimmijalkapallo tuli Suomeen noin vuonna 1972. Silloin oli todellakin erikseen miesfutis ja naisfutis. Aloittelevat naispelaajat olivat ohittaneet sen...


blogivirta.fi
Suomalaisena Virossa -

Granadasta ei voi kirjoittaa ilman että omistaa oman luvun sille, miten vanhat mauriperinteet ja arabivaikutteet näkyvät yhä tänä päivänä katukuvassa ja kaupungin elämässä. Kerroin jo aiemmin, osassa 31 siitä miltä Albaicínin ikiaikainen vanha kaupunki näyttää, millaisia ovat pienet kapeat mukulakivikujat, jotka mutkittelevat sokkeloisina valkoisiksi kalkittujen talojen lomassa. Seuraavissa osissa 32 - 34 kuvailin kaupungin ylle kohoavaa ylvästä Alhambran linnoitusta , sen...


blogivirta.fi
Hallatar -

Viisi tapaa, joilla eläimet parantavat terveyttäsi:    1. Lievittävät stressiäsi Jos olet stressaantunut, vietä aikaa lemmikkisi kanssa. Jos omaa karvaturria ei kotoa löydy, katso vaikka söpöjä eläinvideoita netistä. Useissa tutkimuksissa on nimittäin todettu, että eläinten tarkkailu ja eläinkuvien sekä –videoiden katselu helpottaa stressin aiheuttamia fyysisiä oireita välittömästi. – Lemmikit lievittävät stressiä fysiologisella tasolla. Niiden seurassa ihmisen...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Hikistä harhailua Alexanderplatzilla, U-Bahnista noustessani en hahmottanut tarkkaa sijaintia, vaikka näillä kulmilla olen aiemmilla reissuilla paljon liikkunut. Löysin lopulta Lemke am Alexin. Samassa rakennuksessa toimi edellisvierailun aikaan toisessa kerroksessa Brauhaus Mitte , Lemke vallannut nyt myös alakerran. Lemke on erikoistunut Berliinin panimovaltauksiin, edellisreissullahan se oli laajentunut Charlottenburgissa Luisenbräun tiloihin. Alkuperäinen (?) Lemke jatkaa Alexin...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Enemmän painoa propagandaan kuin köyhien auttamiseen Vasemman laidan politiikkaan totunnaisesti tukeutuneet köyhät olivat varovaisesti toiveikkaita, kun demaripomo Antti Rinne lähti rakentamaan hallitusta ja hallitusohjelmaa.  Hallitusohjelma ei vastaa edeltänyttä toiveikkuutta: suomalaisten köyhien olemassaolosta liki tyystiin vaietaan mutta sitäkin voimakkaammin vaaditaan tukea hallituksen agendaa tukevalle informaatiovaikuttamiselle (propaganda) sekä suoraan että välillisesti...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Ihotimantit ja glitterit saatu pr-näytteenä. Kesä on tullut, samoin festarit joihin ehdottomasti kuuluu monilla myös näyttävämmät glittermeikit. Teki ne sitten pressatuilla glittereillä, metallinhohtoisilla luomiväreillä tai irtoglittereillä ja ihotimanteilla leikkien, tuovat ne ihanaa vaihtelua perinteiseen arkimeikkiin. Toki sinne festareille voi mennä vaikka meikittä tai ihan sen perinteisen arki-/juhlameikin kanssa, mutta sitä kimallusta ja glitteriä tulee nähtyä ihan...


blogivirta.fi
Oppitori -

 Ensimmäinen Kappale , Rupulista . Kirjoitettu JOHAN GABRIEL BERGMANnilda , Phil . & Med . Doct . Turun Läänin ja Lazaretin Lääkärildä . TURUSA , Prändätty Joh . Christoph . Frenckellildä , 1775 . Tawalliset kulku- eli liikkuwaiset taudit , niinkuin Rupuli , Tuhkarupuli , Hingu , Punatauti , kowat poltto- ja muut Taudit , jotka mätänemisen matkaan saattawat , niin myös pitkälliset wilutaudit , kuolettawat mitasansa usiammat maan wäestä ja halwemmista Kaupungin asuwaisista kuin...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Muutokseen tarvitaan tahdonvoimaa ja itsekuria. Monesti hyvin alkanut muutos kariutuu vähitellen ja vanhat tottumukset palaavat takaisin. Ollaan taas alkupisteessä. Niin on käynyt minulle monia, monia kertoja, sekä liikunnan lisäämisen suhteen että laihdutuksen. Monesta asiasta voi löytää ulospääsyn verukkeilla. Hyvä syy löytyy kaikkeen ja aivot jopa uskovat sen. Miten on sinun laitasi, jäikö elämänmuutos suunnitteluvaiheeseen? Oletko sinä keksinyt keinon, millä vaiennat...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Perheeni on katsonut säälien ja huvittuneena, miten vaivalloista on liikkumiseni tämän viikon aikana. Pappakuntoilija perjantaina 31.5.2019 Liikuntamyllyssä.  Pakaralihakset ovat kipeät, reiden takaosan lihakset kipeät, reiden etuosan lihakset kipeät, polven alapuolella kipeää, nilkoissa tekee kipeää. Eilen perjantaina verryttelyn jälkeen totesin, että notkeus on vähitellen palautunut nuoruuden tasolle, jossa aitajuoksuvenyttelyssä (lattialla istuen toinen jalka koukussa 90...


blogivirta.fi
Stoori -

Elän liikkumisesta, liikkeellä pysymisestä, liikunnasta ja urheilusta. Jopa niin paljon, että viime aikoina olen alkanut harjoittelemaan tietoista hidastamista, ja jopa pysähtymistä. Mutta tuosta aiheesta myöhemmin lisää, nyt liikkeeseen ja liikuntaan. Olen aina liikkunut. Jo pienenä tyttönä pääsin äidin mukaan kansalaisopiston aerobiciin. Ensin istuin varaston oven suussa katselemassa ihaillen musiikin tahdissa hytkyviä naisia, ja muutaman vuoden […] The post Liikunta ja...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Vuodesta 2020 on tulossa julkaisujen täyteinen vuosi kaikille Pokémon-faneille, sillä Pokémon Company aikoo julkaista ensi vuonna liudan uusia pelejä, sovelluksia sekä mielenkiintoisesti nimetyn Pokémon GO Plus + -rannekkeen. Luvassa on esimerkiksi Pokémon Sleep - ja Pokémon Home -sovellukset. Ensinnä mainittu pyrkii pelillistämään nukkumisen tarkkailemalla pelaajan unta ja valveilla olemista. Seuranta tapahtuu edellä mainitulla Pokémon GO Plus + -rannekkeella, jota voi päivisin...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Äitiyslomani alkaa kahden päivän päästä. Tämähän on se klassinen hetki, kun aikaa tuntuu olevan loputtomasti, mikä tarjoaa mahdollisuuden kaikenlaisiin rästitöihin. Muilta odottajilta olen kuullut, millaisia suunnitelmia ja asioita he aikovat saada hoidettua - ja myöhemmin sitten on todettu, että ei se ihan niin mennytkään. Saksassa äitiysloma alkaa kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. Vaikka voin edelleen hyvin, olen huomannut, että äitiysloman alku on ajoitettu aika oikein...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Kuvasarjan alussa olevat kuvat on otettu Tampereelta vappuna lähinnä siksi, että tytärkin näkee miten kaupunkikuva muuttuu ja millainen hässäkkä kaupunki on tällä hetkellä. Omat menot on pidemmän aikaa suunnitelu tarkkaan ja vältetään keskellä kaupunkia liikkumista arkena viimeiseen asti. Jos jotain on päästävä kaupungista ostamaan, pyritään liikkumaan vain sunnuntaisin, kun työmaaliikenne on rauhallisempaa. Keskustan alueella henkilöautolla ajo on sallittua vain luvan...


blogivirta.fi



Tulihan Tehtyä -

Kuvasarjan alussa olevat kuvat on otettu Tampereelta vappuna lähinnä siksi, että tytärkin näkee miten kaupunkikuva muuttuu ja millainen hässäkkä kaupunki on tällä hetkellä. Omat menot on pidemmän aikaa suunnitelu tarkkaan ja vältetään keskellä kaupunkia liikkumista arkena viimeiseen asti. Jos jotain on päästävä kaupungista ostamaan, pyritään liikkumaan vain sunnuntaisin, kun työmaaliikenne on rauhallisempaa. Keskustan alueella henkilöautolla ajo on sallittua vain luvan...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Kirjoittelin jo blogissani aiemmin lähimaksukorttien tietoturvaongelmista . Itse asiassa jo miltei vuosikymmen sitten . Mitään ei tietenkään kuunneltu ja nyt NFC on tullut laajamittaiseen käyttöön maksamisessa, kun sen käyttörajaakin on nostettu 50 euroon asti. NFC:llä voisi maksaa turvallisesti, jos NFC olisi matkapuhelimessa (fyysisen NFC:n sisältävän kortin sijaan) ja sen voisi siten kytkeä päälle vasta maksutilanteessa ja pitää poissa muutoin. Tällöin NFC olisi itse...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Kirjoittelin jo blogissani aiemmin lähimaksukorttien tietoturvaongelmista . Itse asiassa jo miltei vuosikymmen sitten . Mitään ei tietenkään kuunneltu ja nyt NFC on tullut laajamittaiseen käyttöön maksamisessa, kun sen käyttörajaakin on nostettu 50 euroon asti. NFC:llä voisi maksaa turvallisesti, jos NFC olisi matkapuhelimessa (fyysisen NFC:n sisältävän kortin sijaan) ja sen voisi siten kytkeä päälle vasta maksutilanteessa ja pitää poissa muutoin. Tällöin NFC olisi itse...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tarkastellaan vaihteeksi sää- ja luonto-olosuhteita Etelä-Suomen osalta tässä toukokuussa tapahtuneiden vaiheiden katsannossa - keskeinen tarkasteluasia on tämän alkaneen kesäkauden 2019 ensimmäinen hellejakso, joka sattui kuun 18. ja 22. päivien välisenä aikana; tästä teen siis nyt jälkikäteen aikaisemmilta kesäkausilta tuttua hellepäivien ja kuumimman sään seurantaa Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille.  Mukaan tähän kirjoitukseen laitan myös kasvukauden...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Miten olen muuttunut vuosien saatossa, vai olenko?   Se aika kun lapset olivat pieniä ja tarvitsivat hoivaa täyspäiväisesti on ohi. Ruuhkavuosien kiireessä oli vaikea löytää omaa aikaa ja stressi syntyi usein riittämättömyyden tunteesta, kun oli työ, koti, lasten harrastukset, kaverit ja kaikkea muutakin. Toisaalta oli helpottavaa kun sain pitää lapset siipieni suojassa turvassa. Tiesi mitä lapset tekivät ja missä olivat. Vanhemmuus on rikasta aikaa ja siihen liittyy paljon...


blogivirta.fi
Oppitori -

Rallisika ja paikattu lehmä Lasten suusta kuullaan sekä totuus että parhaat vitsit. Lasten suusta-linkkejä  todella paljon Apu-lehti onkin julkaissut jo 33 vuotta Lasten suusta -palstaa. Kun se aloitti toukokuussa 1979, isoveli paljasti Henryn, 4, ihmetelleen paikattuja lehmiä autoreissulla 1960-luvulla. 4-vuotias Henry näki auton ikkunasta laitumella ruskeatäpläisiä lehmiä ja huudahti: -  Katso isä! Paikattuja lehmiä! *** Matti, 3, oli mummilassa. Katsoimme televisiosta...


blogivirta.fi
Strictly Style -

*Kaupallinen yhteistyö Lancômen kanssa* “Something tells me I am going to love him forever.” Muistan kun katseemme kohtasivat ensimmäisen kerran. Olimme molemmat viettämässä iltaa omien ystäviemme kanssa Helsingin Kaivohuoneella eräänä kesäiltana. Musiikki oli kovalla ja juhlijoita oli liikkeellä niin paljon, että Kaivohuoneen pienessä ja ahtaassa yläkerrassa pystyi hädin tuskin liikkumaan. Istuin pimeän baarihuoneen perällä kun huomasin […]


blogivirta.fi
Juha Molari -

Vuoden 2019 aikana olen löytänyt yhä uudestaan moninaisia selityksiä sille, että taas en tartu toimeen ja tee laadukasta kuntotreeniä. Tietysti joskus selitykset ovat aivan järkeviä. Menneen viikon olin nuhassa, jossa nyt myös muu perheeni on. Itseäni yhä edelleen yskittää, mutta nenä ei enää vuoda eikä kurkku ole enää kipeä. Tänään oli kaunis lauantaipäivä. Sää kutsui liikkumaan. Uskottelin itselleni, että toipilaana voin selittää itselleni kuntoilun...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Sisäministeriö on julkaissut emeritusarkkipiispa Kari Mäkisen johtaman työryhmän raportin , jossa asiantuntijat kehottavat hallitusta vihapuheen vastaiseen työhön. Sisäministeriöstä kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen on puhelimitse 17.5.2019 kello 15 vahvistanut, että työryhmä työskenteli virkatyönä eivätkä edes Tuomas Muraja ja Kari Mäkinen – jotka eivät olleet enää raportin viime vaiheissa virkatehtävissä – saaneet palkkioita tai korvauksia työstään...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 45 46 Seuraava »